uskomaton

Eilettäin kävelyreissulla ihmettelin mitä rapinaa korkean männyn korkeuksista kuului - no, oravahan se siellä mekkaloi niin että kaarna lensi, ja vähän ajan päästä tippui koko orava vähintäänkin kerrostalon toisen kerroksen parvekkeen korkeudelta suoraan maahan tassuilleen - eikä muuta kuin eteenpäin vaan jatkoi. Oho, kyllä on oravalla kestävät raajat.

Oravat taitavat olla tykästyneitä minuun, mustikkametsässä samassa ympäristössä oravat pyörivät ympärilläni sen minkä kerkiävät - heheh - rapina käy ja pikkuvesselit ahertavat puunlatvassa sen minkä minä maan kamaralla :))) Ollaankin hyvät kamut jo, kumpikaan ei häiritse toistansa :) No joo.....

Vielä yksi "hassumpi" kertomus näistä vesseleistä, joita jotkut tuholaisina pitävät :(. Olin paistattelemassa päivää ja yhtäkkiä alkoi orava mielettömän hyppelyn ja tanssin ympärilläni. Ihmettelein että mikäs sitä vaivaa, istunko mahd. herran/rouvan pesäpuun alla. No, sitten vesseli alkoi lähennellä jo niin, että luulin kohta syliin hyppäävän. Pienen matkan päässä oli pieni karkkipussilta ja tyhjältä sellaiselta näyttävä pussi - lopulta se orava meni pussin luo ja alkoi tunkemaan päätänsä sen avonaisesta kulmasta sisään - no, höh, jopas alkoi minullakin raksuttaa että taitaa olla jotain pussissa mikä tätä pientä otusta kiinnostaa. Nousinpa, menin ja katsoin mitä pussi pitää sisällään - suolapähkinöitä! No, olinpa niin ilkeä etten niitä sille otukselle syöttänyt vaan korjasin pussin pois - tosin, eipä sen verenpaine varmaan olisi yhdestä tai kahdesta suolapalasta pilviin mennyt. Ja vesseli teki tenän - juoksi vielä pari kierrosta ympärilläni ja sitten mätkähti mahalleen lähimmän sammaleisen kiven päälle raajat levällään - "voi rähmä, ei s--tana antanut yhtään vaikka kuinka esitin".

Se siitä!
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

orava: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu