Lestadiolaiset netissä?

Kertokaapas tällaiselle ateistille, mitenkä on perusteltua että lestadiolaiset saavat käyttää internettiä jos kerran televisiokin on kielletty? Täältähän löytyy kaikki "synti" mikä televisiostakin ja lisäksi päälle sellaiset kauhut ja riettaudet mitä ei televisiosta näe.
Jumalaa väitätte muuttumattomaksi mutta säännöt uskovaisilla muuttuvat jatkuvasti..
13388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Lisään vielä että Suomen julkaisuuslainsäädäntö velvoittaa televisiokanavia, eli siellä on rajotuksia seksin ja väkivallan näyttämiselle. Samoin mainostajille on rajoituksia. Lakien noudattamista valvotaan. Esimerksi elokuvat joita tv näyuttää, ovat Elokuvatarkastamon tarkastamia. ohjelmien yhteydessä tiedotetaan mitkä ohjelmat voivat olla haitaksi lapsille.

Internetissä ei ole mitään rajoituksia eikä valvontaa. Mutta se on sallittu vl-uskovaisille, ja tv:n hankkiminen on heille syntiä!

Äänestä
  • Mikä ero on televisiolla ja netillä? Olen omistanut molemmat ja kokemuksesta tiedän, että netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne. Televisio on paljon vangitsevampi juuri tämän takia. Sen sijaan internetistä jokainen ohjelma täytyy erikseen hakea ja ohjelmaa voi helposti kelata eteenpäin mikäli sisältö tuntuu epäsopivalta. Myönnettäköön toki että omat vaaransa ne on netissäkin ja todella törkeää sisältöä löytyy jos lähtee hakemaan, mutta onneksi on olemassa lapsilukko jne. Eli oma aktiivisuus korostuu netissä, kun taas televisio passivoi katselijaa. Sitä paitsi netti on monelle välttämätön työväline ja yhteydenpitokanava.

    Äänestä

  • tajuaa kirjoitti:

    Mikä ero on televisiolla ja netillä? Olen omistanut molemmat ja kokemuksesta tiedän, että netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne. Televisio on paljon vangitsevampi juuri tämän takia. Sen sijaan internetistä jokainen ohjelma täytyy erikseen hakea ja ohjelmaa voi helposti kelata eteenpäin mikäli sisältö tuntuu epäsopivalta. Myönnettäköön toki että omat vaaransa ne on netissäkin ja todella törkeää sisältöä löytyy jos lähtee hakemaan, mutta onneksi on olemassa lapsilukko jne. Eli oma aktiivisuus korostuu netissä, kun taas televisio passivoi katselijaa. Sitä paitsi netti on monelle välttämätön työväline ja yhteydenpitokanava.

    Heh! En ole ennen tällaiseen törmännyt. :-D

    "...netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne."

    Meillä toimitaan näin.Katson lehdestä minkä ohjelman katson. menen katsomaan ohjelman. Suljen television.

    Suomessa on jouduttu organisoimaan hoitoryhmiä ja kallista terapiaa NETTIRIIPPUVUUDESTA kärsiville ihmisille. netti voi johtaa monelaisiin ongelmiin.

    "Televisioriippuville" tarjotusta terapiasta ei ole kuultu. :-D

    Äänestä

  • tajuaa kirjoitti:

    Mikä ero on televisiolla ja netillä? Olen omistanut molemmat ja kokemuksesta tiedän, että netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne. Televisio on paljon vangitsevampi juuri tämän takia. Sen sijaan internetistä jokainen ohjelma täytyy erikseen hakea ja ohjelmaa voi helposti kelata eteenpäin mikäli sisältö tuntuu epäsopivalta. Myönnettäköön toki että omat vaaransa ne on netissäkin ja todella törkeää sisältöä löytyy jos lähtee hakemaan, mutta onneksi on olemassa lapsilukko jne. Eli oma aktiivisuus korostuu netissä, kun taas televisio passivoi katselijaa. Sitä paitsi netti on monelle välttämätön työväline ja yhteydenpitokanava.

    Höpinät pois. Turha selitellä. SRK:n ukot eivät vaan ehtineet ottaa kantaa Internettiin kun uusi tekniikka yleistyi niin nopeasti.

    Televisiokielto päätettiin SRK:n vuosikokouksessa vuonna 1963, Ylivieskassa. Totaalikieltoa edelsi yli vuoden mittainen manipulointi Päivämiehessä, seurakuntapäivillä ja seurapuheissa.

    tajuaa näiden kahden välineen eron, mutta tässä nimenomaisessa asiassa tuo logiikka ei oikein vakuuta.

    "juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne. Televisio on paljon vangitsevampi juuri tämän takia"

    Lehdestä voi katsoa haluamiensa ohjelmien alkamisajat, jolloin vältyy "vääriltä" ohjelmilta. Mainokset ovat hieman hankalampi pala, kenties niiden aikana voi pitää silmiä kiinni ja sormia korvissa?
    Tarkoitin tässä nettiä muutenkin, en pelkästään ohjelmien katselua netistä. Sitä kun helposti lipsahtaa väärille sivuille tai pukkaa mainosikkunaa vääristä paikoista.

    "Sitä paitsi netti on monelle välttämätön työväline ja yhteydenpitokanava"

    Jos kerran haluaa tähän lahkoleikkiin lähteä, niin voi valita sellaisen ammatin, joka ei vaadi netin käyttöä, sellaisiakin vielä löytyy. Yhteydenpitokin on saatu hoidettua muilla keinoin aina 90-luvulle asti. Ottakaa mallia vaikka kveekareista.
    Pysyn edelleen kannassani, jos televisio on väärin niin samalla logiikalla netti on vielä enemmän väärin. Joko sitä ei ole hoksattu vielä kieltää lahkolaisilta tai sitten siitä ei haluta luopua, koska se on havaittu niin käteväksi tai mukavaksi jostain syystä..

    Äänestä

  • K240 kirjoitti:

    venkoilu, ooteko kuullu vl ihmistä alkossa töissä?

    "os kerran haluaa tähän lahkoleikkiin lähteä, niin voi valita sellaisen ammatin, joka ei vaadi netin käyttöä, sellaisiakin vielä löytyy."

    Äänestä

  • tajuaa kirjoitti:

    Mikä ero on televisiolla ja netillä? Olen omistanut molemmat ja kokemuksesta tiedän, että netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne. Televisio on paljon vangitsevampi juuri tämän takia. Sen sijaan internetistä jokainen ohjelma täytyy erikseen hakea ja ohjelmaa voi helposti kelata eteenpäin mikäli sisältö tuntuu epäsopivalta. Myönnettäköön toki että omat vaaransa ne on netissäkin ja todella törkeää sisältöä löytyy jos lähtee hakemaan, mutta onneksi on olemassa lapsilukko jne. Eli oma aktiivisuus korostuu netissä, kun taas televisio passivoi katselijaa. Sitä paitsi netti on monelle välttämätön työväline ja yhteydenpitokanava.

    ja onko pakko istua koko ajan tv ääressä?

    "netin käyttö perustuu aivan toisenlaiseen omaehtoisuuteen kuin televisio, jossa juontaja johdattaa katsojaa ohjelmasta toiseen ja sitä seuraavaa "asiallista ohjelmaa" odottaessa joutuu katsomaan myös muita vähemmän asiallisia ohjelmia, mainoksia jne."

    VENKOILUA, HEI LESTAT TEILLÄ HARRASTETAAN VENKOILUA

    Äänestä

Marx sanoi aikoinaan, että Jumala on oopiumia kansalle, mutta totuus on, että televisio on oopiumia kansalle. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä kaikkea roskaa, niin että lopuksi siihen alkaa turtumaan ja mikään ei enää tunnu miltään. Ihmiset alkavat tottumaan epänormaaleihin asioihin, koska niitä syötetään jatkuvalla syötöllä televisiosta ulos. Epänormaalia aletaan pitämän normaalina ja päinvastoin. Totuushan on, että hollywood vihaa kristinuskoa samoin kuin muukin viihdemaailma. Lestadiolaiset tekevät fiksusti kun kieltäytyvät tuosta tapoja pikkuhiljaa muuttavasta laatikosta.

Äänestä
  • näkyy myös Hermunen olevan.

    ”Ajelen kevättä ounastavassa sinisen hämärässä illassa pitkin kiemurtelevaa kylätietä. Oli sitten torppa tai talo, jokaisessa ikkunassa hohtaa sinertävä valo. Televisio on päällä. Ei tarvitse ajatella eikä puhua.
    Perhe tapaa toisensa television edessä. Se on kuin muinainen leirituli, jonka ääressä suojauduttiin pahoilta hengiltä ja mieltä mustaavalta maailmalta. Se oli ihmisyhteisön ensimmäinen kokoontumisen muoto. Ihminen oppi näkemään valon pimeydessä. Ihminen oppi mikä on mitä. Hyvän ja pahan eroa myös selviteltiin.
    Palaan niiden lukuisten sinistä valoa hohtavien televisioiden ääreen. Mitä me näemme ja mitä me koemme nykyisten leirituliemme ääressä? Tuo sinisenä hohtava valo ei suojaakaan pahoilta hengiltä. Nyt tuo pahuus valuu suoraan ruudusta.
    Lähes neljäkymmentä vuotta radiossa ja televisiossa ovat opettaneet minut näkemään milloin katsojia huijataan. Pahuus on kääritty rakkauden apostolien hahmoon. Lauantaisin illalla ruudusta löytyy hahmo, joka tulee suoraan sieltä, missä on todella pimeää. Silti hän puhuu makeilevasti rakkaudesta.
    Harvoin tulee mieleen, kuinka suuri manipuloinnin valta televisioruudulla on. Väkivallan ja tappamisen määrä on pelkästään yhtenä iltana mieletön. Kukaan ei puhu julkisuudessa siitä sonnan määrästä, joka valuu sinisenä hohtavasta ruudusta. Jos asian ottaa puheeksi, kommentoijaa pidetään tiukkapipoisena, elämänsä jo nähneenä vanhuksena. Jos pahuus, keinotekoisuus, väkivalta ja itsekäs sairas seksuaalisuus kuuluu päivittäiseen elämän annokseemme, olemme vähitellen sielumme kanssa hukassa.”

    Hermunen Kotimaassa 26.2.2009

    Äänestä

  • Muistaakseni Marx taisi sanoa jotenkin niin, että uskonto on oopiumia kansalle. Muuten olen samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

Ukot myöhästyivät 2000-luvulla
Kirjoittanut: Nopeaa teknikkaa / Eilen / klo 17:24

Höpinät pois. Turha selitellä. SRK:n ukot eivät vaan ehtineet ottaa kantaa Internettiin kun uusi tekniikka yleistyi niin nopeasti.

Televisiokielto päätettiin SRK:n vuosikokouksessa vuonna 1963, Ylivieskassa. Totaalikieltoa edelsi yli vuoden mittainen manipulointi Päivämiehessä, seurakuntapäivillä ja seurapuheissa.

Äänestä
  • Lestadiolaiset ovat käytännössä jo luopuneet tv-kiellostaan. Tulevaisuudessa tietokoneet, tv:t ja muu viihde-elektroniikka tulevat muodostamaan yhden kokonaisuuden. Niitä ei pystytä enää mitenkään erottelemaan toisistaan.

    Tv-kielto on ollut vain keino kontrolloida lestadiolaisia. Kuten huomaamme, Internet on suuri ongelma liikkeessä. Nyt vasta ihmiset kykenevät vl-liikkeessäkin keskustelemaan asioista ja se ei SRK:ta tunnu miellyttävän.

    Vanhoillislestadiolaisuus tulee takuuvarmasti muuttumaan rajusti. Käynnissä näyttää olevan eräänlainen romahdus kuten sosialismissakin aikoinaan. Toivottavasti ihmiset eivät hyväksy diktaattoreja!

    Äänestä

Käytä laajaa hakua ja hae sanoilla televisio (tv) ja (Inter)netti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

K240 kirjoitti:

Kertokaapas tällaiselle ateistille, mitenkä on perusteltua että lestadiolaiset saavat käyttää internettiä jos kerran televisiokin on kielletty? Täältähän löytyy kaikki "synti" mikä televisiostakin ja lisäksi päälle sellaiset kauhut ja riettaudet mitä ei televisiosta näe.
Jumalaa väitätte muuttumattomaksi mutta säännöt uskovaisilla muuttuvat jatkuvasti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu