Sinä aamuna Quentin heräsi myöhässä. Minä olin nukkumassa hänen vieressään, ja tunsin ikävän nipistyksen käsivarressani. "Sinä senkin paskiainen! Mikset herättänyt!" Olin tottunut Quentinin raivonpurkauksiin, ja niinpä irvistin vain ja käänsin kylkeä. Quentin ei ilmeisesti muistanut, että minulla oli vapaa-aamu, enkä menisi töihin ennen kahtatoista.
Quentin nousi ylös ja kuulin hänen tallustavan keittiöön. Ihana lämmin tunne tuli sisälleni hänen suloisista, aamuntahmeista askeleistaan. Tiesin, että lattiat olisivat täynnä hänen likaisten jalkojensa jälkiä. Quentin ei ikinä pessyt jalkojaan. Ällöttävä sottapytty. Miten päästinkään hänet sänkyyni! Pitäisi taas mennä yhdessä suihkuun. Hyvä tekosyy, mietin hymyssä suin. Viimeinen asia, mitä kuulin ennen nukahtamista oli Quentin raivaavamassa keittiön pöytiä eilisen pizzapakkauksista, tyhjistä maitotölkeistä ja suklaakääreistä. Meidän vapaamielistä elämäämme. Kuinka rakastinkaan asua toisen samanlaisen sotkuisen ihmisen kanssa.
Quentin oli amerikkalainen, kuten lukija varmaan nimestä arvaa. Hän oli Suomessa vaihto-oppilaana ja löysimme toisemme vahingossa. Minulla oli internetissä ilmoitus englanniksi ja suomeksi, jossa etsin kämppäkaveria. Kun Quentin vastasi, halusin hänet heti. Ja mehän olimme kuin luodut toisille. Siis kämppiksinä. Meidän suhteemme ei todellakaan ollut seurustelusuhde. Me rakastimme toisiamme, rakastelimme toisiamme, mutta samalla taustalla oli pieni vihan ja ärtymyksen vivahde, niin kuin aamuisesta episodista voi päätellä. Meitä ärsyttivät toistemme piirteet, ja joskus toisen naaman näkeminen aiheutti ihan kauhean pakorefleksin, mutta emme voineet elää ilmankaan toisiamme.
Tänään ei ollut ihan normaali päivä. Ei laisinkaan. Tänään kotiimme muuttaisi kolmas osapuoli. En minä todellakaan kaivannut enää enempää porukkaa tänne, eikä varmaan Quentinkaan, mutta meillä oli yksi ylimääräinen huone nyt kun nukuimme yhdessä, ja rahasta krooninen puute. Niinpä Quentin hommasi meille toisen amerikkalaisen vaihto-oppilaan punkkaamaan. Wendyn. En ollut ikinä nähnyt tyttöä. Quentin tunsi tämän, mutta vannoi ettei heidän välillään ollut ollut mitään ja että Wendy oli kuin seinästä revitty ja lihava. Jotenkin pieni epäilys kyti sisälläni.
Heräsin puoli kahdeltatoista. Quentin oli kostoksi laittanut herätyskelloni pois päältä. Se sittisontiainen, kirosin vihaisena. Saisin kohta tuon typerän jenkin takia potkut. Kokosin vaatteeni lattialta, siitä kasasta, mihin olin ne eilen Quentinin kanssa riehuessani heittänyt ja puin ne nopeasti päälleni. Tiesin niiden olevan likaiset, mutta ei ollut aikaa etsiä parempaakaan päälle. Ja mitä sillä oli väliä, kun olin kuitenkin Hesburgerissa töissä. Kauhea kahvijano vaivasi, joten riskeerasin bussista myöhästymisen syöksymällä keittiöön katsomaan olisiko Quentin mahdollisesti jättänyt edes tipan kahvia. Turha toivo. Joka ikinen rippu oli juotu. Myös instantit oli loppu.
