Huonoja

Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta

1. Älä kerro että harkitset lähtöä. Parannussaarnat, syyttely ja karttaminen alkavat heti. Jopa liikkeen opetuksien epäilystä pitää tehdä parannus. Odota kunnes sinulla on tukiverkko, ennen kuin kerrot kenellekään, miksi "et pyöri enää piireissä”.

2. Rakenna tukijärjestelmää vl-uskon ulkopuolelle. Haluat ehkä kuulla terapeuttia, käydä vertaisyhteisössä, tavata entisiä jäseniä tai liittyä ryhmään, joka perustuu harrastuksiin tai muihin mielenkiintoihisi. Jossain myöhemmässä vaiheessa haluat ehkä liittyä johonkin uuteen uskonsuuntaan. Tämän vaihe tulee kuitenkin vasta myöhemmin harkinnan kera, jotta et vaihtaisi vain yhtä ahdistavaa uskonlahkoa toiseen vastaavaan.

3. Anna itsellesi aikaa ja etene hitaasti. Ymmärrä, että erotessasi ajattelet kaksijakoisesti lestadiolaisuudesta, sen jäsenistä ja sen opetuksista. Hyväksy itsesi ja ajatuksesi. Olet vapaa kyseenalaistamaan kaiken. Anna itsellesi aikaa kehittää uusi ajattelutapa, ettei olisi suoraan houkutusta johonkin uuteen ulkoa ammennettavaan oppiin.

4. Kohtaa pelkosi ja hyväksy itsesi. Sinä olit aivopesty, jyrkkä vakaumuksellinen ja vie aikaa selvittää erot toden ja fiktion, hyvän ja pahan, rakkauden ja pelon välillä. Luota siihen, että kaikki epäilysi ovat todellisia ja opettavat, eivät tuomitse sinua.

5. Tutki lestadiolaisuuden historiaa. Mitä enemmän tiedät sen menneisyydestä, sitä enemmän näet vain sen sosiologisen yhteisöllisyyden, joka on muuttunut aikojen saatossa aivan kuten mikä tahansa muukin yhteisö.

6. Anna anteeksi niille, jotka tuomitsevat tai karttavat sinua. He tekevät sen pelosta ja siksi etteivät osaa muuta. Älä tunne, että sinun täytyy vastata kysymyksiin tai selittää kaikki itse. Suojaa syntymässä oleva identiteettisi kontrollilta ja pikkuhiljaa opit olemaan mitä olet ja mitä haluat olla.

7. Toimi maltillisesti. Voi olla houkuttelevaa rynnätä aiemmin kiellettyyn toimintaan, joihin liittyy esimerkiksi alkoholi, tanssi, vapaa seksi, urheilukilpailut, musiikkikonsertit tai elokuvat. Toimi harkitsevasti ja älä tee mitään, mitä et haluaisi joskus kertoa omille lapsenlapsillesi.

8. Matkustele laajalti ja tutustu erilaisiin ihmisiin. Mitä enemmän maailma näet, sitä enemmän voit luottaa omaan päätökseesi ja sitä suurempi sosiaalinen verkostosi tulee olemaan.

9. Ole kiitollinen itsellesi. Kun kiusaus olla katkera menneisyydestäsi herää, muista, että se olisi voinut olla paljon huonompikin. Nauti elämästäsi nyt kun se on oma valintasi ja erilainen. Suunnittele tulevaisuutta, älä takerru menneeseen.

10. Ole auttavainen ja tue muita kohtalotovereitasi. Käytä laajentunutta ymmärrystäsi entisestä uskonyhteisöstäsi auttamaan muita sitä tarvitsevia. Et tule koskaan olemaan onnellisempi kuin käyttäessäsi lahjojasi muiden auttamiseen, eikä sinulle jää tällöin aikaa olla katkera.

11. Harkitse ennen radikaaleja muutoksia ulkonäköösi. Vältä muuttamasta itseäsi vain protestiksi, sillä sinulla on oikeus olla oma itsesi ilman että entinen uskonliikkeesi vaikuttaa siihen suuntaan tai toiseen. Nuku useamman yön yli, ennen kuin leikkautat hiuksesi radikaalisti, otat tatuoinnin tai laitat korvakorut.

12. Hyväksy itsellesi se, että tunnet juurettomuutta. Et kuulu enää lestadiolaisiin, mutta et koe kuuluvasi muuallekaan. Tämä tunne voi kestää kuukausia, jopa vuosia. Ota se ainutlaatuisena tilaisuutena tutkia mihin todella uskot ja mihin oikeasti kuulut. Luota siihen, että Jumala rakastaa sinua ja että Hän ei rajoitu mihinkään maalliseen joukkoon. Muista että on muitakin, jotka ovat käyneet läpi samanlaisen prosessin.
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

11. Harkitse ennen radikaaleja muutoksia ulkonäköösi. Vältä muuttamasta itseäsi vain protestiksi, sillä sinulla on oikeus olla oma itsesi ilman että entinen uskonliikkeesi vaikuttaa siihen suuntaan tai toiseen. Nuku useamman yön yli, ennen kuin leikkautat hiuksesi radikaalisti, otat tatuoinnin tai laitat korvakorut.

Äänestä
  • On oikeasti vaikeaa irrottautua perheestään tai jostain lahkosta. En nyt tarkoita vl- uskovia.

    Mormooneista ja itsemurha lahkoista, kuten on ollut Amerikassa on ollut hyvinkin vaikeaa irrottautua. Puhumattakaan Jehovantodistajista.
    Jenkeillä on paljonkin erilaisia tymiä jotka auttavat lahkoista irrottautumisesta.
    On vertaistuki porukouita ja muita.
    Mutta ei se helppoa ole ietautua silti.
    On tunnesiteitä ja silti vaikka niistä selviää, niin itsesyytökset alkavat.
    Alkaa miettimään miten tuli hukattua elämäänsä siinä porukassa.
    Katkera on vaikea olla ketään kohtaan, kun kaikki ovat yhtä sokeita lahkossaan.

    Tavalliseen arkeen ihmisten pariin tuleminen ja huomaaminen, että eihän nämä olekkaan vihollisiani ja piruja, vaan yhtä tavallisia ja rakkaudellisempiakin kuin ihmiset lahkossani on rankkaa.
    Kuitenkin se on myös vapauttavaa.

    Lahkojen side ihmiseen on jotenkin mahdottoman voimakasta.
    Oikein tulee mietittyä joitain Jehovia tai mormooneja joiden opille ei löydy tukea Raamatusta tai historian kirjioistakaan.
    Toivon kuitenkin, ettei kukaan lähtisi pois lestadiolaisuudesta, mutta että kuitenkin miettisi onko vain lahkon lampaana mukana, vai näkeekö hyviä ihmisiä ulkopuolella oman karsinansa myös?

    Rakkaista ihmissuhteista kiinnipitäminen vain pelon vuoksi, että jos sanoin tai olen väärin ei ole oikein.
    Todella vaikeata. Toisaalta haluaisi olla vapaa, mutta toisaalta ei haluaisi ketään loukata. Ei ole helppoa irrottautua lahkosta.
    Kuitenkin mitä Jumala sinulta haluaisi. Että olet mielinkielin kaikille vai että miettisit mitä on olla vastuussa vain hänelle elämästäsi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvvojako== kirjoitti:

Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta

1. Älä kerro että harkitset lähtöä. Parannussaarnat, syyttely ja karttaminen alkavat heti. Jopa liikkeen opetuksien epäilystä pitää tehdä parannus. Odota kunnes sinulla on tukiverkko, ennen kuin kerrot kenellekään, miksi "et pyöri enää piireissä”.

2. Rakenna tukijärjestelmää vl-uskon ulkopuolelle. Haluat ehkä kuulla terapeuttia, käydä vertaisyhteisössä, tavata entisiä jäseniä tai liittyä ryhmään, joka perustuu harrastuksiin tai muihin mielenkiintoihisi. Jossain myöhemmässä vaiheessa haluat ehkä liittyä johonkin uuteen uskonsuuntaan. Tämän vaihe tulee kuitenkin vasta myöhemmin harkinnan kera, jotta et vaihtaisi vain yhtä ahdistavaa uskonlahkoa toiseen vastaavaan.

3. Anna itsellesi aikaa ja etene hitaasti. Ymmärrä, että erotessasi ajattelet kaksijakoisesti lestadiolaisuudesta, sen jäsenistä ja sen opetuksista. Hyväksy itsesi ja ajatuksesi. Olet vapaa kyseenalaistamaan kaiken. Anna itsellesi aikaa kehittää uusi ajattelutapa, ettei olisi suoraan houkutusta johonkin uuteen ulkoa ammennettavaan oppiin.

4. Kohtaa pelkosi ja hyväksy itsesi. Sinä olit aivopesty, jyrkkä vakaumuksellinen ja vie aikaa selvittää erot toden ja fiktion, hyvän ja pahan, rakkauden ja pelon välillä. Luota siihen, että kaikki epäilysi ovat todellisia ja opettavat, eivät tuomitse sinua.

5. Tutki lestadiolaisuuden historiaa. Mitä enemmän tiedät sen menneisyydestä, sitä enemmän näet vain sen sosiologisen yhteisöllisyyden, joka on muuttunut aikojen saatossa aivan kuten mikä tahansa muukin yhteisö.

6. Anna anteeksi niille, jotka tuomitsevat tai karttavat sinua. He tekevät sen pelosta ja siksi etteivät osaa muuta. Älä tunne, että sinun täytyy vastata kysymyksiin tai selittää kaikki itse. Suojaa syntymässä oleva identiteettisi kontrollilta ja pikkuhiljaa opit olemaan mitä olet ja mitä haluat olla.

7. Toimi maltillisesti. Voi olla houkuttelevaa rynnätä aiemmin kiellettyyn toimintaan, joihin liittyy esimerkiksi alkoholi, tanssi, vapaa seksi, urheilukilpailut, musiikkikonsertit tai elokuvat. Toimi harkitsevasti ja älä tee mitään, mitä et haluaisi joskus kertoa omille lapsenlapsillesi.

8. Matkustele laajalti ja tutustu erilaisiin ihmisiin. Mitä enemmän maailma näet, sitä enemmän voit luottaa omaan päätökseesi ja sitä suurempi sosiaalinen verkostosi tulee olemaan.

9. Ole kiitollinen itsellesi. Kun kiusaus olla katkera menneisyydestäsi herää, muista, että se olisi voinut olla paljon huonompikin. Nauti elämästäsi nyt kun se on oma valintasi ja erilainen. Suunnittele tulevaisuutta, älä takerru menneeseen.

10. Ole auttavainen ja tue muita kohtalotovereitasi. Käytä laajentunutta ymmärrystäsi entisestä uskonyhteisöstäsi auttamaan muita sitä tarvitsevia. Et tule koskaan olemaan onnellisempi kuin käyttäessäsi lahjojasi muiden auttamiseen, eikä sinulle jää tällöin aikaa olla katkera.

11. Harkitse ennen radikaaleja muutoksia ulkonäköösi. Vältä muuttamasta itseäsi vain protestiksi, sillä sinulla on oikeus olla oma itsesi ilman että entinen uskonliikkeesi vaikuttaa siihen suuntaan tai toiseen. Nuku useamman yön yli, ennen kuin leikkautat hiuksesi radikaalisti, otat tatuoinnin tai laitat korvakorut.

12. Hyväksy itsellesi se, että tunnet juurettomuutta. Et kuulu enää lestadiolaisiin, mutta et koe kuuluvasi muuallekaan. Tämä tunne voi kestää kuukausia, jopa vuosia. Ota se ainutlaatuisena tilaisuutena tutkia mihin todella uskot ja mihin oikeasti kuulut. Luota siihen, että Jumala rakastaa sinua ja että Hän ei rajoitu mihinkään maalliseen joukkoon. Muista että on muitakin, jotka ovat käyneet läpi samanlaisen prosessin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu