Kielletty Hedelmä

Tuli kohuttu filmi katseltua, filmi kun kiertää talosta taloon.
Tästä fiktiivisestä elokuvasta on kuitenkin tehty dokumentaarinen alkuteksteinä pyörivien Lestadiolaisen uskon faktatietojen kautta.
Siksi onkin mielenkiintoista, ettei filmin vääristeleviin räikeän pilkallisiin kohtauksiin ole annettu julkista kommenttia.
Mm maallikkosaarnaajat (puhujat) kuvataan huonosti istuva puku päällä vanhalla mummopyörällä liikkuviksi "kylähulluiksi", joiden puheen ulosanti niin huonoa että "lapsikin" ymmärtää sen "hullusta lähteneeksi". Uskovainen pappismies kuvataan kuitenkin tämän yläpuolella olevaksi maallikkojen takaa totuutta kauppaavaksi todelliseksi paimeneksi.
Seurakohtauksetkin muistuttaa Jehovantodistajien konventtia, paitsi suviseuroissa kuvattu osa, jossa esintyy monta tuttua kasvoa.
Elokuvan juoni sinällään kuvaa hyvin nuoren kamppailun uskonasioiden kanssa, vaikkakin dramatisointi on mennyt liiallisuuksiin, rukoukset yms.
Loppu tuo kuitenkin esille käsikirjoittajan sanoman, viisas ja pohtiva lestadiolaisnuori pakkaa laukun, jättää kurjuuden ja muuttaa maailmaan.
15500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Loppu tuo kuitenkin esille käsikirjoittajan sanoman, viisas ja pohtiva lestadiolaisnuori pakkaa laukun, jättää kurjuuden ja muuttaa maailmaan."

Tuossa käsikirjoittaja on kyllä osunut aivan oikeaan.

Äänestä
  • Jokainen järkevä ihminen osaa suhteuttaa uskonsa vain osaksi elämää. Kuuluitpa sitten mihin tahansa ryhmittymään, harkitse asioita uudelleen. Terve aikuinen ihminen osaa päättää elämästään itse.

    Jos jokin taho alkaa puuttua elämääsi kovin idioottimaisilta kuulostavien sääntöjen ja kieltojen muodossa, hankkiudu eroon mokomasta. Suomen lakien noudattaminen riittää.

    Äänestä

  • sinun uskosikin, perille se vie, minne lie?

    Äänestä

tyttö filmissä tuo tuo nuoruuden villiä aikaa mieleeni.
Sitä kun "sekoiltiin" ja koeajettiin toinen toisiamme. Nämä koeajot lienee sellaisia parannuksen kohteita joita ei kannattane julkisesti seurakunnan edessä anteeksi pyydellä, saattaa joku onnellinen perheonni rakoilla kun isäntä saa kuulla saneensa koeajomallin uunituoreen sijaan.
No sitä joka vanhoja muistelee ......

Äänestä
  • Surkea tapaus on koeajettu ja reputettu mies. Siitä ei ole mihinkään -ei varmasti ole mikään mainonnan arvoinen asia.

    Äänestä

Elokuva olisi ollut pelkkä elokuva ilman alkutekstejä joiden perusteella voi olettaa filmin olevan kuvaus lestadiolaisten elämästä.
Eli kyllä siinä saattaa tuottamuksellinen vääräntiedon levittämisen tunnusmerkistö täyttyä.

Äänestä
  • Eli jos elokuvan alussa on tietoa jostakin asiasta, se on silloin automaattisesti dokumentti? Ota kuule ihmeessä yhteyttä poliisiin.

    Äänestä

  • Asijan tuntia kirjoitti:

    Eli jos elokuvan alussa on tietoa jostakin asiasta, se on silloin automaattisesti dokumentti? Ota kuule ihmeessä yhteyttä poliisiin.

    tutkittua, saadaan tähänkin ongelmaan oikeuden päätös.

    Äänestä

lestadiolaisista hullun kuvan antaa. Mutta se onkin ulkopuolisten käsitys liikkeen jäsenistä.

Äänestä

...sillä oli minuun. Tuli mieleen lankeemus paratiisista, kun katsoin Raakelin lankeavan. Itse olen aivan kelvoton evankelisluterilaiseksikin, rippikoulua käymätön ja kaikki synnit maailmasta kerännyt paitsi murhan. Tuo leffa sai minut itkemään ja oksentamaan maailman ja ihmisen pahuutta, tuli mieleen tällainen:

Maa on likainen
Meri on likainen
Taivas sataa loskaa
Olemme jo helvetissä

Minä ainakin olen. Leffa sai minut ajattelemaan että haluaisin kääntyä vl-uskoon, uskoni on nimittäin vahva ja rukoukseni pelokas ja vaviseva vaikka lihani on kamala ja vastenmielinen ja heikko, ja haluaisin lasteni olevan sellaisia hyveellisiä ja uskovia kuin tässä elokuvassa. Mutta epäilyttää, haluaisiko kukaan minut tällaisena saastaisena, perheenikin on ateisteja ja itse olen pilkannut Jumalaa pelkällä olemassaolollani. Jäisinköhän seurakunnassakin loputtoman ulkopuoliseksi, ja mistäköhän edes aloittaisin etsimisen...

Se on minun murheeni nyt katsottuani, mutta leffalla voi siis olla tällainenkin vaikutus.

Äänestä
  • on katsonut elokuvan? Luulisi, että heidän tehtävänään on seurata minkälainen on liikkeen julkisuuskuva?

    Äänestä

filmin sanoma. Filmi sisältää runsaasti väristeltyä totuutta.

Äänestä
  • Itse en leffasta saanut kuvaa, jonka mukaan lestadiolaiset olisivat hulluja.

    Äänestä

  • asdsfsfdsfd kirjoitti:

    Itse en leffasta saanut kuvaa, jonka mukaan lestadiolaiset olisivat hulluja.

    ...uskovaisten elämä. Pieniä ylilyöntejä ja asiavirheitä lukuunottamatta melko todenmukaista lestadiolaisuuden kuvausta.
    Vaikka nuokin pikkuvirheet ois jääny pois ja kuvattavana ois ollu keskiverto lestaperhe, olis ulkopuolisille tuskin sen vähemmän hullu kuva jäänyt.

    Hyvä leffa! Sai taas muistamaan miten kiitollinen saa olla että nuokin ajat on menneitä omalta kohalta! HUH!

    Äänestä

  • Syntinen nainen kirjoitti:

    näyttänyt. Pitääpä kysellä toisilta onko heidän perhe-elämä tommosta.
    Eli oppii tässä kaidantienkulkija myös jotain uutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sakastinvartija kirjoitti:

Tuli kohuttu filmi katseltua, filmi kun kiertää talosta taloon.
Tästä fiktiivisestä elokuvasta on kuitenkin tehty dokumentaarinen alkuteksteinä pyörivien Lestadiolaisen uskon faktatietojen kautta.
Siksi onkin mielenkiintoista, ettei filmin vääristeleviin räikeän pilkallisiin kohtauksiin ole annettu julkista kommenttia.
Mm maallikkosaarnaajat (puhujat) kuvataan huonosti istuva puku päällä vanhalla mummopyörällä liikkuviksi "kylähulluiksi", joiden puheen ulosanti niin huonoa että "lapsikin" ymmärtää sen "hullusta lähteneeksi". Uskovainen pappismies kuvataan kuitenkin tämän yläpuolella olevaksi maallikkojen takaa totuutta kauppaavaksi todelliseksi paimeneksi.
Seurakohtauksetkin muistuttaa Jehovantodistajien konventtia, paitsi suviseuroissa kuvattu osa, jossa esintyy monta tuttua kasvoa.
Elokuvan juoni sinällään kuvaa hyvin nuoren kamppailun uskonasioiden kanssa, vaikkakin dramatisointi on mennyt liiallisuuksiin, rukoukset yms.
Loppu tuo kuitenkin esille käsikirjoittajan sanoman, viisas ja pohtiva lestadiolaisnuori pakkaa laukun, jättää kurjuuden ja muuttaa maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu