Poskiontelotulehduksen sairastaneet

Kädenvääntö lekurin kans

Voisitteko ystävällisesti kertoa millaisia oireita teillä on ollut tautiin liittyen,onko suun liikkeet esim nieleminen ja syöminen tuntuneet kivuliailta ja säteileekö korvaan ?

Kiitän ennakkoon mahdollisista vastauksista.

9

4990

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen 50+

      Minulla on ollut useita poskiontelontulehduksia ja punkteerattukin useamman kerran. Jos tulehdus on rajoittunut vain poskionteloihin, silloin eivät suun liikkeet esim. nieleminen tai syöminen tunnu kivuliailta. Jos tuntuu kipeältä, on tulehdusta myös nielussa, sen sijaan korvaan tai jopa hampaan juureen kipu voi hyvinkin säteillä. Poskiontelotulehduksen ensissijainen oire on paineentunne onteloissa, päänsärky sekä nielussa näkyvä nuhainen vana. Tosin helposti tulehdus voi levitä kurkkuun ja korviin sekä pikittyneenä aiheuttaa keuhkoputkentulehduksen.

    • useat poskiontelontul.

      Kuulostaa, että kurkussa /nielussa/ ruokatorvessa olis jotain vialla, ei poskionteloissa.

      • kroonikko

        minulla on useamman kerran vuodessa tulehduksia poskionteloissa, eikä kyllä vaikuta nieluun eikä korviin. Huimausta lähinnä sen lisäksi että on tukossa, eli ei päätäkäännellä ylös/alas eikä sivuille.
        Aloittajalta kysyisin, syötkö paljon purkkaa ?

      • Kysta
        kroonikko kirjoitti:

        Mulla todettiin 3v sitte krooninen poskiontelotulehdus ja samalla löyty kysta oikeesta ontelosta. Tätä ennen oli todettu pölyallergia, oireina "niiskutusta" ja päänsärkyä n.7v. Sain lähetteen korvapolille (parin vuoden vääntämisen jälkeen), odotin aikaa yli puoli vuotta. Polilla minut punkteerattiin ja sanottiin, että ensin suoristetaan nenäni väliseinä (joka myös aiheuttaa tukkoisuutta), että päästään leikkaamaan molemmat ontelot. Väliseinäleikkausta odotin myös reilun puoli vuotta. Käydessäni leikkauksen jälkeen polilla poistattamassa tukilevyt nenästä, kysyin milloin toinen, "se oikea" leikkaus on, lääkäri vastasi että, eiköhän se ole tällä selvä. Aha. Leikkaus oli helmikuussa, eli puoli vuotta sitten ja olen ollut kipeänä kaksi kertaa. Päänsärky ja niiskutus vähentynyt muttei poissa. Vajaa kaksi viikkoa sitten tuli flunssa, menin muutaman päivän päästä lääkäriin koska tiesin että poskiontelot on tulehtunut. Ja olikin. Sain antibioottikuurin (kuulemma vahvan). Söin kuurin, ontelot edelleen kipeät ja lämpöä reilut 37 astetta. Menin taas terv.keskukseen. Pistivät röntgeniin, uusi ab-kuuri ja punkteeraus. Eivät saaneet oikeeta puolta puutumaan, joten läpi mentiin kylmiltään. Antibioottia vielä muutama päivä jäljellä, edelleen on lämpöä eikä poskiontelot tunnu paremmilta. Oon kokeillu allergialääkkeitä, kaikenmaailman sumutteita ja tippoja, relaksantteja, migreenilääkkeitä ja antibiootteja. Oon käyny jopa neurologilla, mutta se vaan kokeili polvesta refleksit.. (kannatti jonottaa 2 vuotta)
        Samat vaivat, eli päänsärky, niiskutus, huono hajuaisti, limaneritys,väsymys ja toistuvat poskiontelotulehdukset on nyt vaivannut sellaset 10 vuotta, eli melkeen puolet mun elämästä. Ei jaksais sairastaa enää yhtään.

      • sairas -85
        Kysta kirjoitti:

        Itselläni alkaa juurikin yhdeksäs kuumeinen päivä, kaksipv antibiootteja amoxin 750*2/pv annoksella, Tuntuu että ei ole auttanut yhtään. sanoivat puhelimessa että sitten on punkteerattava, kun keuhkotkin jo korisee. Otsa on järkyttävät kipee ja arka, onko mahdollisesti mennyt sinne?
        Kiitos tästä kaikesta terveyskeskukselle jossa kävin viikko sitten ja sain lomalapun käteen. olisi jo sillon voinu katsoa posket kun on aikuisiällä ollut pari oireetonta ontelotulehdusta flunssan kanssa ollut. nyt sit tilanne on tämä, kuumetta on ja olo aika vetämätön.

      • Mhmm
        kroonikko kirjoitti:

        minulla on useamman kerran vuodessa tulehduksia poskionteloissa, eikä kyllä vaikuta nieluun eikä korviin. Huimausta lähinnä sen lisäksi että on tukossa, eli ei päätäkäännellä ylös/alas eikä sivuille.
        Aloittajalta kysyisin, syötkö paljon purkkaa ?

        Mulla oli kymmenisen vuotta sitten mukoseele poskiontelossa, ja se sai korvan tinnittämään. En tiedä voiko tavallinen poskiontelotulehdus vaikuttaa korviin, mutta tuo kyllä vaikutti.

    • -----------------

      Ei paineentunnetta, mutta räkää vaikka koko kylälle jakaa. Lisäksi ainakin lämpöä, sekä hirvittävä hammassärky.

    • 95% Poskiontelo-

      tulehduksista johtuu kvht-altistuksesta, joten testaa:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/

      -Testin jälkeen lue:
      "" ......jatkuu.6. KVHT-altistuksen pitkittyessä saat riesaksesi kaksi sairautta, joille voit tehdä itsekin vaadittavat hoitotoimenpiteet limakalvojen kolmen tärkeimmän L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteerien syönnin lisäksi:
      - 6.1. Kun korvakäytäväsi(toispuolinen) kutisee niin se on merkki siitä, että korvakäytävään pyrkii pesiytymään sienikasvusto, jota ei alkuvaiheessa(=pelkkä kutina) helposti huomaa paljaalla silmällä. Toimi silloin näin: Pyri pitämään korvakäytävä kuivana ja puhtaana. Joko .omasivu.fi palvelimella:
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Kun_korvakaytava_tulehtuu__tai_saat_korvakaytavaan_sieni_infektion
      - Tai .nettisivu.org palvelimellavvvvvv:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Kun_korvakaytava_tulehtuu__tai_saat_korvakaytavaan_sieni_infektion

      Pitkittyessään sienikasvusto aiheuttaa kutinan lisäksi ”rutinaa” ja ”liikettä”-aivankuin jokin ”kävelisi” korvakäytävässä.
      - 6.2 Poskiontelotulehdukselle voit itsekin tehdä määrättyjä hoitotoimenpiteitä, lue tuosta kohdasta eteenpäin. Joko .omasivu.fi palvelimella:
      http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-maitohappoprobiootti-bakteerit-pahkinankuoressa-vaiheittain-lyhyesti/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Hyotybakteereita_jauheena_suoraan_limakalvoille_ja_esimerkiksi_sieraimiin_kun_erite_on_verista
      - Tai .nettisivu.org palvelimellavvvvvv:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-ohje-maitohappobakteerien-kaytosta-nenaan-ja-korviin-apua-korvatulehdus-potilaalle/#Hyotybakteereita_jauheena_suoraan_limakalvoille_ja_esimerkiksi_sieraimiin_kun_erite_on_verista

      Huom! Jos tunnet että et itse pysty edellä kerrottuihin toimenpiteisiin, niin käänny kotisairaanhoidon, tai lääkärin puoleen!
      Jatkuu.......""

    • Anonyymi

      Hjälvätta. Hjelpa med hjälwatta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      381
      894
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      186
      676
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      62
      606
    9. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      567
    Aihe