onko elämäni

jo ohi kirjoitti:

kakskymmentä vuotta tätä on jatkunut 15-vuotiaasta saakka. olen lukenut nyt melkein kaikki kirjoitukset täällä ja lähes kaikissa kuvaillaan samoja asioita mitä olen tuntenut ja kokenut. siinä välissä oli pätkä jolloin kuvittelin pystyväni normaaliin elämään. tuli talo ja lapset. oli töitäkin. sitten se alkoi taas sellaisella voimalla että oksat pois. pelkoa, ahdistusta, unettomuutta, vainoharhaisuutta, eristäytymistä, kiukunpuuskia jotka jättivät jälkeensä rikkinäisiä tavaroita ja reikiä seinässä. kolme kuukautta sairaalassa, lääkkeitä, alkoholia, typeriä seksiseikkailuja ja humalassa autolla ajoa. en vieläkään käsitä miten kaikki on tapahtunut ja tuskin sillä on väliäkään. terapeutit ja psykologit voi mun puolesta painua vaikka sarasvuolle töihin. se millä nyt on väliä niin saisin takaisin sen minkä puute on johtanut taas tänne paskan keskelle ilman hetkenkään varmuutta siitä että olen ihminen ja osaan jotain oikeinkin tehdä. ilman jatkuvaa pelkoa siitä ettei mulla ole oikeutta elää koska olen vain rasite ja on parempi etten tartuta muihin kaikkea sitä huonoa mitä mussa on. ylihuomenna on mun syntymäpäivä ja olen jo miettinyt sitä kuukauden päivät miten sanon jos joku sinne änkeää että painuu muualle. tuskin ketään tuleekaan mut on ne tehneet sen ennenkin. puhelin on ollut kaksi viikkoa autossa jotta saisin olla rauhassa eikä tarvitsisi vastailla sellaisiin kysymyksiin joihin en halua vastata koska ei ole mitään hyvää sanottavaa ja siitä tulee soittajalle paha mieli. lapsellista logiikkaa riittää eikä se jätä rauhaan. lapsien on parempi pysyä poissa ettei se tartu ja vaivaa. hyvä juttu tässä kaikessa on et mitä vähemmän olen ollut tekemisissä kaverien tai sukulaisteni kanssa sitä paremmin heillä on asiat alkaneet suttaantua. ottakoot mukulat heistä mallia ja olkoot sellaisten ihmisten kanssa joilla asiat sujuvat. jos jumala olisi armollinen tyyppi niin lähettäisi vaikka hirven tallustelemaan tielleni niin pääsisin pois muiden tieltä. siltä varalta ajankin nykyään ilman turvavyötä. kun en kerran pysty sitä itse tekemään vaikka välineitä kotona on. kaksi ystävääni on ampunut itsensä eikä ole pienintäkään vaikeutta ymmärtää miksi he ovat niin tehneet. ei pienintäkään. ja se tuntui kaikista pahimmalta silloin. ja tuntuu vieläkin. pidän sitä osittain mun syynä. oli syytä tai ei.
aluksi kun luin ajattelin et perhana mul vois olla toivoa viel mut kun sen uudestaan kelasin niin antaa olla. olen ihan varma et olette ansainneet paremman elämän itsenne kautta myös muille. niin se tuntuu toimivan. on vaikea olla hyvä jos ei ole kunnossa. ai nii ja elämä on kovaa taistelua päivästä toiseen ja heikot pitää tappaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä