Olin 8kk sairaalahoidosta (ensin avoimella viimeksi suljetulla)
olin niin masentunut että otin lääkkeitten yliannostuksen yhteensä 5 kertaa.
Nyt asiat ovat aika hyvät itsemurha ajatuksia on huomattavasti vähemmän kuin ennen enkä ole yhtä surullinen. Tosin tulevaisuus näyttää pimeältä.
Se miksi kirjoitan johtuu siitä että minulla on jotain outoja tuntemuksia että haluan olla masentunut, en tiedä miksi? eli masennuksesta saa ilmeisesti lohtua?
Minä vain ihmettelen että mitä tämä on? onko tä jotain psykoottista vai kenties persoonallisuus häiriö? Osaako joku sanoa miksi minulla on tällaisia tuntemuksia?
olin niin masentunut että otin lääkkeitten yliannostuksen yhteensä 5 kertaa.
Nyt asiat ovat aika hyvät itsemurha ajatuksia on huomattavasti vähemmän kuin ennen enkä ole yhtä surullinen. Tosin tulevaisuus näyttää pimeältä.
Se miksi kirjoitan johtuu siitä että minulla on jotain outoja tuntemuksia että haluan olla masentunut, en tiedä miksi? eli masennuksesta saa ilmeisesti lohtua?
Minä vain ihmettelen että mitä tämä on? onko tä jotain psykoottista vai kenties persoonallisuus häiriö? Osaako joku sanoa miksi minulla on tällaisia tuntemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkäpä sinä pelkäät parantumista. Saatat alitajuisesti pelätä sitä, että mitä sinä sitten teet kun olet parantunut.
Tai vaihto ehtoisesti pidät huomaamattasi itse säälissä rypemisestä.
Ehkäpä myös nautit masennuksen ja sen hoitojen kautta saamastasi huomiosta.
Ehkäpä koet itsesi jotenkin erilaiseksi tai jopa erityiseksi, kun olet masentunut ja näin halusi olla erilainen/poikkeava tyydyttyy.
Tässä nyt jotain spekulointia/mahdollisuuksia...
toisin sanoen et voi paranta mistään.
kirjoittaa ettei alakulo ole sairauskaan.
sana masennus on tuntematon sanana.Kysyn sinulta?Kuka tuon masennus-sanan on oikein keksinyt?Uskotko sinä tuollaisen sanan voimaan niin paljon että tunnet itsesi alakuloiseksi.
Nyt me ei puhuta normaaleista tunteista jotka vaihtelevat laidasta laitaan, vaan masennuksesta sairautena. Siihen liittyy muunmuassa häiriöitä aivojen kemiallisessa tasapainossa, ja sitä myötä myös usein paljon hankalia fyysisiäkin oireita henkisten lisäksi.Aivothan säätelevät elintoimintoja. Tavalliset mielialanvaihtelut eivät ole sairautta, vaan normaalia. Sellaisia tässä ei ollakaan hoitamassa.
Luin aloituksesi enkä ehdi nyt lukea, mitä muut ovat kirjoittaneet. Minun tuli heti mieleeni semmoinen asia, että sinua pelottaa! Pelottaa elämä, elämänpelko on tosiasia.
Pelottaako sinua ns. terveiden elämä ja kaikenlaiset vastuut, vaativista työpaikoista puhumattakaan? Näistä kun ei ole kokemusta, ne ovat suuri tuntemattomuus. Siksi on jotenkin subjektiivinen turva "pitää" oma vaivansa tallella. Näin voi olla myös fyysisten sairauksien ja tapaturmien yhteydessä; tällöin jokin osa minua, minun elämänkuviossani, pääsee kuin lepoon ja muutkin ihmiset kontrolloivat kuinka me voidaan. Usein saa olla toisten huollettavana, hoidettavana, mikä saattaa taustoista johtuen olla ihan uutta ja hahmottua tyyliin 'hei, mua rakastetaan'.
Ymmärrän näin, että pelkäät, mitä elämä on yksin ja ilman tätä masennushässäkkää. Missään tapauksessa ei ole kyse siitä, että olisit jokin leikki-sairas. Ihanasti kuvaat tässä asiaa rehellisesti, ja itekin kärsit tästä, mitä huomioiti!
Olen kokenut vähän samaa elämäni aikana. Esimerkiksi työelämässä ollessani, kun tuli jokin sairaus tai toimenpide ja sain sairauslomaa, koin siitä kaikki hyvät puolet hyvänä olona, turvallisuutena; olin levossa ja rauhassa, luvallisesti, vaikka olikin kipu, särky, avuttomuus. Myös jo nuorena, kun jouduin sairaalaan, minusta oli käsittämättömän hyvän tuntuista, että sänkyni ympärille tultiin tyyliin 'mitä kuuluu, miten voit'. Siis henkilökunta riitti minulle vallan mainiosti, kun en ollu tottunut olemaan hoidettuna, huollettuna; en ollut tottunut, että jotkut ovat terveempiä ja vahvempia ja osaavat sanoa jotakin asioihini ja hyvinvointiini.
Eiköhän sinullakin ole näin, että nyt hoitohenkilökunnan taholta saat kokea, että sinusta kuitenkin välitetään!? Sitten parantumisen jälkeen on tuo välittäminen epäselvä asia, kun mellä ei ole mitään hoitosuhdetta. Itse olen kokenut tämmöistä sekä psyykkisten että fyysisten sairastumisten kanssa! Tiedostaminen tässä on avainasia, ja tietenkin haluamme tilanteesta pois. Sanoisin, että on työskenneltävä kovin, jotta muutoin saisi ihmissuhteita. Myös tarttis saada ulkonaistakin turvallisuutta sekä avuttomuuden kokemukset pitäisi saada eliminoitua. - Äh, tuli vähän pitkästi, mutta aloituksesi oli puhutteleva.
Hep, nyt muistin, että paljon vuosia sitten, kun olin sairaalassa tutkimuspotilaana, niin joku lääkäri oli kirjannut potilaspapereihini "...riippuvaisuutta, joka ilmenee jatkuvana oireiden ja lääkityksen tarkkailuna". ! Tuolloin oli kama tunne, en meinannut käsittää, miten tyhmää 'arvostelua' lääkäriltä. Mutta nyt ymmärrän vähän, mitä tuo tarkoittanee (itseäni paremmin tuntien).