HALOO

Olen muutaman kerran lukenut tämän palstan juttuja ja aiheita huuli pyöreänä!!!

Täällä harrastetaan räikeää ylilyöntiä asiassa kuin asiassa. Yleistetty on naisten asemaa, koulutuksen ja älykkyysosan määrää...aivan kaikkea mitä lestadiolaiset muka tekevät!!!

Ei siis sovi yleistää!!!

Jos yksi lestadiolainen isä on psyykkisesti sairas.Ei tarkoita sitä, että kaikki isät olisivat sairaita.

Kaikilla lestadiolaisilla perheillä e ole isoa perhettä. On myös lapsettomia!!!

Kaikki lestadiolaiset eivät mene naimisiin 18-vuotiaina.

Kaikilla lestadiolaisilla ei ole niin suppea älykkyysosamäärä kuin tällä palstalla kerrotaan.

Tätähän voisi jatkaa loputtomiin, mutta antaapa olla.

Aurinkoista kevättä ja positiivisempaa mieltä kaikille!!
10910339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 109

Vanhimmat

Yleistystä kyllä näkee - puolin ja toisin. Noita mainitsemiasi asioita ei todellakaan voi yleistää koskemaan kaikkia lestadiolaisia, eivätkä vastaavasti kaikki ei-lestadiolaiset ole juoppoja, väkivaltaisia ja lapsistaan piittaamattomia individualisteja :)

Äänestä

Ylilyönnit ja mollaukset voisi puolin ja toisin jättää pois.

Joidenkin vl-lestadiolaisten ylilyönnit menee tyyliin:

-Vain meillä on Pyhä Henki ja kaikki te muut oletten uskottomia sekä matkalla helvettiin, ellei tee parannusta meidän joukkoomme:( Itse asiassa tällaiset ylilyönnit ovat melko yleisiä:(

-Toinen JOIDENKIN vl-ien ylilyönti on ettei ehkäistä saa, vaikka henki menisi. Jos menee niin taivaaseempa sitten mennään. Tästä ylilyönnistä kärsivät monet naiset ja lapset liikkeen sisällä.

Joidenkin ei-vl:ien ylilyötni menee tyyliin:

-Kaikki vl:ät ovat tuollaisia ym. fanaattisia, itse asiassa saatanaa palvelevia.

-Vl:ät ovat yleisesti ottaen tyhmiä, hankalia ja huonoja naapureita, pomoista nyt puhumattakaan.

Eivät vl:ät ihmisinä ole meitä muita kummempia. Aivan samalla tavalla löytyy fiksuja, tyhmiä, fanaattisia, suvaitsevaisia, henkisesti sairaita ja rauhallisia tervehermoisia sympaattisia ihmisiä...

Käytännössä se erotus voidaan tehdä, että vl:issä harvemmin löytyy alkoholisteja, narkomaaneja ja varkaita. Tietysti tämä voidaan yleistää kaikkiin uskovaisiin;)

Ei-vl:ien joukossa puolestaan löytyy harvemmin yhteisön henkisesti painostettuja ahdistuneita ja taakkojen (mm. synnyttämisten ja lastenhoidon) alle uupuneita. Poikkeuksina tietysti muihin tiukkoihin lahkoihin tai yhteisöihin kuuluvat.

Sen sijaan kaipaan asiallista keskustelua jossa voitaisiin rauhallisesti keskustella itse opista ja käytönnöistä. Olisi mukavaa kun voisi asiallisesti keskustella myös opin nurjista puolista ja eroavaisuudesta Raamattuun, ilman että saa kimppuunsa fanaattisia vl:iä, jotka vetävät herneen nenäänsä että taas meitä mollataan ja käyvät kritisoijan persoonan kimppuun...

No, tää on tätä. Herkkä aihe ja kieli on helposti liian terävä puolin jos toisin. Yritetään kaikki oppia tehdyistä virheistä. Itse yritän välillä katsoa peiliin ja monesti olen joutunut toteamaan että sinällänsä oikean asian olisin monesti voinut muotoilla rakentavamminkin;)

Äänestä
  • Hyvä Ande!

    Tämä palsta on laetadiolaisuus-palsta. Käsittääkseni täällä kuitenkin keskustellaan Lestadiolaisuudesta, elämisestä lestadiolaisena, uskosta...

    Palstan nimi ei ole "Käännyttäkää lestadiolaiset puolellenne", jos näin olisi niin silloin voisi purnata enemmän lestadiolaisten oppeja vastaan!!! Eikö vain?

    Äänestä

  • Orvokki kirjoitti:

    Hyvä Ande!

    kommentti.

    Et ilmeisesti ymmärrä lainkaan, mitä tarkoittaa käsite "keskustelu".

    Äänestä

  • Orvokki kirjoitti:

    Hyvä Ande!

    Tämä palsta on laetadiolaisuus-palsta. Käsittääkseni täällä kuitenkin keskustellaan Lestadiolaisuudesta, elämisestä lestadiolaisena, uskosta...

    Palstan nimi ei ole "Käännyttäkää lestadiolaiset puolellenne", jos näin olisi niin silloin voisi purnata enemmän lestadiolaisten oppeja vastaan!!! Eikö vain?

    Tiedätkö mitää tarkoittaa keskustelu?
    Se tarkoittaa ihmisten välistä vuorovaikkuteista keskustelua, jossa otetaan huomioon, myös ihminen, joka ehkä on kanssasi erimieltä!
    Tässä se keskustelun vaikeus onkin!
    Minusta olet aika hyökkäävä heti alkuunsa!
    HÖH! mitä keskustelua se on, jos kaikki ovat samaa mieltä.
    Eikö tänne palstalle voi tulla ihminen, joka ylipäätään on halukas keskustelemaan jostain itseäänkin kiinnostavasta aiheesta!
    Minusta sinä syyllistyt nyt etunenässä yleistyksiin!
    Peili on oiva neuvo Andelta!
    Katsokaamme kaikki siihen, ja jatkakaamme keskustelua....

    tällä palstalla saa kirjoittaa vanhoillislestadiolaisten harhaopeista. Oletko ihan pihalla?

    Äänestä

  • Orvokki kirjoitti:

    Hyvä Ande!

    Tämä palsta on laetadiolaisuus-palsta. Käsittääkseni täällä kuitenkin keskustellaan Lestadiolaisuudesta, elämisestä lestadiolaisena, uskosta...

    Palstan nimi ei ole "Käännyttäkää lestadiolaiset puolellenne", jos näin olisi niin silloin voisi purnata enemmän lestadiolaisten oppeja vastaan!!! Eikö vain?

    noin tuntuu moni odottavan tältä palstalta.
    Onko se keskustelua,että esim. tekee toisesta valehtelijan,kun tämä kertoo omasta elämästään.
    Aivankuin kuulija olisi parempi asiantuntija,kuin omakohtaisesta elämästään kertova.
    Esim. jos sanon,että en ole alistettu,minulle vastaa joku ei-vl-mies:"sinä olet alistettu!".

    Äänestä

  • Rouva Q kirjoitti:

    Tiedätkö mitää tarkoittaa keskustelu?
    Se tarkoittaa ihmisten välistä vuorovaikkuteista keskustelua, jossa otetaan huomioon, myös ihminen, joka ehkä on kanssasi erimieltä!
    Tässä se keskustelun vaikeus onkin!
    Minusta olet aika hyökkäävä heti alkuunsa!
    HÖH! mitä keskustelua se on, jos kaikki ovat samaa mieltä.
    Eikö tänne palstalle voi tulla ihminen, joka ylipäätään on halukas keskustelemaan jostain itseäänkin kiinnostavasta aiheesta!
    Minusta sinä syyllistyt nyt etunenässä yleistyksiin!
    Peili on oiva neuvo Andelta!
    Katsokaamme kaikki siihen, ja jatkakaamme keskustelua....

    Ande viittasi vastauksessaan lestadiolaisuuden oppeihin yleistyksenä.

    Opit, elämän ohjeet ja neuvot mitä noudatamme ovat niinkuin ovat. Se kuuluu osana meidän uskoamme ja elämäämme. Teille, jotka ette ole lestadiolaisia ovat nämä asiat liian jyrkkiä ja ahtaita. Ette niitä ymmärrä ja usein täällä saa lukea viestejä siitä kuinka lestadiolaisten tulisi avartaa mieliään ja muuttua...

    Äänestä

  • Ei ehkäistä, koska Jumala ei sanassaan salli niin pahaa tekoa. Ja tottakai uskottomat menee helvettiin. Sitähän varten heille pelastusta saarnataan. Siinä ei ole yliyöntiä vaan karu tosiasia.

    Kiinalainen tapa on sanoa kohteliaasti hymyillen tosi törkeetä. Se ei ole yhtään sen parempi kuin tuo Härmäläinen tapa.

    Niin, että katso peiliin vaan ja lopeta tuo uskovaisia vastaan sotiminen. Ei tuo oppi muutu sinun toiveitten mukaaan keskustelemalla. Korkeintaan saat muutaman eksytettyä.

    Äänestä

  • orvokki kirjoitti:

    Ande viittasi vastauksessaan lestadiolaisuuden oppeihin yleistyksenä.

    Opit, elämän ohjeet ja neuvot mitä noudatamme ovat niinkuin ovat. Se kuuluu osana meidän uskoamme ja elämäämme. Teille, jotka ette ole lestadiolaisia ovat nämä asiat liian jyrkkiä ja ahtaita. Ette niitä ymmärrä ja usein täällä saa lukea viestejä siitä kuinka lestadiolaisten tulisi avartaa mieliään ja muuttua...

    Seuraavia törkeyksiä ja Raamatun vastaisia HARHAOPPEJA kehtaa vl-herätysliike opettaa ja vielä ihmetellään, että "miksi meitä moititaan".
    Onhan nuo nyt aivan toista luokkaa sekä Jumalaa että ihmisiä vastaan jonkun meikkauksen tai varpaankynsien leikkaamisen rinnalla.

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    monestiko Jeesustakin moitittiin?
    Ja viimein ristiinnaulittiin,kun ei muuten saatu häntä hiljaiseksi.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    kun otit surkean vertauksen, jos sillä yrität puolustella vl-harhaoppeja.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    noin tuntuu moni odottavan tältä palstalta.
    Onko se keskustelua,että esim. tekee toisesta valehtelijan,kun tämä kertoo omasta elämästään.
    Aivankuin kuulija olisi parempi asiantuntija,kuin omakohtaisesta elämästään kertova.
    Esim. jos sanon,että en ole alistettu,minulle vastaa joku ei-vl-mies:"sinä olet alistettu!".

    Joku uskovainen (ei-vl) sanoo palstalla, että hän on uskovainen ja Pyhä Henki vaikuttaa hänenkin sydämessään -ja vl vastaa: "et ole uskovainen, sinulla ei ole henkeä".

    Onneksi Jumala näkee, mikä on asian todellinen laita.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ei ehkäistä, koska Jumala ei sanassaan salli niin pahaa tekoa. Ja tottakai uskottomat menee helvettiin. Sitähän varten heille pelastusta saarnataan. Siinä ei ole yliyöntiä vaan karu tosiasia.

    Kiinalainen tapa on sanoa kohteliaasti hymyillen tosi törkeetä. Se ei ole yhtään sen parempi kuin tuo Härmäläinen tapa.

    Niin, että katso peiliin vaan ja lopeta tuo uskovaisia vastaan sotiminen. Ei tuo oppi muutu sinun toiveitten mukaaan keskustelemalla. Korkeintaan saat muutaman eksytettyä.

    näin olen kovasti käsittänyt -ja Henkikin on oikea, mitä nyt kirjoituksista voi päätellä:)

    Ei hän tappele uskovaisia vastaan, vaan joitain OUTOJA KÄSITYKSIÄ vastaan. Se on eri asia. Kannattaa olla tarkkana ettei itse tee yleistyksiä, jotka menevät metsään. Täsmällisyyttä kiitos.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Seuraavia törkeyksiä ja Raamatun vastaisia HARHAOPPEJA kehtaa vl-herätysliike opettaa ja vielä ihmetellään, että "miksi meitä moititaan".
    Onhan nuo nyt aivan toista luokkaa sekä Jumalaa että ihmisiä vastaan jonkun meikkauksen tai varpaankynsien leikkaamisen rinnalla.

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    "Harhaopit"
    Kirjoittanut: VL-vastaaja, 3.3.2004 klo 19.21

    Melperi nosti tuolla esiin nämä ikuisuusaiheet ja laitetaan jälleen kerran niihin taas vastaukset ja se uskonnäkemys, joka minulla on ja jos täällä on VL:ä niin allekirjoittakoot jos tähän uskonnäkemykseen yhtyy.

    SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.

    Me uskomme, että meillä on Pyhä Henki, koska me olemme armon saaneet tässä uskossa ja kuten edellä todettiin, emme lähde muita arvioimaan. Emme siis tiedä, missä on valtakunnan raja, mutta sen tiedämme, että kaikki hengellisyydet ei ole Raamatun mukaisesti opettavia ja niissä on silloin eri henki.

    Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.

    Jumala on sana, joka tuli lihaksi vapahtamaan tämän maailman synneistä. Jumala on se sana, joka on Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa, että armo on sen päälle uskovalle suuri. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä. Ei tämä ole ihmiselle alistukseksi, eikä se ole Jumalan käsky, vaan se on paljon enemmän kuin käsky, se on Jumalan luomisjärjestyksen säätämys. Uskovaisen ihmisen ei tarvitse nääntyä kuorman alle, vaan rakkaudella toimia Jumalan sanalle kuuliaisena ja jos elämä on raskasta ja tuntuu näännyttävältä, niin ei tämä ole mikään pakko, vaan silloin voi vapaasti käydä uskon rukouksella ja paastolla rakentamaan Jumalan säätämän avioliiton siunausta tuntematta syyllisyyttä ja syntisyyttä. Sairauksien tai vastaavien kohdatessa ei kenenkään tarvitse nääntyä tämänkään ajallisen tehtävän, kuin lasten kasvattamisen alle, vaan voi voimia rukoillen ja rakkaudella avioliittoa rakentaen käydä paastoon ja rukoukseen. Ehkäisy on siis synti, mutta pidättyminen ja paasto rukouksella kaikkivaltiaan puoleen ei ole.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    kun otit surkean vertauksen, jos sillä yrität puolustella vl-harhaoppeja.

    mutta kuitenkin,onhan Jeesus se meidän tiennäyttäjämme.Vai onko sinun mielestäsi?
    Vaikka otinkin surkean vertauksen,niin sen tapahtuman ympärillä mekin täällä kirjoittelemme.

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Joku uskovainen (ei-vl) sanoo palstalla, että hän on uskovainen ja Pyhä Henki vaikuttaa hänenkin sydämessään -ja vl vastaa: "et ole uskovainen, sinulla ei ole henkeä".

    Onneksi Jumala näkee, mikä on asian todellinen laita.

    näin on hyvä.Siihen luottakaamme.
    Loppujen lopuksi,Pyhää Henkeä ei ole kuin yksi.
    Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia.Ikävä kyllä.Jos Raamattuun uskoo.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    näin on hyvä.Siihen luottakaamme.
    Loppujen lopuksi,Pyhää Henkeä ei ole kuin yksi.
    Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia.Ikävä kyllä.Jos Raamattuun uskoo.

    "Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia."

    vanhoillislestadiolaiset sitten ovat ottaneet oppi-isäkseen sarvipään. Miksei Jumalan ja Pyhän Hengen opit kelpaa?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia."

    vanhoillislestadiolaiset sitten ovat ottaneet oppi-isäkseen sarvipään. Miksei Jumalan ja Pyhän Hengen opit kelpaa?

    ettei se noin mene.Etkö tiedäkin?
    Voisin asettaa kysymyksen toisin päin sinulle,mutta jääköön se leijumaan ilmaan. :)

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    näin on hyvä.Siihen luottakaamme.
    Loppujen lopuksi,Pyhää Henkeä ei ole kuin yksi.
    Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia.Ikävä kyllä.Jos Raamattuun uskoo.

    Yhdestä Hengestä tulee yksi oppi. Se on selvä.

    Mutta minusta tuntuu, että te ette ymmärrä tätä asiaa oikein. Täytyy miettiä, mitä tuo oppi on, mikä siinä on olennaista.

    OLENNAISTA ON SE, MIHIN USKOO! OLENNAISTA ON SIIS, ETTÄ USKOO KRISTUKSEEN, eikä mihinkään muuhun. Ei omaan itseen. Ei omiin tekoihin. Ei omaan yhteisöön, ei Allahiin, ei Krishnaan tai Visnuun. Vain siihen, että Jumala on Jeesuksessa sovittanut minunkin syntini ristillä: kun siitä anteeksiantamuksesta ja armosta elää ja hengittää niin EI VOI OLLA VÄÄRÄLLÄ TIELLÄ. Ja se varmasti näkyy jotenkin myös arkielämässä, valinnoissa jne. Ei siksi, että uskovainen ihminen itse olisi niin erinomainen, vaan siksi, että kun Jeesus elää sydämessä, niin HÄN VAIKUTTAA elämässä.

    On aivan turha yrittää väittää, että YKSI OPPI tarkoittaa vl-oppia. Minä tiedän varsin mainiosti, etteivät vl:t usko kaikki samalla tavalla. Tunnen niin paljon aktiivi-vl:iä ja olen keskustellut niin monien heidän kanssaan, että on aivan selvää, ettei heillä ole yksi ja sama oppi -jos katsotaan asiaa pikkutarkasti.

