Kuka

Vladimir Vladimirovitš Putin
14729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

En minä ainakaan.

Äänestä
  • hän on se Putin

    Äänestä

  • Ai.... Määää vai?

    Äänestä

Muistelisin, että Vladimir Vladimirovitš Putin (ven. Владимир Владимирович Путин, s. 7. lokakuuta 1952 Leningrad) on Venäjän pääministeri toukokuusta 2008 lähtien, aiemmin elokuusta 1999 toukokuuhun 2000. Hän myös toimi Venäjän presidenttinä keväästä 2000 vuoden 2008 kevääseen asti. Monet veikkaavat Putinin edelleen johtavan maata pitäen uutta presidenttiä pelkkänä sätkynukkena. Demokratian aika ei anna yhden henkilön olla presidenttinä kuin tietyn ajan. Venäjä on maa, jota vuosisadat on johtanut yksi hallitsija ja se kaipaa sitä edelleen.

Putin tunnetaan erityisesti erilaisista propagandatempauksistaan ja oman egon pönkittämiskampanjoista. Hyvin muistuu kun elokuun 2008 lopussa uutisoitiin Putinin kaataneen nukutusnuolilla television kuvausryhmää kohti rynnänneen siperiantiikerin. Sitä ennen Huhtikuussa 2008 moskovalainen juorulehti Moskovski korrespondent julkaisi uutisankan, jonka mukaan Putin oli menemässä naimisiin nuoren kilpavoimistelijan kanssa. Liittyipä uutisointi maailmanpolitiikkaan tai "henkilökohtaiseen" elämään, kaikki Putinista uutisoitu tieto on siis valhetta ja kieroilua. Niin kuin esimerkiksi Putinin paidaton poseeraus elokuussa 2007 hänen olleessaan kalastamassa Siperiassa Monacon ruhtinas Albert II:n kanssa. Saattoi se oikeasti tapahtuakin, mutta paikalle päästettiin vain valitut uskollisimmat toimittajat ja Putin itse valitsi mitkä kuvat lehdessä sai julkaista. Seulan läpi pääsi vain tämä yksi kuva.

Äänestä
  • Joo, paljon samaa aatosta, mutta olkoon suurvallan johtajana kuka tahansa, niin onhan siinä tehtävää, ettei syntyisi täydellistä kaosta.

    Tuon tällä sitä, jotain myöteistäkin asiaan.

    Äänestä

  • Wikipediasta..
    etkös muuten tienny kuka hän on?!
    heh

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Wikipediasta..
    etkös muuten tienny kuka hän on?!
    heh

    Hmm, muistelisin että Wikipedia on Internetissä julkaistava ilmainen vapaan sisällön tietosanakirja, joka perustuu wiki-tekniikkaan. Wikipediaa kirjoitetaan useilla kielillä, ja se on laajentunut lähes kaikkialle maailmaan. Wikipedian sisältö on vapaaehtoisten kirjoittama, ja se tulee aina olemaan vapaata GNU Free Documentation -lisenssin mukaisesti. Wikipediaa ylläpitää Wikimedia-säätiö, joka ei kuitenkaan omista Wikipedian sisältöä. Wikipedian pääpalvelimet sijaitsevat Tampassa Floridassa. Palvelimia on lisäksi esimerkiksi Amsterdamissa ja Soulissa.

    Wikipedian perustajan Jimmy Walesin mukaan Wikipedia on ”pyrkimys luoda ja levittää jokaiselle planeetan asukkaalle heidän omalla kielellään mahdollisimman laadukas vapaa tietosanakirja”. Wikipedia tarjoaa laajat siteerausoikeudet: kuka tahansa voi käyttää sen sisältöä ilmaiseksi ja joitakin kuvia lukuun ottamatta myös kaupallisesti, kunhan samat oikeudet tarjotaan edelleen ja alkuperäinen lähde mainitaan. Wikipedian kuvituksen tärkeimpänä lähteenä toimii media-arkisto Wikimedia Commons, joka sisältää yli miljoona tekijänoikeuksista vapaata tai vapaasti levitettävää kuvaa ja muuta mediatiedostoa

    Äänestä

http://www.vladimirpunikki.com
Pyrkikää te muutkin luuserit tähän, se on tieto mikä on VALTTIA!!
Te tietämättömät räkänokat

Äänestä
  • voisitko sinä viisaampana ohjata meidät pieksämäen tyhmeliiniyt valoon? lähdemme kaikkii seuraamaan viisaampaamme.

    Äänestä

  • pieksämäen tyhmät kirjoitti:

    voisitko sinä viisaampana ohjata meidät pieksämäen tyhmeliiniyt valoon? lähdemme kaikkii seuraamaan viisaampaamme.

    Kiirettä pitää, on niin monta tyhmää porukkaa vedettävänä, joten en uskalla luvata. Mutta voisittehan tekin siellä "jumalan selän takana" käyttä sitä "mitä teillä on vähiten"? Laittaa esim, ne kehityksen jarrut jotkin luuserit "luonnon ystävät" ojennukseen? Onko liikaa vaadittu??

    Äänestä

  • Heh.. he.. Siinä se hallitsija sitten on.

    Äänestä

  • pieksämäen tyhmät kirjoitti:

    voisitko sinä viisaampana ohjata meidät pieksämäen tyhmeliiniyt valoon? lähdemme kaikkii seuraamaan viisaampaamme.

    Kyllä muuten, mutta nyt on mentävä saunomaan ettei tarvitse puita turhaan polttaa koko yötä. Hikoilemaan, sitten mehu maittaa.

    Äänestä

  • tietäjä,,, kirjoitti:

    Kiirettä pitää, on niin monta tyhmää porukkaa vedettävänä, joten en uskalla luvata. Mutta voisittehan tekin siellä "jumalan selän takana" käyttä sitä "mitä teillä on vähiten"? Laittaa esim, ne kehityksen jarrut jotkin luuserit "luonnon ystävät" ojennukseen? Onko liikaa vaadittu??

    Se luonnonystävyys ja sen läheisyys katoaa kun tarpeeksi saa metsässä hutkia, kesät ja talvet.

    Äänestä

  • Voisi vaikka ollakin. Todella hyvin hoidettuja lemmikkejä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on hän? kirjoitti:

Vladimir Vladimirovitš Putin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu