En nyt tiiä mihin tämän oisin tupannut, joten pistin nyt tänne. :)
Elikkäs kysyisin mikä on teidän varhaisin muistikuvanne tästä elämästä.?
Itse muistan selvästi esim. sen kun minut kastettiin. Muistan sen kaiken niinkuin omin silmin näin. Muistan että näpelöin kummini korua siinä sylissä ollessani ja äkkiä tuli tunne että se ois jotenki kiellettyä ja vein käen pois. Myöhemmin kuvia penkoessa huomasin, että kummillani tosiaan oli ollut tuo sama koru kastajaistilaisuudessa. Silloin se näytti, kuten kaikki muukin, vain paljo suuremmalta. :)
Toinen muistikuva on yks vuotis synttäreiltä. Muistan kun syntymäpäiväkakkua aletaan tuomaan mua kohti. Se oli täynnä kynttilöitä. Kakku näytti aivan valtavalta ja kynttilöiden liekit näytti peittävän koko näkökentän. Aloin tietenkin huutamaan ku pelotti. :) Toinen muistikuva samasta päivästä on kun mentiin kuvattavaksi valokuvaamoon. Muistan kun äitini solmi päähäni rusetin ja valokuvaamossa se kuvaajanainen yritti saada minua nauramaan ja sillä oli semmonen punanen pallo. Mietin siinä, et pitääkö tuo mua täysin toopena, kyllä mä tiiän että kuvissa pitää hymyillä siihien mitään palloja tartte. :D Myöhemmin koitin kysyä äidiltäni että oliko sillä kuvaajalla palloa, enkä oikein selvää vastausta saanut. Harmittaa.. :(
Onko tämä täysin outoa muiden mielestä ja mahdotonta. Muistikuvat ovat todella eläviä. Ja itse olen täysin varma että ne ovat oikeita. Elävimpiä ne olivat kun olin kolmevuotias. Väitin jo tuolloin kivenkovaan, että muistan ku mut kastettiin. Ärsytti kun mua ei uskottu. Ajattelin myös tuolloin samalla lailla kuin nykyään. Vaikkakaan en sanoilla, vaan enemmänki tunsin asioita(hankala selittää)tunsin häpeää, pelkoa, iloa, ja välillä pohdin että mitäköhän varten tämäkin johto tässä lojuu..esim. :D
Oon lukenu että nämä ns. vanhat sielut saattavat muistaa asioita hyvin varhaisilta ajoilta. Tästä syystä tuppasin tämän keskustelun tänne. Ite en tiedä mihin uskoa. Uskoakko jälleensyntymiseen ja muihin outouksiin, kun kuitenkin muistaminen nyt on ihan luonnollinen asia, enkä yritäkkään tähän yhdstää mitään yliluonnollista. Pistin nyt kuitenkin tähän vielä tämmösen huomautuksen, ettei joku ihmettele mmitä tällainen aihe tekee tällä palstalla :D
Elikkäs kysyisin mikä on teidän varhaisin muistikuvanne tästä elämästä.?
Itse muistan selvästi esim. sen kun minut kastettiin. Muistan sen kaiken niinkuin omin silmin näin. Muistan että näpelöin kummini korua siinä sylissä ollessani ja äkkiä tuli tunne että se ois jotenki kiellettyä ja vein käen pois. Myöhemmin kuvia penkoessa huomasin, että kummillani tosiaan oli ollut tuo sama koru kastajaistilaisuudessa. Silloin se näytti, kuten kaikki muukin, vain paljo suuremmalta. :)
Toinen muistikuva on yks vuotis synttäreiltä. Muistan kun syntymäpäiväkakkua aletaan tuomaan mua kohti. Se oli täynnä kynttilöitä. Kakku näytti aivan valtavalta ja kynttilöiden liekit näytti peittävän koko näkökentän. Aloin tietenkin huutamaan ku pelotti. :) Toinen muistikuva samasta päivästä on kun mentiin kuvattavaksi valokuvaamoon. Muistan kun äitini solmi päähäni rusetin ja valokuvaamossa se kuvaajanainen yritti saada minua nauramaan ja sillä oli semmonen punanen pallo. Mietin siinä, et pitääkö tuo mua täysin toopena, kyllä mä tiiän että kuvissa pitää hymyillä siihien mitään palloja tartte. :D Myöhemmin koitin kysyä äidiltäni että oliko sillä kuvaajalla palloa, enkä oikein selvää vastausta saanut. Harmittaa.. :(
Onko tämä täysin outoa muiden mielestä ja mahdotonta. Muistikuvat ovat todella eläviä. Ja itse olen täysin varma että ne ovat oikeita. Elävimpiä ne olivat kun olin kolmevuotias. Väitin jo tuolloin kivenkovaan, että muistan ku mut kastettiin. Ärsytti kun mua ei uskottu. Ajattelin myös tuolloin samalla lailla kuin nykyään. Vaikkakaan en sanoilla, vaan enemmänki tunsin asioita(hankala selittää)tunsin häpeää, pelkoa, iloa, ja välillä pohdin että mitäköhän varten tämäkin johto tässä lojuu..esim. :D
Oon lukenu että nämä ns. vanhat sielut saattavat muistaa asioita hyvin varhaisilta ajoilta. Tästä syystä tuppasin tämän keskustelun tänne. Ite en tiedä mihin uskoa. Uskoakko jälleensyntymiseen ja muihin outouksiin, kun kuitenkin muistaminen nyt on ihan luonnollinen asia, enkä yritäkkään tähän yhdstää mitään yliluonnollista. Pistin nyt kuitenkin tähän vielä tämmösen huomautuksen, ettei joku ihmettele mmitä tällainen aihe tekee tällä palstalla :D
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muistan kun oli kamalan ahdasta ja tunneli veti minua sisäänsä. Sitten tuli kauhean valoisaa, liian räikeät valot ne olivat ja isot valkoiset tolpat olivat ystävällisiä. Huusin koska valot olivat liian räikeät, en sen takia että se olisi ollut refleksi.
Tuo oli syntymähetkeni. Tuntui pahalta kun synnytystunneli oli ahdas, leikkaussalin valaistus oli järkyttävän häikäisevää. Mutta lääkäri ja äitini ( nuo tolpat tai jättiläiset ) olivat kohtuullisen miellyttäviä ja rauhoittivat tilannetta.
Muistan myös kun joku hassuliini ojenteli käsiänsä jonka vuoksi halusin tehdä hänet vieläkin iloisemmaksi olemalla itsekin hassu. Tilanne on valokuvattu ja olin silloin n. 1-vuotias, edessäni oleva "hassuliini" on isäni jolla on kamera kädessä ja ojentelee sitä valokuvatakseen. Minulla on tuo valokuva nyt hallussani, ja se on ensimmäinen kuva mikä minusta otettiin.
Muistan kun maailma oli valtavan suurta, ihmiset olivat korkeita kuin pylväät ja puhuivat oudosti lässyttämällä. En pitänyt lainakaan lässyttämisestä, olinhan jo iso poika! Silloin olin 2 vuotias, juuri oppinut kävelemään. Neuvolaan minua ei saanut muuta kuin kovalla suostuttelulla, koska pelkäsin kirkasta valaistusta ja lässyttävää tätiä. Stetoskooppi lässy-tädin kädessä oli mielenkiintoinen ja innostuin siitä. "Lässytäti" sanoi silloin, että "poikahan on hyvin kehittynyt"!
Muistan hyvin selkeästi ikävuoteni 0-2, juuri ne vuodet joista sanotaan ettei niitä voi muistaa. Muistan siksi koska en koskaan kokonaan menettänyt lapsen tietoisuutta :-)
Lapsuuden muistaminen on itse asiassa suunnattoman hauskaa ;-)
Et tasan tarkkaan voi muistaa syntymääsi, koska vastasyntyneen aivot eivät ole kehittyneet siten, että se olisi millään tavalla mahdollista. Eikä lääkäri sitäpaitsi osallistu synnytykseen, eli valemuistosi osoittautuu näinkin vääräksi.
Kun katselee vanhoja valokuvia, joissa on itse esim. pieni sylivauva, niin näistä syntyy erityisen herkästi valemuistoja. Sama pätee aloittajan valemuistoon kasteesta; se on syntynyt mielikuvituksessa valokuvan pohjalta. Jopa itselläni on samanlainen valokuvasta alkunsa saanut valemuisto n. 1 vuotiaana. Kuvittelen muistavani vain ne asiat, mitä valokuvassa näkyy, mutta vaikka miten pinnistelisin, en pysty muistamaan mitään muuta siltä ajalta.
Entiset elämät, sielunvaelluksen yms. on taas puhtaasti mielikuvituksen tuotetta ja hölmö yritys selittää muuten vaikeasti ymmärrettäviä asioita.
> Et tasan tarkkaan voi muistaa syntymääsi, koska vastasyntyneen aivot eivät ole kehittyneet siten, että se olisi millään tavalla mahdollista. Eikä lääkäri sitäpaitsi osallistu synnytykseen, eli valemuistosi osoittautuu näinkin vääräksi.
Muistan ja sillä siisti. Siihen ei muilla ole milään argumenteilla mitään vaikutusta. Se ei ollut lääkäri silloin koska käsitteellinen ajattelu ei ollut syntynyt. Kaikki mitä kerron on totta mutta käsiteellistetty, jotta siitä voi kertoa.
On sama asia oliko se lääkäri vai kätilö. Siitä ei ole tietoa itse asiassa tarkalleen, koska näen vain valkoiset hahmot edessäni. Eivät ne lapselle ole lääkäreitä tai edes ihmisiä.
> Kun katselee vanhoja valokuvia, joissa on itse esim. pieni sylivauva, niin näistä syntyy erityisen herkästi valemuistoja. Sama pätee aloittajan valemuistoon kasteesta; se on syntynyt mielikuvituksessa valokuvan pohjalta. Jopa itselläni on samanlainen valokuvasta alkunsa saanut valemuisto n. 1 vuotiaana. Kuvittelen muistavani vain ne asiat, mitä valokuvassa näkyy, mutta vaikka miten pinnistelisin, en pysty muistamaan mitään muuta siltä ajalta.
Muistan muitakin asioita ja niitä ei ole valokuvattu. Olen pystynyt tarkistamaan vanhemmiltani 0-2 vuotiaan tapahtuneita asioita ja ne pitävät paikkansa.
Valemuisto-argumentteja on kuultu aiemminkin. Aivoteoriaan vetoaminen ei auta, koska kokemus on vahvempi kuin yksikään tutkimus. Todelliset aivoni sijaitsevat itse asiassa muualla kuin fyysisessä kehossa, siinäpä aivotutkijoille pureskelemista. Fyysisillä aivoilla prosessoin vain vähän, ne käyvät lähinnä lineaariseen prosessointiin kaavamaisessa lineaarisessa ajassa.
Pienestä asti olen myös lukenut ihmisten ajatuksia ja lukenut auroja. Tätäkään latistajat eivät kykene ymmärtämään. Miksi tiedän niin paljon asioita vaikka en ole niitä kirjoja lukenut?? Siksi koska luen toisinaan niitä akashasta suoraan heti kun kirjan nimi mainitaan. Akasha on aivotutkijoille mysteeri, se ei sijaitse fyysisissä aivoissa. Siellä on kaikki tieto mitä maan piirissä on koskaan tuotettu.
Pääasia että ne itselleni ovat tosia, toisten ei tarvitse niihin uskoa. Silti kiintoisaa niistä vaihtaa ajatuksia.
Tieteellisesti reinkarnaatiota ei olla todistettu, mutta kuitenkin on todella vakuuttavia tapauksia, joita ei olla osattu selittää. Esimerkkinä vaikkapa kuuluisan Shanti Devin tapaus ja vastaavia on muitakin.
http://www.beliefnet.com/Faiths/Hinduism/2002/06/I-Have-Lived-Before-The-Reincarnation-Of-Shanti-Devi.aspx?p=1
Vaikka tiede ei tunnusta reinkarnaatiota, niin moni asialle vihkiytynyt tutkija (ent. skeptikoitakin) on kuitenkin vakuuttunut ilmiöstä.
http://www.victorzammit.com/book/chapter24.html
http://www.near-death.com/experiences/reincarnation01.html
Valemuisto ei todellakaan selitä kaikkea. Skeptikot eivät yksinkertaisesti ole tutkineet asiaa, saatikka tiedepiirit, joten tieteellisesti asiaa ei voi argumentoida puoleen taikka toiseen. Mikäli väittää reinkarnaatiota huuhaaksi, silloin syyllistyy argumentaatiovirheeseen. Esimerkki skepsiksen sivuilta:
4) Vetoaminen tiedon puutteeseen
Tarkoittaa väitettä, että jos jotakin ei ole todistettu vääräksi, sen täytyy silloin olla oikein – ja päinvastoin.
”UFOt ovat vierailleet maassa tuhansia vuosia – kukaan ei ole todistanut etteikö näin olisi.”
”Yhtään konkreettista todistetta UFOista ei ole – niinpä niitä ei ole olemassa.”
Yksinkertaisesti sanottuna: todisteen olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste.
http://www.skepsis.fi/jutut/virhelista.html
Tiedän että skepot pyrkivät tekemään reinkarnaatiosta olkinuken, mutta aihetodisteiden valossa ei voi tosiaankaan sanoa, että kyse on vain olkinukesta. Itse en pidä reinkarnaation tieteellistä falsifiointia mahdottomana.
"Skeptikot eivät yksinkertaisesti ole tutkineet asiaa, saatikka tiedepiirit, joten tieteellisesti asiaa ei voi argumentoida puoleen taikka toiseen."
Ajatus juoksi sormia nopeammin, eli selkeytän sanomaani:
Skeptikot eivät yksinkertaisesti ole tutkineet asiaa riittävästi, saatikka tiedepiirit, joten tieteellisesti asiaa ei voi vielä todistaa puoleen taikka toiseen.
Valemuistoja on tutkittu hyvinkin intensiivisesti sekä psykiatrian että psykologian saralla. Itselläsi ei vaan juuri taida olla oikeaa tietoa asiasta, kun olet näemmä keskittynyt vain rajatiedon ahmimiseen.
Päästiin siis jo reinkarnaatioon asti.
Olen siinä samaa mieltä että reinkarnaatio on tieteellisesti ottaen falsifioitavissa. Se ei kuitenkaan muuta itse kokemusten todenperäisyyttä. On erittäin hankalaa määritellä täsmällisillä käsitteillä mikä tarkalleen ottaen inkarnoituu. Reinkarnaatiota voi kuvata siten että lampun liekki synnyttää uuden liekin uuteen lamppuun.
Prosessi mahdollisimman yksinkertaisena, miten sen käsitän: elämän aikana tapahtumat leimautuvat energiakehoon, jota sanotaan eetterikehoksi. Fyysiset aivot eivät ole muitivarasto, vaan muisti sijaitsee koko kehon alueella vitaaliaineessa. Se ympäröi fyysistä kehoa ja on ensimmäinen askel kohti hienoaineisia maailmoja. Kun elämä on kuoleman jälkeen vetäytynyt vähittäisen prosessin kautta eräälle hyvin hienoenergiselle/hienoaineiselle tasolle, niin alunperin eetterikehossa olevat muistot leimautuvat tämän tason aineeseen. Tätä sanon akashaksi.
Akashaan jäävät muistot, tai tarkemmin syyt jotka aiheuttavat elämänjanoa. Maallisesta elämänjanosta muodostuu uusi henkilö ja laskeutuu takaisin alempaan maailmaan. Kun syitä (muistoja) ei ole, niin uutta henkilöä ei muodostu.
Muisti säilyy alzheimer-potilaallakin aivojen tuhouduttua, koska muisti on vitaaliaineessa. Vitaaliaine jossa muistijälki on, on sitä ainetta, jota tiede sanoo kvarkeiksi. Kuoleman jälkeen kvarkkiaine herää eloon ja muisti palautuu. Kuolemanjälkeinen keho muodostuu kvarkkiaineesta raskaimmillaan. Siksi sitä on hyvin vaikeaa havaita.
A) En väittänyt että valemuistoja ei olisi tutkittu.
B) En väittänyt että valemuistoja ei olisi tai että ne eivät selittäisi suurta osaa kertomuksista.
Väitin että kaikkea ei voida selittää valemuistoilla tai millään muullakaan länsimaisen tieteen tuntemalla teorialla faktuaalisesti. Arvailla voi toki. Se ei kuitenkaan todista reinkarnaatiosta mitään, että valemuistoja on tutkittu länsimaisen tieteen metodein.
Mikäli tarkoituksesi oli vain puolustaa valemuistoja yhtenä selitysvaihtoehtona esimerkiksi aloittajan kertomukseen, niin sitä selitysvaihtoehtoa pidän itsekin aivan luonnollisena ja hyvänä.
Teet minusta nyt kuitenkin omia päätelmiäsi ja yrität romuttaa uskottavuuteni keskustelijana vihjaamalla että maailmankuvani rakentuu rajatiedon varaan piittaamatta esittämistäni asioista. Sekin on argumentaatiovirhe.
Mietin itsekin tuota että mikä osa itseasiassa reinkarnaatiosta voidaan todistaa. Käytännössa tarkoitin kuitenkin että voidaan todistaa jollain ihmisellä olevan muistoja jonkun aikasemmin eläneen ihmisen elämästä. Falsifiointi ei vielä selitä että miten nämä muistot ovat siirtyneet tämän uuden ihmisen tietoisuuteen - tieteellisesti.
"Muisti säilyy alzheimer-potilaallakin aivojen tuhouduttua, koska muisti on vitaaliaineessa. Vitaaliaine jossa muistijälki on, on sitä ainetta, jota tiede sanoo kvarkeiksi. Kuoleman jälkeen kvarkkiaine herää eloon ja muisti palautuu. Kuolemanjälkeinen keho muodostuu kvarkkiaineesta raskaimmillaan. Siksi sitä on hyvin vaikeaa havaita."
Siis mitä ihmeen jorinaa tuo on? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään. Pelkkiä irrallisia tietellisiä termejä sotkettuna sekavaan jargoniin jostain uudelleensyntymisestä.
Ihmettely ja varsinkin nauru pidentää ikää :-)
Tällä hetkellä juuri tuo toisen henkilön muistojen omistamisen todistaminen tuntuu realistiselta. Shanti Devi muisti riittävän selvästi ettei epäilyksille muistojen olemassaolosta jäänyt sijaa. Muistot toisesta henkilöstä voidaan perustella myös kollektiivisen tietoisuuden lukemisella. Kun lukee kollektiivista tietoisuutta, niin on ikäänkuin se henkilö, jota luetaan. Tapahtuu samaistuminen.
Tosin kollektiivista tiedostumatonta ei ole todistettu yleisesti psykologiassa. Tällä hetkellä se on lähinnä jungilainen hypoteesi ja apukäsite.
Akasha laajasti käsitettynä = kollektiivinen tietoisuus, joka jää useille tiedostumattomaksi.
On aivan toinen juttu todistaa reinkarnaatio niissä muodoissa missä se tunnetaan esoteerisessa kirjallisuudessa. Tätä olemassaolevaa esoteerista tietoa on syytä täydentää. Ei ole olemassa nähdäkseni yhtenäistä reinkarnaatioteoriaa, se tulisi ensin luoda vallitsevien näkemysten pohjalta.
Reinkarnaation todistamiseen tarvitaan selvänäköä, ja selvänäkö on usein subjektiivista. Nykyinen persoona värittää havaintoa, jolloin vääristymätön selvänäkeminen on haastava saada aikaan. On myös objektiivisuutta lähentelevää selvänäköä, ja sitä sanotaan henkiseksi selvänäöksi.
"majasta" toiseen. Olen aikoinaan tehnyt kokeita hypnoosilla, ja regressio kokein
olen päätynyt samaan. Eräässäkin kokeessa koehekilä kertoili edellisen elämänsä nimen ja paikkakunnan, syntymä ja kuolinvuotensa. Ne kirjattiin muistioon, ja hän sai niistä kopion.
Pian hän matkusti tuolle paikkakunnalle ja sen hautausmaalta hän löysi nuo
samat tiedot hakattuna jo sammaloituneeseen hautakiveen.
Tästähän saatiinkin mielenkiintoinen keskustelu aikaseksi. Valemuistoista en aikaisemmin olekaan kuullut, mutta voisin väittää ettei kyse ole siitä. Nuista tapahtumista kun ei kaikista edes ole valokuvia, ja niistä joista on, niin tuskin kaksi-kolmivuotiaana olen niin tarkkaan valokuvien yksityiskohtiin kiinnittänyt huomiota.
Otin tuon reinkarnaatio-aiheen tähän lähinnä siksi, koska se on joskus kävässyt mielessä. Olen kuitenkin aina pitänyt noita muistoja täysin luonnollisina, sitä en kiistä. Ja siksi, kun jos olisin tämän aiheen muualle pistänyt, tuskin olisin saanut yhtään vastausta. Ajattelin että täältä saisin enemmän ymmärrystä osakseni. :)
Lisäisin tähän vielä, että olen muutenkin ollut aina erilainen lapsi. Niin sanotusti pikkuvanha. Yksivuotiaana(muistan sen, mutta aiheesta on myös videokuvaa otettu) minulla annettiin sellainen valkoinen lelupupu. Muistan sen elävästi, niinkuin se olisi tapahtunut eilen(olen koittanut vaalia tätä muistoa, ettei unohdu) elikkäs siinä äitini ojensi minulle lahjapaketin, missä oli pupu. Otin sen pupun siitä laatikosta ja nakkasin menemään. :D en oo koskaan piitannut leluista, nukeista yms. Muistikuvani tuosta on, että ajattelin että mikäköhän möhkäle tämä on, sama nakata menemään :) lahjapaketti kiinnosti minua huomattavasti enemmän. Siinä kun oli sellainen läpinäkyvä muovi. Sitä tutkin ja pyörittelin innoissani. Sellainen huomautus tähän väliin, että noista läpinäkyvistä muoveista olen tykännyt siitä lähtien. Pistänyt säilöön yms.Käyttänyt omissa"tutkimuksissani"sun muuta.
Silloin kun muut leikkivät nukeilla, itse keräilin yksinäni luonnosta kaikkea lehtiä sun muita, ja pistin ne koeputkiin(joina toimi, ne tupperot mitä pistetään ruusujen varsiin, kun ostetaan ruusuja)elikkäs semmoset muovipötkylät. Opin nelivuotiaana lukemaan ja toisin kuin luulis, lueskelin tietosanakirjoja noihin aikoihin. Tähtitiede kiinnosti erityisesti. Tämä ihan vain selvennyksenä..Olis vaikka kuinka paljon asiaa, mutta ei millään ehdi tässä kirjoittaa. Tässä vähän selvennystä, jos jollain on asiasta vielä omia näkemyksiä. Niitä ois kiva kuulla. Kiinnostaisi tietää vaihtoehtoja asialle mitä oon aina pohtinut. Elikkäs miks oon niin erilainen yms. Kuten sanoin en mitään yliluonnollista tähän väenvängällä liitä mutta en sellaisia asioita kielläkkään.
Tiedän asioita mm. ennalta, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että uskoisi jälleensyntymään. Ja pointtihan tässä loppujen lopuksi oli, että onko muilla vastaavia muistoja. Ei niinkään tuo jälleensyntyminen, jonka heitin vain yhdeksi mielenkiintoseksi vaihtoehdoksi. :) toivottavasti taas joku sai selvää.
Lisäilen taas joku parempi päivä..kiirettä pitää :D
Minun ensimmäinen muisto on kun olin noin 10 kuukautta vanha. Olin äitini, isäni ja isoveljen kanssa katsomassa pappaani sairaalassa, olin juuri oppinut kävelemään. Muistan että juoksin tosi pitkän matkan ja kiipesin hirveän korkealle rautatankoja pitkin, muistan äänen joka tuli kun kenkieni pohja osui sairaalan lattiaan. Kaikki oli niin suurta, pääsin perille pappani viereen ja hän sanoi leikillään nyt en enää päästäkään sua pois, muistan että ymmärsin että hän leikillään vähän pelotteli että en pääsisi pois, itse ajattelin että enhän mä haluukaa päästä pois voin jäädä tähän tässä on hyvä. Se miten tuon kaiken muistan eroo täysin kerrottujen asioiden muistamisesta, kaikki oli hirmu suurta, äänet oli tosi selviä, olen hirveesti ihmetellyt miten voin muistaa ne ajatukset ja tunteet ja miten olen niin pienenä voinut ymmärtää pappani sanat. Opin 9-kuukauden ikäisenä kävelemään ja pappani kuoli kun oli 11-kuukautta, eli tuo asia tapahtui kun olin 9-11 kuukautta. Siitä ei ole valokuvia, kukaan ei sitä ole kertonut, olen muistanut sen aina, muita vastaavia muistoja ei ole noin varhaiselta ajalta, olen kysynyt tuosta asiasta vanhemmiltani aikuisena ja he kertoivat että olimme kyllä sairaalassa yhdessä katsomassa pappaa. En ole pappaani pitänyt koskaan minulle erityisen tärkeänä ihmisenä. Toinen asia joka häneen liittyy elämässäni on se kun olin vakavasti sairaana, paha keuhkokuume, tuli pappani minulle uneen ja sanoi että nyt pitää kiireesti pakata matkalaukku laiva lähtee ihan pian ja meidän pitää keritä siihen, pappani tuli hakemaan minua siihen laivaan. Kun kerroin isälleni tuon unen, isäni pelkäsi että kuolen siihen keuhkokuumeeseen, eikä suostunut jättämään minua yksin hetkeksikään ennen kuin olin parantunut.
Siitä kun olin alle kaksivuotias ja karkasin pinnasängystä, siinä oli yksi pinna, jonka isommat sisarukset opetti siirtämään (ei ollut kunnolla kiinni). Mutta epäilen, että tämä muisto perustuu siihen, että minulle on siitä kerrottu, että tein sellaista.
Toinen muisto, tai oikeastaan näen painajaista siitä, kun tipuin laiturilta olin n. 3-4 vuotias, pelkään siltoja ja laitureita vielä tänäkin päivänä.
Olen ihmetellyt aina ja juuri viime aikoina pohtinut, miksi niin harva muistaa asiota lapsuudestaan. Kun joskus olen joltain kysynyt millainen hän oli esim. kolme vuotiaana tai nuorempana niin tulee vain tiuskaisu, että eihän sellaisia kukaan voi muistaa ja keskustelu päättyy siihen. Itse muistan asioita paljonkin ihan niiltä ajoilta kun opettelin kävelemään joskus yksi vuotiaana ja olisi ollut kiva joskus vaihtaa ajatuksia muiden ihmisten kanssa heidän ensimmäisistä muistikuvistaan, mutta kun kukaan vaan ei tunnu muistavan.
Minun ensimmäinen muistikuvani on kun räpellän jotain ihme lelua missä on erivärisiä nappuloita. Ihmettelin silloin mikä ihme se on eikä se ole selvinnyt minulle vieläkään kun kukaan muu ei muista kyseistä lelua :) olin silloin varmaan noin neljä kuukautta vanha, enkä osannut vielä puhua vaan ihmettelin vaan :)
Muistan tosiaan paljon asioita kun olin ihan jotain vuoden vanha ja on ihana kuulla nyt kun joku muukin kertoo muistavansa.
Uskon todellakin, että muistat sen kun sinut kastettiin. Siitä sielujen vanhuudestahan nyt ei kukaan voi varmuudella sanoa mitään ja liittyykö tuo muistaminen siihen, mutta minä ainakin muistan myös edellisen kuolemani ja edellisestä elämästäni paljonkin asioita, mutta en tiedä sitten sitäkään miksi minä muistan ja monet muut eivät.....
siis enemmän kuin yksi. Muistan kun ensimmäisen kerran aloin hahmottaa puhetta. Jollain tavalla sen painoarvo väheni. Tunsin tarkemmin mitä viestittiin. Sen lämpimän tunteen. Tästä olen saanut todisteet äidiltä myöhemmin. Mutta se pettymys joka liittyi puheen oppimiseen oli aina. Sen jälkeen olen törmännyt ihmisiin ja paikkoihin ja muistanut asioita, joita minun on normaalisti ajatellen mahdoton tietää. Muistan paremmin ajan henkimaailmassa kuin entisen elämäni.
Niin taitaapi niitä muistoja jo aika aikaisessa vaiheessa ruveta kertymään. Itselläni
rantareissusta jäänyt jotakin mieleen, 2 - 3 kuukautinen olin tuolloin...lähinnä se
hiekan kuumuus ja ketkä ympärillä hääri. Toinen muisto samoilta ajoilta onkin jo
vähän sellainen kiikun kaakun kerrottava, olin nääs tuolloin iskän sylissä ja nälkä
kait siinä sitten iski, no syli ei kuitenkaan heti vaihtunut, vaan iskä päättikin sitten
yllättäen katsoa kuinka käy kun toisenalainen tisu imeskeltäväksi tarjotaan.
Olihan se ihan kamalaa kun tunsikin kaiken maailman karvoja suussaan kun
tuli imastua kiinni, joten välitön irtipäästö ja parkua päälle. Kyllähän äiti tuolloin
oitis iskää torui, että minkä vuoksi tämä pientä kiusasi...hän toisesta huoneesta
tuli ja vasemmalle puolella tätä puhetta piti. Kyllä toi olisi saanut jo unohtua :D.
Aloin täällä aivan hillittömästi nauramaan kun tämän luin.. :D
No ei tuommosta kyllä välttämättä haluais muistaa. :D No, jospa
tämä keskustelu saa ihmiset tajuamaan, että ei oo ihan sama miten niitä
vauvaikäisiä kohtelee ajatellen, et ei ne kuitenkaan myöhemmin muista. :)
joka ei pysty unohtamaan mitaan. Siis han (noin 40-vuotias amerikkalainen nainen) muistaa elamansa joka ikisin paivan eilisesta kehtoon sakka. Noin kaksitoistavuotiaana han oivalsi, etta hanen muistinsa on ainutlaatuinen. Jos hanelta vaikka kysyy, muistat elokuun 8. paivan vuodelta 1987, han kertoi heti viikonpaivan, mita hane teki sina paivana, mita tv-ohjelmia oli katsonut jne. Hanen muistiaan on testattu monin eri tavoin ja todellakin hanen aivonsa toimii siten, etteivat ne unohdu mitaan hanelle tapahtuneita asioita.
Ohjelmassa haastatellulta laakarilta, mika lie neurologi, kysyttiin tallaisen supermuistin toiminnasta ja han sanoi, ettei ihmisen muistia pystyta vielkaan tasmallisesti selittamaan. Eli miten tapahtuu projekti "muistaminen".
Erittain mielenkiintoista...
Oma varhaisin muistoni on, kun olin vaipoissa sangyssa ja imin tuttipulloa. :)
Todella hauskaa että löysin tämmöisen vanhan keskustelun, kun on aikaa surffata keskustelupalstalla, sairaana kun olen. Minä olen aivan pienestä asti muistanut sellaisen asian että minua mitattiin neuvolassa(?) semmoisella päästä vedettävällä häkkyrällä jossa maataan. Ja tämän olen muistanut aina, ja kertonut äidillenikin ja kysyin lapsena että mitataanko vauvoja semmoisella, minulla ei siis ollut edes varmaa tietoa asiasta. En muista, mitä äitini vastasi, ja en edelleenkään ole varma mitataanko vauvoja siten, tietääkö joku paremmin? Muistan tunnelman, toimenpide ärsytti, ja huusin. Näin myös, kuinka kaksoissiskoani kannettiin myös mitattavaksi. Tätä kirjoittaessani aloin ajatella, että mitä jos olen hyvin pienenä neuvolassa nähnyt kuinka samaan huoneeseen on ehkä tuotu vauva mitattavaksi,ja siitä on kehittynyt valemuisto.En realistina sulje sitäkään mahdollisuutta pois, mutta juuri tämä siskoni läsnäolo muistossani jotenkin sotii sitä vastaan.
Valemuistoista sen verran, että niitä syntyy herkästi, kun kuulee ne samat tarinat monta kertaa vanhempien tai muiden suusta. Eivätkä ne välttämättä liity lapsuuteen vaan voivat olla yhteydessä myöhempiinkin aikoihin. Esim. mielen defenssit toimivat siten, että sattuneen vahingon laittaa helposti muistoissaan toisen syyksi. Siskoni syytti ja syyttää edelleen minua asiasta, jonka hän itse teki. Kyseessä on vähäpätöinen ja tyhmä asia (laittoi metallia mikroon), mutta nähtävästi sellainen, että se piti kääntää omatunnolta pois :)
Itselläni on monia muistoja, joiden tiedän pohjautuvan muiden kertomuksiin. Sieluni silmin kuitenkin pystyn luomaan itselleni sen tilanteen ja olosuhteet, koska tiedän, että tilanteet ovat olleet tosia. Omaan mieleeni ei ole niinkään piirtynyt tapahtumia tai tunteita, enemmän esineitä ja paikkoja. Hämärästi muistan lapsuuteni kaverit (olin tarhaikäinen) aidalle kiipeämässä, kuinka jätin kieleni kiinni (2-3v) huurtuneeseen matontamppaustelineeseen, vaikka äiti oli nimenomaan kieltänyt (tästä tapauksesta muistan sen pohdinnan ja äidin kyseenalaistamisen, en uskonut ja halusin itse testata). Jouduin repäisemään kielen irti itse, koska en kehdannut kertoa asiasta tarhantädeille. Muistan, kuinka perhepäivähoidossa (olin n. 1v) istuttiin pottaringissä ja kuinka yhdessä potassa oli verta. Muistan hämärästi hoitajan, koiran, eteisen, oven, äidin auton. Muistan tarhan vessajonot, kuinka istuin pöntöllä ja pieni tyttö (Juuli?) opetti minut siinä joutessaan sitomaan kengännauhat.
Muistan myös äitiyspakkauksen helistimen, sen jolla on silmät ja suu. Ja pelkäsin sitä. En sitten tiedä, jouduin synnytyssairaalasta lastensairaalaan puhjenneen keuhkon takia (ensimmäinen henkäykseni oli liian raju, eikä keuhko kestänyt), minut laitettiin happikaappiin ja sain seurakseni helistimen. Minulle on kerrottu tämä tarina, enkä sitä mitenkään muista. Muistan vain sen, että pelkäsin sitä helistintä.
Uskon jälleensyntymiseen omakohtaisten kokemusten kautta. Itse olen kummallinen olento, opin kävelemään varhain (8kk) ja puhumaan nopeasti (1v3kk puhuin jo lauseita), mutta jotenkin sopeutuminen ja oleminen on aina ollut hankalaa. Minulla ei ollut persoonaa, ei mielipiteitä, enkä tiennyt, kuka olin. Lapsesta asti olen ollut varma siitä, että olen jotain muuta, minulla on jokin tarkoitus. Mutta en ole osannut olla. Olen pelännyt sanoa mielipiteitäni, olen pelännyt edes hankkia niitä. Olen kopioinut rooleja ja yrittänyt näytellä niitä, koska minulla ei omaa roolia ollut, enkä ole ollut kuin tyhjää. Näin jälkeenpäin olen sen tajunnut ja olen lähinnä ollut hämmentynyt siitä.