jääkiekossa

Sirkus alkoi taas jäävuoroista, kuten oli odotettavissa.Olen seurannut Salon jääkiekon taustavaikuttajien touhuja muutamia vuosia. Tappelua, kinaa, kiusantekoa, ja annettujen lupausten pettämistä. Aina on mukana ollut ex tinuri, vastaan muut. Eihän se ole uutta, että Salossa pelaa ulkopaikkakuntalaisista koottu jääkiekkojoukkue. Muinoin meillä pelasi joukkue I divarissa jossa ei edes bussikuski ollut salolainen. Se tarina oli lyhyt, velkojen maksu pitkä.
71250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko se mielestäsi hyvää juniorityötä ja esimerkkiä nuorille, kun oman seuran sisällä värvätään uutta joukkuetta ja seuraa ja luvataan täysin mahdottomia?

Äänestä
  • katsotaan "rauhassa riittääkö johtajalla hilloa ja aikaa"!?? aloittaa voi aina...
    "on rotareita ja motareita" ! toivottavasti ei tuo intiasta halpoja,pelaajia...

    Äänestä

  • Ainoa selkäänpuukottajaseura on Hokki (nykyjään HT). Hokki perustettiin saloon nimeenomaan hajoittamaan salpaa ja vilpasta. Alunperin sillä ei ollut muuta tarkoitusta kuin tukahduttaa muut kiekkoseurat salossa ja kieltämättä se siinä onnistuikin.
    Nyt sitten kun edes jollakin on munaa ja perustaa uusi seura kaupunkiin, jota salon jääkiekko on kaivannut jo vuosia, niin jollain on pokkaa haukkua selkäänpuukottajaksi. Ottaisit seuraavan kerran selvää salon kiekkohistoriasta ennenkuin kirjoittelet täällä.

    Äänestä

  • ffgh kirjoitti:

    Ainoa selkäänpuukottajaseura on Hokki (nykyjään HT). Hokki perustettiin saloon nimeenomaan hajoittamaan salpaa ja vilpasta. Alunperin sillä ei ollut muuta tarkoitusta kuin tukahduttaa muut kiekkoseurat salossa ja kieltämättä se siinä onnistuikin.
    Nyt sitten kun edes jollakin on munaa ja perustaa uusi seura kaupunkiin, jota salon jääkiekko on kaivannut jo vuosia, niin jollain on pokkaa haukkua selkäänpuukottajaksi. Ottaisit seuraavan kerran selvää salon kiekkohistoriasta ennenkuin kirjoittelet täällä.

    Löytyi joku rohkea, joka rikkoo Piirosen itseriittoisen kiekkomonopolin.

    Salossa aikanaan kiekkoa 10v pelatessani Hokin intressit taisi löytyä Hokkipainon tiloista jäähallin sijaan.

    Äänestä

  • Lopultakin kirjoitti:

    Löytyi joku rohkea, joka rikkoo Piirosen itseriittoisen kiekkomonopolin.

    Salossa aikanaan kiekkoa 10v pelatessani Hokin intressit taisi löytyä Hokkipainon tiloista jäähallin sijaan.

    Ht:ltä lyhyeen, suuret lupaukset pelaajille peruttiin, se siitä edustuksesta ! Onko nyt kaikki hyvin?

    Äänestä

  • haihai kirjoitti:

    Ht:ltä lyhyeen, suuret lupaukset pelaajille peruttiin, se siitä edustuksesta ! Onko nyt kaikki hyvin?

    saiko koko joukkue kenkää,3:n viikon jälkeen!?? johan nuorisoa koulutetaan "kovilla"!!
    onx tottaka?? nyt tinuri kompuroi jos näin...

    Äänestä

  • Niin se tais mennä........ :) velat muutttuu saataviks, saatavat veloiks... Kannattaa se perse pitää siinä penkissä kiinni et pääsee töihi, jottei asuntolainan lyhentäminen jää pankin kontolle. Ja veronmaksajien maksettaviks niin kauan kuin vain nauttii siitä että joku sen palkan maksaa. :::::)))))) Onneks nousukausi on jo tulos.......
    Voi pari työpaikkaa viel 2017 luvul lähtee....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sirkus alkoi taas kirjoitti:

Sirkus alkoi taas jäävuoroista, kuten oli odotettavissa.Olen seurannut Salon jääkiekon taustavaikuttajien touhuja muutamia vuosia. Tappelua, kinaa, kiusantekoa, ja annettujen lupausten pettämistä. Aina on mukana ollut ex tinuri, vastaan muut. Eihän se ole uutta, että Salossa pelaa ulkopaikkakuntalaisista koottu jääkiekkojoukkue. Muinoin meillä pelasi joukkue I divarissa jossa ei edes bussikuski ollut salolainen. Se tarina oli lyhyt, velkojen maksu pitkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu