Olen 59-vuotias nainen. Erosin 4 vuotta sitten pitkästä avioliitosta (25 vuotta). Tunnen oloni yksinäiseksi ja haluaisin löytää uuden kumppanin. En vain tiedä missä tutustuisin tavallisiin yksinäisiin miehiin. Olen pettynyt siitä, että miehet hakevat monta vuotta nuorempia naisia. Ulkonäölläkin tuntuu olevan kovin suuri merkitys. Kuitenkin kun katselen kateellisena ikäisiäni pariskuntia on niissä yhdessäolo tärkeintä. Meitä pyöreitä naisia on paljon ja on sitä monelle miehellekin kerääntynyt vatsaa. Tiedän, että ei sänkyhommatkaan ole enään niin tärkeitä. On vain mukavaa kun kotona on joku jonka kanssa saa jakaa päivän. Haluaisin aloittaa seurustelun menemällä kahville ja kävelylenkille. Kävelylenkin lomassa voisi jutella maailman menosta. Sitten jos juttu luistaa niin varmaankin haluaa tavata toisenkin kerran. Miehet tuntuvat hakevan enemmänkin sexiä vaikka tosiasiassa iän myötä halut yleensä luonnollisesti vähenevät puolin, että toisin. Tuskin olen ainut joka etsii ihan vain lämmintä kainaloa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Miksi erosit? Vai erottiinko sinusta?
Sovella noita toiveitasi ensin siihen entiseen ja kerro, miksi hän ei hyväksy sinua?
se sinulle kuuluu miksi kukakin on eronnut?
ja samoja pohdintoja pitkästi, etkö huomannut?
Tämäkö on ainut asia joka on näin kiivaana keskustelun aiheena? Hakeudu tapahtumiin, harrastuksiin jossa käy monen ikäisiä. Laita ilmoitus henk.palstalle isompaan lehteen ja kerro mitä toivot löytäväsi jne.
Lue tuo palsta, siellä on monenlaista mielipidettä.
tuolla 50 palstalla vastaavaa jutustelua?
Sanon vain, että ei ole todellakaan helppoa löytää näissä kymmenissä mukavaa ja ehkäpä loppuiäksi uutta elämänkumppania. Ymmärrän oikeastaan todella hyvin aloittajan huolen tästä asiasta.
Kenellekään ei todella kuulu, miksi joku on eronnut. Aika ilkeästi tuo eräs tuolla hänelle vastasi. Ja neuvot harrastuksiin hakeutumisesta, hyvä niissäkin on käydä, mutta ei sieltä helpolla seuraa löydä itselleen.
Yritetään elää elämäämme, jospa se onni vielä potkaisi:)).
Mukavaa, että sain vastauksia ongelmaani. Joku ihmetteli sitä miksi erosin. Kuningas alkoholi erotti minut miehestäni. Liiallisen alkoholin käytön myötä mieheni luonne muuttui väkivaltaiseksi ja valehtelevaksi. Olen ollut todella masentunut erostani, mutta tiedän sen, että alkoholistia ei paranna kukaan muu kuin alkoholisti itse. Olisi mukavaa jos yli kuusikymppiset sinkut tapaisivat toisiaan samalla tavalla kuin nuoret tekevät. Kuusikymppisenä kaipaisi enemmän juttuseuraa kuin elämysseikkailuja. Itse elämä on ollut jo seikkailua. Jotenkin meidän ikäiset ovat jonkinlaisia väliinputoajia. Ei ole vielä ihan eläkeiässä, muttat nuoruus on jäänyt taakse. Siis haluaisin tavata ihmisiä, jotka tietävä olevansa 60 ja hyväksyvät vanhenemisen.
ihan "kiiltokuvia vaihtelemalla". Kyllä me kaikki tässä iässä jo sen verran olemme elämää nähneet, että ymmärrämme jo hieman. Ei se nainen ole mikään Die Lorelei, "neitsyt kultaharjalla hiuksiaan kallion jyrkänteellä kampailemassa" eikä se kaljamahaiseksi valahtanut kaljupää mikään "pyhä Yrjänä valkoisella avo- Mersulla ikkunan alla serenadeja veisaamassa".
Mutta ihan oikeita kivoja ihmisiä on. Ollaan realisteja. Ei 60 juokse satasta alle 10 sekunnin, mutta voihan se vaikkapa rollaattorilla lykellä oopperaan. Jotain siltä väliltä. Mutta varmasti se oikea kiva kumppani jossakin on, siinä vain temppu, mistä sen löytää. Ei ainakaan kotiovella vartoamalla, milloin syöksyy sisään sellainen, mikä ei ole jehovana kauppamassa taivasosuuksia tai ulosoton työläinen ajallaan maksetusta, mutta väärällä koodilla läpytetystä laskusta toiseen kertaan hintaa karhuamassa..
Ulkomuoto ei ole "kynnyskysymys", luonne on. Isäukko-vainaa tapasi sanoa: "Älä ota eukoksi kaunista naista, se kauneus katoaa. Ota tavallinen tai mieluummin ruma, rumuus ei katoa, se vain lisääntyy". Tuo hirttämätön humoristi lähti aika pian äitimuorin matkaan jonnekin taivaalliseen harppukööriin, mutta totta ainakin tuo toinen puoli:"Moni kakku päältä kaunis..."
Kyllä rakkautta, ihan oikeata, on vielä iäkkäänäkin. Enempi ehkä kumppanin hyvinvoinnista huolehtimista. Ei niin hirveän railakasta seksiä päällimmäisenä, mutta sitäkin hellimistä jos kummastakin hyvältä tuntuu.
Tulin hyvälle tuulelle vastauksestasi. Mukava nähdä, että on vielä olemassa täysipäisiä aikuisia. Ei vain niitä, jotka ihailevat Madonnaa ja haluavat samaistua häneen. Olen oikeasti ihan kauhuissani Madonnan saamasta suosiosta. Hän on rautainen showalan ammattilainen, mutta miksi ihailu kohdistuu niin paljon hänen ulkonäköönsä. Useinmiten hänen kaltaisensa ihmiset ovat tosi raihnaisia, kun show loppuu. Harrastuksistani en löydä miestä. Ne kun ovat niin naismaisia, kielten opiskelu ja akvarellimaalaus. Pitäisiköhän mennä autonkorjauskurssille?
Mistä päin? Uskoisin,että....... jätetään kuitenkin sanomatta vielä.
Raittiutta,musikaallisuutta ja lenkkeilyintoa löytyy.Kohtuudella kaikkea.
Totuus on, että se juna meni jo. Kuusikymppisiä sinkkumiehiä on huomattavasti vähemmän kuin meitä naisia ja markkinatilanteesta johtuen nämä herrat tähyilevät 10 –20 vuotta nuorempia.
Varakkuus voi korvata nuoruuden, elättäjä ja hoivaaja on ihan hyvä yhdistelmä. Muussa tapauksessa saat tyytyä samanlaiseen jonka jätit, eri paketissa vaan.
Asun kylässä joka on väärällään naista etsiviä miehiä. Nythän on niin, että kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Jos on valmis muuttamaan, niin mies kyllä löytyy aika monelle halukkaalle.
Parhaat vapaat miehet asuvatkin täällä maaseudulla. He eivät ole "kierrätyksessä" poispilattuja. Ovat muutenkin täyspäisiä, eivätkä kuikuile nuorten heitukoiden perään, vaan etsivät elämänkumppania.
Missähän päin tälläinen kylä mahtaa olla,missä on normaaleja mukavia miehiä.Täältä etelän suurkaupungista niitä ei vain löydy,kaikki on suunnilleen muutamaan kertaan "kierrätettyjä"eivätkä tiedä itsekkään mitä oikein etsivät,mikään ei tunnu kelpaavan.Olen seurannut tätä kierrätystä useita vuosia,enkä siihen kelkkaan lähde,olen miuluimmin yksin.
Outo ongelma tuo miespula. Eikö sen pitäisi olla vähän toisinpäin.
Ainakin minä olen joutunut innokkaimpia häätämään. Taitaa olla asenteesta kiinni ja siitä, ettei uskalla, on orpo olo. Niinhän se onkin mutta siihen ei parane juuttua.
Elä, kun vielä hengität.
Tuskin tuo miespula monellekaan on ongelma. Eihän se todellakaan ole ongelma lainkaan, jos melkein kuka tahansa kelpaa. Eikä vielä vähän valikoivammallekaan.
Asenteesta ehkä voi olla joskus kiinni. Ehkä ei lopulta haluakaan niin paljon, että tekisi jotain asian eteen.
Suurin ongelma kai on - joku muukin kai jo tämän totesi - että juuri ne kaksi toisilleen sopivaa eivät kohtaa.
Elää voi, vaikka tuntuisikin joskus, että jotain puuttuu. Ihan täyttä elämää, hengittäminenkin helppoa.
Niin, kyllä sen voi ajatella, että on ihan hyvä olla yksin. Ja se onkin
terveellistä silloin tällöin. Toki ystävyyssuhteita on hyvä vaalia
mutta esim. pitkässä liitossa ne yksityiset ystävät tapaavat kaikota.
Niin kävi minulle ja kun elämänmuutos oli väistämätön, joutui
rakentamaan kaiken uudestaan.
Asioiden suhteuttaminen joutuu lujille. Onko tämä sitä elämänkoulua?
Pitkästä liitosta eroaminen on karmeaa. Pelikästään suhteen lopettaminen on tuskaisaa. Sen lisäksi vakiintuneet parisuhdeystävät häviävät. Eli voi sanoa, että jää todella yksin. En väitä, että minut olisi jätetty yksin. Sitä nyt vaan ei jaksa roikkua yksin parien joukossa. Muistot satuttavat liikaa, kun näkee avioliiton aikaisia parisuhdeystäviä. Kaikki tuntuvat odottavan, että löydän uuden kumppanin ja "normaali" seurustele jatkuu. Näin se vaan on.
Onhan tuo tullut koettua pariinkin kertaan. Kova pää!
Jokatapauiksessa otan osaa koska tiedän sen sattuvan äärettömän paljon.
Mikään suru, paitsi oman lapsen menettäminen, ei käy yhtä paljon voimille,
kuin rakkaussuru, oli se sitten tapahtunut mistä syystä tahansa.
Ja niitä syitä on paljon.
Muutama lohdutuksen sana. Siinä kaikki.Kukaan ei ota enää eron jälkeen yhteyttä.Ei edes lasten kummit,joiden kanssa olin tekemisissä kuukausittain. Mutta vielä tulee aika,että joku heidätkin erottaa,tiedätte kyllä mikä.Silloin he ovat "tasavertaisia"kanssani,soiko sitten puhelin?? voi soidakin.
ystävyyssuhteiden kanssa. Vielä kun muuttaa muutaman sadan kilometrin päähän, niin ystävyyssuhteet tuppaavat haalistumaan. Minulle tosin riittää hyvin tuttavat. Olen sekä perhekeskeinen, että yksin kotona viihtyvä. Aika, mielenkiinto ja ehkä voimatkaan ei riittäisi kuin yhdelle sydänystävälle.
Olen itse aikoinani rakentanut niin vahvalle pohjalle, itse valitsemistani materiaaleista, etten ole joutunut juurikaan uudelleen rakentelemaan.
Elämään suhtaudun kai sellaisella "antaa tulla vaan, katsotaan kumpi voittaa!" asenteella, en ajattele kouluna.
Ajattelen, että itse sitten joskus loppusekunneilla arvioin, voitinko vai hävisinkö...
Sanoisin kyllä, että menkööt ne jotka ovat mennäkseen. Oikeita
ystäviä eivät ollet ollenkaan. Tai sitten eivät keksi sopivia sanoja
tilanteeseen ja pakenee. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja
haluaa suhteita kumpaankin sukupuoleen.
Itse olen kyllä valitettavasti todennut, että sukulaisiin voi luottaa
muihin ei. Välimatkaa siis täytyy pitää ja oman itsensä määräämisoikeus.
teidän kylä on miehiä väärällään,eikä ole
"kierrätyksessä"pois pilattuja,mut kyllä kai niissä,joku vika on,
jos ei ole kellekkään kelevannut.
vai onko niin etäällä pitkospuiden
päässä,että naiset ei ole heitä
löytänny?
ovat lähteneet jo nuorena katselemaan työtä ja helpompaa elämää kaupungista. Miehet ovat halunneet useissa tapauksissa jäädä asumaan kotitaloaan. Moni metsästää ja kalastaa, joten on halunnut siksikin pysyä maaseudulla. Ei ne maalaismiehet olen sen "viallisempia" kuin kaupunkilaisetkaan. Onneksi nuo itätytöt ovat keksineet täältä emännän paikkoja ja pitävät nyt monessa talossa liesiä lämpimänä.
Jos olisin miesystävää vailla, en usko sen lötymisen olevan vaikeaakaan. Valinta sen sijaan voi olla enemmän vaikeaa kuin niiden löytyminen.
vielä 60 ikäisellä naisellakin. Minä ole ollut Suomi 24 treffipalstoilla mieheni kuoleman jälkeen. Aloitin siellä 2007 alkuvuodesta, aika paljon tuli viestejä. Yksi nettituttavuus johti tuollaiseen n. 1 1/2 vuoden seurusteluun, mutta valitettavasti sen suhteen viina vei.
En kumminkaan lannistunut vaan uuden profiilin turvin ystävää olen etsinyt, nyt on tuttavuuta n. 3 kk. luulen löytäneeni ikäiseni luotettavan ihmisen. Olemme 66 v. Kyllä seksiäkin tarvitaan vielä tässä iässäkin toki hyvään ystävyyteen ja seurusteluun kuuluu paljon muutakin.
Nettipalstat olen kohdallani havainnut hyväksi tutustumisen muodoksi, koska en ole kiinnostunut tanssipaikoista, eläkeläisten jutut, ainakin pienissä paikoissa, ovat aika sisäänlämpiäviä. Toki varovainen nettipalstoilla pitää olla ja käyttää sitä maalaisjärkeä.
Minulla on nettipalstoilta pitkäaikaisia ystäviä. Pisin ystävyys, jo ennen nettiä syntynyt, on kun laitoin aikanaan Kalleen, tai Jalluun, joku näistä lehdistä kirjeenvaihtoilmoituksen. Niiltä ajoilta on vieläkin säilynyt pari ystävyyssuhdetta, joista toisen kanssa soitelleen jatkuvasti ja sähköpostiviesteillään. Tämä ystävyys on nyt jaktunut jo vuodesta 1992 alkaen eikä loppua näy.
Juu, paljon viestejä ja yhteydenottoja kyllä, mutta niinhän sitä pitää olla, josta sitten lähdetään lajittelemaan tiettyjen kriteereiden mukaan, mitä itse kukin hakee.
Pettymyksiä minulle ei ole osunut. Mutta kaikenlaista haihattelijaa siellä kyllä liikkuu.
Tuolta taustalta - entisestä ero, reilu ylipaino, ei (enää) sänkypuuhastelua - voi toive jäädä toteutumatta.
Minkäpä takia mies nyt tulisi toisen kanssa pelkästään jakamaan päivää ja keskustelemaan maailman menosta; riidan aiheita siinä syntyisi.
Tapasin kihlattuni vähän yli kolme vuotta sitten kesäkuun alussa. Tapailimme keskustelimme ja tutustuimme toisiimme. Menimme läpi avioeromme syitä ja elämämme vaiheita. Löysimme paljon yhtäläisyyksiä siitä kuinka halusimme elämämme jatkuvan. Kesä kului ja ystävyys kehittyi rakkaudeksi, luonnollisesti seksi astui kuvaan ja se sinetöityi hyvän suhteemme.
Tuon vertuksesi ilmaiseisin matemaattisin termein seuraavasti, reilu ylipaino ja sänkypuuhasteluiden kiinnostamattomuus ei ole paras mahdollinen yhtälö, mutta avioero ei suinkaan kuulu joukkoon.
Kyllä keskusteluyhteys on tärkeä, en jaksaisi jakaa arkea ihmisen kanssa joka ei osaisi keskustella elämästä ja maailman menosta.