tuulimunaraskaus

No ei kai tuulimunaraskaus varsinainen keskenmeno ole, mutta kirpaiseva kokemus kuitenkin, mulle se tapahtui rv12 ja olin jo niin ehtinyt asennoitua uuteen ihmiseen, myös mieheni oli seitsemännessä taivaassa ja suunniteltiin jo kaikenlaista ja sitten....
Minulle ei tehty kaavintaa, vaan alku tuli pois lääkkeillä,kävin jälkitarkastuksessa (vaikka ei olisi kuulemma tavinnut) ihan vaan oman mielenrauhani takia.
Nyt olemme neljä kuukautta yrittäneet saada uutta ihmistä alulle ja ei tunnu onnistuvan.

Kiertoni on ihan sekaisin, joten turvauduin
ovulaatiotestiin....
Tiedän ettei asiasta pitäisi tehdä mitään "numeroa" mutta oma lapsi olisi se mikä tekisi meidän elämästämme täydellisen....

Olen kauhuissani omista ajatuksistani läheisten lapsia ja heitä kohtaan..tunnen katkeruutta, mustasukkaisuutta ja enkä välttämättä halua pidellä toisten pieniä lapsia...voiko ihminen muuttua näin katkeraksi?!

Kertokaa omia kokemuksianne ja ajatuksianne!
932890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen samassa tilanteessa, sain keskenmenon ja kyseessä oli tuulimuna. Vuoto alkoi kaksi viikkoa sitten, mutta tilanteen vakavuus selvisi vasta viime keskiviikkona, kun aloin yllättäen vuotaa runsaasti. silloin eivät lääkärit vielä sanoneet mitään varmaa, mutta perjantaina uudella käynnilla asia selvisi lopullisesti. Lääkäri ei antanut tyhjentävää lääkitystä, ja huomenna olen sitten menossa kaavintaan.

Anna itsellesi lupa surra, se on tärkeä osa toipumista. Menetit lapsen. itselläni on kaksi muuta lasta, jotka auttavat jo olemassa olollaan kestämään. Mutta nuo tunteet eivät ole luvattomia, vaan luonnollisia, mitä kerroit tuntevasi. Itse saatan itkeä nähdessäni raskaana olevan naisen. Tiedän myös mistä puhut, koska kävin hedelmällisyyshoitojen aikana läpi samoja asioita. Sure nyt vaan rauhassa, ja anna itsellesi aikaa. Toivottavasti sinulla on myös läheisiä, joille voit puhua, jos siltä tuntuu. Itselleni mieheni on ollut ensiarvoisen tärkeä tuki..
Voimia sinulle!

Ps. Itse tulin raskaaksi kolmen vuoden jälkeen juuri kun olin lopettanut kaikki hoidot, ja aloittanut opiskelun. Niin se taitaa vaan olla, että kun sen lapsettomuuden hetkeksi hautaa taka-alalle, silloin saattaa tärpätä helpommin.

Äänestä

Minulla oli tuulimunaraskaus nelisen vuotta sitten. Se meni myös 12. viikolla kesken, mutta sitä ennen olin käynyt ultrassa, jossa ei näkynyt mitään (10. viikolla). Ennen ultraa oli jo sellainen olo, että mahtaako sieltä mitään löytyä, kun raskausoireet olivat pikkuhiljaa loppuneet, ja pahoinvointi ei ollut edes ehtinyt alkaa. Sain uuden ajan ultraan, mutta pieni verenvuoto ja kipu alkoi tuolloin 12. viikolla, ja sairaalan ultrassa näkyi sikiöpussi. Minä en saanut mitään lääkitystä eikä kaavintaa tehty, vaan lääkäri sanoi, että kohtu tyhjenee itsekseen, niin kuin tekikin. Verenvuoto oli kyllä kammottavan runsasta n. 2 viikkoa, mutta edes jälkitarkastukseen en mennyt. Itse en osannut keskenmenoa surra millään tavalla. Puoli vuotta tuulimunan jälkeen aloin odottaa uudestaan, ja tämä raskaus sujui hyvin loppuun asti.

Äänestä
  • Minullakin todettiin tuulimunaraskaus viime viikolla ensimmäisessä ultrassa (rv 10). Minäkin jotenkin tiesin ultraan mennessäni, että kaikki ei ole kunnossa. Ensin ajattelin antaa kohdun tyhjentyä lääkärin neuvojen mukaan itsestään, mutta kovat kivut ajoivat minut sairaalaan, jossa sain poistolääkityksen. Se auttoi toisella kerralla ja säästyin kaavinnalta (halusin itse yrittää lääkkeillä vielä toisen kerran). Nyt olen tyytyväinen, että joudin sairaalaan ja sain nuo lääkkeet, koska sitä määrää verta, mikä minusta parin päivän aikana tuli, olisin kyllä vuotanut viikkotolkulla ja ollut varmasti tosi peloissani. Nyt vuoto on tasaantumassa ja odottelen kovasti elimistön palautumista normaaliin, jotta pääsemme yrittämään uudellen. Tämä kun oli vasta ensimmäisemme ja tuli vähän niinkuin yllätyksenä.

    Äänestä

  • Liisi kirjoitti:

    Minullakin todettiin tuulimunaraskaus viime viikolla ensimmäisessä ultrassa (rv 10). Minäkin jotenkin tiesin ultraan mennessäni, että kaikki ei ole kunnossa. Ensin ajattelin antaa kohdun tyhjentyä lääkärin neuvojen mukaan itsestään, mutta kovat kivut ajoivat minut sairaalaan, jossa sain poistolääkityksen. Se auttoi toisella kerralla ja säästyin kaavinnalta (halusin itse yrittää lääkkeillä vielä toisen kerran). Nyt olen tyytyväinen, että joudin sairaalaan ja sain nuo lääkkeet, koska sitä määrää verta, mikä minusta parin päivän aikana tuli, olisin kyllä vuotanut viikkotolkulla ja ollut varmasti tosi peloissani. Nyt vuoto on tasaantumassa ja odottelen kovasti elimistön palautumista normaaliin, jotta pääsemme yrittämään uudellen. Tämä kun oli vasta ensimmäisemme ja tuli vähän niinkuin yllätyksenä.

    mulla todettiin tuulimuna rv12, vuotoo alkoi tuleen ja sitten kovat kivut. ja kaavinta tehtiin, se oli ihan kauheeta koska ensimmäinen raskaus ja kovasti sitä odotettiin!! mutta kyllä tulee vielä mieleeni se asia ja itkettää, ei semmosta unohda! seuraava raskaus kun alkaa niin kyllä se tulee mieleen taas ja olen varmaan peloissanikin!! voimia kaikille saman asian kokeneille, kyllä se aika vielä koittaa kun kaikki menee hyvin!! mulla olis ollu maaliskuussa laskettuaika mutta siinä kävi näin! ja asialle ei voinu mitään vaikka kuinka halusin ja toivoin että kaikki on kunnossa...

    Äänestä

  • Liisi kirjoitti:

    Minullakin todettiin tuulimunaraskaus viime viikolla ensimmäisessä ultrassa (rv 10). Minäkin jotenkin tiesin ultraan mennessäni, että kaikki ei ole kunnossa. Ensin ajattelin antaa kohdun tyhjentyä lääkärin neuvojen mukaan itsestään, mutta kovat kivut ajoivat minut sairaalaan, jossa sain poistolääkityksen. Se auttoi toisella kerralla ja säästyin kaavinnalta (halusin itse yrittää lääkkeillä vielä toisen kerran). Nyt olen tyytyväinen, että joudin sairaalaan ja sain nuo lääkkeet, koska sitä määrää verta, mikä minusta parin päivän aikana tuli, olisin kyllä vuotanut viikkotolkulla ja ollut varmasti tosi peloissani. Nyt vuoto on tasaantumassa ja odottelen kovasti elimistön palautumista normaaliin, jotta pääsemme yrittämään uudellen. Tämä kun oli vasta ensimmäisemme ja tuli vähän niinkuin yllätyksenä.

    Kävin ultrassa tiistaina rvk 12 ja ilmoitettiin että sikiö kuollut 7 vk:n ikäisenä koska vain 6 cm kokoinen. Kahden päivän päästä menin lääkärille joka totesi että ei sikiötä enää näy eli tuulimuna. Vuotoa ei missään vaiheessa tullut. Eli mikä oikeastaan on tuulimuna ? Kuollut sikiö kyllä kuittuu itsestään sen tiedän.

    Äänestä

Hei särkynyt enkeli!
Oli kuin olisin lukenut omia ajatuksiani.
Minulla on myös vihantunteita, katkeruuden tunteita jne. ei tosin enään niin paljoa kuin kesällä.
Minulla todettiin tuulimuna rv 12 heinäkuussa -04 ja kaavinta tehtiin rv13 2.
Tosin nyt vieläkin odottelemme mieheni kanssa että alkaisi kuukautiset tai tulisin raskaaksi.
Olen menossa tammikuussa tarkempiin tutkimuksiin.
Ja siihen asti pitäisi jaksaa vaikka kyl jo hieman ahistaa tää tilanne.
Ja nyt on ilmennyt että oma äitini pitää minua ja minun ajatuksia negatiivisina tunteina lapsia kohtaan, enkä voi hänelle asiasta puhua, koska nähtävästi ymmärrämme toisemme väärin.

Onko kelleen muulle tultu sanomaan että olette negatiivisia lapsia kohtaan ja ette saa ruveta selaisiksi ja että olisi syytä hakea ammattiauttajaa?!

