Mansikka maa

Nyt kun mansikat poimittu mitä tehdä mansikka maalle?. Elikkä naapurilla on sellanen meininki,että leikkaa kaiken kasvun juuresta pois eli taimi reikään ei jää kuin 5cm "sänki". Mutta pitääkö tosiaan näin tehdä joka vuosi syksyllä?
21050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Outo tapa hoitaa mansikoita tuo vihreän kasvuston poisleikkaus. Kyllä pitäisi odottaa edes sen verran, että mansikka ehtii valmistautua syksyyn. Ruskan värit mansikkamaalla sen osoittavat. No eipä tarvitse haravoida keväällä kuolleita mansikan lehtiä pois päältä.

Rönsyt on hyvä poistaa talveksi. Ruohonleikkurilla tms. Eikä sekään ole pakollista.
Ruohot voisi niittää riviväleistä. Eikä sekään ole pakollista. Syyslannoitus vielä vähemmän. Talvisuojaus aroille lajikkeille talviharsolla. Eikä kaikki sitäkään tee. Punkkien tappaminen, jos niitä on. Luomussa sitä ei tehdä, paitsi petopunkkien avulla. Kitkemään ja paikkaistuttamaankin ehtii vielä pitkin syksyä.

Äänestä

No ei liene tarpeellista leikellä. Itse vain lannoitan syyslannoitteella joskus elokuun puolenvälin jälkeen. Se varmistaa ensivuoden marjasadon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veskutti kirjoitti:

Nyt kun mansikat poimittu mitä tehdä mansikka maalle?. Elikkä naapurilla on sellanen meininki,että leikkaa kaiken kasvun juuresta pois eli taimi reikään ei jää kuin 5cm "sänki". Mutta pitääkö tosiaan näin tehdä joka vuosi syksyllä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu