En ole oksentanut puoleen vuoteen.
Minulla meni pari viikkoa sitten poikaystäväni kanssa poikki,
jännittää uuteen opiskelupaikkaan meneminen ja
olen aika yksinäinen, en tunne täältä pahemmin ketään,
ihmiset kohtelevat minua miten heitä huvittaa, jos minä teen heille jotain niin olen ihan kamala ihminen, jos he tekevät
jotain minulle niin minä en saisi valittaa.
Ennen en pahemmin välittänyt noista muista asioista,
ajattelin että pärjään kun poikaystävä on tukemassa ja auttamassa.
Nyt hänkin on poissa, kokonaan, emme ole edes missään väleissä, hän tietää minun elämästäni kaiken ja tietää myös niin sanotusta bulimiastani.
Seurustelimme yli vuoden, alussa oksentelin, mutta viimeset puoli vuotta pystyin olemaan oksentamatta,
kännissä kyllä tuli silloin tällöin oksennettua, silloin kaikki kaatui jotenkin niskaan, mutta ei selvinpäin.
Nyt kesällä on tullut ahmittua kaikenmaailman jäätelöitä, suklaata ja keksejä, on ollut paha olo mutta olen pitänyt kaiken sisälläni.
Eron jälkeen olen vaan rohmunut kaikkea lisää, sen jälkeen olen rääkännyt itseäni pyöräilemällä jonka jälkeen tulen kotiin ja oksennan kaiken ulos.
En halua että tämä kaikki alkaa taas uudestaan, toisaalta on paljon parempi olo, kun on syönyt ja oksentaa kaiken ulos, tulee puhdas ja vapaa olo.
Mutta sekään ei kestä kauaa.
En enää tiedä kenelle puhuisin, kun poikaystävä lähti, ja kaverini nyt ovat mitä ovat, heille ei voi tälläisestä puhua.
Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan, ja kohta on taas ankea syksy ja talvi ja stressi ja masennus.
Minulla meni pari viikkoa sitten poikaystäväni kanssa poikki,
jännittää uuteen opiskelupaikkaan meneminen ja
olen aika yksinäinen, en tunne täältä pahemmin ketään,
ihmiset kohtelevat minua miten heitä huvittaa, jos minä teen heille jotain niin olen ihan kamala ihminen, jos he tekevät
jotain minulle niin minä en saisi valittaa.
Ennen en pahemmin välittänyt noista muista asioista,
ajattelin että pärjään kun poikaystävä on tukemassa ja auttamassa.
Nyt hänkin on poissa, kokonaan, emme ole edes missään väleissä, hän tietää minun elämästäni kaiken ja tietää myös niin sanotusta bulimiastani.
Seurustelimme yli vuoden, alussa oksentelin, mutta viimeset puoli vuotta pystyin olemaan oksentamatta,
kännissä kyllä tuli silloin tällöin oksennettua, silloin kaikki kaatui jotenkin niskaan, mutta ei selvinpäin.
Nyt kesällä on tullut ahmittua kaikenmaailman jäätelöitä, suklaata ja keksejä, on ollut paha olo mutta olen pitänyt kaiken sisälläni.
Eron jälkeen olen vaan rohmunut kaikkea lisää, sen jälkeen olen rääkännyt itseäni pyöräilemällä jonka jälkeen tulen kotiin ja oksennan kaiken ulos.
En halua että tämä kaikki alkaa taas uudestaan, toisaalta on paljon parempi olo, kun on syönyt ja oksentaa kaiken ulos, tulee puhdas ja vapaa olo.
Mutta sekään ei kestä kauaa.
En enää tiedä kenelle puhuisin, kun poikaystävä lähti, ja kaverini nyt ovat mitä ovat, heille ei voi tälläisestä puhua.
Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan, ja kohta on taas ankea syksy ja talvi ja stressi ja masennus.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tiedän tunteen... itelläkin 3kk oksentamatta, mut nyt taas lisääntyneen ahdistuksen/masennuksen takia on tullu paastottuu, syötyy, urheiltuu ja ahmittuu... eli kaikkea vaan sekaisin. aina yritän uudestaan alottaa 'terveen' elämän; onnistuin siinä melkein kaksi viikkoa, sit alko taas mennä päin metsää... joka päivä, vaik en ees ois syöny mitekää hirveesti, tekee mieli oksentaa ja vaan antaa periks taas. mut oon päättäny et en aio; en ees oksenna sitä kuuluisaa 'yhtä' kertaa, sehän tottakai jäis viimeseks...
mut tsemppiä ja voimia sulle! et oo yksin vaik se siltä tuntuis. toivottavasti pystyt taistelee tätä vastaan vaikka se tuntuiski loputtoman vaikeelta. :)