vanhemmista

Mikäköhän on kun aina perhettä, vanhempia ja sisarta ajatellessa tai heidän kanssaan juteltua (puhelimessa) tulee niin huonolle tuulelle, kiukkuiseksi tai masentuneeksi?
3425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

syyllisyydentunteilla (aiheettomilla) on osaa asiaan.

Äänestä

ainakin mulla. Lähes joka ikinen kerta. Haluisin että meillä olis hyvät välit, mutta menneisyys painaa niin saatanan raskaana repussa. Ja yhä vaan pettyy.

Voimattomuuden tunne. Kun kaikki on niinku on, eikä muita ihmisiä voi muuttaa. Itseään voi, mutta mutta. Mikä on järkevää. Vähempikin aiheuttaa masennusta.

Mitään erityistä omaa syyllisyyttä (niin kun tuo toinen vastaaja ehdotti) en osaa tähän yhdistää, ehkä sekin joillakin vaikuttaa.

Äänestä

.. siitä että itsenäistymis pyrkimykset painavat päälle.
Tilanteessa kohtaavat aikaisemmat siteet ja uudet tuulet.Paha olo on seuraus asioiden törmäyskurssista.
Ajan myötä voittajaksi yleensä tulee itsenäistyminen.
Se antaa luvan kaikille olla sellaisia kun ovat ja itselle myös.Ei ahdista mitenkään läheisriippuvuus tms. kun pääsee itsensä ja kehityksensä kanssa eteenpäin.
Siinä voi jopa kunnioittaa muita ja olla itse sitä mitä on muiden mielipiteistä huolimatta.

Kyseessä on siis vanha sidos joka on poikkastava.
Se mitä on ollut menneinä vuosina ei ole enään vaikka se pyrkii olemaan.Pitää muistaa että ne ovat muistoja vain.Ei nykypäivää tai nykyaikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys kirjoitti:

Mikäköhän on kun aina perhettä, vanhempia ja sisarta ajatellessa tai heidän kanssaan juteltua (puhelimessa) tulee niin huonolle tuulelle, kiukkuiseksi tai masentuneeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu