lapsi ja rotikka

Jo on aikoihin eletty, Salmen tietä ajaessani huomasin noin 3-4-vuotiaan pojan taluttavan yksikseen suurta urosrotikkaa yleisellä tiellä.
Entäs sitten jos joku tulee esim. koiran kanssa vastaan, mitähän siitä seuraa? Enkä suuremmin ilahtuisi jos ilman koiraakin vastaani kävelisi tuollainen yhdistelmä.
Vahemmat eivät ilmeisesti ymmärrä minkälainen vastuu heillä pitäisi olla.
12389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

olen otsekin tällaisiin lapsi koira uhdistelmiin törmännyt...
usein lapset tienaavat karkki rahaa kiertämässä talouksia joissa ovat koiria havainneet, ja tarjoutuvat taluttamaan..

aikoinani tämän virheen tein ja koirani annoin lenkitettäväksi, myöhemmin kuulin että kyseiset tytöt olivat juoksuttaneet ja kusanneet koiraani henkihieveriin läheisellä jääkiekko kaukalolla.. voitte kuvitella järkytystäni...eivät toiste kehdanneet tulla lenkille pyytämään koiraani...jos olisin heidät tuntenut olisin varmasti vanhemmille antanut palautetta..tästä on tosiaan aikaa jo kymmenisen vuotta.

mutta elkää hyvät ihmiset antako koirianne lapsille, edes tutuille.... ei kannata !!
en nyt koko nuorisoa lähde tuomitsemaan muutaman mädän omenan takia..mutta varauksella kuitenkin..

Äänestä

monelaiseen asiaan törmää, tässä yksi nainen selitti innoissaan kuinka hän on tilannut rotikan pennun 12v tytärelleen halisten ghettoon, hyvää kaikkea vaan sinne mutta luulenpa että tytärellä on muut asiat mielessä vuoden päästä..........

Äänestä
  • Turussa aikoinaan kesätöissä postia jakaessani sain rotikan kiinni nilkkaani. Kahdeksan tikkiä lääkäri ompeli ja antibioottikuurinkin jouduin syömään. Se on peto koiraksi, pahempi kuin susikoira, joka sekin on varsinainen epäluuloinen paskiainen koiranhahmossa.

    Äänestä

  • Lounli-Raideri.. kirjoitti:

    Turussa aikoinaan kesätöissä postia jakaessani sain rotikan kiinni nilkkaani. Kahdeksan tikkiä lääkäri ompeli ja antibioottikuurinkin jouduin syömään. Se on peto koiraksi, pahempi kuin susikoira, joka sekin on varsinainen epäluuloinen paskiainen koiranhahmossa.

    Vai peto...koirat ovat kaikki petoja. Jos rotikka tai "susikoira" käy jonkun nilkkaan kiinni, lienee vika omistajassa. Näitä peniksenjatkekoiria, joita ei kouluteta tai koulutetaan pelotteilla valitettavasti välillä on. Ei kannata yleistää asioita.

    Jos nilkkaasi olisi käynyt "mielipuoli" tiibetinspanieli niin tuskin täällä siitä kirjoittelisit...Puhut TAAS kerran asioista joista et ymmärrä hevon paskaakaan.
    Toivottavasti et koskaan hanki jatketta itsellesi, vaikka sellaisen varmasti tarvitsetkin.

    Äänestä

  • rasittava jutuissasi kirjoitti:

    ..tiibetinspanieli niin tottakai kirjoittaisin siitä tänne. Miksi en kirjoittaisi. Sillä vasta uutisarvoa on. Mutta älä huolestu, en aio hankkia koiraa. Ensiksikin olen niille allerginen ja toiseksi ne sotkevat auton sisustan. Cherokeen vesipuhvelinnahkaiset penkit eivät pidä koiran kynsistä, saatikka sitten pikku "vahingoista". Joten koirapuisto-jutut eivät liippaa läheltä minua. Meillä on Isch niitä varten.

    elät. Siis jatkeitahan on monenlaisia, tossa yläpuolella olevassa tekstissähän siitä juuri mainitset...

    Ei kai...Toivottavasti kukaan ei usko noita sun cherokee jauhamista, vesipuhvelinnahkaiset, heh oot kyllä aika mielikuvitusrikassanaseppo :)

    Äänestä

  • planeetalla kirjoitti:

    Eli kun jeeppiin ei vesipuffelin nahasta saa penkkejä alkuperäisenä niin voi päätellä, että on halvat jälkiasennetut naudannahkajäljitelmäkortongit jakkaroille viritetty.

    ..natistaan aina noista yhdyssanoista, mutta tulee niistä näköjään joskus aika soosia

    Äänestä

Ei muuta kuin soitto poliisille. Nämä rotikat on niin arvaamattomia, vaikka omistajan mielestä olisi miten kilttejä.
Tässä vähän näitä:http://keskustelu.suomi24.fi/node/8380141

Äänestä
  • tuolta löytyy keskustelua

    Äänestä

  • vanhemmat vastuuseen kirjoitti:

    tuolta löytyy keskustelua

    aina lapsen vanhemmalla ja koiran omistajalla !!

    myöskin ihmetyttää nä,mä lapsi taluttajat jotka kiljuvat käskyjä ja koira tuyskin korvaansa lotkauttaa, jos nyt jotain suostuu tottelemasankin niin ei se todellakaan johdu kunnioituksesta..

    Pitäisi tämä kaikkien koiran omistajien tietää että että koira ottaa vain yhden johtajan , ja vain koulutettu koira tottelee. Mutta lapsi on koiran si,lmissä aina koiraa alempi...siis AINA !!

    Eikä täten pitäisi antaa lasten taliutaa suuria koiria , koska heillä ei ole koiran vaatimaa arvovaltaa ja kunnioitusta. Lapset ovat koiran silmissä aina vain osa laumaa.
    Ja mustasukkaisen koiran silmissä jopa mahdollinen, poistettava uhka.

    kumpa tämä menisi kaikille perille...

    Ja tosiaan puhun nyt vain suurista koirista , mutta voi se pienikin olla vaarallinen päätytäessään purra lasta joka ei ehkä pystykään puolustamaan itseään..

    Äänestä

  • vastuu kirjoitti:

    edellä kirjoittanut!! Ihmiset tuntuvat olevan vaan niin totaalisen ymmärtämättömiä ja tolloja etteivät ko. asiaa tunnu saavan tajuntaansa!! Minkälainen vanhempi onkaan ajatusmaailmaltaan joka antaa lapsen yksin taluttaa suurta tai yleensäkään mitään koiraa?! Eipä ajatus paljoa päässä taida aikuisilla ihmisillä kulkea. Sitten ihmetellään ja päivitellään kun jotain sattuu koiran kanssa. HERÄTKÄÄ IHMISET!

    Äänestä

Taitaa olla tästäläheltä rivaritalosta kyseiset lapsi ja koira, mutta entä yhdistelmä rotikka ja joku muunrotuinen pikkukoira, jotka vähän väliä juoksevat vapaana kahdestaan Uudenkaupungin tiellä (pyörätie). Kuka omistaa, pääseekö karkuun vai päästetäänkö?..Seuraavan kerran kun näen, niin otan kyytiin, ja vien säilöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen ja 2 koiraa kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty, Salmen tietä ajaessani huomasin noin 3-4-vuotiaan pojan taluttavan yksikseen suurta urosrotikkaa yleisellä tiellä.
Entäs sitten jos joku tulee esim. koiran kanssa vastaan, mitähän siitä seuraa? Enkä suuremmin ilahtuisi jos ilman koiraakin vastaani kävelisi tuollainen yhdistelmä.
Vahemmat eivät ilmeisesti ymmärrä minkälainen vastuu heillä pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu