Perusterve, hyväkuntoinen 20-vuotias mies olen ja kohta kaksi viikkoa ollut jatkuvaa väsymystä, pienimuotoista huimausta ja ennenkaikkea veto poissa aivan kokonaan. Ei jaksa tehdä oikein mitään. Tuntuu kuin olisi nestehukka, mutta juominen ei auta. Lisäksi pään sivuilla ja joskus takaraivossa painetta ja sykkimistä sekä joskus arkuutta ja vihlomista.
Myös virtsaamisen tarve on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta se alkoi pari päivää noiden ensioireiden eli väsymyksen ja huimauksen jälkeen, loppui, mutta palasi sitten taas. Eräässä vaiheessa vasemman käden pikkurilli ja nimetön tuntuivat välillä puutuneilta, mutta tätä ei ole ollut havaittavissa moneen päivään.
Lääkärissä kävin ja hemoglobiini ja tulehdusarvot olivat täysin normaalit. Onko niillä merkitystä?
Maanantaina on aika laboratorioon, mutten millään malttanut olla kysymättä täältä. Sen verran alkoi huolestuttaa/pelottaa kun luin noista oireista. Miltä kuulostaa?
MS-Oireitako?
6
1589
Vastaukset
- ensihoitaja(ko)
Terve,
kuvaamasi oireet sopivat moneen sairauteen. MS-taudin oireilta nuo oikein ei vaikuta, koska oireet ovat tulleet noin nopeasti. Yleisesti MS-tautiin sairastuu keski-ikäiset naiset.
Mikäli ja todennäköisesti ei terveyskeskuslääkäri ota kantaa MS-tautiin, itse epäilisin mahdollista stressiä tai internetistä luettujen tautien jälkeen hypokondria ( luulotauti :) ) ja tensio-päänsärkyä.
MS-taudista kannattaa puhua kuitenkin lääkärilleja pyytää lähete esim. silmälääkärille. Silmien kautta pystyy lääkäri tutkimaan sinun näköhermosi ja tekemään näkökentän ja PK-taulut paneelivärit (Väritaulut)- suuresti
vastauksesta. Voisitko kertoa mihin muihin sairauksiin nuo oireet voisivat siis sopia? Itse en ole löytänyt sopivampaa sairautta näille oireille (netti on paha paikka).
Eilen alkoivat myös lisäoireet virtsaamisen kanssa. Oireena ei ole enää pelkästään virtsaamisen suuri tarve vaan myös se, ettei rakko tunnu tyhjentyvän kunnolla. Vessahätä ikään kuin "jää päälle" virtsaamisen jälkeenkin. Esimerksiksi viime yönä heräsin kesken unien vessahätään (en muista milloin niin olisi viimeksi käynyt, ei ainakaan vuosikausiin), eikä rakko edes tyhjentynyt kunnolla.Ja tätä on sitten jatkunut koko päivän. Että jotain häikkää on nyt sielläkin.
Luulotautiin en usko, sillä oireet alkoivat ennen kuin asiaa netistä tutkiskelin.
Sitä tosin olen miettinyt, että tuo väsymys voisi johtua siitä, että vietän aikaa paljon tietokoneella (näin kesälomalla useita tunteja putkeen). Mutta eri asia on sitten se, miten tuo virtsaamisongelma siihen liittyy. Se ongelma kuitenkin alkoi muutamia päiviä myöhemmin kuin tuo itse väsymys, meni yhdessä kohtaa muutamaksi päiväksi kokonaan poiskin, mutta palasi sitten taas. Se oli pitkään pelkkää virtsaamisen suurempaa tarvetta, mutta nyt on myös tyhjentymisessä ongelmia. Ja vaikka on tunne, että on tarve virtsata niin silti ei tule ulos yleensä juuri mitään.
En tiedä sitten onko tuo virtsaamisongelma, joka siis alkoi muutamaa päivää myöhemmin kuin tuo itse väsymys, jonkinnäköinen elimistön reaktio tilanteeseen. - kysyn minäkin
Lainaus:
Kirjoittanut nimimerkki ensihoitaja(ko) / Tänään / klo 22:12 "Yleisesti MS-tautiin sairastuu keski-ikäiset naiset."
Epäilen minäkin oletko hoitoalalla ollenkaan, mutta asiaan, ms:ään voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Sairastuneet eivät siis ole yleensä keski-ikäisiä naisia, vaan moni saa dg:n 20 - 40 vuotiaana.
Itse sain dg:n ollessani 21v. enkä tuntenut itseäni keski-ikäiseksi ollenkaan. Tiedoksesi vielä, ms voi tulla ilmi yllättävillä oireilla: eilen terve, tänään selvät oireet, jotka haittaavat elämää.
http://www.poliklinikka.fi/?page=2269394&id=9381046#Oireet - MSpotililass
kysyn minäkin kirjoitti:
Lainaus:
Kirjoittanut nimimerkki ensihoitaja(ko) / Tänään / klo 22:12 "Yleisesti MS-tautiin sairastuu keski-ikäiset naiset."
Epäilen minäkin oletko hoitoalalla ollenkaan, mutta asiaan, ms:ään voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Sairastuneet eivät siis ole yleensä keski-ikäisiä naisia, vaan moni saa dg:n 20 - 40 vuotiaana.
Itse sain dg:n ollessani 21v. enkä tuntenut itseäni keski-ikäiseksi ollenkaan. Tiedoksesi vielä, ms voi tulla ilmi yllättävillä oireilla: eilen terve, tänään selvät oireet, jotka haittaavat elämää.
http://www.poliklinikka.fi/?page=2269394&id=9381046#OireetYleinen sairastumisikä on juuri 20-40, voi olla myös nuorempi tai vanhempi. Mutta minulle sanoi silmälääkäri että tuskin on ms-tauti, koska olen niin nuori. Niin kävi, et diagnoosi tuli ja en todellakaan ole edes lähelläkään 40-v.
Virtsaamisongelmatkin saattavat kuulua ms-tautiin. Kannattaa kysellä lekureilta ja mahdollisesti pyytää lähetettä neurologille. ms-maailma.fi ja muilla sivuilla on tietoa eri oireista. - ....
Sairastuneet ovat yleensä 20-40 vuotiaat naiset. Nuorin MS-potilas 14-vuotias tyttö.
- Nesteytys tärkeää
Sanoi hän ensin, että nestehukkaa epäili, eikä juominen auta. Seuraava ongelma kasvanut vitsaamistarve ja epätäydellisen suorituksen tunne. Jos juo enemmän, kusee enemmän, sano.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3193752Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322058- 1001703
Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451674Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101430- 1451225
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041166- 821133
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104974Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74904