Vihaisena kumosin sokerit purkistaan viemäriin ja heitin suolat tilalle. Itse en käyttänyt sokeria, joten Quentin saisi pikku näpäytyksen itsekkyydestään. Hihittelin itsekseni nokkeluudelleni samalla kun kiirehdin kerrostaloasuntomme ovesta ulos. Rappukäytävässä törmäsin naapurin vanhaan deekuun. "Hei tyttö! Paljonko maksaa..." En jaksanut kommentoida äijän idioottimaisia huomautuksia. Ilmeisesti oli nähnyt Quentinin kavereita lappavan sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä. ÄÄh.. Varmaan talon mummotkin jo juorusi, varsinkin nyt kun olin näin suttuisen näköinen. Vedin takin korviin asti ja kiirehdin pois paikalta.
Töissä mietin vaan koko ajan sitä kun menisimme Wendyä vastaan asemalle. Saa nähdä minkälainen ilmestys sieltä tulisi. Quentin saisi kärsiä nahoissaan, jos tyttö olisikin joku drop-dead-gorgeous ex-tyttöystävä. HAmpurilaisrasvan käryssä koko päivän oltuani tukkani oli rasvainen ja haisi pahalle. Olisi pakko ehtiä suihkuun ennen asemalle menoa.
Töistä päästyäni myöhästyin tietysti bussista, jolla olin suunnitellut meneväni, ja seuraava lähti vasta puolen tunnin päästä. No höh. En jaksanut lähteä kävelemään eteenpäin, vaan istuin pysäkille ja tuijotin maahan apaattisen näköisenä. Viereeni istui joku haiseva mies. Käänsin pääni poispäin, mutten noussut kuitenkaan. En jaksanut. Mies koitti saada aikaan keskustelua, mutta minä en vastannut. Mikä minussa tänään oli että kaikenmaailman erkit ja hermannit osoitti kiinnostusta. Kai sitten olin tarpeeksi sutturan näköinen. Likaiset, blondatut hiukset, pikainen meikki ja eiliset vaatteet. Niin, ja hampurilaisrasvan haju. Siitä se lähtee, vajoaminen pohjasakan joukkoon.
Niin, olin töissä Hesburgerissa, koska en päässyt opiskelemaan. Olisin halunnut lakinaiseksi, mutta ei minusta tainnut olla siihen. Ei tarpeeksi älyä. Quentin luuli olevansa minua älykkäämpi, vaikka oli vain tyhmä jenkki, joka oli oppinut kaiken kirjoista. Oli outo sattuma, että Quentin opiskeli lakia. Se oli vain yksi asia lisää, miksi Quentin oli niin ärsyttävä ja alentuva.
Kun vihdoin pääsin kotiovesta sisään, oli kello jo yli kahdeksan. Se taas tarkoitti sitä, etten millään ehtisi suihkuun, saatika juomaan kahvia. Quentin odotti sängyllä maaten, puhtaana ja kauniina, parhaissa olokuteissaan. Hän väläytti ihanan, valkohampaisen hymynsä. Sulin hymyyn ja hyppäsin kainaloon. Suutelimme intohimoisesti, kunnes Quentin vetäytyi pois irvistäen. "Hei sun tukka haisee. Mene pesulle!". "En mä enää ehdi",sanoin onnettoman näköisenä,"Pitää hakea Wendy asemalta". Quentin käyttäytyi kuin olisi unohtanut, mutta tiesin kyllä ettei hän moista olisi ikinä unohtanut.
Niinpä tulin halvan huoran näköisenä upean Quentinin käsipuolessa uutta kämppistämme hakemaan. Quentinin mielestä ei olisi ollut kohteliasta, jos minä en olisi ollut mukana Wendyä hakemassa. Kai se on sitten näitä amerikkalaisten tapoja, mietin, ja lähdin mukaan.
Juna oli jo perillä ja Quentin huomasi heti joukossa pitkän, tummakutrisen ja suurisilmäisen tytön. "Tuossa on Wendy" hän sanoi ja osoitti tyttöä. Wendy ei ollut lihava eikä seinästä repäisty. Tyttö lähti kävelemään kohti, hymyillen samanlaista valkoista hymyä kuin Quentininkin. HEistä tulisi kaunis pari, mietin katkerana. Katsoin ihmeissäni Quentinia, ja tämä kuiskasi korvaani: "Se on ilmeisesti laihduttanut". "Yeah, right" minä vastasin. Puhuimme aina keskenämme englantia. Joskus jos olin vihainen, en pitänyt mykkäkoulua, vaan puhuin kaiken suomeksi. Quentin ei ollut nähnyt sitä vaivaa, että olisi opetellut suomea.
Sinä iltana riitti kotonamme puheensorinaa. Me söimme yhdessä illallista. Quentin ei IKINÄ laittanut ruokaa, paitsi tänä iltana. Jälkiruuasta tuli mukavan suolaista, kun unohdin varoittaa Quentinia aamuisestä jäynästäni. Niinpä syljeskelimme kaikki ensimmäiset lusikalliset Creme Brûleeta ja heitimme loput roskiin. Quentin oli minulle ilmiselvästi loukkaantunut, kun tunnustin tekoni.
Kello oli lähempänä puoltayötä, ja minua alkoi väsyttää. "'tin, mentäiskö jo nukkumaan..." kysyin varovasti. Tiesin, ettei minulla ollut mitään oikeutta käskeä kämppistäni nukkumaan, mutta emmehän me olleet tavallisia kämppiksiä. Olimme jo puoli vuotta nukkuneet yhdessä. "Mene sä vaan..."Quentin sanoi, vilkaisten nolon näköisenä Wendyä, kuin ihmetellen, että mitä toi muija tuossa höpöttää. Kömmin hitaasti yhteiseen sänkyymme viereisessä huoneessa, ja nukahdin muumi-lakanoihin.
Yöllä havahduin siihen, ettei vieressäni vieläkään maannut ketään. Hiivin makuuhuoneen ovelle ja kuulin puhetta keittiöstä. Katsahdin sängyn vieressä olevaan herätyskelloon. Puoli kolme yöllä. Quentinilla olisi huomenna luento. Mutta ei se näyttänyt häiritsevän. He olivat ilmiselvästi humalassa. Ja ilmiselvästi entinen pari. Kuuntelin puheensorinaa, järkyttyneenä. Miten saatoin olla niin naiivi.
Hiivin hitaasti takaisin sänkyyn ja painoin pääni tyynyyn. Kuumat kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
Mikään ei enää olisi niin kuin ennen
-------------------------------
Sen pituinen se. Kertokaa mielipiteitä. Nimet on tosiaan ulkomaalaiset sen takia, että kyse on vaihtareista. Kirjoitin tämän silleen extempore, niin että jotain kirjoitusvirheitä voi olla. Kustannussopimusta odotellessa :)
Annastiina
Quentin nousi ylös ja kuulin hänen tallustavan keittiöön. Ihana lämmin tunne tuli sisälleni hänen suloisista, aamuntahmeista askeleistaan. Tiesin, että lattiat olisivat täynnä hänen likaisten jalkojensa jälkiä. Quentin ei ikinä pessyt jalkojaan. Ällöttävä sottapytty. Miten päästinkään hänet sänkyyni! Pitäisi taas mennä yhdessä suihkuun. Hyvä tekosyy, mietin hymyssä suin. Viimeinen asia, mitä kuulin ennen nukahtamista oli Quentin raivaavamassa keittiön pöytiä eilisen pizzapakkauksista, tyhjistä maitotölkeistä ja suklaakääreistä. Meidän vapaamielistä elämäämme. Kuinka rakastinkaan asua toisen samanlaisen sotkuisen ihmisen kanssa.
Quentin oli amerikkalainen, kuten lukija varmaan nimestä arvaa. Hän oli Suomessa vaihto-oppilaana ja löysimme toisemme vahingossa. Minulla oli internetissä ilmoitus englanniksi ja suomeksi, jossa etsin kämppäkaveria. Kun Quentin vastasi, halusin hänet heti. Ja mehän olimme kuin luodut toisille. Siis kämppiksinä. Meidän suhteemme ei todellakaan ollut seurustelusuhde. Me rakastimme toisiamme, rakastelimme toisiamme, mutta samalla taustalla oli pieni vihan ja ärtymyksen vivahde, niin kuin aamuisesta episodista voi päätellä. Meitä ärsyttivät toistemme piirteet, ja joskus toisen naaman näkeminen aiheutti ihan kauhean pakorefleksin, mutta emme voineet elää ilmankaan toisiamme.
Tänään ei ollut ihan normaali päivä. Ei laisinkaan. Tänään kotiimme muuttaisi kolmas osapuoli. En minä todellakaan kaivannut enää enempää porukkaa tänne, eikä varmaan Quentinkaan, mutta meillä oli yksi ylimääräinen huone nyt kun nukuimme yhdessä, ja rahasta krooninen puute. Niinpä Quentin hommasi meille toisen amerikkalaisen vaihto-oppilaan punkkaamaan. Wendyn. En ollut ikinä nähnyt tyttöä. Quentin tunsi tämän, mutta vannoi ettei heidän välillään ollut ollut mitään ja että Wendy oli kuin seinästä revitty ja lihava. Jotenkin pieni epäilys kyti sisälläni.
Heräsin puoli kahdeltatoista. Quentin oli kostoksi laittanut herätyskelloni pois päältä. Se sittisontiainen, kirosin vihaisena. Saisin kohta tuon typerän jenkin takia potkut. Kokosin vaatteeni lattialta, siitä kasasta, mihin olin ne eilen Quentinin kanssa riehuessani heittänyt ja puin ne nopeasti päälleni. Tiesin niiden olevan likaiset, mutta ei ollut aikaa etsiä parempaakaan päälle. Ja mitä sillä oli väliä, kun olin kuitenkin Hesburgerissa töissä. Kauhea kahvijano vaivasi, joten riskeerasin bussista myöhästymisen syöksymällä keittiöön katsomaan olisiko Quentin mahdollisesti jättänyt edes tipan kahvia. Turha toivo. Joka ikinen rippu oli juotu. Myös instantit oli loppu.
Vihaisena kumosin sokerit purkistaan viemäriin ja heitin suolat tilalle. Itse en käyttänyt sokeria, joten Quentin saisi pikku näpäytyksen itsekkyydestään. Hihittelin itsekseni nokkeluudelleni samalla kun kiirehdin kerrostaloasuntomme ovesta ulos. Rappukäytävässä törmäsin naapurin vanhaan deekuun. "Hei tyttö! Paljonko maksaa..." En jaksanut kommentoida äijän idioottimaisia huomautuksia. Ilmeisesti oli nähnyt Quentinin kavereita lappavan sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä. ÄÄh.. Varmaan talon mummotkin jo juorusi, varsinkin nyt kun olin näin suttuisen näköinen. Vedin takin korviin asti ja kiirehdin pois paikalta.
Töissä mietin vaan koko ajan sitä kun menisimme Wendyä vastaan asemalle. Saa nähdä minkälainen ilmestys sieltä tulisi. Quentin saisi kärsiä nahoissaan, jos tyttö olisikin joku drop-dead-gorgeous ex-tyttöystävä. HAmpurilaisrasvan käryssä koko päivän oltuani tukkani oli rasvainen ja haisi pahalle. Olisi pakko ehtiä suihkuun ennen asemalle menoa.
Töistä päästyäni myöhästyin tietysti bussista, jolla olin suunnitellut meneväni, ja seuraava lähti vasta puolen tunnin päästä. No höh. En jaksanut lähteä kävelemään eteenpäin, vaan istuin pysäkille ja tuijotin maahan apaattisen näköisenä. Viereeni istui joku haiseva mies. Käänsin pääni poispäin, mutten noussut kuitenkaan. En jaksanut. Mies koitti saada aikaan keskustelua, mutta minä en vastannut. Mikä minussa tänään oli että kaikenmaailman erkit ja hermannit osoitti kiinnostusta. Kai sitten olin tarpeeksi sutturan näköinen. Likaiset, blondatut hiukset, pikainen meikki ja eiliset vaatteet. Niin, ja hampurilaisrasvan haju. Siitä se lähtee, vajoaminen pohjasakan joukkoon.
Niin, olin töissä Hesburgerissa, koska en päässyt opiskelemaan. Olisin halunnut lakinaiseksi, mutta ei minusta tainnut olla siihen. Ei tarpeeksi älyä. Quentin luuli olevansa minua älykkäämpi, vaikka oli vain tyhmä jenkki, joka oli oppinut kaiken kirjoista. Oli outo sattuma, että Quentin opiskeli lakia. Se oli vain yksi asia lisää, miksi Quentin oli niin ärsyttävä ja alentuva.
Kun vihdoin pääsin kotiovesta sisään, oli kello jo yli kahdeksan. Se taas tarkoitti sitä, etten millään ehtisi suihkuun, saatika juomaan kahvia. Quentin odotti sängyllä maaten, puhtaana ja kauniina, parhaissa olokuteissaan. Hän väläytti ihanan, valkohampaisen hymynsä. Sulin hymyyn ja hyppäsin kainaloon. Suutelimme intohimoisesti, kunnes Quentin vetäytyi pois irvistäen. "Hei sun tukka haisee. Mene pesulle!". "En mä enää ehdi",sanoin onnettoman näköisenä,"Pitää hakea Wendy asemalta". Quentin käyttäytyi kuin olisi unohtanut, mutta tiesin kyllä ettei hän moista olisi ikinä unohtanut.
Niinpä tulin halvan huoran näköisenä upean Quentinin käsipuolessa uutta kämppistämme hakemaan. Quentinin mielestä ei olisi ollut kohteliasta, jos minä en olisi ollut mukana Wendyä hakemassa. Kai se on sitten näitä amerikkalaisten tapoja, mietin, ja lähdin mukaan.
Juna oli jo perillä ja Quentin huomasi heti joukossa pitkän, tummakutrisen ja suurisilmäisen tytön. "Tuossa on Wendy" hän sanoi ja osoitti tyttöä. Wendy ei ollut lihava eikä seinästä repäisty. Tyttö lähti kävelemään kohti, hymyillen samanlaista valkoista hymyä kuin Quentininkin. HEistä tulisi kaunis pari, mietin katkerana. Katsoin ihmeissäni Quentinia, ja tämä kuiskasi korvaani: "Se on ilmeisesti laihduttanut". "Yeah, right" minä vastasin. Puhuimme aina keskenämme englantia. Joskus jos olin vihainen, en pitänyt mykkäkoulua, vaan puhuin kaiken suomeksi. Quentin ei ollut nähnyt sitä vaivaa, että olisi opetellut suomea.
Sinä iltana riitti kotonamme puheensorinaa. Me söimme yhdessä illallista. Quentin ei IKINÄ laittanut ruokaa, paitsi tänä iltana. Jälkiruuasta tuli mukavan suolaista, kun unohdin varoittaa Quentinia aamuisestä jäynästäni. Niinpä syljeskelimme kaikki ensimmäiset lusikalliset Creme Brûleeta ja heitimme loput roskiin. Quentin oli minulle ilmiselvästi loukkaantunut, kun tunnustin tekoni.
Kello oli lähempänä puoltayötä, ja minua alkoi väsyttää. "'tin, mentäiskö jo nukkumaan..." kysyin varovasti. Tiesin, ettei minulla ollut mitään oikeutta käskeä kämppistäni nukkumaan, mutta emmehän me olleet tavallisia kämppiksiä. Olimme jo puoli vuotta nukkuneet yhdessä. "Mene sä vaan..."Quentin sanoi, vilkaisten nolon näköisenä Wendyä, kuin ihmetellen, että mitä toi muija tuossa höpöttää. Kömmin hitaasti yhteiseen sänkyymme viereisessä huoneessa, ja nukahdin muumi-lakanoihin.
Yöllä havahduin siihen, ettei vieressäni vieläkään maannut ketään. Hiivin makuuhuoneen ovelle ja kuulin puhetta keittiöstä. Katsahdin sängyn vieressä olevaan herätyskelloon. Puoli kolme yöllä. Quentinilla olisi huomenna luento. Mutta ei se näyttänyt häiritsevän. He olivat ilmiselvästi humalassa. Ja ilmiselvästi entinen pari. Kuuntelin puheensorinaa, järkyttyneenä. Miten saatoin olla niin naiivi.
Hiivin hitaasti takaisin sänkyyn ja painoin pääni tyynyyn. Kuumat kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
Mikään ei enää olisi niin kuin ennen
-------------------------------
Sen pituinen se. Kertokaa mielipiteitä. Nimet on tosiaan ulkomaalaiset sen takia, että kyse on vaihtareista. Kirjoitin tämän silleen extempore, niin että jotain kirjoitusvirheitä voi olla. Kustannussopimusta odotellessa :)
Annastiina
Vastaukset 10
Vanhimmat
En jaksanut itse tarinaa lukea, joten en sitä kommentoi. Ei mitään henkilökohtaista, en vain yleensäkään lue minkään foorumin tarinoita :)
Tuommoinen kuitenkin iski heti silmään eli:
"Quentin oli amerikkalainen, kuten lukija varmaan nimestä arvaa."
Kaunokirjallisessa tekstissä on kai periaatteessa ihan sama mitä kirjottaa jos kirjottaa sen hyvin, mutta minä olen oppinut ettei lukijaan pitäisi koskaan viitata. Siitä jää sellainen hölmö olo :)
Tuohonkin kävisi ihan vaan että: "Q oli amerikkalainen. Hän oli Suomessa vaihto-oppilaana..."
Tai jopa "Q oli kotoisin Yhdysvalloista", mutta kaipa tuo amerikkalainenkin on ihan OK kun sitä yleensä noista Y-valtalaisista käytetään.
Minusta sanaa amerikkalainen ainakin käytetään yleisemmin kuin "yhdysvaltalainen" tai "kotoisin Yhdysvalloista". En sitten tiedä..
Ja itse tarina oli melko yhdentekevä, henkilöissä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mieleen tuli joku ranskalainen leffa päämäärättömistä nuorista, varsinkin siitä, että kertoja työskenteli hampurilaispaikassa.=)Mutta ei tarina toki huono ollut!
keksin tämän tarinan tosi nopeasti kun iski inspiraatio :) Itse tykkäsin kyllä tästä jutusta, vaikka toki varmaan jotain kökköjä kohtia jäikin...
Ja ranskalaiset leffathan on hyviä ;)
Yksi kysymys tuli mieleen: miten olisin saanut hahmoista sitten mielenkiintoisempia...
Mielestäni juttusi oli jotenkin kotoinen, mukava sanoisinko. Osaat kuvailla hyvin ja novelli on sillä tavalla kokonainen ettei pahemmin töksähtele. Pisteitä siitä!
Minusta henkilöissä ei ollut mitään vikaa. Pitäisikö kaikilla ollakaan kyömynenää, kumaraa selkää, kirkkaanpunaista afroa tai punkkaria tai jotain muuta, millä erottaa ne muista?
Kirkkaanpunainen afro...hmmm...oikein inspiroivaa...=D
Tosiaan kiitos mielipiteestä. Kiva saada positiivistakin palautetta :)
Oon laiska lukeen mitään tosielämästä kertovia tarinoita...
Ton luin alusta loppuun asti! ;)
lisää kommentteja. Olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Haluaisin nimittäin kehittyä kirjoittajana :)
Alku oli jotenkin mukaansatempaava, sitäpaitsi mun mielestä henkilöiden välillä oli aika hyvin jännitettä, toi, miten ne tekivät toisilleen kiusaa ja muutenkin suhde toisiinsa. Sikspä harmittikin kun loppu oli niin ennalta-arvattava. Lopputuloksen saattoi arvata heti siinä vaiheessa, missä Quentin sanoo tyttöä lihavaksi ja rumaksi ja kertoja toteaa sen olevan epäilyttävää. Olisit hyvin voinut mennä vähän kiertoteitse. Viimeinen kappale oli aikas lattea, ja viimeinen lause suorastaan banaali: "mikään ei olisi niinkuin ennen"... No joo. Mutta alun perusteella sinussa on potentiaalia :) Lisää tekstiä!
jotain puutteita on varmasti. Kiitos kommentista :)