Minullako masennus?

Pahoittelen jo valmiiksi jos tekstini vaikuttaa sekavalta.. Koitan vain kirjoittaa kaiken nyt mitä mieleen tulee..

Elikkä huomasin jo viime vuonna, alku syksystä, tällaisia tuntemuksia jotka ovat nyt muutaman kuukauden aikana vain pahentuneet sietämättömiksi. (olen siis pian 19vuotias tyllerö, keväällä valmistunut ammattiin.)

Ensinnäkin uni. En saa unta, en niin millään. Kuitenkin olen koko ajan niin pirun väsynyt, en jaksa tehdä mitään! Voisin vain valvoa koko ajan.. Kuitenkin sitten kun menen nukkumaan, nukahtamiseen menee ainakin 2tuntia ja saatan nukkua kuitenkin jopa 18tuntia putkeen jos hyvin käy. Jos nukun pitkään, näen koko ajan painajaisia ja jos nukun lyhyemmän aikaa, heräilen koko ajan ja unenlaatu on muutenkin perseestä. Pelkään öisin ihan kamalasti, en tiedä mitä, mutta pelkään.

Ruoka ei maistu. Ennen nautin ruuasta ihan jumalattomasti, nyt vain pelkään lihovani. Toisinaan taas syön kuin norsu ja sekös vituttaa..

En nauti asioista. Mikään ei tuota mielihyvää. Nauran, hymyilen, ne kuitenkin ovat vain pintaa. Tahtoisin vain itkeä mutta en pysty enää.
Tuntuu että minulla on joku robottivaihe tai automaattiohjaus päällä.

En saa mitään aikaiseksi. Tulevaisuus ahdistaa. Tahdon vain muuttaa pois täältä! Mutta en saa aikaiseksi soittaa kenellekkään vuokranantajalle. Ei ole rahaakaan maksaa mitään takuuvuokria.

En uskalla puhua kellekkään tästä. Tahdon vain nauttia asioista ja NUKKUA!
En uskalla lääkäriinkään mennä pyytämään mitään lääkkeitä, pelkään että siellä vaan taputetaan selkään ja sanotaan että meneppäs puhumaan psykiatrille, kyllä se siitä.

EN VAIN JAKSA!

Siitä masennustestistä sain pistemääräksi 49.
Mitä hittoa oikeen teen..Välillä käy mielessä että olisi parempi lähteä tästä maailmasta mutta tiedän etten sitä uskalla tehdä..Viiltelin nuorempana ja sekin on käynyt mielessä..
Äh..en osaa edes kirjoittaa kaikkea mitä tunnen! Tunnen ahdistusta, tunne itseni rumaksi, lihavaksi, arvottomaksi..
En oikeastaan ole edes varma tunnenko sittenkään yhtikäs mitään?

En vain uskalla hakea apua..
Auttakaas vähän..Mitä hittoa teen?
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nääh monella on just nää samat jutut päässä ku sullaki. Ei mitään ihmeellistä.Ihan PERUSoireet masennukseen.


Et voi tehdä asialle mitään ellet uskalla hakea apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ö____ö kirjoitti:

Pahoittelen jo valmiiksi jos tekstini vaikuttaa sekavalta.. Koitan vain kirjoittaa kaiken nyt mitä mieleen tulee..

Elikkä huomasin jo viime vuonna, alku syksystä, tällaisia tuntemuksia jotka ovat nyt muutaman kuukauden aikana vain pahentuneet sietämättömiksi. (olen siis pian 19vuotias tyllerö, keväällä valmistunut ammattiin.)

Ensinnäkin uni. En saa unta, en niin millään. Kuitenkin olen koko ajan niin pirun väsynyt, en jaksa tehdä mitään! Voisin vain valvoa koko ajan.. Kuitenkin sitten kun menen nukkumaan, nukahtamiseen menee ainakin 2tuntia ja saatan nukkua kuitenkin jopa 18tuntia putkeen jos hyvin käy. Jos nukun pitkään, näen koko ajan painajaisia ja jos nukun lyhyemmän aikaa, heräilen koko ajan ja unenlaatu on muutenkin perseestä. Pelkään öisin ihan kamalasti, en tiedä mitä, mutta pelkään.

Ruoka ei maistu. Ennen nautin ruuasta ihan jumalattomasti, nyt vain pelkään lihovani. Toisinaan taas syön kuin norsu ja sekös vituttaa..

En nauti asioista. Mikään ei tuota mielihyvää. Nauran, hymyilen, ne kuitenkin ovat vain pintaa. Tahtoisin vain itkeä mutta en pysty enää.
Tuntuu että minulla on joku robottivaihe tai automaattiohjaus päällä.

En saa mitään aikaiseksi. Tulevaisuus ahdistaa. Tahdon vain muuttaa pois täältä! Mutta en saa aikaiseksi soittaa kenellekkään vuokranantajalle. Ei ole rahaakaan maksaa mitään takuuvuokria.

En uskalla puhua kellekkään tästä. Tahdon vain nauttia asioista ja NUKKUA!
En uskalla lääkäriinkään mennä pyytämään mitään lääkkeitä, pelkään että siellä vaan taputetaan selkään ja sanotaan että meneppäs puhumaan psykiatrille, kyllä se siitä.

EN VAIN JAKSA!

Siitä masennustestistä sain pistemääräksi 49.
Mitä hittoa oikeen teen..Välillä käy mielessä että olisi parempi lähteä tästä maailmasta mutta tiedän etten sitä uskalla tehdä..Viiltelin nuorempana ja sekin on käynyt mielessä..
Äh..en osaa edes kirjoittaa kaikkea mitä tunnen! Tunnen ahdistusta, tunne itseni rumaksi, lihavaksi, arvottomaksi..
En oikeastaan ole edes varma tunnenko sittenkään yhtikäs mitään?

En vain uskalla hakea apua..
Auttakaas vähän..Mitä hittoa teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu