http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2009/07/31/nain-koulutus-lihottaa-palkkapussiasi/200917358/139
Kaks ekaa lääkäreitä.
Voi vitsi mä oon onnellinen että oon niin lahjakas että pääsin lääkikseen. Kiitos mutsi ja faija.
Kaks ekaa lääkäreitä.
Voi vitsi mä oon onnellinen että oon niin lahjakas että pääsin lääkikseen. Kiitos mutsi ja faija.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Myöhemmin työttömänä maisterina voisi vähän v*tuttaa ettei mennyt lääkikseen.
Harmi, ettet ole niin lahjakas, että olisit lukutaidon onnistunut hankkimaan. Taulukossa ovat yksityisen sektorin työllistämät henkilöt eli kyseisten ammattiryhmien kermat. Käytännössä kaikkien listattujen ammattiryhmien keskiansiot jäävät yksityisen sektorin ansioita pienemmiksi.
Taulukko olisi edes hiukkasen järkevä, mikäli siinä esitettäisiin yksityisen ja julkisen sektorin ALOITUSpalkat, sillä tilasto ei myöskään kerro vuosien määrää työelämässä.
Lisäksi tulee huomata, että kärjessä on lääketieteen tohtori ja lääketieteen lisensiaatti on kaukana kärjestä. Ylipäätään hyvin harva lääkikseen päässyt tulee työskentelemään YKSITYISEN sektorin lääketieteen TOHTORINA, joten kyseistä palkkaa on turha odottaa noin vain saavansa.
"Käytännössä kaikkien listattujen ammattiryhmien keskiansiot jäävät yksityisen sektorin ansioita pienemmiksi. "
Tässäkin pitäisi lukea yksityisen ja julkisen sektorin ansioita pienemmiksi, eli koko ammattiryhmän keskiansiota pienemmiksi.
Yllätyin tänään, kun kuulin että kuntamme terveysasemalla lääkärivälitysfirman leivissä työskentelevä, 3 vuotta valmiina ollut lääkäri saa palkkaa kuukaudessa 7000 € PUHTAANA käteen! Ihan "perus terveyskeskuslääkärin" hommia siis tekee.
Että näin :D
Ja sitten vielä se, että talukossa on säännöllisen työajan keskiansio, eli siitä puuttuu päivystykset.
"Voi vitsi mä oon onnellinen että oon niin lahjakas että pääsin lääkikseen. Kiitos mutsi ja faija."
Et sit omin sanoin osannut kirjoittaa.
vois olla oma.
Tilastossa näkyi lääketieteen tohtorin ansiot muttei oikeustieteen tohtorin ansioita. Sen sijaan oikeustieteen maisteri tienasi enempi kuin lääketieteen lisensiaatti ja oikeustieteen lisensiaatti tienas vitusti enempi!!! sen sijaan tilastoissa ei ees näkynyt oikeustieteen tohtorin 12 000€/kk palkkaa
ja muiden "herkullisten" tautien toistuvasta katselusta vaatisin kyllä palkankorotusta. Puhumattakaan mielenterveysongelmaisista ynnä muista.
Täytyy todella olla kutsumusammatti.