vaan joku sosiaalitantta. Olen kärsinyt masennuksesta kohta pari vuotta. Vasta tammikuussa pääsin psykiatrille ja maaliskuussa alkoi terapia. Terapeuttina toimii sosiaalihoitaja. Alussa ihan ok että sai puhua jonkun kanssa, mutta nyt minua on jo pidempää ärsyttänyt tämä tantta. Kaikki mitä sanon hän kyseenalaistaa. Mun työstäni hän ei ymmärrä mitään mutta pitää kommentoida, myös puolisoni työtä. Ja hyvin halventavaan sävyyn. Ollaan eri mieltä kaikesta, mutta kun mielestäni minun ei tarvitsisi kuunnella hänen mielipiteitä maailman menosta. Nyt pitäisi olla kyse minun päänupista. Olen itse aikuinen tantta. Mielestäni hän ei ole ammattitaitoinen enkä ole mitään apua saanut. Kohta saan mennä terapiaan että kestän häntä?
terapeutti ei
terapeutti,
11246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
pitäis löytää terapeutti, jonka kanssa synkkaa. itsekin olen ajatellut lopettaa oman terapiani. tuntuu hyödyttömältä kun toinen ei ymmärrä ja nimenomaan kyseenalaistaa kaiken mitä sanoo... opetetaankohan niille se koulussa, vai minkä ihmeen takia... kannattaa vaihtaa heti jos ei synkkaa, se ei välttämättä parane ajan kanssa. toisten ihmisten kaa vaan tulee juttuun, ja toisten ei. henkilökemioita... kyllä sen aika nopeeta huomaa, kelle viitsii avautua ja kelle ei.
-
Nimimerkki "terapeutti," kirjoitti:
"terapeutti ei terapeutti, vaan joku sosiaalitantta..."
Jos kyseisellä sosiaali"tantalla" ei ole psykoterapeutin pätevyyttä (niin kuin ei todennäköisesti olekaan), sinä ET OLE (PSYKO)terapiassa vaan käyt ns. keskusteluapua saamassa.
Usein julkisen sektorin työntekijät kuitenkin harkiten ja tarkoitusella kusettavat potilaitaan ja kertovat tämän olevan terapiassa - vaikka ko. henkilöä tapaavalla työntekijällä ei olisi psykoterapeutin koulutusta.
Juju piilee siinä, että vaikka psykoterapeutin ammattinimike onkin suojattu, terapiaksi voi nimittää mitä tahansa lässytystä ja vain harva potilas hoksaa tai kehtaa kysyä onko ko. "hoito"henkilöllä minkäänlaista psykoterapeutin pätevyyttä.
Ehdotan, että pyydät itsellesi (kirjallisesti) kirjallista hoitosuunnitelmaa ja mainitset hoitosuunnitelmapyynnössäsi myös sen, että haluat oikeaa psykoterapiaa etkä mitään keskusteluapua tai hoitajatapaamisia.
PS. Ei kannata puhua terapiasta silloin kun kyse on ns. keskusteluavusta, se vain harhauttaa ihmisiä luulemaan, että mikä tahansa jutustelu on (psyko)terapiaa.
sosiaalihoitaja, ja julkisella sektorilla. Itse hän puhuu psykoterapiasta. Tämä "terapia" on pelkää lässytystä . Sitten hän on vielä "asiantuntija" kun puhutaan minun fyysisestä vammasta mistä masennus lähti. Ei muuta tee kun ehdotta pillereitä, särkylääkettä, tulehduskipulääkettä, unilääkettä, masennuslääkettä, paniikkikohtauslääkettä. Lääkkeistä ei ole hänen mielestä mitään haittaa!!! Kaikkihan niitä syö!!! En ole muuta pyytänyt kun apua että saisin itseluottamukseni vähän takaisin ja vähän positiivista ajattelua. Alussa puhuin aika paljon, mutta kertaakaan tämä hoitaja ei antanut mitään positiivvista palautetta mitä masentunut ihminen joskus kaipaa. Nykyään en puhu juuri mitään. Uskaltaisiko sitä ottaa yhteyttä klinikan psykiatrille ja pyytää oikeata terapeuttia?
-
Ehdotan edelleen, että pyydät (kirjallisesti) kirjallista hoitosuunnitelmaa ja mainitset pyynnössäsi saada oikeaa psykoterapiaa.
Kysy sosiaalihoitajalta myös sitä, onko hänellä YKSILÖpsykoterapeutin pätevyys vai onko hän esimerkiksi perhe- tai pariterapeutti.
Perhe-, ryhmä sekä pariterapeuttien koulutus on lyhyempi kuin yksilöpsykoterapeuteilla eikä heidän koulutuksensa yleensä sisällä terapeutin läpikäymää omaa yksilöpsykoterapiaa lainkaan. Kuitenkin potilaita tietoisesti ja tarkoituksella kusetetaan ja harhautetaan kertomalla, että ko. työntekijällä on "psykoterapiakoulutus" vaikka kyse ei lainkaan ole yksilöpsykoterapeutin koulutuksesta tai pätevyydestä.
päin peetä mielenterveyshoito? Espoossa on ainakin. Muuta apua ei saa kun pilleripurkkeja. Jos valittaa sivuvaikutuksisita niin vastataan ettei pidä paikkansa. Kaikensorttisia "asiantuntijatanttoja" on.
-
Nimimerkki "olla näin" kirjoitti:
"Miten voi olla näin päin peetä mielenterveyshoito? Espoossa on ainakin..."
Yksi syy mielenterveyshoidon huonoon laatuun on se, etteivät potilaat uskalla tai jaksa vaatia parempaa hoitoa. Yleensä potilaat eivät edes tiedä oikeuksistaan tai vielä harvempi uskaltaa niistä pitää kiinni.
Ensimmäinen askel asioiden parantamiseen on se, että potilaat itse ryhtyvät vaatimaan parempaa hoitoa sekä pitämään kiinni siitä mihin heillä lain mukaan on oikeus.
Jos ihminen on tosi masentunut ja tarvitsee hoitoa, hän ei pysty pyytämään kirjallisia hoitosuunnitelmia eikä vaatimaan hoidon suhteen yhtään mitään. Ei ole voimia! Eikä ole tietoa oikeuksista eikä siitä mitä laki sanoo. Tämä on fakta, aivan turha kirjoitella että huonon hoidon syy on potilas itse. Se jo että menee / pääsee psykiatrin vastaanotolle, on niin rankka kokemus. Sitten pitäisi vartissa selittää mikä painaa mieltä. Vastaanotolta tulet ulos järkyttyneenä kun lääkäri on todennut että vikoja onkin semmoisia mistä ei edes valittanut. Pistetään heti johonkin lokeroon. Ja resepti kädessä menet apoteekkiin, missä farmaseutti saa kertoa mitä tohtori määräsi. Kotona odotat pari kuukautta että pääset terapiaan jonkun kanssa mikä ei välitä hevon kukkua.
-
Nimimerkki "määvaan" kirjoitti:
"Jos ihminen on tosi masentunut ja tarvitsee hoitoa, hän ei pysty pyytämään kirjallisia hoitosuunnitelmia eikä vaatimaan hoidon suhteen yhtään mitään. Ei ole voimia!..."
Tuo on täysin totta.
Jos suinkin mahdollista, kannattaa pyytää apua ja tukea joko perheeltä, ystäviltä tai tai (niin kuin minulla) työtovereilta.
"... Eikä ole tietoa oikeuksista eikä siitä mitä laki sanoo..."
Siksipä olenkin jo vuosikausia saarnannut siitä mitä laki sanoo. Jostain kumman syystä on kuitenkin käynyt niin, että olen saanut haukkuja siitä että valitan turhasta ja että oikeuksistaan kiinni pitäminen on vain "eliittimasentuneiden" etuilua muiden potilaiden kustannuksella.
"... Tämä on fakta, aivan turha kirjoitella että huonon hoidon syy on potilas itse..."
Onhan tuo fakta, mutta fakta on sekin, ettei mitään parannusta hoitoon tule jos potilaat vuodesta toiseen suostuvat tyytymään huonoon ja riittämättömään hoitoon.
"... Se jo että menee / pääsee psykiatrin vastaanotolle, on niin rankka kokemus. Sitten pitäisi vartissa selittää mikä painaa mieltä..."
Kannattaa kirjoittaa paperille kaikki mitä haluaa sanoa ja ojentaa se lääkärille.
"... Pistetään heti johonkin lokeroon. Ja resepti kädessä menet apoteekkiin, missä farmaseutti saa kertoa mitä tohtori määräsi. Kotona odotat pari kuukautta että pääset terapiaan jonkun kanssa mikä ei välitä hevon kukkua."
Pari kuukautta odottelua on vielä lyhyt aika, yleensä joutuu odottamaan paljon pitempään!
Kannattaa pitää mielessä se, ettei hoitajan luona käydyt keskustelut ole psykoterapiaa - eikä niitä pitäisi selvyyden vuoksi terapiaksikaan kutsua; niin moni potilas on erehtynyt (ja erehtyy vastakin) luulemaan olevansa psykoterapiassa vaikka kyse on vain keskusteluavusta.
Jos kerran sanovat etteivät mainitsemasi sivuvaikutukset pidä paikkaansa käännä suunta näin. Itsellä toimi todella hyvin.
Valitin ensin jäykkyydestä joka oli mainittu myös lääkkepakkauksessa. Ei vaihdettu, jolloin seuraavalla kerroin asian toisella tavoin. En näe että tämä lääke toimisi millään tavalla. se ei anna mitään apua. Vaan saan pakkauksessa mainittuja sivuoireita. Ensimmäistä kertaa lääkäri kertoi millainen lääke on ja miten sen uuluisi toimia ja miksi se on määrätty. Koska lääke ei tehonnut ja sain pelkät sivuvaikutukset lääkäri määräsi aivan toista lääkettä. Eli kerro ettei ne napit tehoa millään ja jos vahvempana tarjoavat. Heitä koko resepti roskiin.
Pakko lääkkeet hakea, koska Kela seuraa mitä apteekista haet. Tämä on syytä tietää jos haluaa Kelan päivärahoja.
ymmärtävän jotain. Surkea, surkea ja SURKEA