Nelisen vuotta masennusta sairastaneen puolisoni yhdeksi oireeksi on jäänyt kiihkeä itsekseen puhelu hänen yksin ollessaan. Väliin se ei todellakaan ole mutinaa vaan ääni kohoaa; sättimistä, harmittelua, moittimista. Vaikuttaa siltä, että hän väliin moittii itseään, väliin toisia, mutta ei halua puhua aiheesta. Minua tämä ärsyttää ja pelottaa, koska pari kertaa mieheni on ollut psykoosin vuoksi sairaalahoidossa aikoinaan. Nyt muut oireet ovat siinä määrin hellittäneet, että hän pystyy käymään töissä.
Onko kyse sairauden pahemisesta, vai ahdistuksen helpotuskeinosta, joka terveemmän on vain hyväksyttävä?
Onko kyse sairauden pahemisesta, vai ahdistuksen helpotuskeinosta, joka terveemmän on vain hyväksyttävä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikeata mennä mitään sanomaan, jos miehesi on ollut psykoottinen. Jotkin ajatuksethan häntä ainakin ylen määrin vaivaavat, jos hän ääneen asioita kommentoi, ehkä psykoosissa harhatkin (äänet). Tiedätkö onko miehelläsi ollut esim. kuuloharhoja?
Sinänsä masennuksessa yksinäisen ihmisen puhelu itsekseen voi olla positiivistakin etenkin, jos puhelu liittyy johonkin arkipäiväiseen tekemiseen, on vaikkapa jonkin tv:sta kuullun päivittelyä tai muuta kommentointia tms. Tämähän merkitsee vain sitä, että ihminen huomioi asioita, on kiinnostunut jostakin eikä "jumita" hahmottomassa masennuksessaan. Ja psykologinen tosiasia on, että ihminen sosiaalisena olentona kaipaa kuulla lajitovereidensa ääntä, omaansakin. (Monet psyykepotilaat kuuntelevat ahkerasti mm. puheohjelmia radiosta.)
Miehesi yksinpuhelu ei vaikuta hyvänlaatuiselta. Se on ilmeisesti jotenkin ongelmallinen asia hänelle itselleenkin, koska siihen ei saa puuttua. Joskus näin on, kun potilas pelkää sairastuvansa pahemmin, joutuvansa sairaalaan, joten haluttomuus puhua asiasta voi olla halua torjua sairauden paheneminen mielestä, samoin muu pyrkimys näyttää terveemmältä kuin tosiasiassa on.