Hyi olkoon, kuin tuhkakuppia nuolisi. Viikonloppuna ravintolassa pussailemaan tullut tyttönen haisi tupakalle, piti oikein blokata suoraan pois naaman edestä.
Nätit tytöt
Miksi poltatte
8475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmettelen ihan samaa asiaa, erityisesti laittaa silmään vielä sekin että laitetaan rahaa hajusteisiin ja muuhun mielettömästi. Ehostetaan itseään ja kaikki se tuoksu ja raikkaus tapetaan kuitenkin tupakalla.
Tupakan poltto on kait trendi, jolla myös vahvistetaan egoa, on hienoa olla "kova" ja polttaa tupakkaa kun kaikki tekee niin. Ei uskalleta, osata olla erilainen ja jättää ne tupakat kaupan hyllylle. Onko siinä tavan mukana myös pelko tulla leimatuksi jos on erilainen? En tiedä voi vain arvailla, mutta se paljon siihen menee vuodessa rahaa, on 600-1000 e/vuosi ja kaikki vain siksi että haistaan pahalle, maistutaan pahalle ja heikennetään terveyttä. Myös polttaviin ihmisiin puree ajan hammas paremmin, eli tupakointi ei ole säilöntä aine, vaan enemminkin aine joka edesauttaa vanhenemista ulkoisesti.
Varsinkin persut on kovia tupruttelijoita. Noin 98% perussuomalaisista tupakoi.
Koettavaa jos noin pienestä täällä huutelet!!!
ei todellakaan ole pieni asia, paitsi haisevan naisen näkökulmasta... tietenkin
Kohdannut "yössä" naisen joka ei tarpeeksi usein pese ylä eikä ala-päätä niin sitte tietää vasta mikä haisee. Kokemuksesta voin sanoa että kyllä rööki/röökaaja haisevat hyvälle!!!
Ääripäänä voi pitää tätä kokemusta joka on itselläkin, perkele että tuli kiire. Yläpä oli jokseenkin pesty mutta alapää, vittu huhhuh minulla meni naimishalut yli vuodeksi sen kokemuksen myötä. Vieläkin se tulee ajoittain mieleen mikä kyllä aiheuttaa reaktion "pakenen tästä nyt ja heti" jos näyttää vähänkin siltä että saattaisi käydä ns hyvä tuuri. Ehkä tuuri onkin parempi kun lähtee menee, eikä jää kokeilemaan arpaonnea että lemahtaako vai ei ja kuin paljon.
Näitä epähygienisiä naisia on enemmin kun voisi edes kuvitella ja arvata, mistä lienet johtuukaan.... PRKL hyi helvetti akat vois ampuu kuuta kiertävälle radalle...
Peskää edes itsenne!
Milloin ei ole stringejä, milloin pitäs näyttää tissit kun pyydetään, milloin pitäs käyttäytyä osata kun 20 kertaa hormoonipaviaani ei tajua ettei voi vähempää kiinnostaa!
Vähän liikaa vaaditaan naisilta, polttaminen on jokaisen henkilökohtainen juttu. Jos ei pidetä, fine! Etsikää joku muu, minä poltan.
Olin tuossa viikonloppuna seuriksella, ja huomasin aika monen polttavan. Ihan vaan mielessäni blockkaan jo siinä vaiheessa kun rööki nousee huulille.