Näin meillä

Viikkoon ei miestä näkynyt mun luona, yleensä ollaan lähes 24h yhdessä. Selitys oli milloin mikäki ja lupaukset oli ilmaa, ei nimittäin pitänyt niitä kun lupasi tulla käymään. Itkin itsekseni monet kerrat kun tulee paha olo jos kultani valehtelee tai ei pidä sanaansa. Nähtiin sitten sen verran että mies tuli kännissä nukkumaan mun viereen, tai olihan siinä sitten aamulla pikaiset ehm... Taas meni päiviä kunnes mies lupaa tulla mun luo, sanon suoraan etten enää usko kun ei näkynyt aikasemminkaan. Kuin ihmeen kautta 9ltä aamulla oveni aukeaa ja jääkaapilla kuuluu ääniä. Jään odottamaan josko se viereen kömpis. Mies on päissään kun apina ja vuoronperään laulaa joululauluja ja haukkuu itseään. Tässä vaiheessa voin sanoa että vitutus on sitä luokkaa että menen takaisin nukkumaan ja sanon olohuoneen lattialla makaavalle ukolle että sammu siihen. Anelevien äänien jälkeen hellyn ja menen katsomaan. Siinä se makaa edelleen. Haen naismaisia kosmetiikkatuotteita ja putsaan sen naaman, laitan siihen rasvaa ja käsken kömpiä sänkyyn. Samalla ukko mutisee kuinka ihana tyttökaveri olen. Oikeastaan mainio. Minulla on vielä vitutus yllä. Käyn jääkaapilla hakemassa mehua kun huomaan että pöydällä on tuotuna metripitsa ja muutama lisätäyte purkeissa. Niissä lukee tottakai pirkka tai euroshopper :D siinä vaiheessa en voi kun mielessäni nauraa, työntää kaiken kaappeihin, juoda sitä mehua ja mennä körilään viereen. Se ottaa vielä ympäriltäni kiinni ja suutelee niskaa. Sitten kuuluu vaimea kuorsaus... Mies on kauris ja minä edelleen härkätyttö.
4429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin syy poissaololle on ollut peli nimeltä wow....

Äänestä
  • Toisaalta kun näin sen ylähuulessa hampaanjäljet niin saa mies vastata muutamaan kysymykseen kun tuosta herää.

    Äänestä

Molemmat!

Äänestä
  • mieltä sun kanssas. kommentiis ei oo mitään lisättävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PuuroTaas kirjoitti:

Viikkoon ei miestä näkynyt mun luona, yleensä ollaan lähes 24h yhdessä. Selitys oli milloin mikäki ja lupaukset oli ilmaa, ei nimittäin pitänyt niitä kun lupasi tulla käymään. Itkin itsekseni monet kerrat kun tulee paha olo jos kultani valehtelee tai ei pidä sanaansa. Nähtiin sitten sen verran että mies tuli kännissä nukkumaan mun viereen, tai olihan siinä sitten aamulla pikaiset ehm... Taas meni päiviä kunnes mies lupaa tulla mun luo, sanon suoraan etten enää usko kun ei näkynyt aikasemminkaan. Kuin ihmeen kautta 9ltä aamulla oveni aukeaa ja jääkaapilla kuuluu ääniä. Jään odottamaan josko se viereen kömpis. Mies on päissään kun apina ja vuoronperään laulaa joululauluja ja haukkuu itseään. Tässä vaiheessa voin sanoa että vitutus on sitä luokkaa että menen takaisin nukkumaan ja sanon olohuoneen lattialla makaavalle ukolle että sammu siihen. Anelevien äänien jälkeen hellyn ja menen katsomaan. Siinä se makaa edelleen. Haen naismaisia kosmetiikkatuotteita ja putsaan sen naaman, laitan siihen rasvaa ja käsken kömpiä sänkyyn. Samalla ukko mutisee kuinka ihana tyttökaveri olen. Oikeastaan mainio. Minulla on vielä vitutus yllä. Käyn jääkaapilla hakemassa mehua kun huomaan että pöydällä on tuotuna metripitsa ja muutama lisätäyte purkeissa. Niissä lukee tottakai pirkka tai euroshopper :D siinä vaiheessa en voi kun mielessäni nauraa, työntää kaiken kaappeihin, juoda sitä mehua ja mennä körilään viereen. Se ottaa vielä ympäriltäni kiinni ja suutelee niskaa. Sitten kuuluu vaimea kuorsaus... Mies on kauris ja minä edelleen härkätyttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu