Jyväskylän terveyskeskus vuodeosastojen

palvelutaso

alle hyväksyttävän. Perustelu: Kyllön vuodeosaston koko hoitohenkilökunta poistuu yhtäaikaa sosiaaliselle "virkistys- ja ruoka-tauolle" yhtäaikaa. Potilaat ovat tämän ajan oman onnensa nojassa. Kyltti hoitohenkilökunnan kopin ovella ilmoittaa " Älkää häiritkö henkilökuntaa". Palokan Terveyskeskuksen vuodeosaston hoitajista yksi pistää koko osaston nukkumaan kello seitsemän illalla vierailuajan päätyttyä. Millä oikeudella kysyn ylilääkäriltä ? Onko vuodeosastoilla joku tietty nukkumaanmenoaika ? Ruokaa jakavilla henkilöillä ei mitään käsitystä mitä kullekin potilaalle saisi antaa syötäväksi ja mitä ei. Esimerkki: Ripulista kärsivälle vanhukselle syötetään toistuvasti luumukiisseliä. Sokeri ehdottamasti kielletty potilaille iltaeen kupin vieressä kaksi palaa palasokeria. Puuron kanssa makeaa marjahilloa jne. Kuinka geliaatikot, laktoosi-intolerikot yms. on huomioitu ? Suuria kysymyksiä jotka herättävät keskustelua kenen on vastuu ? Poliitikkojen vai hoitohenkilökunnan ? Sanoisin että hoitohenkilökunnan välinpitäämättömyyden, ylimielisyyden ja oman edun tavoittelun ja ennenkaikkea itsekkyyden ja välinpitämättöyyden ja leipääntymisen omaan työhönsä takia. Toivon päättäjille pitkiä vaipanvaihtovälejä.

20

5459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eoeooe

      Jaaha, taas jonkun "sivusta seuranneen" vuodatus. Jos olisit itse perehtynyt asioihin, osaisit kirjoittaa esim. keliakia-sanan oikein. Kierrätkö oikein "työksesi" eri osastoja, kun tunnut "tietävän" tilanteen niin Kyllössä kuin Palokassakin?

      Turha täällä suomi24.fi -sivuilla on yrittää ottaa kontaktia ylilääkäriin ja vaatia vastauksia! Jos olisit mitenkään tilanteen tasalla tai edes asiallisessa mielessä liikkeellä, osaisit kyllä esittää kysymyksesi siellä, missä niihin saat myös vastaukset.

      Toivon, että annat jatkossa oikeille hoitoalan ammattilaisille työrauhan ja räkytät vain täällä netissä. Kiitos!

      • Terveisiä Perseestä

        välittömästi viestini poistettiin tinanapin toimesta. Kaikki asiallinen keskustelu on kielletty uuden Jyväskylän myötä missä päättäjät kuvittevat yksityisen kansalaisen pystyvän vaikuttamaan kaupungin asioihin. Näin valitettavasti myös kaupungin sosiaalitoimen sisällä työntekijöiden pyrkiessä mielipiteillään parantamaan työyhteisöä. Kysyn aivan vakavasti- mikä mättää Jyväskylässä ? Kohta muuttotappiollinen näivettylä ?

      • eoeooe
        Terveisiä Perseestä kirjoitti:

        Kirjoitusteknisten seikkojen perusteella oletan sinun "terveisiä p:stä" -nimimerkin olevan tämän ketjun aloittaja, ja vastaan sinulle taas sinne, missä nyt oletkin.

        Minulla ei ollut "iloa" lukea taannoista poistettua vastaustasi, koska mieleeni ei edes tullut odottaa sitä. Ilmeisesti viestisi oli sen verran roisi, että valvoja poisti sen saman tien, tuumaan minä. Minulla ei ollut siihen siis mitään osuutta.

        Sinun kannattaa hoitaa "työyhteisösi" asiat ja ongelmat oman esimiehesi kanssa ja pyrkiä sopuisaan yhteistyöhön.muiden ihmisten kanssa. Pelkät mielipiteet eivät asioita muuta, vaan mahdolliset muutosehdotukset pitää voida myös perustella asiallisesti.

        Aikaisemmat haukkusi tk-sairaalan työntekijöille eivät muuten kuulu sosiaalitoimen, vaan terveystoimen piiriin. Kaikille lienee ilmiselvää, että sinulla on runsaasti erilaisia ongelmia, joiden asiallinen selvittely edellyttää yhteydenottoa muualle kuin tänne keskustelupalstalle.

      • periaatteella
        eoeooe kirjoitti:

        terveyskeskusten henkilökunta yrittää vaientaa avuttomat potilaat. Kukaan järjissään olevista potilaista ei uskalla valittaa, koska henkilökunnalla on keinonsa kostaa ja vaientaa niin sanotut hankalat potilaat. Voitko terveysalan ammatissa työskentelelevänä kertoa kuinka näitä epäkohtia voidaan parantaa ? Vai keskitytkö mielellään asiaa arvostelevien haukkumiseen tällä palstalla ? Tekisitkö analyysin tästä kirjoituksesta mikä tässä on vialla ?

      • En tarvitse niitä enään

        mutta kenties sinä ja kolleegasi tarvitsevat. Palokka saneerataan homeongelmien vuoksi.

      • revi siitä
        En tarvitse niitä enään kirjoitti:

        mutta kenties sinä ja kolleegasi tarvitsevat. Palokka saneerataan homeongelmien vuoksi.

        En ole työssä Palokassa enkä ENÄÄ Kyllössä. En silti seuraa toimettomana tuon vällyönti kysymysmerkki- tyypin vaahtoamista täällä keskustelupalstalla. KOLLEGOILLE lähetän kyllä terveisiä ja toivotan voimia raskaaseen työhön ja naamat norsunv:llä olevien "sivustaseuraajien" kohtaamiseen.

      • Mikset toimi niin?
        periaatteella kirjoitti:

        terveyskeskusten henkilökunta yrittää vaientaa avuttomat potilaat. Kukaan järjissään olevista potilaista ei uskalla valittaa, koska henkilökunnalla on keinonsa kostaa ja vaientaa niin sanotut hankalat potilaat. Voitko terveysalan ammatissa työskentelelevänä kertoa kuinka näitä epäkohtia voidaan parantaa ? Vai keskitytkö mielellään asiaa arvostelevien haukkumiseen tällä palstalla ? Tekisitkö analyysin tästä kirjoituksesta mikä tässä on vialla ?

        Jatkan edelleen, että sinun kannattaa käsitellä asiat siellä, missä ongelmia havaitset, jolloin asioihin saattaa tulla muutos. Työyhteisösi(?) tai läheisesi hoitopaikan epäkohdat eivät kohennu täällä melskaamalla, vaan ottamalla yhteys asiallisesti ko. osaston hoitotyöstä vastaavaan henkilöön. Miten se on niin vaikeata?

      • että poistuit
        revi siitä kirjoitti:

        En ole työssä Palokassa enkä ENÄÄ Kyllössä. En silti seuraa toimettomana tuon vällyönti kysymysmerkki- tyypin vaahtoamista täällä keskustelupalstalla. KOLLEGOILLE lähetän kyllä terveisiä ja toivotan voimia raskaaseen työhön ja naamat norsunv:llä olevien "sivustaseuraajien" kohtaamiseen.

        ammatista. Sinunlaisia mulkvisteja ei todellakaan tarvita hämmentämään ammattilaisten kutsumustyötä.

      • hhhhhaaaaaa
        että poistuit kirjoitti:

        ammatista. Sinunlaisia mulkvisteja ei todellakaan tarvita hämmentämään ammattilaisten kutsumustyötä.

        En ole poistunut ammattialalta enkä ole koskaan halveksinut kenenkään työtä toisin kuin juuri nuo kaltaisesi"sivustaseuraajat", jotka tälläkin palstalla luulottelevat ja kyselevät ilman, että ottaisivat asioista selvää ja erityisesti vaatisivat vastauksia niiltä asiantuntijoilta, jotka asioiden sujumisesta esimerkiksi terveyskeskussairaalassa vastaavat. Ilmeisesti asiallinen keskustelu on sen verran vaikeaa, että kykenet vain räkyttämään täällä keskustelupalstalla.

      • olin ajattelematon
        hhhhhaaaaaa kirjoitti:

        enkä huomioinut sinua tarpeeksi. Toivottavasti pystyt antamaan minulle myötätuntoa ja ymmärrystä jatkossa.

      • cccmc
        olin ajattelematon kirjoitti:

        enkä huomioinut sinua tarpeeksi. Toivottavasti pystyt antamaan minulle myötätuntoa ja ymmärrystä jatkossa.

        Tietenkin saat anteeksi, mutta tuskin tapaamme missään, joten joudut tyytymään vain virtuaaliseen kädenpuristukseen. Minäkin pyydän anteeksi, että kirjoitin turhan kiukkuisesti.

    • AlallaOnKaikenlaisia

      Hoitohenkilökunnassa on paljon luonnevikaisia, koska soveltuvuuskokeita ei ole enää vuosiin tai vuosikymmeniin järjestetty hoitoalan opiskelijavalinnoissa. Pääsevät luikahtamaan koulutukseen ja sitä kautta työhön, jossa tarvittaisiin ihan toisenlaista persoonallisuutta. Avuttomiin potilaisiin on helppo purkaa omat patologiat. Monille hoitotyö on myös pelkkä duuni, johon ei ole muuta kiinnostusta kuin raha.

      • Anonyymi

        Raha ja varastaa kovia kipulääkkeitä tai muita keskushermostoon vaikuttavia. myös potilaille määrättyjä lääkkeitä vaihdetaan käsikauppatavaraan.
        Jonkintasoinen testi pitäisi tehdä jo hoitajien koulutuksen alussa etteivät luonnevikaiset ja narkkarit pääse "opiskelemaan" lähihoitajiksi.nykyään opiskelupaikan saa millainen foliohattu hyvänsä.

    • Vaipatologiat

      Voi hyvä tavaton! Kuka sitä toisten paskoja ja kusisia vaippoja pyörittelisi ja oikkuja ja vittuiluakin kuuntelisi ihan vain talkootyönä? Se korvaus minkä moisesta työstä saa, on naurettavan pieni työn raskauteen ja työaikoihin verrattuna. Sitten vielä tämä stanan Kempeleen suurvisiiri ilkeää rokottaa noita raatajia epäoikeudenmukaisesti.
      Ei sillä alalla sentään niin pöllöjä ole kuin eduskunnassa.

    • tuuttuuuu

      Jos koet omaisesi hoidossa puutteita/huomauttamista niin ota sen osastoston hoitajaan yhteyttä.
      Olen itsekkin ollut Kyllössä ja en ymmärrä että aikuset ihmiset laitetaan klo 19,00 nukkumaan, eivät kai hoitajatkaan käy siihen aikaan nukkumaan kotonaan.

      • hehhehhee

        Kyllä mua taas heti aamusta alkoi kaikki vituttamaan

    • sellastaseon1

      Kuka sitä nyt yksin kahvi/tupakkatauolle lähtee työpaikaltaan. Samaan aikaan lähtee myös ruoka/siivoushuollosta työntekijät tauolle. Osottele siellä ovan takana sit että jossain vaiheessa os3 oven joku aukaisee.

    • Sielläovattöissä

      Ensinnäkin, terveyskeskussairaalan osastot ja vuodepaikat ovat asiakkaita, eli potilaita varten. Kaiken maailman tautiset sukulaiset vain sotkevat ammattilaisten työpäivää typerillä kysymyksillään ja hortoilemalla ulkovaatteissa ja -kengissä osastoilla. Jos sattuu vielä olemaan joku ei valtaväestöön kuuluva potilaana, niin Ruotsistakin tulee sata henkeä huutamaan.
      Kyllä henkilökunnalle kuuluu työrauha, kaikkine taukoineenkin.

    • täysidioot

      Kyllä toivoaan että omaiset auttavat vanhusten syöttämisessä ja ovat sairaan ihmisen elämässä mukana. Ei siellä narikkakaan ole mihin vaatteet jätetään ja minusta romaanit eivät ole valtaväestö mitä ilmeisesti tarkoitit vaan vähemmistö. Et varmaan itse ole koskaan ollut vuodepotilas, kyllä se mieltä ilahduttaa jos joku SAA käydä edes katsomassa.

    • Sielläovattöissä

      Opettele lukemaan! Siinä lukee selvästi "joku ei valtaväestöön kuuluva". Sen sijaan romaneita, jotka muuten kirjoitetaan yhdellä jälkimmäisellä a-kirjaimella, ei tekstissä mainittu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3700
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1813
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      151
      1270
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      913
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      870
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      850
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      830
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    Aihe