Mä en

sellaista jollain tavalla ristiriitaista tapaa toimia. Ollaan muka niin kiinnostuneita mutei kuitenkaan. Eletään jossain hemmetin pilvilinoissa päivästä toiseen. Se tappaa tunteet vähitellen kokonaan. Ja tulee päivä ettet sä kaipaa ollenkaan. Ja voit unohtaa haaveet hääkelloista.
5336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

realiteetit pudottaa useimmat meistä alas pilvilinnoista. Päivittäiset rutiinit täytyy hoitaa ja hoidetaankin. Unelmia saa ja pitääkin olla, kaikkien niiden ei ole tarkoitus toteutua. Pienet asiat elämässä tekevät ihmisen onnelliseksi. Niitä kun voi noukkia pitkin päivää, eikä se maksa mintään kenellekään.

Kiinnostus edellyttää vastavuoroisuutta. Paistattelu toisen huomion valokeilassa voi olla kivaa, mutta yksipuolisuus suhteessa ei palvele ketään. Ja pitemmän päälle sellaisessa ei kilise mitkään kellot..

Äänestä

aikaa sitten hääkellot, että näin. Ja senkin opin tuossa jo, että paremmin menee, kun pysyy pois näiltä sivuilta.

Äänestä

pilvilinnoissa?

aika moni voi välillä kelata että kirjoittavatko todella toisesta vai itsestään. Tunteissa aika monet ajatukset ovat vaan peilikuvia itsestä. Toista kun ei voi oikeasti koskaan täysin tuntea. Ketään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä

Äänestä
  • "Haaveet hääkelloista" vaikuttaisi ainakin olevan alkuperäisen kirjoittajan päässä.

    Äänestä

on ,tiellä kohtalon..mutta hääkellon soittoon herään viellä joku kaunis aamu..se on varma ..hö.??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväksy kirjoitti:

sellaista jollain tavalla ristiriitaista tapaa toimia. Ollaan muka niin kiinnostuneita mutei kuitenkaan. Eletään jossain hemmetin pilvilinoissa päivästä toiseen. Se tappaa tunteet vähitellen kokonaan. Ja tulee päivä ettet sä kaipaa ollenkaan. Ja voit unohtaa haaveet hääkelloista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu