Mitenkäs kanssatoverit suhtaudutte parturissa käyntiin? Mulle se on kyllä aika tuskaisa kokemus punastun todella helposti ja punastuessa hiki valuu otsalta kun jännittääkin niin kovasti.. Onneksi olen mies, ja hiustyylinä sellainen että sen leikkaa n. 20 minuutissa. Tuo lyhytkin aika tuntuu kyllä vähintään tunnilta. Siinä parturin tuolissa kun monesti pitäis jonkun näköstä juttua vääntää. Vaikka kylläpä se tuttu parturi on jo ymmärtänyt että eihän tosta juttuseuraa saa. Silti tilanne tuntuu minusta jotenkin todella kiusalliselta ja hankalalta. Onneksi en ole nainen, eihän sitä tuskaisaa tunnin kampaajalla käyntiä kestäis mitenkään, kuolemahan siinä tulis.. Hmm, tuntuupa jotenkin omituiselta ja jollain tavalla helpottavalta lukea ja kirjotella tänne palstalle.. Helpottaa hieman tieto etten ole ainoa tosi ujo kaveri maailmassa.
Parturi
17
4622
Vastaukset
- tukka putkel
Itse olen nainen ja olen käynyt jo vuosia samalla kampaajalla, tietävät siellä ettei minusta pahemmin juttukaveria saa. Minulla yleensä värjätään myös joten menee ainakin tunti koko operaatiossa. Jotenkin on hävettänyt se ettei minulta oikein saa irti mitään juttua kun kampaaja jotain puhuu, vastaan yleensä lyhyesti. Kohtelias olen silti. Yleensä kun istun tuoliin ja kampaajan kanssa on selvitetty mitä tehdään niin tartun heti lehtiin ja luen niitä loppuun saakka ettei tarvitse itseään peilistä tuijottaa ja jutella. Olen niin ujo, että välillä ujostuttaa jopa kurottautua ottamaan uusi lehti. Yleensä muka-luen juttuja ettei tarvitsisi koko ajan kurkotella.
- Aaaaa.
Toinen kamala paikka mulle on kaupan kassajonot, jos on pitkät jonot ahdistaa aivan mielettömästi.. Miltei tekis mieli jättää ostokset siihen ja lähteä ulos. Huvittavaa sinänsä, olen kaupassa töissä ja kassallakin tosi paljon. Sen jotenkin osaan olla jännittämättä. En mä nyt mikään suupaltti ole, kohtelias kyllä, tervehdin, kiitän yms. Mutta ylimääräistä juttelua on hankala vääntää. Se on kyllä jännä että sitä ei vaan jotenkin osaa jutella niitä näitä.. Ei vaikka miten yrittäis ponnistella, lauseet on lyhyitä ja tökeröitä.. Monet ihmiset varmasti pitävät "mulkkuna".. Kun eihän tuo edes puhu mitään.. Olisi ihana näyttää joskus muille miten herkkä sielu sitä todellisuudessa on! Mutta sitäpä en pysty edes humalassa tekemään. Täytyypä sanoa että ujona on se hyvä puoli että aika paljon ymmärtää kaikenmoisia ihmisiä.. Ei oo halua tuomita ketään.
- tukka putkel
Aaaaa. kirjoitti:
Toinen kamala paikka mulle on kaupan kassajonot, jos on pitkät jonot ahdistaa aivan mielettömästi.. Miltei tekis mieli jättää ostokset siihen ja lähteä ulos. Huvittavaa sinänsä, olen kaupassa töissä ja kassallakin tosi paljon. Sen jotenkin osaan olla jännittämättä. En mä nyt mikään suupaltti ole, kohtelias kyllä, tervehdin, kiitän yms. Mutta ylimääräistä juttelua on hankala vääntää. Se on kyllä jännä että sitä ei vaan jotenkin osaa jutella niitä näitä.. Ei vaikka miten yrittäis ponnistella, lauseet on lyhyitä ja tökeröitä.. Monet ihmiset varmasti pitävät "mulkkuna".. Kun eihän tuo edes puhu mitään.. Olisi ihana näyttää joskus muille miten herkkä sielu sitä todellisuudessa on! Mutta sitäpä en pysty edes humalassa tekemään. Täytyypä sanoa että ujona on se hyvä puoli että aika paljon ymmärtää kaikenmoisia ihmisiä.. Ei oo halua tuomita ketään.
Mulla ihan sama homma kuin tuo jälkimmäinen kommenttisi kokonaisuudessaan, paitsi että en ole kaupan kassalla ollut töissä enkä voisi kyllä mennäkään. Olisi kamalaa olla jossain isossa marketissa töissä kun ihmiset tulevat ostoksille iltapäivän ruuhkassa. Välttelen kaupassa käyntiä päiväsaikaan, yleensä teen pikkuostokset Siwassa joko aamulla tai illalla, koska jonossa odottaminen ahdistaa ahdistaa. En edes maksa koskaan kortilla, koska en halua jäädä vetäisemään nimmaria kuittiin.
Olen huomannut, että alkoholi ei auta tähän ongelmaan sen kummemmin. Se poistaa fyysiset oireet kuten jännittyneisyyden ja ahdistuksen, mutta läppä ei ala lentää sen paremmin kuin muutoinkaan, ja olen silti harmillisen tietoinen hiljaisuudestani. Minulle on myös hyvin vaikea puhua esim. tunteista, en vain pysty siihen. Joskus olen yrittänyt humalassa kertoa jotakin asiaa joka on painanut mieltä ja en vain pystynyt sittenkään. - kyllä hämmästuttäviä
Aaaaa. kirjoitti:
Toinen kamala paikka mulle on kaupan kassajonot, jos on pitkät jonot ahdistaa aivan mielettömästi.. Miltei tekis mieli jättää ostokset siihen ja lähteä ulos. Huvittavaa sinänsä, olen kaupassa töissä ja kassallakin tosi paljon. Sen jotenkin osaan olla jännittämättä. En mä nyt mikään suupaltti ole, kohtelias kyllä, tervehdin, kiitän yms. Mutta ylimääräistä juttelua on hankala vääntää. Se on kyllä jännä että sitä ei vaan jotenkin osaa jutella niitä näitä.. Ei vaikka miten yrittäis ponnistella, lauseet on lyhyitä ja tökeröitä.. Monet ihmiset varmasti pitävät "mulkkuna".. Kun eihän tuo edes puhu mitään.. Olisi ihana näyttää joskus muille miten herkkä sielu sitä todellisuudessa on! Mutta sitäpä en pysty edes humalassa tekemään. Täytyypä sanoa että ujona on se hyvä puoli että aika paljon ymmärtää kaikenmoisia ihmisiä.. Ei oo halua tuomita ketään.
kertomuksia. Vaikka tulen lausuneeksi tyhmyyksiä (ihmisten itsensä kannalta), täytyy vain sanoa, että toivoisisi tällaisia ihmisiä olevan paljon, paljon enenmmän. Oikeastaan äärimmäisen viehättävää.
- Aaaa.
tukka putkel kirjoitti:
Mulla ihan sama homma kuin tuo jälkimmäinen kommenttisi kokonaisuudessaan, paitsi että en ole kaupan kassalla ollut töissä enkä voisi kyllä mennäkään. Olisi kamalaa olla jossain isossa marketissa töissä kun ihmiset tulevat ostoksille iltapäivän ruuhkassa. Välttelen kaupassa käyntiä päiväsaikaan, yleensä teen pikkuostokset Siwassa joko aamulla tai illalla, koska jonossa odottaminen ahdistaa ahdistaa. En edes maksa koskaan kortilla, koska en halua jäädä vetäisemään nimmaria kuittiin.
