Olenpa tässä miettinyt, että kannattaako sittenkään yrittää kertoa mielenterveysongelmistaan tai niiden vaikutuksista omaan elämiseen sellaiselle ihmiselle, joka ei ole itse mitään tällaista kokenut, eikä selvästikään pysty ymmärtämään mielenterveysongelmaisia...?
En sano, että hän suhtautuisi mitenkään negatiivisesti mielenterveyskuntoutujiin, mutta keskustellessa häneltä tulee todella kummallisia lausahduksia, joista paistaa niin hyvin läpi se, ettei hän ymmärrä. Toisaalta ei kai sellaista edes voi vaatiakaan, mutta mikähän olisi oman toipumiseni kannalta parhaaksi?
Ystävyys sinällään on mukava kokemus tämän eristyneisyyden keskellä, mutta onko se sitten pään seinään lyömistä kun ei oikein osaa olan kohautuksella suhtautua hänen sanomiinsa. Jotenkin niitä sanoja jää pyörittelemään päässään turhan paljon eikä siitä ainakaan olo kohene.
En sano, että hän suhtautuisi mitenkään negatiivisesti mielenterveyskuntoutujiin, mutta keskustellessa häneltä tulee todella kummallisia lausahduksia, joista paistaa niin hyvin läpi se, ettei hän ymmärrä. Toisaalta ei kai sellaista edes voi vaatiakaan, mutta mikähän olisi oman toipumiseni kannalta parhaaksi?
Ystävyys sinällään on mukava kokemus tämän eristyneisyyden keskellä, mutta onko se sitten pään seinään lyömistä kun ei oikein osaa olan kohautuksella suhtautua hänen sanomiinsa. Jotenkin niitä sanoja jää pyörittelemään päässään turhan paljon eikä siitä ainakaan olo kohene.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.