    Yksi oppi ei tarkoita sitä, ettei voi olla eri mieltä missään asiassa! JO ENSIMMÄISET KRISTITYT OLIVAT ERI MIELTÄ ASIOISTA! Apostolien teot kertovat tästä: silti heillä kaikilla oli Pyhä Henki. Raamattu antaa tilaa joissain asioissa monenlaisille tulkinnoille. Raamatussa itsessäänkin on täysin ristiriitaisia kohtia. Mielestäni on mustavalkoista hokea "yhtä oppia", jos se ymmärretään niin, että ollaan jokaikisestä asiasta tismalleen samaa mieltä.

    Raamatussa esim. tuodaan esiin, että joku asia on toiselle synti, mutta ei toiselle. "Jos epäilee, täytyy silti olla tekemättä", on kuitenkin ideana.

    Yksi oppi on ennen kaikkea oppi Kristuksesta ja sovituksesta. Siihen luottaminen ja siitä sovituksesta eläminen. Tätä yhtä ja ainoaa oikeaa oppia, ja siihen turvautuvia ihmisiä löytyy kaikista kirkoista ja kristiilisistä yhteisöistä. Ei niin, että jokin yhteisö voisi sen opin yksin omia itselleen.

    Opillisiin tulkintoihin vaikuttaa myös kulttuuri, ihmisen persoona jne., eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kunhan pääasia on selvillä. Sen mukana tulee kaikki muu, kilvoittelua unohtamatta. (En siis edusta mitään löysää ja "halpaa armoa", että ihminen tekee mitä lystää ja uskoo armon pelastavan. Ei voi elää tietoisesti synnissä, jos sydämessä on elävä usko -ja näitä elävän uskon ihmisiä on kaikkialla: niitä Jumalassa vahvoja, vaikka itsessään heikkoja).

    luen kyyneleet silmissä sinun kirjoituksesi.

    Ajattelen usein hajanaisesti ja epäilyjen vallassa näin, mutta nyt kirjoituksessasi se on kristallinkirkkaana. Tämä löi laudalta kaikki tähänastiset lukemani, ja niinsanotusti avasi silmät!

    Ainoastaan sinunlailla uskoville on totta Jeesuksen sanat, että se joka paikassa toitotettu Jumalanvaltakunta ei todellakaan ole tuolla eikä täällä, vaan se on teidän keskellänne, sisäisesti teissä. Siis Jeesuksen sovitustyöhön armosta aidosti uskovilla. Ei kukaan voi rajata itseään sisäpuolelle ja kaikkia muita ulos. Ei kukaan eikä mikään yksittäinen joukko.

    Olennaista uskossa on todellakin Jeesuksen sovitustyöhön armosta uskominen, ei mitkään detaljit joista tehdään aivan kuin verho jonka taakse kyyriydytään että mepä uskomme näin ja te noin.

    Tiedän että hynde hyökkää nyt raivoisasti kimppuuni mutta tulkoon vaan.

    Silti kaislan kirjoitus ns avasi minun silmäni jotka nyt ovat täynnä kyyneleitä

    Äänestä

  • yxi veeällä kirjoitti:

    Halvalla myyt Jumalan valtakunnan uskottomain osingoksi tai sitten olet feikki -> tuo kuin syötti
    typerälle maailman väitteelle.

    Jumalan valtakunta on keskellänne sisällisesti teisssä.
    Mutta Jumalan valtakunta ei ole uskottomissa sisällisesti, vaan uskotttomien keskellä Jumalan valtakuntana, elävinä uskovaisissa ihmisissä.

    Jumalan valtakunta löytyy näin maanpäältä uskovaisten keskeltä. Ei rukoilemalla yksin itsestänsä löytäen.

    vaan nimenomaan USKOVAISILLE. Uskovainen kun rakas Hynde ei ole sama asia kuin vanhoillislestadiolainen, vaikka heKIN ovat uskovaisia. Jumala sen sinulle kerran kirkastakoon! Niinhän minä nimenomaan puhuin: elävien uskovaisten sydämissä on Jumalan valtakunta.

    Sinulle näyttää olevan suuri ongelma, että ihminen tulee uskoon/tekee parannuksen itsekseen rukouksessa. Mutta ymmärrätkö sen, että jos ihminen rukoilee Jeesusta elämäänsä NIIN HÄN ON JO AIKAISEMMIN KUULLUT JUMALASTA. Jumala on jo kutsunut häntä! Ehkä isoäidin kautta, ehkä pyhäkoulusta on jäänyt sana itämään, ehkä on lukenut Raamattua, missä Jumala ennen kaikkea puhuu, kutsuu ihmistä ja synnyttää uskoa -tai mistä tahansa.

    Tottahan toki kääntymyksen hetki voi tapahtua missä tahansa Jumalan vaikutuksesta! Mutta sitä edeltää puhuttu tai kirjoitettu sana.

    niin kiitos siitä kuuluu Yläkertaan.

    Sen haluan kuitenkin sanoa, etten koskaan kirjoituksillani halua olla vetämässä vl:iä pois liikkeestään. Silloin ihminen on monesti liian monien tuulien heiteltävänä ja usko voi kadota kokonaan.

    Mutta vl:ssä on monia, jotka uskovat kuten kirjoitin: uskovaisia on muuallakin! Tämän toivon teidän ajattelussanne lisääntyvän, vaikka omaa liikettänne teidän ei tarvitsekaan hylätä!

    Siunattua oloa ja aurinkoista mieltä :)

    Koska omatuntoni on sidottu raamattuun, niin en voi kannattaa populistisia mielipiteitä.

    yksi on välimies, Kristus. Senhän me kumpikin myönnämme. Siitä on kysymys, missä Kristus on.
    Meitä syytetään ihmisen välimiehenä vaikka mistä muualta Kristus löytyy, kun omiensa keskellä hän vaeltaa.

    Matt 18

    18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    Eriseuran siementä viljelet huomaamattasi.

    Masentavaa päivänjatkoa :C

    Äänestä

  • yxi veeällä kirjoitti:

    luen kyyneleet silmissä sinun kirjoituksesi.

    Ajattelen usein hajanaisesti ja epäilyjen vallassa näin, mutta nyt kirjoituksessasi se on kristallinkirkkaana. Tämä löi laudalta kaikki tähänastiset lukemani, ja niinsanotusti avasi silmät!

    Ainoastaan sinunlailla uskoville on totta Jeesuksen sanat, että se joka paikassa toitotettu Jumalanvaltakunta ei todellakaan ole tuolla eikä täällä, vaan se on teidän keskellänne, sisäisesti teissä. Siis Jeesuksen sovitustyöhön armosta aidosti uskovilla. Ei kukaan voi rajata itseään sisäpuolelle ja kaikkia muita ulos. Ei kukaan eikä mikään yksittäinen joukko.

    Olennaista uskossa on todellakin Jeesuksen sovitustyöhön armosta uskominen, ei mitkään detaljit joista tehdään aivan kuin verho jonka taakse kyyriydytään että mepä uskomme näin ja te noin.

    Tiedän että hynde hyökkää nyt raivoisasti kimppuuni mutta tulkoon vaan.

    Silti kaislan kirjoitus ns avasi minun silmäni jotka nyt ovat täynnä kyyneleitä

    niin kukaan ei voi sulkea.

    Ei Kristus joukon eli "ainoan oikean joukon" tuntomerkkinä ole isien perinnäissäännökset sekä itsensä ylentäminen ja muiden halveksiminen.

    Sen joukon tuntomerkkinä on

    USKO JEESUKSEEN!

    ja pyrkimys elää mahdollisimman hyvin Raamatun viitoittamalla tiellä. Kukaan meistä ei pysty elämään synnitöntä päivää, mutta Golgatalla avattu puhdistava virta huuhtoo jatkuvana vuona pois meidän syntimme ja voimme tehdä matkaa pelastettuina Jumalan lapsina kohti Karitsan häitä.

    ...

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Koska omatuntoni on sidottu raamattuun, niin en voi kannattaa populistisia mielipiteitä.

    yksi on välimies, Kristus. Senhän me kumpikin myönnämme. Siitä on kysymys, missä Kristus on.
    Meitä syytetään ihmisen välimiehenä vaikka mistä muualta Kristus löytyy, kun omiensa keskellä hän vaeltaa.

    Matt 18

    18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
    19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
    20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.

    ja nimenomaan siihen.

    Käsitykseni ei suinkaan ole populistista, kaukana siitä:)

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    niin kukaan ei voi sulkea.

    Ei Kristus joukon eli "ainoan oikean joukon" tuntomerkkinä ole isien perinnäissäännökset sekä itsensä ylentäminen ja muiden halveksiminen.

    Sen joukon tuntomerkkinä on

    USKO JEESUKSEEN!

    ja pyrkimys elää mahdollisimman hyvin Raamatun viitoittamalla tiellä. Kukaan meistä ei pysty elämään synnitöntä päivää, mutta Golgatalla avattu puhdistava virta huuhtoo jatkuvana vuona pois meidän syntimme ja voimme tehdä matkaa pelastettuina Jumalan lapsina kohti Karitsan häitä.

    Lue Hynde sinäkin tuo viesti (sen jokainen sana) ajatuksen kanssa.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Eriseuran siementä viljelet huomaamattasi.

    Masentavaa päivänjatkoa :C

    Kristuksen valoa elämääsi ja ahdistukseesi!

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    vaan nimenomaan USKOVAISILLE. Uskovainen kun rakas Hynde ei ole sama asia kuin vanhoillislestadiolainen, vaikka heKIN ovat uskovaisia. Jumala sen sinulle kerran kirkastakoon! Niinhän minä nimenomaan puhuin: elävien uskovaisten sydämissä on Jumalan valtakunta.

    Sinulle näyttää olevan suuri ongelma, että ihminen tulee uskoon/tekee parannuksen itsekseen rukouksessa. Mutta ymmärrätkö sen, että jos ihminen rukoilee Jeesusta elämäänsä NIIN HÄN ON JO AIKAISEMMIN KUULLUT JUMALASTA. Jumala on jo kutsunut häntä! Ehkä isoäidin kautta, ehkä pyhäkoulusta on jäänyt sana itämään, ehkä on lukenut Raamattua, missä Jumala ennen kaikkea puhuu, kutsuu ihmistä ja synnyttää uskoa -tai mistä tahansa.

    Tottahan toki kääntymyksen hetki voi tapahtua missä tahansa Jumalan vaikutuksesta! Mutta sitä edeltää puhuttu tai kirjoitettu sana.

    ja sen jälkeen tulee käydä armoalttarille ja uskoa että synnit on anteeksi,kun ne toinen Jumalan lapsi sinulle saarnaa.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    ja sen jälkeen tulee käydä armoalttarille ja uskoa että synnit on anteeksi,kun ne toinen Jumalan lapsi sinulle saarnaa.

    "kun ne toinen Jumalan lapsi sinulle saarnaa."

    ei ole välttämätöntä. Synnit on anteeksi Jeesuksen kautta. Yksi on välimies ja se riittää.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    niin kukaan ei voi sulkea.

    Ei Kristus joukon eli "ainoan oikean joukon" tuntomerkkinä ole isien perinnäissäännökset sekä itsensä ylentäminen ja muiden halveksiminen.

    Sen joukon tuntomerkkinä on

    USKO JEESUKSEEN!

    ja pyrkimys elää mahdollisimman hyvin Raamatun viitoittamalla tiellä. Kukaan meistä ei pysty elämään synnitöntä päivää, mutta Golgatalla avattu puhdistava virta huuhtoo jatkuvana vuona pois meidän syntimme ja voimme tehdä matkaa pelastettuina Jumalan lapsina kohti Karitsan häitä.

    on vettä täynnä.

    Äänestä

  • Muistutukseksi kirjoitti:

    "Harhaopit"
    Kirjoittanut: VL-vastaaja, 3.3.2004 klo 19.21

    Melperi nosti tuolla esiin nämä ikuisuusaiheet ja laitetaan jälleen kerran niihin taas vastaukset ja se uskonnäkemys, joka minulla on ja jos täällä on VL:ä niin allekirjoittakoot jos tähän uskonnäkemykseen yhtyy.

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    Me uskomme, että meillä on Pyhä Henki, koska me olemme armon saaneet tässä uskossa ja kuten edellä todettiin, emme lähde muita arvioimaan. Emme siis tiedä, missä on valtakunnan raja, mutta sen tiedämme, että kaikki hengellisyydet ei ole Raamatun mukaisesti opettavia ja niissä on silloin eri henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    Jumala on sana, joka tuli lihaksi vapahtamaan tämän maailman synneistä. Jumala on se sana, joka on Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa, että armo on sen päälle uskovalle suuri. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä. Ei tämä ole ihmiselle alistukseksi, eikä se ole Jumalan käsky, vaan se on paljon enemmän kuin käsky, se on Jumalan luomisjärjestyksen säätämys. Uskovaisen ihmisen ei tarvitse nääntyä kuorman alle, vaan rakkaudella toimia Jumalan sanalle kuuliaisena ja jos elämä on raskasta ja tuntuu näännyttävältä, niin ei tämä ole mikään pakko, vaan silloin voi vapaasti käydä uskon rukouksella ja paastolla rakentamaan Jumalan säätämän avioliiton siunausta tuntematta syyllisyyttä ja syntisyyttä. Sairauksien tai vastaavien kohdatessa ei kenenkään tarvitse nääntyä tämänkään ajallisen tehtävän, kuin lasten kasvattamisen alle, vaan voi voimia rukoillen ja rakkaudella avioliittoa rakentaen käydä paastoon ja rukoukseen. Ehkäisy on siis synti, mutta pidättyminen ja paasto rukouksella kaikkivaltiaan puoleen ei ole.

    Nätisti ja humaanisti kirjoitettu:)

    Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että vl-liikkeessä on MYÖS tuolla tavalla ajattelevia, mutta se ei valitettavasti ole yleinen linja.

    Jos tuo on yleinen linja nykyisin, niin oppi on selkeästi muuttunut ja täytyisi tunnustaa, että ennen on opetettu väärin sekä tiedottaa tästä opin muutoksesta hieman selvemminkin, koskapa tälläkin palstalla tulee niin erilaisia, jopa vastakkaisia vastauksia ja ymmärryksiä oikeasta opista näihin kysymyksiin monien vl-komentoijien suusta.

    Kohta 1)
    >>
    SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.
    >>

    Nätisti sanottu, eikä mitään moittimista. Käytäntö on valitettavasti toinen. Jos noin on, niin miksi sitten vl:ien täytyy hokea muille, kuin vl:ille, että tehkää parannus? Jos siis a.) vl-uskovainen ja b.) tavan EvLut ovat molemmat varmoja siitä että ovat saaneet Jeesuksen armon omistaa kohdallensa, niin miksei tuo yllämainittu ajatus, ettei vl:än tarvitsisi arvioida EvLutin uskoa näy missään, vaan vl:än mielestä tavan EvLutin usko ei riitä, koska hänen täytyisi tehdä parannus??

    Kohta 3.)
    >>
    Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.
    >>

    Juuri tuota olen monissa kommenteissani korostanut. Kiva kun olette tulleet samoille linoille;) Aika monet vl-kommentoijat tälläkin palstalla ovat olleet moisesta närkästyneitä ja hokeneet, ettei voi olla kuin yksi joukko...

    Milloin oppi tästä on muuttunut?
    Ilmeisesti aika hiljattain, sillä vuoden alussa tekemässäni avauksessa -Erottamistapaus Jumalan valtakunnasta- monet vl-kommentoijat olivat vielä sitä mieltä että edelleen ollaan 70-luvun opissa ja Vl=Jumalan valtakunta? Tässäpä linkki avaukseen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    Kohta 4.)
    >>
    Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.
    >>

    Eihän kukaan olekaan väittänyt, ettei syntejä saisi julistaa anteeksi. Et kommentoinut millään tavalla sitä Vl-ien harhaoppia, jonka mukaan synnit EIVÄT OLE anteeksi, ELLEI niitä vl-uskovainen anteeksi julista, vaikka Raamatussa Jeesus lupaa synnit anteeksi kaikille, jotka uskovat. Raamatussa EI OLE missään kohtaa mainittu että pelastuakseen TÄYTYISI saada synnit anteeksi jo ennestään uskovalta, VAAN on kerrottu, että on VAIN YKSI VÄLIMIES ihmisen ja Jumalan välillä, eli Jeesus.

    Lisäksi Raamatussa on itsessään sanottu että se on kirjoitettu sen takia, että sitä lukiessaan voisi saavuttaa pelastavan uskon!

    >>
    5. Ehkäisy on syntiä.

    Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä.
    >>

    Jumala ei ilmoittanut tuossa kohdassa tehtävää ihmisille, VAAN SIUNASI juuri alkunsa saanutta ihmiskuntaa. Tämän voi jokainen lukea Raamatusta juuri ennen "lisääntykää" kohtaa samasta virkeestä. Aika metsään menette, kun siunauksesta käskyn rakennatte!

    Eli RAUTALANGASTA:

    1.) Kyseessä on SIUNAUS.

    2.) Tuhansia vuosia sitten lisääntyminen on voinut olla hyväksikin ja tarpeellista. Tänään on toisin. Tiedämme Jumalan antaman järjen ja viisauden johdosta mitä seuraa kun pallollamme ei riitä kaikille resursseja.

    Jos tapaa, mitä hyvänsä, joka aikanaan oli hyväksikin, toistetaan sokeasti jonain toisena aikakautena, niin se voi johtaa ihmiset epätopivon suohon. Näin on käynyt niille, jotka ehkäisemättömyydestä ovat tehneet itselleen uuden Molokin, jolle syötetään äidit ja lapset.

    3.) Missään ei todeta, ettei lisääntymistään voisi rajoittaa!!

    4.) Jumala ilmoitti tahtonsa 10 käskyn kautta! Mikään niistä ei liittynyt lisääntymiseen millään läilla. Näin ollen "Jumalan tahto", joka ei edes ollut Jumalan tahto, vaan siunaus täyttyi siihen mennessä ihan tarpeeksi hyvin;)

    5.) Millä perusteella muunnetaan omavaltaisesti siunaus käskyksi ja hylätään monet muut Vt:n suorat käskyt? Esim se, että hiuksia ei saa lekata ohimolta tai partaa muunnella? Tai ettei kahta siementä saa kylvää samaan peltoon? Tai se ettei sekoitekuituvaatteita saa pitää?

    Eikö noissakin pitäisi oma järki pois laittaa ja seurata selkeästi ilmoitettua Jumalan tahtoa??

    Mielestäni kristityille riittää Uusi testamentti vallan mainiosti, jossa Jeesus ilmoitti erittäin selkeästi Jumalan tahdon:

    Matt. 7:12
    "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä TÄMÄ ON LAKI ja profeetat."

    Saman voimme lukea muualtakin Raamatusta:
    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Niin tältä kuin miultakin palstoilta voimme lukea kuinka paljon pelkoa, ahdistusta ja kurjuutta on tuon lisääntymis"käskyn" fundamentalistinen oppi aiheuttanut. Rakkaudettomassa ehkäisemättömyysopissa näkyy saatanan kädenjälki niin voimakkaasti, että sitä on turha yrittää puollustella!

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ei ehkäistä, koska Jumala ei sanassaan salli niin pahaa tekoa. Ja tottakai uskottomat menee helvettiin. Sitähän varten heille pelastusta saarnataan. Siinä ei ole yliyöntiä vaan karu tosiasia.

    Kiinalainen tapa on sanoa kohteliaasti hymyillen tosi törkeetä. Se ei ole yhtään sen parempi kuin tuo Härmäläinen tapa.

    Niin, että katso peiliin vaan ja lopeta tuo uskovaisia vastaan sotiminen. Ei tuo oppi muutu sinun toiveitten mukaaan keskustelemalla. Korkeintaan saat muutaman eksytettyä.

    Kiva kun palasti pieneltä tauolta:)

    Meinaan vaan että tulee tällä palstalla edustettua tuo vl:ien fundamentalistinenkin siipi, niin saavat lukijat paremmin kokonaiskuvan vl-liikkeessä vaikuttavista ihmisistä;)

    Olisi varmaan kaikkien mielenkiintoista tietää, että pystytkö sinä allekirjoittamaan tuon tässä ylempänä olevan humaanin vastineen vl-kritiikkiin?? Tätä on usempaan kohtaan nyt copypastettu ja Lääkköäkin siinä lainataan.

    Niin että miten on?

    Onko Hynde tämä oikea oppi ja allekirjoitatko tämän??:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002632811

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Yhdestä Hengestä tulee yksi oppi. Se on selvä.

    Mutta minusta tuntuu, että te ette ymmärrä tätä asiaa oikein. Täytyy miettiä, mitä tuo oppi on, mikä siinä on olennaista.

    OLENNAISTA ON SE, MIHIN USKOO! OLENNAISTA ON SIIS, ETTÄ USKOO KRISTUKSEEN, eikä mihinkään muuhun. Ei omaan itseen. Ei omiin tekoihin. Ei omaan yhteisöön, ei Allahiin, ei Krishnaan tai Visnuun. Vain siihen, että Jumala on Jeesuksessa sovittanut minunkin syntini ristillä: kun siitä anteeksiantamuksesta ja armosta elää ja hengittää niin EI VOI OLLA VÄÄRÄLLÄ TIELLÄ. Ja se varmasti näkyy jotenkin myös arkielämässä, valinnoissa jne. Ei siksi, että uskovainen ihminen itse olisi niin erinomainen, vaan siksi, että kun Jeesus elää sydämessä, niin HÄN VAIKUTTAA elämässä.

    On aivan turha yrittää väittää, että YKSI OPPI tarkoittaa vl-oppia. Minä tiedän varsin mainiosti, etteivät vl:t usko kaikki samalla tavalla. Tunnen niin paljon aktiivi-vl:iä ja olen keskustellut niin monien heidän kanssaan, että on aivan selvää, ettei heillä ole yksi ja sama oppi -jos katsotaan asiaa pikkutarkasti.

    Yksi oppi ei tarkoita sitä, ettei voi olla eri mieltä missään asiassa! JO ENSIMMÄISET KRISTITYT OLIVAT ERI MIELTÄ ASIOISTA! Apostolien teot kertovat tästä: silti heillä kaikilla oli Pyhä Henki. Raamattu antaa tilaa joissain asioissa monenlaisille tulkinnoille. Raamatussa itsessäänkin on täysin ristiriitaisia kohtia. Mielestäni on mustavalkoista hokea "yhtä oppia", jos se ymmärretään niin, että ollaan jokaikisestä asiasta tismalleen samaa mieltä.

    Raamatussa esim. tuodaan esiin, että joku asia on toiselle synti, mutta ei toiselle. "Jos epäilee, täytyy silti olla tekemättä", on kuitenkin ideana.

    Yksi oppi on ennen kaikkea oppi Kristuksesta ja sovituksesta. Siihen luottaminen ja siitä sovituksesta eläminen. Tätä yhtä ja ainoaa oikeaa oppia, ja siihen turvautuvia ihmisiä löytyy kaikista kirkoista ja kristiilisistä yhteisöistä. Ei niin, että jokin yhteisö voisi sen opin yksin omia itselleen.

    Opillisiin tulkintoihin vaikuttaa myös kulttuuri, ihmisen persoona jne., eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kunhan pääasia on selvillä. Sen mukana tulee kaikki muu, kilvoittelua unohtamatta. (En siis edusta mitään löysää ja "halpaa armoa", että ihminen tekee mitä lystää ja uskoo armon pelastavan. Ei voi elää tietoisesti synnissä, jos sydämessä on elävä usko -ja näitä elävän uskon ihmisiä on kaikkialla: niitä Jumalassa vahvoja, vaikka itsessään heikkoja).

    Jälleen kerran, puhut viisaita sanoja, Kaisla. Jumala on antanut sinulle lahjan ilmaista asiat tyhjentävästi ja kauniisti, ketään loukkaamatta.
    Kiitos kirjoituksestasi.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Halvalla myyt Jumalan valtakunnan uskottomain osingoksi tai sitten olet feikki -> tuo kuin syötti
    typerälle maailman väitteelle.

    Jumalan valtakunta on keskellänne sisällisesti teisssä.
    Mutta Jumalan valtakunta ei ole uskottomissa sisällisesti, vaan uskotttomien keskellä Jumalan valtakuntana, elävinä uskovaisissa ihmisissä.

    Jumalan valtakunta löytyy näin maanpäältä uskovaisten keskeltä. Ei rukoilemalla yksin itsestänsä löytäen.

    Oikein, noin se menee.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Nätisti ja humaanisti kirjoitettu:)

    Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että vl-liikkeessä on MYÖS tuolla tavalla ajattelevia, mutta se ei valitettavasti ole yleinen linja.

    Jos tuo on yleinen linja nykyisin, niin oppi on selkeästi muuttunut ja täytyisi tunnustaa, että ennen on opetettu väärin sekä tiedottaa tästä opin muutoksesta hieman selvemminkin, koskapa tälläkin palstalla tulee niin erilaisia, jopa vastakkaisia vastauksia ja ymmärryksiä oikeasta opista näihin kysymyksiin monien vl-komentoijien suusta.

    Kohta 1)
    >>
    SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.
    >>

    Nätisti sanottu, eikä mitään moittimista. Käytäntö on valitettavasti toinen. Jos noin on, niin miksi sitten vl:ien täytyy hokea muille, kuin vl:ille, että tehkää parannus? Jos siis a.) vl-uskovainen ja b.) tavan EvLut ovat molemmat varmoja siitä että ovat saaneet Jeesuksen armon omistaa kohdallensa, niin miksei tuo yllämainittu ajatus, ettei vl:än tarvitsisi arvioida EvLutin uskoa näy missään, vaan vl:än mielestä tavan EvLutin usko ei riitä, koska hänen täytyisi tehdä parannus??

    Kohta 3.)
    >>
    Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.
    >>

    Juuri tuota olen monissa kommenteissani korostanut. Kiva kun olette tulleet samoille linoille;) Aika monet vl-kommentoijat tälläkin palstalla ovat olleet moisesta närkästyneitä ja hokeneet, ettei voi olla kuin yksi joukko...

    Milloin oppi tästä on muuttunut?
    Ilmeisesti aika hiljattain, sillä vuoden alussa tekemässäni avauksessa -Erottamistapaus Jumalan valtakunnasta- monet vl-kommentoijat olivat vielä sitä mieltä että edelleen ollaan 70-luvun opissa ja Vl=Jumalan valtakunta? Tässäpä linkki avaukseen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869

    Kohta 4.)
    >>
    Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.
    >>

    Eihän kukaan olekaan väittänyt, ettei syntejä saisi julistaa anteeksi. Et kommentoinut millään tavalla sitä Vl-ien harhaoppia, jonka mukaan synnit EIVÄT OLE anteeksi, ELLEI niitä vl-uskovainen anteeksi julista, vaikka Raamatussa Jeesus lupaa synnit anteeksi kaikille, jotka uskovat. Raamatussa EI OLE missään kohtaa mainittu että pelastuakseen TÄYTYISI saada synnit anteeksi jo ennestään uskovalta, VAAN on kerrottu, että on VAIN YKSI VÄLIMIES ihmisen ja Jumalan välillä, eli Jeesus.

    Lisäksi Raamatussa on itsessään sanottu että se on kirjoitettu sen takia, että sitä lukiessaan voisi saavuttaa pelastavan uskon!

    >>
    5. Ehkäisy on syntiä.

    Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä.
    >>

    Jumala ei ilmoittanut tuossa kohdassa tehtävää ihmisille, VAAN SIUNASI juuri alkunsa saanutta ihmiskuntaa. Tämän voi jokainen lukea Raamatusta juuri ennen "lisääntykää" kohtaa samasta virkeestä. Aika metsään menette, kun siunauksesta käskyn rakennatte!

    Eli RAUTALANGASTA:

    1.) Kyseessä on SIUNAUS.

    2.) Tuhansia vuosia sitten lisääntyminen on voinut olla hyväksikin ja tarpeellista. Tänään on toisin. Tiedämme Jumalan antaman järjen ja viisauden johdosta mitä seuraa kun pallollamme ei riitä kaikille resursseja.

    Jos tapaa, mitä hyvänsä, joka aikanaan oli hyväksikin, toistetaan sokeasti jonain toisena aikakautena, niin se voi johtaa ihmiset epätopivon suohon. Näin on käynyt niille, jotka ehkäisemättömyydestä ovat tehneet itselleen uuden Molokin, jolle syötetään äidit ja lapset.

    3.) Missään ei todeta, ettei lisääntymistään voisi rajoittaa!!

    4.) Jumala ilmoitti tahtonsa 10 käskyn kautta! Mikään niistä ei liittynyt lisääntymiseen millään läilla. Näin ollen "Jumalan tahto", joka ei edes ollut Jumalan tahto, vaan siunaus täyttyi siihen mennessä ihan tarpeeksi hyvin;)

    5.) Millä perusteella muunnetaan omavaltaisesti siunaus käskyksi ja hylätään monet muut Vt:n suorat käskyt? Esim se, että hiuksia ei saa lekata ohimolta tai partaa muunnella? Tai ettei kahta siementä saa kylvää samaan peltoon? Tai se ettei sekoitekuituvaatteita saa pitää?

    Eikö noissakin pitäisi oma järki pois laittaa ja seurata selkeästi ilmoitettua Jumalan tahtoa??

    Mielestäni kristityille riittää Uusi testamentti vallan mainiosti, jossa Jeesus ilmoitti erittäin selkeästi Jumalan tahdon:

    Matt. 7:12
    "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä TÄMÄ ON LAKI ja profeetat."

    Saman voimme lukea muualtakin Raamatusta:
    Gal. 5:14
    Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    Niin tältä kuin miultakin palstoilta voimme lukea kuinka paljon pelkoa, ahdistusta ja kurjuutta on tuon lisääntymis"käskyn" fundamentalistinen oppi aiheuttanut. Rakkaudettomassa ehkäisemättömyysopissa näkyy saatanan kädenjälki niin voimakkaasti, että sitä on turha yrittää puollustella!

    Vaikka kuinka ihminen haluaisi väännellä rautalangasta itselleen sopivan uskon,niin Jumalan Sana ei voi muuttua.
    Lääkkökin tuo selvästi ilmi sen ajatuksen,että kun uskoo niinkuin Pyhä Henki Raamatusta opettaa,ei ole tarvetta lähteä muita uskontoja tutkimaan.

    Kun sinäkin ,Ande, menet jälleen sinne RY:lle,ja kuuntelet vastaanottavaisella mielellä,niin huomaat,että samaa evankeliumia siellä kuulutetaan kuin ennenkin.
    Siinä just on se uskon perusta,että se pysyy iankaikkisesti,eikä heilahtele muotivirtausten mukana.Vai onko näin?

    ja saat pitää oman uskonnäkemyksen, mutta minulla se on hhieman eri kuin isnulla.

    Vastaukseni on VL-linjan mukainen ihan täysin ja jos lueskelet vaikka SRK:n vuosikirjoja 80-luvulta, niin löydät samat vastaukset sieltä kirjoitettuna.

    Kohdassa 5 sekoitat uuden ja vanhan liiton ajat keskenään.

    Ja viimeisenä pienenä kommenttina. Missä vastauksessani paistaa rakkaudettomuus?

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Yhdestä Hengestä tulee yksi oppi. Se on selvä.

    Mutta minusta tuntuu, että te ette ymmärrä tätä asiaa oikein. Täytyy miettiä, mitä tuo oppi on, mikä siinä on olennaista.

    OLENNAISTA ON SE, MIHIN USKOO! OLENNAISTA ON SIIS, ETTÄ USKOO KRISTUKSEEN, eikä mihinkään muuhun. Ei omaan itseen. Ei omiin tekoihin. Ei omaan yhteisöön, ei Allahiin, ei Krishnaan tai Visnuun. Vain siihen, että Jumala on Jeesuksessa sovittanut minunkin syntini ristillä: kun siitä anteeksiantamuksesta ja armosta elää ja hengittää niin EI VOI OLLA VÄÄRÄLLÄ TIELLÄ. Ja se varmasti näkyy jotenkin myös arkielämässä, valinnoissa jne. Ei siksi, että uskovainen ihminen itse olisi niin erinomainen, vaan siksi, että kun Jeesus elää sydämessä, niin HÄN VAIKUTTAA elämässä.

    On aivan turha yrittää väittää, että YKSI OPPI tarkoittaa vl-oppia. Minä tiedän varsin mainiosti, etteivät vl:t usko kaikki samalla tavalla. Tunnen niin paljon aktiivi-vl:iä ja olen keskustellut niin monien heidän kanssaan, että on aivan selvää, ettei heillä ole yksi ja sama oppi -jos katsotaan asiaa pikkutarkasti.

    Yksi oppi ei tarkoita sitä, ettei voi olla eri mieltä missään asiassa! JO ENSIMMÄISET KRISTITYT OLIVAT ERI MIELTÄ ASIOISTA! Apostolien teot kertovat tästä: silti heillä kaikilla oli Pyhä Henki. Raamattu antaa tilaa joissain asioissa monenlaisille tulkinnoille. Raamatussa itsessäänkin on täysin ristiriitaisia kohtia. Mielestäni on mustavalkoista hokea "yhtä oppia", jos se ymmärretään niin, että ollaan jokaikisestä asiasta tismalleen samaa mieltä.

    Raamatussa esim. tuodaan esiin, että joku asia on toiselle synti, mutta ei toiselle. "Jos epäilee, täytyy silti olla tekemättä", on kuitenkin ideana.

    Yksi oppi on ennen kaikkea oppi Kristuksesta ja sovituksesta. Siihen luottaminen ja siitä sovituksesta eläminen. Tätä yhtä ja ainoaa oikeaa oppia, ja siihen turvautuvia ihmisiä löytyy kaikista kirkoista ja kristiilisistä yhteisöistä. Ei niin, että jokin yhteisö voisi sen opin yksin omia itselleen.

    Opillisiin tulkintoihin vaikuttaa myös kulttuuri, ihmisen persoona jne., eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Kunhan pääasia on selvillä. Sen mukana tulee kaikki muu, kilvoittelua unohtamatta. (En siis edusta mitään löysää ja "halpaa armoa", että ihminen tekee mitä lystää ja uskoo armon pelastavan. Ei voi elää tietoisesti synnissä, jos sydämessä on elävä usko -ja näitä elävän uskon ihmisiä on kaikkialla: niitä Jumalassa vahvoja, vaikka itsessään heikkoja).

    Mikään muu ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ihmiselle kelpaisikin. Ainoastaan Kristuksen vanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Vanhoillisten vanhurskauttamisoppi on aina ollut se hiertävä kivi, jota ei hyväksytä millään, eikä missään. Se on Raamatun mukainen ja siitä ei pääse mihinkään.

    Jumala kutsuu ihmistä valtakuntaansa kuten kutsui Saulustakin. Tiellä saulus ei saanut mitään Pyhää Henkeä, vaan Sauluksen tunto avautui ja tunnonvalkeus osoitti ne kaikki pahat teot ja tunnon valkeus puhutteli Saulusta "Saul, saul, miksi minua vainoat" tunnon valkeuden siis avaa Jumala yksin ja silloin kun synti tulee valkeuteen tunnolle kanteeksi, niin on valmistettu sydän ottamaan vastaan se puhdistava armoevankeliumin saarna Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.

    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä. Oma työ se ei ole silloin, kun itse ei voi tehdä yhtään mitään autuutensa eteen ja niin on Jeesus jättänyt helluntaina Pyhän hengen opetuslapsilleen, että olisi niitä, joilla on valta auttaa Jeesuksen Krituksen puolesta etsivä takaisin valtakunnan asukkaaksi.

    Kristukseen voi uskoa niin monella tavalla ja uskon voi saada niin monella tavalla eri hengellisyyksien opetusten mukaan, mutta vanhoilliset uskovat kuten edellä kerroin ja siitä ei oppi ole muuttunut yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Kiva kun palasti pieneltä tauolta:)

    Meinaan vaan että tulee tällä palstalla edustettua tuo vl:ien fundamentalistinenkin siipi, niin saavat lukijat paremmin kokonaiskuvan vl-liikkeessä vaikuttavista ihmisistä;)

    Olisi varmaan kaikkien mielenkiintoista tietää, että pystytkö sinä allekirjoittamaan tuon tässä ylempänä olevan humaanin vastineen vl-kritiikkiin?? Tätä on usempaan kohtaan nyt copypastettu ja Lääkköäkin siinä lainataan.

    Niin että miten on?

    Onko Hynde tämä oikea oppi ja allekirjoitatko tämän??:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002632811

    En katso olevani fundamentalisti. Fundamentalisti pyrkii poliittiseen valtaan uskonnon keinoin. Sitä on ainakin kun uskonnollispoliittista tarkoitusta ajetaan väkivallalla uskonnon varjolla.
    Tälläistä on esim. se abortinvastustaja, joka ampui puoskaritohtorin.

    Fanaatikko on parempi nimitys. Uskovaisia on tietääkseni nimitetty ennenkin fanaatikoiksi.

    Jos pitäisi nimetä joku toinen usko, niin en ole löytänyt. Helpompi sanoa ettei ole muuta uskoa kuin tämä, ja jos olisikin, on niin se on kuin tämä.
    Sillä pitää olla ainakin käsitys, että ehkäisy on syntiä.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Mikään muu ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ihmiselle kelpaisikin. Ainoastaan Kristuksen vanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Vanhoillisten vanhurskauttamisoppi on aina ollut se hiertävä kivi, jota ei hyväksytä millään, eikä missään. Se on Raamatun mukainen ja siitä ei pääse mihinkään.

    Jumala kutsuu ihmistä valtakuntaansa kuten kutsui Saulustakin. Tiellä saulus ei saanut mitään Pyhää Henkeä, vaan Sauluksen tunto avautui ja tunnonvalkeus osoitti ne kaikki pahat teot ja tunnon valkeus puhutteli Saulusta "Saul, saul, miksi minua vainoat" tunnon valkeuden siis avaa Jumala yksin ja silloin kun synti tulee valkeuteen tunnolle kanteeksi, niin on valmistettu sydän ottamaan vastaan se puhdistava armoevankeliumin saarna Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.

    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä. Oma työ se ei ole silloin, kun itse ei voi tehdä yhtään mitään autuutensa eteen ja niin on Jeesus jättänyt helluntaina Pyhän hengen opetuslapsilleen, että olisi niitä, joilla on valta auttaa Jeesuksen Krituksen puolesta etsivä takaisin valtakunnan asukkaaksi.

    Kristukseen voi uskoa niin monella tavalla ja uskon voi saada niin monella tavalla eri hengellisyyksien opetusten mukaan, mutta vanhoilliset uskovat kuten edellä kerroin ja siitä ei oppi ole muuttunut yhtään mihinkään.

    vl-POTASKAA!

    Olisi jo aika muuttaa vl-oppikin Raamatun mukaiseksi.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    Vaikka kuinka ihminen haluaisi väännellä rautalangasta itselleen sopivan uskon,niin Jumalan Sana ei voi muuttua.
    Lääkkökin tuo selvästi ilmi sen ajatuksen,että kun uskoo niinkuin Pyhä Henki Raamatusta opettaa,ei ole tarvetta lähteä muita uskontoja tutkimaan.

    Kun sinäkin ,Ande, menet jälleen sinne RY:lle,ja kuuntelet vastaanottavaisella mielellä,niin huomaat,että samaa evankeliumia siellä kuulutetaan kuin ennenkin.
    Siinä just on se uskon perusta,että se pysyy iankaikkisesti,eikä heilahtele muotivirtausten mukana.Vai onko näin?

    "Kun sinäkin ,Ande, menet jälleen sinne RY:lle,ja kuuntelet vastaanottavaisella mielellä,niin huomaat,että samaa evankeliumia siellä kuulutetaan kuin ennenkin."

    samaa evankeliumia kuulutetaan. Pointti onkin siinä, että samat esi-isien keksimät HARHAOPIT ovat myöskin mukana vl-ohjelmistossa.

    That's the point!!!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    vl-POTASKAA!

    Olisi jo aika muuttaa vl-oppikin Raamatun mukaiseksi.

    sinusta, mutta ei minusta.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Kun sinäkin ,Ande, menet jälleen sinne RY:lle,ja kuuntelet vastaanottavaisella mielellä,niin huomaat,että samaa evankeliumia siellä kuulutetaan kuin ennenkin."

    samaa evankeliumia kuulutetaan. Pointti onkin siinä, että samat esi-isien keksimät HARHAOPIT ovat myöskin mukana vl-ohjelmistossa.

    That's the point!!!

    Vl-ohjelmisto on ihan yksinkertainen.Pyhän Hengen valossa selitetään muuttumatonta Jumalan Sanaa kuuleville korville.
    Ja vaikka kuinka kurjalla mielellä menet seurapaikalle,niin ihana on se evankeliumi,jota siellä kuulutetaan.Saan vielä uskoa kiusauksetkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä.

    Se evankeliumi on yhtä ihana,kuin muutama kymmenen vuotta sitten,kun sen ensi kerran sain itselleni omistaa.

    En voi mitään;Melperi, sille,että en tunnista käyttämääsi HARHAOPPI-opetusta.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Mikään muu ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ihmiselle kelpaisikin. Ainoastaan Kristuksen vanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Vanhoillisten vanhurskauttamisoppi on aina ollut se hiertävä kivi, jota ei hyväksytä millään, eikä missään. Se on Raamatun mukainen ja siitä ei pääse mihinkään.

    Jumala kutsuu ihmistä valtakuntaansa kuten kutsui Saulustakin. Tiellä saulus ei saanut mitään Pyhää Henkeä, vaan Sauluksen tunto avautui ja tunnonvalkeus osoitti ne kaikki pahat teot ja tunnon valkeus puhutteli Saulusta "Saul, saul, miksi minua vainoat" tunnon valkeuden siis avaa Jumala yksin ja silloin kun synti tulee valkeuteen tunnolle kanteeksi, niin on valmistettu sydän ottamaan vastaan se puhdistava armoevankeliumin saarna Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.

    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä. Oma työ se ei ole silloin, kun itse ei voi tehdä yhtään mitään autuutensa eteen ja niin on Jeesus jättänyt helluntaina Pyhän hengen opetuslapsilleen, että olisi niitä, joilla on valta auttaa Jeesuksen Krituksen puolesta etsivä takaisin valtakunnan asukkaaksi.

    Kristukseen voi uskoa niin monella tavalla ja uskon voi saada niin monella tavalla eri hengellisyyksien opetusten mukaan, mutta vanhoilliset uskovat kuten edellä kerroin ja siitä ei oppi ole muuttunut yhtään mihinkään.

    Jeesushan juuri kehottaa rukoilemaan noin kun sinä pilkaten lässytät eli "anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin...."

    Äänestä

  • Repliikki kirjoitti:

    "kun ne toinen Jumalan lapsi sinulle saarnaa."

    ei ole välttämätöntä. Synnit on anteeksi Jeesuksen kautta. Yksi on välimies ja se riittää.

    Jeesus löytyy toisesta uskovaisesta kun Jeesus on sydämessä. Jeesus on sanonut olevansa heidän kanssa maailman loppuun asti.

    Äänestä

  • posketonta kirjoitti:

    Jeesushan juuri kehottaa rukoilemaan noin kun sinä pilkaten lässytät eli "anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin...."

    Ei rukous ole vastaus Jumalalta, vaan pyyntö Jumalan puoleen.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    noin tuntuu moni odottavan tältä palstalta.
    Onko se keskustelua,että esim. tekee toisesta valehtelijan,kun tämä kertoo omasta elämästään.
    Aivankuin kuulija olisi parempi asiantuntija,kuin omakohtaisesta elämästään kertova.
    Esim. jos sanon,että en ole alistettu,minulle vastaa joku ei-vl-mies:"sinä olet alistettu!".

    että voi olla alistettu, mutta ei ole siitä tietoinen. Sitten kun tietoisuus lisääntyy, huomaakin että on ollut alistettu.

    Tämä pätee kaikkeen ihmiselämässä, ei vain uskonasioissa.

    Mutta en tiedä, onko se niin paha asia, jos on alistettu; senhän voi ottaa Jumalan/elämän koulunakin. Kaikki on kiinni sisäisestä asenteesta (vanhalla kielellä "sieluntilasta").

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    näin on hyvä.Siihen luottakaamme.
    Loppujen lopuksi,Pyhää Henkeä ei ole kuin yksi.
    Yhdestä hengestä ei voi syntyä kuin yhdenlaista oppia.Ikävä kyllä.Jos Raamattuun uskoo.

    että vain Kristuksessa on vanhurskautemme. Oma vanhurskautemme (olkoonpa se yksilö- tai yhteisöperäistä) on kuin "saastainen vaate Jumalan edessä".

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Jeesus löytyy toisesta uskovaisesta kun Jeesus on sydämessä. Jeesus on sanonut olevansa heidän kanssa maailman loppuun asti.

    on vaivannut lestadiolaisuutta 1800-luvulta asti; oppi siitä että Jumala toimii vain uskovaisen kautta, ei suoraan. Siis oppi ihmisjumalasta.

    Äänestä

  • Elämän lapsi kirjoitti:

    Onko Jeesus mielestäsi ihmisJumala kun sana tuli lihaksi?

    Voiko ihminen mennä sidonnan ohi päästämään suoraaan Jumalalta.

    Matt 18

    18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

    --
    Tämä Lestadiolainen oppi on 3-yhteinen, jossa Hengellä on virka. Suoraan oppi on 2 yhteinen Jumala oppi, siinä jätetään totuuden hengeltä, pyhältä hengeltä pyhityksen virka pois.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    Vaikka kuinka ihminen haluaisi väännellä rautalangasta itselleen sopivan uskon,niin Jumalan Sana ei voi muuttua.
    Lääkkökin tuo selvästi ilmi sen ajatuksen,että kun uskoo niinkuin Pyhä Henki Raamatusta opettaa,ei ole tarvetta lähteä muita uskontoja tutkimaan.

    Kun sinäkin ,Ande, menet jälleen sinne RY:lle,ja kuuntelet vastaanottavaisella mielellä,niin huomaat,että samaa evankeliumia siellä kuulutetaan kuin ennenkin.
    Siinä just on se uskon perusta,että se pysyy iankaikkisesti,eikä heilahtele muotivirtausten mukana.Vai onko näin?

    Lääkkö puhui taitavasti ja kauniisti medialle.

    Pointti onkin siinä, ettei lääkön kommentti vastaa arkipäivän vl:ien tapaa toteuttaa uskoaan. Tai jos vastaa, niin vähemmistönä ovat.

    Jos taasen tässä kohtaa olen väärässä ja opetus tuo mainutt kanta on yleinen linja, niin opetuksen on täytynyt radikaalisti muuttua 70-80 lukujen opetuksesta. Tällöin täytyisi liikkeen tehdä parannus ennen opetetusta väärästä opista!!

    Oikea usko ja oppi on muuttumaton. Vl-opin linja taasen heiluu aika lailla aikakausien mukaan.

    Pari esimerkkiä:

    -Vuosisadan alussa SRK:n julkilausumassa todettiin että seurakuntakin voi erehtyä.

    -70-luvulla yleinen oppi oli että seurakunta ei voi erehtyä, vaan on päätöksissään erehtymätön.

    -Tänä päivänä asiaa kierretään ja kaarretaan kuin kissa kuumaa puuroa ja tunnustetaan että seurakunnassa ihmiset ja yhdistykset tekevät virheitä, mutta ei se kokonaisuudessaan erehdy.

    Kukaan ei kuitenkaan kerro mitä virkaa tuolla "erehtymättömyydellä" sitten on kun seurakunnan nimissä tehdyt erehtymättömät päätökset sitten myöhemmin korjataankin ihmisten erehdyksiksi??

    -Toinen on suhtautuminen vaikkapa permanenttiin. Muistelen että jossain historian vaiheessa se oli selkeä synti. Nykyisin monet vl-naiset ylpeilevät permanenteillaan.

    -Tv? 60-luvulla tv oli omantunnon kysymys.
    -70-luvulla se oli "saatanan sontatuutti", joka oli ehdottomasti synti jo itse laitteena. Tv:t nakattiin ikkunasta ulos ja kiivaimmat löivät tv:ietä mäsäksi moukareilla.
    -Nyt tänä päivänä tv ei enää johda automaattisesti potkuihin, vaan esimerkiksi tiedottajan ammatissa työskentelevä voi huoletta julkisesti masiinaansa katsella ja perustella tarvitsevansa tv:tä työnsä puolesta.

    Näitä riittää...

    Äänestä

  • Muistutukseksi kirjoitti:

    ja saat pitää oman uskonnäkemyksen, mutta minulla se on hhieman eri kuin isnulla.

    Vastaukseni on VL-linjan mukainen ihan täysin ja jos lueskelet vaikka SRK:n vuosikirjoja 80-luvulta, niin löydät samat vastaukset sieltä kirjoitettuna.

    Kohdassa 5 sekoitat uuden ja vanhan liiton ajat keskenään.

    Ja viimeisenä pienenä kommenttina. Missä vastauksessani paistaa rakkaudettomuus?

    >>
    Kohdassa 5 sekoitat uuden ja vanhan liiton ajat keskenään.

    Ja viimeisenä pienenä kommenttina. Missä vastauksessani paistaa rakkaudettomuus?
    >>

    Eikö kristityn täytyisi katsoa Raamattua kokonaisuudessaan ja jos jokin asia on ristiriidassa vt:ssä ja ut:ssä, niin Ut:stä noudatetaan, koska Uuden liiton aikaa eletään.

    Et oikein perustellut, miten sekoitan Ut:n ja Vt:n. Mielestäni Vl:ät sekoittavat jopa Vt:n keskenään, kun mielivaltaisesti korostavat sieltä yhtä Jumalan siunausta vertauskuvainnollisessa kertomuksessa käskyksi ja sivuuttavat keveästi muita Vt:ssä selkeästi ilmoitettuja käskyjä??

    Rakkaudettomuus on ehkäisemättömyysopissa. Se aiheuttaa monille tuskaa, ahdistusta ja pelkoa. Mielestäni sen jo edellisessä viestissäni perustelin.

    Rakkaudettomuus on myös siinä, ettei pelkkä Raamatunmukainen usko riitä, vaan se täytyisi vielä ihmisen "taikasanoin" kohdallensa hakea.

    Sen sijaan oikea oppi Kristuksessa antaa levon Jeesuksen armon alla:)

    Ande

    Tuska, ahdistus ja pelko tulee vain teidänlaisten vastustajien takia. Maailman laiskojen säälittelyinä.

    Olisi helpompaa jos lopettaisittte nuo typerät säälittelyt ja antaisitte meidän uskoa lapset Jumalan luomisjärjestyksenä puuttumatta noilla typerillä propagada kirjoituksilla.

    Suurinta rakkaudettomuutta on Abortti.

    Ehkäisy ei paljoa siitä jää, samalla estelymielellä sitäkin tehdään.

    Naisten ja lasten tuska tulee teidän saatanallisesta ehkäisemättömyysopistanne, jolle uudelleenrakelleltuna Molokkina syötätte niin äitejä, kuin lapsiakin. Siihen ei tällä palstalla voi muutoin vaikuttaa kuin pikkasen yritellä herättää paatuneita omiatuntojanne ja tarjota uhreillenne lohdutusta ja rakkautta Jeesuksessa:

    Jeesus sanoi:

    Matt. 11:30
    "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

    Samaa ei voi sanoa teistä fariseuksista, jotka kasaatte raskaita taakkoja vilpittömille armosta uskoville ihmisille!!

    Abortti ja ehkäisy voivat olla myöskin rakkautta, vaikka se ei sinun pieneen aivopestyyn kalloosi mahtuisikaan.

    Monet ylirasittuneet äidit ja heidän lapsensa elävät maanpäällisessä helvetissä saatanallisen oppinne takia!

    HÄPEÄISIT JOS ÄLYÄISIT!

    Toisaalta on hyvä että kirjoittelet täällä. Kirjoituksesi nimittäin paljastavat kuinka sarvipään asialla monet teistä ovat!

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Lääkkö puhui taitavasti ja kauniisti medialle.

    Pointti onkin siinä, ettei lääkön kommentti vastaa arkipäivän vl:ien tapaa toteuttaa uskoaan. Tai jos vastaa, niin vähemmistönä ovat.

    Jos taasen tässä kohtaa olen väärässä ja opetus tuo mainutt kanta on yleinen linja, niin opetuksen on täytynyt radikaalisti muuttua 70-80 lukujen opetuksesta. Tällöin täytyisi liikkeen tehdä parannus ennen opetetusta väärästä opista!!

    >>
    Siinä just on se uskon perusta,että se pysyy iankaikkisesti,eikä heilahtele muotivirtausten mukana.Vai onko näin?
    >>

    Oikea usko ja oppi on muuttumaton. Vl-opin linja taasen heiluu aika lailla aikakausien mukaan.

    Pari esimerkkiä:

    -Vuosisadan alussa SRK:n julkilausumassa todettiin että seurakuntakin voi erehtyä.

    -70-luvulla yleinen oppi oli että seurakunta ei voi erehtyä, vaan on päätöksissään erehtymätön.

    -Tänä päivänä asiaa kierretään ja kaarretaan kuin kissa kuumaa puuroa ja tunnustetaan että seurakunnassa ihmiset ja yhdistykset tekevät virheitä, mutta ei se kokonaisuudessaan erehdy.

    Kukaan ei kuitenkaan kerro mitä virkaa tuolla "erehtymättömyydellä" sitten on kun seurakunnan nimissä tehdyt erehtymättömät päätökset sitten myöhemmin korjataankin ihmisten erehdyksiksi??

    -Toinen on suhtautuminen vaikkapa permanenttiin. Muistelen että jossain historian vaiheessa se oli selkeä synti. Nykyisin monet vl-naiset ylpeilevät permanenteillaan.

    -Tv? 60-luvulla tv oli omantunnon kysymys.
    -70-luvulla se oli "saatanan sontatuutti", joka oli ehdottomasti synti jo itse laitteena. Tv:t nakattiin ikkunasta ulos ja kiivaimmat löivät tv:ietä mäsäksi moukareilla.
    -Nyt tänä päivänä tv ei enää johda automaattisesti potkuihin, vaan esimerkiksi tiedottajan ammatissa työskentelevä voi huoletta julkisesti masiinaansa katsella ja perustella tarvitsevansa tv:tä työnsä puolesta.

    Näitä riittää...

    Sana ei muutu.Eikä mielestäni puhuttu Jumalan Sanakaan ole muuttunut OLENNAISESTI,siitä,kun ensimmäisiä kertoja seuroissa kävin 70-luvun alussa.(Ns. hoitokokoukset ovat asia erikseen.Niistähän on ollut varmaankin melko tyhjentäviä juttuja täällä).
    Mielestäni suurin osa seurakunnastakin voi eksyä väärään.Eikö Raamatussa mainitakin hengen erottamisen lahjasta? Minä vakavasti uskon siihen,että jolla on Pyhä Henki,se "aistii"toisen,saman hengen omaavan Jumalan Lapsen.En valitettavasti osaa sitä oikein selittää,mutta joku kumma yhdysside se on ,joka vallitsee uskovien välillä.

    Permanentista.Olin rippikoulussa ja minulla kun oli "kammottavat"luonnonkiharat hiukset,"isosisko" puhutteli minua "kiharoistani".Nolona yritin selittää,että en voi sille mitään,että mulla on tällaiset...

    No,meni muutama vuosi ja näin kerran tuota "isosiskoa" ja hän itkien pyysi anteeksi omaa käytöstään rippileirillä.

    Äitini on kertonut,että aluksi 60-luvulla uskovaisetkin laittoivat televisioita,mutta huomasivat,kuinka monella tavalla vaarallinen se ohjelmatarjonta siellä oli.
    Sehän tässä onkin vaikea ongelma,että kun mennään ajassa eteenpäin ja tekniikka kehittyy niin paljon,että kohta kaikki viestintävälineet ovat samassa pakkauksessa.Luulen,että tv-yhteydet ovat jonkin ajan kuluttua automaattisesti kaikkien ulottuvilla.

    Hupsista!Tulipa tästä pitkä tarina,mutta,kuten sanoit,"näitä riittää"...:D

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Onko Jeesus mielestäsi ihmisJumala kun sana tuli lihaksi?

    Voiko ihminen mennä sidonnan ohi päästämään suoraaan Jumalalta.

    Matt 18

    18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

    --
    Tämä Lestadiolainen oppi on 3-yhteinen, jossa Hengellä on virka. Suoraan oppi on 2 yhteinen Jumala oppi, siinä jätetään totuuden hengeltä, pyhältä hengeltä pyhityksen virka pois.

    tai ei,mutta noin minäkin uskon!

    Äänestä

  • Elämän lapsi kirjoitti:

    että vain Kristuksessa on vanhurskautemme. Oma vanhurskautemme (olkoonpa se yksilö- tai yhteisöperäistä) on kuin "saastainen vaate Jumalan edessä".

    omavanhurskauden vaate on Jumalan edessä kauhistus.Siksi tarvitsemme saattomiehiä ja anteeksiantamuksen evankeliumia,sillä omat työmme eivät meitä auta.
    Olethan,sinäkin,Elämän lapsi, joskus elänyt siitä voimasta?

    Äänestä

  • Siionin äiti kirjoitti:

    että voi olla alistettu, mutta ei ole siitä tietoinen. Sitten kun tietoisuus lisääntyy, huomaakin että on ollut alistettu.

    Tämä pätee kaikkeen ihmiselämässä, ei vain uskonasioissa.

    Mutta en tiedä, onko se niin paha asia, jos on alistettu; senhän voi ottaa Jumalan/elämän koulunakin. Kaikki on kiinni sisäisestä asenteesta (vanhalla kielellä "sieluntilasta").

    Kyllähän arki on monesti todella raskasta.Mutta työssäni olen tullut huomaamaan,että monesti paljon väsyneempiä ja ahdistuneempia äitejä on suuret määrät.Vaikka olisi aikaa itselle ja harrastuksille,ei kuitenkaan olla onnellisia.
    Usein,kun tuntuu oikein hankalalta,yritän ajatella,kuinka hyvin meillä kaikesta huolimatta on asiat.
    Kun muistaa niitäkin naisia ja lapsia,jotka joutuvat piilottelemaan pommituksen jaloissa ympäri maailmaa,nämä omat vaikeudet pienenevät.

    Usein meillä äideillä on myös ihania hetkiä,eikö vain!Hyvää illanjatkoa sinulle!

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Tuska, ahdistus ja pelko tulee vain teidänlaisten vastustajien takia. Maailman laiskojen säälittelyinä.
    >>

    Naisten ja lasten tuska tulee teidän saatanallisesta ehkäisemättömyysopistanne, jolle uudelleenrakelleltuna Molokkina syötätte niin äitejä, kuin lapsiakin. Siihen ei tällä palstalla voi muutoin vaikuttaa kuin pikkasen yritellä herättää paatuneita omiatuntojanne ja tarjota uhreillenne lohdutusta ja rakkautta Jeesuksessa:

    Jeesus sanoi:

    Matt. 11:30
    "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

    Samaa ei voi sanoa teistä fariseuksista, jotka kasaatte raskaita taakkoja vilpittömille armosta uskoville ihmisille!!

    Abortti ja ehkäisy voivat olla myöskin rakkautta, vaikka se ei sinun pieneen aivopestyyn kalloosi mahtuisikaan.

    Monet ylirasittuneet äidit ja heidän lapsensa elävät maanpäällisessä helvetissä saatanallisen oppinne takia!

    HÄPEÄISIT JOS ÄLYÄISIT!

    Toisaalta on hyvä että kirjoittelet täällä. Kirjoituksesi nimittäin paljastavat kuinka sarvipään asialla monet teistä ovat!

    Lainaan vähän

    ->ABORTTI

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Lainaan vähän

    ->ABORTTI

    Tuli ehkä hieman kiehahdettua, mutta tarkoitin kyllä joka sanaa. Abortin suhteen vaatinee ehkä hieman selventämistä.

    >>
    Aborttihan on ilman muuta murha.
    Tarkoitatko todella, että murha on rakkauden teko.
    >>

    Olen itsekin sitä mieltä että aborttia täytyisi välttää. Jos huoletta bailaa, harrastaa irtosuhteita ja hoitaa seuraukset abortilla, niin selvääkin selvempää syntiä koko paketti.

    Tarkoitan sitä, ettei ole olemassa mitään dogmia ja tapaa, mitä täytyisi sokeasti ja ymmärtämättömästi noudattaa.

    Room. 13:9
    "Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "

    Gal. 5:
    "13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.
    14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
    15 Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne. "

    Nämä tarkoittavat mielestäni samaa, kuin hindulaisuudessa ahimsa, eli vähiten väkivaltainen vaihtoehto.

    Mikä on vähiten väkivaltainen vaihtoehto, kun 14 vuotias lapsi raiskataan ja hän tulee siitä raskaaksi?

    Entäpä sairaat vanhemmat, joilla on todellisia vaikeuksia hoitaa jo olemassa olevia lapsia?

    Missä on Jeesuksen lupaama helpotus raskautetuille, kun kuormaan lisätään helvetillä pelottelu, jos tuollaisissa tilanteissa tekee vaikean ratkaisun ja "murhaa" sikiön, että jo olemassa olevat ihmiset pelastuisivat?

    sittenhän löytyisi puolustus joka syntiin...

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    omavanhurskauden vaate on Jumalan edessä kauhistus.Siksi tarvitsemme saattomiehiä ja anteeksiantamuksen evankeliumia,sillä omat työmme eivät meitä auta.
    Olethan,sinäkin,Elämän lapsi, joskus elänyt siitä voimasta?

    Jumalan armosta, en ihmisten enkä ihmisyhteisön.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    sittenhän löytyisi puolustus joka syntiin...

    >>
    sittenhän löytyisi puolustus joka syntiin...
    >>

    Elämä katsos ei ole mustavalkoista.
    Monesti ei ole olemassa yksiselitteistä väärää ja yksiselitteista oikeaa, vaan kaikki on suhteellista. Siksi Jeesus ja Paavali ovat korostaneet, että kaikkien lakien ja Jumalan tarkoitus on RAKKAUS!

    Tätä vasten meidän täytyy kaikki tekomme peilata, jos haluamme Jumalaa ja totuutta seurata:)

    Mikä on yhdessä tilanteessa oikein, voi olla toisessa tilanteessa ja olosuhteessa väärin. On monia tilanteita joissa ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tai yhtään hyvää vaihtoehtoa. Tällöin meidän tulee sydämessämme punnita, millä ratkaisuilla on vähiten huonoja seurauksia ja mitkä teot sisältävät kokonaisuuden kannalta eniten rakkautta läheisillemme.

    Sen sijaan Rakkauden ja väkivallattomuuden puollustaminen ja sen seuraaminen ei ole koskaan puollustusta syntiin!

    Oppi ja dogmit ovat rakkauden palvelemista varten, eivät sokeasti seurattavaksi tarkoitetut!

    Luepa aiempi kirjoitukseni totuudesta ja paholaisesta:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002524443

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Mikään muu ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ihmiselle kelpaisikin. Ainoastaan Kristuksen vanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Vanhoillisten vanhurskauttamisoppi on aina ollut se hiertävä kivi, jota ei hyväksytä millään, eikä missään. Se on Raamatun mukainen ja siitä ei pääse mihinkään.

    Jumala kutsuu ihmistä valtakuntaansa kuten kutsui Saulustakin. Tiellä saulus ei saanut mitään Pyhää Henkeä, vaan Sauluksen tunto avautui ja tunnonvalkeus osoitti ne kaikki pahat teot ja tunnon valkeus puhutteli Saulusta "Saul, saul, miksi minua vainoat" tunnon valkeuden siis avaa Jumala yksin ja silloin kun synti tulee valkeuteen tunnolle kanteeksi, niin on valmistettu sydän ottamaan vastaan se puhdistava armoevankeliumin saarna Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.

    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä. Oma työ se ei ole silloin, kun itse ei voi tehdä yhtään mitään autuutensa eteen ja niin on Jeesus jättänyt helluntaina Pyhän hengen opetuslapsilleen, että olisi niitä, joilla on valta auttaa Jeesuksen Krituksen puolesta etsivä takaisin valtakunnan asukkaaksi.

    Kristukseen voi uskoa niin monella tavalla ja uskon voi saada niin monella tavalla eri hengellisyyksien opetusten mukaan, mutta vanhoilliset uskovat kuten edellä kerroin ja siitä ei oppi ole muuttunut yhtään mihinkään.

    >>
    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.
    >>

    TÄYTTÄ HATUSTA VEDETTYÄ HUUHAATA.

    Olen täällä yli puoli vuotta kysellyt missä Raamatunkohdassa nuo EHDOT laitetaan ja YHTÄÄN ei ole löytynyt. Kaltaisiasi tyhjiä hokemia vain ilman minkäänlaisia perusteluita:(

    Raamattu lupaa kautta linjan pelastuksen kaikille jotka uskovat. Raamattu ei määrittele ehtoja siihen, miten tuon uskon tulee saavuttaa!!

    On se kumma juttu, kun kaikille Raamatun profeetoille on Jumala unohtanut ehdot mainita, mutta teille vl:ille ne on sitten ilmoitettu??

    Raamatussa on lisäksi selkeästi mainittu että evankeljumin luetusta sanasta voi pelastavan uskon saavuttaa, eli harhoja opetat!

    Joh. 20:31
    "mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. "

    Lisäksi Raamattu ei tunne muita välttämättömiä välimiehiä ihmisen ja Jumalan välillä, kuin Jeesus:

    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, "

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Tuli ehkä hieman kiehahdettua, mutta tarkoitin kyllä joka sanaa. Abortin suhteen vaatinee ehkä hieman selventämistä.

    >>
    Aborttihan on ilman muuta murha.
    Tarkoitatko todella, että murha on rakkauden teko.
    >>

    Olen itsekin sitä mieltä että aborttia täytyisi välttää. Jos huoletta bailaa, harrastaa irtosuhteita ja hoitaa seuraukset abortilla, niin selvääkin selvempää syntiä koko paketti.

    Tarkoitan sitä, ettei ole olemassa mitään dogmia ja tapaa, mitä täytyisi sokeasti ja ymmärtämättömästi noudattaa.

    Room. 13:9
    "Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "

    Gal. 5:
    "13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.
    14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
    15 Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne. "

    Nämä tarkoittavat mielestäni samaa, kuin hindulaisuudessa ahimsa, eli vähiten väkivaltainen vaihtoehto.

    Mikä on vähiten väkivaltainen vaihtoehto, kun 14 vuotias lapsi raiskataan ja hän tulee siitä raskaaksi?

    Entäpä sairaat vanhemmat, joilla on todellisia vaikeuksia hoitaa jo olemassa olevia lapsia?

    Missä on Jeesuksen lupaama helpotus raskautetuille, kun kuormaan lisätään helvetillä pelottelu, jos tuollaisissa tilanteissa tekee vaikean ratkaisun ja "murhaa" sikiön, että jo olemassa olevat ihmiset pelastuisivat?

    Katson tapauksessa abortin kostona viattomalle vauvalle.

    Jumala on kerran tuomari pahantekijälle.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Tuska, ahdistus ja pelko tulee vain teidänlaisten vastustajien takia. Maailman laiskojen säälittelyinä.
    >>

    Naisten ja lasten tuska tulee teidän saatanallisesta ehkäisemättömyysopistanne, jolle uudelleenrakelleltuna Molokkina syötätte niin äitejä, kuin lapsiakin. Siihen ei tällä palstalla voi muutoin vaikuttaa kuin pikkasen yritellä herättää paatuneita omiatuntojanne ja tarjota uhreillenne lohdutusta ja rakkautta Jeesuksessa:

    Jeesus sanoi:

    Matt. 11:30
    "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

    Samaa ei voi sanoa teistä fariseuksista, jotka kasaatte raskaita taakkoja vilpittömille armosta uskoville ihmisille!!

    Abortti ja ehkäisy voivat olla myöskin rakkautta, vaikka se ei sinun pieneen aivopestyyn kalloosi mahtuisikaan.

    Monet ylirasittuneet äidit ja heidän lapsensa elävät maanpäällisessä helvetissä saatanallisen oppinne takia!

    HÄPEÄISIT JOS ÄLYÄISIT!

    Toisaalta on hyvä että kirjoittelet täällä. Kirjoituksesi nimittäin paljastavat kuinka sarvipään asialla monet teistä ovat!

    missään tilanteessa, ei missään. Onneksi lapsi on Jumalan lapsi ja Taivaskelpoinen näiden murhaajien(abortin tekijöiden) teonkin jälkeen ja saa päästä pois täältä vaivasta.

    Tappo ei ole rakkautta, vaikka sen miten yrittää perustella. Kyllä se Ande niin on, että tuolla sinun uskonymmärryksellä kaikki on sallittua, joka palvelee ihmisen omia pyyteitä ja lihan himoja.

    toivon, että Jumala avaa sinulle ymmärryksen, karmeata ja surullista lukea tällaista tekstiä sellaiselta, joka tapon hyväksyy ja perustelee sen vielä Jumalan sanalla, aivan kauheata saatanan puhetta. Uskolla perustellen tapetaan ihmisiä aivan liikaa ja näköjään niitä uskolla tapon perustelijoita on täällä palstallakin ja kehtaa vielä sen tunnustaa. Se on Jumalan pilkkaa ja Jumalan sanan ylenkatsomista. Ei totisesti ole pahempaa valheapostolia kuin sinä Ande. Suulla kyllä tunnustat Herra Herra, mutta ajatukset ja sydämmen tila on hirmuinen.

    Ei totisesti ole pahempaa valheapostolia kuin sinä Ande. Suulla kyllä tunnustat Herra Herra, mutta ajatukset ja sydämmen tila on hirmuinen.
    >>
    Ilmeisesti kuvittelet oleavasi jonkinlainen jumala, kun sydämenikin tilan näet!

    On siis mielestäsi ihan oikein 14 vuotiaalle raiskatulle lapselle, että hänen täytyy kohtalostaan vielä 9 kk. kärsiä ja muistaa joka päivä kokemastaan kauheudesta? Puhumattakaan synnytykseen liittyvistä riskeistä?

    No, jokainen saa tykönänsä päättää että kuka palvelee ja ketä!

    Tähän:
    >>
    Kyllä se Ande niin on, että tuolla sinun uskonymmärryksellä kaikki on sallittua, joka palvelee ihmisen omia pyyteitä ja lihan himoja.
    >>

    Sanon jälleen kerran että valehtelua ja väärää todistusta lähimmäisestä, mutta tuo valehtelu näyttää olevan tosi pieni synti vl:ille!!

    Mitä syytöksiisi taasen tulee, niin mitäs se Paavali totesikaan?

    Ai niin. HYVIN VÄHÄN SIITÄ VÄLITÄN! Lisäksi taisi olla kehoitus että älkää lausuko mitään tuomiota, ennenkuin Herra tulee ja PALJASTAA sydänten aivoitukset!!

    Olen miettinyt, mitä oikeasti voisi tehdä raiskaustilanteessa. Nimittäin kyllähän on tosi se, että raskaus ja synnytys on 14-vuotiaalle vaarallista, eikä lapsikaan saisi kovin kummoista alkua elämälle (tarkoitan syntyvää lasta, en äiti-lasta), jos syntyisi raiskaajan siittiöstä.

    Eikö olisi paras tilanne, että tässä tapauksessa raiskattu tyttöparka voisi ottaa katumuspillerin, joka estäisi raskauden alkamisen kokonaan. Kaikki osapuolet ja elämän vaalimisen periaate huomoiden voisi olla eniten rakkaudellinen teko.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Katson tapauksessa abortin kostona viattomalle vauvalle.

    Jumala on kerran tuomari pahantekijälle.

    ...Suhteellisuutta missään?

    Mutta äiti saa kuolla ja jo olemassa olevat lapset joutua heitteille??

    Näin todellakin on. Hän tulee olemaan tuomari myös sinulle Hynde! Mieti sitä!

    Matt. 7:2
    "sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. "

    Äänestä

  • Rouva Q kirjoitti:

    Tiedätkö mitää tarkoittaa keskustelu?
    Se tarkoittaa ihmisten välistä vuorovaikkuteista keskustelua, jossa otetaan huomioon, myös ihminen, joka ehkä on kanssasi erimieltä!
    Tässä se keskustelun vaikeus onkin!
    Minusta olet aika hyökkäävä heti alkuunsa!
    HÖH! mitä keskustelua se on, jos kaikki ovat samaa mieltä.
    Eikö tänne palstalle voi tulla ihminen, joka ylipäätään on halukas keskustelemaan jostain itseäänkin kiinnostavasta aiheesta!
    Minusta sinä syyllistyt nyt etunenässä yleistyksiin!
    Peili on oiva neuvo Andelta!
    Katsokaamme kaikki siihen, ja jatkakaamme keskustelua....

    Nyt taisit tehdä juuri sen mitä "kielsit" Andeltan tekevän eli sanoa omaa mielipidettä :) Eikä tuo sinunkaan viesti nyt niin eihyökkäävä ollut. Ja mitä olen sinun nimimerkillä kirjoitettuihin juttuihin törmännyt niin sinä et anna muiden mielipiteille mitään arvoa vaan teilaat heti. Niin sinne peiliin on hyvä katsella.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Ei totisesti ole pahempaa valheapostolia kuin sinä Ande. Suulla kyllä tunnustat Herra Herra, mutta ajatukset ja sydämmen tila on hirmuinen.
    >>
    Ilmeisesti kuvittelet oleavasi jonkinlainen jumala, kun sydämenikin tilan näet!

    On siis mielestäsi ihan oikein 14 vuotiaalle raiskatulle lapselle, että hänen täytyy kohtalostaan vielä 9 kk. kärsiä ja muistaa joka päivä kokemastaan kauheudesta? Puhumattakaan synnytykseen liittyvistä riskeistä?

    No, jokainen saa tykönänsä päättää että kuka palvelee ja ketä!

    Tähän:
    >>
    Kyllä se Ande niin on, että tuolla sinun uskonymmärryksellä kaikki on sallittua, joka palvelee ihmisen omia pyyteitä ja lihan himoja.
    >>

    Sanon jälleen kerran että valehtelua ja väärää todistusta lähimmäisestä, mutta tuo valehtelu näyttää olevan tosi pieni synti vl:ille!!

    Mitä syytöksiisi taasen tulee, niin mitäs se Paavali totesikaan?

    Ai niin. HYVIN VÄHÄN SIITÄ VÄLITÄN! Lisäksi taisi olla kehoitus että älkää lausuko mitään tuomiota, ennenkuin Herra tulee ja PALJASTAA sydänten aivoitukset!!

    Eikä se muuksi muutu, vaikka kuinka se tuntuisi inhimilliseltä ja hyvältä olla toisin.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.
    >>

    TÄYTTÄ HATUSTA VEDETTYÄ HUUHAATA.

    Olen täällä yli puoli vuotta kysellyt missä Raamatunkohdassa nuo EHDOT laitetaan ja YHTÄÄN ei ole löytynyt. Kaltaisiasi tyhjiä hokemia vain ilman minkäänlaisia perusteluita:(

    Raamattu lupaa kautta linjan pelastuksen kaikille jotka uskovat. Raamattu ei määrittele ehtoja siihen, miten tuon uskon tulee saavuttaa!!

    On se kumma juttu, kun kaikille Raamatun profeetoille on Jumala unohtanut ehdot mainita, mutta teille vl:ille ne on sitten ilmoitettu??

    Raamatussa on lisäksi selkeästi mainittu että evankeljumin luetusta sanasta voi pelastavan uskon saavuttaa, eli harhoja opetat!

    Joh. 20:31
    "mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. "

    Lisäksi Raamattu ei tunne muita välttämättömiä välimiehiä ihmisen ja Jumalan välillä, kuin Jeesus:

    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, "

    eri tavalla, niin on aivan turha väitellä yhtään mitään ja älä sinä selitä, ettei sinulle ole esitetty mitään, vaan kun tulkintasi on niin eri, niin eihän ne sinulle kelpaa alkuunkaan. Yhtä vähän minä kuuntelen sinun tulkintojasi. Piste. Usko vapaasti niin kuin haluat ja kuten tiedät, niin ei me voidakaan tehdä yhtään mitään muuta kuin uskoa ja viimeisenä päivänä meille kaikille taatusti selviää, kuka uskoi niin, että se kelpaa Jumalalle. On ihan turha täällä yrittää tehdä mitään valikointia, koska sen tekee Jumala. Jos tämä on mielestäsi harhaa ja Raamatunvastaista, niin se on, mutta samat sanat sanon sinulle ja en lähde sinun oppejasi seuraamaan opissa ja elämässä missään tapauksessa.

    Ei muuta asiaa.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Mikään muu ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ihmiselle kelpaisikin. Ainoastaan Kristuksen vanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Vanhoillisten vanhurskauttamisoppi on aina ollut se hiertävä kivi, jota ei hyväksytä millään, eikä missään. Se on Raamatun mukainen ja siitä ei pääse mihinkään.

    Jumala kutsuu ihmistä valtakuntaansa kuten kutsui Saulustakin. Tiellä saulus ei saanut mitään Pyhää Henkeä, vaan Sauluksen tunto avautui ja tunnonvalkeus osoitti ne kaikki pahat teot ja tunnon valkeus puhutteli Saulusta "Saul, saul, miksi minua vainoat" tunnon valkeuden siis avaa Jumala yksin ja silloin kun synti tulee valkeuteen tunnolle kanteeksi, niin on valmistettu sydän ottamaan vastaan se puhdistava armoevankeliumin saarna Kristuksessa Jeesuksessa.

    Tämä on vanhoillisten opettama ja Raamatun mukainen vanhurskauttaminen. Ihminen tarvitsee kuulla armoevankeliumin saarnan jo ennen uskoon autetulta ja tästä ei Jumalan sana poikkea.

    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä. Oma työ se ei ole silloin, kun itse ei voi tehdä yhtään mitään autuutensa eteen ja niin on Jeesus jättänyt helluntaina Pyhän hengen opetuslapsilleen, että olisi niitä, joilla on valta auttaa Jeesuksen Krituksen puolesta etsivä takaisin valtakunnan asukkaaksi.

    Kristukseen voi uskoa niin monella tavalla ja uskon voi saada niin monella tavalla eri hengellisyyksien opetusten mukaan, mutta vanhoilliset uskovat kuten edellä kerroin ja siitä ei oppi ole muuttunut yhtään mihinkään.

    >>
    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä.
    >>

    Nyt en oikein ymmärrä. Ymmärtääkö joku muu?

    Miten eroaa "oman työn" osalta että pyydät syntejä anteeksi:

    a) Jumalalta

    b) Ihmiseltä

    Molemmissahan on kyseessä sama asia, eli "Minä pyydä, olen ollut syntinen, saanko uskoa syntini anteeksi?" Pyyntö ja ns."teko" on tismalleen sama, tapahtuipa se sitten ihmiselle tai suoraan Jumalalle!

    Jeesus itse opetti pyytämään sitä suoraan Jumalalta ja Hän on sanassaan luvannut antaa kaikille anoville. Siksi Raamattuun on kirjoitettu että jokainen Herraa avuksi huutava pelastuu.

    Roomalaiskirje 10:
    "9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Ei totisesti ole pahempaa valheapostolia kuin sinä Ande. Suulla kyllä tunnustat Herra Herra, mutta ajatukset ja sydämmen tila on hirmuinen.
    >>
    Ilmeisesti kuvittelet oleavasi jonkinlainen jumala, kun sydämenikin tilan näet!

    On siis mielestäsi ihan oikein 14 vuotiaalle raiskatulle lapselle, että hänen täytyy kohtalostaan vielä 9 kk. kärsiä ja muistaa joka päivä kokemastaan kauheudesta? Puhumattakaan synnytykseen liittyvistä riskeistä?

    No, jokainen saa tykönänsä päättää että kuka palvelee ja ketä!

    Tähän:
    >>
    Kyllä se Ande niin on, että tuolla sinun uskonymmärryksellä kaikki on sallittua, joka palvelee ihmisen omia pyyteitä ja lihan himoja.
    >>

    Sanon jälleen kerran että valehtelua ja väärää todistusta lähimmäisestä, mutta tuo valehtelu näyttää olevan tosi pieni synti vl:ille!!

    Mitä syytöksiisi taasen tulee, niin mitäs se Paavali totesikaan?

    Ai niin. HYVIN VÄHÄN SIITÄ VÄLITÄN! Lisäksi taisi olla kehoitus että älkää lausuko mitään tuomiota, ennenkuin Herra tulee ja PALJASTAA sydänten aivoitukset!!

    Kerran näin aborttivideon, eikä se ollut kaunista katseltavaa. Sikiöltä vedettiin raajat irti pihdeillä, ja näytti aivan siltä, kun sikö olisi pyrkinyt uimaan pakoon (mikä ei tietenkään voi olla mahdollista, ilmeisesti se luisti pihtien alta). Näky oli vaikuttava ja surua herättävä, sen voit varmaan kahden lapsen isänä arvata. Ovathan lapsesikin joskus olleet avuttomia sikiöitä kohdussa. (Jälkimmäisellä argumentilla yritän vain vedota tunteisiisi, jotta kääntyisit aborttia vastaan. En missään määrin tietenkään tarkoita sitä, että te olisitte aborttia suunnittelemassa.)

    Toisaalta olet aivan oikeassa, että raiskatun tytön elämä olisi todennäköisesti vielä enemmän pilalla, jos hän joutuisi synnyttämään raiskaajansa lapsen. Onhan tässä sellainen mahdollisuus, että lapsi annettaisiin heti syntymän jälkeen sellaisille vanhemmille, jotka eivät voi biologista lasta saada ja jotka voisivat tarjota lapselle hyvän ja rakastavan kodin. Jäljelle jää siis ongelmana vielä lapsen kantaminen ja synnyttäminen, mitkä eivät ole pieniä asioita 14-vuotialle, joka on kehittymätön lapsi vielä itsekin. Ja kun kyse on siis raiskauksesta.

    Kun oli nuori tyttönen, jouduin muutaman kerran uhkaaviin tilanteisiin, joissa oli ilmeisesti raiskaus lähellä. Näistä kuitenkin selvisin pakenemalla ja kerran neuvottelemalla. Mutta jälkeenpäin olen usein pohtinut, mitä olisin tehnyt, jos uhka olisikin toteutunut ja olisin tullut kaiken lisäksi raskaaksi. Tuskin olisin voinut tehdä aborttia, niin raaka toimenpide se silti on, ja kohdussa kasvava vauva on elämäänsä syytön. Ehkä olisin päätynyt siihen, että olisin pitänyt lapsen ja kasvattanut sen kuitenkin vanhempieni tuella (tukea olisin varmasti saanut).

    Jos joku nuori tyttö kertoisi nyt, että hänet on raiskattu, ohjaisin hänet terveyskeskuskeen saamaan apua ja samalla katumuspillerin, joka ESTÄISI raskauden kokonaan. Mielestäni raskauden estäminen ei tässä tapauksessa rikkoisi Jumalan tahtoa vastaan, vaan olisi kaikille osapuolille paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    eri tavalla, niin on aivan turha väitellä yhtään mitään ja älä sinä selitä, ettei sinulle ole esitetty mitään, vaan kun tulkintasi on niin eri, niin eihän ne sinulle kelpaa alkuunkaan. Yhtä vähän minä kuuntelen sinun tulkintojasi. Piste. Usko vapaasti niin kuin haluat ja kuten tiedät, niin ei me voidakaan tehdä yhtään mitään muuta kuin uskoa ja viimeisenä päivänä meille kaikille taatusti selviää, kuka uskoi niin, että se kelpaa Jumalalle. On ihan turha täällä yrittää tehdä mitään valikointia, koska sen tekee Jumala. Jos tämä on mielestäsi harhaa ja Raamatunvastaista, niin se on, mutta samat sanat sanon sinulle ja en lähde sinun oppejasi seuraamaan opissa ja elämässä missään tapauksessa.

    Ei muuta asiaa.

    Näinhän tässä aina käy, että kun perusteluja pyytää, niin niitä ei tule. Väitetään vain että on perusteltu, vaikkei kukaan ole koskaan laittanut mitään muuta kuin liturgiaa ja mollannut että sullapa ei ole Pyhää Henkeä niin et ymmärrä!

    KÖYHÄÄ:(

    >>
    Yhtä vähän minä kuuntelen sinun tulkintojasi. Piste.
    >>

    Olen sulle Raamatun kannan suoraan laittanut, niin se ei ole minun, VAAN RAAMATUN SUORAAN ILMOITTAMA TOTUUS, joka eroaa teidän harhaopeistanne kuin yö päivästä!

    Myönnän että tuo on kärkevästi multa sanottu, mutta se on totuus. Sinä et usko, enkä sitä oletakkaan, mutta nämä voi lukea jokin vilpitön totuudenetsijä, joka uskookin Raamattua:)

    >>
    On ihan turha täällä yrittää tehdä mitään valikointia, koska sen tekee Jumala.
    >>

    Nyt en ymmärrä. Tässähän olen prikulleen samalla linjalla. Ihmisten sydämet punnitsee Jumala.

    Raamattu sen sijaan ilmoittaa pelastuksen erittäin selvästi. Siitä voi jokainen valita että uskooko Raamattua, vai vl-valheita, joita ei Raamatusta löydy.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    Eikä se muuksi muutu, vaikka kuinka se tuntuisi inhimilliseltä ja hyvältä olla toisin.

    Eihän se tappo koskaan muuksi muutu. Tuntuukin hullulta että vl:ät ovat innokkaita käymään armeijan, jossa opetellaan tappamaan. Monet vl:ätkin puolustivat urhoollisesti isänmaatamme TAPPAMALLA IHMISIÄ sodassa.

    Älkää nyt käsittäkö väärin. Maataan saa ja pitääkin puolustaa, mutta mutta...

    Siinäkin joutuu tappamaan!

    Eikös se tappo ollutkaan aina yksiselitteisesti synti?

    Älkää nyt sormet syyhyten paasatko vaihtoehdoista miten olisi muutoin käynyt, sillä tiedän ne kyllä. Kirjoitukseni tarkoitus on juuri saada teitä ymmärtämään että täytyy aina miettiä sitä pienintä pahaa;)

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Jos luulee rukouksella tai muuten itse saavansa Pyhän Hengen, niin se jos joku on OMA työ. "Minä rukoilen, anna minulle syntini anteeksi" Ettekö näe, miten oma työ tässä on kyseessä.
    >>

    Nyt en oikein ymmärrä. Ymmärtääkö joku muu?

    Miten eroaa "oman työn" osalta että pyydät syntejä anteeksi:

    a) Jumalalta

    b) Ihmiseltä

    Molemmissahan on kyseessä sama asia, eli "Minä pyydä, olen ollut syntinen, saanko uskoa syntini anteeksi?" Pyyntö ja ns."teko" on tismalleen sama, tapahtuipa se sitten ihmiselle tai suoraan Jumalalle!

    Jeesus itse opetti pyytämään sitä suoraan Jumalalta ja Hän on sanassaan luvannut antaa kaikille anoville. Siksi Raamattuun on kirjoitettu että jokainen Herraa avuksi huutava pelastuu.

    Roomalaiskirje 10:
    "9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

    Se oli niin oudosti ja nurinkurisesti ajateltu, etten jaksanut edes puuttua asiaan:)

    Tuntuu olevan paljon ENEMMÄN oma työ, kun menee jonkun luokse pyytämään anteeksi syntejä ja kuulemaan ne anteeksiannetuiksi, kuin se että sydämessään vie sen asian Jumalan eteen.

    Äänestä

  • Veeruska (vl) kirjoitti:

    Kerran näin aborttivideon, eikä se ollut kaunista katseltavaa. Sikiöltä vedettiin raajat irti pihdeillä, ja näytti aivan siltä, kun sikö olisi pyrkinyt uimaan pakoon (mikä ei tietenkään voi olla mahdollista, ilmeisesti se luisti pihtien alta). Näky oli vaikuttava ja surua herättävä, sen voit varmaan kahden lapsen isänä arvata. Ovathan lapsesikin joskus olleet avuttomia sikiöitä kohdussa. (Jälkimmäisellä argumentilla yritän vain vedota tunteisiisi, jotta kääntyisit aborttia vastaan. En missään määrin tietenkään tarkoita sitä, että te olisitte aborttia suunnittelemassa.)

    Toisaalta olet aivan oikeassa, että raiskatun tytön elämä olisi todennäköisesti vielä enemmän pilalla, jos hän joutuisi synnyttämään raiskaajansa lapsen. Onhan tässä sellainen mahdollisuus, että lapsi annettaisiin heti syntymän jälkeen sellaisille vanhemmille, jotka eivät voi biologista lasta saada ja jotka voisivat tarjota lapselle hyvän ja rakastavan kodin. Jäljelle jää siis ongelmana vielä lapsen kantaminen ja synnyttäminen, mitkä eivät ole pieniä asioita 14-vuotialle, joka on kehittymätön lapsi vielä itsekin. Ja kun kyse on siis raiskauksesta.

    Kun oli nuori tyttönen, jouduin muutaman kerran uhkaaviin tilanteisiin, joissa oli ilmeisesti raiskaus lähellä. Näistä kuitenkin selvisin pakenemalla ja kerran neuvottelemalla. Mutta jälkeenpäin olen usein pohtinut, mitä olisin tehnyt, jos uhka olisikin toteutunut ja olisin tullut kaiken lisäksi raskaaksi. Tuskin olisin voinut tehdä aborttia, niin raaka toimenpide se silti on, ja kohdussa kasvava vauva on elämäänsä syytön. Ehkä olisin päätynyt siihen, että olisin pitänyt lapsen ja kasvattanut sen kuitenkin vanhempieni tuella (tukea olisin varmasti saanut).

    Jos joku nuori tyttö kertoisi nyt, että hänet on raiskattu, ohjaisin hänet terveyskeskuskeen saamaan apua ja samalla katumuspillerin, joka ESTÄISI raskauden kokonaan. Mielestäni raskauden estäminen ei tässä tapauksessa rikkoisi Jumalan tahtoa vastaan, vaan olisi kaikille osapuolille paras vaihtoehto.

    Sun maltillisia kirjoituksia on mukava lukea:)

    Abortti on varmasti karmeaa katseltavaa. En itse ole moista nähnyt, mutta normaaleissa tilanteissa minäkin vastustan abortteja. En kuitenkaan fanaattisesti tai poikkeuksitta. Esim jos äiti on paha alkoholisti tai narkomaani, niin lapsi on tuhoon tuomittu joka tapauksessa. Käytännössä vaihtoehtona on syntyä aivovauriona vieroitushelvettiin tai että elämä mielestäni humaanimmin päätyisi ennen kuin se olisi tietoista.

    Kun uskovainen miettii ratkaisua Rakkauden lain kannalta, niin silloin asioita voi punnita kuvittelemalla itsensä toisen paikalle. Itse mieluummin abortoituisin, kuin syntyisin tänne pahasti vammautuneena, raiskaajan lapseksi, tms...

    Katumuspilleri on todellakin paras vaihtoehto nuorelle raiskatulle. Eivätköhän lääkärit moisessa tilanteissa toimikin juuri niin;)

    Kiva kun jaksat tänne kommenttejasi kirjoitella, niin tulee hieman vastapainoa fanaattisiin vl-kommentoijien vastauksiin:)

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    eri tavalla, niin on aivan turha väitellä yhtään mitään ja älä sinä selitä, ettei sinulle ole esitetty mitään, vaan kun tulkintasi on niin eri, niin eihän ne sinulle kelpaa alkuunkaan. Yhtä vähän minä kuuntelen sinun tulkintojasi. Piste. Usko vapaasti niin kuin haluat ja kuten tiedät, niin ei me voidakaan tehdä yhtään mitään muuta kuin uskoa ja viimeisenä päivänä meille kaikille taatusti selviää, kuka uskoi niin, että se kelpaa Jumalalle. On ihan turha täällä yrittää tehdä mitään valikointia, koska sen tekee Jumala. Jos tämä on mielestäsi harhaa ja Raamatunvastaista, niin se on, mutta samat sanat sanon sinulle ja en lähde sinun oppejasi seuraamaan opissa ja elämässä missään tapauksessa.

    Ei muuta asiaa.

    Vaikeahan niitä perusteluja on Raamatusta antaa, kun niitä ei sieltä löydy.

    Lue Kameli nuo Anden antamat Raamatunkohdat rukoillen ja ajatuksella, JA MIETI MITÄ SANA TODELLA SANOO JA LUPAA. Voit ottaa sen vastaan rauhallisella mielellä, sillä Jumalan sana on varma ja pyhä.

    Luulen, että tuon ikuisen jankutuksen ja ajattelun takana on teillä PELKO -ainakin liikkeen johdolla. Muut kuolevaiset uskovat kaiketi sen mitä on opetettu...(kyseenalaistaminen ei ole teillä kovin kovassa kurssissa) Pelko siitä, että vl-liike hajoaisi, jos otettaisiin Raamatun sana todesta ja uskottaisiin siihen MITEN RAAMATUN MUKAAN PELASTUU. Ilman outoja ehtoja joita Raamattu itse ei aseta!!! Onko uskonne ja oppinne niin heikolla pohjalla, että jos alkaisitte uskoa ja opettaa Raamatun mukaan tässä kohdassa niin todellakin iso joukko vl:n jäseniä irtautuisi liikkeestä? (Loppuisiko siihen oman liikkeen rakkaus? Monet muut uskovaiset kun pysyvät vallan mielellään omassa liikkeessään, vaikka uskovat uskovaisia olevan monissa liikkeissä: liikerajoilla ei ole TUON TAIVAALLISTA MERKITYSTÄ! Vain sydämen uskolla.) Jos te Raamatun mukaan uskoisitte tässä asiassa, niin silloinhan ei autuuden ehtona olisi TOISEN VL:N SANAT. Silloin pelastuksen piiriä ei määriteltäisi kulkevan Rauhanyhdistyksen peräseinästä etuseinään ;)

    Mikähän se on ihmissydämessä se, joka aina näyttää vaativan tekoja ja sääntöjä pieneltä ihmiseltä? Asettamaan ehtoja ja rajoja, joita itse Jumalan sana ei aseta?

    Miksi Jumalan sanaa ei oteta vastaan sellaisena kuin se on kirjoitettu SELVÄLLÄ SUOMELLA?

    Kukaan, joka uutta testamenttia lukee, ei voi erehtyä asiasta. Sitä totuutta ei tuhanteen kertaan kuullut papukaija-liturgiat muuta.

    Äänestä

  • Kaisla kirjoitti:

    Se oli niin oudosti ja nurinkurisesti ajateltu, etten jaksanut edes puuttua asiaan:)

    Tuntuu olevan paljon ENEMMÄN oma työ, kun menee jonkun luokse pyytämään anteeksi syntejä ja kuulemaan ne anteeksiannetuiksi, kuin se että sydämessään vie sen asian Jumalan eteen.

    >>
    Tuntuu olevan paljon ENEMMÄN oma työ, kun menee jonkun luokse pyytämään anteeksi syntejä ja kuulemaan ne anteeksiannetuiksi, kuin se että sydämessään vie sen asian Jumalan eteen.
    >>

    Aivan!

    Ilmeisesti ajatuslogiikka on joillain niin jumiutunut anteeksiannon julistukseen että kuvittelevat muiden kuin vl:ien itse itselleen julistavan että "syntini ovat anteeksiannetut;)"

    Siitähän ei missään nimessä ole kysymys!! Ainoastaan nöyränä Jumalan puoleen kääntymisestä ja hänelle tunnustamisesta ettei itse todellakaan pysty eikä jaksa itseään auttaa, vaan Jumalan apua tarvitaan...

    Siihen armoon on todellakin hyvä uskoa ja luottaa jonka Jumala on sanassaan luvannut:)

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Eihän se tappo koskaan muuksi muutu. Tuntuukin hullulta että vl:ät ovat innokkaita käymään armeijan, jossa opetellaan tappamaan. Monet vl:ätkin puolustivat urhoollisesti isänmaatamme TAPPAMALLA IHMISIÄ sodassa.

    Älkää nyt käsittäkö väärin. Maataan saa ja pitääkin puolustaa, mutta mutta...

    Siinäkin joutuu tappamaan!

    Eikös se tappo ollutkaan aina yksiselitteisesti synti?

    Älkää nyt sormet syyhyten paasatko vaihtoehdoista miten olisi muutoin käynyt, sillä tiedän ne kyllä. Kirjoitukseni tarkoitus on juuri saada teitä ymmärtämään että täytyy aina miettiä sitä pienintä pahaa;)

    todella.Olemme joskus keskustelleet JehovanTodistajien kanssa puolustamisesta.(Hehän eivät hyväksy asevelvollisuutta).
    Otimme esimerkiksi että ;kotiisi tunkeutuu roistoja,jotka alkavat pahoinpidellä vaikka vaimoasi.Katsotko vain vierestä vai alatko kaikin keinoin puolustaa vaimoasi.
    on totta,että elämä on täynnä valintoja,jotka täytyy henkilökohtaisesti miettiä ja valita lähinnä oikeaa oleva.

    Äänestä

  • Veeruska (vl) kirjoitti:

    Olen miettinyt, mitä oikeasti voisi tehdä raiskaustilanteessa. Nimittäin kyllähän on tosi se, että raskaus ja synnytys on 14-vuotiaalle vaarallista, eikä lapsikaan saisi kovin kummoista alkua elämälle (tarkoitan syntyvää lasta, en äiti-lasta), jos syntyisi raiskaajan siittiöstä.

    Eikö olisi paras tilanne, että tässä tapauksessa raiskattu tyttöparka voisi ottaa katumuspillerin, joka estäisi raskauden alkamisen kokonaan. Kaikki osapuolet ja elämän vaalimisen periaate huomoiden voisi olla eniten rakkaudellinen teko.

    tänä päivänä käytetäänkin katumuspillereitä.En tiedä,kuinka iso prosentti raskauksista on "teiniraskauksia",mutta suuri syy varmaan on tämän ikäisten humalahakuinen juominen. Siinä tilassahan yleensä nämä raiskaukset tapahtuvat.

    En osaa suoraan minäkään sanoa,miten neuvoisin esim.omaa tytärtäni,jos hänelle kävisi tuolla tavalla. Abortti kun tuntuu suoranaiselta murhalta.Siinähän on kuitenkin ihmishengestä kysymys...?

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Sun maltillisia kirjoituksia on mukava lukea:)

    Abortti on varmasti karmeaa katseltavaa. En itse ole moista nähnyt, mutta normaaleissa tilanteissa minäkin vastustan abortteja. En kuitenkaan fanaattisesti tai poikkeuksitta. Esim jos äiti on paha alkoholisti tai narkomaani, niin lapsi on tuhoon tuomittu joka tapauksessa. Käytännössä vaihtoehtona on syntyä aivovauriona vieroitushelvettiin tai että elämä mielestäni humaanimmin päätyisi ennen kuin se olisi tietoista.

    Kun uskovainen miettii ratkaisua Rakkauden lain kannalta, niin silloin asioita voi punnita kuvittelemalla itsensä toisen paikalle. Itse mieluummin abortoituisin, kuin syntyisin tänne pahasti vammautuneena, raiskaajan lapseksi, tms...

    Katumuspilleri on todellakin paras vaihtoehto nuorelle raiskatulle. Eivätköhän lääkärit moisessa tilanteissa toimikin juuri niin;)

    Kiva kun jaksat tänne kommenttejasi kirjoitella, niin tulee hieman vastapainoa fanaattisiin vl-kommentoijien vastauksiin:)

    "Kun uskovainen miettii ratkaisua Rakkauden lain kannalta, niin silloin asioita voi punnita kuvittelemalla itsensä toisen paikalle."

    Tuo on tosi tärkeä ajatus. Asiasta kuin asiasta on helppo ilmaista vahva ja joustamaton mielipide, mutta kun tilanne sattuu omalle kohdalle, oma näkemys saattaakin käydä kestämättömäksi. Toisen paikalle asettuminen on sitä paitsi raamatullinen neuvo: tee lähimmäisellesi sitä, mitä toivot hänen tekevän itsellesi.

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    tänä päivänä käytetäänkin katumuspillereitä.En tiedä,kuinka iso prosentti raskauksista on "teiniraskauksia",mutta suuri syy varmaan on tämän ikäisten humalahakuinen juominen. Siinä tilassahan yleensä nämä raiskaukset tapahtuvat.

    En osaa suoraan minäkään sanoa,miten neuvoisin esim.omaa tytärtäni,jos hänelle kävisi tuolla tavalla. Abortti kun tuntuu suoranaiselta murhalta.Siinähän on kuitenkin ihmishengestä kysymys...?

    Olet oikeassa siinä, että tilastojen mukaan suurin osa raiskauksista tapahtuu humalatilanteessa ja useimmiten uhrin läheisen tekemänä.

    Käytännössä meistä kuka tahansa voi joutua raiskatuksi keskellä kirkasta päivää ja aivan selvin päin. Kirjoitin jo toiseen viestiin, että nuorena tyttösenä minulle sattui useita kertoja uhkaavia tilanteita, kun olin yksin tulossa jostakin tms. Perääni lähdettiin juoksemaan ja huudeltiin ehdotuksia, yritettiin pakottaa ohi ajavaan autoon, tultiin kerran tungoksessa jopa kähmimään yms., ja erään kerran luotettavana pitämäni tuttava alkoi ahdistella, mutta sain tilanteen selviämään neuvottelemalla. Joka kerta minä (mahdollinen uhri) olin takuulla selvin päin ja vieläpä sellaisissa tilanteissa, joissa raiskausuhkan pitäisi olla mahdollisimman pieni. Näistä pelottavista tilanteista on varmasti monella muullakin naisella (ja miksei myös miehellä) kokemuksia, vaikka niistä on ainakin minun vaikea puhua ääneen.

    Yritän tällä sanoa, ettei kenenkään kannata tuudittautua siihen uskoon, ettei meille uskovaisille voi tuollaista tapahtua oman siistin elämäntapamme vuoksi. Se voi tapahtua koska tahansa ja kenelle tahansa, sillä maailma on täynnä sekopäitä, joille omien halujen herääminen on yhtä kuin oikeus tyydyttää ne keneen tahansa. Kyse on alistamisenhalusta. Et sinä tietenkään tarkoittanutkaan, ettei raiskauksia tapahdu muulloin kuin humalatilanteessa, mutta haluan vielä nostaa tämän esille. Kun lausumme jyrkkiä mielipiteitä (sinä et niin tehnyt), pitäisi samalla miettiä, kestääkö mielipide myös siinä tapauksessa, että yllättäen onkin itse uhrin ja kärsijän asemassa.

    Äänestä

  • Veeruska kirjoitti:

    olin noin kuusi vuotias,kun heräsin yöllä siihen,että minua "käpälöitiin".
    Tekijä ei ollut sukulaiseni,hän asui meillä vuokralla.
    Isäni ja äitini olivat tanssimassa ja olin kahden veljeni kanssa kotona.
    Tuo tapaus on seurannut minua läpi elämäni,vasta jokunen vuosi sitten kerroin siitä miehelleni.

    Usein tälläkin sivulla törmää sellaisiin mielikuviin,että lestadiolaiset eivät ole kokeneet elämää muuta kuin puhujanpöntön vieressä.Sekä lapsentekohommissa.

    Kyllä elämä on esitellyt kaikki puolensa.Ne on niitä tosielämän "Salkkareita",joita ihmiset mielellään seuraavat telkkarista.

    Voi vain rukoilla Taivaan Isää,että hän olisi kärsivällinen ja että kerran kun elämä päättyy,jäisi todistus uskovaisille,että olin "pukeutunut häävaatteisiin".

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Eihän se tappo koskaan muuksi muutu. Tuntuukin hullulta että vl:ät ovat innokkaita käymään armeijan, jossa opetellaan tappamaan. Monet vl:ätkin puolustivat urhoollisesti isänmaatamme TAPPAMALLA IHMISIÄ sodassa.

    Älkää nyt käsittäkö väärin. Maataan saa ja pitääkin puolustaa, mutta mutta...

    Siinäkin joutuu tappamaan!

    Eikös se tappo ollutkaan aina yksiselitteisesti synti?

