Rakastuin ihmiseen 5 vuotta sitten vaikken ollut koskaan tavannut häntä. En tule koskaan tuntemaan ketään muuta miestä kohtaan niin syvästi. Mielenrauhani on lopullisesti mennyttä.
Sitä illasta lähtien on tuntunut jokaikinen päivä niin raastavalta että tukehdun tähän tunteeseen.Se ettei saa mielestään hetkeksikään,ei yhdeksi sekunniksikaan. Joutuu väkisin elämään tavallista paskaa arkea -kuin kaikki olis hyvin vaikkei todellisuudessa mikään oo hyvin!!
Uskottelin itselleni et muutama kk menee niin olo helpottaa.Etten ihan koko ajan miettisi häntä,vaikka tunsinkin ettei tämä kyseinen mies ikinä huuhdoudu muistoistani pois. Niin ei käynyt.
Kun kuulin huhuja että hän seurustelisi plus avoliiton niin en halunnut uskoa sitä. Se oli niin naurettavaa. Olin kuvitellut jo kauan että mä olen hänen tuleva naisensa ja viimeinen. Että me muutamme yhteen,että mä olen hänen tulevien lapsiensa äiti. Jotkut ehkä ovat sitä mieltä että olen sairas jos tuollaisia kaiket päivät miettii näkemättä ihmistä ollenkaan. On vain mielikuvat ja unelmat joiden varassa on pakko elää.
Kun sitten kuulin että hänestä tulee isä. Silloin mä sekosin. Itkin ja huusin miten hän voi tehdä minulle näin. Tärisin vain ja kaikki oli/on samantekevää. Halusin vain kuolla ellen häntä voi saada. Mut ajattelen että jos.. Jos.. Jos kuitenkin...
En edes yritä unohtaa. Kaikki mitä teen liittyy häneen. Joka ikinen ajatukseni liittyy häneen.Joka ikinen päivä itken.Kun ajattelen häntä,tunnen olevani turvassa,hänen syleilyssään.Nyt on aivan liian myöhäistä unohtaa. Jäin häneen kiinni heti alussa. Tunnen nytkin hänen tuoksunsa vaikka näiden viiden vuoden aikana olemme nähneet vain n. 20 kertaa. Viimeksi meni vuosi kun kohtasimme jälleen.
Aina kun näimme en koskaan puhunut mitään. Jähmetyin vain paikoilleni ja tuijotin. Ainoastaan kerran,kun viimeksi näimme juttelin ja hän ihmetteli puheliaisuuttani. En sanonut suoraan "oon aina rakastanu sua,jätä vaimos,me kuulutaan yhteen ja sä tiedät sen" mut vihjailevat kommenttini hän tajus kyllä. Kahdenkesken hän on sanonut mulle vaikka mitä. Porukassa hän on kuin meidän välillä ei olisi mitään.
Keväällä oli mennyt kihloihin. Ja tänä koko aikana ei tiennyt tunteistani. Ei mukamas olis mennyt kihloihin jos olis tietäny tunteistani.
Sitä illasta lähtien on tuntunut jokaikinen päivä niin raastavalta että tukehdun tähän tunteeseen.Se ettei saa mielestään hetkeksikään,ei yhdeksi sekunniksikaan. Joutuu väkisin elämään tavallista paskaa arkea -kuin kaikki olis hyvin vaikkei todellisuudessa mikään oo hyvin!!
Uskottelin itselleni et muutama kk menee niin olo helpottaa.Etten ihan koko ajan miettisi häntä,vaikka tunsinkin ettei tämä kyseinen mies ikinä huuhdoudu muistoistani pois. Niin ei käynyt.
Kun kuulin huhuja että hän seurustelisi plus avoliiton niin en halunnut uskoa sitä. Se oli niin naurettavaa. Olin kuvitellut jo kauan että mä olen hänen tuleva naisensa ja viimeinen. Että me muutamme yhteen,että mä olen hänen tulevien lapsiensa äiti. Jotkut ehkä ovat sitä mieltä että olen sairas jos tuollaisia kaiket päivät miettii näkemättä ihmistä ollenkaan. On vain mielikuvat ja unelmat joiden varassa on pakko elää.
Kun sitten kuulin että hänestä tulee isä. Silloin mä sekosin. Itkin ja huusin miten hän voi tehdä minulle näin. Tärisin vain ja kaikki oli/on samantekevää. Halusin vain kuolla ellen häntä voi saada. Mut ajattelen että jos.. Jos.. Jos kuitenkin...
En edes yritä unohtaa. Kaikki mitä teen liittyy häneen. Joka ikinen ajatukseni liittyy häneen.Joka ikinen päivä itken.Kun ajattelen häntä,tunnen olevani turvassa,hänen syleilyssään.Nyt on aivan liian myöhäistä unohtaa. Jäin häneen kiinni heti alussa. Tunnen nytkin hänen tuoksunsa vaikka näiden viiden vuoden aikana olemme nähneet vain n. 20 kertaa. Viimeksi meni vuosi kun kohtasimme jälleen.
Aina kun näimme en koskaan puhunut mitään. Jähmetyin vain paikoilleni ja tuijotin. Ainoastaan kerran,kun viimeksi näimme juttelin ja hän ihmetteli puheliaisuuttani. En sanonut suoraan "oon aina rakastanu sua,jätä vaimos,me kuulutaan yhteen ja sä tiedät sen" mut vihjailevat kommenttini hän tajus kyllä. Kahdenkesken hän on sanonut mulle vaikka mitä. Porukassa hän on kuin meidän välillä ei olisi mitään.
Keväällä oli mennyt kihloihin. Ja tänä koko aikana ei tiennyt tunteistani. Ei mukamas olis mennyt kihloihin jos olis tietäny tunteistani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämäsi menee ohi ja lujaa! Kirjoitit, kuten masentunut ja läheisriippuvainen, mikään noista haaveista ei ole totta, todellista. Se on mielikuvien huumetta. Siitä ei jää mitään. HERÄÄ!