Olen asiasta jutellut muutaman saman kokeneen kanssa ja heistä nämä minun tunteet ja sen käsittely ovat aivan normaallia!?
Olemmeko väärässä??

Äänestä
  • Täällä on koettu jo kaksi tuulimunaa, ruvetaan tutkimaan vasta kun on kolme takana, sairasta!!
    Samanlaisia tunteita täälläkin, en kestä nähdä raskaana olevia naisia. Ollaan yritetty kaks vuotta, tämä on vaan niin raskasta. Eka tuulimuna, mun kolme kaveria tuli samaan aikaan raskaaksi, heillä ihanat vauvat. Nyt oli syksyllä toinen tuulimuna, toiset kolme kaveria raskaana. Mieltä raastavaa "seurata" raskaana olevia kavereita! Ei se "kyllä se sieltä tulee" ajatus helpota yhtään ainakaan mua! Tsemppiä meille kaikille :)

    Äänestä

Hei,

Minulla raskauteni keskeytyi rv.12.Olin juuri käynyt lääkärissä ja hän sanoi ,että kaikki on hyvin, mutta kaksi päivää ja alkoi verenvuoto ja suunnaton kipu alavatsassa ja eikun vauhdilla sairaalaan.Sain kipulääkkeitä kaksi kertaa ja sitten odottelin 3 tuntia synnytyssalin puolella
ja sitten nukutukseen ja kaavintaan.
Olo oli todella tyhjä ja masentunut.Kotona minua odotteli mies ja poika peloissaan ,että mitä minulle tapahtuu sairaalassa.Olimme ehtineet jo tottua uuteen perheenjäseneen.Olin yön sairaalassa
ja itkin ja yritin nukkua,toisella puolella oli
vastasyntyneiden osasto ,joten ei siinä nukuttu,kun kuunteli vauvojen itkua.
Olen puhunut saman kokeneiden kanssa ja se on auttanut.Onneksi meillä on yksi poika, joka on piristänyt äitiä,kun olen ollut surullinen ja tietenkin mies joka on lohduttanut tässä surussa minua.
Mutta pikkuhiljaa elämä alkaa näyttää hyvältä ja
valoisalta.Suru täytyy surra rauhassa pois.Antaa tilaa uusillle ajatuksille ja toiveelle uudesta vauvasta...

ps.kaikki tunteet ovat sallittuja tässä tilanteessa,suru ,viha ,katkeruus yms

Hyvää ja aurinkoista jatkoa!

Äänestä

On se vaan eräänlainen shokki kuulla lääkäriltä ultrassa että "kyllä sen sikiön pitäisin jo näkyä.." ja siinä monitorissa näkyy vain parin sentin mittainen musta läikkä, ilman sikiötä. Minulla todettiin tuulimuna rv 10 3. Kaavintaan en onneksi ole vielä joutunut, koetetaan saada ensin lääkkeillä tyhjenemään ja vuoto alkamaan.

Suunnitelmat ja unelmat romuttui hetkessä ja itku pääsi monta kertaa sen päivän aikana, kotimatka neuvolasta kotiin meni sumussa. Olisi hyvä että on joku jolle puhua. Mieheni vielä vitsaili raskauden alussa, että siellä varmaan on vain tuulimuna. En kyllä halua kokea samaa enää uudelleen (tämä oli ensimmäinen yritys), mutta jonkun vuoden päästä on tarkoitus yrittää uudelleen. Varmasti pelko tuulimunasta hiipii silloin mieleen..
Kyllä se elämä ihan OIKEASTI siitä jatkuu! :) Tsemppiä minultakin kaikille saman kokeneille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkynyt enkeli kirjoitti:

No ei kai tuulimunaraskaus varsinainen keskenmeno ole, mutta kirpaiseva kokemus kuitenkin, mulle se tapahtui rv12 ja olin jo niin ehtinyt asennoitua uuteen ihmiseen, myös mieheni oli seitsemännessä taivaassa ja suunniteltiin jo kaikenlaista ja sitten....
Minulle ei tehty kaavintaa, vaan alku tuli pois lääkkeillä,kävin jälkitarkastuksessa (vaikka ei olisi kuulemma tavinnut) ihan vaan oman mielenrauhani takia.
Nyt olemme neljä kuukautta yrittäneet saada uutta ihmistä alulle ja ei tunnu onnistuvan.

Kiertoni on ihan sekaisin, joten turvauduin
ovulaatiotestiin....
Tiedän ettei asiasta pitäisi tehdä mitään "numeroa" mutta oma lapsi olisi se mikä tekisi meidän elämästämme täydellisen....

Olen kauhuissani omista ajatuksistani läheisten lapsia ja heitä kohtaan..tunnen katkeruutta, mustasukkaisuutta ja enkä välttämättä halua pidellä toisten pieniä lapsia...voiko ihminen muuttua näin katkeraksi?!

Kertokaa omia kokemuksianne ja ajatuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu