Laulaako myös Costello

John Holmes-biisissä?

Eli siis laulaako Costello Hautamäki Popedan John Holmes-biisissä? siis näissä korkeammissa osuuksissa?

4

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MÄÄ JA TAPPARAN MIES

      Popeda kitaristi Mikkosen Tapani eli taiteilijanimeltään Arwo tai/sekä että myöskin ex-Popeda urkuri Eero Pekkonen. Livenä nykyään Costello toki laulaa nuo samat kohdat kun Mikkonen ei ole keskuudessamme ja Pekkonen ei ole ollut bändissä vuosikausiin. Tuon biisin sanathan eivät ole Paten käsialaa kuten ei myöskään Matkalla Alabamaan tai Erotomania biisin sanatkaan vaikka miestä usein kaksimielisistä ja rivoista biiseistä syytetään.

      Monella Popedan levyllä monet kohdat laulaa ja taustalaulut hoitaa muiden lisäksi myös bändin pitkäikäisin basisti Jyrki Melartin joka jostain syystä ei nyt niin hirveästi livenä kuitenkaan sinne mikkiin lauleskele vaikka levyllä äänensä kuuluu aika selkeästi&tunnistettavasti monen biisin taustalaulussa kylläkin.

      Joka tapauksessa olen varma, että ne lauluäänet siinä vuonna 1985 levytetyssä versiossa ovat Paten lisäksi suurimmaksi osaksi Mikkosen ja Pekkosen.

      • alkuperäinen....

        Kiitän oikein paljon vastauksestasi " Mää ja Tapparan mies."


      • mjbhhgf

        Kenen käsialaa John Holmes-biisi on?


      • gjhkklöu
        mjbhhgf kirjoitti:

        Kenen käsialaa John Holmes-biisi on?

        Tapani "Arwo" Mikkonen sekä Eero "Safka" Pekkonen.

        Toinen Mikkosen ns. kuuluisa Popeda-sävellys on biisi Yö.

        Kuuma kesä, Olen Valmis, Baby on ylpee, Kuulat sekaisin, Sukset, Kaasua, Palle and the boys, Matkalla Alabamaan, Tää on se yö, Pohjantähden alla on kaikki Costellon käsialaa samalta aikakudelta... Eli periaatteessa Costello väänsi itte kaikki hittisävellykset tuona aikana kun sekä Arwo että Costello molemmat oli bändissä. Molemmat teki suurinpiirtein yhtä paljon biisejä, mut Costi kynäili ne hittibiisien sävelet...Toki noista monissa on kuiteskin Mikkosen, Pekkosen tai Sundqvistin Mikan tekstit kun Patelta ei kaikkiin mitään irronnut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2804
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2077
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      50
      1882
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1766
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1658
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1521
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      81
      1234
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1080
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1039
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      196
      1020
    Aihe