Olen 30-kymppinen nainen. Tunnen itseni todella yksinäiseksi. Minulla ei yksinkertaisesti ole yhtään ystävää. On minulla ollut, mutta jotenkin ne ystävät ovat löytäneet parempia ystäviä ja minut on aina jätetty loppujen lopuksi joukosta pois.
Tämä on alkanut rassaamaan todella paljon. Salilla/töissä kuuntelen aina kun ihmiset puhuvat juhlistaan ja menoistaan ystäviensä kanssa, minulla ei sellaista ole. Yksin pitäisi joka paikkaan mennä, ei sitä enää jaksa. Töissä minulla on kyllä kavereita ja siellä menee ihan ok, mutta en vain saa sellaisia ystäviä joiden kanssa voisi lähteä vaikka kahdestaan jonnekkin? Ei vai onnistu,ei ketään kiinnosta. Kadehdin kuinka jotkut ystävystyvät suunnilleen ensi tapaamisella.
Olen kyllä miettinyt missä voisi olla vika ja en vain keksi syytä. Ulkonäöltäni olen ihan normaali, ehkä vähän ujon puoleinen mutta osaan minä ihmisten kassa jutella. Olen ystävällinen, pyrin ottamaan ihmiset huomioon. No onhan minulla facebookissa "kavereita", surettaa sekin, koska enhän minä niiden ihmisten kassa ole koskaan missään tekemisissä. Puhelin ei soi, senkin voisi oikeastaan heittää pois...että näin, kyllä tämä elämä on ihanaa.
Ihmettelen miksi kaikilla pitää olla niin rajatut kaveripiirit eikä mukaan haluta ottaa uusia ihmisiä? Tuntuu että naiset ainakin ovat vain jotenkin salaa tyytyväisiä kun saavat jättää jonkun ihmisen ulkopuoliseksi...
On minulla ihana mies, mutta olen todella alkanut pelkäämään että jos hän lähtisi minulla ei kyllä olisi enää yhtään mitään..
Tämä on alkanut rassaamaan todella paljon. Salilla/töissä kuuntelen aina kun ihmiset puhuvat juhlistaan ja menoistaan ystäviensä kanssa, minulla ei sellaista ole. Yksin pitäisi joka paikkaan mennä, ei sitä enää jaksa. Töissä minulla on kyllä kavereita ja siellä menee ihan ok, mutta en vain saa sellaisia ystäviä joiden kanssa voisi lähteä vaikka kahdestaan jonnekkin? Ei vai onnistu,ei ketään kiinnosta. Kadehdin kuinka jotkut ystävystyvät suunnilleen ensi tapaamisella.
Olen kyllä miettinyt missä voisi olla vika ja en vain keksi syytä. Ulkonäöltäni olen ihan normaali, ehkä vähän ujon puoleinen mutta osaan minä ihmisten kassa jutella. Olen ystävällinen, pyrin ottamaan ihmiset huomioon. No onhan minulla facebookissa "kavereita", surettaa sekin, koska enhän minä niiden ihmisten kassa ole koskaan missään tekemisissä. Puhelin ei soi, senkin voisi oikeastaan heittää pois...että näin, kyllä tämä elämä on ihanaa.
Ihmettelen miksi kaikilla pitää olla niin rajatut kaveripiirit eikä mukaan haluta ottaa uusia ihmisiä? Tuntuu että naiset ainakin ovat vain jotenkin salaa tyytyväisiä kun saavat jättää jonkun ihmisen ulkopuoliseksi...
On minulla ihana mies, mutta olen todella alkanut pelkäämään että jos hän lähtisi minulla ei kyllä olisi enää yhtään mitään..
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Olen 30-kymppinen nainen. Tunnen itseni todella yksinäiseksi. Minulla ei yksinkertaisesti ole yhtään ystävää. (...) On minulla ihana mies, mutta olen todella alkanut pelkäämään että jos hän lähtisi minulla ei kyllä olisi enää yhtään mitään.."
Miksei "ihana mies" riitä? Miten kehtaat väittää olevasi ypöyksin? Ystävien hankkiminen tuntuu joillekuille naisille olevan aivan yltiöpäisen vaikeaa - mutta niin on näemmä myös sen myöntäminen, että vielä huonomminkin voisi mennä. Ehkä miehesi nyt jättää sinut ja saat kokea todellista yksinoloa.
ypö jos haluut joskus lähteä vaikka leffaan mun kanssa, niin voit ottaa yhteyttä ton mun profiilin kautta.
miten voit sanoa, että olet yksinäinen jos sinulla on jo kumppani. päivät ovat mielestäni niin lyhyitä, että ei siinä kauheasti ehdi muutenkaan mitään tehdä. itse käyn päivisin töissä, kaupassa, lenkillä ja luen tai katson elokuvan. noiden parissa meneekin päivä todella nopeasti ohi... tietysti hieman vaihtelua joinakin päivänä mutta muuten aina tuota samaa. välillä jopa mietin, että jos kavereita ja ystäviä olisi miten heille edes riittää joillakin aika... olisin varmasti huonoin kaveri jollekin :D