5 päivän matka Budapestiin 6/09

matkakertomus

Teimme su-to 5 vrk matkan puolisoni kanssa Budapestiin ja Tokajiin nyt kesäkuun puolivälissä, matka oli yllätyslahja puolisoni 50v kunniaksi.
Ostimme Finnairilta valmiin 5 vrk lento hotelli paketin ja majoituimme 4* mainostettuun Domina Fiesta Inn hotelliin. Hotellin taso ehkä oli lähempänä meikäläistä 3 tähteä mutta erittäin siisti, hyvä palvelu, kunnon aamiainen jne, lisäksi erinomaisella paikalla liikenneyhteyksien suhteen. Yhteensä 2 hengeltä tuollainen matka maksoi 550 euroa, eli paikkansa pitää laman vaikutus matkojen hintaan.
Lentokentälle olimme tilanneet taksin valmiiksi, 1950-luvun Rolls Royce Phantomin olisi saanut 540 eurolla/suunta mutta ihan sattumoisin tyydyimme tavalliseen taksiin jolle tuli hintaa 59 euroa/menopaluu eli lähtöpäivänä haki hotellista.
Maanantaille olimme varanneet 4h opastetun kävelyretken Budapestissa, Suomi24-keskustelupalstalta löysimme opasMonikan joka puhuu hyvää Suomea, on ammattiopas ja tuntee kotikaupunkinsa oikein hyvin. Tuollaisella lyhyellä matkalla ei ollut ollenkaan huono idea ensin kulkea oppaan kanssa keskenään (julkisia kulkuvälineitä käyttäen myös) pitkin kaupunkia, saimme yleiskäsityksen nopeasti ja selville hyvät kulkuvälineet ja -reitit sekä runsaasti hyviä vinkkejä ruokailuun ja shoppailuun yms., sellaisiakin vinkkejä joita ei varmasti olisi löytynyt opaskirjoista yms. Opastettu kierros maksoi 15 euroa/nokka eli eipä juuri mitään.
Maanantaina illalla kävimme Tonavan risteilyllä jonka olimme varanneet näiden sivujen kautta tuolta liput-osiosta. Kummoinen tuo risteily ei ollut, ruoka keskinkertaista vain, mutta viihdyimme kyllä ja oli koko päivän kaupunkikiertelyn jälkeen kiva katsella paikkoja toisesta perspektiivistä.
Tiistaille olimme varanneet oppaan ja kuljettajan viemään meidät nopin 300km päähän Tokajin viinialueelle. Opas oli hyvin eksoottinen tapaus, puoliksi brasilialainen ja puoliksi unkarilainen nuori mies joka puhui hyvää engalntia ja tunsi paikat ja reitit hyvin. Pysähtelimme mnatkalla pikkukaupungeissa ja -kylissä ja teimme niissä lyhyitä kävelyretkiä, katselimme maisemia pikkuteidenkin varsilla ja kävimme syömässä miellyttävän, runsaan ja maukkaan maalaislounaan pienessä raviontolassa viiniköynnösten katveessa.
Tokajin kylässä kiertelimme kylää jalan ja tutustuimme suurimpaan ja kuuluisimpaan viinikellariin ja viinin valmistukseen, saimme maistiaisia noin kymmenestä eri Tokajin viinilaadusta näiden valmistusohjeineen. Samassa viinikellarissa oli mahdollisuus ostaa myös maisteltuja, ja muitakin, Tokajiviinejä mukaan ja 6 pulloa pakkasimme kasseihimme kotiinvietäväksi. Viinejä löytyi kyllä joka kukkarolle sopivissa hintaluokissa ja laatu oli erinomainen. Tällainen oma opastettu koko päivän (12h) retki maksoi 149 euroa/nokka ja sisälsi myös tuon lounaan ja viinin maistelut, opas- ja autonkuljettajapalvelut, henkilöauton polttoaineineen, hakivat hotellin aulasta ja samaan paikkaan palauttivat. Retken lisäbonukseksi olisivat halunneet esitellä vielä Gellert-vuortakin ja muitakin paikkoja mutta meihin matkaajiin iski kotimatkalla jo väsy joten jätimme sillä retkellä väliin.
Keskiviikon pääasiallinen kohde oli eläintarha jossa me aikuiset ihmiset saimme vierähtämään lähes 6h, sekä eläintarhaa ympäröivät puistot ja nähtävyydet.
Muun ajan kiertelimme ja kaartelimme jalkaisin ja ratikalla sekä metrolla pitkin ja poikin Budapestia ja ihailimme kaunista arkkitehtuuria ja hienoja puistoja sekä Tonavan maisemia. Kävelyä tuli harrastettua kymmeniä kilometreja.
Budapest osoittautui huippukohteeksi, toivottavasti palaamme joskus paremmalla ajalla ja pidemmäksi aikaa. 72h Budapest-kortti oli hyvä ostos vaikak emme sitä juuri muuhun kuin julkisiin kulkuvälineisiin tarvinneetkaan. Ruoka on kohtuuhintaista, 2 hengen parin ruokalajin illallinen viineineen maksoi noin 20 euroa yhteensä eikä tarvinnut poiketa paljoa pääkaduilta jotta tuohon hintaan sai hyvän aterian. Pääkaduilla emme edes katselleet hintoja.
Suosittelemme tällä nyt hankitulla vähäisellä kokemuksella lämpimästi Budapestiin matkailua ja retkiä myös muualle Unkariin, hieno maa!

2

1268

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matkakertomus

      Varasimme risteilyn Unkari.info-sivujen kautta, suosittelen niihin tutustumista jos aiot Unkariin.

    • fani5

      Mistä Tokajin retken saattoi tilata? Jos annat vinkin niin menen minäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      923
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      875
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      850
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    8. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      760
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      623
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe