Keväällä olin täysin varma, mitä elämältäni haluan... Halusin lähtea opiskeleen mielestäni unelma alaa ammattikorkeeseen. Kokeet meni mielestäni hyvin ja pian sainkin kirjeen, että minut oli hyväksytty! Tuntu, että itkin onnesta... Olin niin onnellinen ja helpottunu... kaikki olis vielä edessä, ihanaa...
Nyt kuitenkin olo on hyvin ahdistunu ja ahdistaa koko ajan enemmän ja enemmän, mitä lähempänä koulujen alku on, sitä enemmän itseäni luonnollisesti jännittää, mutta myös pelottaa..
Olen aina ollut tosi hyvä koulussa ja pelottaa, jaksanko enää panostaa.. jaksanko enää heittäytyä niin opiskeluun kiinni, kun ennen.. En varmasti tule enää olemaan luokan paras, mutten sitä vaadikkaan itseltäni. Enää.
Tuntuu, että haluisin työelämään. Saisihan siitä jopa RAHAA! Entäs opiskelusta? Hirveetä kitumista vaan taloudellisesti :(
Oon todella hukassa tän asian kanssa :( Enkä uskalla puhua tästä kenellekkään, kun tiedän kuinka kaikki suhtautuisivat :(( Kaikkien mielestä puhuisin vaan tyhmyyksiä ja "tottakai sinä menet sinne kouluun"- juttuja :/
Tunteeko kukaan muu täälä samoin? :/
Nyt kuitenkin olo on hyvin ahdistunu ja ahdistaa koko ajan enemmän ja enemmän, mitä lähempänä koulujen alku on, sitä enemmän itseäni luonnollisesti jännittää, mutta myös pelottaa..
Olen aina ollut tosi hyvä koulussa ja pelottaa, jaksanko enää panostaa.. jaksanko enää heittäytyä niin opiskeluun kiinni, kun ennen.. En varmasti tule enää olemaan luokan paras, mutten sitä vaadikkaan itseltäni. Enää.
Tuntuu, että haluisin työelämään. Saisihan siitä jopa RAHAA! Entäs opiskelusta? Hirveetä kitumista vaan taloudellisesti :(
Oon todella hukassa tän asian kanssa :( Enkä uskalla puhua tästä kenellekkään, kun tiedän kuinka kaikki suhtautuisivat :(( Kaikkien mielestä puhuisin vaan tyhmyyksiä ja "tottakai sinä menet sinne kouluun"- juttuja :/
Tunteeko kukaan muu täälä samoin? :/
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan normaalia jännittää ja olla epävarma koulun alun lähestyessä ja vielä ensimmäisinä viikkoina/päivinä, mutta eiks elämässä muutenki jonkun uuden alku ole vaikeata kunnes siihen tottuu. =) Hyvällä motivaatiolla ja positiivisella asenteella pääse pitkälle.
Sen enempää et taustastasi kertonut, mutta jos olet esim. lukion jälkeen menossa opiskelemaan, niin kannattaa vakavasti miettiä, onko se todella mitä haluat - tällä hetkellä?
Ehkä pari vuotta työelämässä antaa uutta perspektiiviä tilanteeseesi ja tulevaisuuden näkymiisi. Ennen kaikkea työelämä antaa rutkasti kokemuksia, mitä ei muualta saa, ei ainakaan koulun penkiltä. Myös motivaatio opiskella palaa kyllä pienen tauon jälkeen, usko pois.
Kun sinut on valittu hyvillä tuloksilla ammattikorkeaan, sinut valitaan varmasti uudestaankin. Oletkohan tietoinen, että ammattikorkeassa on melkoisen suuret opintojen keskeyttämisprosentit. Moni on aikeissa yliopistoon, mutta ei ehkä vielä päässyt, ja kerää amk:ssa oppia ponnahduslaudaksi seuraaviin yo-pääsyokeisiin. Jotkut ovat pian todenneet olevansa väärällä alalla. Monelle ei yksinkertaisesti taloudellinen tilanne anna myöten opiskella, jotkut jäävät opinnoissa jälkeen ja sen seurauksena keskeyttävät...
Siksi minun neuvoni onkin, että mieti ensin, ettei sinusta tule numeroa keskeyttäneiden tilastoon. Itse elän elämääni sen mukaan, minkä tunnen hyväksi ja mistä olen aivan varma. Tokikin pieni epävarmuus kuuluu olennaisesti moneen tilanteeseen, mutta jos epävarmuus muuttuu peloksi ja ajatukseksi, että on tekemässä väärin, siinä on mielestäni ei voi kuin mennä metsään. Ei siis kannata tehdä sellaista, mikä tällä hetkellä tuntuu väärältä.
Ole rohkea ja mieti mitä itse haluat. Jos haluat todella opiskella, opiskele. Amk-opiskelu vaatii paljon aikaa, panostusta ja henkisiä resursseja ja siihen kannattaa varautua.
Jos opiskelu ei tunnu oikealta juuri nyt, tee töitä ja pohdi opiskeluasiaa taas ensi keväänä. Ehkä silloin olet valmis taas pulpettia kuluttamaan.
Kukaan täällä ei voi kertoa sinulle oikeaa tai väärää vaihtoehtoa tilanteeseesi. Aikuisikä vaan on vaikeita valintoja ja vastuunkantamista omista teoistaan.
Tsemppiä päätöksien tuskaiseen pohdintaan!
varmaankin ihan ainakin käydä sitä koulua pari kuukautta.
Tuo epäröinti ja ahdistus kuulostaa ihan vain tavalliselta jännittämiseltä.
