selviytymiseen? Tuleeko niistä luusereita vai pärjääkö ne?
Tämä aloitus on reippaasti provo (itse asiassa, mikä on provo...?).
Asia on tärkeä. !
Tämä aloitus on reippaasti provo (itse asiassa, mikä on provo...?).
Asia on tärkeä. !
Miten alkoholismi vaikuttaa
lasten
24254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
viinaa, jotkut jatkaa ketjua ja avioituu juopon kanssa...jotkut sinnittelevät miten sattuu...ei kai siinä muuta.
Ite olin nysväke ja vailla itsetuntoa,mutta nyt...nyt olen voittanut sen viinapirun vaikutukset ja olen elossa! 55v tarvittiin tappamaan se kaikki paska mitä seuraa juoppouden kiroista! Rikkoutunut sisin ym.
Enkä kestä spugeja, en...vaikka voissa paistaisitte!
Pohjaton viha pilatusta elämästäni ja pilatuista elämnistä.
Siitäpä saisi kunnon sarjan, pilatut elämät!
Omalta kohdaltani ja seurailtuani ympäristöä, olen ollut tulokseen, että aika usein jölkikasvusta tulee kovempia ja pärjäävämpiä elon elämisessä. Ollut elämän kovemmat puolet tilanteena päällä, eikä ole ruusunpunaisia aurinkolaseja päässä vääristelemässä elämän raadollisuutta.
Tokikin tauti on myös tavallaan perytyvää, paskoista lähtökohdista ei oikein saa lähtökohtia tai näkemyksiä eloa varten. Mutta onhan noita sivistyskodeista ja hyvistä taloudellisista kodeista sillan alle sortuneitakin. Alkoholisti ei muuten pääsääntöisesti ole siltojen alla. Elelee rivarissa, käy duunissa, lapset, koira ja kissa. Ja päissään joka päivä. Sillanalustyypit on marginaaliryhmä noissa kuvioissa. Laastari otassa edustustilaisuuden jälkeen se toinen ääripää.
että lapsuuden helvetti on kellekään hyväksi.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Moniko osaa kuusvuotiaana paistaa kananmunat itselleen ja äidilleen? Moniko osaa pitää huolta vanhemmisttan, saati itsestään?
Puhutaan toki pullamössöisstä. vaikean lapsuuden eläneet eivät ole sellaisia.
Eihän se hyvä ole varttua alkoholiperheessä. Mutta aloituksessa nimenomaan udeltiinkin, lasten tulevaisuudennäkymiä sellaisessa, yllätttävänkin tavallisessa tapauksessa.
Mun mielestä se on 50/60. Kun oppii asioita nuorena, on etulyöntiasemassa moniin lapsiin, jotka pahimmillaan kasvavat aikuisiksi viiskymppisinä kun mutsi kuolee. jos on pärjännytlapsena, on kokemustapärjätä elossa paljon enenpi kuin monilla hopealusukka suussa syntyneillä.
lopunikäinen suru suru menetetystä lapsuudesta, sillä alkoholistin lapsi ottaa aikuisen roolin, hän hoivaa vanhempiaan, tai vanhempaansa.
Alkoholistien lasten koko lapsuus menee epävarmuudessa, kyllä lapsen täytyisi saada elää vapaana kaikista huolista,- en tarkoita vapaata kasvatusta, vastuuttaa voi lapsenkin mutta ottaen hänen kehitysasteensa huomioon, - ei kerrostaloa vielä lapsen niskaan.
Hirveiltä tuntui tarinat kuinka pienet lapset järsivät kokonaista ranskanleipää pinnasängyssä, kun äiti nukkui humalaansa, kyseessä oli alkoholisti perhe jossa molemmat joi..
minun lapsuuteni aineellisesti poikennut toisten lasten vastaavasta.
Ei minun tavinnut kenenkään ruuista, juomista välittää.
Ei minun tarvinnut olla perheen apulainen.
Ei minun tarvinnut keittää munia eikä makkaroita.
Suuri hätä vain tuli ja hävetys, kun taaskaan isä ei tullut määräaikana kotiin, vaan hoippui myöhemmin tien laidasta toiseen.
Toiset lapset katsoivat toisiinsa merkittävästi, säälien, kai?
Tietäen, että taas noitten seinän takaa illalla kuuluu mökä.
Toisenlaisella lapsuupsuudella olisi syntynyt vähemmän neurooseja, ehkä?
Ihmisen perusta on tasapainoinen lapsuus, ei alkoholismi sitä tee.
Lähestyit asiaa ympäristön ja muitten ihmisten mielipiteitten lähtökohdista. Nyt oli puhe objektista, ei sivulauseista tai kukkahattutätien moraalikäsityksistä.
Kuten on aina todettu, kotiolot ovat merkittävin asia ihmisen kasvamisessa ja elinikäisesä kehittymisessä. Se on kivijalka.
Kovalle kivijalalle kasvaa kovia ihmisiä.
Jos kivijalka rakennettu Nalle karkeista ja lässytyksestä, elon realiteetit iskee päälle vasta myöhemmin. Melkein naurattaa, kun viiskymppiset ihmiset "murtuu" kun mutsi tai fatsi delaa. Ketähän ne reppanat sen jälkeen pyytää lainojensa takaajiksi tai keltä ne sitten kysyy apua lastenlasten päivähoito pulmiin?
Raaka alkoholismi tai huume addikrismi tai uskonnollinen fanatismi, tai ihan mikä tahansa asia, joka menee äärimmäisyyksiin on aina riski lapsille. Siis elämiensä kannalta. Ihminen lasvaa elämänsä kasvattamana.
Pulihima ei todellakaan ole kellekkääm mitenkään suositeltava kasvuympäritö. Tosiasia vaan on on, että sellaisissa kodeissa kasvaa paljon ihmisiä elämäänsä.
Jos startti on kova, se voi johtaa ongelmiin myöhemmin, Jos tungetaan hampurilaisia suuhun penikasta asti, elämän realiteetit tulevat sitten vastaan joskus myöhemmin.
Mutta, elämän "totuudet" tulevat ihan varmasti vastaan ihan jokaiselle, viimeistään kuolemaa tehdessään.
Joku valopää koitti selittää jotain tupupupuna-juttua tässäkin ketjussa. Joojoo, kun mummi on haudassa ja perinnöt jaettu se ja sama- Tärkeintähän on, ett'ä lapsi ei ole joutunut kokemaan mitään traumoje tai taistelemaan elämänsä tai toimeentu
lonsa puolesta ikinä.
En todellakaan ole minkään alkoholismin kannattaja, olen muuten jopa pikkasen humanistikin.
Mielestäni kovat olot, olkoon viina, sota, uskonto, sikainfluenssa, mikä tahansa se olo. Kun ja jos sen kanssa pärjää, sen kokemuksen ottaa opikseen jne. Silloin on todellinen menestyjä. Perityillä rahoilla ostetuilla purjeveneillä seilaavat ihmiset joutuvat koviin paikkoihin vasta vanhemmiten. Ja siis ainakin viimeistään kuolosängyssään.
Kummastelua ap. kyssässä herättää lähinnä se, että joku oikeasti on kiinnostunut sosiaalipornollisesti puliporukoiden lapsista. Ei ollut puheen valitettavankin yleiset huostaanotot, koulukodit tms. Realismi jäi sivuseikaksi, eikä asiaan otettu mitään teoriittistakaan lähtökohtaa. '´
Tämähän näissälin asioissa on aina vikana, puhutaan kaikenlaista. Kukaan ei etsi mitään mitä coisi tehdä asioittten eteen.
Minun mielestäni pulikotienlasten avun saaminen on lähinnä kiinni koululaitoksesta.v Se on ainoa instanssi. missä lapsi on tarkkaan seuratussa ympäristössä ja koulutuksen saaneiden ammatti ihmisten alaisuudessa ennen työikäänsä.
Tästä päästiinkin sujuvasti koululaitokseen, opettajien moraaliin, nykyelon tuotantopohkaiseen ajattelumalliin jne. Sorpaleet on osa kokonaisuutta, ei kokonaisuuus itsessään.
Pulien lapset joko puliutuvat tai pärjäävät. Jos puliutuu, se siinä, jos tulee pärjääjäksi, pullamössöllä kasvatetut pehmot on luusereita ajan juostessa.
tämäkin.."pullamössöllä kasvatetut pehmot on luusereita ajan juostessa."
ja mitä se pullamössöllä kasvattaminen muka on?
Onko ns. normaalissa perheessä kasvanut ihminen jotenkin heikompi yksilö, - sittenhän meijjän puoskienkin pitäsi olla luusereita, mutta kun eivät ole, jokainen heistä tekee työtä, ja elättää perheensä ihan ite.., hoivaavat esim. näitä kovan- ja mielestäsi sopivissa oloissa kasvaneita "selviytyjiä", so. mielenterveys ongelmaisia nuoria..heitä on tänäpäivänä luvattoman paljon.
P.s. nämä kys. nuoret ei sitten ole todellakaan niitä pullamössö kasvatuksen saaneita..
täysin menneen jutun pointti puskaan.
Yritänpä toistaa pääasian.
Aivan yksi lysti, mitä muinoin muut miettivät.
Oma pääasia oli yrittää alkoholistin aikaansaamasta tappeluksesta päästä pois illalla, vaikka ikkunan kautta, etten minäkin saanut taas vahingossa nyrkistä.
Väännäpä siitäkin jotain maailmoja syleilevän, filosofisen kasvattavaa, josta olisi pitänyt saada vankkaa kasvualustaa menestyäkseni, ja kauan elääkseni tässä isänmaassani.
Juokoon jokainen vaikka niin, että kusi päreellä palaa, mutta älköön vahingoittako lastaan, ruumiillisesti, eikä henkisesti. Jos se on terveellistä ja rakentavaa jonkun mielestä, niin menköön mittauttamaan kallonsa.
Pointti olikin siinä, että jos nuorena oppii selviytymään, selviytyy paremmin myähemminkin. Kaikki ei selviydy nuorena, vanhemmiten elo on sitten perseestä. Mutta kyllä se vaan on niin, vaikeudet ja vastoinkäymiset kouluttaa ihmistä, silleen, että aina menee putkeen ja kaikki onnaa ja aina on tukea jossain, sitten kovat paikat ovat sitten ikäänkuin yllättäen edessä.
Koitas muuten selittää jollekin lätkäharkkoihin menossa olevalle kaupunkilaiselle penikalle, että voisi laittaa kengät jalkaan ja kävellä hallille ja tulla kävellen himaan syömään kaurapuuroa sen jälkeen....
Ikävää, että sulla oli tollanen lapsuus ja sen johdosta susta tuli sitten katkera luuseri. Kaikille ei vain käy noin huonosti, monet oppivat lukemaan, jotkut jopa tajuavat lukemansa. Ikävää että luetun ymmärtäminen on jäänyt kohdallasi oppimatta.
Sinun sisäänleivottua katkeruuttasi ihmettelen. En ole sanallakaan kertonut elämästäni aikuisena. Luulottelet katkeruudessasi, mutta jatka vaan harjoituksiasi!
Millä oman katkeruutesi juuret sepität?
tulee luusereita ja samanlaisa alkkareita kun vanhempansa, tai toinen vanhempi. Toiset pärjää erittäin hyvin maailman teillä, eikä ole mitään ongelmia.
Oli provo tai ei niin yhtä ainoata vastausta tälläisiin kysymyksiin ei ole, kun onneksi ollaan kaikki yksilöitä ja se mikä pistää toisen maanrakoon saa toisen taistelemaan.
Tulee, tai on tulematta.
Ainakin lapsuuden kokemukset kulkevat iäti mukana. Häpeä, pelko, mielipaha, epävarmuus, jopa itsesyytökset, sitä kaikkea, ja paljon muuta pahaa, saa lapsi taakakseen eliniäkseen.
Vaikka mallia olisi ollut kylliksi.
Vanhempi ottaa siiderin pari, ymmärtääkseni, niitäkin harvoin.
Nuorempi, vielä vähemmän. Ainakin on kuskiksi valmis, mihin aikaan vaan.
Ja isä kun on juonut säiliövaunullisen...
Aloitti sen sodan jälkeen, heitteli mutsia seinille, kunnes minä kasvoin tarpeeksi isoksi.
Pari kertaa yritti minunkin kimppuuni, kaksi kertaa riitti, Toisella kertaa meni niin vaikeaksi että mutsi ja broidi repi minut irti, muuten olisin tehnyt isäntapon.
Sen jälkeen keskittyi V...miseen.
Ja sen minä kestin hyvin.
Broidi ei juo ollenkaan, minä aloitin 1960 ja homma jatkuu.
Töissä olen, kolme tenavaa, kaksi muijaa, ja terve mies.
Tässä tarina.
Eli ei ne vanhemmat vaikuta mitään.
kyllä kaikki kokemamme lapsuudessamme niin hyvä kuin se pahakin vaikuttaa meihin jotenkin...vaikka emme aina niistä kaikista kokemuksistamme oli niin tietoisia...aikuisina enää...
Halaus. Lämmin. sulle vain...jokainen tarina ...on omansa..ajatuksin;
t.Pimu
sinänsä lasten tulevaisuutta pilaa. Itse asiassa se voi tavallaan auttaakkin lasta rakentamaan omasta elämästään parempaa kun näkee läheltä alkoholismin haittoja.
Paljon tietysti riippuu siitä, millainen alkoholisti vanhempi on muuten ihmisenä ja vanhempana lastaan kohtaan.
Vaimoni isä oli kova alkoholisti mutta ei koskaan ollut paha lapsilleen eikä vaimolleen. Vaimoni ei koskaan ole muistellut isäänsä pahalla. Ainoastaan siitä tuntee katkeruutta kun isänsä juominen vei rahat ja perheen lapsille ei aina ollut kunnon ruokaa.
Sen sijaan vaimon äidin (raivoraitis) käyttäytyminen lapsiaan kohtaan ja suhtautuminen alkoholistimieheensä on vaimon mielestä aiheuttanut hänelle henkisiä ongelmia. Koko aikuisiän kärsimänsä paniikkihäiriönkin panee suurelta osin äitinsä syyksi.
huonosti selvitymiseen, mutta toisaalta pieni naukkailu voi eristää selvitymistä.
Miten alkoholismi vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen? Siihen ei voi olla yksiselitteistä vastausta. Kerron yhden tarinan:
Omasta rakkaasta miehestäni ja hyvästä perheenisästä tuli alkoholisti vasta, kun lapsemme oli ehtinyt jo elää 10 vuotiaaksi. 10 - 15-vuotiaana lapsi joutui näkemään miten alkoholi voi vahingoittaa ja tuhota ihmistä. Koska hänellä oli turvallisia aikuisia lähellään, eikä häneen kohdistunut uhkia, hän sai hoidetuksi koulunkäynnin, harrastuksensa ja muut asiansa kohtuullisen hyvin. Hänelle oli ehtinyt kasvaa terve itsetunto ja hän tiesi, ettei hänen tarvinnut hävetä isänsä tekojen vuoksi vaan tiesi isänsä olevan niistä yksin vastuussa.
Hän oppi, ettei ole tärkeätä, mitä muut ajattelevat tai näkevät. Isänsä humalatila ei estänyt häntä viettämästä kavereitten kanssa aikaa myös kotonaan - tosin enimmäkseen omassa huoneessaan, ettei isä päässyt häiritsemään. Luultavasti hän oppi myös, ettei rakasta ihmistä hylätä ensimmäisen vastoinkäymisen tultua, vaan häntä yritetään auttaa.
Kun auttaminen ei onnistunut ja normaali kotielämä alkoi käydä liki mahdottomaksi, muutimme eri koteihin. 15 - 20-vuotiaana hän kieltäytyi muistamasta hyviä asioita isästään. Myöhemmin muistot ovat palanneet ja hän on kiitollinen siitä, että äitinsä jaksoi muistuttaa ja kertoa paremmista ajoista. Isänsä kuoleman jälkeen hän kertoi olevansa kiitollinen siitäkin, että tuli pitäneeksi jonkinlaista yhteyttä isäänsä loppuun asti ja oikeastaan vain siksi, että äitinsä jatkoi yhteydenpitoa ja veti lapsen mukaan "vain selvinä päivinä" järjestettyihin tapaamisiin.
Luultavasti isänsä alkoholismin vuoksi lapsi joutui jo tavallista aikaisemmin miettimään omaan elämäänsä liittyviä arvoja ja omaa suhtautumistaan asioihin. Luultavasti hänestä saattoi sen vuoksi kasvaa ymmärtäväisempi ihminen. Hän näyttää mielestäni menestyneen hyvin omassa elämässään ja omassa parisuhteessaan. Luultavasti hän osaa pitää varansa, jos on perinyt isältään alkoholismiin altistavia geenejä.
Tässäpä tuli esille ainakin yksi tärkeä pointi, eli se että toinen vanhemmista oli vahva ja tervejärkinen, sekä viisaan kaukonäköinen; monesti katkeruus juovaa puolisoa kohtaan lyö leimansa koko perhe elämään, - enkä tosin ihmettele sitäkään.
Oma kokemus ja lyhyesti.
Lapsuus ja nuoruus yhtä uhkatutkana oloa. Seuraat katseet hymähdykset...milloin se taas alkaa. Ei helpottanut se että äiti oli tiukka, päinvastoin. Isä eli elämän joka valui hukkaan. Paitsi että me lapset olemme olemassa.
Oma eloni meni normaalisti, niin luulin. Kelleen en kertonut sillloin. Samanoloinen oli oma liitto, Ero tehtiin.
Seuraukset itselle kaikesta eletystä elämästä masennus, paniikit, burnoutit...Sanoin kaikesta, ei yksin alkoholista, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Katkeruutta en tunne. Ymmärrän heitä vaikkei se minua auta enää.
En voi kuvitella muuta elämää kun sitä ei ollut. Näin minusta tuli minä. Kunnon virassa ja korkeakoulun käynyt.
Kuvasit melkein minun elämääni. Alkoholistinen lapsuus jättää myös syvän kyvyttömyyden luottamuksen rakentamiseen. Me emme luota kehenkään eikä oikeastaan mihinkään paitsi ehkä itseemme. Alkoholistiperheessä lapset ottavat usein vanhemman roolin ja oppivat pärjäämään, maksavat vaan siitä pärjäämisestä myöhemmin kovan hinnan kuka milläkin valuutalla. Mutta niin kuin sanoit, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja tämähän on asia josta ei puhuta.
kun ei saisi puhua, - miksi aina väheksytään tunne elämän puolelle tulleita vammoja, ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus, - se tulisi aina muistaa, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kyllä lapselle kuuluisi olla turvallinen koti, ilman mahdottomia riitojakin ja muita kähinöitä.
P.s. Olen pahoillani, ymmärrän Sinua/Teitä..