Mä en usko, että on olemassa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Siis sellasta, että ensin itkettäisi ja sitten naurattaisi. Jos sillä tarkotetaan sitä? Kaikki on kiinni siitä mitä ihminen syö. Jos se syö paljon vasta-aineita, kalsiumia, hiven ja kivennäisaineita, sekä vitamiinipillereitä. Niin se voi ihan hyvin. Myös liikunnalla voi auttaa itteensä, jos on paha olla.
Läpi harmaiden kivien!
Pipsa Reipas
3241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulepas nyt, elän itse tällä hetkellä masennusvaihetta ja voin tekstisi perusteella sanoa, että et tiedä kaksisuuntaisuudesta mitään. Älä tule tänne sanomaan että syömällä voi pysyä täysin terveenä eikä tähän sairauteen voi siten sairastua. Viisi vuotta sitten söin niin kuin ennenkin ja voin hyvin ja minulla oli elämä. Tämä sairaus on tuhonnut minut ja läheiseni ovat joutuneet kärsimään. Mikään ei tahdo auttaa. Sinun elämäsi on ehkä ruusuilla tanssimista, mutta minun on taistelua elämän ja kuoleman välillä jatkuvasti. Itsemurha on nimittäin nykyisin ollut enemmälti mielessä. Annostelin jo yliannoksen lääkkeitä valmiiksi ja päätin jättää tämän elämän taa. Sä et tiedä mitään. Saisit suksia vittuun mun puolesta!!!!!!!
Tuo sinun aloituksesi paljastaa sen että et sinä vain tiedä millainen on todellinen, vakava, kaksisuuntainen mielialahäiriö.
niin ota asioista selvää, ennen kuin tulet tänne suoraan sanottuna v-ttuilemaan. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on vakavasti otettava krooninen sairaus, jonka kanssa ei pelleillä. Mielestäni tämmöiset provot/typeryydet voisi poistaa, näillä käännetään vain veistä niiden haavassa, jotka kärsivät tästä sairaudesta.