Olen huomannut, että alkoholi ei auta tähän ongelmaan sen kummemmin. Se poistaa fyysiset oireet kuten jännittyneisyyden ja ahdistuksen, mutta läppä ei ala lentää sen paremmin kuin muutoinkaan, ja olen silti harmillisen tietoinen hiljaisuudestani. Minulle on myös hyvin vaikea puhua esim. tunteista, en vain pysty siihen. Joskus olen yrittänyt humalassa kertoa jotakin asiaa joka on painanut mieltä ja en vain pystynyt sittenkään.Kylläpä nuo sunkin jutut aika tutuilta kuulostaa, vähän kuin itse kirjottais.. Kassalla pystyn olemaan kai siks että työnantaja kysyi heti kun täytin 18v että suostunko menemään.. Jännitti ja pelotti ihan mielettömästi, mutta kilttinä miehenalkuna sanoin vaan että kyllä se käy.. Kädet tärisi ja punasena siinä kassalla sitten hääräsin.. Mutta onneks siihen tottu aika nopeasti! Nyt jos tän ikäsenä pitäs sama homma alottaa niin ei tulis mitään. Varmaan juoksisin ulos vaan! Ton oon kanssa todennut ettei viina pahemmin auta, se vaan mulla lisää ahdistuneisuutta, enkä baarissa oikeen edes pysty olemaan pelottaa jotenkin niin kovasti, ja sitä pelkoa ei varmasti voi kun ujot ymmärtää. Jännä sinänsä, että yksinäisyys on mun suurin pelkoni ja sehän tässä on lopputulos jos ei edes koita taistella tätä vastaan.. Tunteiden kertomisesta mä en voi edes ajatella, töissä on eräs nainen josta olen pitänyt todella paljon jo useamman vuoden ajan.. Mutta kun satutaan vaikka samaan aikaan tauolle olen aivan lukossa että huhhuh.. Kotona sitten mietin miten kiva olis pyytää tätä ulos ja käydä vaikka leffassa, tai ihan mitä vaan. Mutta helppohan sitä on ajatella ja haaveilla. Toteutus on vaan mahdoton munlaiselle ihmiselle.. Niin surullista kun se onkin..
- ujo...
kyllä hämmästuttäviä kirjoitti:
kertomuksia. Vaikka tulen lausuneeksi tyhmyyksiä (ihmisten itsensä kannalta), täytyy vain sanoa, että toivoisisi tällaisia ihmisiä olevan paljon, paljon enenmmän. Oikeastaan äärimmäisen viehättävää.
Mulla on noita samoja ongelmia. En esimerkiksi uskalla vastata / soittaa puhelimella kenellekkään! En sukulaisille, kavereille.. juuri ja juuri vanhemmille. Kamalaa. Ja kaupassa olo on yhtä tuskaa, en tiedä miksi. Ei siis kaupassa ostoksien tekeminen, vaan se kassalla olo. Kun on iso jono takana ja kaikki silmäparit tuijottavat sinua, kun maksat. Naama punaisena siinä sitten aina seison ja yritän nopeasti päästä tilanteesta pois.
Kampaajalla oloa pelkään myös... olen siis nainen, ja värjään hiukset. Joskus 2 ja puoltuntia joudun siellä istuskelemaan, mutta sen ajan vietänkin lehtiä lukien, ettei tarvitsisi keskustella. - Aaaaa.
ujo... kirjoitti:
Mulla on noita samoja ongelmia. En esimerkiksi uskalla vastata / soittaa puhelimella kenellekkään! En sukulaisille, kavereille.. juuri ja juuri vanhemmille. Kamalaa. Ja kaupassa olo on yhtä tuskaa, en tiedä miksi. Ei siis kaupassa ostoksien tekeminen, vaan se kassalla olo. Kun on iso jono takana ja kaikki silmäparit tuijottavat sinua, kun maksat. Naama punaisena siinä sitten aina seison ja yritän nopeasti päästä tilanteesta pois.
Kampaajalla oloa pelkään myös... olen siis nainen, ja värjään hiukset. Joskus 2 ja puoltuntia joudun siellä istuskelemaan, mutta sen ajan vietänkin lehtiä lukien, ettei tarvitsisi keskustella.Mäkin lukisin parturissa mielelläni lehtiä, mutta on silmälasit ja piilolinssejä en omista.. Ei nää mitään ilman laseja niin pakko vaan se 20min kestää ja katella peiliin. Onneks tosiaan ei noin kauaa tarvi siellä viettää kuin sä.. Se on kyllä hieno tunne kun leikkuu valmis ja astut ovesta ulos. On niin helpottunut tunne.. Vasta eilen löysin tän palstan ja helpottavaa tosiaan huomata etten ihan yksin ole.. Mä taas pystyn kyllä puhelimessa juttelemaan niitä näitä aika hyvin.. Kavereiden, vanhempien ja sisarusten kanssa.. Ongelmat alkaa sitten kun pitäis kasvotusten ruveta vähän tuntemattomiempen kanssa jutella.. Tulee paha mieli siitä että tuntuu kuin antaisin esimerkiksi töissä epärehellisen kuvan itsestäni, kun katse harhailee niin etten vahingossakaan voi silmiin katsoa.. Kohta 1-2 kuukauden kuluttua olis taas joku kamala koulutus missä n. 100 ihmistä.. En tiedä kyllä miten kestän sen.. Kestäisin sen kyllä jos kouluttaja vain puhuisi ja me kuuntelisimme.. Mutta kun se on sellasta vuorovaikutus kakkaa..yhtäkkiä voidaan sanoa nimi ja pyytää eteen tekemään jotain.. Siinä on kuolema lähellä. Viimeksi jouduin jotain puhumaan, omalta paikaltani kyllä onneksi... Naama ei koskaan ole ollut niin punainen ja änkytin vaan.. Luojan kiitos oli sen verran pätevä kouluttaja että ymmärsi sen jälkeen jättää rauhaan.. Ärsyttää muuten sellaset ihmiset jotka kysyy multa heti kun punastun "miksi oot noin punanen?" tai jotain vastaavaa.. Sepä se vasta pahentaakin tilannetta..
- bbbbbbb.
Aaaaa. kirjoitti:
Mäkin lukisin parturissa mielelläni lehtiä, mutta on silmälasit ja piilolinssejä en omista.. Ei nää mitään ilman laseja niin pakko vaan se 20min kestää ja katella peiliin. Onneks tosiaan ei noin kauaa tarvi siellä viettää kuin sä.. Se on kyllä hieno tunne kun leikkuu valmis ja astut ovesta ulos. On niin helpottunut tunne.. Vasta eilen löysin tän palstan ja helpottavaa tosiaan huomata etten ihan yksin ole.. Mä taas pystyn kyllä puhelimessa juttelemaan niitä näitä aika hyvin.. Kavereiden, vanhempien ja sisarusten kanssa.. Ongelmat alkaa sitten kun pitäis kasvotusten ruveta vähän tuntemattomiempen kanssa jutella.. Tulee paha mieli siitä että tuntuu kuin antaisin esimerkiksi töissä epärehellisen kuvan itsestäni, kun katse harhailee niin etten vahingossakaan voi silmiin katsoa.. Kohta 1-2 kuukauden kuluttua olis taas joku kamala koulutus missä n. 100 ihmistä.. En tiedä kyllä miten kestän sen.. Kestäisin sen kyllä jos kouluttaja vain puhuisi ja me kuuntelisimme.. Mutta kun se on sellasta vuorovaikutus kakkaa..yhtäkkiä voidaan sanoa nimi ja pyytää eteen tekemään jotain.. Siinä on kuolema lähellä. Viimeksi jouduin jotain puhumaan, omalta paikaltani kyllä onneksi... Naama ei koskaan ole ollut niin punainen ja änkytin vaan.. Luojan kiitos oli sen verran pätevä kouluttaja että ymmärsi sen jälkeen jättää rauhaan.. Ärsyttää muuten sellaset ihmiset jotka kysyy multa heti kun punastun "miksi oot noin punanen?" tai jotain vastaavaa.. Sepä se vasta pahentaakin tilannetta..
Itselläni samanlaisia "ongelmia" kuin sinulla. Hävettää oikein kun iso mies kärsii tämmöisistä katalista oireista. En ymmärrä mistä ne tulevat enkä sitä miksen pysty kontrolloimaan niitä. Niin kuin esimerkiksi taannoisen oppilaitokseni ruokalassa, söin kavereideni kanssa, saatoin yhtäkkiä punastua aivan törkeän punaiseksi ja tuli järkyttävän kuuma. Kyllä kaveritkin siitä jakso kommentoida, mutta kuittasin sen vaan sillä, että tuli hulluuden puuska, nyt pitäkää turpanne kiinni tai saattaa käydä huonosti. Noita puuskia tuli myös aivan yhtäkkiä ties missä konteksteissa. Nyt kesälomalla niitä ei ole tullut joten toivon hartaasti että ne olisivat kadonneet kokonaan.
- fobioitamonta
ujo... kirjoitti:
Mulla on noita samoja ongelmia. En esimerkiksi uskalla vastata / soittaa puhelimella kenellekkään! En sukulaisille, kavereille.. juuri ja juuri vanhemmille. Kamalaa. Ja kaupassa olo on yhtä tuskaa, en tiedä miksi. Ei siis kaupassa ostoksien tekeminen, vaan se kassalla olo. Kun on iso jono takana ja kaikki silmäparit tuijottavat sinua, kun maksat. Naama punaisena siinä sitten aina seison ja yritän nopeasti päästä tilanteesta pois.
Kampaajalla oloa pelkään myös... olen siis nainen, ja värjään hiukset. Joskus 2 ja puoltuntia joudun siellä istuskelemaan, mutta sen ajan vietänkin lehtiä lukien, ettei tarvitsisi keskustella.Sama täällä. Kassajonoissa seisominen ja se odottaminen kun oma vuoro tulee, ja sitten se maksaminen (käteisellä helpointa) ja tavaroiden pakkaaminen kun tuntee muiden katseet, hirvittävää! Vältän siis isoja kauppoja ja pitkiä jonoja.
Ja puhelimen soimistä vihaan niin! Kamalin ääni! Onneks sieltä yleensä soittaa vain läheiset. En soita mitään puheluita (muuta kun läheisille) virastoasiat hoidan netin kautta, mutta viimeksi sain ihme kyllä soitettua yhteen paikkaan kun oli pakko kun en päässyt paikalle!Uskomatonta. Mutta siis välttelen soittamista ja puhumista puhelimessa.
Kampaajalla en edes käy, ahdistaa juurikin se löpinä ja kampaajat tuntuvat olevan aina niin uteliaitakin. Onneksi on ystävä joka voi leikata hiukset.
Suurin ongelmani on pelko törmätä puolituttuihin ihmisiin jossain kodin ulkopuolella, menen hämilleni ja useasti esitän etten ole huomannu, ja sydän hakkaa. Siitä ei hyvin kivaaa kuvaa jää muille varmaan, pitävät ylpeenä tms. En vain tiedä mitä sanoisin menen aivan lukkoon. Jotenkin kun tietää että tervehtiminen ei riittäisi vaan pitäisi vaihtaa pari sanaa ja en haluaisi joillekin puolitutuille (ent. työkaverit, ent. luokkakaverit yms.) ruveta mitään kertomaan ja jotenkin kiusallista kysyäkin kun ei edes kiinnosta!
Olen myös todella arka ja kotoa lähteminenkin yksin kestää. Tuntuu vain että kaikki kyttää.
Ennen myös punastelin mutta jostain syystä olen siitä päässyt ja vaikka pelkään niin se ei näy enää ulospäin niinkuin ennen, nyt osaan "esittää" muka rentoa vaikka sydän kurkussa! Noloa, hävettää niin paljon. Tuntuu että olen toivoton tapaus.
- Muliukko
Itsellänikin oli ennen ongelma tuon parturissa käynnin kanssa. Oli niin tuskaisaa istua siinä hiljaa kun muut asiakkaat jutustelivat sulavasti. Siitä syystä lettini pääsikin aina kasvamaan melkoiseksi pönsäksi.
Ratkaisin tuon ongelman sillä että aloin vetää hiukset pois itse koneella. Ei välttämättä mikään tyylikkäin hiustyyli, mutta voittaa mielestäni muutaman kuukauden villinä kasvaneen pensasletin. Halpakin vielä, ei kulu paljoa samppoita sun muita eikä parturillekkaan tarvitse pulittaa itseään kipeäksi. - tuttujajuttuja
Tuttuja juttuja mullekin. Vielä pari vuotta sitten hermoilin pahasti niin parturia kuin kauppoja, jonoja, maksamista, pakkaamista, puhelimeen vastaamista ja soittamista...yms. Kuitenkin parin viime vuoden aikana tunnen menneeni selvästi eteenpäin.
Vieläkin välillä nousee tuskanhiki noissa asioissa, mutta osaan olla jo yleensä huomattavasti rennompi. Uskallan katsella jonoissa ympärilleni, seurailla muiden ihmisten olemuksia yms, uskallan laskea ostoskorin lattialle ja työnnellä sitä jalalla eteenpäin jonossa, ettei kädet väsy, uskallan katsella kassaneitien toimia ja moikata katsoen silmiin, en enää hätäile tuskissa, että pitäisi mahdollisimman nopeasti saada tavarat pois sieltä hihnasiilosta jne :)
Parturissakin pystyn pientä small-talkkia jo harrastamaan, jopa kysymään jotain kysymyksiäkin. Puhuminen on kuitenkin edelleen mulle ongelmallista, en keksi vain sanomista, mutta pyrin pysymään kuitenkin tyynenä, sillä ei mun ole pakko mitään sanoa, katsellen vaan ympärilleni ja parturin touhuamista hiusteni kanssa peilistä. Välillä kuitenkin iskee ahdistavaa oloa siellä :)
Puhelimeen vastaaminen ja soittaminenkin ovat tulleet mulle helpommiksi. En enää hermoile kännykkä kädessä kymmeniä minuutteja, että mitä mun pitäisi sanoa, ja kirjoita paperille lauseita valmiiksi ja harjoittele niitä. Vieläkin toki ennen soittamista kertaan läpi mikä mun asia on, mutta yleensä saan aika nopeasti soitettua, vaikka pientä jännitystä edelleen on tunnettavissa :)
Suurin syy varmasti eteenpäinmenoon on, että matkustin ensimmäistä kertaa elämässä ulkomaille, yksin, ensimmäistä kertaa lentokoneessa, vieraaseen maahan, jonka pääkieli ei edes englanti,puhuin englanniksi, siellä matkustin vielä jopa junalla pitkän matkan. Kyllä pelotti ihan helvetisti lentää, ja suunnistaa vieraissa kaupungeissa, mutta selvisin :) Kannatti käydä, suosittelen muillekin, avartava kokemus, varsinkin yksin mentäessä :) - Pari vinkkiä
Itseäni ei kampaajalla käyminen varsinaisesti jännitä, koska saan istua penkissä. Jotkut ovat minulle aikoinaan parturi-kampaajan ammattia suositelleet, mutta se olisi minulle kova paikka kun joutuisin kävelemään ympäri asiakasta ja ravaamaan muutenkin moneen suuntaan. Itseäni ei siis ujous vaivaa niin paljon, mutta vähintään yhtä rasittava sos. tilanteiden pelko ja jonkin asteinen paniikkihäiriö.
Joka tapauksessa minulle tuli pieni vinkki mieleen: joskus itse siinä asiakkaana istuessa ajattelen, miten helppo oma roolini on siinä istua melko vaiti verrattuna siihen, että kampaaja joutuu häärimään ympäriinsä ja juttelemaan monelle samanaikaisesti. Ja yksinkertainen asia, mitä ei aina tule ajatelleeksi: ajattele, miten monenlaisia asiakkaita parturissa käy. Et varmaankaan ole mikään kaikista kamalin ongelmatapaus, jonka parturi-kampaajat muistavat vain vaitonaisena ja punastelevana tyyppinä!- Rikuuu
Haha! Ihan sama juttu! Lähetinkin jo viestin tuohon toiseen ketjuun jossa kerroin enemmän ongelmastani. Eli olen todella ujo, jonka kautta on tullut monia muita ongelmia: alkoholismi, masennus, paniikkihäiriötä, huumeriippuvuus yms. (jep, tosi paljon kaikkea paskaa). Samalla oon kuitenkin hyvällä tuurilla pitäny elämän lankoja käsissä ja päällepäin mua luullaan edelleen jopa menestyväksi ihmiseksi.
Mut asiaan, eli parturissa käynti on aina todella tuskaista. Hikoilen, tärisen yms. Käyn aina samalla parturilla, jonka seurassa en jännitä ihan niin paljoa mutta jännitämpä kuitenkin. En koskaan puhu oikein mitään ja "keskuteluissa" vain myötäilen hiusten leikkaajaa. Onneksi tämä kestää vain n. 20 minuuttia. Vittu tän ujouden kanssa. Onneks huomenna pääsee näkemään lääkäriä ja kertomaan ongelmasta.
- Poika 14v.
Must parturilla käyminen on sillain ärsyttävä homma ja jos parturi viel vetäsee oman taiteellisen näkemyksensä ihan perseellee, mutta kyl ne yleensä osaa hommansa. kyllähän se kuumottelee siin leikkaus vaihees mut jos vaan aattelee "se on vaan hiusten leikkuu... sitte vähän *dont worry, be happy* sen jälkee himas täysii, se auttaa :D...
Jos teitä kuumottelee se et joku koskee teiän hiuksiin, niin aattelette että se tekee vaan sen työtä ja ei mee kaua. sit taas aattelette hiljaa päässä *Dont worry, Dont worry now... * :'D , sit helposti käy ku koittaa miettii jotain hauskaa biisii tai jtn nii hymähtää sillain vitun oudosti O.o
Lukeminen kannattaa kanssa, se on kyllä noloa jos joutuu mennä pesemään hiukset ja tulet hiukset märkinä kävelet semmonen muovi sun ympärillä huoneen läpi ja 10 silmä parii kattoo vaa et "" onneks en minä!" :( - Mroom
Kumpi parturi best
M-room
vai
G-room - Anonyymi
Mene aina eri kampaajalle, kunnes osut sellaiselle, joka ei halua väkisin vääntää juttua tai jonka käsittelyssä ei jännitä. Hoonoa soomea puhuva kampaaja voi myös olla hyvä, koska ei tarvitse ainakaan hirveä sujuvaan small talkiin edes pyrkiä.
- Anonyymi
Kiitä onneasi, ettet yritä peittää ujouttasi hermostuneeseen höpötykseen ehkä vielä paljastaen omia juttujasi. Työnnän yleensä parturikäyntejä mahdollisimman pitkälle. Lopulta on kuitenkin pakko siistiä olemusta.
Viimeksi haastoin parturin leikkaamaan mummollekin todella lyhyen tukan. Uskalsi! Nyt ei tarvitse ihan kohta taas tuskailla päiviä ja viikkojakin parturille menoa!
Tuula -mummi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä tiedän että ajattelet
Niin ajattelen minäkin. Sinulla tuskin on yhtään sen helpompi olla kuin minullakaan tällä hetkellä.. Toisaalta ehkä tä208179Martina, yksityishenkilön ex vihaa häntä
Seiska ja IL kirjoittaa, että yksityishenkilön ex on veemäinen ja vihaa Martinaa. Onneksi ex on 13000 km päässä.3381568- 3761315
- 61255
Korona-ajan häväistysten tutkiminen alkaa
Teemu Keskisarja ja Tapio Puolimatka haastavat korona-ajan viralliset totuudet. "Korona synnytti kastilaitoksen. Se aset2611187- 651162
Yksi elämän pahimmista virheistä
Olla tekemättä mitään, jos on jostakin oikeasti kiinnostunut ja jää vain miettimään, sekä kaipaamaan. Sekin parempi, jo331020Ensi vuonna
Toivon että meistä tulee vähintään ystäviä. Olemme samankaltaisia ja ymmärrämme toisiamme. Haluaisin oppia tuntemaan sin241016Parempaa uutta
vuotta dear. Kun vuosi vaihtuu, olet ensimmäisenä mielessäni. Uusi vuosi ei pyyhi pois vanhan vuoden tunteita.50972- 36958