Itsekin hieman haparoin opiskelupaikkaa vastaanottaessa. "Onko tää mun ala sittenkään", "Ei jaksais opiskella, tartteis rahaa" yms. Se meni ohi aika nopeasti. Koulusta sai uusia kavereita ja kunhan siihen opiskeluun taas pienen tauon jälkeen tottui niin kaikki arkuus oli tiessään.
Lisäksi tälläistä epäröintiä tulee, ainakin mulle, myös pienemmissä tilanteissa, esim. kun ostaa jotain vähän arvokkaampaa, mutta ei välttämätöntä, esim. hieman arvokkaampi kamera, mihin on säästänyt kauan. Miettii, että onko toi ostokohde nyt oikeasti järkevä ostos, kun sen rahan voisi käyttää muutenkin ja sellaista. Sitten kun on ostanut sen tavaran ja on kulunut vähän aikaa niin on vaan miettinyt, että turhaan sitä epäröi.
Jos koulu ahdistaa vielä parin kuukauden käynnin jälkeen niin kannattaa ehkäpä jutella vaikka opinto-ohjaajalle tai muulle vastaavalle ammattihenkilölle, että miten he näkevät tilanteesi ja mitä heidän mielestään sinun kannattaisi tehdä.
Jos olet kouluun hakiessa ollut sitä mieltä, että ala on se sun unelma-alasi niin tuskin olet sitä ihan minuuttien pohdinnalla valinnut. Siksi mielestäni sun ei kannata lopettaa koulua jo ennen sen alkua.
Voithan sä sitä paitsi käydä töissä koulun lisäksi, jos rahallisesti tulee olemaan kovin tiukkaa. Tosin et voi olla sitä 8h/d ja se tulee olemaan suht. raskasta sekä opiskella että tehdä muulloin töitä.
Tosin nykyisessä työllisyystilanteessa on melko vaikeata saada töitä, joten siksikin opiskelu on suotavaa. Jos sitten ei töitä saisikaan niin mitäs sitten, on vain toimettomana tietyn aikaa ja jatkaa opintoja sitten myöhemmin vai? Kannattaa miettiä tarkkaan niitä vaihtoehtoja koulun aloittamisen sijaan ennen hätiköintiä.
Toivottavasti löydät ratkaisun.
Samoin on vähä käynyt..mutta pakko mennä ainakin kokeilemaan. Koska en halua että joskus myöhemmin alkaa kaduttaa. Jänskättää pirusti.
Muakin jänskättää ihan sairaasti. Mut eri asia kun sua ;) Kärsin nimittäin esiintymisjännityksestä. Nyt jo hirvittää kaikki ne tutustumispäivät ja itsensä esittelyt. Puhumattakaan tulevista esitelmistä. *gulp* Mihin sitä on taas ittensä lykänny? No ei auta.
Minäkin olin hirveä esiintymisen jännittäjä lukiossa. Ammattikorkeakoulussa oli paljon esiintymistä ja pääsin jännityksestä eroon ja nyt jopa nautin siitä.
Eli ei muuta kuin esiintymään, jännitys häviää pikkuhiljaa!
Ota yhteyttä oppilaitokseen ja siirrä aloitusta. Voit sitten rauhassa miettiä elämääsi. Et häviä kuin korkeintaan yhden vuoden.
Näin kymmenen välivuoden kokemuksella voin sanoa, että mene vaan kouluun!
Itse tein niin, että otin opiskelupaikan vastaan mutta lykkäsin sitä, koska aion lähteä maailmalle täksi vuodeksi. Takana on jo yksi välivuosi, enkä kadu sen pitämistä tippaakaan. Mitenkään varsinaisesti ei ollut etukäteen suunnitelmissa pitää toista välivuotta, mutta itselleni kävi niin, että pääsykoerupeaman jälkeen sain jotenkin tilaa ajatella asioita ja aloin miettimään, että olenko oikeasti nyt ollut koko sydämellä mukana tässä rumbassa, vai olenko tehnyt vain niinkuin minun oletetaan tekevän. Tajusin, että en ole ollenkaan valmis opiskeluun juuri nyt. Jonkun mielestä kuulostaa ehkä vastuuttomalta haihattelulta, mutta totuus vaan on, että itseä kannattaa oikeasti kuunnella ja tehdä niinkuin sydän sanoo, viis siitä mitä muut ihmiset odottavat tai miten yleiset säännöt sanovat.
Pääsin opiskelemaan useampaankin kuin yhteen kouluun, mistä olin tottakai tyytyväinen, mutta se ei kadonnut mihinkään etten tuntenut olevani valmis. Tajusin, että elämä on tässä ja nyt, pitää uskaltaa tehdä sellaisiakin päätöksiä mitkä eivät ehkä ole valtavirtaa, tai vaikuttavat ulkopuolisista jopa oudoilta. Otin siis paikan vastaan mutta lykkäsin opintoja, nyt minua odottaa vuosi ulkomailla! Enkä kadu pienimmässäkään määrin, koska tunnen tehneeni oikein. Opiskelut eivät katoa mihinkään, mutta joitain tilaisuuksia ei välttämättä myöhemmin saa enää takaisin. Ja uskon todella vahvasti, että monissa tapauksissa välivuosista voi saada irti tuhannesti enemmän kuin puolipakolla koulussa istumisesta.
En nyt sano että sinun pitäisi toimia kuten minä, vaan pointtini on, että joskus on ihan hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään. Monesti sitä huomaa tehneensä asioita enemmänkin siksi kun sitä odotetaan sinulta, ei välttämättä siksi että itse oikeasti haluaisi. Eli itseään pitää ehdottomasti kuunnella ja tehdä niinkuin parhaalta tuntuu. Mitään peruuttamatonta virhettä et voi tehdä. Ja vaikka valitsisit väärin, se on vain elämää!