    Älkää nyt sormet syyhyten paasatko vaihtoehdoista miten olisi muutoin käynyt, sillä tiedän ne kyllä. Kirjoitukseni tarkoitus on juuri saada teitä ymmärtämään että täytyy aina miettiä sitä pienintä pahaa;)

    Esivallan kuuliaisuus on Jumalan sanaa, mutta pienen lapsen repiminen kohdusta kuolemaan ei ole Jumalan sanaa. Jos esivalta antaa luvan tehdä abortin, niin se ei mene edelle Jumalan sanasta ja jos esivalta käskisi tehdä abortin, niin sekään ei mene edelle jumalan sanasta.

    On totta, että joutuisi kovin mietteliääksi jokainen uskovainen, kun kansakunta sotii kansakuntaa vastaan ja vastakkaisilla puolilla kaksi uskovaista laulaisi siioniin laulua juoksuhaudassa ja he ampuisivat heti, jos kypärä nousisi juoksuhaudasta.

    Kysyn sinulta Ande, että eikö Rakkautta tarvitse osoittaa tätä lasta kohtaan siksi, että Hän ei osaa puhua, ei osaa valittaa, ei osaa laittaa vastaan, eikä joidenki mielestä tunne mitään. Missä menee mielestäsi se raja, jolloin Rakkaus menee edelle ihmishengestä? Etkö tajua, että abortissa tapettu lapsi on elävä lapsi ja ihminen ja ei Jumalan sana tee rajaa, minkä ikäisenä rakkautta pitää alkaa osoittamaan. Minä puhun nyt vakavissani ja jos et käsitä, niin olen murheissani, enkä voi muuta tehdä, kuin tämän, jonka olen sanonut. Sovellat rakkautta kyllä kaikkeen muuhun, paitsi tähän pieneen Taivaan taimeen. Miksi tämä pieni lapsi äidin kohdun turvassa ja lämmössä ei kuulu rakkauden piiriin?

    Äänestä

  • Veeruska (vl) kirjoitti:

    Olen miettinyt, mitä oikeasti voisi tehdä raiskaustilanteessa. Nimittäin kyllähän on tosi se, että raskaus ja synnytys on 14-vuotiaalle vaarallista, eikä lapsikaan saisi kovin kummoista alkua elämälle (tarkoitan syntyvää lasta, en äiti-lasta), jos syntyisi raiskaajan siittiöstä.

    Eikö olisi paras tilanne, että tässä tapauksessa raiskattu tyttöparka voisi ottaa katumuspillerin, joka estäisi raskauden alkamisen kokonaan. Kaikki osapuolet ja elämän vaalimisen periaate huomoiden voisi olla eniten rakkaudellinen teko.

    että se pilleri annetaan vakaumusta kysymättä tällaiselle henkilölle, kun hän menee hakemaan apua tk:sta tms. Eikö raiskaus pidä todeta lääkärin toimesta?

    Äänestä

  • Veeruska (vl) kirjoitti:

    Olen miettinyt, mitä oikeasti voisi tehdä raiskaustilanteessa. Nimittäin kyllähän on tosi se, että raskaus ja synnytys on 14-vuotiaalle vaarallista, eikä lapsikaan saisi kovin kummoista alkua elämälle (tarkoitan syntyvää lasta, en äiti-lasta), jos syntyisi raiskaajan siittiöstä.

    Eikö olisi paras tilanne, että tässä tapauksessa raiskattu tyttöparka voisi ottaa katumuspillerin, joka estäisi raskauden alkamisen kokonaan. Kaikki osapuolet ja elämän vaalimisen periaate huomoiden voisi olla eniten rakkaudellinen teko.

    Tähän on nyt pakko laittaa teille vähän ajattelemisen aihetta, sen verran tunnutte olevan harhassa.

    Katumuspillerin toimintaperiaate: aikainen abortti. Hedelmöityneen munasolun kiinnittyminen kohdun seinämään estetään.

    Miten tämä eroaa abortista? Molemmissa tuhotaan alkanut elämä.

    Jos katumuspilleri on ok, onko myöskin ok kaapia kohtu seuraavana päivänä alkion kiinnittymisen jälkeen. Jos se on ok, onko ok tehdä sama 12. viikolla? 16? 24? 36? Jne.

    Kommenttienne perusteella olette joko tietämättömiä tai sitten Anden linjoilla.

    (Ja kiitos jo etukäteen Ande, Melperi ja muut, näin se kontrolli toimii;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    eilen kirjoitin toiselle sivulle Anden,Melperin ja Kaislan eksyttäjäntyöstä.Vertasin sitä aika rumasti muihin vaaroihin täällä netissä.

    Yksi tosiasia kuitenkin on se,että ainahan munasolu ei toki hedelmöity.Mutta ehkäisymielessähän näitä katumuspillereitä yleensä käytetään,JOS oletetaan,että hedelmöityminen on tapahtunut.
    Hyvää päivän alkua sinulle!Ehdin jo ajatella,että onko täällä enää uskovaisia ollenkaan mukana.:D

    "eilen kirjoitin toiselle sivulle Anden,Melperin ja Kaislan eksyttäjäntyöstä."

    sanelee tekstisi.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    ...Suhteellisuutta missään?

    >>
    Katson tapauksessa abortin kostona viattomalle vauvalle.
    >>

    Mutta äiti saa kuolla ja jo olemassa olevat lapset joutua heitteille??

    >>
    Jumala on kerran tuomari pahantekijälle.
    >>

    Näin todellakin on. Hän tulee olemaan tuomari myös sinulle Hynde! Mieti sitä!

    Matt. 7:2
    "sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. "

    Äiti ei kuole Jumalan tahtoa vastaan. Lapset ei jää heitteille, koska etsikää ensin Jumalan valtakuntaa kohdassa luvattiin omille riittävä elatus.

    Ihan turha alkaa syyttelee Jumalaa miksi salli sikiämisen siinä tapauksessa.

    Minä en mene tuomitsee syytöntä vauvan alkua.

    Äänestä

Kyllä voi yleistää, jos jokin asia on lestadiolaisilla yleisempää kuin muilla. Sehän ei tietenkään tarkoita, että kaikki lestat sitä tai tätä, mutta joka ei yleistystä itse ymmärrä, on tyhmä, ei se joka toden yleistyksen tekee.

Äänestä
  • Uskoit itsekin Pesukonemyytit.
    Olet tyhmä.
    siis
    Uskoit Kansan tahdon kommaripropagandan.
    Olet tyhmä. Ei nämä kommarit ole tyhmiä, nehän yleisti tarkoituksella tv:n ja pesukoneen ruudut samaksi ruuduksi.

    Olet siten tyhmenpi kuin halveksimasi kommarit.
    Todennäköisesti vähän suutut tästä leikkimielisestä haukkumisesta. Olet tyhmä.
    Tyhmät suuttuu.

    Yleistys on tyhmää, jos ei osaa asioita ilmaista muuten kuin liiottelemalla.

    Et kai hirveen tyhmä ole, mutta se että et tee parannusta uskovaiseksi tekee sut todellisesti tyhmäksi.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Uskoit itsekin Pesukonemyytit.

    aloituksesta!
    Päätelmä:
    Uskovaiset eivät osaa keskustella sivistyneesti!
    Eivät koskaan!

    Äänestä

  • huono vitsi kirjoitti:

    aloituksesta!
    Päätelmä:
    Uskovaiset eivät osaa keskustella sivistyneesti!
    Eivät koskaan!

    muita uskovaisia Hynden kaltaisiin vanhoillislestadiolaisiin.

    Äänestä

  • "Kyllä voi yleistää, jos jokin asia on lestadiolaisilla yleisempää kuin muilla."

    Juu, mutta yleistäminen edellyttää, että kyseisen ilmiön esiintyminen todella ON yleisempää. Ja tätä ei todeta mutu-periaatteella, vaan asiasta täytyy olla faktoja. Esimerkiksi lestadiolaisten tyhmyys / henkisten sairauksian yleisyys ym. vastaavat ovat olettamuksia, joihin suhtaudun hyvin skeptisesti niin kauan, että todella on eksakaktia tutkimusta aiheesta. Vasta sitten voidaan kyseisistä olettamuksista muotoilla oikeutetusti yleistyksiä.

    Äänestä

  • Veeruska (vl) kirjoitti:

    "Kyllä voi yleistää, jos jokin asia on lestadiolaisilla yleisempää kuin muilla."

    Juu, mutta yleistäminen edellyttää, että kyseisen ilmiön esiintyminen todella ON yleisempää. Ja tätä ei todeta mutu-periaatteella, vaan asiasta täytyy olla faktoja. Esimerkiksi lestadiolaisten tyhmyys / henkisten sairauksian yleisyys ym. vastaavat ovat olettamuksia, joihin suhtaudun hyvin skeptisesti niin kauan, että todella on eksakaktia tutkimusta aiheesta. Vasta sitten voidaan kyseisistä olettamuksista muotoilla oikeutetusti yleistyksiä.

    Yleistämisessä, yäytyy olla jo Demokraattinen enemmistö vähintään, ja sairaudet eivät todellakaan ei henkisetkään ole lähtöisin uskosta vaan kuten skitsokin puhkeaa kenelle puhkeaa.

    Tietysti voi epäusko vaikuttaa että uskovaiselle tulee kuritusta tällaistenkin sairauksian muodossa, mutta näkisin sen kuitenkin ettei uskonto voi olla syypää, koska skitsoonkin tarvitaan lapsuudesta tulleita tekijöitä, jotka ovat täysin muista syistä tulleitä, ES: synnytys komplikaatiot ovat eräs tällainen vaikka se kielletäänkin, tai muuten lapsuudessa saatu vamma.

    Äänestä

  • Pyyntö kirjoitti:

    muita uskovaisia Hynden kaltaisiin vanhoillislestadiolaisiin.

    Ei ollut teille leperrys uskovaistelioille, vaan vähän teitä mukavammalle Pakanalle, jolle voi kirjoittaa sillei toisella lailla, ettei hän heti ala taivastelee. (tai ainakin luulen)

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ei ollut teille leperrys uskovaistelioille, vaan vähän teitä mukavammalle Pakanalle, jolle voi kirjoittaa sillei toisella lailla, ettei hän heti ala taivastelee. (tai ainakin luulen)

    Olen lukenut palstaa välillä, vaikken ole kirjoittanutkaan.

    Ja osui silmiini sinun juttusi. Kaiketi leikilläsi sen kirjoitit. Mutta
    minusta kaikissa asioissa ei pidä laskea leikkiä... Ainakaan tuolla tavalla
    toistellen. En voi hyväksyä millään verukkeeella kirjoitustasi. Ja koskaan
    ei voi tietää, mitä toisessa vaikuttaa, jos hänelle vaikkapa useat moista
    leikkiä laskevat.

    ----------

    Ei toimi tämäkään
    Kirjoittanut: Hynde, 10.3.2004 klo 16.23

    Uskoit itsekin Pesukonemyytit.
    Olet tyhmä.
    siis
    Uskoit Kansan tahdon kommaripropagandan.
    Olet tyhmä. Ei nämä kommarit ole tyhmiä, nehän yleisti tarkoituksella tv:n
    ja pesukoneen ruudut samaksi ruuduksi.

    Olet siten tyhmenpi kuin halveksimasi kommarit.
    Todennäköisesti vähän suutut tästä leikkimielisestä haukkumisesta. Olet
    tyhmä.
    Tyhmät suuttuu.

    Yleistys on tyhmää, jos ei osaa asioita ilmaista muuten kuin liiottelemalla.

    Et kai hirveen tyhmä ole, mutta se että et tee parannusta uskovaiseksi tekee
    sut todellisesti tyhmäksi.

    ------------------------------------------

    Yllä kirjoitukseni, joka siis kirvoitti minut tänne kirjoittamaan.

    Kaiketi kirjoitit opettaaksesi Pakanaa. Niin ymmärrän. Mutta ei sanaa sanasta voi antaa. Jos pahalla siis yrittää.

    Mutta vielä, miksi en hyväksy, oli millä mielellä vain moinen kirjoitettu,
    on koska Raamatussa sanotaan, että se joka sanoo sinä tyhmä, sen osa on
    siitä järvestä, joka on tulta ja tulikiveä.

    Parannus tässäkin asiassa tulis tehdä (uskovaisenkin elämään kuuluu kilvoitus). Olen kyllä muuten huomannut, että kielenkäyttö täällä ei ole asiallista useammankaan kohdalla... jos huomaa turmeluksen mielellä ja terävällä kielellä kirjoittaneensa, niin ainahan voi tehdä parannusta. Eikä minusta tarvitsekaan saada mitään asemaa, sellaista asemaa, että mun jutut olis suosittuja. Siis jos sen takia tulee fiilis kirjoitella "terävästi". Se ei ole Hengen hedelmä, vaan Hengen hedelmiä ovat: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys.

    Vääriä hedelmiä taas; tora, viha, eripuraisuus...

    Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ja jos ei voi
    kieltään hillitä, niin parempi, ettei mene sellaisiin paikkoihin, missä
    sitä ei hillitse... Jos ihminen luulee seisovansa, niin katsokoon, ettei
    lankee...

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    Tämä nykyajan havainnoillistamisen keskustelukulttuuri ainakin täälläpäin. Osoitetaan hlökohtaisesti.

    kun esim. sanotaan miten mä teen, ilmaistaan:
    Sä teet niin.

    Eli asetetaan toinen hlökohtaisesti juttuun.

    Aiheuttaa näköjään väärinkäsityksiä. Anteeks kaikille paheentuneille.

    Todelliseksi tyhmäksi tai hulluksi sanotaan raamatussa sitä joka ei usko tai joka valitsee synnin. Siksi Veljeä ei saa sanoa tyhmäksi.
    Vuorisaarnassa sanotaan niin.

    Sitä tarkoitin kun kirjoitin pakanalle että et ole oikeesti hirveen tyhmä vaan siksi tyhmä että et usko.

    Mä en vielä tajua tässä tehneeni kauheasti väärin. Jumala minun mieleni tutkikoon jos niin on.

    Sinä osaat hyvin kirjoittaa. Sinä olet kunnon uskovainen. Oletko ollut aina uskovainen. Uskotko sinä tosissasi, että voi olla olemassa iankaikkisesti palava helvetti, jossa syntiset kärventyisivät ikuisesti.
    Mitä tosiuskovaiset oikein helvetistä miettivät. Onko se teille kauhea peloite ja miten voitte elää helvetinpelossa.
    Tarvitseeeko tehdä parannusta kuinka usein, jottei vain vahingossakaan joutuisi helvettiin.

    varmasti on, että seura tekee kaltaisekseen tai että tuntuu, että jossain porukassa voi puhua vähä eri tavalla ihan ehkä huomaamatta... Kerran äiti kertoi tai luki (en muista) tapauksen, kun poika oli koulussa sanonut toista poikaa hulluksi, kun tämä sanoo ettei Jumalaa ole... Niin ope(uskovainen) oli nuhdellut ja sanonut, ettei tämä hullu ole, vaan kaikkien meidän rakastama ja käskenyt pyytää anteeksi tältä. Niin se saarna oli puhutellut poikaa ja tämä Jumalan kieltäjä oli tehnyt parannuksen.

    Äänestä

  • Jopelo kirjoitti:

    Sinä osaat hyvin kirjoittaa. Sinä olet kunnon uskovainen. Oletko ollut aina uskovainen. Uskotko sinä tosissasi, että voi olla olemassa iankaikkisesti palava helvetti, jossa syntiset kärventyisivät ikuisesti.
    Mitä tosiuskovaiset oikein helvetistä miettivät. Onko se teille kauhea peloite ja miten voitte elää helvetinpelossa.
    Tarvitseeeko tehdä parannusta kuinka usein, jottei vain vahingossakaan joutuisi helvettiin.

    mä olen ollut uskovainen aina. En voi sanoa kuitenkaan, että aina mikään hyvä uskovainen. Mutta ehkä tuo sana tosiuskovainen on oikea, ei siis mitään luulouskoa, vaan varmuus on, että tää usko, missä olen on todella oikea. Helvetin uskon olevan olemassa. Siitä on sanottu, että se on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen... Parannuksesta ja kilvoittelemisesta; minusta ihan vapaalla mielellä uskovainen voi kilvoitella ja luottaa Jumalaan. Kyllä Isä meidän rukous on ihan hyvä uskovaisen rukous, ja sen sanoma siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi. Ei meidän tekomme synnipoispanemisessakaan, jos omista töistä lähtisi, onnistaisi.

    Äänestä

Lue otsikoiden "kaislalle" (yxi veeällä) ja "Kun Jumala avaa" (Melperi) alla olevat tekstit.

Äänestä
  • Tosiaankin, luotettavasta lähteestä asiatietoa.

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Tosiaankin, luotettavasta lähteestä asiatietoa.

    samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Orvokki kirjoitti:

Olen muutaman kerran lukenut tämän palstan juttuja ja aiheita huuli pyöreänä!!!

Täällä harrastetaan räikeää ylilyöntiä asiassa kuin asiassa. Yleistetty on naisten asemaa, koulutuksen ja älykkyysosan määrää...aivan kaikkea mitä lestadiolaiset muka tekevät!!!

Ei siis sovi yleistää!!!

Jos yksi lestadiolainen isä on psyykkisesti sairas.Ei tarkoita sitä, että kaikki isät olisivat sairaita.

Kaikilla lestadiolaisilla perheillä e ole isoa perhettä. On myös lapsettomia!!!

Kaikki lestadiolaiset eivät mene naimisiin 18-vuotiaina.

Kaikilla lestadiolaisilla ei ole niin suppea älykkyysosamäärä kuin tällä palstalla kerrotaan.

Tätähän voisi jatkaa loputtomiin, mutta antaapa olla.

Aurinkoista kevättä ja positiivisempaa mieltä kaikille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu