Kumpi olisi parempi 1 vai 2 lasta? Niiden molempien hyvät ja huonot puolet kehiin!
1 vai 2 lasta?
miettii toista lasta
163496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
pitää sitä täältä kysyä..hohhoijaa.
Näistä lapsista on toisilleen seuraa ja saman henkistä leikkiä. Samaten kun vanhemmat kuolee, ei se ainoa lapsi jää ihan omilleen vaan on se toinen seurana,tukena,kaverina.
1 huonot puolet:
-Liiallinen kaiken keskipisteenä oleminen
- ei kaveria kodissa
Ehdottomasti kaksi tai enemmän. Meille kolmas tulossa. Nyt kaksi poikaa joista toisilleen leikkikaveria ja seuraa. On ihana katsoa, kun osoittavat toisilleen hellyyttä jne. Huonoja puolia yksilapsisessa perheessä on lapsen yksin olo, jos ei löydy kavereitakaan. Tulee itseriittoiseksi ja vanhempiin takertuu herkemmin. Pikku vanha. Huomasin näitä piirteitä omassa, mutta onneksi tuli toinen, ja nyt on luonne esikoisella tasoittunut. Sitähän se ei takaa, että on aikuisena heistä toisilleen seuraa jos huonot välit, vanhemmat kuolee. Sitä ei voi tietää kukaan miten kauan kukin tässä elämässä saa tallustaa. : ( Mutta älä lisäänny sen takia mitä me kirjoittelemme. Lapsia tehdään ja saadaan ihan muista syistä kuitenkin. Jos yhdessä on teille jo tarpeeksi pidättäytykää siinä.
Nykyään olen huomannut että perheen ainoista lapsista kasvaa paljon menestyvämpiä, paremmin asiansa hoitavia ja yksin pärjääviä kansalaisia. Tämä johtuu siitä, että nykyään kun muiden lasten kanssa olemaan tottunut nuori jääkin aikuistuessaan yksin niin siitä tulee maailmanloppu ja kauhea masennus. Tämän takia yksi lapsi on parempi. Perheen ainoaa lasta sitäpaitsi harvoin kiusataan koulussa koska hän hoitaa asiat itse eikä mene heti aikuiselle itkemään. Tällöin kiusaajat alkavat vähitellen kunnioittaa häntä ja nuoresta tulee tasapainoisempi ja hänellä on hyvä itsetunto.
minun entinen kaverini oli ainoa lapsi perheessä ja se ei pystynyt eikä osannut mitään ilman äitiään.
Hauska tyyppi muuten mut ei ole kiva kun toinen on koko ajan äidin helmoissa eikä lähde kotoa mihinkään jollei ole pakko.
Sai silti itku kohtauksia vaik luokkaretkellä jonne kerran osallistui kun äiti ei ollut mukana.
hyvät puolet:
-kotona rauhallisempaa, vanhemman ei tarvitse jatkuvasti olla erotuomarina
-lapsi saa kotona paremmin äänensä kuuluviin
-taloudellisesti helpompaa
-ehtii kunnolla keskittyä ja panostaa lapsen harrastuksiin, koulunkäyntiin ym.
Mielestäni huonoja puolia on kuitenkin enemmän, kunhan vaan laitoin nämä hyvät puolet, kun kukaan muu ei ollut laittanut.
Itse menestyin paljon paremmin koulussa kun olin perheen ainoa lapsi. Jos minua kiusattiin en mennyt siitä heti opelle itkemään koska olin pienenä yksin ollessani oppinut omatoimiseksi. Näin kiusaaminen loppui ja minulla oli hyvä itsetunto. Usempilapsisessa perheessä kasvanut taas ei ole oppinut omatoimiseksi vaan aiheuttaa itsellee koulussa helvetillisen paskakierteen itkemällä kaikesta opettajalle. Olen tälläistä tapausta katsellut vierestä joten yksi lapsi siis kannattaa.
Hei
Noi pitää kyllä paikkaansa, mutta jos on pätäkkää niin mikä ettei lapsiakin tehdä enemmän. Meillä on kolme lasta ja minusta heihin on saanut keskittyä kaikkiin aika lailla, einyt niin peräkanaa ole syntyneet. On saanut nauttia vauva-ajasta ja myöhemmin niistä on seuraa toisilleen ja sitten yhdessä voi perheenä tehdä kaikenlaista. Tuo, että kotona on rauhallisempaa on tosiaan totta, jossain vaiheessa, joskus voi yksi lapsi vain pyöriä jaloissakin, sitten kun on toinen, leikkivät yhdessä ja vanhemmille jää siten kahdenkeskistä aikaa.
Tuo on sinun kokemuksesi. Minä olen taas lukenut joitain tutkimuksia, joiden mukaan ainoa lapsi on liian luottavainen mm. tuntemattomien seuraan ja siitä koituu ongelmia. Tuo, että useampilapsisen perheen lapsi menisi itkemään kaikesta opelle on kyllä jo aika kaukaa haettua. Itse koen omaavani myös hyvän itsetunnon, tulen isosta perheestä. Mieheni kertoi juuri, että oli 10v.yksin ennen kuin sisär syntyi, sanoi, että oli kauheaa. Samoin pari tuttuani ovat ainoita lapsia, eivät ole pärjänneet elämässään, vaan kaikki pitää tuoda eteen ja kärsivät myös mielenterveysongelmista. Minusta tuo yksilapse / perhe tapahtuu ihan muista syistä, usein pari ei enempää lapsia halua, tuskin kriteerinä on ajatella millainen lapsesta tulee, jos kasvaa yksin.
Minulla oli 12 vuotta yksi lapsi ennen kuin toinen syntyi. Voin siis kertoa aika hyvin molemmista näkökulmista . Tämä murkkuikäiseni on samanlainen kuin useampilapsisten perheiden lapset. Ei hänessä ole "vikaa" eikä "paremmuutta" muihin nähden. Jokainen kun on yksilönsä ja erilaisista perheistä. Enemmänkin ympäristö on ottanut jonkun ongelman siitä kuinka monta lasta perheessä kuuluu olla. Lapsellani ei ole ollut ongelmia itsensä kanssa.
Aika paljon olen kuullut tuosta ainoan lapsen "itsekkyys-syndroomasta", että ei opi jakamaan ja ottamaan muita huomioon, kun ei ole sisaruksia kiistakumppaneina millä asiaa harjoitella. Ennemminkin olen huomannut asian olevan toisin eli saadakseen seuraa ja ystäviä on lapsen täytynyt opetella tulemaan muiden kanssa toimeen sopuisasti. Kyllä nämä nykypenikat oppivat sosiaalisuutta kun ei kuitenkaan enää missään maalaistalossa korvessa asuta.
Saipahan lapsi kasvaa kaikessa rauhassa yläasteikään ennen kuin toinen lapsi syntyi. Kyllä vaan se toinen lohkaisee siltä ensimmäiseltä ison osan vanhempien huomiosta. Vaikka kuinka yrittäisi revetä ja jakautua kaikille lapsille tasapuolisesti ei se mitenkään ole mahdollista.
Lapset tarvitsevat maailmassa eniten vanhempiensa välittämistä, huomiota, hyväksyntää ja rakkautta ja tuntuu ettei ainakaan tällä omaa yritystä pyörittävältä nykymutsilta riitä yksinkertaisesti siihen aikaa kuin korkeintaan kahdelle lapselle tällä haavaa jos haluaa täysillä olla lastensa kasvussa mukana.
"Aika paljon olen kuullut tuosta ainoan lapsen "itsekkyys-syndroomasta", että ei opi jakamaan ja ottamaan muita huomioon".
Kyseessä on myytti. Olen itse suuresta perheestä. Ainut oppi oli tappeleminen kaikesta enkä suinkaan jakaminen. Koskaan ei ollut mitään omaa ja joka asiassa joutui tappelemaan omasta tilasta ja tavaroista sen takia kun ei ollut mitään omaa. Isompana aina pienimmät tuntuivat etuoikeutetuilta. Ajattelin aina, että isona hommaan sitten jotain sellaista mitä kukaan ei vie, niin epäoikeudenmukaiselta kaikki tuntui. Päätin, etten koskaan halua lasta enkä varsinkaan miestä, jotka riistävät minulta jotain omaa.=))) No, onneksi perspektiivi vähän laajeni. Olot olivat ennen kyllä toisenlaiset kuin nykyään. Ei silloin ollut kenelläkään mitään tavaraa, yhdestä polkupyörästäkin sai tapella verissä päin niin että vieläkin on "muistot" kallossa. Oli siinä äidillä kova osa, eikä tahtonut millään selvitä meidän kanssa. =)
MInulla on kuitenkin vain yksi lapsi, joka on aivan erilainen eikä tappelua ole. Hän on saanut tarpeeksi huomiota, tarpeensa tyydytettyä ja on oppinut pienestä, että jos joku vieras tai kaveri saa meillä jotain, se ei ole häneltä pois vaan hänellä on oma osansa. Enpä tiedä, millainen aikuinen hänestä tulee, mutta jakamaan hän on oppinut ja on osannut huolehtia muistakin, varsinkin pienemmistä vieraista lapsista. Hän on niin erilainen kuin minä saman ikäisenä, olin sairaalloisen tarkka omista vähistä tavaroistani ja hirveän kade kaikille kaikesta.
Jokainen hankkikoot sen verran lapsia, kun pystyy resursseillaan huoltamaan ja kasvattamaan. Muiden mielipiteillä ei pitäisi olla mitään tekoa asiassa. Olen itsestäni vain huomannut, että tunnen myötätuntoa jos kuulen että jollekin pienen lapsen äidille on tulossa toinen lapsi. Varsinkin jos ko. äiti tosissaan uskoo, että kaksi menee siinä kuin yksikin. Toinen sudenkuoppa on siinä, että vaikka ensimmäinen lapsi olisi helppo, vie toinen muksu kaiken äärirajoille. Ja toisinpäin. Jokainen on oma pakkauksensa. =))) Ei siinä voi onnea toivottaa pienten lasten raskaana olevalle äidille, kun tekisi mieli heittää osanotot tulevia yövalvomisia ja murheita ajatellen. On hienoa, että äiti voi itse päättää, kuinka suureen urakkaan omat voimat riittää.
Äitiys on maailman vaikein tehtävä. Ainakin minun mielestäni.
Minä halusin aikanaa monta lasta, vähintään kolme. Nyt olen naimisissa ihanan miehen kanssa ja pitkän yrityksen ja hoitojen jälkeen olemme saaneet oman ihanan tytön. Lapsi ei ole missään vaiheessa valvottanut öisin ja on lähes aina hyvällä tuulella. Kaikki on sujunut todella paljon paremmin kuin olin ikinä voinut kuvitellakkaan. Rakastamme molemmat lastamme mielettömän paljon. Jostain syystä olemme molemmat mieheni kanssa alkaneet tulla siihen tulokseen että emme enää toista lasta edes rupea yrittämäänkään. Tietenkään ei koskaan pidä sanoa ei koskaan mutta koko ajan tämä tunne vain vahvistuu. Kun lapsemme oli vain parin kuukauden ikäinen niin pistin vielä vaatteita säilöön että jos joskus sittenkin vielä... Nyt kun lapsi on melkein vuoden niin ei kyllä yhtään enää tunnu siltä että ensinnäkään haluaisin kokea sen yrittämisen, hoidot ja vielä raskauden ja synnytyksen uudelleen. Ehkä meistä on tarkoitettu tämmöinen pieni perhe.
Minusta on ihana katsella kun pojat hellivät toisiaan ja kellivät vierekkäin ja menevät kuin paita ja peppu. Mummon luona hoidossakin menee paremmin, kun ovat siellä kaksin. Jos ollaan jossain erikseen, ikävöivät jo toisiaan.
Onhan 2 lapsisilla perheissä lapsilla seuraa toisista, mutta itse olen nähnyt monia useampi lapsisia perheitä, joissa äidit on aivan tajuttoman uupuneita ja eivätkä enää jaksa panostaa lapsien hoitoon samalla tavalla kuin yhden lapsen kanssa. Mielestäni jokaisen lapsen tulee saada olla lapsi / vauva mahd. pitkään ja saada paljon huomiota ja rakkautta, aivan liian usein mielestäni tehdään toinen lapsi vain siksi, että "niin kuuluu tehdä" tai vain siksi jotta lapsista olisi seuraa toisille, eikä mietitä tarkemmin miten kahden tai useamman lapsen kanssa jaksetaan arjessa. Olen myös sitä mieltä että jos on enemmän lapsia, niin toisen vanhemman olisi oltava pelkästään kotona pitkään koska lapset eivät muuten saa tarpeeksi huomiota.
Itselläni on 4 kk vanha tyttö ja vaikka rakastan häntä aivan älyttömästi ja välillä mietin, että hänestä olisi varmasti kivaa jos olisi sisko tai veli, niin itse en tiedä jaksaisinko kuitenkaan enää toista kertaa raskautta, synnytystä ja synnytyksen jälkeistä tilaa (väsymys, univelka, hormonihäiriöt). Parempi hoitaa yksi lapsi hyvin kuin kaksi aivan uupuneena, niin ja tietty parisuhteelle jää aina vähemmän aikaa mitä enemmän lapsia ...
3 lasta koska silloin Suomalaisten määrä nousisi kasvuun eikä hiipuisi niin kuin nyt koko ajan.
3 koska ne saavat toisistaan kaverin ja oppivat jakamaan, ja siihen ettei vanhemmat ole aina "paapomassa"
3 koska silloin alkaa samaan paljon parempaa lapsilisää
3 koska ne oppivat huomioimaan toisiaan
3 koska ihminen on laumaeläin se kaipaa ihmisiä ympärilleen pienestä pitäen.
siin nyt ainakin aluks
Maapallo ylikansoittuu ja saastuu kiihtyvällä vauhdilla. Parempi on asuttaa maapallo tasaisesti eli maahanmuuttolla eri maihin.
Lapset tarvitsevat vanhempiensa huomiota ja paapomista yllin kyllin koko lapsuutensa ajan. Huomiota vaille jääneistä lapsista kasvaa itsetunto- ja tunnevammaisia aikuisia, jotka hakevat huomiota väristyneellä tavalla.
Lapsilisät ovat yhteiskunnan varojen kulutusta, jota tulisi välttää. Ei tosiaankaan ole mikään ylpeyden aihe saada avustuksia.
Useampilapsisissa perheissä toisen huomioiminen ei ole tasaista vaan joku saa aina enemmän kuin toinen, joka synnyttää kateutta, katkeruutta ja kaunaa.
Jokaisella ihmisellä on ihmisiä luonnostaan ympärillään ellei synnytyksessä äiti kuole ja vastasyntynyt jää yksin metsään (luonto korjaa toki senkin epäkohdan nopeasti).
Ikävää jos lapsia "tehdään" vain tuommoisten "järkisyiden" perusteella..