Istun lauantai-iltaa kotona tietäen, että elämäni on tyhjää. Siitä puuttuu jokin ja minä tiedän, mikä se jokin on. Eräs ihminen, joka toi joskus niin paljon valoa elämääni. Ja kaikki meni pilalle. Kenties väärinkäsitysten takia, en enää tiedä. Tai ehkä olimme silloin hieman nuorempia, tyhmempiä. Mutta olen kyllä ottanut opiksi vuosien varrella. Ehkä hänkin?
Sitä vain ei aina ymmärrä kun jotain kaunista tulee kohdalle. Omalla kohdallani se tuli pahaan aikaan, jotenkin liian äkkiä, kun kaikki oli niin kesken. Eihän sitä ymmärrä silloin, että se on tässä ja nyt, se mitä on koko elämän odottanut. Ehkä minä olin vielä liian raakile. Ehkä halusin juhlia vielä, pitää hauskaa ystävien kanssa.
Ehkä se oli väärä valinta. Mutta olisiko siitä silloin joskus tullut mitään..? En usko. Ehkä siitä joskus vielä tulisi. Olisin valmiimpi kuin koskaan. En enää jaksa juhlia. En enää halua istua lauantai-iltoja yksinäni.
Silti istun. Ehkä tämä kaikki vain pelottaa niin paljon. Mutta onko ihminen koskaan valmis tällaisiin tunteisiin? Ehkä on paljon helpompaa valita jotain kevyempää, jotain mikä ei kosketa yhtä paljon. Jotain, mikä ei tuota niin paljon tuskaa kun sitä ei enää ole. Mutta olen oppinut läksyni. Elämä on ihan turhaa jos ei ota riskejä. Olen päättänyt ottaa riskin. Tällaista elämää en halua.
Sitä vain ei aina ymmärrä kun jotain kaunista tulee kohdalle. Omalla kohdallani se tuli pahaan aikaan, jotenkin liian äkkiä, kun kaikki oli niin kesken. Eihän sitä ymmärrä silloin, että se on tässä ja nyt, se mitä on koko elämän odottanut. Ehkä minä olin vielä liian raakile. Ehkä halusin juhlia vielä, pitää hauskaa ystävien kanssa.
Ehkä se oli väärä valinta. Mutta olisiko siitä silloin joskus tullut mitään..? En usko. Ehkä siitä joskus vielä tulisi. Olisin valmiimpi kuin koskaan. En enää jaksa juhlia. En enää halua istua lauantai-iltoja yksinäni.
Silti istun. Ehkä tämä kaikki vain pelottaa niin paljon. Mutta onko ihminen koskaan valmis tällaisiin tunteisiin? Ehkä on paljon helpompaa valita jotain kevyempää, jotain mikä ei kosketa yhtä paljon. Jotain, mikä ei tuota niin paljon tuskaa kun sitä ei enää ole. Mutta olen oppinut läksyni. Elämä on ihan turhaa jos ei ota riskejä. Olen päättänyt ottaa riskin. Tällaista elämää en halua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisko siitä tullut mitään? -Olisi tullut
No se viesti ei ole varmasti minulle mutta voin sanoa
että jos ei oteta riskejä ei juoda shanpanjaa
:)
Tylsä elämä ei ole elämä...
Mieluummin kuolla ikävään kuin olla väärän ihmisen kanssa
:)
virheen ja kadut, kun huomasit menettäneesi jotain hyvinkin tärkeää.
Ehkäpä kaikki on vielä korjattavissa, toivon niin.
elämää jäljellä... on mahdollisuus.
Yrittää nukkua, muuta ei jaksa
? Mun tarvii mennä kauppaan onkohan se aukikaan.
mieltä olen. Kaikki meni liian nopeasti ja sellaisessa tilanteessa on jotenkin vaikea toimia oikein. Sitä vaan yrittää räpistellä pinnalle, jos tuntuu, että on liikaa kaikkea. Omassa tilanteessani en ikinä olisi halunnut luopua siitä toisesta, mutta kaikki vain meni niin. Enkä edelleenkään haluaisi hänestä luopua, vaikka annankin hänen elää omaa elämäänsä, jos niin haluaa. Varmaan kumpikin oltiin vielä tavallamme raakileita ja saattaa olla totta, ettei mikään olisi silloin voinutkaan onnistua. Liian nopeasti ja liikaa kaikkea. Pidin hänestä niin paljon, mutta yhtä aikaa se oli kuin suuri aalto olisi pyyhkäissyt yli, ja sitä yrittää vain selvitä. Ihanat muistot on silti hänestä ja niistä kohtaamisistamme. Mä haluaisin vielä kokea sen läheisyyden uudelleenkin. Haluaisin vain olla hänen lähellään ihan kiinni. Meillä oli läheisyydessämme jotain aivan ihmeellistä vetovoimaa, kuin olisimme kaksi magneettia jotka on luotu toisilleen.
On juuri niin, olet varmasti oikeassa:) mutta aika ei ollut vielä oikea! Muistot pitävät hengissä ja se jos saisi jakaa asioita toisen kanssa ilman venkoiluja?:) mutta tiedän tai sydän tietää että ne näemme vielä koska sitä ei tiedä:)
On juuri niin, olet varmasti oikeassa:) mutta aika ei ollut vielä oikea! Muistot pitävät hengissä ja se jos saisi jakaa asioita toisen kanssa ilman venkoiluja?:) mutta tiedän tai sydän tietää että ne näemme vielä koska sitä ei tiedä:)
tosiaan että näkisimme. Olenko mä venkoillut? :) En ainakaan tarkoituksella, mutta tietenkin se mun hämmentyneisyys ja epävarmuus on saattanut ilmetä jonkinlaisena venkoiluna. Mutta ehkä me tosiaan oltaisiin viisastuttu ja osattaisiin jo paremmin. Musta ainakin tuntuu siltä, ja siihen haluan uskoa. Kyllä mä haluaisin jakaa hänen kanssaan paljon. Mä aina muistan hänestä parhaiten sen ihanan fyysisen vetovoiman mikä meillä oli, mutten halua antaa väärää kuvaa, että se olisi vain sitä. Musta tuntuu, että me vaan ollaan molemmat aika fyysisiä ihmisiä ja sovittiin toisillemme siinä hyvin. Mutta kyllä meillä paljon on myös sitä henkistä yhteyttä, tai voiko niitä edes erottaa toisistaan, tai onko se tarpeen. Kyllä mä haluaisin ihan vaan jutellakin hänen kanssaan, mutta livenä, niin että saan samalla katsella hänen kauniita silmiään. :)
;))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))). Uskotko niin?
uskon. :)