Etäisien

Olen siis lähihuoltaja,yksinhuoltajuus yhdestä lapsesta(nainen).

Erosimme miehen kanssa jo vuosia sitten mikä oli ihan hyvä päätös koska suhteemme ei toiminut monestakin syystä.

Alussa oli vähän hankalaa jotenkin nuo tapaamiset ym kun poika oli niin pieni eikä mies ollut kauhean paljon ollut vauvojen kanssa tekemisissä,epävarmuutta varmaankin,vaikka alusta asti opetin vaipanvaihdot ja syöttämiset ym. Annoin ohjeitakin nukkuma-ajoista jne ja hänellä oli apunaan omat vanhempansa silloin kun lapsi oli isällään.

No,sitten hän muutama kk eromme jälkeen ilmoitti että on mennyt kihloihin. Ajattelin että sepäs kävi nopeasti mutta onnittelin;meillä ei ollut enää tunnesidettä eromme aikoihin joten sekin meni ilman suurempaa draamaa.

Tapasin tämän eksän uuden avovaimon ja oli ihan ok,näytti tykkäävän pojastamme. Tapaamiset meni jotenkin sujuvammin kun oli kai se naispuolinen siinä hääräämässä eksän apuna.

Sitten meni muutama kk ja eksä ilmoitti että heille tulee vauva. No,mikäs siinä. Ajattelin siitäkin että kävipäs sekin nopeasti. Toisaalta oli ihan kiva ajatus kun lapsemme oli ainokainen ja minun osalta ainoaksi jää,joten hän saisi osa-a-aikaisen veli tai siskopuolen.

Sen jälkeen kaikki romahti kun tämä lapsi syntyi. Tapaamisista ei meinannut tulla mitään;ei käynyt koskaan tai peruttiin ja siirrettiin tapaamisia. Alettiin multa vaatimaan rahaa ruokaan ym kun lapseni on siellä. Loppujen lopuksi kuulin,ettei tämä uusi avovaimo hyväksykään lastamme!!

Tässä on vuosia kulunut ja sama tappelu jatkuu edelleen;ovat olleet erossakin muutaman kerran tämä eksäni ja hänen aviovaimo(menivät naimisiin). Mikään ei suju.

Asialle en voi mitään vai voinko? Olen yrittänyt kaikkea mutta eksänikin on niin hankala ja syyttää minua kaikesta. Olen ihmetellyt miten mies voi olla sellaisen kanssa joka ei hyväksy hänen omaa lastaan?? Olen sanonut että jos hänen on niin vaikea tavata lastaan(keksii tekosyitä ettei tarvitsisi hakea) niin antaisi meidän jatkaa elämää!

Olen henkisesti niin puhki ainaisesta mollaamisesta miten minä(?) teen kaiken niin vaikeaksi. Tekisi mieleni muuttaa intokiinaan asumaan lapsen kanssa..

Mitä ihmettä tuollainen mies tai nainen oikein ajattelee? Onko muilla etäisillä tällaista ongelmaa että uusi vaimo hankaloittaa asioita vai mistä johtuu? Meneekö todella joillakin miehillä uusi vaimo ja uusi lapsi sen edellisen suhteen lapsen edelle? Miksi ei voi päästää lapsestaan irti jos ei välitä kerran?
0140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

näkökulmaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu