Mitä te oikein teette kun toivo menetetty.
Mitä toisin sanoa.
Mihin voisin enää uskoa.
Mitä voisin tehdä.
onko tämä viimeinen viesti?
Olen ts. Olen 22v ja tiennyt sen yli 10v vaikken heti ymmärtänyt.
En voi elää tavallista elämää.
En voi seurustella.
En pysty olma itseäni.
En voi olla muuta kuin katkera.
Ei tämä ole muuta kuin epätoivoa.
Alkoholia vasta 17vuotiana, mutta sen jälkeen paljon.
Pakko on olla joskus muuta kuin normaalia tuskaa, vain.
Mutta nuoritus on menetetty enkä tunne että olen koskaan ollut elänyt edes murkkuikää. Vanhenen silti olematta ole itseni, en näytä enää nuorelta, vaikka en koskaan edes elänyt nuoriso ikää.
En koskaan tuntenut kuuluvani tähän maailmaan, en koskaan ole ollut itseni, en koskaan sopinut joukkoon.
Olin tutkimuksissa, ja olen ollut masentunut, tutkimukset todennäköisesti keskeytyivät, vaikkei sitä sanottu, lääkärinaika jäi käyttämättä ja siihen se jäi, sanottiin että ilmoittavat uuden ajan. ;Melkein vuosi on mennyt.
Kokoajan menettää vain voimia olla elossa ja vaikkei niitä ole koskaan paljon ollut, toivolla vain eletään ja se käy vähiin.
Mistä oikein voisi saada voimia elää huomiseen enää.
Muut koulussa omat onnistuneet valmistumaan, saaneet jotain elämästään aikaiseksi, valmistuneet jostain koulusta.
Mutta minä olen kohta käynyt tupla ajan, eikä ole voimia jatkaa enää, en ole oma itseni vaikka mitä yritän saada elämästäni, en koskaan onnistu.
Vaikka yritän parhaani, en onnistu olemaan ja saamaan ja onnistumaan olemaan oma itseni enkä tunne olevani.
Mitä toisin sanoa.
Mihin voisin enää uskoa.
Mitä voisin tehdä.
onko tämä viimeinen viesti?
Olen ts. Olen 22v ja tiennyt sen yli 10v vaikken heti ymmärtänyt.
En voi elää tavallista elämää.
En voi seurustella.
En pysty olma itseäni.
En voi olla muuta kuin katkera.
Ei tämä ole muuta kuin epätoivoa.
Alkoholia vasta 17vuotiana, mutta sen jälkeen paljon.
Pakko on olla joskus muuta kuin normaalia tuskaa, vain.
Mutta nuoritus on menetetty enkä tunne että olen koskaan ollut elänyt edes murkkuikää. Vanhenen silti olematta ole itseni, en näytä enää nuorelta, vaikka en koskaan edes elänyt nuoriso ikää.
En koskaan tuntenut kuuluvani tähän maailmaan, en koskaan ole ollut itseni, en koskaan sopinut joukkoon.
Olin tutkimuksissa, ja olen ollut masentunut, tutkimukset todennäköisesti keskeytyivät, vaikkei sitä sanottu, lääkärinaika jäi käyttämättä ja siihen se jäi, sanottiin että ilmoittavat uuden ajan. ;Melkein vuosi on mennyt.
Kokoajan menettää vain voimia olla elossa ja vaikkei niitä ole koskaan paljon ollut, toivolla vain eletään ja se käy vähiin.
Mistä oikein voisi saada voimia elää huomiseen enää.
Muut koulussa omat onnistuneet valmistumaan, saaneet jotain elämästään aikaiseksi, valmistuneet jostain koulusta.
Mutta minä olen kohta käynyt tupla ajan, eikä ole voimia jatkaa enää, en ole oma itseni vaikka mitä yritän saada elämästäni, en koskaan onnistu.
Vaikka yritän parhaani, en onnistu olemaan ja saamaan ja onnistumaan olemaan oma itseni enkä tunne olevani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vuotiaana ihan samalta. Olin masentunut ja tutkimukset eteni tuskastuttavan hitaasti. Mutta nyt kaikki se on takana ja voin elää.
http://www.tkukoulu.fi/~klassik/tapahtuma/juhla120/cafe/runot/carpe.htm
Elää pitäisi jokaisena päivänä, sillä meillä on vain tämä ainoa elämämme. Ymmärrän toivottomuutesi hyvin. Itselläni on vain risti ja sydän kaulaketjussa, usko ja rakkaus, ei toivoa. En kuitenkaan toivottomuuteen vajoa, sillä ei lopultakaan taivas putoa päähän, kannattaa ottaa rauhallisesti ja miettiä kuinka asioita voisi saavuttaa vähitellen ja mitä voi tehdä itse asioidensa eteen.
Usein tavoittelemme asioita, jotka joku on meille myynyt. Sen sijaan meidän tulisi tavoitella asioita, jotka ovat meille itsellemme tärkeitä.
Suomalainen hoitojärjestelmä on aika julma. Siinä pärjäävät sellaiset ihmiset, jotka kykenevät olemaan ainakin tutkimusten ajan yli-ihmisiä. Masentumiset ja oman identiteetin pohtimiset vain hidastavat tutkimuksia. Mutta mistä he tietäisivät ihmisen sukupuolen kuin vain siitä mitä yksilö heille ilmoittaa?
Asioitaan voi edistää parantamalla omaa suoritustaan. Annan seuraavia neuvoja:
1) Mikä on tahtosi? Selkeät tavoitteet auttavat asian kuin asian eteenpäin viemisessä
2) Jos hoitojärjestelmä laiminlyö jotain, tee se itse. Helpompaa on tehdä itse kuin yrittää patistaa järjestelmää
3) Jos sinulla on jokin vakaumus, älä toimi vastoin omaatuntoasi. Älä koskaan
Minä en ole oikea henkilö neuvomaan sitä, kuinka hoitojärjestelmä läpäistään ennätysajassa. Minä kun olen jäänyt taistelutantereelle. Saan voimaa siitä, että saan hakata järjestelmää aina ja lakkaamatta. Yhteiskunta saa tuomita minut yhä uudelleen samasta rikoksesta, siitä että olen avioliitossa naisen kanssa.
Kannattaa ottaa vaikka sitten pieniä askeleita, mutta oikeaan suuntaan. Se jo rauhoittaa kummasti.
"Olin tutkimuksissa, ja olen ollut masentunut, tutkimukset todennäköisesti keskeytyivät, vaikkei sitä sanottu, lääkärinaika jäi käyttämättä ja siihen se jäi, sanottiin että ilmoittavat uuden ajan. ;Melkein vuosi on mennyt."
Miksi et ole itse tiedustellut tutkimusyksiköstä itsellesi uutta aikaa? Et vaikuta kovin tarmokkaalta ajamaa omaa elämääsi eteenpäin. Tutkimusryhmäkin varmasti katsoo sinun olevan epävarma, kun et mennyt tapaamiseen. Masennus varmasti voi lisätä tutkimusjakson kestoa mutta ei sitä uutta aikaa vuotta joudu odottamaan. Jokaisen diagnoosin saavan tulee olla henkisesti siinä kunnossa, että jaksaa mennä siitä sitten eteenpäin monien muiden eteentulevien asioiden kanssa.
Surkeudessa rypeminen ei auta asiaasi. Ryhdistäydy ja hoida itsesi henkisesti siihen kuntoon että jaksat taas mennä tutkimuksiin ja voit tulevaisuudessa elää sitä elämää mitä haluat. Tsemppiä!