Tämä kysymys kuuluisi paremminkin tuonne vielä enämpi elämän kokemusta omaavien palstoille.
Olen vain huomannut tämän palstan kirjoittajien olevan paljon "VIRIILIMPI"asioitten käsittelyissä.
Mikä saa ihmisen kyllästymään jo pitkässäkin parisuhteessa olleeseen puolisoonsa ?
Kannanottoja ja mielipiteitä Kiitos !
Lämmintä päivänjatkoa !
Olen vain huomannut tämän palstan kirjoittajien olevan paljon "VIRIILIMPI"asioitten käsittelyissä.
Mikä saa ihmisen kyllästymään jo pitkässäkin parisuhteessa olleeseen puolisoonsa ?
Kannanottoja ja mielipiteitä Kiitos !
Lämmintä päivänjatkoa !
Vastaukset 38
Vanhimmat
uunisi on vaan savuttanut huushollisi.
Katkeraa savua voi tuulettaa.
Olikin vähän savuinen.Puhuin kyllä noin yleisesti, en itsestäni.
Yllättävän paljon on eronneita 50-60 vuotta täyttäneissä henkilöissä, sitä tässä ihmettelen.
että, voisikon yksi syy olla sellainen. Lapset kasvavat aikuiseksi, lentävät pestään. Ollaan oltu yhdessä ehkä lasten vuoksi...vaikka se itse avioliiito ei sitten olisikaan kovin onnellinen ollut? Sitten kun ei mikään enää sillälailla sido..kuin ennen, erotaan ja ajatellaan että, minullakin vielä omaa elämää on jäljellä (jotenkin näin ehkä...) en tarvitse sitä puolisoa enää...
t.Pimu
syytä mikä kyllästyttää.
Meillä on takana piiitkä avioliitto, yhdessä on kuljettu, erilaisa päiviä vastaanotettu, kolhut ja mutkat selvitetty, mäet noustu ja laskettu.
Nyt kun meillä on aikaa, harrastamme yhdessä, teemme kaikki yhdessä, taas pakkaamme autoa huomista lähtöä varten, tullaan ja mennään, ollaan ja löhötään, marjastetaan ja sienestetään, tanssitaan ja nautitaan, elämä on ihanaa.
Lastenlapset on kaikki kaikessa kummallekkin, olemme reissanneet myös heidänki kanssa, vielä kun lähtevät mukaan.
Luulen monta kertaa yleisellä tasolla kysymystäsi, ihmiset ei osaa elää arkea, ei osata keskustella asioista oikeilla nimillä, kyllästytään liian herkästi, ero on niin helppo asia nykyään.
38v oltu yhdessä ja erillään, työn vuoksi.
Joskus kyllästyttää, joskus ei .
Hän on kuitenkin se tuttu ja turvallinen, rakas
puoliso, ystävä, kumppani, en vaihtaisi .
Yhdessä vanhetaan ja naristaan, pussataan ja
halaillaan, nukutaan selkä selkää vasten ja joskus
päällekkäin.
Harrastellaan omia harrastuksia tahoillamme .
Yhteisiä yhdessä.
Näin meillä , hissunkissun, kiikkustuoliaikaa odotellessa.
Minun sairastuminen aiheutti rahalähteen ehtymisen.
Sekös sitten kävi emännyydelle pirtaan.
On meilläkin sairasteltu, yhdessä ollaan selvitty.
En ikinä jättäisi Onnia tuollaisen asian takia, en ikinä!
Rahaa on onneksi itsellä, ei paljon, mutta kuitenkin.
Sillälailla, että voi toistakin jelpata.
Otan osaa. Mitähän se emännyys ajatteli, ei kai mitään
muuta kuin rahaa. Elämä on, niin ....
päinvastoin...seisoo siinä vieressä ja toivoo parasta. Siinä alamäessähän se toinen jos sinua tarvitsee.. Raukkamaista on minusta hipsiä silloin tiehensä, kun toinen sairastuu..mitä ne ihmiset oikein päässään ajattelevat? Mitä kun itse sairastuu ja toinen häipyy? Että, kiitti vaan..mulle nyt riitti.
t.Pimu
kun olin kyllästynyt mieheeni, pitkäliitto.
Huomasin pois muutettuani miten ikävä tätä miestä on. Nyt ei enää ole mahdollisuutta palata takaisin, mieheni ei sitä hyväksy, sanoo kun kerran kyllästyit pysy poissa.
Olen pettynyt itseeni, itse tilanteen aiheutin liian nopeilla ratkaisuilla.
Yksin ei ole mukavaa ja toista miestä en hyväksy rinnalleni kulkemaan, rakastan miestä, jolle rakkautta lupasin kuolemaan asti. Itse sen rikoin lähtemällä pois.
Miksi sinä kyllästyit mieheesi ?
Sitähän tässä aloittajakin halusi tietää.
...yleisesti ruveta sanomaan, mikä sen kyllästymisen aiheuttaa. Me ihmiset, kun olemme niin erilaiset ja myös toiveemme ovat erilaiset.
Minua itseäni ainakin kyllästyttäisi sellainen parisuhde, jossa ei tehtäisi mitään yhdessä. Olla möllötettäis vaan omien juttujen kans.
Yhteiset suunnitelmat, esim. "mitäs täs keksis tehdä ens viikonloppuna", tai "pitkään aikaan ei olla oltu missään pyrähtelemäs, mitäs tuumit, mentäskö käymään.....",
Toisen huomioonottaminen on myös semmonen asia, että alkaisi tympäsemään, jos asuis toisen kans ja toinen ei olisi huomaavinaan.
Ei tarvitse, enkä haluaisikaan, että koko ajan pitäisi olla yhdessä jotakin värkkäämässä, mutta siinä, kun samaa asuntoa tallustellaan, niin pikku taputtelut peppuun, jos toinen kävelee ohi, niin se on jo kivan tuntusta :) Suukot ja ympäriltä kiinni ottamiset.
Pikku kehumiset, kannustukset ja ylipäätään toisen kuunteleminen. Ettei kuuntele vaan puolella korvalla.
Elämysmatkat vaikkapa makuuhuoneen puolelle, jossa tehdään muutakin, kuin köllähdetään sänkyyn ja pikkasen hipastaan. Luovuutta, rohkeutta, huumoriakin, erilaisuutta jne..
Jos kumpikin tekee kaikkensa, että toinen viihtyy ja on mukavan leppoista olla kotona, niin se on jo ihan kivaa. Vaikkapa ilahtunut sanominen, kun toinen tulee kotiin: "Heeeeei, kivaa ku tulit :)" Ja vaikka kapsahtaa toisen kaulaan.
Flirttailut oman "ukon" kanssa on myös kivaa. Vähän ohimennen krapsuttaa.....hmmmm... vaikkapa polvesta :)....ja iskee silmää, niin sekin on piristävää.
Eikä missään tapauksessa jatkuvaa nalkutusta tai valittamista. Tai toisen patistelua johonkin työhön. Iloisuutta ja positiivisuutta "talohon", hemmottelua ym.... niin sillä pötkii jo pitkälle.
Lämmintä päivänjatkoa myös sinulle. Täällä Vaasassa on tänään Taiteiden yö. Koko päivä kaikkea kivaa ja mahtavaa ohjelmaa. Koko Vaasa on tänään liikenteessä. Onneksi on tämmönen MAHTAVA ilma, aurinko paistaa eikä tuule tipan lirua.
monesko aviolitto/avoliitto on menossa.
ja viimeinen. Heh, heh !
Aika loppuu " uusille " parisuhteille.
Eipä ole tarvetta, tämä yksi ja ainut vain.
" Kunnes kuolema meidät eroittaa ".
"Kunnes kuolema erottaa".
Entä jos sinulle tai jollekin toiselle kävisi niin, että tämä päivä olisi teidän viimeinen yhteinen päivänne. Ettekä sitä tietäisi. Huomenaamuna Häntä ei olisikaan. Jos onnettumuus erottaa. Tai sairaus tai joku muu?
Olin varma, että eläisin aviomieheni kanssa ihan koko loppuelämän. Vanhuuteen asti. Olisi ollut hieno juttu. Onneksi ehdin elää yhteistä aikaa yli 27 vuotta. Kiitollinen olen. Leskeksi jäin 45 vuotiaana.
ollut aina;) paikallaan ei juna tahdo pysyä millään;)) Positiivisesti kuitenkin siitäkin huolimatta elämään vieläkin jaksan uskoa, elämä antaa ja ottaa ja laivatkin merellä kääntyvät ja vaihtavat suuntaansa...taidan olla jotenkin pöhkö. Ajattelen, että, minä olen onnellinen nainen, saanut tähän asti kuitenkin osakseni paljon Rakkautta ja välittämistä...miksi siis valittaa?
t.Pimu
Nauroin tuota kysymystä " kuinka mones "?
Meinaan, on tätä ikää jo niin, että ei uusia suhteita enää, tämän jälkeen.
Osa minusta kuolisi Hänen mukanaan, jos niin onnettomasti kävisi.
Elämä on luopumista. Olemme Onnin kanssa keskustelleet siitäkin.
Keskustelun jälkeen käsi käteen ja hiljainen huokaus Korkeemmalle .
Ymmärsin asian väärin.
Minun vikani, reagoin hätäisesti ja ajattelematta asiaa loppuun asti.
Kaikkea hyvää yhdessäoloonne :)
teillä kaikki hyvin, Onneksi olkoon...ei voi muutakuin ihailla;)) Samaa mieltä ei pidä Hilman eikä Onnin uusiin suhteisiin enää sortua, mitä sitä suotta.
t:Pimu
Ei sorruta, ei! Köpötellään niin kauan kampurakintuillamme, kuin jaksamme!
Rollaattorit jo katsottuna, sininen ja punainen!
Onni huutaa kalanperkuun lomassa sulle ja kaikille...
" Älkää erotko, ei se aina vaihtamalla parane !":)
saattaa se virkistää!- sitäkö ihmisen elämä niin lyhkänen...kuintenskii...ajatteles Hilma että, sitten jos Onnista aika jättää (ei toivomus tietenkään) yhdessä sitä hautaan mennään...turvallisempaa se niin on...ei sinne kuoppaan yksin keikahda..näin viisasti minä olen ajatellut..että, perässäni vedän. tasajalkaa hypätään sinne monttuun..Niin, mutta, jos kuitenkin Onnista aika jättää ennen sinua, voit sinä sen Reinon ottaa, en minä sitä Reinoa...sellainen hulivili oli jo nuorena...tietäähän tuon..jospa, sinä sen kesytät paremmin Hilma, sinulla kun tuota taitoa enemmänki kuin minulla..?
t:Pimu
Teidänkin lähipiirissänne on varmasti ihmisiä, joiden avioliittoa ette itse suostuisi elämään päivääkään. Ja teidän minusta kuulukin olla onnellisia siitä, että teille kävi hyvä tuuri aikoinaan, kun löysitte toisenne. Älkää kuitenkaan kannustako ketään jatkamaan kärsimystä esim. luonnehäiriöisen ja/tai parantumattoman alkoholistin puolisona; väkivallan ja väärinkohtelun uhrina.
että, vakavasti suhtaudutaan tälläisiin avioliittoihin. Ja kehoitetaan kyllä suoraan eroamaan, ihan lasten/nuorten takia. Jos, niitä on.Parempi minusta ja miehestänikin aina erota, jos siinä mitään tuota mistä kirjoitit. Ihminen vaan saattaa olla "sokea" ja halu kova uskoa toista kuin asianlaita oikeesti on...ja tuon eropäätöksen, niin kyllä sen jokainen tekee sitten itse kuitenkin...monet eivät vaan uskalla..Pelätään sitä tulevaa enemmän...kuin elämää siinä avioliitossa jossa, ei voi kuitenkaan onnellinen olla...ja se on aina sääli.
t.Pimu
itsellä takana vasta 30 vuotta. Ei kyllästytä pätkääkään.
Kaikille ei riitä kotiruoka, pitemmän päälle, jos lyhyenkään, kai.
omat reviirit ja ajoittaiset irtiotot.
Kokoaikanen nokikkain töllääminen saattaa pitemmän päälle kyllästyttää, luulisin?
Molempien ollessa työelämässä vaaraa tuskin on mutta vuosien kokoaikainen vapaa saattaisi altistaa ilmiölle.
Paljon voi olla yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita mutta, ehkä yksilöistä riippuen, kummallakin tulee olla "omia asioita" ja omia vastuita.
Myös ajoittaiset erillään olot muistuttavat terveellä tavalla yksinolon erilaisuudesta.
Meillä riittää muutama 2päivän - 3viikon jaksot / vuosi.
Kysymykseen tuskin on olemassa kaikki kattavaa, yleispätevää vastausta!
tilaa pitää toiselle osata antaa ja paljon..itse vähän enemmän nyt "tilaa" ymprärilleni kaipaisin, ja mies ei oikein tahdo ymmärtää...vaikka ymmärtää, mutta ei tahdo. Sitä hermostuu jos, toinen on liikaa siinä jotenkin perään kuikuilee ja määräilee että, menethän siihen lähikauppaan ja tulet sitten nopeasti takaisin tähän tyyliin toisinaan meilläkin;))...kuitenkin parisuhteessa minullekin mies on tärkeä ja Rakas... jatkuvaa kummallista tasapainoilua tämä elämä;))
t.Pimu
sekä kyllästyttävät, että tuovat sen turvallisuuden jotka saa tylsässäkin liitossa kestämään..ei elämä ole pelkkää päivänpaistetta.
vastauksia,omasta kohdastani voisin sanoa,että kyllästyin aikatauluttamiseen.
Koko elämä oli aikatauluja,sääntöjä,tiukkaa kuria ja pilkuntarkkaa touhua kaikessa.
Mitään ei voinut tehdä spontaanisti,hetken mielijohteesta,kaikkiin oli suhteutettava tietyt säännöt ja sopimukset jne.
Kaikki oli kontrolloitua,vahdittua ja ahdasmielistä touhua.Pessimismiä ja sopeutumattomuutta.
Onneksi se on ohi ja nyt saa vapaana tehdä ihan mitä ikinä huvittaa,vaikka istua katolla keskellä yötä,tai matkustaa rekassa. Sekin on koettu! Ja paljon paljon muuta hauskaa. Fiilistelyä vapaasti.
On ihmisiä jotka ahdistuvat pienestäkin poikkeamasta totuttuun nähden.
Sama nukkumapuoli parisängyssä.
Sama jakkaran paikka ruokapöydässä.
Sama sohvan pää töllöä katsoessa.
Sama hotsku ja huone pakettimatkalla.
Samassa asunnossa ja samassa työssä.
Jne.
Rutiinit antavat turvallisuuden tunteen?
Toista ääripäätä en tunne.
Elämäni sulostuttaja on kohtuullisen ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen.
Kuitenkin hän on peloitellut lukuisia kertoja minua "putka, linnaa, vankeutta" vaikka olen kestänyt rikoslain puitteissa, ainakin luulen.
Mutta onhan tuo porukassa kestänyt. Joskus hieman epäluuloisena.
Spontaani itsensä toteuttaminen saattaa edellyttää elämän perustekijöiden (tarpeiden) olevan kunnossa?
Onkohan kohdallanne aikataulutuksen jälkeen puitteissa tapahtunut muutos jonka antamiin mahdollisuuksiin suhtaudutte eri tavalla?
Mitä kaikkea se sitten tarkoittaakin, aiheuttaa kyllästymisen ja siitä seuraa viimeinen piste iin päälle, uusi rakkaus. Ja viimeistään siinä vaiheessa ymmärtää mitä olikaan ollut vailla.
Ei tarvitse sietää mitä vaan.
saada elää myös onnellisena. Jos, huono avioliitto tai avoliitto ilman muuta siitä pitää saada olla oikeus lähteä. Sitten voi tuo ero olla sellainen sopuisa..että, vähän yhteistuumin erotaan sopuisasti....tai sitten vaan toinen ottaa ja lähtee, mitenkäs vielä...niin joo, ja leikillisesti sanottuna tähän loppuun vielä...sitä voi oikeesti unohtaa että, missä se hima sit olikaan? Jäädä sille tielle....ja palata sitten vuosien kuluttua takaisin...;))
Mutta oikeesti karseesta ja huonosta avioliitosta/avoliitosta ehdottomasti veks ja pian.
t.Pimu
ei muutu eikä kehity eikä mikään keskustelu auta. Toinen junnaa paikoillaan ja toinen tahtoisi mennä ja elää ja kokea vielä. Ei uutta seksissä, ei missään (hellyys, läheisyys, mitä ne on?).
Jätin nenänsä kaivelijan sohvalleen. Kaivelkoon rauhassa. Katselen eteen päin ja jatkan elämää.
fiinisti sanotaan: He kasvoivat erilleen?
Toinen kasvaa oikealle, toinen vasemmalle, välimatka kasvaa äänen kuulumattomaksi.
Tai, sitten se vähä, joka ehkä alkuun yhdisti, karisee, eikä ole enää yhtään yhdistävää tekijää.
Vain välinpitämättömyys, ja elämän nälkä, joka yhdessä kurnii kummankin suolia.
Luulen, olen kuullut puhuttavan.
niin se menee tai sitten ei tai siltä väliltä. Hmm....
Sekä käsijarru, ne ne vasta tympii.
vapaana vielä ja uskonkin, että sinua ne raudatkaan ei pitele;)
exältä kun hänet seuraavan kerran tapaan. En koskaan vielä ole saanut vastausta. Enkä kuullut sanaa anteeksi.
vastauksia joten nyt puhtaasti omat nopeat näkemykseni.
Harvoin kyllästyminen on yksipuolista.
Ne erot tulevat yhteisestä kyvytyttömyydestä rakentaa uudelleen. Tai puolisot eivät tahdo rakentaa, tai.....
Antaa olla, mitä näitä täällä selvittelemään.