.._______
Niin, onkohan olemassa muitakin loismatoja kuin kiho- sellaisia, joita voisi tulla ihmiselle? Kihomadot lienevät yleisimpiä?
Onko kihomatojen aiheuttama kutina hyvinkin jatkuvaa ja selkeästi iltaan ajoittuvaa? Itse olen -kai- kärsinyt joistain loisista jo pitkän aikaa. Olen syönyt Pyrviniä, en edes halua ajatella miten ison rahasumman edestä. Siivonnut olen tarkkaan. Suunnilleen niin tarkkaan, että olen avaimetkin huuhdellut kiehuvalla vedellä. Ja vienyt tavaroita pakkaseen. Myös verhot yms. Pessyt ja tuulettanut (ja vaihtanut) vuodevaatteet. Mutta ei auta.
Viime talvena kävin asiasta lääkärillä, ja minun piti ottaa pumpulitikulla näyte peräaukon suulta aamulla. Näyte oli negatiivinen. Aloin sitten itsekin jo uskoa, että eipä kai niitä kihomatoja sitten ole, jos kerran näyte oli negatiivinen. Kutina ei ole mitenkään hillittömän pahaa. Joskus voi mennä joitakin päiviä, ettei kutinaa tunnu ollenkaan, ja sitten taas päiviä kun kutinaa on sen verran, että on hiukan hankala uskoa ettei matoja olisi.
Niin, ja lisäksi voin havaita ulosteessa joitain n. sentin mittaisia säikeitä, vähän pidempiä ja vähän lyhyempiä. Ja aika ohuita. Ehkä kuitenkin ompelulankaa paksumpia. Niinä aikoina, kun olen luottanut näytteen tulokseen, olen ajatellut säikeiden olevan vain joidenkin vihannesten sulamattomia jäänteitä tai jotain. Niidenkin määrä vaihtelee. Joskus todella paljon, joskus ei ollenkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin aina vähän. Elävää kihomatoa en ole koskaan havainnut; nämä säikeet ovat siis tietenkin ihan liikkumattomia ja ulosteen seassa.
Lisäksi joskus ajat sitten minulla oli anemiaa, johon ei löydetty syytä. Silloin söin Pyrvin-kuurin (epäilin kihomatoja) ja hemoglobiini todella nousi varsin nopeasti kuurin jälkeen. Kenties loiset haittasivat jonkin vitamiinin ja siten raudan imeytymistä? Nyt olenkin koittanut kontrolloida hemoglobiiniani siinä toivossa, että edes siitä saisin jotain osviittaa loistilanteestani. Hiusteni kunto on myös todella huono verrattuna parin vuoden takaiseen, joten epäilisin silläkin olevan jotakin tekemistä loisten kanssa. Syön nimittäin kyllä terveellisesti ja hoidan hiuksiani hyvin. Silti ne katkeilevat ja ohenevat.
No joo, kannattaisi mennä lääkäriin uudemman kerran, ja niin olen tekemässäkin. Kirjoitinkin tänne oikeastaan siksi, koska haluaisin kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten madoista voisi LOPULTA päästä eroon. Lääkäriltä on kuulemma saatavissa jokin parempi(?) lääke, mutta siihen ilmeisesti tarvitaan jokin erikoislupa tai jotain? Miksi? Toimiiko se toinen lääke paremmin kuin Pyrvin? Vaikuttaako se vain kihomatoihin vai auttaisiko peräti muihinkin? Ja olisko joitain erikoisniksejä siivoamiseen? En nimittäin ymmärrä mitä oikein siivoamisessanikin teen väärin, kun jynssään ihan neuroottisen tarkasti kaiken...
kihomadot!!!
500
248041
Vastaukset
- Lenn
Onhan noita vaikka mitä... Suolinkaisia, heisimatoja, piiskamatoja, koukkumatoja... Käypä katsomassa:
http://www.medicina.fi/fato/60.pdf- äiti iloitsee
Voitto!!!!? ROHKAISUKIRJE KAIKILLE KIHOMADOISTA KÄRSIVILLE!:)
Jee: jo toinen kerta 10 vuoden sisällä (2 tartuntaa siis 10 v sisällä ja siis 2 vaikeaa kierrettä jotka kumpikaan ei perinteisillä ohjeilla katkenneet vaan vasta kun aloin tehdä oman pään mukaan) kun olen ilmeisesti voiton puolella vaikeasta kierteestä. Vaikka perhettäkin oli lääkitty ohjeiden mukaan (Pyrviniä painon mukaan yhdesti ja toisen kerran 10-14vrk päästä)ja minua ja kun se ei tehonnut kaikille kahdet Vermoxit samalla aikavälillä: yhdet yhtenä päivänä jokaiselle ja toiset 10-14vrk päästä muut pääsivät oireistaan minä en.
Monet ovat kirjoittaneet että juuri naisilla ja tytöillä on näitä kierteitä. Meillä on enemmän poimuja? Synnyttäneillä naisilla (miehet ei synnytä:))on myös pukamia, joten niistäkin lisää poimuja. Tarvitsemme pitempää ja vahvempaa kuuria. Ajoin myös karvat, en näkyviltä paikoin, mutta läheltä emätintä ja peräaukkoa. Voimakas pidesuihku, välillä mäntysuopa pesu, varoen niin ettei munia joudu emättimeen, mäntysuopa ei kirvele eikä kuivata ja erinomainen myös käsipesussa.
Lisäksi: mulle 2 viikon ajan Vermox 3x päivässä, joka aamu ensimmäisenä varovasti housujen ja lakanan riisuminen ulkona puistelu ja 60-95 asteen pesu ja patjan imurointi ja lattian imurointi sängyn vierestä lattialta. Kerran/kahdesti päivässä oven kahvojen pesu, pöntön osien pesu aina jos käytän (laudat, vetonuppi, kraanan kahva), ostin myös käsipyyheitä, ei tavallisia pyyhkeitä. Aina suihkun jälkeen oma pyyhe yksin koneeseen esim lakanani kanssa 60-95 astetta.
Hammasharjat roskiin, joka kerta ennen ja jälkeen hammaspesun oman harjan saippuapesu ja lisäksi desifiointi kuumalla vedellä/100% alkoholiliuoksella esim Klorhexidin kaupasta.
VERMOXIA ymmärsin alkaa pureskella ja purskuttaa alun nielemisen jälkeen. Munia voi olla suussa ja kurkussa jos isot risat. Ei kannata niellä Vermoxia purskuttamatta ja kurlaamatta. Vettä suuhun vain kun kaikki Vermox-mössö on ollut ympäri suuta kauan.
TIskikoneen puhtaiden astioiden tyhjennys erittäin hyvin putsatuilla käsillä. Ei sormin ruuan syöntiä kuten purkkaa tai xylitoli-pastilleja tuosta noin käsilaukusta. Kaupassa käsineet kädessä. BOIKOTTIIN kauppa jossa paljon vierasmaalaisia. Ei rasismia vaan kihomatopelkoa, sieltä minä ne ostoskärryn kahvasta likaisista rahoista (käsipesu jos kotona koskettelet rahoja)tai hedelmistä olen saanut. Pesen kaikki vihannekset kuumahkossa vedessä, myös banaanit ja hedelmät heti kaupasta tultua (näin vältän myös banaanikärpäset). Laihdun myös kun mietin milloin ja mitä suuhun pistän. Pähkinöitä/irtokarkkeja syön lusikalla ja kahvilassa otan ensin servietin ja sen avulla pistän munkkia/sänpylää suuhun.
SILTI luulen että oleellisinta kaikessa on tuo pitkäkestoinen VERMOX eikä tämä hygienia. VALOA ON SYNKÄN TUNNELIN PÄÄSSÄ! VAatimuksia lääkäreille. Selittäkää tämä madon ja madonmunien kiertokulku niille tampukoille rautalangasta vääntäen. Eli 70 kiloiselle naiselle pitää saada 3tabl/päivä noin kahden viikon ajan eli tabletteja 14 kertaa 3 tekee 42 tablettia.
Äiti joka ekan kerran kolmeen viikkoon pystyy hieman ajattelemaan muutakin kuin loputonta siivousta ja matoja! - muutama.
äiti iloitsee kirjoitti:

Äiti joka ekan kerran kolmeen viikkoon pystyy hieman ajattelemaan muutakin kuin loputonta siivousta ja matoja!kuka lääkäri myöntää 42 tablettia yhdelle ihmiselle?
et ole ilmeisesti töissä kun on aikaa ja jaksamista tehdä noinkin tarkkaan? ei näissä mielenterveyttä kannata menettää.
avainsana on toimimattomat lääkkeet. ennen ei tämmösiä ongelmia ollut, kun oli kunnon lääkkeet (nestemäistä). nykyään ei. ei silloin poimut vaikuttaneet. - Kolmetoistavuotias
muutama. kirjoitti:
kuka lääkäri myöntää 42 tablettia yhdelle ihmiselle?
et ole ilmeisesti töissä kun on aikaa ja jaksamista tehdä noinkin tarkkaan? ei näissä mielenterveyttä kannata menettää.
avainsana on toimimattomat lääkkeet. ennen ei tämmösiä ongelmia ollut, kun oli kunnon lääkkeet (nestemäistä). nykyään ei. ei silloin poimut vaikuttaneet.Mitä pitäs tehdä ku on kihomatoja ja perskankku kutiaa enkä kehtaa puhuu vanhemmille asiasta
- täti
Kolmetoistavuotias kirjoitti:
Mitä pitäs tehdä ku on kihomatoja ja perskankku kutiaa enkä kehtaa puhuu vanhemmille asiasta
Puhu vanhemmille asiasta. Ei kihomadot ole mitään hävettävää, mutta kurjia ne ovat. Ja hoitamattomana leviävät koko perheeseen.
Apteekista saa lääkettä, sen lisäksi pitää huolehtia, että munia ei pääse takaisin kiertoon (=suuhun): lakanat vaihtoon, kynnet lyhyiksi, huolelliset käsipesut, vessan, kahvojen ja muiden tarttumapintojen pesu. - Kolmetoistavuotias
täti kirjoitti:
Puhu vanhemmille asiasta. Ei kihomadot ole mitään hävettävää, mutta kurjia ne ovat. Ja hoitamattomana leviävät koko perheeseen.
Apteekista saa lääkettä, sen lisäksi pitää huolehtia, että munia ei pääse takaisin kiertoon (=suuhun): lakanat vaihtoon, kynnet lyhyiksi, huolelliset käsipesut, vessan, kahvojen ja muiden tarttumapintojen pesu.Kiitos täti olen nyt vapaa hihomadoista koska noudatin ohjeitasi kiitos kiitos
- meliissa
Parasiittien ja loisten poistoon - http://track.healthtrader.com/track.php?c=cmlkPTc4NTQzNyZhaWQ9MjQ1ODMyNTI
- Anonyymi
Vermox ilman reseptiä - https://ibright.lv/vermoxfi.htm
pyrvin ei tehoa niin hyvin matoihin koska se vain lamauttaa madot eikä tee mitään toukille ja munille...vermox taas tappaa madot sekä toukat sentakia on vermoxilla helpompi päästä madoista eroon. kihomadoilla ei ole mitään koukkuja tms.lapamadolla kylläkin. - Anonyymi
Kolmetoistavuotias kirjoitti:
Mitä pitäs tehdä ku on kihomatoja ja perskankku kutiaa enkä kehtaa puhuu vanhemmille asiasta
Mulla on sama juttu mua vatuttaa kertoo vanhemmille 11v
- sama vaiva
siis aikuisista jolla on tämä vaiva.Jo usean vuoden ajan tämä vaivaa,pitkänkin tauon jälkeen.En voi ymmärtää mistä ne tulevat.Ymmärtäisin jos ne olis peräkkäin kuurien jälkeen,mutta kun väliä on ties miten pitkät ajat.Ja muilla perheenjäsenillä ei ole.Tyttäreni sai nämä aikoinaan kaveriltaan ja minulle ne tarttuivat sitten kai tyttäreltäni,joka kyllä parantui ensimmäisellä kuurilla.Minä olen kyllä nähnyt peilin avulla peräaukolla ihan selkeän madon.Ulosteessa en sitten ole huomannut mitään.Kutinaakin on ainoastaan silloin kun se mönkii peräaukolle.Vaiva on niin etova että en ole iljennyt mennä edes lääkäriin.Eka kerran luulin olevan kysymys peräpukamakutinasta,mutta sitten huomasin asian olevan muuta.Piilevätkö ne munat sitten jossain tuolla elimistössä,vai mistä tää johtuu.Olen kanssa kuullut että johonkin lääkkeeseen tarvitaan joku erikoislupa,kiinnostas tietää miksi näin?Voisikohan se sitten olla jotain muuta kuin kihomatoa?Ällöttävä vaiva.Nyt on taas ollut pitempi aika normaalia,mutta pieninkin kutinan tunne tuo hien pintaan,että ei kai taas...
- Jaani
Joo...et ole ainut. Mulla on tätä vaivaa myös ollut useamman vuoden. Jotenkin siihen on jo "tottunutkin", etenkin kun kutina ei kuitenkaan ole kovaa, ainakaan usein. Ja silloinkin kun on vähän kovempaa, ei kestä kovin kauaa. En ole hetkeen jaksanut yrittää Pyrvin-kuurejakaan, koska niistä ei tunnu apua olevan. Se tässä nyt vaan vähän turhauttaa, kun siinä ottamassani testissä joskus viime talvena ei mitään näkynyt, niin milläpäs hoidat jos ei edes saa todistettua että niitä on... Vai luulotautinenko olen:)
Olen tosiaan myös miettinyt, että voisiko se olla jotain muuta kuin kihomatoa, kun ei Pyrvin tehoa. Mutta kuulemma ne voivat siihen tottua. Olisi kyllä vallan mainiota viimein päästä tästä vaivasta, kun vaan tietäisi miten... Munat voivat kuulemma pysyä hengissä viikkoja, siis tekstiileissä yms. Sekin on joskus kummastuttanut, että kuuri pitää ottaa n.kahden viikon päästä uudelleen. Eikö munia voi olla "kaikenvaiheisia"? Eli että vaikka tänään ottaisin kuurin, niin vaikkapa huomenna voisi elimistössäni olevasta munasta tulla mato, joka taas ehtisi munia ennen uutta kuuria jne... Tuntuu, että pitäisi ottaa se lääke joka päivä muutaman viikon ajan. (Tosin sekään ei auttaisi, koska Pyrvin ei tunnu tehoavan sen vertaa, että oireet häviäisivät hetkeksikään.)
Voi olla, etten vain ihan ymmärrä tuota juttua. - Minä vain
Jaani kirjoitti:

Voi olla, etten vain ihan ymmärrä tuota juttua.Ehkä kyseessä ovat suolinkaiset tai lapamato? Nuo ulosteessa näkyvät "säikeet" voivat hyvin olla madosta irronneita osia (lapamato lyhenee aika ajoin). Oli mikä oli, kantsii käyttää yöllä lapasia/sormikkaita ja pestä kädet desinfioivalla käsigeelillä aamulla, ennen kuin rupeaa tekemään mitään, ja kurlata suu desinfioivalla nesteellä. Illalla ja päivän mittaan sama käsittely usein matokuurien aikana ja niiden jälkeenkin. Pyykit pestään 90 asteessa ja kaikki muut tekstiilit, sohvanpäälliset yms. myös. Kynnet pidetään lyhyinä. Peräaukon kutinaa voivat aiheuttaa myös hyvin yleiset mikroskooppisen pienet haavaumat peräaukon suulla, kutina tällöin usein pahenee juuri tarpeilla käymisen jälkeen tai yöllä, jos peräaukko on vähänkin likainen. Hikoillessa haavaumista johtuva kutina pahenee myös.
- lääkiksessä
Minä vain kirjoitti:
Ehkä kyseessä ovat suolinkaiset tai lapamato? Nuo ulosteessa näkyvät "säikeet" voivat hyvin olla madosta irronneita osia (lapamato lyhenee aika ajoin). Oli mikä oli, kantsii käyttää yöllä lapasia/sormikkaita ja pestä kädet desinfioivalla käsigeelillä aamulla, ennen kuin rupeaa tekemään mitään, ja kurlata suu desinfioivalla nesteellä. Illalla ja päivän mittaan sama käsittely usein matokuurien aikana ja niiden jälkeenkin. Pyykit pestään 90 asteessa ja kaikki muut tekstiilit, sohvanpäälliset yms. myös. Kynnet pidetään lyhyinä. Peräaukon kutinaa voivat aiheuttaa myös hyvin yleiset mikroskooppisen pienet haavaumat peräaukon suulla, kutina tällöin usein pahenee juuri tarpeilla käymisen jälkeen tai yöllä, jos peräaukko on vähänkin likainen. Hikoillessa haavaumista johtuva kutina pahenee myös.
Tuo Pyrviniä tehokkaampi aine on nimeltään Vermox, jonka vaikuttavana aineena on mebendatsolia. Sitä saa reseptillä, ja se on myös uusittava n. 2 viikon kuluttua ottamisesta. Joskus matokanta on vaan niin sitkeä, että kuuria täytyy jatkaa. Muistakaa aina pestä kädet huolellisesti, ja tekstiilitkin tapreeksi usein.
- Farmaseutti
Hei! Kihomatojen häätöön käytetään myös Vermox-nimistä lääkettä, jolla on Suomessa määräaikainen erityislupa. Se tarkoittaa sitä, että lääkettä ei löydy Pharmaca Fennicasta mutta sen saamiseen riittää ihan tavallinen lääkärin kirjoittama resepti. Minulla ei ole tietoa, onko se tehokkaampi kuin Pyrvin, mutta jos useammat Pyrvin-kuurit eivät ole tehonneet, kannattaa varmaan kokeilla eri lääkkeellä.
- Miisu71
Farmaseutti kirjoitti:

Hei, käytin 6-vuotiasta tyttöäni lääkärissä,kun hän heräsi yöllä siihen, että alapäässä PISTÄÄ. Kurkistus paljasti pienen ( ohut, noin 4-5 mm pitkä) valkean madon,joka oli EMÄTTIMEN puolella ja jonka sain pois. Takapuolessa pidimme teippiä seuraavana yönä, joka oli täysin puhdas. Meni yli viikko,ja taas sama juttu. Ei peräaukon, vaan emättimen puolella. Sain madon napattua,en vain tajunnut ottaa sitä purkkiin! Takapuoli ei punoita, ei kutise,eikä ole ärsyyntyneen näköinen. Hän ei koskaan raavi sitä, eikä valita kutinaa, ainoastaan on tämä pistäminen.Ja matoja kerrallaan vain yksi. Lääkäri ajatteli sen olevan kissalta pudonnut mato, meillä on kissa sekä koiria. Kissalle annoin heti Mirrix-kuurin, kuulin tosin ettei se ole kovin tehokas. Kissa saa nyt hetimiten Flubenol-kuurin. Voiko tämä olla kihomato? Kun ei ole oireita? Entä joku kissalta tarttunut? Mitä lääkettä esim. kissalta tarttuneisiin matoihin käytetään? Voiko kyseessä olla jokin esim. yleisestä vessasta tarttunut aikuisten tartunta? Kaipaan apua pikaisesti, ajatus loisista on kuvottava!Kiitos vastauksestasi!!
- : (
Miisu71 kirjoitti:

Meillä viime keväänä viisivuotias tyttäreni usein valitti juuri pimpin kutiamista ihan keskellä päivää. Ajattelin että on jotenkin likainen tai ärtynyt ja pestiin aina. Mutta sitten löysin itseltäni kihomadon ja hoksasin että siitähän tässä on kysymys. Ei muuta kuin armoton jynssääminen huushollissa ja kovaa käsienpesua, pyykinpesua, siivousta, imurointia, luuttuamista yms. Meillä matoja oli ilmeisesti muillakin lapsilla, mutta ei kutinaa. Voi siis olla melko oireeton juttu. Ja voi tosiaan eksyä pimpin puolelle tuo pentelee mato... Minulla ainakin luikerteli pikkuhousuihin munimaan... Tosi söpöä, yäks. Meinasin sanoa lapsille että nyt saitte niitä kinuamianne lemmikkejä... No, matoja ne vaan on, ei vaarallisia, mutta ällöttäviä kylläkin.
- Miisu71
: ( kirjoitti:

Hei taas! Pyrvin-kuuri meni koko perheelle ja huomenna uusinta. Kahdella nuorimmalla tytöllä näkyi kummallakin seuraavana päivänä kakassa kuollut mato.Pääsittekö vaivasta eroon???
- hohhoh
Minä vain kirjoitti:
Ehkä kyseessä ovat suolinkaiset tai lapamato? Nuo ulosteessa näkyvät "säikeet" voivat hyvin olla madosta irronneita osia (lapamato lyhenee aika ajoin). Oli mikä oli, kantsii käyttää yöllä lapasia/sormikkaita ja pestä kädet desinfioivalla käsigeelillä aamulla, ennen kuin rupeaa tekemään mitään, ja kurlata suu desinfioivalla nesteellä. Illalla ja päivän mittaan sama käsittely usein matokuurien aikana ja niiden jälkeenkin. Pyykit pestään 90 asteessa ja kaikki muut tekstiilit, sohvanpäälliset yms. myös. Kynnet pidetään lyhyinä. Peräaukon kutinaa voivat aiheuttaa myös hyvin yleiset mikroskooppisen pienet haavaumat peräaukon suulla, kutina tällöin usein pahenee juuri tarpeilla käymisen jälkeen tai yöllä, jos peräaukko on vähänkin likainen. Hikoillessa haavaumista johtuva kutina pahenee myös.
Haluaisin tietää näistä mikroskooppisen pienistä haavaumista että minkäköhänlaisella rasvalla niitä sitten voisi hoitaa?
- Emmi-
Miisu71 kirjoitti:
Hei, käytin 6-vuotiasta tyttöäni lääkärissä,kun hän heräsi yöllä siihen, että alapäässä PISTÄÄ. Kurkistus paljasti pienen ( ohut, noin 4-5 mm pitkä) valkean madon,joka oli EMÄTTIMEN puolella ja jonka sain pois. Takapuolessa pidimme teippiä seuraavana yönä, joka oli täysin puhdas. Meni yli viikko,ja taas sama juttu. Ei peräaukon, vaan emättimen puolella. Sain madon napattua,en vain tajunnut ottaa sitä purkkiin! Takapuoli ei punoita, ei kutise,eikä ole ärsyyntyneen näköinen. Hän ei koskaan raavi sitä, eikä valita kutinaa, ainoastaan on tämä pistäminen.Ja matoja kerrallaan vain yksi. Lääkäri ajatteli sen olevan kissalta pudonnut mato, meillä on kissa sekä koiria. Kissalle annoin heti Mirrix-kuurin, kuulin tosin ettei se ole kovin tehokas. Kissa saa nyt hetimiten Flubenol-kuurin. Voiko tämä olla kihomato? Kun ei ole oireita? Entä joku kissalta tarttunut? Mitä lääkettä esim. kissalta tarttuneisiin matoihin käytetään? Voiko kyseessä olla jokin esim. yleisestä vessasta tarttunut aikuisten tartunta? Kaipaan apua pikaisesti, ajatus loisista on kuvottava!Kiitos vastauksestasi!!
Ite olen jo ties kuinka kauan "kärsinyt" tästä alapään ns. pistosta.
Olen 13v, ja keväällä mulla todettiin ensin hiivatulehdus.
Ajattelin, että johtuisi siitä, mutta nyt on jo käynyt kyseinen asia lähes sietämättömäksi.
Tänään sitten huomasin, että peräaukossa luikertelee valkoisia matoja.
Tiesin niistä jo aiemmin, koska yhden kaverin perhe on jouduttu "käsittelemään" kun oli kihomatoja.
Menin sitten lukemaan, ja monesti sanottiin, että ne voivat vahingossa ns "eksyä" emättimen puolelle, ja tästä johtuu se pistely.
Nyt on vaan toinen asia, että en todellakaan uskalla / kehtaa / pysty ´menemään kertomaan tästä äidille, koska jos koko perheelle täytyy tämä kuuri laittaa, ni veljeni ihan varmaan levittää koko kylälle, et mulla on perseessä jtn matoja.
Ja sitten vielä, kun itse olen todella huono puhumaan näistä asioista, hiivatulehdustkin kärsin puolisen vuotta, ennenkun uskalsin kysyä, että mistä mahtais johtua.
Tämä nyt on vielä vaikeampaa, kun onkin jotai matoja.
Miks just mulle täytyy tällee nuoruusajassa iskeä kaikki hiivatulehdukset, paniikkihäiriöt, kauheet pelot kaikesta, ja sitte vielä kihomatoja..
Kertokaapas nyt joku kiva ihminen, että mitä ihmettä mä nyt sitten teen ? :' - miten käytännössä?
mp kirjoitti:
http://www.theamy.info/matokuuri.pdf
sukkulamato on sama kuin kihomatomielenkiintoinen PDF.
onko kukaan käytännössä testannut eläimille tarkoitettuja matolääkkeitä ja vaikuttiko mitenkään kihomatoon?
http://www.heppalaakari.fi/loishaadot2.html kannattaa lukea. siellä myönnetään monien lääkkeiden resistenssiongelma. miksei siis myös ihmisen kihomadon kohdalla? - no niin
hohhoh kirjoitti:
Haluaisin tietää näistä mikroskooppisen pienistä haavaumista että minkäköhänlaisella rasvalla niitä sitten voisi hoitaa?
bepanthen
- Riesaa
Miisu71 kirjoitti:
Hei, käytin 6-vuotiasta tyttöäni lääkärissä,kun hän heräsi yöllä siihen, että alapäässä PISTÄÄ. Kurkistus paljasti pienen ( ohut, noin 4-5 mm pitkä) valkean madon,joka oli EMÄTTIMEN puolella ja jonka sain pois. Takapuolessa pidimme teippiä seuraavana yönä, joka oli täysin puhdas. Meni yli viikko,ja taas sama juttu. Ei peräaukon, vaan emättimen puolella. Sain madon napattua,en vain tajunnut ottaa sitä purkkiin! Takapuoli ei punoita, ei kutise,eikä ole ärsyyntyneen näköinen. Hän ei koskaan raavi sitä, eikä valita kutinaa, ainoastaan on tämä pistäminen.Ja matoja kerrallaan vain yksi. Lääkäri ajatteli sen olevan kissalta pudonnut mato, meillä on kissa sekä koiria. Kissalle annoin heti Mirrix-kuurin, kuulin tosin ettei se ole kovin tehokas. Kissa saa nyt hetimiten Flubenol-kuurin. Voiko tämä olla kihomato? Kun ei ole oireita? Entä joku kissalta tarttunut? Mitä lääkettä esim. kissalta tarttuneisiin matoihin käytetään? Voiko kyseessä olla jokin esim. yleisestä vessasta tarttunut aikuisten tartunta? Kaipaan apua pikaisesti, ajatus loisista on kuvottava!Kiitos vastauksestasi!!
Minulla on ihan samat oireet kihomadosta. Ne lähtevät peräaukolta emättimeen päin ja se tuntuu pistävänä kipuna. Eli silloin kun katsoo valolla ja peilillä, löytää elävän ihomadon :( Kyllä peräaukollakin pientä kutinaa tuntuu, mutta vasta pistävä tunne emättimessa havahdutti tutkimaan asiaa tarkemmin. Ja illalla ja yöllähän ne liikkuvat :(
- Kokemusta on.
Emmi- kirjoitti:
Ite olen jo ties kuinka kauan "kärsinyt" tästä alapään ns. pistosta.
Olen 13v, ja keväällä mulla todettiin ensin hiivatulehdus.
Ajattelin, että johtuisi siitä, mutta nyt on jo käynyt kyseinen asia lähes sietämättömäksi.
Tänään sitten huomasin, että peräaukossa luikertelee valkoisia matoja.
Tiesin niistä jo aiemmin, koska yhden kaverin perhe on jouduttu "käsittelemään" kun oli kihomatoja.
Menin sitten lukemaan, ja monesti sanottiin, että ne voivat vahingossa ns "eksyä" emättimen puolelle, ja tästä johtuu se pistely.
Nyt on vaan toinen asia, että en todellakaan uskalla / kehtaa / pysty ´menemään kertomaan tästä äidille, koska jos koko perheelle täytyy tämä kuuri laittaa, ni veljeni ihan varmaan levittää koko kylälle, et mulla on perseessä jtn matoja.
Ja sitten vielä, kun itse olen todella huono puhumaan näistä asioista, hiivatulehdustkin kärsin puolisen vuotta, ennenkun uskalsin kysyä, että mistä mahtais johtua.
Tämä nyt on vielä vaikeampaa, kun onkin jotai matoja.
Miks just mulle täytyy tällee nuoruusajassa iskeä kaikki hiivatulehdukset, paniikkihäiriöt, kauheet pelot kaikesta, ja sitte vielä kihomatoja..
Kertokaapas nyt joku kiva ihminen, että mitä ihmettä mä nyt sitten teen ? :'Kannattaa kertoa, en usko että veljesi menee levittelemään, kun sittenhän tulisi ilmi että hänelläkin on matoja.
- Enpä usko...
Emmi- kirjoitti:
Ite olen jo ties kuinka kauan "kärsinyt" tästä alapään ns. pistosta.
Olen 13v, ja keväällä mulla todettiin ensin hiivatulehdus.
Ajattelin, että johtuisi siitä, mutta nyt on jo käynyt kyseinen asia lähes sietämättömäksi.
Tänään sitten huomasin, että peräaukossa luikertelee valkoisia matoja.
Tiesin niistä jo aiemmin, koska yhden kaverin perhe on jouduttu "käsittelemään" kun oli kihomatoja.
Menin sitten lukemaan, ja monesti sanottiin, että ne voivat vahingossa ns "eksyä" emättimen puolelle, ja tästä johtuu se pistely.
Nyt on vaan toinen asia, että en todellakaan uskalla / kehtaa / pysty ´menemään kertomaan tästä äidille, koska jos koko perheelle täytyy tämä kuuri laittaa, ni veljeni ihan varmaan levittää koko kylälle, et mulla on perseessä jtn matoja.
Ja sitten vielä, kun itse olen todella huono puhumaan näistä asioista, hiivatulehdustkin kärsin puolisen vuotta, ennenkun uskalsin kysyä, että mistä mahtais johtua.
Tämä nyt on vielä vaikeampaa, kun onkin jotai matoja.
Miks just mulle täytyy tällee nuoruusajassa iskeä kaikki hiivatulehdukset, paniikkihäiriöt, kauheet pelot kaikesta, ja sitte vielä kihomatoja..
Kertokaapas nyt joku kiva ihminen, että mitä ihmettä mä nyt sitten teen ? :'Ei se äidille kertominen ole niin vaikeaa. Tiedän että kihomadot on nolo juttu kun olen itsekkin 12. Minun äitini ainakin sanoi että hän ei suuttunut kihomadoista kun kerroin niistä. Itse muuten kerroin niistä viestillä. Lähetin äidille viestin jossa luki että minulla on kihomatoja. Äiti sanoi myös että jos en olisi kertonut ja hän olisi saanut tietää siitä niin siitä hän olisi suuttunut .
Luin myös että valkosipulin kynsullä ja antibioteilla saisi kihomadot pois.. itse aloitan kokeilemaan antibiotteja mutta sinänsä antibiotit eivät ole helppo ratkaisu koska ne ovat resepti lääkkeitä... Mutta tsemppiä!! - auttaja
Emmi- kirjoitti:
Ite olen jo ties kuinka kauan "kärsinyt" tästä alapään ns. pistosta.
Olen 13v, ja keväällä mulla todettiin ensin hiivatulehdus.
Ajattelin, että johtuisi siitä, mutta nyt on jo käynyt kyseinen asia lähes sietämättömäksi.
Tänään sitten huomasin, että peräaukossa luikertelee valkoisia matoja.
Tiesin niistä jo aiemmin, koska yhden kaverin perhe on jouduttu "käsittelemään" kun oli kihomatoja.
Menin sitten lukemaan, ja monesti sanottiin, että ne voivat vahingossa ns "eksyä" emättimen puolelle, ja tästä johtuu se pistely.
Nyt on vaan toinen asia, että en todellakaan uskalla / kehtaa / pysty ´menemään kertomaan tästä äidille, koska jos koko perheelle täytyy tämä kuuri laittaa, ni veljeni ihan varmaan levittää koko kylälle, et mulla on perseessä jtn matoja.
Ja sitten vielä, kun itse olen todella huono puhumaan näistä asioista, hiivatulehdustkin kärsin puolisen vuotta, ennenkun uskalsin kysyä, että mistä mahtais johtua.
Tämä nyt on vielä vaikeampaa, kun onkin jotai matoja.
Miks just mulle täytyy tällee nuoruusajassa iskeä kaikki hiivatulehdukset, paniikkihäiriöt, kauheet pelot kaikesta, ja sitte vielä kihomatoja..
Kertokaapas nyt joku kiva ihminen, että mitä ihmettä mä nyt sitten teen ? :'Mene kertomaan vanhemmille olen itse 13v. Ja mulla on kihomatoja mutta sitten ajattelin että mikä olis pahinta mitä tapahtuis jos kerron äitille niin nyt olen vapaa ja onnellinen teini
- epätoivokaas
hei. minulla on sama homma. en vain tiedä pitäisikö lääkäriin mennä.... hiukset irtoilevat päästäni ja ohenevat samnoin nuo ''kihomadot'' ilmenevät itsessäni
- jani12
vermox kuuri autaa,reseptilääke
- olipa kerran
minulla oli kihomato-ongelma monta vuotta.meni ja tuli aina uudelleen.söin pyrviniä kuin karkkia,mutta mikään ei auttanut.lääkärit katsoi kieroon ja epäili mielenterveysongelmia,kunnes yksi tajusi antaa vermox-reseptin ja sitten lähti madot,eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmia kyseisen asian kanssa.
- nakertaa
jeep.. mulla kans tais iskeä tää loinen.. nakertaa. nii kun täähän on vissiin lähinnä lasten tauti, mutta itse olen aikuinen tai nuori oikeastaan, enkä ole juuri lainkaan tekemisissä lasten kanssa.. niin tietääkö joku, onko kihomadon tarttuminen aikuiselta aikuselle epätodennäköistä vai tapahtuuko sitäkin tavallisesti?
- kihomadot hyökkäsivät
nakertaa kirjoitti:

Mulla on kans kihomatoja. Joko oon ite saanut tartunnan jostain tai sitten pikkusisaruksilta. Niillä on kans nimittäin.
Miksei sitä tartuntaa voi saada vaikka jostain ovenkahvastakin, jos joku kihomatoja kantava on siihen koskenut? Ja voihan toiselta aikuiseltakin saada tartunnan, miksei vois? - nakertaa
kihomadot hyökkäsivät kirjoitti:
Mulla on kans kihomatoja. Joko oon ite saanut tartunnan jostain tai sitten pikkusisaruksilta. Niillä on kans nimittäin.
Miksei sitä tartuntaa voi saada vaikka jostain ovenkahvastakin, jos joku kihomatoja kantava on siihen koskenut? Ja voihan toiselta aikuiseltakin saada tartunnan, miksei vois?no sitä vaan ajattelin, että onko kihomadot yleisempiä lapsilla juuri siksi, että heihin se tarttuu aikuisia helpommin. Kyse oli siitä, tarttuuko se aikuisiin kuinka herkästi, eikä siitä tarttuuko se heihin ylipäätään.
- 1978
nakertaa kirjoitti:
no sitä vaan ajattelin, että onko kihomadot yleisempiä lapsilla juuri siksi, että heihin se tarttuu aikuisia helpommin. Kyse oli siitä, tarttuuko se aikuisiin kuinka herkästi, eikä siitä tarttuuko se heihin ylipäätään.
Periaatteessa kihomato tarttuu aikuisiin ja lapsiin yhtä herkästi. Se että vaiva on yleisempi lapsilla - ja nimenomaan pikkulapsilla - johtuu ihan siitä, että lapset syövät sormiaan ja lelujaan. Esim. matoja kantava lapsi raapii kutiavaa takapuoltaan aikuista herkemmin > munat tattuvat sormiin > menee leikkimään jolloin munat tarttuvat leluihin tai kaverin käsiin > pienet syövät sekä leluja että sormia > munat pääsevät elimistöön.
Kihomadoista löytyy erittäin hyvää tietoa seuraavasta osoitteesta: http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html - blääääh
Minulla on ollut täysin samanlainen ongelma. Kesti noin 2 vuotta kunnes pääsin kihomadoista eroon. Söin Pyrviniä kuin hullu. Otin viikkojen väliin aina vaan lisää lääkkeitä. Kutina oli ärsyttävää ja tieto ällöttävästä taudista oli rasittavaa. Kihomadot tulivat vain takaisin uudestaan ja uudestaan. Kunnes lopulta lopetin Pyrvinin syönnin noin puoleksi vuodeksi. Kutina vain jatkui, joten otin uuden Pyrvin kuurin ja madot vähitellen vain katosivat. Olin TODELLA onnellinen ja unohdin melkein kokonaan kihomadoista.
Juttu on nyt vaan niin, että kahden vuoden päästä kihomadot ovat tulleet takaisin. Kun huomasin, ja olin asiasta ihan varma, sain hirveän shokki kohtauksen. Tuntuu ihan hirveältä, että ne hemmetin madot ovat tullet takaisin! Olen ihan lopen uupunut enkä tiedä mitä tehdä. En tosin ole koittanut vielä Vermox, vai mikä se nyt olikaan, kuuria. En vain uskalla mennä lääkäriin koska tauti on HYVIN nolostuttava. Ehkä pitäisi vaan kerätä rohkeutta ja vaan mennä lääkäriin. - hkuki76sa
1978 kirjoitti:
Periaatteessa kihomato tarttuu aikuisiin ja lapsiin yhtä herkästi. Se että vaiva on yleisempi lapsilla - ja nimenomaan pikkulapsilla - johtuu ihan siitä, että lapset syövät sormiaan ja lelujaan. Esim. matoja kantava lapsi raapii kutiavaa takapuoltaan aikuista herkemmin > munat tattuvat sormiin > menee leikkimään jolloin munat tarttuvat leluihin tai kaverin käsiin > pienet syövät sekä leluja että sormia > munat pääsevät elimistöön.
Kihomadoista löytyy erittäin hyvää tietoa seuraavasta osoitteesta: http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.htmlMietin tässä näin tartunnan saaneena, että tarttuuko nämä pirulaiset AINOASTAAN suun kautta.
Onko muitakin tapoja saada tartunta?
- Liinu123
Mullakin on matoja, on ollut jo kesästä asti. En ymmärrä miten ne silloin tulivat minulle, tulivat vain, ja olivat. Ärsytti, kun joka ilta kutitti kamalasti peräpäätä. Sitten otin marraskuulla lääkkeen, ja auttoi. Tammikuuhun asti ei merkkiäkään kihomadoista. Sitten ne tulivat uudestaan, tammikuussa. Otin taas lääkettä, ja menivät. Mutta nyt ovat tulleet taaas. En tajua mistä ne tulevat! Ei näköjään auta tuo lääkekkään. Pitäis kai ottaa se vahvempi.. Olen parhaani mukaan yrittänyt että pesen usein kädet ja pidän kynnet lyhyinä yms. Mutta kun ei vain auta.
Muilla meidän perheessä ei ole tälläistä vaivaa ollut. Pienenä, noin 2-3 vuotiaana minulla oli matoja, ja ne lähtivät kertalääkkeellä. En tiedä missä vika..- ottaa
olet unohtanut ottaa uusintalääkityksen 2 viikon päästä siitä kun otit edellisen. se on **VÄLTTÄMÄTÖN** ottaa, muuten käy just noin eli palaavat. sulla on vielä onnea kun ei oo resistenssiä tullu Pyrviniinkään, joten älä ihmeessä pilaa enää mahdollisuutta!
- Kripuli
Moikka!
Minä huomasin juuri tänä aamuna että minulla on matoja.Eli tervitseeko mennä lääkäriin vai riittääkö että haen lääkkeen?
Terveisin:hätääntynyt
- tuha
Mullakin on ollut näitä matoja jo useita vuosia ja ei niistä piruista pääse eroon! On siivottu hysteerisesti,kynnet on pidetty lyhyinä,kaikki mahdollinen on käytetty ulkona -30 asteen pakkasessa,petivaatteet on vaihdettu ja kaikki pesty ja pyrviniä on nappailtu 3-4 kuuria peräkkäin! Vähän aikaa tuntuu että saa olla rauhassa mutta kohta niitä tulee taas uudestaan! Kertokaapa minullekkin mitä teen väärin ja mitä jätän tekemättä! Ottaisin heti tätä Vermoxia mutta kun olen raskaana ja sitä ei kuulema saa raskaana ollessa käyttää!? Onko joku kenties joskus joutunut käyttämään raskaana ollessa kyseistä lääkettä? Kun terveydenhoitaja kysyi neljältä lääkäriltä tästä Vermoxista niin eihän nämä ollut ikinä kuullutkaan koko lääkkeestä ja niinpä jouduin itse ottamaan selvää ja toimittamaan näille meidän kaupungin lääkäreille tietoa tästä lääkkeestä! Koe on otettu peräaukon suulta mutta se oli negatiivinen. Itse olen peilin avulla nähnyt nämä kihomadot ja minusta siinä on todistetta jo ihan tarpeeksi! Auttakaa minua saamaan vastauksia tähän kiusalliseen vaivaan kun en saa apua tähän edes lääkäreiltä! Kiitos jo kaikille etukäteen!
- kala
Meillä madoista ollaan kärsitty vasta lokakuusta 2006 alkaen. Pyrvin tuntui olevan teholtaan heikompi kuin vermox. Huomasin vain kolmella eri lääkärillä käydessämme, etteivät lääkäritkään tiedä tästä vaivasta paljon mitään. Omalääkärimmekin vain sanoi vaivan uusittua, että tämän jälkeen hänellä ei enää tietämys riitä. Vaiva on jäänyt minulle, lapsilla niitä ei näyttäisi nyt olevan. Olenkin miettinyt voivatko kihomadot pesiytyä jonnekin muuallekin kehoon, kuten korviin, poskionteloihin tms. paikkoihin. Suun kautta otettava lääkehän tehoaa vain suolistossa majaileviin matoihin. Ainakaan netistä en ole saanut vahvistusta epäilyilleni, mutta omat tuntemukset vaan ovat herättäneet nämä ajatukset. Usein tosiaan tulee epäiltyä itseään. Kuvittelenko vaan, olenko menettämässä järkeni?
- toni10
kala kirjoitti:

Löytyipähän taas matoja. Vuosi sitte suunillen tuli eka kerran, ja Pyrviniä on syöty. Aina on vaan uusinut vaikka välillä olen syönyt Kuukauden viikon välein :( Alkaa vähiteleen vi***taa tämä. Nyt sitte taas näin matoja kun kävin vessassa. Ei kiinnosta enään maksaa tuosta Pyrvinistä on kallis ja tehoton lääke. Maanantaina kylllä menen lääkäriin ja käsken määrätä tuota Vermoxia, jos sillä pääsis viimein eroon niistä...
Jotenki se vaan on häpeänasia, mutta onneksi on lohduttavaa että täällä on muitakin aikuisia joilla on sama ongelma. - Päiväkotitäti
toni10 kirjoitti:
Löytyipähän taas matoja. Vuosi sitte suunillen tuli eka kerran, ja Pyrviniä on syöty. Aina on vaan uusinut vaikka välillä olen syönyt Kuukauden viikon välein :( Alkaa vähiteleen vi***taa tämä. Nyt sitte taas näin matoja kun kävin vessassa. Ei kiinnosta enään maksaa tuosta Pyrvinistä on kallis ja tehoton lääke. Maanantaina kylllä menen lääkäriin ja käsken määrätä tuota Vermoxia, jos sillä pääsis viimein eroon niistä...
Jotenki se vaan on häpeänasia, mutta onneksi on lohduttavaa että täällä on muitakin aikuisia joilla on sama ongelma.Joo mä totesin myös tässä pari vkoa sitten että olin saanut ekaa krt matoja! Voimakas kutina oireena illalla /yöllä lääkkeet oton jälkeen ulosteessa kuolleita "langanpätkiä". Olen nyt syönyt yhden kuurin (eli söin sen ekan satsin ja sitten 10pvän päästä uuden satsin). Ja toivon todella että pääsisin madoista! Ainakin ekan lääk. oton jälkeen kutina ja oireet lähti ja 10pvän päästä tarkalleen oireet palasivat, jolloin otin toisen satsin pyrviniä. Siivonnut olen hulluna, mutta pelkona vaan se että töistä sitten uudestaan saa. Töissä ei tällä hetkellä kenellekään muulla kuin mulla?! Ja myöskään kumppani ei ole saanut oireita yms.(otti kylläkin lääkkeet) Luin myös tartuntatautiliiton sivuilta että aikuisilla voi olla usein oireeton? Miten sitten havaita tartunta jos on oireeton? Näkyykö kaikilla edes elävät madot ulosteessa jos saanut tartunnan?
Miksi tuota Vermoxia on niin vaikea saada sitten lääkäreiltä? Luulisi että jos on kärsinyt madoista jo pidempään niin sitä heti tarjottaisiin!?
Nyt kun luen teidän kertomuksia niin tuntuu siltä että näistä ei pääsekään koskaan eroon... Ja todellakin tämä on hyvin iso häpeän asia...Pakko sanoa että mietityttää jo alanvaihto... - jep...
en osaa oikein auttaa mutta haluaisin tietää että onko madoista haittaa sikiölle.olen raskaana ja on ollut jonkin aikaa kiho matoja.oon vaan hulissani siitä että vaikuttaako ne sikiöön...voisiko joku kertoa jos tietää???
- m123
jep... kirjoitti:

Ei ole vaaraa sikiölle.
- epätoivo
Päiväkotitäti kirjoitti:
Joo mä totesin myös tässä pari vkoa sitten että olin saanut ekaa krt matoja! Voimakas kutina oireena illalla /yöllä lääkkeet oton jälkeen ulosteessa kuolleita "langanpätkiä". Olen nyt syönyt yhden kuurin (eli söin sen ekan satsin ja sitten 10pvän päästä uuden satsin). Ja toivon todella että pääsisin madoista! Ainakin ekan lääk. oton jälkeen kutina ja oireet lähti ja 10pvän päästä tarkalleen oireet palasivat, jolloin otin toisen satsin pyrviniä. Siivonnut olen hulluna, mutta pelkona vaan se että töistä sitten uudestaan saa. Töissä ei tällä hetkellä kenellekään muulla kuin mulla?! Ja myöskään kumppani ei ole saanut oireita yms.(otti kylläkin lääkkeet) Luin myös tartuntatautiliiton sivuilta että aikuisilla voi olla usein oireeton? Miten sitten havaita tartunta jos on oireeton? Näkyykö kaikilla edes elävät madot ulosteessa jos saanut tartunnan?
Miksi tuota Vermoxia on niin vaikea saada sitten lääkäreiltä? Luulisi että jos on kärsinyt madoista jo pidempään niin sitä heti tarjottaisiin!?
Nyt kun luen teidän kertomuksia niin tuntuu siltä että näistä ei pääsekään koskaan eroon... Ja todellakin tämä on hyvin iso häpeän asia...Pakko sanoa että mietityttää jo alanvaihto...Olemme kärsineet kihomadoista jo kohta puolentoistavuoden ajan. Ne ovat vähentyneet ja niitä oli meillä ainakin vuoden, ennekuin tajusimme. Alussa oireet olivat lievät ja sitten pahenivat. Pyrvin, eikä Vermox auta mitään!! Ainoastaan hygienia ja jatkuva siivous. Niihin on jo tottunut. Vauvakuumekin olisi, mutta miten sitä ilkeää, kun madot eivät klähde millään.. Hyvä huomata kuitenkin, että emme ole ainoita.. Hämmästyttävää ainoastaan se, että kenelläkään muulla lasten päiväkodissa ei ole koskaan ollut matoja.
- Pktäti
epätoivo kirjoitti:
Olemme kärsineet kihomadoista jo kohta puolentoistavuoden ajan. Ne ovat vähentyneet ja niitä oli meillä ainakin vuoden, ennekuin tajusimme. Alussa oireet olivat lievät ja sitten pahenivat. Pyrvin, eikä Vermox auta mitään!! Ainoastaan hygienia ja jatkuva siivous. Niihin on jo tottunut. Vauvakuumekin olisi, mutta miten sitä ilkeää, kun madot eivät klähde millään.. Hyvä huomata kuitenkin, että emme ole ainoita.. Hämmästyttävää ainoastaan se, että kenelläkään muulla lasten päiväkodissa ei ole koskaan ollut matoja.
Epäilen suuresti etteikö päiväkodissa olisi muilla. Madot voivat olla vaan oireettomia tai vanhemmat eivät osaa vain "lukea" oireita oikein ja pienet lapset eivät osaa kertoa oireistaan.
Mulla kutina lakkasi (hyvin pientä kutinaa illalla), mutta maha oli kuitenkin kipeä ja otin pari pvää sitten vermoxin ekan tabl. ja kappas tänään ulosteen mukana oli kuolleita matoja! En käsitä mikseivät tällä kertaa oireilleet niin vahvasti kuin ekoilla kerroilla? Huoh! Pääseekö näistä ikinä eroon? =( vai voivatko vaan muuttua oireettomiksi? - suurperheen äiti
jep... kirjoitti:
en osaa oikein auttaa mutta haluaisin tietää että onko madoista haittaa sikiölle.olen raskaana ja on ollut jonkin aikaa kiho matoja.oon vaan hulissani siitä että vaikuttaako ne sikiöön...voisiko joku kertoa jos tietää???
Minulla nyt matoja ja ajattelin että jos olisin raskaana menis yöunet kun ei uskaltais ottaa lääkettä. Mites sinulla menee?
- jep...
suurperheen äiti kirjoitti:
Minulla nyt matoja ja ajattelin että jos olisin raskaana menis yöunet kun ei uskaltais ottaa lääkettä. Mites sinulla menee?
kiitoksia vastauksesta..kyllähän tässä jaksaa, inhottaviahan nuo ovat mutta lääkettä kun ei voi tosiaan ottaa.olin vaan peloissani siitä että onko niistä sikiölle vaaraa mutta onneksi sain siihen vastauksen.lapsen terveys tärkeintä.että kyllähän mä nyt noi kestän kunhan sikiöllä kaikki hyvin.saahan ne lääkkeet sitten raskauden jälkeen.
- Nimetön
epätoivo kirjoitti:
Olemme kärsineet kihomadoista jo kohta puolentoistavuoden ajan. Ne ovat vähentyneet ja niitä oli meillä ainakin vuoden, ennekuin tajusimme. Alussa oireet olivat lievät ja sitten pahenivat. Pyrvin, eikä Vermox auta mitään!! Ainoastaan hygienia ja jatkuva siivous. Niihin on jo tottunut. Vauvakuumekin olisi, mutta miten sitä ilkeää, kun madot eivät klähde millään.. Hyvä huomata kuitenkin, että emme ole ainoita.. Hämmästyttävää ainoastaan se, että kenelläkään muulla lasten päiväkodissa ei ole koskaan ollut matoja.
Meillä on ollut nyt syksystä asti matoja. Noin 10päivän välein vedettiin pyrvin kuuri ja nyt viimeiset 8 kertaa vermoxia 10päivän välein. Pojalla on sentään lähtenyt aina vermoxilla edes siksi 10 päiväksi madot, mutta mulla ei nyt viimeisellä kerralla lähtenyt edes sillä. Jostain luin, että todella sitkeissä tapauksissa niitä voi ottaa kolmena päivänä peräkkäin yhden tabletin, mut eivät edes sillä kuolleet. Kun ei ole muita lääkkeitä, niin olenko nyt loppuelämän näiden kanssa? Tosi kurjaa kun yölläkin saa heräillä siihen, et joku kiemurtelee peräaukossa. Ja pesty on todella kaikki mahdollinen auton rattia ja jokaista pikkulegoa myöden. Odotan kesälomaa, että mistään töistä tai päiväkodista ei niitä tänne tulis ja desifioin heti kaikki, niin luulis, et saa kuukauden olla rauhassa. Tai sit ei....
- tuha
jep... kirjoitti:
kiitoksia vastauksesta..kyllähän tässä jaksaa, inhottaviahan nuo ovat mutta lääkettä kun ei voi tosiaan ottaa.olin vaan peloissani siitä että onko niistä sikiölle vaaraa mutta onneksi sain siihen vastauksen.lapsen terveys tärkeintä.että kyllähän mä nyt noi kestän kunhan sikiöllä kaikki hyvin.saahan ne lääkkeet sitten raskauden jälkeen.
Mulle ainakin gynekologi sanoi että saa ottaa ja tarvittaessa niin monta kuuria kunnes ne kuolee,mutta siinäpä se on kun eivät Pyrvinillä kuole ja tätä Vermoxia ei raskaana ollessa saa kai ottaa! Olen kyllä miettinyt ja purjannut tämän asian kanssa niin kauan että en enää tiedä miten tästä jaksaa enää apua mistään hakea! Jotenkin hävettää tämä asia niin paljon että sen takia ei uskalla ottaa yhteyttä mihinkään ja eniten harmittaa tuo reilun vuoden ikäinen tyttö jolla niitä voi ehkä olla!? Jotain pieniä vaaleita langanpätkän tapaisia olen ulosteesta löytänyt vaikka vaikea on niitä todeta kun on vielä vaippaikäinen. Mistä ja keltä sitä osaisi kysyä että saisi vastauksia tähän ikuiseen vaivaan? Ymmärrän todella niitä jotka kärsivät samasta vaivasta!
- Väsynyt
Nimetön kirjoitti:
Meillä on ollut nyt syksystä asti matoja. Noin 10päivän välein vedettiin pyrvin kuuri ja nyt viimeiset 8 kertaa vermoxia 10päivän välein. Pojalla on sentään lähtenyt aina vermoxilla edes siksi 10 päiväksi madot, mutta mulla ei nyt viimeisellä kerralla lähtenyt edes sillä. Jostain luin, että todella sitkeissä tapauksissa niitä voi ottaa kolmena päivänä peräkkäin yhden tabletin, mut eivät edes sillä kuolleet. Kun ei ole muita lääkkeitä, niin olenko nyt loppuelämän näiden kanssa? Tosi kurjaa kun yölläkin saa heräillä siihen, et joku kiemurtelee peräaukossa. Ja pesty on todella kaikki mahdollinen auton rattia ja jokaista pikkulegoa myöden. Odotan kesälomaa, että mistään töistä tai päiväkodista ei niitä tänne tulis ja desifioin heti kaikki, niin luulis, et saa kuukauden olla rauhassa. Tai sit ei....
Heippa, onneksi tulin lukemaan näitä viestejä. Vähän lohduttaa, kun on kohtalotovereita. Itse olen saanut ekan tartunnan jo monta vuotta sitten luult. lapsiltani. Madot pysyivät poissa, kunnes palasivat n. 1,5v. sitten.Lapsillani niitä ei ole. Kuurin ovat kyllä syöneet muutaman kerran. Itse olen syonyt Pyrviiniä pari kuukauden välein. Aina myös uusinut kahden viikon jälkeen.
Viikko sitten otin Vermoxia ensimmäisen kerran. Edelleen on uloselkeästeessani näitä, jopa muutama pidempi mato,ja kutinaakin. Aioin syödä sen kolmen päivän kuurin(vatsa kärsii) ja sitten jos eivät poistu, niin pakko mennä uudestaan lääkäriin. Tässähän joutuu eristäytymään, kun pelkää että tartuttaa muita.
Mietin vielä ovatko ne jotain muita matoja? ja kuinka kauan niitä kuolleita voi näkyä ulosteessa?
Rasittavaa! - pääsenkö ikinä eroon? =(

Ihmettelen kyllä kovasti tätä kihomato-asiaa...Sain niitä tänä keväänä ja tuntuu ettei niistä pääse enää koskaan eroon? Onko kenelläkään mitään ns. onnistuneita tarinoita? Vai onko vain niin, että niistä pääsee hetkittäin eroon ja lähes koko saa pistellä lääkekuureja (kalliita!) ja siivota sormet ruvella? (tai sitten tulee vastustuskykyiseksi lääkkeille ja ne eivät enää auta- suolistoon jää munia?)
Nimittäin siivottu on jne. ja lääkitty on, ensin vedimme pyrvin-kuurit, oireet jatkuivat ja sitten vermox - ja minulla ei tullut enää varmistuslääkityksen aikana ulosteen mukana mitään matoja, mutta ilta/öinen kutina (toisinaan!) jatkuu?
Olenko vain "kutinasairas"? vai eivätkö lääkkeet yksinkert. tehoa? Itsellä tippuu kaikki hiukset päästä - kiitos vahvan vermox-lääkityksen, mutta madot eivät lähde!? Alkaa kohta jo mielenterveyskin kärsiä... - jeeppiss
jep... kirjoitti:
en osaa oikein auttaa mutta haluaisin tietää että onko madoista haittaa sikiölle.olen raskaana ja on ollut jonkin aikaa kiho matoja.oon vaan hulissani siitä että vaikuttaako ne sikiöön...voisiko joku kertoa jos tietää???
Vauvallani ei ole ollut mitään hätää, vaikka tiedän infektioituneeni odotusaikana. Beibi on jo 9kk, syönyt muutaman pyrvin-kuurin, koska en itse pääse eroon madoista. Muistaakseni yhteensä 15 kuuria on tullut popsittua sekä matoja halvaannuttavaa pyrviniä, että glukoosin puutteeseen näännyttävää vermoxia. Ei ainakaan vielä helpota. Lääkäri kehoitti käyttämään vesi-etikkaliuosta emätinhuuhteluna. Huomioikaa - matokuurit ei tuhoa emättimeen tai virtsaputkeen karanneita otuksia!
Tämä koko touhu tuntuu loputtomalta. - tässä syy
jeeppiss kirjoitti:

Tämä koko touhu tuntuu loputtomalta.miksi minulla on kutina matokuurin jälkeen siirtynyt emättimen alueelle? Ja vaikka söin hiivatabl. niin kutina ei ole kadonnut? No kyllähän matojen pitäisi muuten jossain vaiheessa kuolla siltäkin alueelta sillä eiväthän ne voi "ruokailla" sillä alueella?
- yököttää
jeeppiss kirjoitti:
Vauvallani ei ole ollut mitään hätää, vaikka tiedän infektioituneeni odotusaikana. Beibi on jo 9kk, syönyt muutaman pyrvin-kuurin, koska en itse pääse eroon madoista. Muistaakseni yhteensä 15 kuuria on tullut popsittua sekä matoja halvaannuttavaa pyrviniä, että glukoosin puutteeseen näännyttävää vermoxia. Ei ainakaan vielä helpota. Lääkäri kehoitti käyttämään vesi-etikkaliuosta emätinhuuhteluna. Huomioikaa - matokuurit ei tuhoa emättimeen tai virtsaputkeen karanneita otuksia!
Tämä koko touhu tuntuu loputtomalta.Veljeni perheessä todettiin reilu vuosi sitten 2 vuotiaalla kihomatoja ja he olivat juuri vierailulla meillä (kiva kiva!). Otimme mieheni kanssa Pyrvin-kuurin vain kertaalleen, koska meillä ei ollut oireita. Nyt pari kuukautta sitten tajusin, että minullakin on matoja. Yöllinen kutina niin peräpäässä kuin häpyalueella on ollut välillä todella kovaa ja sitä on jatkunut jo pitkään. Tajusin matojen olemassaolon, kun näin alushousuissa vaalean lankaa muistuttavan pätkän. Aloin seuraamaan ja huomasin, että alushousuissa (mustissa näkyy parhaiten) näkyy pieniä parimillimetrisiä pätkiä edessä ja takana.
Yököttää ajatuskin, että kihomato asuisi emättimessä. Eipä sinne Pyrvin-kuuri auta. Olisiko tämä syy, miksi naisilla kihomato säilyy hoidoista huolimatta?
Ensimmäinen Pyrvin-kuuri (kaksi annosta kahden viikon välein) ei auttanut minun oireisiin. Mieheni ei ole oireita valittanut. Huomenna pitäisi ottaa toisen kuurin toinen annos. Toivottavasti auttaa. Yököttävä vaiva! Hurja siivoaminen taas edessä päin! - springmask
toni10 kirjoitti:
Löytyipähän taas matoja. Vuosi sitte suunillen tuli eka kerran, ja Pyrviniä on syöty. Aina on vaan uusinut vaikka välillä olen syönyt Kuukauden viikon välein :( Alkaa vähiteleen vi***taa tämä. Nyt sitte taas näin matoja kun kävin vessassa. Ei kiinnosta enään maksaa tuosta Pyrvinistä on kallis ja tehoton lääke. Maanantaina kylllä menen lääkäriin ja käsken määrätä tuota Vermoxia, jos sillä pääsis viimein eroon niistä...
Jotenki se vaan on häpeänasia, mutta onneksi on lohduttavaa että täällä on muitakin aikuisia joilla on sama ongelma.Otan osaa. Itselläni on myös ollut matoja pitkää ja alkaa pyykkikone hajoamaan pään kanssa. Tuntuu niin epätoivoiselta kun niitä jatkuvasti ilmaantuu.
Syynä saattaa olla että esimerkiksi jollain tutulla on tauti hänen tietämättään, se on vaan noloa mennä tivaamaan että onkos ollut kutinaa. Jotkut saattavat pitää tautia vaivattomana mutta mielestäni se aiheuttaa vitamiinin puutostiloja. Itselläni selvä oire on rohtumat suupielissä ja ärtynyt peräaukko. Sekä kutina. Hain tätä vermoxia ja aloitin kuurin 2 päivää sitten ja kutinaa vielä ilmaantuu. Lääke ilmeisesti tappaa madot nälkään, mutta tietääkö kukaan kauanko siinä kestää ja onko SUPERSIIVOUKSEN aika oitis kuurin aloituksen jälkeen vai vasta kun kutina lakkaa? - äiti82..
jep... kirjoitti:
en osaa oikein auttaa mutta haluaisin tietää että onko madoista haittaa sikiölle.olen raskaana ja on ollut jonkin aikaa kiho matoja.oon vaan hulissani siitä että vaikuttaako ne sikiöön...voisiko joku kertoa jos tietää???
Minä kävin tänään nevolassa keskustelemassa lääkityksestä kihomatoihin kun on raskaana. Sieltä sitten vastattiin että kyllä voi ottaa lääkettä jos ite katsoo sen parhaaksi.(siitä reseptivapaasta lääkkeestä oli kyse) madot nimittäin jatkavat vimmatusti muuten lisääntymistään.
Samaa mieltä asiasta oli 2 muuta sairaanhoitajaa nauvolassa. itse otin lääkkeen ja ajattelin että kyllä moni raskaana oleva äiti itseensä laittaa paljon pahempia myrkkyjä kuin matolääke.
Toki jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Niinkun tein minäkin. Minä toki tein päätökseni myös sen takia että lääkitsin koko perheen. ja raskaus 7 viikolla ja en halua modoista kärsii koko raskeuden.
Päätöksen tein sen jälkeen kun olin asiaa miettinyt ja puntaroinut monelta kantilta, keskustellut aiheesta eri tahojen kanssa ja lukenut mielestäni tarpeeksi kihomadoist. - vastaus tuhalle
tässä ois vinkki jos haluat saada ne lääkärit uskomaan että sinulla on niitä matoja... seuraavan kerran kun näet itselläsi elävän madon, laitat sen purkkiin, tilaat lääkäri ajan ja näytät sen madon lääkärille! eiköhan sitten jo usko...
- Varma tapa
Väsynyt kirjoitti:
Heippa, onneksi tulin lukemaan näitä viestejä. Vähän lohduttaa, kun on kohtalotovereita. Itse olen saanut ekan tartunnan jo monta vuotta sitten luult. lapsiltani. Madot pysyivät poissa, kunnes palasivat n. 1,5v. sitten.Lapsillani niitä ei ole. Kuurin ovat kyllä syöneet muutaman kerran. Itse olen syonyt Pyrviiniä pari kuukauden välein. Aina myös uusinut kahden viikon jälkeen.
Viikko sitten otin Vermoxia ensimmäisen kerran. Edelleen on uloselkeästeessani näitä, jopa muutama pidempi mato,ja kutinaakin. Aioin syödä sen kolmen päivän kuurin(vatsa kärsii) ja sitten jos eivät poistu, niin pakko mennä uudestaan lääkäriin. Tässähän joutuu eristäytymään, kun pelkää että tartuttaa muita.
Mietin vielä ovatko ne jotain muita matoja? ja kuinka kauan niitä kuolleita voi näkyä ulosteessa?
Rasittavaa!Tee seos Tolusta ja vedestä: n. 1 osa Tolua ja 9 osaa vettä (voi olla vahvempikin seos) suihkepulloon. Tästä sitten suihkutat vc-paperiin ja pyyhit pyllyn, jätä aine, älä pese pois. Toista peräkkäisinä päivinä iltapesun jälkeen. Madon munat ja madot kuolevat aika pian. Olemme tällä päässeet eroon noista ikävistä loisista, jotka oli riesanamme monia vuosia. Me 5 henkinen perhe. Mikäli loiset palaavat, kuolevat kyllä pian tällä käsittelyllä. En muutenkaan siivonnut normaalia kummemmin. Tolu tappaa tehokkaasti nämä riiviöt.
- Hem
Nuo lääkkeet tosin tappaa vain jo kuoriutuneet madot, joten niitä munia on vielä jonkun aikaa kehossa ja ne kuoriutuu ja lisääntyy melkeinpä seuraavana päivänä, mikä ei välttämättä kerro lääkkeen tehottomuudesta jos matoja näkyy vielä ottamisen jälkeenkin. Siksi uusintakuuri on pakko ottaa.
Apteekissa väitti farmaseutti ettei ole välttämätöntä, mutta minusta puhdas järki sanoo että kun ne elimistössä olevat munat ei kerta-annoksesta kuole edes tuolla Vermoxilla niin miksi sitten jättää toinen satsi ottamatta. Kuurien jälkeen tietty vaikka kuinka siivoaisi niin voi saada uusintatartunnan jostain tekstiilistä, etenkin jos vaivaa on ollut huomaamattomana pitkään munia luultavasti on talossa aika paljon. Häätö vaatii ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Tietty uusintatartunnan saamiseen riittää vain yksi hupelo tuttava, joka ei piittaa vieraissakaan kunnolla pestä käsiään. Munat sitten leviää esim. käsipyyhkeisiin, jos on tapana "pestä kädet" niin että pikkaisen vähän kostuttaa sormenpäitä vesihanan alla ja hieroo käsiään pyyhkeeseen.
Jos leviämistä ympäristöön ajattelee niin tehokkainta kait on vain näppinsä erossa takapuolesta vaikka kuinka kutittaisi, nukkuessa alushousut ja vaikka pitkät pyjamahousutkin, aamulla heti ensimmäisenä suihkuun, alusvaatteet vaihtoon, vaikka usemman kerran päivässä, ja suoraan pesukoneeseen mahdollisimman pienellä käsittelyllä.
Itse tein kutinaa helpottaakseni niin että kostutin tupon vessapaperia ja pyyhin niin ettei kädet kosketa ihoa, sen jälkeen kuivaus paperilla ja huolellinen käsien pesu ja kuivaus talouspaperiin.Vahvistaa väitettä että juuri munat aiheuttaisivat kutinan iholla, sillä itselläni ainakin kutina hävisi heti kostealla pyyhkimisen jälkeen. Loogista tietty jos mahdolliset madot, munat ja niiden kiinnikeaine tarttuu kosteaan kuivaamispaperiin, eikä enää ärsytä ihoa siellä. Tartunta-aikana ei kannata siis syödä mitään sormin, sillä epäilen että vaikka kuinka pesee niin todennäköistä on että joskus pieni määrä munia jää käsiin ja sitten naposteltavan mukana menee suuhun vaikka urakalla pesisi paikkoja ja käsiään. Munien kestävyydestä ympäristössä on vaikka mitä aikoja sanottu, jopa kuukausia, mikä merkitsisi sitä että todellisuudessa tiukkaa hygieniaa pitäisi noudattaa sen ajan, oireettomuudesta huolimatta, ennen kuin voi olla täysin varma että madot ja munat on kuolleet ympäristöstä.
Englanninkielisellä sivulla sanottiin että desinfioivat aineet ei tapa madon munia, mikä on ymmärrettävää sinänsä kerta kyseisten aineiden käyttökohde onkin bakteerit, sienet ja yksisoluiset mikro-organismit(jos oikein muistan - korjatkaa jos puhun puuta heinää :D ). Munien poissaanti vaikuttaa olevan lähinnä kiinni riittävästä huuhtelusta jolloin munat lähtee veden mukana viemäriin. Tästäkään ei ole mitään uskottavaa tieteellistä todistetta, tuo oli vain oma huomioni...
Oman "matokokemukseni" sain kaverin perheestä jossa on kuusi lasta, kaksi vielä ala-asteella, ja perushygieniakin vaikuttaa olevan hakusessa. Vessoissa heillä ei ole ikinä saippuaa saati pyyhkeitä (mikä viittaa siihen että heillä ei pestä käsiä edes WC-käynnin jälkeen tai ennen ruokailua), samat vuodevaatteet lähes poikkeuksetta yli puoli vuotta, lapset tykkää vaihdella nukkumapaikkoja keskenään, sekä joka aterialla jotain käsin syötävää, kuten LEIPÄÄ - niin arkipäiväinen juttu että useimmat ei edes kiinnitä siihen huomiota että se on käsin syötävä - ja melko usein itse ateriakin on tyyliin pizzaa(jota ei tietenkään saa syödä haarukalla ja veitsellä koska "sehän on ihan mälsää!")tai kokoa-itse-hampurilaisia. Lapset ovat oppineet "perheen päältä" että paljaan pyllyn kyhnyttämisessä ei ole mitään vikaa edes kun vieraita on paikalla niin jo siitä soppa syntyy. Toimii omalla tavallaan erittäin hyvänä varoittavana esimerkkinä että mitä ei kannata tehdä :D
En siis ole mikään terveydenhoidon ammattilainen (hekään tosin eivät tunnu tietävän asiasta sen enempää), sitä en väitä, selitän vain omien havaintojen, biologiantuntemuksen ja lukemieni tutkimusten pohjalta, tervettä järkeä mahdollisimman paljon hyväksikäyttäen :)- muuten
Onko minulla vaan sellainen käsitys vai mistä johtuu että lapsilla madot lähtevät helpommin kuin aikuisilta?? Erit. naisilta eivät meinaa lähteä...? Tämä on vaan omaa päättelyäni tuttujen kertomuksien ja oman kokemuksen yms. perusteella?
Tuo on muuten varmaan totta, etteivät madon munat häviä sormista desifiointiaineella. Muistan itsekin lukeneeni niin jostain.
Olen itse havainnut että käsisuihkulla alapään suihkuttaminen helpottaa kutinaoireita. Sen jälkeen pystyy taas vähän aikaa nukkumaan.
Voisiko olla jotain luontaistuotteita jotka auttaisivat matojen häätöön? Tuli vaan mieleen, jos/kun eivät lääkkeet enää auta häätöön. - Nimetön
muuten kirjoitti:
Onko minulla vaan sellainen käsitys vai mistä johtuu että lapsilla madot lähtevät helpommin kuin aikuisilta?? Erit. naisilta eivät meinaa lähteä...? Tämä on vaan omaa päättelyäni tuttujen kertomuksien ja oman kokemuksen yms. perusteella?
Tuo on muuten varmaan totta, etteivät madon munat häviä sormista desifiointiaineella. Muistan itsekin lukeneeni niin jostain.
Olen itse havainnut että käsisuihkulla alapään suihkuttaminen helpottaa kutinaoireita. Sen jälkeen pystyy taas vähän aikaa nukkumaan.
Voisiko olla jotain luontaistuotteita jotka auttaisivat matojen häätöön? Tuli vaan mieleen, jos/kun eivät lääkkeet enää auta häätöön.Moi!
Meilläkin on niin, että mulla (äiti) madot eivät lähde kirveelläkään. Olen kans tehnnyt päätelmiä mistä johtuu. Olen aivan hysteerisesti pessyt käsiä enkä syö mitään ilman käsipesua. Jos esim täytyy laatikosta napata lusikka, niin pesen taas uudelleen ennen kuin alan syömään. Aikuinen mielestäni pystyy olemaan raapimatta, mutta nukkuessa sitä on tietty vaikea tietää onko raapinut vai ei, mutta oletan, nyt että en ole. Tartunnan mahdollisuudeksi jää siis hengitysteiden kautta tarttuminen. Jossain oli, että on TOD epätodennäköistä, muta en nyt muutakaan keksi. Mä olen se joka tuuletan petivaatteet ja vaihdan lakanat monta kertaa viikossa ja tietty tungen niitä koneeseen. Nyt olen koittanut olla hengittämättä lakanan poistojen yhteydessä, mut voihan ne lennähtää jo vaikka mun vaatteille ja niiiiiin hysteerinen en vielä ole ollut, et käyttäisin hengityssuojaimia ja saraalaessua. Se on kai seuraava toimenpide :( - minä .
Nimetön kirjoitti:
Moi!
Meilläkin on niin, että mulla (äiti) madot eivät lähde kirveelläkään. Olen kans tehnnyt päätelmiä mistä johtuu. Olen aivan hysteerisesti pessyt käsiä enkä syö mitään ilman käsipesua. Jos esim täytyy laatikosta napata lusikka, niin pesen taas uudelleen ennen kuin alan syömään. Aikuinen mielestäni pystyy olemaan raapimatta, mutta nukkuessa sitä on tietty vaikea tietää onko raapinut vai ei, mutta oletan, nyt että en ole. Tartunnan mahdollisuudeksi jää siis hengitysteiden kautta tarttuminen. Jossain oli, että on TOD epätodennäköistä, muta en nyt muutakaan keksi. Mä olen se joka tuuletan petivaatteet ja vaihdan lakanat monta kertaa viikossa ja tietty tungen niitä koneeseen. Nyt olen koittanut olla hengittämättä lakanan poistojen yhteydessä, mut voihan ne lennähtää jo vaikka mun vaatteille ja niiiiiin hysteerinen en vielä ole ollut, et käyttäisin hengityssuojaimia ja saraalaessua. Se on kai seuraava toimenpide :(olen meillä se joka vaihtaa lakanat ja siivoaa ja luulen että tosiaan voi hengitysteiden kautta tarttua uudelleen. Minä olen myös ainoa joka kantaa niitä enää.
Luin muuten Vermoxin englanninkielisiltä sivuilta että lääke aiheuttaa kutinaa sivuoireena. Minulla kävi niin että kun otin lääkettä niin pari tuntia sen jälkeen illalla alkoi hillitön kutina alhaalla. Johtuukohan sitten vermoxista vai madoista... - mie123
minä . kirjoitti:
olen meillä se joka vaihtaa lakanat ja siivoaa ja luulen että tosiaan voi hengitysteiden kautta tarttua uudelleen. Minä olen myös ainoa joka kantaa niitä enää.
Luin muuten Vermoxin englanninkielisiltä sivuilta että lääke aiheuttaa kutinaa sivuoireena. Minulla kävi niin että kun otin lääkettä niin pari tuntia sen jälkeen illalla alkoi hillitön kutina alhaalla. Johtuukohan sitten vermoxista vai madoista..."Kiva" lukea kohtalontovereista. Myös minulla Vermox aiheuttaa muutaman tunnin päästä kutinaa, kun olen lääkkeen ottanut. Meillä myös matoja pitkään ja söimme puoli vuotta Vermoxia lähes tauotta ja elimme hyvin askeettisessa ympäristössä. Olen tullut siihen tulokseen, että emmme pääse madoista koskaan.. Pahimmat oireet ovat minulla eli perheen äidillä. Lapset eivät juuri oireile ollenkaan ja en oikeastaan tiedä onko heillä enää matoja. Joskus kuulen valitusta mahakivusta, mutta sehän ei pelkästään kerro madoista. Miehelläni on jatkuvasti mahakipuja, johon ei auta mikään. Tiedän, että meillä oli matoja pitkään, ennekuin oireet olivat niin suuret, että sen tajusi. Olen siivonnut hysteerisesti ja matojen määrä elimistössä on vähentynyt, koska ei ole enää niin hirveitä mahakipuja.
Olemme kokeilleet hysteerisen siivouksen ja hygienian lisäksi hanskoja ruoan laitossa, alusvaatteiden pesua 90 asteessa, papaijatabletteja, maitohappobakteereja, Vermoxia ja Pyrviniä sekä muita lukuisia keinoja. Mikään ei auta... Me emme käy kylässä paljon ja lähipiirimme on myös syönyt lääkekuurit. En voi ymmärtää mistä minä aikuinen ihminen saan päivittäin matoja elimistööni, koska päivääkään ei kulu ettei oireita olisi. - aikuinen mies
mie123 kirjoitti:
"Kiva" lukea kohtalontovereista. Myös minulla Vermox aiheuttaa muutaman tunnin päästä kutinaa, kun olen lääkkeen ottanut. Meillä myös matoja pitkään ja söimme puoli vuotta Vermoxia lähes tauotta ja elimme hyvin askeettisessa ympäristössä. Olen tullut siihen tulokseen, että emmme pääse madoista koskaan.. Pahimmat oireet ovat minulla eli perheen äidillä. Lapset eivät juuri oireile ollenkaan ja en oikeastaan tiedä onko heillä enää matoja. Joskus kuulen valitusta mahakivusta, mutta sehän ei pelkästään kerro madoista. Miehelläni on jatkuvasti mahakipuja, johon ei auta mikään. Tiedän, että meillä oli matoja pitkään, ennekuin oireet olivat niin suuret, että sen tajusi. Olen siivonnut hysteerisesti ja matojen määrä elimistössä on vähentynyt, koska ei ole enää niin hirveitä mahakipuja.
Olemme kokeilleet hysteerisen siivouksen ja hygienian lisäksi hanskoja ruoan laitossa, alusvaatteiden pesua 90 asteessa, papaijatabletteja, maitohappobakteereja, Vermoxia ja Pyrviniä sekä muita lukuisia keinoja. Mikään ei auta... Me emme käy kylässä paljon ja lähipiirimme on myös syönyt lääkekuurit. En voi ymmärtää mistä minä aikuinen ihminen saan päivittäin matoja elimistööni, koska päivääkään ei kulu ettei oireita olisi.Onko se kutina teillä niinku ihan siinä reillä vai millä aluella? Itselläni on kutissut persposken sisäreunasta ja haarasta jo muutaman vuoden, iho on myös usein rikki siltä alueelta. Johtuu kyllä osin ehkä raapimisestakin. Kutinaa on vaihtelevasti muutaman päivän jaksoissa yleensä, kutiaa myös päivällä ja illalla ei niinkään yöllä. Enkä todellakaan kehtaa mennä mihinkään siitä kertoon.
- Hem
aikuinen mies kirjoitti:
Onko se kutina teillä niinku ihan siinä reillä vai millä aluella? Itselläni on kutissut persposken sisäreunasta ja haarasta jo muutaman vuoden, iho on myös usein rikki siltä alueelta. Johtuu kyllä osin ehkä raapimisestakin. Kutinaa on vaihtelevasti muutaman päivän jaksoissa yleensä, kutiaa myös päivällä ja illalla ei niinkään yöllä. Enkä todellakaan kehtaa mennä mihinkään siitä kertoon.
Eipä ainakaan minulla, mutta jos sitä raapii niin ärsytys voi levitä muualle ihoon niiden munien mukana. Olen joskus pikkulapsella nähnyt että oli aivan tulehtunut ihottumainen peppu, jota hän raapi rikki, ja syyksi löytyi madot ja niistä johtuva kutina. Yritä ainakin aluksi olla raapimatta, vaikka todella vaikeaa se onkin ja VARAA HETI AIKA LÄÄKÄRIIN. He ovat ammattilaisia joiden työtä on hoitaa myös intiimeihin alueisiin liittyviä vaivoja.
Ihme hommaa tuollainen... Jos selkä on kipeä siitä kerrotaan tutuillekin, mutta sitten jos on paljon pahempaa vaivaa alapäässä niin ei edes lääkäriin uskalleta mennä. - Väsynyt
mie123 kirjoitti:
"Kiva" lukea kohtalontovereista. Myös minulla Vermox aiheuttaa muutaman tunnin päästä kutinaa, kun olen lääkkeen ottanut. Meillä myös matoja pitkään ja söimme puoli vuotta Vermoxia lähes tauotta ja elimme hyvin askeettisessa ympäristössä. Olen tullut siihen tulokseen, että emmme pääse madoista koskaan.. Pahimmat oireet ovat minulla eli perheen äidillä. Lapset eivät juuri oireile ollenkaan ja en oikeastaan tiedä onko heillä enää matoja. Joskus kuulen valitusta mahakivusta, mutta sehän ei pelkästään kerro madoista. Miehelläni on jatkuvasti mahakipuja, johon ei auta mikään. Tiedän, että meillä oli matoja pitkään, ennekuin oireet olivat niin suuret, että sen tajusi. Olen siivonnut hysteerisesti ja matojen määrä elimistössä on vähentynyt, koska ei ole enää niin hirveitä mahakipuja.
Olemme kokeilleet hysteerisen siivouksen ja hygienian lisäksi hanskoja ruoan laitossa, alusvaatteiden pesua 90 asteessa, papaijatabletteja, maitohappobakteereja, Vermoxia ja Pyrviniä sekä muita lukuisia keinoja. Mikään ei auta... Me emme käy kylässä paljon ja lähipiirimme on myös syönyt lääkekuurit. En voi ymmärtää mistä minä aikuinen ihminen saan päivittäin matoja elimistööni, koska päivääkään ei kulu ettei oireita olisi.Jostakin luin että madot käyttävät ravinnoksi glukoosia. Eli lääkekuurin aikana pitäisi pitää sokeriton ja hiilihydraatiton ruokavalio.Elimistö muuttaa kaiken sokerin glukoosiksi. Jotain tällaista kannattaisi kokeilla. Itse en pystynyt vielä kun ajattelin Vermoxin auttavan.Otin kolme päivää peräkkäin. Lieviä oireita on vielä ja olen niitä narunpätkiä ulosteessa näkeväni.
Tsemppiä! - sanoisin
aikuinen mies kirjoitti:
Onko se kutina teillä niinku ihan siinä reillä vai millä aluella? Itselläni on kutissut persposken sisäreunasta ja haarasta jo muutaman vuoden, iho on myös usein rikki siltä alueelta. Johtuu kyllä osin ehkä raapimisestakin. Kutinaa on vaihtelevasti muutaman päivän jaksoissa yleensä, kutiaa myös päivällä ja illalla ei niinkään yöllä. Enkä todellakaan kehtaa mennä mihinkään siitä kertoon.
kun edellinenkin! Nyt heti lääkäriin. Miehille voi lääkäriin meno olla joskus vaikeaa, mutta eikö olisi hyvä tosiaan selvittää mistä on kyse!
Tässä muutama vaihtoehto mitä tuli kutinastasi mieleen.
Itselläni on normaali iho, mutta joskus kuitenkin kuivuu kovasti ja aiheuttaa kutinaa kauttaaltaan kehossa.(jos on joutunut käymään useita krt suihkussa, vuodenajat jne.) Siihen auttaa apteekista ostettu perusvoide. Kuivan ihon kyllä huomaa, ja minulla se ainakin pahaksi menneenä hilseilee.
Yksi vaihtoehto kovaan kutinaan on tietty myös syyhypunkki, josta minulla ei kokemusta, mutta olen ymmärtänyt että silloin kutiaa koko keho. Ja niistä tulee myös tietynlaista ihottumaa, kun kaivavat ns. käytäviä.
Kihomadoissa kutina rajautuu kyllä peräaukon läheisyyteen, ainakin minulla. (Minulla on kyllä kutina ajoittunut lähinnä illalle/yölle.)
Eli hyvä olisi jos menisit tosiaan lääkärille, mutta jos haluat ensin testata onko kyse kihomadoista niin osta vaikka pyrvin-kuuri apteekista. Luulisi että kutina loppuisi silloin edes hetkeksi jos kyse on kihomadoista. - onkos
Väsynyt kirjoitti:
Jostakin luin että madot käyttävät ravinnoksi glukoosia. Eli lääkekuurin aikana pitäisi pitää sokeriton ja hiilihydraatiton ruokavalio.Elimistö muuttaa kaiken sokerin glukoosiksi. Jotain tällaista kannattaisi kokeilla. Itse en pystynyt vielä kun ajattelin Vermoxin auttavan.Otin kolme päivää peräkkäin. Lieviä oireita on vielä ja olen niitä narunpätkiä ulosteessa näkeväni.
Tsemppiä!ulosteessa siis ihan narunpätkiä ulosteen päällä vai ovatko myös osittain ulosteen sisällä?
Minun on vähän vaikea saada välillä selko onko ulosteessa sulamattomia ruoantähteitä vai matoja? - Nimetön
minä . kirjoitti:
olen meillä se joka vaihtaa lakanat ja siivoaa ja luulen että tosiaan voi hengitysteiden kautta tarttua uudelleen. Minä olen myös ainoa joka kantaa niitä enää.
Luin muuten Vermoxin englanninkielisiltä sivuilta että lääke aiheuttaa kutinaa sivuoireena. Minulla kävi niin että kun otin lääkettä niin pari tuntia sen jälkeen illalla alkoi hillitön kutina alhaalla. Johtuukohan sitten vermoxista vai madoista...Moi!
Nyt noin 4viikon hillittömän käsienpesun jälkeen kutina alkaa olla poissa. Siis lääkkeillä ei lähtenyt, mut nyt, kun en laita mitään suuhun ilman käsien pesua, niin alkaa helpottaa. Jostain luin, et urokset kuolee suht nopeasti, joten jos pelkkiä naaraita jäljellä, niin eihän ne keskenään lisäänny eikä silloin synny enää uusia matoja ja näin pääsisin niistä kokonaan. Pikkuhiljaa olen vähentänyt lakanoiden vaihtoakin normaaliksi (1krt/vko). - otetaan vastaan
Nimetön kirjoitti:
Moi!
Nyt noin 4viikon hillittömän käsienpesun jälkeen kutina alkaa olla poissa. Siis lääkkeillä ei lähtenyt, mut nyt, kun en laita mitään suuhun ilman käsien pesua, niin alkaa helpottaa. Jostain luin, et urokset kuolee suht nopeasti, joten jos pelkkiä naaraita jäljellä, niin eihän ne keskenään lisäänny eikä silloin synny enää uusia matoja ja näin pääsisin niistä kokonaan. Pikkuhiljaa olen vähentänyt lakanoiden vaihtoakin normaaliksi (1krt/vko).Jos tuo todella tehosi niin kerro ohjeesi tarkemmin.Alan nimittäin itse pikku hiljaa menettää toivoni. Minulla eikä kumppanilla ole lapsia ja olemme syöneet monta kertaa pyrviniä ja vermoxia ja olen siivoillut yms. mutta silti toissa iltana alkoi taas kutina (minulla). Olen todella alakuloinen asian vuoksi. Nukun aina kahdet housut (alus- sekä yöhousut) päällä ja heti aamusta sekä illasta vaihdaan puhtaat ja teen pesut. Mitään en syö ilman käsien pesua (pesen erik. kynsiharjalla kynnen aluset). Päivittäin vaihdan käsipyyhkeen ja usein kylpypyyhkeen. Pitäisikö todella lopettaa leivän, yms. mitä käsin syön, syönti? Pitääkö mennä siihen että kun vaihdan petivaatteet niin käyn suihkussa sen jälkeen ja vaihdan vaatteet? Vinkkejä onnistuneilta otetaan vastaan! Kiitos!
- ....
aikuinen mies kirjoitti:
Onko se kutina teillä niinku ihan siinä reillä vai millä aluella? Itselläni on kutissut persposken sisäreunasta ja haarasta jo muutaman vuoden, iho on myös usein rikki siltä alueelta. Johtuu kyllä osin ehkä raapimisestakin. Kutinaa on vaihtelevasti muutaman päivän jaksoissa yleensä, kutiaa myös päivällä ja illalla ei niinkään yöllä. Enkä todellakaan kehtaa mennä mihinkään siitä kertoon.
Tosi inhottava ongelma.
Mulla on ihan pienestä pitäen noin kerran vuodessa ollut, joskus on ollut vain yhden yön kamalaa kutinaa ja sitten taas HUPS vuosi ilman mitään eikä edes lääkkeitä. Tällä hetkellä taas kutittaaa tuntuu että joka toinen ilta kutittaa ja joka toinen ei en löydä mitään ja en kehtaa vanhemmille sanoa samallalailla kuin lapsena. INHOTTAVAA
Jos ei tiedä onko kihomatoja ja haluaa varmistua niin teippaa alushousuihin sellaisella jeesusteipillä tms. että aamulla näkee kun madot on tarttunu ( tms. teipillä en muista nyt millä)
tiedän että on niitä matoja , mutta toivon vaan että olisi jotain just haavaumia mutta tiedän kyllä että niitä matoja nyt on.
Tässä meinaa tulla hulluksi kun aina kun vähänkin kutittaa pelkään kamalasti ja hiki nousee pintaan. - Luin suosikin lääkäri palst...
muuten kirjoitti:
Onko minulla vaan sellainen käsitys vai mistä johtuu että lapsilla madot lähtevät helpommin kuin aikuisilta?? Erit. naisilta eivät meinaa lähteä...? Tämä on vaan omaa päättelyäni tuttujen kertomuksien ja oman kokemuksen yms. perusteella?
Tuo on muuten varmaan totta, etteivät madon munat häviä sormista desifiointiaineella. Muistan itsekin lukeneeni niin jostain.
Olen itse havainnut että käsisuihkulla alapään suihkuttaminen helpottaa kutinaoireita. Sen jälkeen pystyy taas vähän aikaa nukkumaan.
Voisiko olla jotain luontaistuotteita jotka auttaisivat matojen häätöön? Tuli vaan mieleen, jos/kun eivät lääkkeet enää auta häätöön.Joo siinä luki että kun ottaa ensmmäisen kuurin(ja jatkossakin) niin kannattaa vanhalla hammasharjalla harjata kynnet, munat lähtee sillä sitten itse sormista.
- minä vain
Väsynyt kirjoitti:
Jostakin luin että madot käyttävät ravinnoksi glukoosia. Eli lääkekuurin aikana pitäisi pitää sokeriton ja hiilihydraatiton ruokavalio.Elimistö muuttaa kaiken sokerin glukoosiksi. Jotain tällaista kannattaisi kokeilla. Itse en pystynyt vielä kun ajattelin Vermoxin auttavan.Otin kolme päivää peräkkäin. Lieviä oireita on vielä ja olen niitä narunpätkiä ulosteessa näkeväni.
Tsemppiä!Joo taitaa olla aika yleinen juttu tää mato ongelma.. Itelläki tuntuu välillä semmosta epämääräistä "möyrintää".. ?? En oo ite nähny matoja mutta siinä itessään oli semmosia vaaleita laikkuja =O Jos on sukkulamato nii onko oireet samat?? Pittää koittaa sitä teippi juttua ja jos on nii marssia apteekkiin.. :) (Ei se oo nii vaarallista on niitä muillaki!!!)
- luikero
Nimetön kirjoitti:
Moi!
Nyt noin 4viikon hillittömän käsienpesun jälkeen kutina alkaa olla poissa. Siis lääkkeillä ei lähtenyt, mut nyt, kun en laita mitään suuhun ilman käsien pesua, niin alkaa helpottaa. Jostain luin, et urokset kuolee suht nopeasti, joten jos pelkkiä naaraita jäljellä, niin eihän ne keskenään lisäänny eikä silloin synny enää uusia matoja ja näin pääsisin niistä kokonaan. Pikkuhiljaa olen vähentänyt lakanoiden vaihtoakin normaaliksi (1krt/vko).Kihomadon eivät voi lisääntyä suolessa joten madot elävät vain elinkaarensa loppuun ( 2kk) suolessa ja kuolevat. Matotauti jatkuu vain jos tartuttaa itsensä uudestaan eli siirtää käsien välityksellä munia suuhunsa. Erittäin huolellisella käsien pesulla ja välttämällä sormin syötäviä ruokia madoista pääsee koht. helposti eroon. Ja ehkä ei kannata luvata lapsen kavereita yökylään eikä varsinkaan samaan sänkyyn..
- matoalli2
luikero kirjoitti:
Kihomadon eivät voi lisääntyä suolessa joten madot elävät vain elinkaarensa loppuun ( 2kk) suolessa ja kuolevat. Matotauti jatkuu vain jos tartuttaa itsensä uudestaan eli siirtää käsien välityksellä munia suuhunsa. Erittäin huolellisella käsien pesulla ja välttämällä sormin syötäviä ruokia madoista pääsee koht. helposti eroon. Ja ehkä ei kannata luvata lapsen kavereita yökylään eikä varsinkaan samaan sänkyyn..
Ja tämähän ei sitten pidä paikkaansa! Madot voivat munia myös peräsuoleen ja munat kuoriutua (retroinfektio). Ja perseeseen jääneet munat voivat kuoriutua ja larvat ryömiä suoleen takasiin (autoinfektio). Munat kypsyvät noin 6 tunnissa joten pese perse munista.
- maarukka
Onko teillä oireet hävinneet heti pyrvinin ottamisen jälkeen, siis hetkeksi? Voiko uudes natsin pillereitä ottaa jo ennen kuin 2 viikkoa ekasta on kulunut?
Mulla on kanssa aika-ajoin madot kiusana. Joskus kiusaavat pitempään, joskus häviävät nopeammin. Nyt en ole varma onko niitä, vai onko jotain muuta kutinaa, ainakaan ei ole lääkkeillä (Pyrvin) helpottanut. Joskus söin Vermox-kuurin ja se tepsi, mutten viitisisi lähteä lääkäriin.
Kiusallista tosiaan!- otin
pyrvinin uusinnan (2tabl.) 10pvän päästä ensimmäisestä. Alkoi nimit. niin kova kutina (muuten olin täysin oireeton niinä välipäivinä) että järkikin sanoi että ota! Sitten helpotti taas hetkeksi... Pyrvinin aikana ei ollut muita oireita kun kutina sitten kun palasivat. Vermoxin aikana on ollut kaikenlaista kutinaa koko kehossa, riippumatta kellon ajasta, erit. heti lääkkeen oton jälkeen. Lisäksi mahakipuja jne.
- toivottavasti jo ohi
otin kirjoitti:

Joku kyseli näkyykö niitä ulosteessa. minä ainakin näin kun viitsin ronkkia. Hanskat vaan käteen ja joku tikku millä tonkia. Ennen mitään kuuria löysin elävänkin, joka siis luikerteli. Pyrvin kuurit eivät tehoneet, ainakin luulen niin, koska kutina oli selkeetä ja kuolleita melko ohuita"säikeitä" näkyi ulosteessa useampia. Nyt olen syönyt Vermoxia: ensin 1kpl, viikon päästä 1kpl kolme päivää peräkkäin ja vielä sen jälkeen viikon päästä yhden. Hysteerisesti en siivonut. Käsiä kyllä pesin ja nukuin tuplahousut jalassa. Nyt tuntuu että ne olisivat poissa. saa nähdä kuinka kauan!
- pyytää
toivottavasti jo ohi kirjoitti:

lääkäriltä tuollainen annostus vermoxia. Kuulostaa ihan loogiselta että ensin 1tabl. sitten vkon päästä 1tabl. 3pvää peräkkäin ja sitten vkon päästä 1 tabl. Kerro pysyivätkö poissa kun 2vkoa kulunut tuosta viim. 1 tabl. otosta?
- ärsyttää
Näyttääkin olevan paljon yleisempi vaiva nämä madot kuin luulin. Mulla niitä on ollut parisen vuotta, välissä on ollut taukoja ettei matoja ole näkynyt. Ei näihin tahdo auttaa mikään. Pitäis kai vaan pitää parempaa huolta hygieniasta.
- toivotontako
hetken jo luulin että sain vermox-kuurilla madot pois, mutta edelleen pikkuisen kutittaa peräaukon suulta kun käyn nukkumaan (ei niin paljon kuin joskus kuin havaitsin madot) ja lisäksi hiuksia lähtee aivan mieletöntä vauhtia...
En tiedä mitä tehdä? Syödä taas uusi kuuri vaikka en ole 100% varma madoista, ulosteessa ei näy mitään, vai vaan pitää huolta hygieniasta ja odotella isompia oireita?
Turhaan en viitsi Vermox-kuuria monestakaan syystä syödä.- Tosi väsynyt
Vaiva voi kestää VUOSIA. TAAS on Vermox kuuri tilattu koko perheelle, viimeksi kaksi vuotta sitten, olen hoitanut tätä vaivaa jo yli 15 vuotta, yhä uudelleen ja uudelleen...vuosi ollut aika yleinen hoitoväli, eli tartunta on varmaankin aina uusi, mutta MISTÄ? Ja MIKSI juuri meille, kun jotkut väittää ettei heillä ole ollut IKINÄ matoja. Vslehtelvatko vain, kun vaiva on niin arka? Vermox pitäisi saada käsikauppalääkkeeksi, halvempi kuin Pyrvin, mutta perheelle silti kallista ja tuskallista kumminkin. Taas siivotaan....
- ---
Tosi väsynyt kirjoitti:

Hei!
Ei kannata valittaa, jos siivoamisella ja lääkkeillä pääsee vaivasta eroon. Lääkkeet eivät auta meidän perheessä mitään, joten me elämme päivästä toiseen matojen kanssa. Ainoastaan ylihygienia vähentää niiden määrää, mutta pienten lasten kanssa emme pääse niistä koskaan lopullisesti tai´edes hetkeksi.
Terveisin hermoraunio.... - ----
--- kirjoitti:
Hei!
Ei kannata valittaa, jos siivoamisella ja lääkkeillä pääsee vaivasta eroon. Lääkkeet eivät auta meidän perheessä mitään, joten me elämme päivästä toiseen matojen kanssa. Ainoastaan ylihygienia vähentää niiden määrää, mutta pienten lasten kanssa emme pääse niistä koskaan lopullisesti tai´edes hetkeksi.
Terveisin hermoraunio....oikeastaan sama tilanne luulen. Vermox ei ole vienyt oireita ollenkaan ja elämä jatkuu niin että melkein koko ajan takapuoli kutisee...(päivisinkin!) kutiseeko teillä muillakin päivisin sillä mulla tämä on ihan 24h kutina!? enemmän ja vähemmän siis... huoh...
Pakko muuten kysyä tehosivatko lääkkeet joskus teidän perheelle? Eli tuliko madot vaan vastustuskykyisiksi lääkkeille?? - hermoraunio
---- kirjoitti:
oikeastaan sama tilanne luulen. Vermox ei ole vienyt oireita ollenkaan ja elämä jatkuu niin että melkein koko ajan takapuoli kutisee...(päivisinkin!) kutiseeko teillä muillakin päivisin sillä mulla tämä on ihan 24h kutina!? enemmän ja vähemmän siis... huoh...
Pakko muuten kysyä tehosivatko lääkkeet joskus teidän perheelle? Eli tuliko madot vaan vastustuskykyisiksi lääkkeille??Ei lääkkeet tehonneet minulla ja miehelläni ollenkaan. Ainoastaan madot tulivat äkäisiksi ja kivut olivat sietämättömät. Meillä niitä matoja oli vuosia ennen oikeaa diagnoosia, joten tässä varmasti syy siihen, miksi ne saivat "yliotteen". Nyt oireita päivittäin jatkuvasti, mutta valtavat mahakivut ovat lieventyneet. Minulla ja etenkin tyttärelläni oli jo suorastaan vitamiinin puutos ja sen huomasi hiusten karmeasta kunnosta. Pitkään ihmettelin miten aina hyväkuntoisista hiuksistani tuli niin elottomat ja suorastaan korput. Nyt siis päivittäin kutisee, mutta matoja ei tunnu olevan enää niin paljon. Itselläni kutisee lähinnä koko alapää ja hoidinkin aluksi hiivatulehduksena kutinaa.
- Tosi väsynyt
hermoraunio kirjoitti:
Ei lääkkeet tehonneet minulla ja miehelläni ollenkaan. Ainoastaan madot tulivat äkäisiksi ja kivut olivat sietämättömät. Meillä niitä matoja oli vuosia ennen oikeaa diagnoosia, joten tässä varmasti syy siihen, miksi ne saivat "yliotteen". Nyt oireita päivittäin jatkuvasti, mutta valtavat mahakivut ovat lieventyneet. Minulla ja etenkin tyttärelläni oli jo suorastaan vitamiinin puutos ja sen huomasi hiusten karmeasta kunnosta. Pitkään ihmettelin miten aina hyväkuntoisista hiuksistani tuli niin elottomat ja suorastaan korput. Nyt siis päivittäin kutisee, mutta matoja ei tunnu olevan enää niin paljon. Itselläni kutisee lähinnä koko alapää ja hoidinkin aluksi hiivatulehduksena kutinaa.
Jos ovat vähentyneet, lääke toden näköisesti kumminkin tehoaa. Kannattaa hankkia resepti lääke Vermox ja uusia se vaikkapa kahdesti 2 viikon välein. Pyrvin reseptivapaata, mutta tehottomampaa ja kalliimpaa.Usein sanotaan, ettei siivousHYSTERIAAN ole tarvetta,itse keskityn kahvoihin, valokatkaisijoihin, pöntön nuppiin,paikkoihin johon kaikki koskee,vahdin lasten KÄSIEN pesua. Petivatteet, pyyhkeet, kaikki vaatetavara pyykkiin. Mutta kun on monta pientä lasta...niin ei todellakaan voi tietää MISSÄ niitä munia piilee.Miten muka peset esim. KIRJAN???
- sulkeutunut

Mä olen 11 vuotias tyttö. Mulla todellinen ongelma matojen kanssa. Ne tulee illalla joskus erehtyvät tulemaan päivällä, kauhee kutina ja vaikee saada unta sitten on koulussa niin poikki että menee koulutyöt ihan pieleen. Tämä kaikki alkoi Viime syksynä. Tiedän että vaivani on pientä teidän muiden vaivoihin verrattuna. Huoh! En vain millään kehtaa kertoa isälle. Äitiä näen vaan joka toinen viikonloppu joten sekään että kertoisin vain äitille ei auta millään. Olen monta monta kertaa yrittänyt sanoa isälle alottanut lauseen esim. mä huomasin eilen (tietysti vale mutta noloo jos tietää et oon kärsiny siit ikuisuuden enkä kertonu.) että.. ja sit oonkin sanonu esim. unohit allekirjottaa mun kokeen. Tarviin todella aoua. Oon miettiny et heti kun saan todistus rahat meen salaa apteekista lääkkeen ostamaan muta mit se maksaa? Luulin todella pitkään olevania inut, mutta hei kukaan meistä ei oo yksin maailmassa kihomadon kantajia on n. 750 miljoona Heh heh! No nyt suru jatkuu, pidetään me "lois pesät" yhtä. Pelkään myös hieman ottaa lääkkeen kun jollain oli tullu madot "äkäsiksi". Nyt alkaa epäilyttämään vähän kaikki :/ Tuli nyt ilta saduks luettua teiän kirjottamia mukavia pikku kauhutarinoita... Koitetaan kestää! Terv. Tyttö
- Samassa veneessä...
sulkeutunut kirjoitti:

Hei tyttö 11v. Ymmärän hyviin tuntosi! Silti suosittelen että kerrot isälle tai äidille. Kummalle tuntuu helpommalta kertoa.Myös koulun terv. hoitajalle voi tällaisen asian mennä reilusti kertomaan.Ei ole paha jos itseä helpottaakseen kertoo pienen valkoisen valheen, että olisi epäillyt matoja vasta eilen. Pyrvin matolääke on reseptivapaa ja uskon että vanhempasi sen sinulle ostavat. Sehän kertoo vain että huolehdit itsestäsi. Voit vaikka näyttä heille näitä nettitarinoita,jos luulevat sitä vain pienten lasten taudiksi. Itselläni on ollut niitä muutamia kertoja ja olen suhteellisen tarkka ja siisti ihminen. En tiedä mistä ovat tulleet. Rohkeutta sinulle!Monesti asiat ovatkin helpompia kuin on kuvitellut, kun vain uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen. Tsemppiä!
T. Samassa veneessä... - Epätietoinen äippä
Samassa veneessä... kirjoitti:

T. Samassa veneessä...Onko tämä reseptitön lääke saatavana ainoastaan pillerimuodossa? Voiko pillereitä murskata esim. ruoan sekaan? Tyttäreni ei oikein tykkää pillereitä syödä, joten helpottaisi kyllä suuresti mikäli on keino kiertää pillerin nieleminen.
Kannattaako varmuudeksi vuoksi ottaa samalla myös vanhemmille kuuri? - h.m.m.
--- kirjoitti:
Hei!
Ei kannata valittaa, jos siivoamisella ja lääkkeillä pääsee vaivasta eroon. Lääkkeet eivät auta meidän perheessä mitään, joten me elämme päivästä toiseen matojen kanssa. Ainoastaan ylihygienia vähentää niiden määrää, mutta pienten lasten kanssa emme pääse niistä koskaan lopullisesti tai´edes hetkeksi.
Terveisin hermoraunio....Moikkamoi!
Tosi lohduttavaa huomata että on useampiakin madoista kärsiviä kun minä! Ekaa kertaa huomasin joskus maalis- huhtikuussa että mulla noita oksettavia loisia on ja siitä asti on koko ajan vedetty pyrviniä ja vermoxia koko perhe. Eikä mikään auta..... Niin turhauttavaa maksaa noita lääkkeitä kun ne ei todellakaan mitään halpoja ole. Tuntuu että sekoan kohta jos näistä ei eroon pääse. On OKSETTAVAA JA ILJETTÄVÄÄ kun sen tuntee erittäin selvästi että peräaukossa niitä luikertelee. Aina kun kutittaa (päivisin ja iltaisin) menen saman tien käsisuihkulla huuhtelenaan koko alapäätä, minkä olen huomannut toimivan erittäin hyvin.
Onkohan kenelläkään tietoa siitä, että onko olemassa vahvempaa lääkettä matoihin kuin vermox tai pyrvin? :'( - olen itsekin
h.m.m. kirjoitti:
Moikkamoi!
Tosi lohduttavaa huomata että on useampiakin madoista kärsiviä kun minä! Ekaa kertaa huomasin joskus maalis- huhtikuussa että mulla noita oksettavia loisia on ja siitä asti on koko ajan vedetty pyrviniä ja vermoxia koko perhe. Eikä mikään auta..... Niin turhauttavaa maksaa noita lääkkeitä kun ne ei todellakaan mitään halpoja ole. Tuntuu että sekoan kohta jos näistä ei eroon pääse. On OKSETTAVAA JA ILJETTÄVÄÄ kun sen tuntee erittäin selvästi että peräaukossa niitä luikertelee. Aina kun kutittaa (päivisin ja iltaisin) menen saman tien käsisuihkulla huuhtelenaan koko alapäätä, minkä olen huomannut toimivan erittäin hyvin.
Onkohan kenelläkään tietoa siitä, että onko olemassa vahvempaa lääkettä matoihin kuin vermox tai pyrvin? :'(miettinyt. Mulle tuli matoja helmikuussa ensimmäisen kerran elämässä. Mikä riesa! Olen kokeillut pyrvinit ja vermoxit, mutta mikään ei auta. Mistä löytyisi joku tehokkaampi lääke/keino päästä eroon? Ikävintä on tosiaan se kun menee sänkyyn illalla ja arvaa mitä tuleman pitää...Tuntee oikein sen kutituksen ja tietää mitä tapahtuu! Jotkut illat ovat helpompia ja toisina taas herään yöllä/aamulla kovaan kutinaan. Lähipiiristä kukaan ei enää usko että minulla on niitä vaan pitävät lähinnä luulosairautena. Turhauttavaa! Käsisuihkulla ja alushousujen vaihdolla saan hoidettua kutinan hetkeksi... Joudun nukkumaan varmaan loppuelämän pitkillä pyjamahousuilla. Että mukavaa kesää vaan kaikille jotka kärsitte samasta vaivasta! Muistetaan ettemme ole kuitenkaan huonompia ihmisiä sen vuoksi ja kiitetään onneamme ettei tähän voi kuitenkaan kuolla.
- 123
h.m.m. kirjoitti:
Moikkamoi!
Tosi lohduttavaa huomata että on useampiakin madoista kärsiviä kun minä! Ekaa kertaa huomasin joskus maalis- huhtikuussa että mulla noita oksettavia loisia on ja siitä asti on koko ajan vedetty pyrviniä ja vermoxia koko perhe. Eikä mikään auta..... Niin turhauttavaa maksaa noita lääkkeitä kun ne ei todellakaan mitään halpoja ole. Tuntuu että sekoan kohta jos näistä ei eroon pääse. On OKSETTAVAA JA ILJETTÄVÄÄ kun sen tuntee erittäin selvästi että peräaukossa niitä luikertelee. Aina kun kutittaa (päivisin ja iltaisin) menen saman tien käsisuihkulla huuhtelenaan koko alapäätä, minkä olen huomannut toimivan erittäin hyvin.
Onkohan kenelläkään tietoa siitä, että onko olemassa vahvempaa lääkettä matoihin kuin vermox tai pyrvin? :'(Ei ole olemassa mitään muuta mikä tehoaisi paremmin. Suihkuttelu toimii jonkin aikaa, mutta sitten iho kuivaa ja alkaa kutisemaan vielä enemmän. Meillä vaivasta kärsitty jo yli vuosi. Nyt jostain syystä matojen määrä näyttäisi olevan taas nousussa. Meillä meni lukematon määrä rahaa lääkkeisiin ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Nyt emme ole syöneet mitään kuukausiin, koska lääkkeet todettu tehottomiksi. Nyt käytössä erittäin hyvä perushygienia ja käsienpesu sekä huolellisempi ja usein tapahtuva siivous. Tämä pitää matojen määrän kurissa, jotta vaivat olisivat pienemmt.
- Matotyttö
123 kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään muuta mikä tehoaisi paremmin. Suihkuttelu toimii jonkin aikaa, mutta sitten iho kuivaa ja alkaa kutisemaan vielä enemmän. Meillä vaivasta kärsitty jo yli vuosi. Nyt jostain syystä matojen määrä näyttäisi olevan taas nousussa. Meillä meni lukematon määrä rahaa lääkkeisiin ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Nyt emme ole syöneet mitään kuukausiin, koska lääkkeet todettu tehottomiksi. Nyt käytössä erittäin hyvä perushygienia ja käsienpesu sekä huolellisempi ja usein tapahtuva siivous. Tämä pitää matojen määrän kurissa, jotta vaivat olisivat pienemmt.
kappas, kun en ole ainoa..! Siis mäkään en ymmärrä mistä ne tulee vaikka hygiena on kunnossa. 3 vuotta ollut jo ja juuri paraikaakin kutittaa. Eilen otin pyrvinit mutta eipä ole auttanut.
Luin 70-luvulla tehdyssä lääkärikirjassa, että madoista voi tulla immuuneja lääkkeille. En uskonut sitä, yli 30-v vanha jo meinaa. Mutta taitaapi olla totta! ja vielä ylihuomenna Lontooseen -matojen kera! - voikohävitä
Matotyttö kirjoitti:
kappas, kun en ole ainoa..! Siis mäkään en ymmärrä mistä ne tulee vaikka hygiena on kunnossa. 3 vuotta ollut jo ja juuri paraikaakin kutittaa. Eilen otin pyrvinit mutta eipä ole auttanut.
Luin 70-luvulla tehdyssä lääkärikirjassa, että madoista voi tulla immuuneja lääkkeille. En uskonut sitä, yli 30-v vanha jo meinaa. Mutta taitaapi olla totta! ja vielä ylihuomenna Lontooseen -matojen kera!Olen 17 vuotias tyttö ja havaitsin matoja monta vuotta sitten...en kehannut kertoa kellekkään ja kärsin kutinasta vähän väliä... nyt yli puoleen vuoteen ei ole ollut mitään. Hoidan todellakin hygieeniaa ja olen aina hoitanut! Käyn kaksi kertaa päivässä suihkussa ja vaihdan petivaatteet kerran viikkon, meillä kotona on siistiä eikä ole minua nuorempia sisaruksia... Nyt Noin puoli vuotta sitten söin Aika vahvan antibiootti kuurin naamassa olevaan ihottumaan... Matoja en ole enää havainnut voiko olla että antibiootti kuuri oisi tappanut ne??? Kuuri kesti 2 kk ja ekan kuukauden niitä syötiin 2 illalla 2 aamulla sen jälkeen 1 illalla 1 aamulla
- :((
Tosi väsynyt kirjoitti:
Jos ovat vähentyneet, lääke toden näköisesti kumminkin tehoaa. Kannattaa hankkia resepti lääke Vermox ja uusia se vaikkapa kahdesti 2 viikon välein. Pyrvin reseptivapaata, mutta tehottomampaa ja kalliimpaa.Usein sanotaan, ettei siivousHYSTERIAAN ole tarvetta,itse keskityn kahvoihin, valokatkaisijoihin, pöntön nuppiin,paikkoihin johon kaikki koskee,vahdin lasten KÄSIEN pesua. Petivatteet, pyyhkeet, kaikki vaatetavara pyykkiin. Mutta kun on monta pientä lasta...niin ei todellakaan voi tietää MISSÄ niitä munia piilee.Miten muka peset esim. KIRJAN???
Mitähän tuo paketti lääkkeitä mahtaa maksaa? ja saako niitä ihan kuka vain apteekista ilman reseptiä?
- Kripuli
sulkeutunut kirjoitti:
Mä olen 11 vuotias tyttö. Mulla todellinen ongelma matojen kanssa. Ne tulee illalla joskus erehtyvät tulemaan päivällä, kauhee kutina ja vaikee saada unta sitten on koulussa niin poikki että menee koulutyöt ihan pieleen. Tämä kaikki alkoi Viime syksynä. Tiedän että vaivani on pientä teidän muiden vaivoihin verrattuna. Huoh! En vain millään kehtaa kertoa isälle. Äitiä näen vaan joka toinen viikonloppu joten sekään että kertoisin vain äitille ei auta millään. Olen monta monta kertaa yrittänyt sanoa isälle alottanut lauseen esim. mä huomasin eilen (tietysti vale mutta noloo jos tietää et oon kärsiny siit ikuisuuden enkä kertonu.) että.. ja sit oonkin sanonu esim. unohit allekirjottaa mun kokeen. Tarviin todella aoua. Oon miettiny et heti kun saan todistus rahat meen salaa apteekista lääkkeen ostamaan muta mit se maksaa? Luulin todella pitkään olevania inut, mutta hei kukaan meistä ei oo yksin maailmassa kihomadon kantajia on n. 750 miljoona Heh heh! No nyt suru jatkuu, pidetään me "lois pesät" yhtä. Pelkään myös hieman ottaa lääkkeen kun jollain oli tullu madot "äkäsiksi". Nyt alkaa epäilyttämään vähän kaikki :/ Tuli nyt ilta saduks luettua teiän kirjottamia mukavia pikku kauhutarinoita... Koitetaan kestää! Terv. Tyttö
Heippa!
Huomasin juuri itselläni matoja enkä tiiä miten kerron.Mut siis lääke riittää ei tarvi käydä lääkäris? - tyttö 12v

Hei täällä 12v tyttö! madot huomasin tänään, sitä ennen en edes tienny et semmosii on olemassa. Kävin normaalisti vessassa niinku aina... kun pyyhin niin huomasin että jokin luikertelee seassa, tajusin heti että se on mato mutta en tiennyt että mikä mato. Juoksin tietokoneelle ja kirjotin voiko ihmisen kakan mukana tulla matoja jos on terve, sitten löysin tämän sivun ja ilahduin kun sain tietää että meitä on paljon. enkä tiennyt edes niiden olemassaoloa. sitä aikaisemmin olin huomannut karvoissa jotain kuivunutta valkoista no se oli pian pois pesulla. ajattelin kertoa äitille mutta se näyttäisi olevan taas pahalla tuulelle joten rohkeus ei riitä. äsken jopa kuulustelin hellävaraisesti mutta se ei ollut kuulemma muuta kun kuullut joskus nimen. jos kertoisin et mul on se ei tulis lähellekkään. ahdistaa enkä viitti kertoa karereillekkaan siitä noloa kun on. tämä varmaan tulee vaivaamaan minua koko loppuelämän. yök itkettää kun ajattelenkin sitä. jos menen koulun terveydenhoitajalle niin se pakottaa sanomaan äitille. en uskalla edes tutkia sitä sen enempää koska pelottaa että niitä on älyttömästi. pitää varmaan mennä apteekkiin kertomaan siitä. sitten äiti kertoi vielä että tietää vain lapamadoista jotka kasvaa ihmisen sisällä jopa 1-5 metriseksi. vastatkaa ja auttakaa tarvitsen sitä kerron huomenna lisää koulun jälkeen kun olen käynyt apteekissa kysymässä. nyt ymmärrän sen miksi monta vuotta olen joutunut käyttämään semmoista geeliä usein ennen nukkumaan menoa. tv.laura
- Julzi
sulkeutunut kirjoitti:
Mä olen 11 vuotias tyttö. Mulla todellinen ongelma matojen kanssa. Ne tulee illalla joskus erehtyvät tulemaan päivällä, kauhee kutina ja vaikee saada unta sitten on koulussa niin poikki että menee koulutyöt ihan pieleen. Tämä kaikki alkoi Viime syksynä. Tiedän että vaivani on pientä teidän muiden vaivoihin verrattuna. Huoh! En vain millään kehtaa kertoa isälle. Äitiä näen vaan joka toinen viikonloppu joten sekään että kertoisin vain äitille ei auta millään. Olen monta monta kertaa yrittänyt sanoa isälle alottanut lauseen esim. mä huomasin eilen (tietysti vale mutta noloo jos tietää et oon kärsiny siit ikuisuuden enkä kertonu.) että.. ja sit oonkin sanonu esim. unohit allekirjottaa mun kokeen. Tarviin todella aoua. Oon miettiny et heti kun saan todistus rahat meen salaa apteekista lääkkeen ostamaan muta mit se maksaa? Luulin todella pitkään olevania inut, mutta hei kukaan meistä ei oo yksin maailmassa kihomadon kantajia on n. 750 miljoona Heh heh! No nyt suru jatkuu, pidetään me "lois pesät" yhtä. Pelkään myös hieman ottaa lääkkeen kun jollain oli tullu madot "äkäsiksi". Nyt alkaa epäilyttämään vähän kaikki :/ Tuli nyt ilta saduks luettua teiän kirjottamia mukavia pikku kauhutarinoita... Koitetaan kestää! Terv. Tyttö
Sulkeutuneelle: Tervetuloa kerhoo. Ite oon 14v tyttö ja kärsiny näistä kammotuksista vähänväliä. Äidille siitä puhuin mut se ei taho oikee uskoa et mulla niit ois. Pyrviniä otin ekan satsin tänää ja aiemmin ainakin jotenkin tehonnu. Ja löysin emättimen suultaki madon jo äsken. Itseäniki meinaa rueta itkettämään kun en jaksaisi sitä iänikuista kutinaa enää. Mut yritetää jaksaa. Josko se joskus loppuis.
- MATOTAUTI
123 kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään muuta mikä tehoaisi paremmin. Suihkuttelu toimii jonkin aikaa, mutta sitten iho kuivaa ja alkaa kutisemaan vielä enemmän. Meillä vaivasta kärsitty jo yli vuosi. Nyt jostain syystä matojen määrä näyttäisi olevan taas nousussa. Meillä meni lukematon määrä rahaa lääkkeisiin ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Nyt emme ole syöneet mitään kuukausiin, koska lääkkeet todettu tehottomiksi. Nyt käytössä erittäin hyvä perushygienia ja käsienpesu sekä huolellisempi ja usein tapahtuva siivous. Tämä pitää matojen määrän kurissa, jotta vaivat olisivat pienemmt.
On olemassa vaikka mitä muita lääkkeitä, niitä on vain vaikea saada Suomesta. Netistä tilaamalla esim. albendatsolia. mun kokemuksen mukaan vaan vahvemmatkaan lääkkeet ei auta kun hetken, kun kierre on kestänyt pitkään.
- Enpä usko...
sulkeutunut kirjoitti:
Mä olen 11 vuotias tyttö. Mulla todellinen ongelma matojen kanssa. Ne tulee illalla joskus erehtyvät tulemaan päivällä, kauhee kutina ja vaikee saada unta sitten on koulussa niin poikki että menee koulutyöt ihan pieleen. Tämä kaikki alkoi Viime syksynä. Tiedän että vaivani on pientä teidän muiden vaivoihin verrattuna. Huoh! En vain millään kehtaa kertoa isälle. Äitiä näen vaan joka toinen viikonloppu joten sekään että kertoisin vain äitille ei auta millään. Olen monta monta kertaa yrittänyt sanoa isälle alottanut lauseen esim. mä huomasin eilen (tietysti vale mutta noloo jos tietää et oon kärsiny siit ikuisuuden enkä kertonu.) että.. ja sit oonkin sanonu esim. unohit allekirjottaa mun kokeen. Tarviin todella aoua. Oon miettiny et heti kun saan todistus rahat meen salaa apteekista lääkkeen ostamaan muta mit se maksaa? Luulin todella pitkään olevania inut, mutta hei kukaan meistä ei oo yksin maailmassa kihomadon kantajia on n. 750 miljoona Heh heh! No nyt suru jatkuu, pidetään me "lois pesät" yhtä. Pelkään myös hieman ottaa lääkkeen kun jollain oli tullu madot "äkäsiksi". Nyt alkaa epäilyttämään vähän kaikki :/ Tuli nyt ilta saduks luettua teiän kirjottamia mukavia pikku kauhutarinoita... Koitetaan kestää! Terv. Tyttö
Vanhemmalle kertominen ei ole aina helppo juttu mutta se kannattaa. Minäkin olen 12 joten oli hirveän noloa kertoa asiasta äidille.
Olen kuullut että valkosipulin kynsillä tai antibioteilla saisi myös madot pois. Antibiotit ovat varmempi vaihtpehto, mutta ne ovat resepti lääkkeittä. Tsemppiä!!!
- äpi
meilläkin on ollut jo toista vuotta mato-ongelma. on syöty vermoxit ja pyrvinit ja rahaa on palanut.nuorimmaiselta(koulussa)sen huomaan kun on yöllä levoton ja taskulampulla kurkin, niin siellähän niitä on. käydään öisin pari kolme kertaa alapääsuihkussa(lapsiraukka) ja vaihdetaan alusvaatteita. ihmetyttää kun ongelma on niininkin laaja eikä tähän ole keksitty mitään toimivaa lääkettä ( suht edullista). vaikka kuinka ite pesis käsiä ja menee sit ruokapaikkaan jossa ruoka, kylmä ja kuuma, valmistetaan käsin, mistä sitä tietää onko näillä valmistajilla mato-ongelma kotona, näinhän se myös leviää. auttaiskohan illalla peräaukon suulle laitettava salva(?) mitään, tai pistetään tulppa takapuoleen!!
- bonvivant
Onpa lohduttavaa huomata, etten ole ainoa, joka kärsii perheineen tästä ongelmasta! Täytyypä soittaa lääkärille heti huomenna ja pyytää Vermox resepti. Tosin tulee kyllä jo vähän epätoivoinen olo näitä juttuja lukiessa, ei kauhean positiivista- tuntuu aika krooniselta vaivalta, yök!
- kokemuksella
peräpukamat ovat mulle aiheuttaneet samankaltaisia oireita ku kihomadot. erotuksella etten oo koskaa sitte kihomatoja itelle diagnoisoinut :D
- madotartar
Juu, peräpukamat oireilee aikalailla samoin kuin madot. Siksi en aluksi tajnnut että meillä on matoja. Luulin että pukamaa pukkaa illasta toiseen...
- 13w
Hei. Tää näyttää olevan aikuisille, mutta löysin tämän kun etsin tietoa netistä kihomadoista. Olen vasta 13. Ja sain matoja joskus.. 2kk sitten. Ja nyt ne ovat uusiutuneet. En vielä ole sanonut vanhemmille, mutta huomenna niin teen. Huomasin että lääke mitä söin, ja mitä muutkin ovat syöneet, ei ole tehonnut. Mutta kai se näin nuorilla voi tehota? Uusitumiseni voi johtua kun paha tapa on mulla.. Nimittäin pureskelen kynsiä. Luulen tämän tulleen siitä. Pelkään tartuttavani kaverini, en ikinä puhuisi heille niistä. Jotkut täällä sanoivat nähneensä madot peilin avulla. Samoin olen minä, myös ulosteen mukana, kun pyyhiin. Äidilläni madot olivat n. vuosi sitten. ja hän söi Pyrvin kuurin, ja se tehosi hänellä. Tämä on vaikeaa, kun olen vasta 13. En ole mestari siivooja, enkä rohkea puhumaan vanhempien kanssa tästä asiasta. ;( Tämä on kamalaa..
- Minäkin pureskelen kynsiä
Heips!Olen kärsinyt madoista n. vuoden. Syönyt Pyrviniä ja Vermoxia tehokuureina.Ne on auttaneet joksikin aikaa, mutta aina ne uusiutuvat.En jaksa enää siivous hysteriaa!Aion ottaa Pyrviniä ja Vermoxia silloin tällööin ja vain toivoa että ne häviäisivät.Tällä hetkellä lapsillani eikä miehelläni kai ole niitä. Sitähän pelkäänkin että jos taas tulee kaikille, niin on pakko taas alkaa vaihtaa lakanoita, yökkäreitä, pyyhkeitä yms. päivittäin. Oikeastaan eniten harmittaa ettei viitsisi kutsua ystäviä kylään, kun pelkää että tartuttaa. Miehenkin kanssa on välit viilenneet,kun ei seksikään kiinnosta kun ajattelee niitä matoja.Välien viilenemiseen on toki muitakin syitä.
Sitten vielä tyttäreni sai koulusta täitä. ne ovat tosin ihan eri juttu kuin nämä madot. Luultavasto ollaankin jo päästy niistä. Ja yläpäätä on hieman mielyttävämpi tutkia kuin alapäätä.Jotkut on olleet niistä täistäkin kauhuissaan.Minulle matojen kansa eläneelle ei. Jotain positiivista!
Yhtenä viikonloppuna saatiin metsästä vielä hievikärpäsiä. Kyllä rupesi naurattamaan kun mietti etää mikähän täällä kutisee täi vai hirvikärpänen vai alapäässä madot. Peräpukamatkin taitaa olla. Ihan oikeesti.
Tosissani olen ollut välillä masentunut, kun tulee muitakin vastoinkäymisiä näiden lisäksi. Tosihan kyllä on että nämä ovat pieniä ongelmia, mutta kun ne jatkuvat pitkään niin ei tahdo jaksaa. Jaksamista kaikille, jotka näiden kanssa kamppailevat. Pitää vaan ajatella, että ihmisille tapahtuu paljon vaikeampia asioita.
Siitä kenelle kertoo asiasta, niin kannattaa kyllä miettiä tarkkaan.Pääasia että itse varoo niitä tartuttamasta toiseen. - 13wee
Minäkin pureskelen kynsiä kirjoitti:
Heips!Olen kärsinyt madoista n. vuoden. Syönyt Pyrviniä ja Vermoxia tehokuureina.Ne on auttaneet joksikin aikaa, mutta aina ne uusiutuvat.En jaksa enää siivous hysteriaa!Aion ottaa Pyrviniä ja Vermoxia silloin tällööin ja vain toivoa että ne häviäisivät.Tällä hetkellä lapsillani eikä miehelläni kai ole niitä. Sitähän pelkäänkin että jos taas tulee kaikille, niin on pakko taas alkaa vaihtaa lakanoita, yökkäreitä, pyyhkeitä yms. päivittäin. Oikeastaan eniten harmittaa ettei viitsisi kutsua ystäviä kylään, kun pelkää että tartuttaa. Miehenkin kanssa on välit viilenneet,kun ei seksikään kiinnosta kun ajattelee niitä matoja.Välien viilenemiseen on toki muitakin syitä.
Sitten vielä tyttäreni sai koulusta täitä. ne ovat tosin ihan eri juttu kuin nämä madot. Luultavasto ollaankin jo päästy niistä. Ja yläpäätä on hieman mielyttävämpi tutkia kuin alapäätä.Jotkut on olleet niistä täistäkin kauhuissaan.Minulle matojen kansa eläneelle ei. Jotain positiivista!
Yhtenä viikonloppuna saatiin metsästä vielä hievikärpäsiä. Kyllä rupesi naurattamaan kun mietti etää mikähän täällä kutisee täi vai hirvikärpänen vai alapäässä madot. Peräpukamatkin taitaa olla. Ihan oikeesti.
Tosissani olen ollut välillä masentunut, kun tulee muitakin vastoinkäymisiä näiden lisäksi. Tosihan kyllä on että nämä ovat pieniä ongelmia, mutta kun ne jatkuvat pitkään niin ei tahdo jaksaa. Jaksamista kaikille, jotka näiden kanssa kamppailevat. Pitää vaan ajatella, että ihmisille tapahtuu paljon vaikeampia asioita.
Siitä kenelle kertoo asiasta, niin kannattaa kyllä miettiä tarkkaan.Pääasia että itse varoo niitä tartuttamasta toiseen.Olen siis sama henkilö.. Sanoin äidilleni että kihomatoni ovat uusiutuneet. Hän vei minut läkääriin. Luin täältä netistä siitä Vermoxista, joka on paljon tehokkaampaa kuin pyrvin. Lääkäri ei muka tiennyt muuta kuin Pyrvinin. Sitten mainitsin hänellä Vermoxin, ja siitä hän sitten soitto apteekkiin, ja saan sitä piakkoin. Ärsyttää kun nämä nykypäivän lääkärit ei tiedä näistä mitään. Itse pitää lääkkeetkin sanoa. Ihan tosi. Lääkärit ei tiedä mitään tästä, vaikka tämä on yllättävän yleinen vaiva KOKO MAAILMASSA.
- Enpä usko...
Sinun pitää ehdottomasti kertoa äidillesi tai isällesi, vaikka se ei olisi helppoa. Minäkin kerroin äidille vasta hetki sitten. Äiti ei suuttunut/nauranut vaan otti asian vakavasti ja lähti melkein heti hakemaan minulle Pyrviniä.
Olen kuullut/lukenut että antibiotit/ valkosipulin kynnet auttaisivat? Kannattaa kokeilla. Tsemppiä !
- Umpilisäke
Vaimoni on kärsinyt kihomadoista yli kymmenen vuotta. Kaikki keinot Pyrvinistä Vermoxsiin ja Hulda Klarkin supermyrkkykuuriin on kokeiltu. Vermoxia on otettu superkuureina kahden viikon välein puolen vuoden ajan. Ainut tulos on ollut mahan tilan huononeminen, madot ovat pysyneet ja ilmaantuneet ihmisten ilmoille viimeistään puolen vuoden kuluttua (kun kanta on taas riittävästi voimistunut).
Vaimoni on oppinut kutinan havaitessaan kaivamaan peräsuolesta madon sormella esiin ja faktisia näytteitä on kiikuteltu luulosairaaksi luulemisen pelossa terveyskeskuksiin ja keskussairaaloihin.
Vuosien aikana on ilmennyt yli 25 matoa joihin on sitten syöty tuplakuurit kalliita lääkkeitä. Pyrvin edustaa monopolirosvousta hätääkärsivillä, eikä lääke tehoa.
Vai tehoaako sittenkin. Viime aikoina on alkanut itää uusi teoria jonka tueksi on olemassa muutamia loogisia faktoja, sokeiden vanhentuneiden oppikirjametodien sijaan joita aina tuputetaan. Esim. Olet saanut aina uuden tartunnan (30 kertaa :), tai syöt kynsiäsi ja siivoat huonosti, tai muuten vaan jätetty oman onnen nojaan.
Joissakin lähteissä väitetään, että mato lisääntyy vain munimalla peräaukon suulle. Tämä on yleinen virheluulo (lääkäreiden keskuudessa), sillä pelkästän näin ei voi olla. Jos mato tulee elimistöön muna-asteella, se voi siis kuoriutua elimistössä, joko ohut tai paksusuolessa (jonka alkupää on niiden varsinainen olekelupaikka). Miksei siis mato voi myös lisääntyä elimistössä munimalla sinne ja kuoriutua suoliston alueella.
Tästä seuraa mielenkiintoinen tosiasia: Yksi ja sama kanta on ja pysyy ihmisessä sitkeästi, josta seuraa joko se, että madot ovat resistennsejä lääkeaineille, tai se, että elimistössä on jokin piilo jonne myrkky ei pääse vaikuttamaan.
Ainoa paikka joka voi tällaisena piilona toimia, on umpilisäke. Miksi sitten umpilisäke ei toimi kaikilla ihmisillä matopiilona? Vastaus on mielenkiintoinen: Umpilisäke on normaalisti noin 7 cm. pitkä kynän paksuinen umpipussi, mutta joillakin se voi olla jopa 20 cm pitkä, tai vaihtoehtoisesti vaikka se olisi normaalipituinen, se voi olla taittunut taakseppäin jolloin se voi muodostaa suojaisan paikan.
Uskon että kaikille niille täällä kirjoitelleille, joilla on pitkäaikainen mato-ongelma, joka selvästi johtuu samasta kannasta (jatkuva uusi tartunta kymmeniä kertoja on mahdottomuus ja vaatii varmasti lääkäriltäkin kovaa uskoa:), on yhteinen nimittäjä: Joko normaalia pidempi umpilisäke, tai taittunut sellainen. Tätä tukee myös se, että lapset eivät ole superpitkäaikaisongelmaisia, sillä heillä on pieni umpilisäke, jonne lääke pääsee, myös ihmisten enemmistö pääsee peruslääkityksellä ja onnistuneella hygienialla ongelmasta eroon.
Tartuntatautiliiton sivuilla on kertomus siitä miten 30-40 luvuilla umpilisäkeleikkauksissa toisinaan löytyi kihomatoja. Niiden varsinainen oleskelualue on saman lähteen mukaan juuri paksusuolen alkupää, eli kohta, jossa umpisuoli ja sen päässä oleva umpilisäke sijaitsevat.
Mielestäni me kaikki jolla on pidempiaikainen ongelma, voisimme käydä kuvauttamassa umpilisäkkeemme ja kertoa pituus ja asentohavainnoistamme täällä. Liittäkää mukaan ongelman kestoaika, jotteivat tapaukset sekoitu. Tällaisilla elinfaktoilla voisi olla joukkotodistuvoimaa sellaisen lääkärin silmissä, joka osaa ajatella omilla aivoilla kirjatietomuistelun sijaan.
Ehkä suhteellisen yksinkertainen umpilisäkeleikkaus voisi ratkaista ongelman (ja antaa Pyrvinille synninpäästön). Yrittänyttä ei myöskään laiteta, vaikka pyrkisi käännyttämän lääkäriä kyseiseen leikkaukseen. (Alueemme asiantuntija ei kuitenkaan korvaansa lotkauttanut). Ehkä joku maksullinen instanssi, kuten esim. Mehiläinen voisi hoitaa asian.
Palataan foorumille tutkimusnäyttöjen kera.- Äiti vm. -68
Itselläni matoja on ollut ajoittain 6 vuoden ajan ja umpilisäkkeeni on poistettu jo n. 20 vuotta sitten. Pyrviniä on syöty koko perheen voimin, mutta viime vuosina olen syönyt vain itse, kun olen ainoa vaivasta kärsivä. Eli kyllä madoilla täytyy olla ainakin toinenkin piilo kuin umpilisäke.
- Da Vinci
Pakko myöntää, että tuo umpilisäketeoria on ainakin kiinnostava - ja vieläpä hyvin perusteltu. Jos ei kyseessä ole umpilisäke, niin tuntuu että jonnekin ne kätköön jäävät, kun kerran uusiutuvat ja uusiutuvat - tai sitten näillä uusiutumisista kärsivillä on jotain uusiutumista edistäviä tapoja, kuten öisin esim. tietämättään pepun rapsuttelu tms.
Kuitenkin, mikäli tästä jotain tutkimustietoa joskus valmistuisi, olisin ainakin kiinnostunut tuloksista. :) - Äiti vm. -58
Äiti vm. -68 kirjoitti:
Itselläni matoja on ollut ajoittain 6 vuoden ajan ja umpilisäkkeeni on poistettu jo n. 20 vuotta sitten. Pyrviniä on syöty koko perheen voimin, mutta viime vuosina olen syönyt vain itse, kun olen ainoa vaivasta kärsivä. Eli kyllä madoilla täytyy olla ainakin toinenkin piilo kuin umpilisäke.
Hei!
Tein viime yönä oman diagnoosini eli löysin liikkuvan iljetyksen. Tähän saakka olin pannut oireet herpeksen piikkiin, joka minulla myös on.
Siitä suoraa päätä, kahdelta yöllä apteekkiin ja koko porukalle ensimmäinen kuuri Pyrviniä. Nyt luin koko tämän ketjun, ja ymmärrän ettei Pyrvinin varaan kannata paljoa toivoa laittaa.
Umpilisäkeideaan liittyen: Tässä ketjussa oli "muu piilo" -ajatus jo aiemmin. Munia tai matoja voisi joutua naisilla emättimeen. Siellä sen paremmin Pyrvin kuin Vermoxkaan eivät auta. Näyttäisi myös siltä, että riesa on naisilla sitkeämpi.
Todella paha mieli tuli parin nuoren viesteistä (11, 13 ja 17 v), joissa ei uskallettu kertoa äidille tai isälle! Jos joku samoin tunteva nuori tämän joskus lukee, niin äiti ja isä ovat KIITOLLISIA, kun kerrotte! Kuka tietää, heilläkin voi olla vaivoja, mutteivät oivalla syytä. Ja jos ei ole, voi tulla. On heidän oma etunsa saada tietää asiasta, puhumattakaan siitä, että he tahtovat saada teidät terveiksi! - apua kaivattais
niin vaikka selvästi matoja ei olisi nähnyt, niin onko turvallista ottaa lääkekuuri kihomatoja vastaan?
onko siis jotain haittoja jos kihomatoja ei sitten olisikaan ja kuurin on syönyt? - Enpä usko...
apua kaivattais kirjoitti:
niin vaikka selvästi matoja ei olisi nähnyt, niin onko turvallista ottaa lääkekuuri kihomatoja vastaan?
onko siis jotain haittoja jos kihomatoja ei sitten olisikaan ja kuurin on syönyt?Jos ottaa kuurin eikä olekkaan kihomatoja niin siitä saattaa aiheutua ripulia, oksentelua ja kuumetta. Sama asia pätee jos ottaa "yliannostuksen".
Tsemppiä!
- äiti82..
Minä sain nytten ensimmäisen kerran aikuisiällä kihomatoja.
Kuulin äidiltäni että niitä minulla on ollut pienenä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla reseptivapaa lääke toiminut. Toivon siis että pääsen niistä nyttenkin eroon. Miesystävälläni ja lapsellani ei ole matoja havaittu. Lääkitsin kyllä koko porukan ja kämppä super siivottu varmuuden vuoksi vaikka äitini sanoi ettei itse sitä aikoinaan tehnyt. Olen ainoa perheestäni joka kärsi kamalasta kutinasta. Ja kutinan takia myös huomasin kihomato ongelmani. Helpotuksen löysin peräpukama voiteesta. Mado eivät ilmeisesti pidä paksusta rasvasta. ainakin joskus ennenvanhaa kutinaan kuulema käydetty jotain haarmaa salvaa. (en tiedä mitä se on, sitä saatu aptekista)en sitten tiedä estääkö peräpukamavoide vain kutinaa vai mahdolllisesti jopa naaraita munimasta jostain syystä. ainakin kutina katosi ja sain nukkua yöni hyvin.
Voimia ja jaksamista keikille jotaka tästä kamalasta inhottavuudesta kärsii. - 16 v tyttö
Jo toinen kerta puolen vuoden sisään kun on peräaukko alkanut kutista. Viimeksi kerroin äidille ja hän hankki Pyrvin-tabletit heti. Nyt on sitten taas alkanu kutisemaan enkä tiedä mitä tehä.. :/ äidille en halua taas kertoa, ja apteekkiinkaan haluaisi mennä koska asun pienellä paikkakunnalla joten kaikki tuntevat minut. Kerttokaa joku mitä minun pitäisi tehä?! :(
- Joka iikka
Nämä loisethan leviävät vain ja ainoastaan siksi, että jossain jollakin vaiva on hoitamatta. Ei kukaan ainoana maailmassa kanna jotain tautiakaan, saati ole syypää sen leviämiseen. Joten ei muuta kun apteekkiin, kaikki samassa taloudessa asuvathan tulisi hoitaa samanaikaisesti! Tietysti on äidinkin intressi että kuuri otetaan.
Samalla tavalla näiden epidemioiden hallinnassa olisi ihan ratkaisevan tärkeää että esim koululuokat ja päivämotiryhmät ottaisivat kuurin hallitusti, esim samana viikonloppuna. Tietenkin unohtamatta uusintaa 2 viikon sisällä.
Meidänkin päiväkodissa oli hiljattain matoja liikkeellä ja epäilen että torjunta jäi tehottomaksi, koska asiasta vain tiedotettiin ja jäi täysin vanhempien aktiivisuuden varaan kokivatko tarpeelliseksi tutkia ja lääkitä lapsensa - ja itsensä!
Tällöinhän on mahdollista, että otettukin lääke jää hyödyttömäksi, jos henkilö on kuuria seuraavana päivänä tekemisissä mahdollisen tartuttajan kanssa. Ainakin silloin apu on varsin lyhytaikaista, ja kierre sen kun jatkuu. Ei tarvita kuin yksi laiminlyöjä ryhmässä.
Siksi olisi todellakin tärkeää kertoa asiasta avoimesti, etenkin kouluissa ja päiväkodeissa.
Ymmärrän toisaalta halun hoitaa asia kaikessa hiljaisuudessa, mutta juuri siinä tekee hallaa itselleenkin! Riski ei häviä minnekään jos mahdollisia tartunannlähteitä ei eliminoida, ellei sitten pyrvin-kuurin jälkeen muuta erakoksi jonnekin. :) Harva voi varmuudella tietää mistä on saanut tartunnan!
Haluaisinkin vedota kaikkiin varhaiskasvatusalan ihmisiin: Muistakaa tartuntojen ilmetessä korostaa ajoituksen ja jälkihoidon merkitystä. Vain siten on mahdollista saada matoepidemiat kuriin. - Paniikkihäiriö
Joka iikka kirjoitti:
Nämä loisethan leviävät vain ja ainoastaan siksi, että jossain jollakin vaiva on hoitamatta. Ei kukaan ainoana maailmassa kanna jotain tautiakaan, saati ole syypää sen leviämiseen. Joten ei muuta kun apteekkiin, kaikki samassa taloudessa asuvathan tulisi hoitaa samanaikaisesti! Tietysti on äidinkin intressi että kuuri otetaan.
Samalla tavalla näiden epidemioiden hallinnassa olisi ihan ratkaisevan tärkeää että esim koululuokat ja päivämotiryhmät ottaisivat kuurin hallitusti, esim samana viikonloppuna. Tietenkin unohtamatta uusintaa 2 viikon sisällä.
Meidänkin päiväkodissa oli hiljattain matoja liikkeellä ja epäilen että torjunta jäi tehottomaksi, koska asiasta vain tiedotettiin ja jäi täysin vanhempien aktiivisuuden varaan kokivatko tarpeelliseksi tutkia ja lääkitä lapsensa - ja itsensä!
Tällöinhän on mahdollista, että otettukin lääke jää hyödyttömäksi, jos henkilö on kuuria seuraavana päivänä tekemisissä mahdollisen tartuttajan kanssa. Ainakin silloin apu on varsin lyhytaikaista, ja kierre sen kun jatkuu. Ei tarvita kuin yksi laiminlyöjä ryhmässä.
Siksi olisi todellakin tärkeää kertoa asiasta avoimesti, etenkin kouluissa ja päiväkodeissa.
Ymmärrän toisaalta halun hoitaa asia kaikessa hiljaisuudessa, mutta juuri siinä tekee hallaa itselleenkin! Riski ei häviä minnekään jos mahdollisia tartunannlähteitä ei eliminoida, ellei sitten pyrvin-kuurin jälkeen muuta erakoksi jonnekin. :) Harva voi varmuudella tietää mistä on saanut tartunnan!
Haluaisinkin vedota kaikkiin varhaiskasvatusalan ihmisiin: Muistakaa tartuntojen ilmetessä korostaa ajoituksen ja jälkihoidon merkitystä. Vain siten on mahdollista saada matoepidemiat kuriin.alkaa tuntua siltä että ehkä meillä kaikilla on kyseinen vaiva, jospa madoilla onkin jokin tarkoitus meidän elimistössä, olen häätänyt lapsistani vuoron perään matoja, n 3 vuotta, aivan kauhea aina havaita uudestaan madot, meillä tosin kestää kuurin jälkeen 2 kk ennen uutta kutinaaaltoa, itse en ole havainnut minulla matoja, olen katsonut ja tonkinut, en ole nähnyt. Tyttärelläni kutisee iltaisin ennen kello 8 jolloin kaivamalla pepusta löytyy yleensä yksi mato, en ole nähnyt/löytänyt enempää vaikka tutkin peput taas monesti illalla ja usean päivän ajan. Minulle vaivasta tulee paniikkihäiriö, olo lasteni kärsimyksestä saa minut huolesta sekaisin. Kaikki ihmiset joiden kanssa lapseni leikkii on infottu, mutta osa ei ota kuuria kun ei ole oireitakaan...
Olemme jo muutaman vuoden ajan syönneet kesäisin kuureja jotta saisimme nautti kesäloman matovapaasti, söimme koulun alussa viimeksi vermoxia ja nyt9 viikkkoa myöhemmin mato.
Ajattelin jo että tuo umpilisäke juttu olisi pelastus tytölleni, mutta joku jo kerkisi vetää toivon pois...
Tyttäreni hiukset on kuin keijulla, hauraat hennot olemattomat ja irtoilevat, olen epäillyt jo pidemmän aikaa jotain, mutta nyt näyttää siltä että madot imee voimat...huomenna aamulla varaan ajan yksityiselle lastenlääkärille ja haluan täydellisen tutkimisen madoista ja vatsakivuista, hennoista hiuksista laihuudesta ym. Meidän kaikkien pitäis kertoa vaivasta avoimennin esim terveyskeskuksissa ja neuvoloissa ja vedota ihmisiä tutkimaan ja hoitamaan lapsesna, jostain nämä pirulaiset tulee...koitetaan jaksaa.
toivottavasti selviämme elämän läpi vain tällä vaivalla, se on minun positiivinen ajatukseni.
terveisin 3 lapsen äiti
- Timppa Tosimato, 29v
Nyt kävi näin. Toinen kerta kun madot iskivät. Ensimmäisestä kerrasta on aikaa varmaan useampia vuosia, 6-7 ehkä, joskin olen (tarkemmin ajateltuna) rapsuttanut (satunnaisen kutinan takia) peräaukkoani nyt taas varmaan 3-4 vuotta. Mitään jälkiä madoista ei ole kuitenkaan näkynyt: ei kuolleita ulosteessa, ei eläviä peräaukkoa pyyhkiessä tms.
Nyt kuitenkin, koin vatsanväänteitä eilen ja pakki oli totaalisen sekaisin. Niin sekaisin, että neljännen vessakeikan kaverina ulos putkahti yksi "vanha tuttu". Noin puoli milliä paksu, hieman reilun sentin mittainen, valkeahko öttiäinen joka teki "jooga-aaltoja" edessäni - kaikin puolin kuitenkin ilmiselvä kihomato-naaras.
Tänään toilettireissulta löytyi toinen samanlainen, mikä meinaa että Pyrviniä lähdetään hakemaan seuraavaksi. Viimeksi kuuri (ja tuo elintärkeä JÄLKIHOITOKUURI) ainakin tepsi.
Itse muistan vain, että aiemmin ongelmasta kärsiessäni apteekissa/lääkärissä puhuttiin jotain, että kihomato voi tarttua ihmiseen ihan esim. mullasta/maa-aineksesta tms. mitä on epähuomiossa joutunut käsien kautta suuhun - ei siis välttämättä toisesta ihmisestä/vessan kahvasta jne.
Itsehän pureskelen kynsiä ja olin ainakin tuossa useampi viikko sitten kunnon ulkotöissä möyrimässä, eli sinällään moinen syy/seuraus olisi selitettävissä. Vahvistaako kukaan?
Muistakaa se jälkihoitokuuri hygienia, eli käsien pesu, ovenkahvojen pyyhkiminen yms. Tässä vielä muistutuksena jo aiemmin postattu linkki, josta löytyy kattavasti asiaa:
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html- äitee37
mistään mullasta tule, vaan huonosta käsihygieniasta ja esim. juuri kynsien pureskelusta tai vaikkapa nenän kaivamisesta. Eroon pääsee vain lääkkeellä ja sairaalloisella siivoamisella, jos silloinkaan enää nykyisin kun matoja lääkitään niin paljon, niin alkavat olemaan immuuneja lääkkeille...
- äiti myös
äitee37 kirjoitti:

hermot lähti kun yöllä epäilykset vahvistu ja löyty näitä jo ennestäänkin tutuksi käyneitä veijareita kun vähän "ruuvailin ja kaivelin"...sieltä jostain!! Ajattelin, että nyt ne lähtee!! No, koko perheellee törkeet määrät papaijatabletteja(valkuaispitoisen ruuan välttämistä muutama päivä) ja hyvälaatuisia valkosipulikapseleja...valkosipulikapseli jokaiselle pyllyyn ikäänkuin suppo konsanaan, erityisesti yöksi. viesti jatkuu.....
- äiti myös
äiti myös kirjoitti:

No, tietenkin koko koti puunattiin ja vessoja ja kylppäreitä desinfioitiin.Pyykkiä pestiin 90 asteessa...TIEDÄTTEHÄN TE...Mutta sitten ehkä TÄRKEIN ASIA: Koska nämä mukavat pikku ötökät tykkäävät käydä munimassa meidän(kin) perheenjäsentemme peräaukoilla niin ostin (ja ostan lisää pullotolkulla :)...)TEATREEÖLJYÄ,josta he eivät pidä! Saamme nukkua rauhassa kun laitamme sitä peräaukolle ja sen ympäristöön ja nämä pikkuvintiöt lopettavat lisääntymisen. sitä voi ihan pikkuisen laimentaa johonkin öljyyn, muttei liikaa et tehoo. Auttaa! Käytän kyllä päivälläkin, koska olen ollut tuntevinani silloinkin liikehdintää...vessassa on tetree nestesaippua ja olen yhä enemmän patistanut perhettä ulkoa tultaessa ja ennen ruokaa ja tietysti wc:ssä käyntien jälk. käsipesuun.RAUHALLISIA UNIA!

Siis ekana yönä ollessani hieman tuohtuneessa mielentilassa söin raakana neljä valkosipulin kynttä, vaikkei se ole minulle mitään herkkua ja parille lapsellekin annoin aamulla yhdet...päivällä sitten ostin niitä kapseleita ja olemme ylittäneet suositusohjeet reilusti.itsekin otin varmaan kymmenen päivässä. Käytämme hyös molkosania ja maitohappobakteereita(ovat muutenkin hyödyllisiä jatkuvassa käytössä). Tekevät suolistosta vähemmän houkuttelevan näille veijareille. no, olen nyt tainnut jo antaaa oman panokseni tähän keskusteluun joten lopuksi vain muistakaahan teatree .)
- äitee myös

Vihdoinkin joku muukin on hoksannut, että lääkkeet eivät monestikaan pure kihomatoihin ja tärkeintä on huolehtia luontaisesti elimistön hyvinvoinnista!
- Stressaantunut
äiti myös kirjoitti:
Siis ekana yönä ollessani hieman tuohtuneessa mielentilassa söin raakana neljä valkosipulin kynttä, vaikkei se ole minulle mitään herkkua ja parille lapsellekin annoin aamulla yhdet...päivällä sitten ostin niitä kapseleita ja olemme ylittäneet suositusohjeet reilusti.itsekin otin varmaan kymmenen päivässä. Käytämme hyös molkosania ja maitohappobakteereita(ovat muutenkin hyödyllisiä jatkuvassa käytössä). Tekevät suolistosta vähemmän houkuttelevan näille veijareille. no, olen nyt tainnut jo antaaa oman panokseni tähän keskusteluun joten lopuksi vain muistakaahan teatree .)
Kiitos kaikista vinkeistä! Minäpä menen kotiin suoraan luontaistuotekaupan kautta. On nimittäin pirullisen kiusallisia nuo penteleen luikerot. Pahinta on varmaan tämä henkinen riesa. Löytyisikö siihenkin joku lääke :)
- kiitollinen vinkistä
äiti myös kirjoitti:
No, tietenkin koko koti puunattiin ja vessoja ja kylppäreitä desinfioitiin.Pyykkiä pestiin 90 asteessa...TIEDÄTTEHÄN TE...Mutta sitten ehkä TÄRKEIN ASIA: Koska nämä mukavat pikku ötökät tykkäävät käydä munimassa meidän(kin) perheenjäsentemme peräaukoilla niin ostin (ja ostan lisää pullotolkulla :)...)TEATREEÖLJYÄ,josta he eivät pidä! Saamme nukkua rauhassa kun laitamme sitä peräaukolle ja sen ympäristöön ja nämä pikkuvintiöt lopettavat lisääntymisen. sitä voi ihan pikkuisen laimentaa johonkin öljyyn, muttei liikaa et tehoo. Auttaa! Käytän kyllä päivälläkin, koska olen ollut tuntevinani silloinkin liikehdintää...vessassa on tetree nestesaippua ja olen yhä enemmän patistanut perhettä ulkoa tultaessa ja ennen ruokaa ja tietysti wc:ssä käyntien jälk. käsipesuun.RAUHALLISIA UNIA!
Mistä tuota teatreeöljyä ja -saippuaa voi ostaa?
Onko siitä todella apua? Olen itse syönyt Vermoxia ja Pyrviniä, mutta olen valmis kokeilemaan myös muita konsteja, että saisin mielenrauhan. Vastauksesta kiitollinen - kihomatoja meilläkin
äitee37 kirjoitti:
mistään mullasta tule, vaan huonosta käsihygieniasta ja esim. juuri kynsien pureskelusta tai vaikkapa nenän kaivamisesta. Eroon pääsee vain lääkkeellä ja sairaalloisella siivoamisella, jos silloinkaan enää nykyisin kun matoja lääkitään niin paljon, niin alkavat olemaan immuuneja lääkkeille...
Kyllä meille ainakin neuvolasta sanottiin, että mullasta, lumesta ym. voi saada kihomatotartunnan. Syöt vaikka huonosti pestyn porkkanan, salaatin ym. missä voi olla multaa.
- tyhmänä.
Te ihmiset joilla nämä matoset on ollut peräti monta vuotta, mites teidän seksielämänne? onko ollut koko ajan selibaattia vai onko jatkunut normaaliste mitenkään siihen vaikuttamatta? oletteko asiaa lääkäreiltä kysyneet? mitä he ovat sanoneet?
- kyllästynyt.
Itse olen 15-vuotias, ja on ollut jo jonkin aikaa kutinaa. Kerran tuli paperiin vessassa käydessä sellainen "langanpätkä", mutta sen enempää tutkimatta annoin asian olla. Nyt kuitenkin taas eilen kävi niin ja tutkin tarkemmin. Kyllä se liikkui, heti sen jälkeen rupesi miettimään mistä ihmeestä niitäkin on tullut [Oletettavasti kaverilta jolla on pikkusisaruksia tai sitten kun olen kerhoa vetämässä]
Ei muuta kuin keräämään rohkeutta ja kerroin äidilleni, joka on onnekseni töissä apteekissa. Kuuri alkaa tänään Pyrvinillä ja toivon todella että pääsen näistä eroon kutina on sietämätöntä ja pilannu jo useimmat yöunet. - Avuton..
kyllästynyt. kirjoitti:
Itse olen 15-vuotias, ja on ollut jo jonkin aikaa kutinaa. Kerran tuli paperiin vessassa käydessä sellainen "langanpätkä", mutta sen enempää tutkimatta annoin asian olla. Nyt kuitenkin taas eilen kävi niin ja tutkin tarkemmin. Kyllä se liikkui, heti sen jälkeen rupesi miettimään mistä ihmeestä niitäkin on tullut [Oletettavasti kaverilta jolla on pikkusisaruksia tai sitten kun olen kerhoa vetämässä]
Ei muuta kuin keräämään rohkeutta ja kerroin äidilleni, joka on onnekseni töissä apteekissa. Kuuri alkaa tänään Pyrvinillä ja toivon todella että pääsen näistä eroon kutina on sietämätöntä ja pilannu jo useimmat yöunet.Eli onko tämä lääke täysin resepti vapaa eli sitä voi käydä hakemassa kuka tahansa esim vaikka alaikäinen? Kertokaapa te tietäjät!
- maan matonen
Avuton.. kirjoitti:
Eli onko tämä lääke täysin resepti vapaa eli sitä voi käydä hakemassa kuka tahansa esim vaikka alaikäinen? Kertokaapa te tietäjät!
pyrviniä saa ostaa kuka vain. Hinta on noin 26,- eli ei niitä halvimpia lääkkeitä.
Ohjeissa kehotetaan uusimaan kuuri 14 pv:n jälkeen, mutta netistä löysin, että vois uusia jo viikon jälkeen. Varmaan kannattais ottaa 3:na viikona peräkkäin, väli 7 pv,että pääsis eroon.
Meilläkin jo 3. kuuri menossa, mutta väli on ollut 10 pv, joka siis liian pitkä koska uusia matoja ehti jo näkyä ennen sitä. Nyt kokeillaan sitä viikon "odotusaikaa"...
Hermot menee ! ! ! - maan matonen
maan matonen kirjoitti:

Hermot menee ! ! !Pyrvin ei auttanut. Se on näköjään niin, että jos ei kerralla auta, turha jatkaa Pyrvinin syömistä. Siivonnutkin olen ihan hulluna. Käytetty paperipyyhkeitä (vähentää pyykin määrääkin) eikä "tavallisia".
Saatiin lääkäriltä Vermox, oikein tehokuuri.
1 tabl. aamuin illoin (siis 2/pv), kolmen päivän ajan ja uusinta kuuri. Jatkossa 1 tabl. kerran kuussa ellei häätö auta. Tämä on oikein infektiolääkärin mielipide.
Tämä Vermox on paljon halvempikin kuin Pyrvin.
Oikeastaan itsekin jo huomasin, että lääke pitäisi ottaa useampana päivänä peräkkäin, että tehoaa kunnolla, kun vaikutus on tarpeeksi pitkä.
Ellen enää ilmesty mitään kertomaan, on tämä hevoskuuri auttanut meidän perheeseen. :) - naikkonenmyös
maan matonen kirjoitti:
Pyrvin ei auttanut. Se on näköjään niin, että jos ei kerralla auta, turha jatkaa Pyrvinin syömistä. Siivonnutkin olen ihan hulluna. Käytetty paperipyyhkeitä (vähentää pyykin määrääkin) eikä "tavallisia".
Saatiin lääkäriltä Vermox, oikein tehokuuri.
1 tabl. aamuin illoin (siis 2/pv), kolmen päivän ajan ja uusinta kuuri. Jatkossa 1 tabl. kerran kuussa ellei häätö auta. Tämä on oikein infektiolääkärin mielipide.
Tämä Vermox on paljon halvempikin kuin Pyrvin.
Oikeastaan itsekin jo huomasin, että lääke pitäisi ottaa useampana päivänä peräkkäin, että tehoaa kunnolla, kun vaikutus on tarpeeksi pitkä.
Ellen enää ilmesty mitään kertomaan, on tämä hevoskuuri auttanut meidän perheeseen. :)mulla kans ollu viimiset 15 vuotta. ja pyrviniä oon syöny monta kuuria. välillä ne on pois vuodenkin - tai sit en vaan huomaan.
mutta kun ne tulee niin heti huomaan kutinasta ja saman tien poistan loiset(yleensä 1 tai 2 ja kutina loppuu) WC:ssä....
no, nyt oon jo vuoden aatellut et haen lääkäriltä tuota toista ainetta.
Mutta epäilen, että en pääse niistä ikinä eroon, kun pureskelen kynsiä ja sormia... !!! Vaikka kuinka oon yrittänyt lopettaa niin ei millään. Ja ruokaakin syön sormilla.
Mut toi teatree -vinkki oli aika hyvä.
Ja tottakai pyrin pesemään käsiä ja vaihtaamaan sänkyvatteita ja kahtia housuja pitämään. ja pyyhkeitä vaihtamaan JNA JNE... Ovia en ole pyyhkinyt... mutta lähteekö ne vaan pyyhkimällä?
oon jo alistunut tähän. lapsia on samassa taloudessa 3, ja vain 1 on valittanut kutinasta ja lääkettä olen antanut. (miten on varaa lääkitä koko 5-henkinen perhe??!?! paitsi ehkä nyt kun käyn lääkärillä)
Joskus saattaa häiritä seksielämää, mutta vain silloin kun tiedän että niitä on. Mutta ei mun mielestä liikaa ole häirinnyt. Mies aina sanoo, että samat taudit täs sit joka tapaukses on... ;)
Ja vähähiilarista/sokeritonta ruokavaliota yritän noudattaa, mut välillä menee herkutteluksi. Ja muuten tais olla yli ½ vuotta matoset pois, kun olin tosi tiukkana. Tai voi olla et muutenkin elivät hiljaiseloa?!!
No, pieniä murheita mutta niin kiusallisia! :( - naikkonentäällä

No, pieniä murheita mutta niin kiusallisia! :( - konstit on monet
naikkonentäällä kirjoitti:
mulla kans ollu viimiset 15 vuotta. ja pyrviniä oon syöny monta kuuria. välillä ne on pois vuodenkin - tai sit en vaan huomaan.

No, pieniä murheita mutta niin kiusallisia! :(Luin kokemuksenne tästä nyt meidänkin perheeseemme (jo odotetustikin..) pesineestä vihulaisesta ja iljetyksestä,SUURI kiitos kaikille rohkeudesta käyttää tervettä järkeä ja avoimuutta turhan hyssyttelyn ja häpeilyn sijaan!Sille matoja pyllyyn joka akkojen juoruja pelkää...
Noin puolisenvuotta sitten päiväkodistamme ilmotettiin jollain lapsella löydetyistä madoista,lapsi oli hoidettu asiallisesti,asiasta informoitu päiväkotiin, päiväkoti varustanut vanhemmat kirjallisin ohjein ja käsihygeniaa hoitajien jo ennestään raskasta työtaakkaa lisäten tehostettu niin että neljävuotiaskin joka vessareissullaan osaa itse pestä kätensä kynnenalusia myöten iho urhoollisesti ruvelle asti..
Kaikinpuolin ok,.. silti jo silloi ohjeet luettuani,( ja HUH..juuri kattavasta täi-epidemiasta selvinneenä.. ) Tämä matojen kiertokulku kuitenkin jäi mieltäni siinämäärin askaruttamaan että noinkohan se kohta TAAS on, että olen se paikkakuntamme ainoa äiti, jonka lapsiin parasiitit yleensä tarttuvat! Toki ymmärrän asian olevan kiusallinen ja ansiotyöstä poissaolopäiviäkin vaativan , ymmärrän että asiasta on helpompi silmänsä ja suunsa sulkea...
POSITIIVISTÄ asiassa on että jo kuukausia mieltäni ylävatsan noin maksanseudulle kohdistuneelle ajoittaiselle kivulle löytyi noinkin,pieni, MUTTA YÄK, KIEMURTELEVA selitys...
joulun alla riehunut pariviikkoinen vatsainfluenssakin parani lapsistamme Pyrivin kuuriin;
Nyt kokemuksistanne viisastuneena,jatkuakseen taas uudelleen sit kun tää matokanta on taas tarpeeksi suuri...
Et hohhoijaa...
uusista vinkeistä pidin erinomaisina sen käsi pyyhkeiden käytön, itse pidän sairaaloissa kaytettyä ruiskutettavaa desinfioimisliuosta käden ulottuvilla ruiskiakseni pöntön,rivat ja hanat ainakin omien istuntojeni jälkeen ja lapsista käsidesi on fantsu aine kun saa vapaaseen käyttöön!
teatree on ihmeaine, jonka nimeen tiedän monen ja vannovankin, käsittääkseni sitä voisi ottaa myös sisäisesti?..laimennettu liuos suikupullossa ponton vieressä ei lie huono ajatus sekään?
paksurasva kutinaan,teatree tipalla terästettynä kutinaan...siinä konsteja...MUTTA....mihin ovat ne oikeat vanhan ajan konstit kadonneet????
kun tohkeissani kerroin vaivoistamme anopilleni,...ni...
naurua ja "Vooii, sillonkun minä olin pieni, ni joka kakarahan se pyllyään siinä siskonpedillä raapi ja äiti anto siihen sit.....no,empä nyt sit ennää muistakkaan,ja sillähän se sit lähti!..
että ei muuta ku tuokin konsti hakuun jos jollain vielä ikäihmisiä suvusta löytyy ja kiitos kaikille ja ei ku rätit huiskimaan!) - siis taistoon siskot!
konstit on monet kirjoitti:
Luin kokemuksenne tästä nyt meidänkin perheeseemme (jo odotetustikin..) pesineestä vihulaisesta ja iljetyksestä,SUURI kiitos kaikille rohkeudesta käyttää tervettä järkeä ja avoimuutta turhan hyssyttelyn ja häpeilyn sijaan!Sille matoja pyllyyn joka akkojen juoruja pelkää...
Noin puolisenvuotta sitten päiväkodistamme ilmotettiin jollain lapsella löydetyistä madoista,lapsi oli hoidettu asiallisesti,asiasta informoitu päiväkotiin, päiväkoti varustanut vanhemmat kirjallisin ohjein ja käsihygeniaa hoitajien jo ennestään raskasta työtaakkaa lisäten tehostettu niin että neljävuotiaskin joka vessareissullaan osaa itse pestä kätensä kynnenalusia myöten iho urhoollisesti ruvelle asti..
Kaikinpuolin ok,.. silti jo silloi ohjeet luettuani,( ja HUH..juuri kattavasta täi-epidemiasta selvinneenä.. ) Tämä matojen kiertokulku kuitenkin jäi mieltäni siinämäärin askaruttamaan että noinkohan se kohta TAAS on, että olen se paikkakuntamme ainoa äiti, jonka lapsiin parasiitit yleensä tarttuvat! Toki ymmärrän asian olevan kiusallinen ja ansiotyöstä poissaolopäiviäkin vaativan , ymmärrän että asiasta on helpompi silmänsä ja suunsa sulkea...
POSITIIVISTÄ asiassa on että jo kuukausia mieltäni ylävatsan noin maksanseudulle kohdistuneelle ajoittaiselle kivulle löytyi noinkin,pieni, MUTTA YÄK, KIEMURTELEVA selitys...
joulun alla riehunut pariviikkoinen vatsainfluenssakin parani lapsistamme Pyrivin kuuriin;
Nyt kokemuksistanne viisastuneena,jatkuakseen taas uudelleen sit kun tää matokanta on taas tarpeeksi suuri...
Et hohhoijaa...
uusista vinkeistä pidin erinomaisina sen käsi pyyhkeiden käytön, itse pidän sairaaloissa kaytettyä ruiskutettavaa desinfioimisliuosta käden ulottuvilla ruiskiakseni pöntön,rivat ja hanat ainakin omien istuntojeni jälkeen ja lapsista käsidesi on fantsu aine kun saa vapaaseen käyttöön!
teatree on ihmeaine, jonka nimeen tiedän monen ja vannovankin, käsittääkseni sitä voisi ottaa myös sisäisesti?..laimennettu liuos suikupullossa ponton vieressä ei lie huono ajatus sekään?
paksurasva kutinaan,teatree tipalla terästettynä kutinaan...siinä konsteja...MUTTA....mihin ovat ne oikeat vanhan ajan konstit kadonneet????
kun tohkeissani kerroin vaivoistamme anopilleni,...ni...
naurua ja "Vooii, sillonkun minä olin pieni, ni joka kakarahan se pyllyään siinä siskonpedillä raapi ja äiti anto siihen sit.....no,empä nyt sit ennää muistakkaan,ja sillähän se sit lähti!..
että ei muuta ku tuokin konsti hakuun jos jollain vielä ikäihmisiä suvusta löytyy ja kiitos kaikille ja ei ku rätit huiskimaan!)..noista ötököistä ei sit tahdo löytyä tarkkaa faktaa, esim kauanko se muna, ilman ihmistä pahimmillaan voi elää ja auttaako pakkanen asiaan????...meiltä hävisi täin vastaavat ku eväät lähti kolmeksi viikoksi mummolaan ja huushollin lämmöt pois.....huone kerrallaan karanteenialueeksi voisi hyvin suunniteltuna onnistua myös....?....
..ja sit jäi mietityttään et mistä se sitä glugoosia ottaa ravinnokseen?,verenkierrosta? vai onx se ihan puhdas kakkiainen...?....
onko kukaan kokeillut säännöllisiä peräsuolihuuhteluita.....? - mikjkj
naikkonentäällä kirjoitti:
mulla kans ollu viimiset 15 vuotta. ja pyrviniä oon syöny monta kuuria. välillä ne on pois vuodenkin - tai sit en vaan huomaan.
mutta kun ne tulee niin heti huomaan kutinasta ja saman tien poistan loiset(yleensä 1 tai 2 ja kutina loppuu) WC:ssä....
no, nyt oon jo vuoden aatellut et haen lääkäriltä tuota toista ainetta.
Mutta epäilen, että en pääse niistä ikinä eroon, kun pureskelen kynsiä ja sormia... !!! Vaikka kuinka oon yrittänyt lopettaa niin ei millään. Ja ruokaakin syön sormilla.
Mut toi teatree -vinkki oli aika hyvä.
Ja tottakai pyrin pesemään käsiä ja vaihtaamaan sänkyvatteita ja kahtia housuja pitämään. ja pyyhkeitä vaihtamaan JNA JNE... Ovia en ole pyyhkinyt... mutta lähteekö ne vaan pyyhkimällä?
oon jo alistunut tähän. lapsia on samassa taloudessa 3, ja vain 1 on valittanut kutinasta ja lääkettä olen antanut. (miten on varaa lääkitä koko 5-henkinen perhe??!?! paitsi ehkä nyt kun käyn lääkärillä)
Joskus saattaa häiritä seksielämää, mutta vain silloin kun tiedän että niitä on. Mutta ei mun mielestä liikaa ole häirinnyt. Mies aina sanoo, että samat taudit täs sit joka tapaukses on... ;)
Ja vähähiilarista/sokeritonta ruokavaliota yritän noudattaa, mut välillä menee herkutteluksi. Ja muuten tais olla yli ½ vuotta matoset pois, kun olin tosi tiukkana. Tai voi olla et muutenkin elivät hiljaiseloa?!!
No, pieniä murheita mutta niin kiusallisia! :(Haluaisin kysyä, että onko sinulla ollut vihulaisia myös raskausaikana? Olen jo vuosikausia yrittänyt itse päästä niistä eroon, mutta en ole onnistunut. Lapsettomaksiko tässä pitää tämän vuoksi jäädä?
- eiauta
mikjkj kirjoitti:
Haluaisin kysyä, että onko sinulla ollut vihulaisia myös raskausaikana? Olen jo vuosikausia yrittänyt itse päästä niistä eroon, mutta en ole onnistunut. Lapsettomaksiko tässä pitää tämän vuoksi jäädä?
no, mulla on ollu niitä lapsettoma ja ilman. huomasin varmaan 15-19 -vuotiaana ekan kerran. en muista koska, mutta lapsia ei ollut. enkä ollut lasten kanssa tekemisissä. eli ei lapsettomuus auta. Olen aina pureskellut kynsiä, joten siihen sen on pakko liittyä.
Eilen otettiin koko perhe lääkärin määrämät pillerit. mikäs se nyt on ,vermoxit... ja vajaan 2 viikon kuluttua toiset pillerit. saa nähdä... epäilen... edelleen. mä en vaan jaksa desinfioida koko kämppää ja edelleenkin puren kynsiä jonkin verran. eli voi olla että loppu-iän vitsaus. Ne on sit haudassakin aterioimassa, muiden matosten kanssa... - ölskd
mikjkj kirjoitti:
Haluaisin kysyä, että onko sinulla ollut vihulaisia myös raskausaikana? Olen jo vuosikausia yrittänyt itse päästä niistä eroon, mutta en ole onnistunut. Lapsettomaksiko tässä pitää tämän vuoksi jäädä?
kysyinkin, että onko niitä ollut raskausaikana eli voiko sitä edes raskaaksi hankkiutua???
- äiti58
maan matonen kirjoitti:
Pyrvin ei auttanut. Se on näköjään niin, että jos ei kerralla auta, turha jatkaa Pyrvinin syömistä. Siivonnutkin olen ihan hulluna. Käytetty paperipyyhkeitä (vähentää pyykin määrääkin) eikä "tavallisia".
Saatiin lääkäriltä Vermox, oikein tehokuuri.
1 tabl. aamuin illoin (siis 2/pv), kolmen päivän ajan ja uusinta kuuri. Jatkossa 1 tabl. kerran kuussa ellei häätö auta. Tämä on oikein infektiolääkärin mielipide.
Tämä Vermox on paljon halvempikin kuin Pyrvin.
Oikeastaan itsekin jo huomasin, että lääke pitäisi ottaa useampana päivänä peräkkäin, että tehoaa kunnolla, kun vaikutus on tarpeeksi pitkä.
Ellen enää ilmesty mitään kertomaan, on tämä hevoskuuri auttanut meidän perheeseen. :)"Oikeastaan itsekin jo huomasin, että lääke pitäisi ottaa useampana päivänä peräkkäin, että tehoaa kunnolla, kun vaikutus on tarpeeksi pitkä."
Sama havainto. Arvelin, että Vermoxin parempi teho perustuisi osittain siihen, että söin sitä kolmena päivänä perättäin. Kokeilin Pyrvinillä samaa (lääkäri ei suostunut Vermoxia kirjoittamaan...) ja se selvästi oli parempi kuin yhden päivän satsi.
Ja uusinta parin viikon päästä, ellei kutise jo sitä ennen.
Kun alun perin löysin madon, huushollissa tuli tiukat säännöt: peffaan eikä ruokaan ei saa koskea.
Lapsi söi popcorniakin lusikalla. Mitään, mihin oli käsin koskenut, ei saanut laittaa suuhun. Hedelmistä vain banaani oli sallittua. Leipää sai syödä servetistä, alussa ei lainkaan.
Alapesu tehtiin suihkun paineella, ei käsin. Ei kuivausta pyyhkeellä.
Alushousut muovipussiin ja pariksi päiväksi pakkaseen ennen pyykkikoria, pussi roskiin.
Pyrin siihen, ettei liikenteeseen lähtisi enää yhtään munia. Yhdestä sentin mittaisesta madosta tulee 10-15 tuhatta munaa. Muutaman hengen perheessä on luultavasti miljoonia munia, jotka säilyvät viikkoja tai kuukausia siinä kunnossa, että voivat kuoriutua, jos pääsevät suolistoon. Niitä voi olla missä vain mihin on milloinkaan koskettu, kahvipurkista verhoihin. En uskonut, että niitä voi siivoamalla lopullisesti tuhota, vaikka hulluna siivosinkin.
Ajattelin että oleellisinta on katkaista ketju molemmissa päissä: munia ei saa päästää elinympäristöön eikä niitä saa päästää elinympäristöstä suolistoon.
Tiukinta vaihetta kesti noin 1½ kuukautta, sen jälkeen on hieman höllennetty. Olen nyt 2½ kuukauden aikana ottanut 7 lääkekuuria, Pyrviniä ja Vermoxia ja aion syödä vielä yhden Vermox-kuurin.
Saa sitten nähdä, onko vitsaus voitettu. Raivostuttaa Suomen lääketiede, kun parempi lääke pidetään tiskin alla, koska se on riski alle 2-vuotiaille. Annosteluohjeetkin on ilmeisesti laadittu lapsia varten. Lääkärikunnalle ja kansanterveylaitokselle toivon runsasta kihomatotartuntaa, että saavat itse pelleillä lääkkeidensä ja ohjeidensa kanssa!
- ApPi
Moi Moi!
Nyt on meidänkin perheessä näitä ihania kutittajia. Ai ai että se pistää ihan naurattamaan kun yöllä peppua kutisee. Ajattelin tuossa että on syötit lähellä kun pilkille lähtee. Ei muuta ku rykäisee kasan avannon viereen, niin siitä niitä matoloisia on helppo poimia koukkuun. Hyvää talven jatkoa kaikille eläinystäville. Toivottavasti tulee kunnon hauki(avannon viereen). - Umpilisäke
Tässä pari kokeilemisen arvoista lääkeainetta, jo koluttujen Pyrvinin ja Vermoxin lisäksi. Kolmas aine suomen markkinoilla on Albendatsoli. Se vaatii lääkelaitoksen erikoisluvan samoin kuin Vermox.
Norjassa on todettu vastustuskykyisiä kantoja ja siellä käytetään Zendel nimistä lääkettä. Yritän itse parhaillaan tilata sitä lääkärin ja apteekin avustuksella suomeen...
Papaijatabletit eivät auta, ainakaan minun tapauksessani, joten olen kokeillut niiden siementen syömistä. Otin aamuin illoin teelusikallisen, mutta mato ilmeni taas tänään (n. 30 kerta). Aion kuitenkin kokeilla suurempaa annostusta, hoitavat kuulemma samalla mahaa (ei tosin varmaan ihan noin suurina annoksina). Vaikka eivät maistu hyviltä, ovat ainakin halpoja: Yksi papaija maksaa 1,70 euroa ja siemeniä on sisällä runsaasti. Jos kokeilet, marssi hyvinvarusteltuun markettiin ja osta Papaija. Halkaise hedelmä ja ota lusikalla veden kera satsi (pitää kuulemma pureskella) ja kuivaa loput paperin päällä. Syö aamuin illoin. Ovat käsittääkseni tehokkaampia kuin miedohkot tabletit. Lääkkeenä se on vanhimpia kyseiseen vaivaan käytettyjä.- minäääää
Kerrothan jos lääke todellakin tehoaa ja oikeasti pyrvin ja vermox ovat olleet tehottomia. Minulle ne ovat kuin karkkia söisi eli mitään ei tapahdu.
- Matoja meilläkin
Papaijaa ei kuitenkaan suositella suurina määrinä raskaana oleville.
- Matomiete
Netistä luen useastakin paikkaa, että raa'an valkosipulin sekä syöminen että peräaukon ymparille hierominen tehoaisi kihomatoihin, samoin raaka sipuli. Onko kenelläkään kokemusta näiden toimivuudesta? Olisi ainakin halpa konsti, vaikka kaiken varalta.
- dfgdgh
Itselläni useamman vuoden kokemus madoista ja aina oireiden ollessa pahimmillaan koen niiden vähenevän, jos syön runsaasti valkosipulia, mutta ei ne valkosipulilla mihinkään katoa.
- maan matonen
dfgdgh kirjoitti:
Itselläni useamman vuoden kokemus madoista ja aina oireiden ollessa pahimmillaan koen niiden vähenevän, jos syön runsaasti valkosipulia, mutta ei ne valkosipulilla mihinkään katoa.
No niin, Vermoxkaan ei tuonut toivottua apua, sikäli että minä (äiti) kärsin jatkuvasta kutinasta edelleen. Muut eivät valita.
Mutta toivo elää, sain luontaistuotekaupasta erään satsin ja jos se auttaa, palaan tänne kyllä hehkuttamaan aiheesta ;)
Tea treet, valkosipulit ym ei tuo lohtua tähän kurjuuteen, luontaistuotekaupat sanovat yleensä, että ei heillä ole mitään, hae apteekin kuuri...
Mutta palailen parin viikon kuluttua aiheeseen, jos apua löytyy. - maan matonen
maan matonen kirjoitti:
No niin, Vermoxkaan ei tuonut toivottua apua, sikäli että minä (äiti) kärsin jatkuvasta kutinasta edelleen. Muut eivät valita.
Mutta toivo elää, sain luontaistuotekaupasta erään satsin ja jos se auttaa, palaan tänne kyllä hehkuttamaan aiheesta ;)
Tea treet, valkosipulit ym ei tuo lohtua tähän kurjuuteen, luontaistuotekaupat sanovat yleensä, että ei heillä ole mitään, hae apteekin kuuri...
Mutta palailen parin viikon kuluttua aiheeseen, jos apua löytyy.Niin piti tulla lisäämään, että tuo ylläpuhuttu Zentel- on sitten kokeiltu. Tehokkain tähän astisista, mutta ei poistanut matoja kokonaan sekään. Zenteliä saa ihan apteekista reseptillä, lääkärin täytyy vain tehdä joku lupalappu - olisko se ollut sama jonka tarvii huumaaville lääkkeille? Niin apteekki tilaa lääkkeen ihan parissa päivässä.
Meneillään on siis Papaijaforce-kokeilu, vasta aloitimme eli lopputulosta ei vielä tiedä. Suurina annoksina menee...
Kuvitelkaa - olen ollut niin uuno, etten ole älynnyt siivota keittiön kaappeja SISÄLTÄ. Vasta nyt heittelin kaikki avatut paketit pois, mihin olis voitu sormin koskea ja pesin muut paketit rätillä. Jääkaapinkin desinfioin ja pesin ketsuppipullot. Kahvoja on tullut kyllä pestyä kuukausikaupalla ja vaatekaapitkin sisältä. Tästä sen huomaa, että nää kihotartunnat ihan oikeesti vaikuttaa mielenterveteen - - ei pysty ajatteleen kovin selkeesti kun per.. kutittaa jatkuvasti. - mievaan123
maan matonen kirjoitti:
Niin piti tulla lisäämään, että tuo ylläpuhuttu Zentel- on sitten kokeiltu. Tehokkain tähän astisista, mutta ei poistanut matoja kokonaan sekään. Zenteliä saa ihan apteekista reseptillä, lääkärin täytyy vain tehdä joku lupalappu - olisko se ollut sama jonka tarvii huumaaville lääkkeille? Niin apteekki tilaa lääkkeen ihan parissa päivässä.
Meneillään on siis Papaijaforce-kokeilu, vasta aloitimme eli lopputulosta ei vielä tiedä. Suurina annoksina menee...
Kuvitelkaa - olen ollut niin uuno, etten ole älynnyt siivota keittiön kaappeja SISÄLTÄ. Vasta nyt heittelin kaikki avatut paketit pois, mihin olis voitu sormin koskea ja pesin muut paketit rätillä. Jääkaapinkin desinfioin ja pesin ketsuppipullot. Kahvoja on tullut kyllä pestyä kuukausikaupalla ja vaatekaapitkin sisältä. Tästä sen huomaa, että nää kihotartunnat ihan oikeesti vaikuttaa mielenterveteen - - ei pysty ajatteleen kovin selkeesti kun per.. kutittaa jatkuvasti.Haluaisin kysyä, että zentel siis tehokkaampi kuin vermox? Auttaako sinulla lääkkeet edes muutamaksi päiväksi vai eikö madot edes kuole lääkkeisiin. Täälläkin mielenterveys todellakin järkkyy, koska mikään ei auta, ei edes papaijatabletit järkyttävinä annoksina.
- maan matonen
mievaan123 kirjoitti:
Haluaisin kysyä, että zentel siis tehokkaampi kuin vermox? Auttaako sinulla lääkkeet edes muutamaksi päiväksi vai eikö madot edes kuole lääkkeisiin. Täälläkin mielenterveys todellakin järkkyy, koska mikään ei auta, ei edes papaijatabletit järkyttävinä annoksina.
Ainakin minun kokemus oli, että Zentel tehosi paremmin. Kutina pysyi pitempään poissa. (niin nyttemmin siis palanneena)
Kertokaanhan muut, mitä lääkäri on sanonut jatkuvista uusista madoista? Sanotaanko teillekin, että lähipiirissä (päiväkodissa) vaan joku tartuttaa??
Kun oma kokemus on, ettei ne lähde OLLENKAAN pois.
Papaijasta jo sen verran, että sillä kyllä kuolee matoja ihan selkeesti, eka aine jolla pissin "langanpätkiä". Hekpotus oli kyllä suuri, kun tulivat pois. Sekin taitaa vaan olla liian lyhyt kuuri, kun eivät suosittele kuin viikkoa kerrallaan. Kauankohan sitä uskaltaisi putkeen syödä?? Eli tää kokeilu vielä kesken, palaillaan. - Ei enää naurata
mievaan123 kirjoitti:
Haluaisin kysyä, että zentel siis tehokkaampi kuin vermox? Auttaako sinulla lääkkeet edes muutamaksi päiväksi vai eikö madot edes kuole lääkkeisiin. Täälläkin mielenterveys todellakin järkkyy, koska mikään ei auta, ei edes papaijatabletit järkyttävinä annoksina.
Ihmettelen sitä miten te jaksatte siivota kaapit ja purkit yms. Sitähän pitäisi joka paikka pestä mihin käsillä koskee, vai?Itse(olen siis äiti) lopetin järjettömän siivouksen muutaman kerran jälkeen, kun madot taas palasivat. Jostain syystä muilla perh.jäsenillä(mie ja lapset 9v.ja 13v)ei ole ollut matoja tai sitten ovat oireettomia. Olen siis kokeillut yhden paketin vermoxia ja ties monta pyrviiniä reilun vuoden aikana. Käsienpesu on ainoa missä olen hysteerinen ja alushousujen vaihto.Tuota papaijaa voisi ruveta pureskelemaan ja valkosipulista onneksi pidän.Sitten vaan uusi pyrviini-kuuri. Muuta en jaksa yrittää, kun on muitakin asioita jonka eteen pitää kamppailla.
- Äiti72
Ei enää naurata kirjoitti:

Olen samaa mieltä kanssasi siivouksesta. Meillä on toinen poika taistellut matoja vastaan ainakin neljä vuotta ja toisella pojalla ei ole ollut kertaakaan. Aluksi siivosin aivan hulluna, patjat olivat saunassa tai pakkasessa tunti tolkulla ja pesin kaiken mikä irti lähti, mutta aina ne vaan tulivat uudestaan. Nyt en enää jaksa muuta kuin vaihtaa petivaatteet ja suoritaa normaalin siivouksen. Kummasti ne aina tulevat silloin kun poika on muuten sairaana. Niin kuin nytkin oli influenssa ja päälle mahatauti ja nyt tietysti matoja. Koskahan tämä loppuu...
- täälläkin matoja
maan matonen kirjoitti:
Ainakin minun kokemus oli, että Zentel tehosi paremmin. Kutina pysyi pitempään poissa. (niin nyttemmin siis palanneena)
Kertokaanhan muut, mitä lääkäri on sanonut jatkuvista uusista madoista? Sanotaanko teillekin, että lähipiirissä (päiväkodissa) vaan joku tartuttaa??
Kun oma kokemus on, ettei ne lähde OLLENKAAN pois.
Papaijasta jo sen verran, että sillä kyllä kuolee matoja ihan selkeesti, eka aine jolla pissin "langanpätkiä". Hekpotus oli kyllä suuri, kun tulivat pois. Sekin taitaa vaan olla liian lyhyt kuuri, kun eivät suosittele kuin viikkoa kerrallaan. Kauankohan sitä uskaltaisi putkeen syödä?? Eli tää kokeilu vielä kesken, palaillaan.Minulle ei ole uusimisesta sanottu mitään,
mutta oma kokemukseni just toi, että
ne eivät lähde ollenkaan. Olen kärsinyt tästä
nyt yli kuukauden. Lapselta häipyy Pyrvinillä,
minulta ei. Vermoxia olen josyhden kerran syönyt
ja sitäkin itse asiassa yli ohjeen. Eli miksi
eivät lähde? Ja eikö ne joskus edes kuole vanhuuteen?
Minä en jaksa enää jynssätä hullun lailla muuten, kuin että lakanat vaihdan joka päivä ja yövaatteet tietysti. Ja käsiä pesen koko ajan.
Jos keksitte jonkun keinon millä näistä pääsee niin tulkaa kertomaan. - kädet ruvella
Äiti72 kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi siivouksesta. Meillä on toinen poika taistellut matoja vastaan ainakin neljä vuotta ja toisella pojalla ei ole ollut kertaakaan. Aluksi siivosin aivan hulluna, patjat olivat saunassa tai pakkasessa tunti tolkulla ja pesin kaiken mikä irti lähti, mutta aina ne vaan tulivat uudestaan. Nyt en enää jaksa muuta kuin vaihtaa petivaatteet ja suoritaa normaalin siivouksen. Kummasti ne aina tulevat silloin kun poika on muuten sairaana. Niin kuin nytkin oli influenssa ja päälle mahatauti ja nyt tietysti matoja. Koskahan tämä loppuu...
meillä kans poika taistelee matoja vastaan,kahdella muulla pojalla ollut kerran ,silloin kun en ite ymmärtänyt madoista mittää,sen jälkeen ei oo kellään muilla ollut.henkisesti rassaa tää siivoominen ja iltanen pyllyyn kurkkailu.välillä jaksan pestä leluja ,verhoja ,nyt en edes pidä mattoja enkä verhoja.ripoja ,hanoja ja vessojen pesua teen joka päivä mut voi v.... että tympiitää siivoominen.oon aatellu et edes ennaltaehkäsen tällä siivoomisella matojen tarttumisen muihin...en tiä. kouluun oon informoinu joka kerta,koska oon sitä mieltä et tartunta tulee sieltä,koska muilla ei oo kotona.mut muillahan ei koulussa ole kuin mun kersalla haloo!!!!!! kummasti nyt vimpalla kerralla löytyi muutamalta muultaki...voiku vois madottaa koko koulun yhtäaikaa... tsemppiä kaikille matopyllyille :D
- 15 VUOTIAS
kädet ruvella kirjoitti:

moikka!
kun en haluaisi kertoa äidilleni asiasta niin olisiko apteekista hamdollista itse hakea ilman kuuri pryvin(?) kuuri? olis kiva jos kertoisitte muistakin lääkkeitä mitä saa apteeksita..mulla näitä matoja ollu n.1kk verran japureskelen kynsiä ja käyn tallilla..tosin pesen sieltä tultuani aina kädet!!! ömm ja vielä se että eihän ne ole vaarallisia esim. jos en nytten kuukauteen pääse lääkettä ostamaan?? KIiitti tielle tiedoista - maan matonen
15 VUOTIAS kirjoitti:
moikka!
kun en haluaisi kertoa äidilleni asiasta niin olisiko apteekista hamdollista itse hakea ilman kuuri pryvin(?) kuuri? olis kiva jos kertoisitte muistakin lääkkeitä mitä saa apteeksita..mulla näitä matoja ollu n.1kk verran japureskelen kynsiä ja käyn tallilla..tosin pesen sieltä tultuani aina kädet!!! ömm ja vielä se että eihän ne ole vaarallisia esim. jos en nytten kuukauteen pääse lääkettä ostamaan?? KIiitti tielle tiedoistakerro nyt ihmeessä äidille. voi olla et teillä muut ihmettelee miksi kutittaa alapäätä. Ei ne madot ensimmäisenä tule mieleen. Sitäpaitsi koko perhe täytyy "madottaa" jotta niistä voi päästä eroon.
Vanha matohäätökonsti on valkosipulimaito, jota meillä nyt kokeillaan: desi maitoa, johon 2 valkosipulinkynttä puristetaan. Juodaan kunnes madot lähtee. Lapsille voi riittää 1 kynsi x2. Yli viikko on jo juotu. Kaikki konstit tässä täytyy yrittää... - maan matonen
maan matonen kirjoitti:
kerro nyt ihmeessä äidille. voi olla et teillä muut ihmettelee miksi kutittaa alapäätä. Ei ne madot ensimmäisenä tule mieleen. Sitäpaitsi koko perhe täytyy "madottaa" jotta niistä voi päästä eroon.
Vanha matohäätökonsti on valkosipulimaito, jota meillä nyt kokeillaan: desi maitoa, johon 2 valkosipulinkynttä puristetaan. Juodaan kunnes madot lähtee. Lapsille voi riittää 1 kynsi x2. Yli viikko on jo juotu. Kaikki konstit tässä täytyy yrittää...Siis annos juodaan aamuin illoin ja jos intoa riittää niin voi ottaa vielä kolmannenkin satsin..
- täällä vielä
maan matonen kirjoitti:
No niin, Vermoxkaan ei tuonut toivottua apua, sikäli että minä (äiti) kärsin jatkuvasta kutinasta edelleen. Muut eivät valita.
Mutta toivo elää, sain luontaistuotekaupasta erään satsin ja jos se auttaa, palaan tänne kyllä hehkuttamaan aiheesta ;)
Tea treet, valkosipulit ym ei tuo lohtua tähän kurjuuteen, luontaistuotekaupat sanovat yleensä, että ei heillä ole mitään, hae apteekin kuuri...
Mutta palailen parin viikon kuluttua aiheeseen, jos apua löytyy.Mikäs on matotilanne tähän ketjuun kirjottelijoilla
tällä hetkellä? Ootteko päässyt madoista eroon ja
jos ootte niin millä keinoin?
Taas lääkärissä käyty ja näkemys sielläpäin on,
että madot tarttuu uudestaan, vaikka itsestä
tuntuu ettei ne lähde lainkaan lääkkeillä.
Samat iänikuiset siivousohjeet, joista ei
mitään hyötyä, kun käytännössä on jo siivottu
paljon enemmän ja tarkemmin mitä ohjeet
edellyttää. Kai se on kohta alettava vaan tottua
näihin.... - Läheltä nähnyt
täällä vielä kirjoitti:
Mikäs on matotilanne tähän ketjuun kirjottelijoilla

näihin....Näin kerran synnyttäjällä synnytystilanteessa kihomatoja, ihan kasapäin niitä tippui suolesta ja vaginasta.
Eivät ne raskauden aikana vauvaan pääse, mutta varmasti sillä menolla tulee aika pahaa marinaa, jota sitten koliikiksi luullaan. Joten pitää ottaa sekin huomioon. Kai sen vauvalla helpommin näkee.Rintamaitolapset ovat paremmin suojattuja tässäkin asiassa.Älkää vauvan tilaamista tämän vuoksi siirtäkö.
Minulla on aina ollut sellainen kokemus ja käsitys, että häviävät itsestään, jos ei saa uutta tartuntaa.Parin viikon tiukka hygienia. - Matojen suosima
täällä vielä kirjoitti:
Mikäs on matotilanne tähän ketjuun kirjottelijoilla
tällä hetkellä? Ootteko päässyt madoista eroon ja
jos ootte niin millä keinoin?
Taas lääkärissä käyty ja näkemys sielläpäin on,
että madot tarttuu uudestaan, vaikka itsestä
tuntuu ettei ne lähde lainkaan lääkkeillä.
Samat iänikuiset siivousohjeet, joista ei
mitään hyötyä, kun käytännössä on jo siivottu
paljon enemmän ja tarkemmin mitä ohjeet
edellyttää. Kai se on kohta alettava vaan tottua
näihin....En ole päässyt madoistani, vaikka olen pari kertaa elänyt toivossa (n.pari vuotta ollu, luulisin) Tällä hetkellä yritän vaan olla tartuttamatta. Yritän pitää siis korkeaa hygieniatasoa. Muuta en jaksa. Kuurin Pyrviniä syön silloin tällöin. Ajatuksena on kokeilla muitakin konsteja, valkosipuliayms. Ostin myös papaija-tabletteja.Ihan hyvä, että on tämä nettivertaistukiryhmä edes missä käydä välillä katsomassa onko jollakin tiedossa jotain uutta ja mullistavaa.
- maan matonen
Matojen suosima kirjoitti:
En ole päässyt madoistani, vaikka olen pari kertaa elänyt toivossa (n.pari vuotta ollu, luulisin) Tällä hetkellä yritän vaan olla tartuttamatta. Yritän pitää siis korkeaa hygieniatasoa. Muuta en jaksa. Kuurin Pyrviniä syön silloin tällöin. Ajatuksena on kokeilla muitakin konsteja, valkosipuliayms. Ostin myös papaija-tabletteja.Ihan hyvä, että on tämä nettivertaistukiryhmä edes missä käydä välillä katsomassa onko jollakin tiedossa jotain uutta ja mullistavaa.
Ei mitään uutta täälläkään. Hulluna siivousta ja käsienpesua, mutta madot eivät lähde. Otimme 3 pv peräkkäin Pyrviniä, kun joku oli sitä tässä ketjussa kokeillut, mutta ei auttanut. Madot vaan ärsyynty ja kihinä oli ihan hirvee...
Nyt on laiteltu valkosipulikapseli peräpuoleen iltasella, että saatais nukuttua... Voi kun joku tarpeeksi fiksu lääkäri antaisi oikeat lääkkeet... - täällä taas
maan matonen kirjoitti:
Ei mitään uutta täälläkään. Hulluna siivousta ja käsienpesua, mutta madot eivät lähde. Otimme 3 pv peräkkäin Pyrviniä, kun joku oli sitä tässä ketjussa kokeillut, mutta ei auttanut. Madot vaan ärsyynty ja kihinä oli ihan hirvee...
Nyt on laiteltu valkosipulikapseli peräpuoleen iltasella, että saatais nukuttua... Voi kun joku tarpeeksi fiksu lääkäri antaisi oikeat lääkkeet...Helpottavatko valkosipulikapselit kutinaa?
Eivätkö ne kirvele siellä peräpuolessa...?
Siivousta ja käsienpesua jatkuvasti täälläkin. - maan matonen
täällä taas kirjoitti:
Helpottavatko valkosipulikapselit kutinaa?
Eivätkö ne kirvele siellä peräpuolessa...?
Siivousta ja käsienpesua jatkuvasti täälläkin.Kyllä ne valkosipulikapselit helpottaa kutinaa. ostin muistaakseni Kyolic-merkkisiä apteekista, hajuton valkosipulikapseli. Vaikka löyhkä on kyllä hirvee... Ei ne kirvellä, kannattaa laittaa jotain rasvaa siihen.
Nyt löysin surffaillessani pari uutta juttua ja kysyisinkin onko kukaan kuullut/kokeillut seuraavaa:
Marjo Urbanskin resonanssihoito Vantaalla (vitalcare.fi). Jossain ketjussa joku kehui päässeensä joistain loisista hänen hoidossaan. Toi resonanssihoito näkyi olevan aika arvokasta ja siksi kyselenkin kokemuksia muilta???
Toinen jonka löysin oli luontaistuotekaupassa myytävä/tilattava Natura Median Composor 13 - Oxiur Complex 50 ml -tippa. Jonka sanotaan tuhoavan suolistoloisia ja mädättäjäbakteereita. Onko kellään kokemusta tästä aineesta??? - Umpilisäke
maan matonen kirjoitti:
Kyllä ne valkosipulikapselit helpottaa kutinaa. ostin muistaakseni Kyolic-merkkisiä apteekista, hajuton valkosipulikapseli. Vaikka löyhkä on kyllä hirvee... Ei ne kirvellä, kannattaa laittaa jotain rasvaa siihen.
Nyt löysin surffaillessani pari uutta juttua ja kysyisinkin onko kukaan kuullut/kokeillut seuraavaa:
Marjo Urbanskin resonanssihoito Vantaalla (vitalcare.fi). Jossain ketjussa joku kehui päässeensä joistain loisista hänen hoidossaan. Toi resonanssihoito näkyi olevan aika arvokasta ja siksi kyselenkin kokemuksia muilta???
Toinen jonka löysin oli luontaistuotekaupassa myytävä/tilattava Natura Median Composor 13 - Oxiur Complex 50 ml -tippa. Jonka sanotaan tuhoavan suolistoloisia ja mädättäjäbakteereita. Onko kellään kokemusta tästä aineesta???Oxiur complex on kokeiltu. Ei toiminut ainakaan minulla.
Resonannsihoito on tosiaan kallista, mutta kannattaisi ehkä kokeilla. Se perustuu jonkilaisen sähkövärähtelyn käyttöön, joka tappaa madot tietyllä taajuudella. Saattaa olla humpuukia, mutta toisaalta voi olla niin, että tällainen tuhomaislaite on mahdollista kehittää. Luulisi olevan melko yksinkertaista todeta laboratoriossa millä taajuudella madot kuolevat.
Mutta siihen, että jollakin konstilla saataisiin selville mitä matolaatuja sisuksissaan kantaa en usko (heillä on kuulemma tällainen toteamislaite). Eli jos on varaa kokeilla, ei pidä pelästyä jos rouva ilmoittaa, että kannat sisuksissasi myös lapamatoa. - apua
Umpilisäke kirjoitti:
Oxiur complex on kokeiltu. Ei toiminut ainakaan minulla.
Resonannsihoito on tosiaan kallista, mutta kannattaisi ehkä kokeilla. Se perustuu jonkilaisen sähkövärähtelyn käyttöön, joka tappaa madot tietyllä taajuudella. Saattaa olla humpuukia, mutta toisaalta voi olla niin, että tällainen tuhomaislaite on mahdollista kehittää. Luulisi olevan melko yksinkertaista todeta laboratoriossa millä taajuudella madot kuolevat.
Mutta siihen, että jollakin konstilla saataisiin selville mitä matolaatuja sisuksissaan kantaa en usko (heillä on kuulemma tällainen toteamislaite). Eli jos on varaa kokeilla, ei pidä pelästyä jos rouva ilmoittaa, että kannat sisuksissasi myös lapamatoa.Mullakin on todennäkösesti kihomatoja, luulen että oon ne saanut päiväkodista jossa olin työharjottelussa, koska siellä ilmeni parilla että parilla lapsella on tartunta.
Mistä Pyrvin nimistä lääkettä saa? Oon mennyt apteekista katsomaan, mutten ole löytänyt enkä kehtaa oikeen kysyä henkilökunnalta. Voisko joku kertoa minkä "nimikkeen" alla se lääke on esim. Tampereen yliopinton apteekissa keskustassa. - pyrvin
apua kirjoitti:
Mullakin on todennäkösesti kihomatoja, luulen että oon ne saanut päiväkodista jossa olin työharjottelussa, koska siellä ilmeni parilla että parilla lapsella on tartunta.
Mistä Pyrvin nimistä lääkettä saa? Oon mennyt apteekista katsomaan, mutten ole löytänyt enkä kehtaa oikeen kysyä henkilökunnalta. Voisko joku kertoa minkä "nimikkeen" alla se lääke on esim. Tampereen yliopinton apteekissa keskustassa.Pyrviniä voi löytyä lasten lääkkeiden kohdalta. Mutta kyllä hlökunnalta voi kysyä, ei kannata turhaan nolostella. Kyllähän sieltä niitä muutkin ostaa.
- vauhkoilija
pyrvin kirjoitti:
Pyrviniä voi löytyä lasten lääkkeiden kohdalta. Mutta kyllä hlökunnalta voi kysyä, ei kannata turhaan nolostella. Kyllähän sieltä niitä muutkin ostaa.
Kyllä meitä kihomadoista kärsijöitä on näköjään paljon.. Meillä todettiin taas tänään uusi (tai vanha) tartunta. Poika valitteli kutinaa ja nukkumaan mentyään tutkin peräpäätä ja tadaa: siellähän matorouva kurkki. yäk! Viime syksynä kärsittiin vaivasta ensimmäistä kertaa, sen jälkeen kerran ennen tätä. Minusta kuitenkin tuntuu, että vaiva on hellittänyt aina hetkeksi ja epäilen suuresti, että tarttuu päiväkodista joltain aina uudestaan. Että saahan siinä itse siivota ja syödä lääkkeitä.
Mietin pitkään, että pitäisikö jättää tällä kertaa lääkkeet kokonaan syömättä ja koittaa vain noita luontaisia keinoja sekä ekstrahyvää hygieniaa. Mutta ei taida uskaltaa.. Minulla vain on tullut Pyrvinin seurauksena hiivatulehdus, joka ei kiva vaiva ole sekään. Ja mitä lie muuta lääke elimistössä aiheuttaa.
Tuntuu vain mahdottomalta pitää madot poissa, kun lapset kaikista kielloista huolimatta tunkevat käsiä suuhun. Ja tänään päiväkodista hakiessani imi jotain lelua...
Tulkaa nyt pliis jotkut kertomaan tähän ketjuun myös onnistuneista matokarkotuksista. Toivottomalta tuntuu! - maan matonen
vauhkoilija kirjoitti:
Kyllä meitä kihomadoista kärsijöitä on näköjään paljon.. Meillä todettiin taas tänään uusi (tai vanha) tartunta. Poika valitteli kutinaa ja nukkumaan mentyään tutkin peräpäätä ja tadaa: siellähän matorouva kurkki. yäk! Viime syksynä kärsittiin vaivasta ensimmäistä kertaa, sen jälkeen kerran ennen tätä. Minusta kuitenkin tuntuu, että vaiva on hellittänyt aina hetkeksi ja epäilen suuresti, että tarttuu päiväkodista joltain aina uudestaan. Että saahan siinä itse siivota ja syödä lääkkeitä.
Mietin pitkään, että pitäisikö jättää tällä kertaa lääkkeet kokonaan syömättä ja koittaa vain noita luontaisia keinoja sekä ekstrahyvää hygieniaa. Mutta ei taida uskaltaa.. Minulla vain on tullut Pyrvinin seurauksena hiivatulehdus, joka ei kiva vaiva ole sekään. Ja mitä lie muuta lääke elimistössä aiheuttaa.
Tuntuu vain mahdottomalta pitää madot poissa, kun lapset kaikista kielloista huolimatta tunkevat käsiä suuhun. Ja tänään päiväkodista hakiessani imi jotain lelua...
Tulkaa nyt pliis jotkut kertomaan tähän ketjuun myös onnistuneista matokarkotuksista. Toivottomalta tuntuu!Syö vaan Pyrvinit jos ne kerran tehoo. Meitä vaan on tässä ketjussa monta, jolle Pyrvin tai Vermox ei tehoo eli kutina ei hellitä niilläkään. en päivääkään pitäisi lapsia madottamatta, jos tehoavan lääkkeen tietäisin.
- epätoivoista
maan matonen kirjoitti:
Niin piti tulla lisäämään, että tuo ylläpuhuttu Zentel- on sitten kokeiltu. Tehokkain tähän astisista, mutta ei poistanut matoja kokonaan sekään. Zenteliä saa ihan apteekista reseptillä, lääkärin täytyy vain tehdä joku lupalappu - olisko se ollut sama jonka tarvii huumaaville lääkkeille? Niin apteekki tilaa lääkkeen ihan parissa päivässä.
Meneillään on siis Papaijaforce-kokeilu, vasta aloitimme eli lopputulosta ei vielä tiedä. Suurina annoksina menee...
Kuvitelkaa - olen ollut niin uuno, etten ole älynnyt siivota keittiön kaappeja SISÄLTÄ. Vasta nyt heittelin kaikki avatut paketit pois, mihin olis voitu sormin koskea ja pesin muut paketit rätillä. Jääkaapinkin desinfioin ja pesin ketsuppipullot. Kahvoja on tullut kyllä pestyä kuukausikaupalla ja vaatekaapitkin sisältä. Tästä sen huomaa, että nää kihotartunnat ihan oikeesti vaikuttaa mielenterveteen - - ei pysty ajatteleen kovin selkeesti kun per.. kutittaa jatkuvasti.Kertoisitko vielä, miten onnistuit tuota Zenteliä saamaan? Siis miltä lääkäriltä? Jouduitko "todistamaan" matojen olemassaolon laboratoriotestillä? Saitko ihan yleislääkäriltä reseptin?
Täällä meillä päin lääkäreiden tiedot asiasta ovat aika heikolla tolalla, tuntuu että pitää itse tietää miten pitää hoitaa ja sitten kertoa lääkärille... - kertokaas vielä
maan matonen kirjoitti:
Syö vaan Pyrvinit jos ne kerran tehoo. Meitä vaan on tässä ketjussa monta, jolle Pyrvin tai Vermox ei tehoo eli kutina ei hellitä niilläkään. en päivääkään pitäisi lapsia madottamatta, jos tehoavan lääkkeen tietäisin.
Mistä olette onnistuneet saamaan tuota zenteliä? Saako reseptin ihan vaan yleislääkäriltä? Jouduitteko viemään näytteen laboratorioon tartunnan todistamiseksi enne kuin saitte reseptin?
Täälläpäin lääkäreitten tiedot ovat asiasta ovat aika heikolla tolalla. Tuntuu että pitää ensin itse ottaa selville mitä lääkettä tarvitsee ja sitten saada lääkäri määräämään sitä. - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Syö vaan Pyrvinit jos ne kerran tehoo. Meitä vaan on tässä ketjussa monta, jolle Pyrvin tai Vermox ei tehoo eli kutina ei hellitä niilläkään. en päivääkään pitäisi lapsia madottamatta, jos tehoavan lääkkeen tietäisin.
Miten sait reseptin siihen zenteliin? Pystyykö ihan yleislääkäri kirjoittamaan sen? Pitikö tartunnan olemassaolo todistaa labratestillä ennen reseptin saamista?
- onnetonta
onnetonta kirjoitti:
Miten sait reseptin siihen zenteliin? Pystyykö ihan yleislääkäri kirjoittamaan sen? Pitikö tartunnan olemassaolo todistaa labratestillä ennen reseptin saamista?
Lähetin vahingossa kaksi kertaa nuo kysymykseni kun
luulin ettei 1. viesti tullut perille. Pahoittelen. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Lähetin vahingossa kaksi kertaa nuo kysymykseni kun
luulin ettei 1. viesti tullut perille. Pahoittelen.Me saatiin resepti lastentautien lääkäriltä, kun vein mukanani oheisen tulosteen (2 sivua, huom). Mutta mun täytyy sanoa, ettei sekään matoja vienyt, taas niiden kanssa taistellaan... Ehkä tuo toinen sivulla mainittu aine voisi olla tehokkaampi??
http://www.satshp.fi/pls/wportal/docs/PAGE/TIETOPANKKI/TARTUNTATIEDOT/MUUTTARTUNTATAUDIT/KIHOMADOT.PDF - 763823
maan matonen kirjoitti:
Me saatiin resepti lastentautien lääkäriltä, kun vein mukanani oheisen tulosteen (2 sivua, huom). Mutta mun täytyy sanoa, ettei sekään matoja vienyt, taas niiden kanssa taistellaan... Ehkä tuo toinen sivulla mainittu aine voisi olla tehokkaampi??
http://www.satshp.fi/pls/wportal/docs/PAGE/TIETOPANKKI/TARTUNTATIEDOT/MUUTTARTUNTATAUDIT/KIHOMADOT.PDFMeidän perhe on myös kokeillut tuota zenteliä ja täytyy sanoa, että se ei ollut vermoxia yhtään tehokkaampi. Jo vuosia on näiden matojen kanssa eletty ja siivottu jatkuvasti kädet verillä. Luontaistuotteita kokeiltu jne. Madot on vähentyneet, mutta olisi mahtava jos saisi edes kuukauden kaksi olla ilman näitä matoja. Olisiko vastaus pyrantelipamoaatissa? Kun vain enää jaksaisi taas lähteä vaatimaan lääkettä lääkäristä... Jos joku ehtii aikaisemmin, niin kirjoitelkaa kokemuksia lääkkeestä ja saako sitä yleensä.
- onnetonta
763823 kirjoitti:
Meidän perhe on myös kokeillut tuota zenteliä ja täytyy sanoa, että se ei ollut vermoxia yhtään tehokkaampi. Jo vuosia on näiden matojen kanssa eletty ja siivottu jatkuvasti kädet verillä. Luontaistuotteita kokeiltu jne. Madot on vähentyneet, mutta olisi mahtava jos saisi edes kuukauden kaksi olla ilman näitä matoja. Olisiko vastaus pyrantelipamoaatissa? Kun vain enää jaksaisi taas lähteä vaatimaan lääkettä lääkäristä... Jos joku ehtii aikaisemmin, niin kirjoitelkaa kokemuksia lääkkeestä ja saako sitä yleensä.
Onko kukaan saanut lääkäreiltä mitään järkevää
vastausta siihen, mikseivät lääkkeet tehoa? - mie23
maan matonen kirjoitti:
Me saatiin resepti lastentautien lääkäriltä, kun vein mukanani oheisen tulosteen (2 sivua, huom). Mutta mun täytyy sanoa, ettei sekään matoja vienyt, taas niiden kanssa taistellaan... Ehkä tuo toinen sivulla mainittu aine voisi olla tehokkaampi??
http://www.satshp.fi/pls/wportal/docs/PAGE/TIETOPANKKI/TARTUNTATIEDOT/MUUTTARTUNTATAUDIT/KIHOMADOT.PDFOlen kovasti miettinyt voiko ruokatavat vaikuttaa ( siis se kuinka terveellisesti syöt). Millaisia ovat ihmiset, jotka pääsevät kihiksistä eroon/eivät saa niitä?
Syövätkö valmisruokia vai terveysruokia, kärsivätkö ummetuksesta vai toimiiko suoli? Syövätkö paljon karkkia/makeaa vai ei yhtään?
Mun ruokavalio ei kyllä ole kaikilta osin niin terveellinen, onko siinä syy, ettei suolistosta löydy madoille voittajaa?? - Täysin kyllästynyt!
mie23 kirjoitti:
Olen kovasti miettinyt voiko ruokatavat vaikuttaa ( siis se kuinka terveellisesti syöt). Millaisia ovat ihmiset, jotka pääsevät kihiksistä eroon/eivät saa niitä?
Syövätkö valmisruokia vai terveysruokia, kärsivätkö ummetuksesta vai toimiiko suoli? Syövätkö paljon karkkia/makeaa vai ei yhtään?
Mun ruokavalio ei kyllä ole kaikilta osin niin terveellinen, onko siinä syy, ettei suolistosta löydy madoille voittajaa??On aivan selvää, että markkinoilla olevat lääkkeet eivät auta kihomatoihin, eivätkä pysty niitä tappamaan. Selvää on että madoista on kehittynyt lääkeresistentti kanta tai joidenkin ihmisten elimistön aineenvaihdunta on sellainen, että lääke ei pääse vaikuttamaan. En tiedä mistä on kyse. Tällekin palstalle on eksynyt monta epätoivoista ihmistä. Minut voi lukea niihin. Pitääkö ihmisen todella hyväksyä 2008, että aataminaikaisten loisten luikertelu alapäässä on arkipäivää, eikä lääketiede löydä ratkaisua? Olisiko mahdollista, että tälle palstalle kirjoittaneet ihmiset voisivat jotenkin yhdistää voimansa ja tuoda tämän ongelman kunnolla infektiolääkäreiden tietoon? Lääkärit eivät tunnu edes uskovan, että lääkkeet todella eivät tehoa. Vermoxista ja Pyrvinistä tulee tehdä lääketehtaille haittailmoituksia järjestelmällisesti AINA kun lääke ei tehoa!!! Ja sehän on nähty että se ei tehoa. Itse en kestä ajatusta siitä, että joudun lopun elämääni kärsimään tästä ongelmasta. Jos näin on, se jää hyvin lyhyeksi, koska en enää jaksa kauaa. Olen aivan lopussa. Vertaistuki ei juuri lämmitä, jos ei asioille saada tehdyksi mitään! Tehkää kaikki haittailmoitus lääkkeestä tai käskekää valveutuneen farmasiutin tai lääkärin se tehdä! TAISTOON SANON MINÄ!!!
- onnetonta
Viestissäsi on asiaa. Lääkärithän eivät kovin kinnostuneita tästä matoasiasta ole, koska "vaiva ei ole vaarallinen". Aina jankutetaan samat iänikuiset jutut siivouksesta ja uusintatartunnoista. Erittäin vaikea saada menemään perille, että kysymys ei voi olla uusintatartunnasta, jos matoja ilmenee alle viikon sisällä lääkkeen ottamisesta (myös vermox-"tehokuuri" kokeiltu). Tiedot loppuvat lääkäreiltä aika äkkiä ja lääkkeiden saanti on kiven takana.
Minulla on sellainen näkemys, että jos lääkkeet vaikuttavat vain paikallisesti suolistossa, on mahdollista että joillakin ihmisillä lääke ei tavoita matoja vaan ne ovat jossain suolenmutkassa tai eseim. umpisuolessa jemmassa. En myöskään ole täysin vakuuttunut siitä, etteivät madot lisääntyisi muuten kuin sillä että munia joutuu käsien kautta suuhun.
Täysin kyllästyneelle sanoisin ettei kannata matojen takia täysin toivoa menettää. Vaikea on kyllä välillä olla masentumatta kun vaivasta ei vaan pääse eroon.- tyttönen 15v
Apua, mulla on ollut matoja jo varmaan 3 vuotta ja en ole kertonut kenellekkään, enkä tehnyt mitään. Nykyään en edes usein tunne kutinaa peräaukolla, vaan emätimessä!! Hyi saameri, ne meni sinne joskus 2 vuotta sitten. Oonkin miettiny et miten ne saa pois sieltä! En kyllä varmasti ikinä pystyis sanomaan vanhemmille et mulla on niitä. Luulen että niitä on kanssa mun pikkuveljellä mut en oo varma... Hävettää kun en oo viel suostunu poikaystävän kanssa yhdyntään tämän takia! Pelottaa et se kohta jättää mut. :´(
- 65465464
tyttönen 15v kirjoitti:

Mäkin olen jo niin epätoivoinen, että harkitsen vakavasti jotain koirien matolääkkeen kokeilemista. Nehän on yleensä laajakirjoisia, jos ne tehois..
Onkohan niistä ihmisille haittaa?? Poksahtaako maksa?? - Täysin kyllästynyt
65465464 kirjoitti:
Mäkin olen jo niin epätoivoinen, että harkitsen vakavasti jotain koirien matolääkkeen kokeilemista. Nehän on yleensä laajakirjoisia, jos ne tehois..
Onkohan niistä ihmisille haittaa?? Poksahtaako maksa??Kyllä tässä on kaikki aivonystyrät käytössä ollut itselläkin, että keksis jotain, millä tähän vois vaikuttaa. Oli taas helvetillinen viime yö! Kolme tuntia yritin epätoivoisesti saada nukuttua. Hirveää sätkimistä, säpsähtelyä. Otin juuri kuuden tabletin kuurin Vermoxia ja oireet vaan pahenee!
Kannattaa kysyä joltain tuota koiran matolääkeasiaa, ennenku lähdet koittaan. Siis tarkista, ettei ole haitallista. Voisin mielellään koittaa itsekin ja voin yrittää selvittää myös vaarallisuutta.
Ja sinä, joka olet kärsinyt näistä.. Ota nyt tyttö hyvä lääkettä! Osta käsikaupasta tai mene lääkäriin. Voit hyvin olla niin onnekas, että se lääke tehoaa! Ja kerro kaikille läheisillesi, heidät täytyy hoitaa. Tämä ongelma vaan leviää, jos ei siitä puhuta ja sitä ei hoideta. Mun elämästä on tullut ihan helvettiä ja sinäkin olet kärsinyt jo vaivasta ihan liian kauan. Kenties turhaan. Nyt rohkaistut ja kerrot esim. äidillesi. On kaikkien etu, että kaikki hoidetaan. Eikä ole mitään hävettävää siinä, että olet saanut tartunnan joskus. En oikein ymmärrä, miksi tämä ongelma on muka niin häpeällinen? Infektiotartunta muiden joukossa. - onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Kyllä tässä on kaikki aivonystyrät käytössä ollut itselläkin, että keksis jotain, millä tähän vois vaikuttaa. Oli taas helvetillinen viime yö! Kolme tuntia yritin epätoivoisesti saada nukuttua. Hirveää sätkimistä, säpsähtelyä. Otin juuri kuuden tabletin kuurin Vermoxia ja oireet vaan pahenee!
Kannattaa kysyä joltain tuota koiran matolääkeasiaa, ennenku lähdet koittaan. Siis tarkista, ettei ole haitallista. Voisin mielellään koittaa itsekin ja voin yrittää selvittää myös vaarallisuutta.
Ja sinä, joka olet kärsinyt näistä.. Ota nyt tyttö hyvä lääkettä! Osta käsikaupasta tai mene lääkäriin. Voit hyvin olla niin onnekas, että se lääke tehoaa! Ja kerro kaikille läheisillesi, heidät täytyy hoitaa. Tämä ongelma vaan leviää, jos ei siitä puhuta ja sitä ei hoideta. Mun elämästä on tullut ihan helvettiä ja sinäkin olet kärsinyt jo vaivasta ihan liian kauan. Kenties turhaan. Nyt rohkaistut ja kerrot esim. äidillesi. On kaikkien etu, että kaikki hoidetaan. Eikä ole mitään hävettävää siinä, että olet saanut tartunnan joskus. En oikein ymmärrä, miksi tämä ongelma on muka niin häpeällinen? Infektiotartunta muiden joukossa.Täällä myös uneton yö takana taas.
Projektina minulla on nyt hankkia joku
muu lääke kuin pyrvin tai vermox, mutta
sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty
koska lääkärit ei tiedä muista lääkkeistä
mitään. Vermox-tehokuurinkin annostuksen
jouduin itse selvittämään kuin ei lääkärillä
ollut tietoa asiasta.
Kertokaa ihmiset ihmeessä jos keksitte jonkun
toimivan keinon! Onko jotakuta esim. auttanut
ne papaijatabletit ja kuinka paljon niitä
pitää syödä että tehoavat? - kihis
On tämä kyllä. Meillä on matojen kanssa tapeltu niin kuin monet muutkin tässä ketjussa. Toistaiseksi on kokeiltu vasta Pyrviniä (kolme eri kertaa, jolloin kahden viikon välein otettu setit). Pojalla tuntuu auttavan, minulla ja tytöllä ei. Miehellä ei ole oireita missään vaiheessa ollutkaan, vaikka on hänkin lääkkeet aina syönyt.
Eilen soitin sitten lääkäriin, ja yritin saada puhelinrespetin Vermoxille. Hoitajan kanssa asioin, sillä aikaa/puhelinaikaa ei saanut. Hän kysyi asiasta lääkäriltä, joka ei kuulemma suostu Vermox-reseptiä kirjoittamaan: Pyrvinin pitäisi kuulemma kyllä auttaa. JOS TEKEE MUUT TARVITTAVAT TOIMET. Eli ilmeisesti on sitä mieltä, että täällä ei ole tarpeeksi siivottu eikä pidetty hygieniaa yllä.
Kyllä kiehui! Koko perhe täällä on ihan raunioina, kun minä kyttään koko ajan lasten käsiä. Älä koske siihen, älä laita suuhun, pese kynsiharjalla ja saippualla jne. Kaikki lelut viety pois, makuuhuoneiden matot, verhot. Petivaatteet vaihdetaan joka toinen päivä, samoin yövaatteet. Alusvaatteet aamuin, illoin.
Joka päivä pesen vessat, pyyhin ovenkahvat. Pientä muuta siivousta päivittäin ja perusteellinen siivous kerran viikossa. Enempää en kertakaikkiaan jaksa.
Onneksi sain sentään maanantaille puhelinajan, että sitten kyllä puhun suuni puhtaaksi.
Ja olen samaa mieltä siitä, että nykytietämys kihomadoista ei voi pitää paikkaansa. Jotenkin tuntuu, että pakko munien on kuoriutua elimistössä myös ilman suun kautta kulkeutumista. En kertakaikkiaan voi uskoa, että munia olisi itselläni joutunut suuhun tällä käsien hinkkaamisella! Ja ilman uusintatartuntaa tämä vaivahan olisi helpottanut itsestään muutamassa kuukaudessa... - Täysin kyllästynyt
kihis kirjoitti:
On tämä kyllä. Meillä on matojen kanssa tapeltu niin kuin monet muutkin tässä ketjussa. Toistaiseksi on kokeiltu vasta Pyrviniä (kolme eri kertaa, jolloin kahden viikon välein otettu setit). Pojalla tuntuu auttavan, minulla ja tytöllä ei. Miehellä ei ole oireita missään vaiheessa ollutkaan, vaikka on hänkin lääkkeet aina syönyt.
Eilen soitin sitten lääkäriin, ja yritin saada puhelinrespetin Vermoxille. Hoitajan kanssa asioin, sillä aikaa/puhelinaikaa ei saanut. Hän kysyi asiasta lääkäriltä, joka ei kuulemma suostu Vermox-reseptiä kirjoittamaan: Pyrvinin pitäisi kuulemma kyllä auttaa. JOS TEKEE MUUT TARVITTAVAT TOIMET. Eli ilmeisesti on sitä mieltä, että täällä ei ole tarpeeksi siivottu eikä pidetty hygieniaa yllä.
Kyllä kiehui! Koko perhe täällä on ihan raunioina, kun minä kyttään koko ajan lasten käsiä. Älä koske siihen, älä laita suuhun, pese kynsiharjalla ja saippualla jne. Kaikki lelut viety pois, makuuhuoneiden matot, verhot. Petivaatteet vaihdetaan joka toinen päivä, samoin yövaatteet. Alusvaatteet aamuin, illoin.
Joka päivä pesen vessat, pyyhin ovenkahvat. Pientä muuta siivousta päivittäin ja perusteellinen siivous kerran viikossa. Enempää en kertakaikkiaan jaksa.
Onneksi sain sentään maanantaille puhelinajan, että sitten kyllä puhun suuni puhtaaksi.
Ja olen samaa mieltä siitä, että nykytietämys kihomadoista ei voi pitää paikkaansa. Jotenkin tuntuu, että pakko munien on kuoriutua elimistössä myös ilman suun kautta kulkeutumista. En kertakaikkiaan voi uskoa, että munia olisi itselläni joutunut suuhun tällä käsien hinkkaamisella! Ja ilman uusintatartuntaa tämä vaivahan olisi helpottanut itsestään muutamassa kuukaudessa...Tottakai ne madot munii ja kuoriutuu myös elimistössä. Vaikka "fiksuja" ovatkin, kun noin suunnitelmallisesti osaavat kiertokulustaan huolehtia, niin tuskin miettivät, että enpä nyt munikaan tänne suolistoon. Itse asiassa se, että madot munivat myös suolistoon, on kiertokulusta huolehtimista myös.
Ja tiedän tunteen tuon siivoamisen, pyykkäämisen, puunaamisen ja pesemisen kanssa. Nahka jo lähtee käsistä, mutta mikään ei auta. No ei tietenkään, kun lääke ei tehoa. Haittailmoitusta vaan Pyrvinistäkin. Minulla ei ole kummallakaan edes oireet katkenneet. Joten on aivan päivänselvää, että vaikka itseni olisinkin uudelleen tartuttanut, niin lääke ei tehoa.
En tajua, miten tämä kaikki on mahdollista. Selitykseksi jää lääkeresistanssi. Mielenkiintoista on myös se, että yleensä juuri naiset jäävät tästä kärsimään. Pesivät emättimeen kaiketi. Mistään en ole löytänyt tietoa siitä, pystyvätkö madot siellä kehittymään munista ja lisääntymään. Virtsatietulehdus oli "mukava" lisä, jonka juuri sain. Madot tulevat suolistosta kaiken paskan keskeltä ja ryömivät virtsaputkeen. Ihastuttavaa... tulehdushan siitä tulee.
Ja onpa raivostuttava lääkäri, kun ei voi lääkettä kirjoittaa. MIKSI!? Saisinpa kuuloetäisyydelle, niin voisin sanoa pari helvetin suoraa sanaa hänelle. Toivottavasti saa tartunnan jostain, niin tietää millainen helvetti on irti, kun mikään mitä teet ei auta, eikä kukaan osaa auttaa. - maan matonen
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Tottakai ne madot munii ja kuoriutuu myös elimistössä. Vaikka "fiksuja" ovatkin, kun noin suunnitelmallisesti osaavat kiertokulustaan huolehtia, niin tuskin miettivät, että enpä nyt munikaan tänne suolistoon. Itse asiassa se, että madot munivat myös suolistoon, on kiertokulusta huolehtimista myös.
Ja tiedän tunteen tuon siivoamisen, pyykkäämisen, puunaamisen ja pesemisen kanssa. Nahka jo lähtee käsistä, mutta mikään ei auta. No ei tietenkään, kun lääke ei tehoa. Haittailmoitusta vaan Pyrvinistäkin. Minulla ei ole kummallakaan edes oireet katkenneet. Joten on aivan päivänselvää, että vaikka itseni olisinkin uudelleen tartuttanut, niin lääke ei tehoa.
En tajua, miten tämä kaikki on mahdollista. Selitykseksi jää lääkeresistanssi. Mielenkiintoista on myös se, että yleensä juuri naiset jäävät tästä kärsimään. Pesivät emättimeen kaiketi. Mistään en ole löytänyt tietoa siitä, pystyvätkö madot siellä kehittymään munista ja lisääntymään. Virtsatietulehdus oli "mukava" lisä, jonka juuri sain. Madot tulevat suolistosta kaiken paskan keskeltä ja ryömivät virtsaputkeen. Ihastuttavaa... tulehdushan siitä tulee.
Ja onpa raivostuttava lääkäri, kun ei voi lääkettä kirjoittaa. MIKSI!? Saisinpa kuuloetäisyydelle, niin voisin sanoa pari helvetin suoraa sanaa hänelle. Toivottavasti saa tartunnan jostain, niin tietää millainen helvetti on irti, kun mikään mitä teet ei auta, eikä kukaan osaa auttaa.Ajattelin, etten kirjoita ennekuin olen koko kuurin kokeillut, mutta jo viikon jälkeen on selviä tuloksia, niin, että kerrotaanpa sitten heti:
MSM on se ihmeaine, mitä meidän perhe alkoi syömään, se on siis orgaanista rikkiä. Me syödään jauheena, helpompi annostella, maku on aika paha, mutta menettelee...
- Alkuannostus: 1 tl (teelusikallinen)päivässä jaettuna kolmeen osaan (aamulla, päivällä ja illalla ennen klo 18.00). Eli 1/3 kerralla.
- sitten 3-4 pv:n jälkeen nostetaan annostus 1,5 tl:aan (jaettuna kolmeen osaan)
-- ja sitten taas muutaman päivän kuluttua annostus nostetaan 2 teelusikaliseen (10000 mg) päivässä ja sekin otetaan kolmessa osassa.
Ja tätä annostusta syödään 3-4 viikkoa, jonka jälkeen palataan alkuannostukseen, jota syödään sitten jonkinaikaa uusintatartunnan ehkäisemiseksi.
MSM:ää myydään netissä. Suomalaisilta sivustoilta ei paljon löytänyt aiheesta madot MSM ja tää ohjekin on poimittu jenkkilästä.
Luin, että valkosipulia on käytetty matojen häädössä juuri sen sisältämän rikin ansiosta. Meillä on syöty 4-6 kynttä päivässä, eikä se ole riittänyt, joten ajattelin kokeilla pelkkää rikkiä. Tämän pitäisi olla täysin turvallinen aine myös lapsille.
Jo parin kolmen päivän käytön jälkeen virtsaputkesta tuli madot ulos eli pissin matoja muutaman päivän. Taskulamppu onkin mun vakiovaruste vessassa ;)
Me on vasta syöty viikon ajan ja peräpään kutina ei ole vielä lakannut, jonkin verran vähentynyt. Itseasiassa aluksi sitä kutittaa paljon enemmän, koska aine ei tapa matoja, vaan "huuhtelee" ne pois. Eli madot irrottais otteensa suolesta.
Rikki jättää suoleen jonkinsortin kalvon, joka estää munien tarttumisen siihen eli ne kilpailevat paikasta suolenseinässä.
Aluksi tulee päänsärkyä ja kuvottavaa oloa, koska MSM puhdistaa elimistöä, eli kyseessä on puhdistusreaktio. Mutta sitä kestää vaan paripäivää...
Mutta kyllä mä jo suosittelen tätä. Tähän mennnessä tästä on jo ollut ENEMMÄN APUA kuin yhdestäkään Vermox-kuurista ja hintakaan ei päätä huimaa. Tämä aloituspussi maksoi kympin ja siitä riittää varmaan 2 viikkoa koko perheelle.
KOKEILKAA JA KERROTAAN TÄÄLLÄ MITEN SE VAIKUTTAA!! - kihis
maan matonen kirjoitti:
Ajattelin, etten kirjoita ennekuin olen koko kuurin kokeillut, mutta jo viikon jälkeen on selviä tuloksia, niin, että kerrotaanpa sitten heti:

KOKEILKAA JA KERROTAAN TÄÄLLÄ MITEN SE VAIKUTTAA!!Kuulostipa rohkaisevalta tuo orgaaninen rikki. Jospa siitä olisi apua? En tosiaan voi ymmärtää, miksi lääkäri ei suostunut sitä Vermox-reseptiä kirjoittamaan. Yritän järkeillä, että ehkä hoitaja ei selittänyt tilannettamme kunnolla. Siis että tässä on jo useampaan otteeseen Pyrviniä syöty (minähän en siis itse ole lääkärin kanssa vielä jutellut). Toinen mahdollisuus on sitten se, että on vain harvinaisen vittumainen ihminen, ja kuvittelee tosiaan, että täällä ei ole viitsitty siivota tjsp.
Maanantaina kuitenkin pitäisi tämän asian selvitä, ja kenties saisin Vemox-reseptin. Toisaalta, melkein tekisi mieleni kokeilla tuota rikkiä ensin. Tuntuisi hieman turvallisemmalta, kun voimakkaat lääkkeet. Onko muilla kokemuksia sen käytöstä??
Mutta minun mielestäni olisi todella tärkeä tuoda tässäkin ketjussa esille tulleita asioita yleiseen tietoisuuteen. Sillä kaikki lääkekirjoissa esitellyt tiedot kihomadoistahan ovat juuri tätä "lapsi kaivaa pyllyä ja syö sormea"-tyyliä. Samoin nämä lääkkeiden toimimattomuudet. Ihan oikeasti!! Joku on tietysti saattanut laittaa lääkeyhtiölle palautetta, mutta olisi syytä "tulla esiin" isommalla porukalla. Esimerkiksi tälle Suomen johtavalle parasitologian lääkärille (nimeä en muista) kertoa kokemuksista. Onko muita asiasta kiinnostuneita?? - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Ajattelin, etten kirjoita ennekuin olen koko kuurin kokeillut, mutta jo viikon jälkeen on selviä tuloksia, niin, että kerrotaanpa sitten heti:
MSM on se ihmeaine, mitä meidän perhe alkoi syömään, se on siis orgaanista rikkiä. Me syödään jauheena, helpompi annostella, maku on aika paha, mutta menettelee...
- Alkuannostus: 1 tl (teelusikallinen)päivässä jaettuna kolmeen osaan (aamulla, päivällä ja illalla ennen klo 18.00). Eli 1/3 kerralla.
- sitten 3-4 pv:n jälkeen nostetaan annostus 1,5 tl:aan (jaettuna kolmeen osaan)
-- ja sitten taas muutaman päivän kuluttua annostus nostetaan 2 teelusikaliseen (10000 mg) päivässä ja sekin otetaan kolmessa osassa.
Ja tätä annostusta syödään 3-4 viikkoa, jonka jälkeen palataan alkuannostukseen, jota syödään sitten jonkinaikaa uusintatartunnan ehkäisemiseksi.
MSM:ää myydään netissä. Suomalaisilta sivustoilta ei paljon löytänyt aiheesta madot MSM ja tää ohjekin on poimittu jenkkilästä.
Luin, että valkosipulia on käytetty matojen häädössä juuri sen sisältämän rikin ansiosta. Meillä on syöty 4-6 kynttä päivässä, eikä se ole riittänyt, joten ajattelin kokeilla pelkkää rikkiä. Tämän pitäisi olla täysin turvallinen aine myös lapsille.
Jo parin kolmen päivän käytön jälkeen virtsaputkesta tuli madot ulos eli pissin matoja muutaman päivän. Taskulamppu onkin mun vakiovaruste vessassa ;)
Me on vasta syöty viikon ajan ja peräpään kutina ei ole vielä lakannut, jonkin verran vähentynyt. Itseasiassa aluksi sitä kutittaa paljon enemmän, koska aine ei tapa matoja, vaan "huuhtelee" ne pois. Eli madot irrottais otteensa suolesta.
Rikki jättää suoleen jonkinsortin kalvon, joka estää munien tarttumisen siihen eli ne kilpailevat paikasta suolenseinässä.
Aluksi tulee päänsärkyä ja kuvottavaa oloa, koska MSM puhdistaa elimistöä, eli kyseessä on puhdistusreaktio. Mutta sitä kestää vaan paripäivää...
Mutta kyllä mä jo suosittelen tätä. Tähän mennnessä tästä on jo ollut ENEMMÄN APUA kuin yhdestäkään Vermox-kuurista ja hintakaan ei päätä huimaa. Tämä aloituspussi maksoi kympin ja siitä riittää varmaan 2 viikkoa koko perheelle.
KOKEILKAA JA KERROTAAN TÄÄLLÄ MITEN SE VAIKUTTAA!!Miten keksit tän jutun? Entäs mistä paikasta
tilasit? - onnetonta
kihis kirjoitti:
Kuulostipa rohkaisevalta tuo orgaaninen rikki. Jospa siitä olisi apua? En tosiaan voi ymmärtää, miksi lääkäri ei suostunut sitä Vermox-reseptiä kirjoittamaan. Yritän järkeillä, että ehkä hoitaja ei selittänyt tilannettamme kunnolla. Siis että tässä on jo useampaan otteeseen Pyrviniä syöty (minähän en siis itse ole lääkärin kanssa vielä jutellut). Toinen mahdollisuus on sitten se, että on vain harvinaisen vittumainen ihminen, ja kuvittelee tosiaan, että täällä ei ole viitsitty siivota tjsp.
Maanantaina kuitenkin pitäisi tämän asian selvitä, ja kenties saisin Vemox-reseptin. Toisaalta, melkein tekisi mieleni kokeilla tuota rikkiä ensin. Tuntuisi hieman turvallisemmalta, kun voimakkaat lääkkeet. Onko muilla kokemuksia sen käytöstä??
Mutta minun mielestäni olisi todella tärkeä tuoda tässäkin ketjussa esille tulleita asioita yleiseen tietoisuuteen. Sillä kaikki lääkekirjoissa esitellyt tiedot kihomadoistahan ovat juuri tätä "lapsi kaivaa pyllyä ja syö sormea"-tyyliä. Samoin nämä lääkkeiden toimimattomuudet. Ihan oikeasti!! Joku on tietysti saattanut laittaa lääkeyhtiölle palautetta, mutta olisi syytä "tulla esiin" isommalla porukalla. Esimerkiksi tälle Suomen johtavalle parasitologian lääkärille (nimeä en muista) kertoa kokemuksista. Onko muita asiasta kiinnostuneita??Olen samaa mieltä siitä että lääkärikirjoissa
ym. annetut tiedot yksinkertaistavat asiaa liikaa.
Kyllä ottaa päähän kun on siivonnut todella tarkastija pitkän aikaa ja pessyt käsiä koko ajan, ja sittenjoku lääkäri luulee että kysymys on siitä etteihygieniaohjeita noudateta. Mutta milläs tätä
tässäkin ketjussa kertynyttä tietoutta saisi
eteenpäin?
Minun mielestäni pitäisi olla sellainen lääkitys,
joka ei vaikuta ainoastaan suolistossa. En sitten
tiedä että oisko sellainen "myrkky" sitten liian haitallista.
Kertokaapa kaikki sitten kokemuksia tuosta rikistä jos sitä kokeilette! - Täysin kyllästynyt
kihis kirjoitti:
Kuulostipa rohkaisevalta tuo orgaaninen rikki. Jospa siitä olisi apua? En tosiaan voi ymmärtää, miksi lääkäri ei suostunut sitä Vermox-reseptiä kirjoittamaan. Yritän järkeillä, että ehkä hoitaja ei selittänyt tilannettamme kunnolla. Siis että tässä on jo useampaan otteeseen Pyrviniä syöty (minähän en siis itse ole lääkärin kanssa vielä jutellut). Toinen mahdollisuus on sitten se, että on vain harvinaisen vittumainen ihminen, ja kuvittelee tosiaan, että täällä ei ole viitsitty siivota tjsp.
Maanantaina kuitenkin pitäisi tämän asian selvitä, ja kenties saisin Vemox-reseptin. Toisaalta, melkein tekisi mieleni kokeilla tuota rikkiä ensin. Tuntuisi hieman turvallisemmalta, kun voimakkaat lääkkeet. Onko muilla kokemuksia sen käytöstä??
Mutta minun mielestäni olisi todella tärkeä tuoda tässäkin ketjussa esille tulleita asioita yleiseen tietoisuuteen. Sillä kaikki lääkekirjoissa esitellyt tiedot kihomadoistahan ovat juuri tätä "lapsi kaivaa pyllyä ja syö sormea"-tyyliä. Samoin nämä lääkkeiden toimimattomuudet. Ihan oikeasti!! Joku on tietysti saattanut laittaa lääkeyhtiölle palautetta, mutta olisi syytä "tulla esiin" isommalla porukalla. Esimerkiksi tälle Suomen johtavalle parasitologian lääkärille (nimeä en muista) kertoa kokemuksista. Onko muita asiasta kiinnostuneita??Ihan ehdottomasti olen samaa mieltä! Meidän täytyy jollain tavalla yhdistää voimamme ja ottaa yhteyttä sekä lääkeyhtiöihin, että parasitologi Sakari Jokirantaan. Tätä asiaa jo peräänkuulutin aikaisemmin tuolla ketjussa otsikolla Protesti. Jokirannalle itse jo soittelinkin, kun sain yhteystiedot kaivettua, mutta yksin on vaikea vakuutella ja saada asioita oikeasti eteenpäin. Toimintastrategiaa kehittelemään ja action! Eikö niin?
- kihis
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Ihan ehdottomasti olen samaa mieltä! Meidän täytyy jollain tavalla yhdistää voimamme ja ottaa yhteyttä sekä lääkeyhtiöihin, että parasitologi Sakari Jokirantaan. Tätä asiaa jo peräänkuulutin aikaisemmin tuolla ketjussa otsikolla Protesti. Jokirannalle itse jo soittelinkin, kun sain yhteystiedot kaivettua, mutta yksin on vaikea vakuutella ja saada asioita oikeasti eteenpäin. Toimintastrategiaa kehittelemään ja action! Eikö niin?
Mielestäni olisi helpointa kerätä s-postiste kokemuksia näistä mato-ongelmista. Joku toimisi vastuuhenkilönä, jolle s-postise toimitettaisiin omakohtaiset kokemukset.
Olisitteko siinä vaiheessa valmiita käyttämään omia nimiänne? Jos tätä yhteenvetoa sitten toimittaisi Jokirannalle, olisi mielestäni uskottavampaa. Tällä foorumilla kuitenkin liikkuu kaikenlaista porukkaa, joiden tarkoitusperistä ei tiedä. Ettei sitten tule mukaan juttuja, jotka joku on omaksi tai muiden huviksi keksinyt. Olisivat kertomukset niin sanotusti todennettavissa. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Miten keksit tän jutun? Entäs mistä paikasta
tilasit?Mä olen jo puolivuotta epätoivoisesti kokeillut kaikki konstit mitä olen saanut apteekista(Kolmet eri lääkkeet ja useaan kertaan), luontaistuotekaupasta ja netistä. Ja monta yötä oon surffaillut etsien kaiken mahdollisen kihomadoista. No tämä on nyt viimeisin "löytöni" ja tätä jatketaan.
Niin tilasin Finnmsm:ltä jauheen, sitä myy myös Ryytihyppynen ja muutkin.
Ja olen myös vahvasti sitä mieltä, että madot pystyy lisääntymään suolessa. Sen todistaa sekin, että ne elää virtsaputkessa ja emättimessä eli munivat sinne ja siellä ne munat kasvaa; ei niitä tarvitsekaan niellä.
Mulla oli matoja edellisen kerran vuonna 2000 ja kerta-annos Pyrviniä riitti: seuraavana aamuna oli kutina mennyt ja pysyi poissa. Enkä tehnyt muuta kuin vaihdoin lakanat ja pesin pinnat. Yksinkertaista.
Tämä matokanta on varmaan jonkun ulkomaantuliainen: niin moneen kertaan myrkytetty ettei siihen mikään tunnu tehoavan.
Ei varmasti ole sitä samaa mihin joku Pyrvin tehoaa.
Varmasti tartuntatutien asiantuntijat on perillä näistä, tavalliset yleislääkärit ei.. - Täysin kyllästynyt
kihis kirjoitti:
Mielestäni olisi helpointa kerätä s-postiste kokemuksia näistä mato-ongelmista. Joku toimisi vastuuhenkilönä, jolle s-postise toimitettaisiin omakohtaiset kokemukset.
Olisitteko siinä vaiheessa valmiita käyttämään omia nimiänne? Jos tätä yhteenvetoa sitten toimittaisi Jokirannalle, olisi mielestäni uskottavampaa. Tällä foorumilla kuitenkin liikkuu kaikenlaista porukkaa, joiden tarkoitusperistä ei tiedä. Ettei sitten tule mukaan juttuja, jotka joku on omaksi tai muiden huviksi keksinyt. Olisivat kertomukset niin sanotusti todennettavissa.Joo sähköposti on varmaan ihan jees. Jokiranta kylläkin tarvitsee todisteita ja tutkimusaineistoa. Siis hänen mukaansa jos 7 päivän sisällä lääkkeen ottamisesta voi havaita aktiiveja matoja, niin on kyse lääkeresistanssista. Kuitenkin hän tarvitsee niitä matoja ja munia, jotta pystyy asiaa tutkimaan. Matoja pitäisi siis saada kiinni. Pitäisi varmaan olla häneen vielä yhteydessä, jotta voisi selvittää onko hän todella kiinnostunut tutkimaan asiaa. mailiosoite on [email protected] Muistaakseni..
Hän on töissä Helsingin yliopistossa. - kolme vuotta
maan matonen kirjoitti:
Mä olen jo puolivuotta epätoivoisesti kokeillut kaikki konstit mitä olen saanut apteekista(Kolmet eri lääkkeet ja useaan kertaan), luontaistuotekaupasta ja netistä. Ja monta yötä oon surffaillut etsien kaiken mahdollisen kihomadoista. No tämä on nyt viimeisin "löytöni" ja tätä jatketaan.
Niin tilasin Finnmsm:ltä jauheen, sitä myy myös Ryytihyppynen ja muutkin.
Ja olen myös vahvasti sitä mieltä, että madot pystyy lisääntymään suolessa. Sen todistaa sekin, että ne elää virtsaputkessa ja emättimessä eli munivat sinne ja siellä ne munat kasvaa; ei niitä tarvitsekaan niellä.
Mulla oli matoja edellisen kerran vuonna 2000 ja kerta-annos Pyrviniä riitti: seuraavana aamuna oli kutina mennyt ja pysyi poissa. Enkä tehnyt muuta kuin vaihdoin lakanat ja pesin pinnat. Yksinkertaista.
Tämä matokanta on varmaan jonkun ulkomaantuliainen: niin moneen kertaan myrkytetty ettei siihen mikään tunnu tehoavan.
Ei varmasti ole sitä samaa mihin joku Pyrvin tehoaa.
Varmasti tartuntatutien asiantuntijat on perillä näistä, tavalliset yleislääkärit ei..Täällä myös matojen kanssa taisteltu jo kolme vuotta. Aluksi olin aktiivinen ja kokeilin valkosipulit, papaijat, pyrvinit, zentelit, vermoxit ja kaiken muun mahdollisen... Sitten luovutin vähän ja jatkoin vain jatkuvalla siivouslinjalla. Välillä olen kokeillut vermoxia, muta lohduttomin tuloksin. Miehellä vähän kutinaa, mikä saattaa johtua ylihygieniasta. Lasten pyllyt pestään aamuin illoin ja vaihdetaan yövaatteet joka yö. Lapsilla ei ole ollut oireita pitkiin aikoihin ja iltaisin en ole tavannut matoja pyllyssä, vaikka olen kuinka metsästänyt. Perheen äitinä niitä on ehkä tod.näk. vain minulla. Olen myös minäkin tullut siihen tulokseen, että madot pystyvät lisääntymään suolessa ilman suun kautta menevää reittiä. Tämä on suorastaan helvettiä.. Täytyy kokeilla tuota msm rikkiä. Olen valmis kokeilemaan ihan mitä vain.
- onnetonta
kihis kirjoitti:
Mielestäni olisi helpointa kerätä s-postiste kokemuksia näistä mato-ongelmista. Joku toimisi vastuuhenkilönä, jolle s-postise toimitettaisiin omakohtaiset kokemukset.
Olisitteko siinä vaiheessa valmiita käyttämään omia nimiänne? Jos tätä yhteenvetoa sitten toimittaisi Jokirannalle, olisi mielestäni uskottavampaa. Tällä foorumilla kuitenkin liikkuu kaikenlaista porukkaa, joiden tarkoitusperistä ei tiedä. Ettei sitten tule mukaan juttuja, jotka joku on omaksi tai muiden huviksi keksinyt. Olisivat kertomukset niin sanotusti todennettavissa.Jos joku vaan jaksaa lähteä viemään asiaa
eteenpäin niin voisin varmaan kertoa
omista kokemuksistani. Uskottavuuden vuoksi
on vaikea anonyyminä esittää tällaisia juttuja
jollekin tutkijalle, mutta miten sitten omalla
nimellä mukana oleminen käytännössä toimis...
täytyy vähän sulatella asiaa. Olis kyllä hyvä
jos asiaa tutkittais niin saisi ehkä sitten
itsekin selityksen siihen, että miksei lääkkeet
tehoa ja onko mitään vielä tehtävissä. - Täysin kyllästynyt
onnetonta kirjoitti:
Jos joku vaan jaksaa lähteä viemään asiaa
eteenpäin niin voisin varmaan kertoa
omista kokemuksistani. Uskottavuuden vuoksi
on vaikea anonyyminä esittää tällaisia juttuja
jollekin tutkijalle, mutta miten sitten omalla
nimellä mukana oleminen käytännössä toimis...
täytyy vähän sulatella asiaa. Olis kyllä hyvä
jos asiaa tutkittais niin saisi ehkä sitten
itsekin selityksen siihen, että miksei lääkkeet
tehoa ja onko mitään vielä tehtävissä.Käskekää ihmiset oikeesti lääkäreitä tekemään siitä lääkkeestä haittailmoituksia. Sekin vie asiaa eteenpäin osaltaan. Tärkeä asia.
- onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Käskekää ihmiset oikeesti lääkäreitä tekemään siitä lääkkeestä haittailmoituksia. Sekin vie asiaa eteenpäin osaltaan. Tärkeä asia.
Olen käynyt tän asian takia aika monta kertaa
lääkärissä (eri tyypeilläkin) ja käsitys on
kyllä se, että lääkärit eivät usko ettei lääke
tehoa. Heidän mielestään kyse on uusintatartunnasta
tai siitä ettei hygieniaohjeita noudateta. - Täysin kyllästynyt
onnetonta kirjoitti:
Olen käynyt tän asian takia aika monta kertaa
lääkärissä (eri tyypeilläkin) ja käsitys on
kyllä se, että lääkärit eivät usko ettei lääke
tehoa. Heidän mielestään kyse on uusintatartunnasta
tai siitä ettei hygieniaohjeita noudateta.Mä tiedän, että lääkärit ei meinaa uskoa. Uskomatonta se onkin. Mutta mä oon sanonu, että oon tehny kaikki siivoukset kymmeneen kertaan ja ottanu annostukseen nähden moninkertasia määriä lääkettä, eikä oireet ole missään vaiheessa edes katkenneet. Ja näin olen todella tehnyt. Selvähän se on ettei se siivouksesta ole silloin kiinni. Niiden kanssa on vaan pakko olla tiukka ja sanoa, että se ei ole nyt hänen näkemyksestään kiinni.
- 3lapsen äiti
kolme vuotta kirjoitti:
Täällä myös matojen kanssa taisteltu jo kolme vuotta. Aluksi olin aktiivinen ja kokeilin valkosipulit, papaijat, pyrvinit, zentelit, vermoxit ja kaiken muun mahdollisen... Sitten luovutin vähän ja jatkoin vain jatkuvalla siivouslinjalla. Välillä olen kokeillut vermoxia, muta lohduttomin tuloksin. Miehellä vähän kutinaa, mikä saattaa johtua ylihygieniasta. Lasten pyllyt pestään aamuin illoin ja vaihdetaan yövaatteet joka yö. Lapsilla ei ole ollut oireita pitkiin aikoihin ja iltaisin en ole tavannut matoja pyllyssä, vaikka olen kuinka metsästänyt. Perheen äitinä niitä on ehkä tod.näk. vain minulla. Olen myös minäkin tullut siihen tulokseen, että madot pystyvät lisääntymään suolessa ilman suun kautta menevää reittiä. Tämä on suorastaan helvettiä.. Täytyy kokeilla tuota msm rikkiä. Olen valmis kokeilemaan ihan mitä vain.
Meillä ollut myös matovaivaa toista vuotta kokeiltu pyrvinit, papaijaa, aloeveraa. En halua yhtään turhaa lääkekuuria, eli näiden viestien perusteella vermox on tehoton, eli en hae siihen reseptiä.
Saako tuota msm käyttää myös lapsille? Olen nyt käyttänyt lapsille iltaisin kookosöljyä, johon sekoitettu muutama tippa laventelia, sitä peppureikään niin ei uskalla madot ilmestyä, mutta miten ne saisi elimistöstä kokonaan hävitettyä, siihen kaipaisin tietoa ja vinkkiä. kookosöljyä voisi syödä sisäisestikin mutta kun siinä niin voimakas haju, että lapset oksentaa sen. - kihis
onnetonta kirjoitti:
Jos joku vaan jaksaa lähteä viemään asiaa
eteenpäin niin voisin varmaan kertoa
omista kokemuksistani. Uskottavuuden vuoksi
on vaikea anonyyminä esittää tällaisia juttuja
jollekin tutkijalle, mutta miten sitten omalla
nimellä mukana oleminen käytännössä toimis...
täytyy vähän sulatella asiaa. Olis kyllä hyvä
jos asiaa tutkittais niin saisi ehkä sitten
itsekin selityksen siihen, että miksei lääkkeet
tehoa ja onko mitään vielä tehtävissä.Ehkä se on sittenkin helpompi, että kukin laittaa henkilökohtaisesti s-postia Jokirannalle tästä asiasta. Kun me kaikki olemme kuitenkin toisillemme täysin tuntemattomia ja anonyymeinä täällä kirjoitamme, hankala ruvata tällaista asiaa vetämään. Tai siis että helposti sitten kaatuu johonkin..
Minä ainakin aion kirjoittaa ihan näinä päivinä, kunhan vain on siivoukselta aikaa ;) Pyrvin ei todellakaan tehoa, päinvastoin tuntuu, että itselläkin oireet vain pahentuneet. Minä sain ja hain tänään Vermoxia, ja sitä koko perhe otti. Toivottavasti se auttaa!!
Välillä tuntuu ihan toiveikkaalta, että totta kai tässä vielä voitolle päästään. Sitten taas tulee tänne ketjuun lukemaan, miten joillakin teillä taistelu on jatkunut vuosia.. Miten olette jaksaneet?!? Epätoivo meinaa iskeä.
Mutta siis, viestiä täytyy laittaa eteenpäin tämän viheliäisen vaivan todellisesta luonteesta. Turha sitä tässä ketjussa on märehtiä! Tai siis ei tietenkään ihan turha, saahan täältä vertaistukea :)
Apteekkarille kerroin meidän Pyrvin-kokeiluistamme ja lupasi kertoa eteenpäin Orionin edustajalle. Täytyy laittaa vielä henk.koht.palautetta Orionille. Ja sitä sähköpostia myös Jokirannalle! - täysin epätoivoinen
3lapsen äiti kirjoitti:
Meillä ollut myös matovaivaa toista vuotta kokeiltu pyrvinit, papaijaa, aloeveraa. En halua yhtään turhaa lääkekuuria, eli näiden viestien perusteella vermox on tehoton, eli en hae siihen reseptiä.
Saako tuota msm käyttää myös lapsille? Olen nyt käyttänyt lapsille iltaisin kookosöljyä, johon sekoitettu muutama tippa laventelia, sitä peppureikään niin ei uskalla madot ilmestyä, mutta miten ne saisi elimistöstä kokonaan hävitettyä, siihen kaipaisin tietoa ja vinkkiä. kookosöljyä voisi syödä sisäisestikin mutta kun siinä niin voimakas haju, että lapset oksentaa sen.Ihanaa, nyt mun elämä on pelastettu. Mä aivan itken tällä. En siis ole yksin tän rasittavan asian kanssa.
Eli meillä viime kesänä alkoi kihomatotartunta. Ensin kouluikäisillä ja sitten itse aloin oirehtia ja lopulta löytyi vuoden ikäiseltä taaperoltakin.
Joulukuussa kouluikäisiltä loppui oireet, mutta minulla ja nuorimmalla lapsella tää "kirous" jatkuu edelleen.
Lääkkeet ei tehoa ainakaan minuun. On kyllä varmaan joku extra-super sitkeä laji. Myönnän ottavani lääkkeitä välillä kolmenkin päivän välein ja yli tuon kilo-suosituksen, näin saan edes jotain helpotusta muutamaksi päiväksi. Lapselle tokikaan en ylitä ohje-annostuksia.
Käsistä on jo nahka pesty pilalle (ei varmaan koskaan iho palaudu hyväksi). Pyykkiä pesen jatkuvasti. kaikki lakanat, alusvaatteet ym. aina 90 astees ja kaikki muut vähintään 60 astees. Voin sanoa, että paljon on tullut pilattua vaatteita.
Mutta ei tämä painajainen taida loppua koskaan. Mielenterveys on jo mennyt, välillä ahdistaa niin, että on täytynyt ottaa rauhoittavia. Seksielämä on menetetty. Seuraavaksi menee varmaan avioliitto. Ja kaikki helvetin kihomatojen takia.
Tuntuu kyllä, ettei lääkärit ole oikein ajantasalla tässä ongelmassa. Eli eivät usko näin sitkeisiin kantoihin ja siihen, että voisivat lisääntyä elimistössä jatkuvasti, ilman uutta tartuntaa.
Lohduttaa tietää, että sama ongelma on muillakin, ettei vain ole itse tulossa hulluksi, vaikka siltä välillä tuntuukin.
Odotan vain että josku saisi elää ilman näitä ällöjä matoja. - onnetonta
täysin epätoivoinen kirjoitti:
Ihanaa, nyt mun elämä on pelastettu. Mä aivan itken tällä. En siis ole yksin tän rasittavan asian kanssa.
Eli meillä viime kesänä alkoi kihomatotartunta. Ensin kouluikäisillä ja sitten itse aloin oirehtia ja lopulta löytyi vuoden ikäiseltä taaperoltakin.
Joulukuussa kouluikäisiltä loppui oireet, mutta minulla ja nuorimmalla lapsella tää "kirous" jatkuu edelleen.
Lääkkeet ei tehoa ainakaan minuun. On kyllä varmaan joku extra-super sitkeä laji. Myönnän ottavani lääkkeitä välillä kolmenkin päivän välein ja yli tuon kilo-suosituksen, näin saan edes jotain helpotusta muutamaksi päiväksi. Lapselle tokikaan en ylitä ohje-annostuksia.
Käsistä on jo nahka pesty pilalle (ei varmaan koskaan iho palaudu hyväksi). Pyykkiä pesen jatkuvasti. kaikki lakanat, alusvaatteet ym. aina 90 astees ja kaikki muut vähintään 60 astees. Voin sanoa, että paljon on tullut pilattua vaatteita.
Mutta ei tämä painajainen taida loppua koskaan. Mielenterveys on jo mennyt, välillä ahdistaa niin, että on täytynyt ottaa rauhoittavia. Seksielämä on menetetty. Seuraavaksi menee varmaan avioliitto. Ja kaikki helvetin kihomatojen takia.
Tuntuu kyllä, ettei lääkärit ole oikein ajantasalla tässä ongelmassa. Eli eivät usko näin sitkeisiin kantoihin ja siihen, että voisivat lisääntyä elimistössä jatkuvasti, ilman uutta tartuntaa.
Lohduttaa tietää, että sama ongelma on muillakin, ettei vain ole itse tulossa hulluksi, vaikka siltä välillä tuntuukin.
Odotan vain että josku saisi elää ilman näitä ällöjä matoja.Et ole yksin ja ihan tutulta kuulostaa nuo kuvailemasi ongelmat, ikävä kyllä.
Olen nyt itse tullut siihen tulokseen, että alan
vähitellen normalisoimaan siivousta ja
pyykkäystä, koska olen vakuuttunut siitä siltä
sama tartunta vaan päällä itsellä koko ajan.
Kysymys ei siis ole siitä että sais uusintatartunnan siksi ettei ole siivonnut tms kunnolla.
Yritän tietysti pitää sellaista hygieniaa yllä etten tartuttaisi muita, mutta en enää esim. silitä alus- ja yövaatteita niin kuin olen tähän asti tehnyt. Ei tätä muuten enää jaksa. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Et ole yksin ja ihan tutulta kuulostaa nuo kuvailemasi ongelmat, ikävä kyllä.
Olen nyt itse tullut siihen tulokseen, että alan
vähitellen normalisoimaan siivousta ja
pyykkäystä, koska olen vakuuttunut siitä siltä
sama tartunta vaan päällä itsellä koko ajan.
Kysymys ei siis ole siitä että sais uusintatartunnan siksi ettei ole siivonnut tms kunnolla.
Yritän tietysti pitää sellaista hygieniaa yllä etten tartuttaisi muita, mutta en enää esim. silitä alus- ja yövaatteita niin kuin olen tähän asti tehnyt. Ei tätä muuten enää jaksa.Täysin epätoivoiselle: Yritä edes tuota Vermoxia, voihan olla että se teille tepsii.
Pyrvin ei todellakaan tehoa.
Me jatketaan edelleen MSM-linjalla. Nyt tuli takapakkia, kun kuoriutui uusi sukupolvi ja kutina muuttui ihan kamalaksi. Muutaman päivän kärsittyäni keksin, että hain apteekista peräruiskupussin eli suolihuuhtelupussin, jota mm. paastossa käytetään. Laitoin veteen lusikallisen MSM:ää ja huuhtelin sillä emättimen ja peräsuolen.
Voitte uskoa, että tulos molemmista päistä oli näkemisen arvoinen... Nyt olen tehnyt sen aamuin illoin ja taas tämän kanssa pärjää.
Syöntiannokseni olen nostanut 3 teelusikalliseen (itsellä) eli lusikallinen joka ruuan jälkeen.. Sitä odottaa nopeaa vaikutusta ja kun sitä ei tule niin kyllästyy.
Onko kukaan muu testaamassa tätä?? Vertaistukea kaipailen tähänkin..
Niin ja sitkeässä meissä istuu ajatus, että siivoaminen tämän taudin vie. Ei vie, kyllä ne on sisältä häädettävä eka. Myös monta koneellista vaatteita 90 pilanneena olen nyt palannut 40 pesuun, vain lakanat pesen 70 asteessa ja alushousut 60. Ja vasta kun kutina lakkaa alkaa meillä tehosiivous, sen olen nyt päättänyt. - kihis
onnetonta kirjoitti:
Miten keksit tän jutun? Entäs mistä paikasta
tilasit?..ainakin helpottavan oireita. Lapset ei ole valitelleet nyt yhtään, itsellä jonkin verran on vielä oireita. Vähentynyt kuitenkin mielestäni. Kuolleita matoja on tullut itseltä ja lapsilta hirveästi..
Maan matonen: tänään posti toi tilaamani MSM:n, mutta en ole sitä vielä testannut. Täytyy ensin perehtyä ohjeisiin. Ajattelin sitä kuitenkin testata ainakin itse, huolimatta Vermoxin toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Tuskin siitä haittaakaan on. Vaan katsotaan nyt mitä lähipäivät tuo tällä rintamalla tullessaan.
Voimia kaikille tästä vaivasta kärsiville! Koitetaan vain jaksaa pysyä positiivisina. Kaikille elämä tuo välillä eteen vastoinkäymisiä: jos ei kihomatoja, niin jotain muuta. Tärkeintä on lopulta oma suhtautuminen vaikeuksiin ja koko elämään. Niillä korteilla pelataan, jotka meille on jaettu. Ei tähän vaivaan kukaan (ainakaan tietääkseni) ole kuitenkaan kuollut. Eikä missään tapauksessa tämän takia parisuhdettakaan kannata menettää! Nautitaan aurinkoisista kevätpäivistä!! - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Mä olen jo puolivuotta epätoivoisesti kokeillut kaikki konstit mitä olen saanut apteekista(Kolmet eri lääkkeet ja useaan kertaan), luontaistuotekaupasta ja netistä. Ja monta yötä oon surffaillut etsien kaiken mahdollisen kihomadoista. No tämä on nyt viimeisin "löytöni" ja tätä jatketaan.
Niin tilasin Finnmsm:ltä jauheen, sitä myy myös Ryytihyppynen ja muutkin.
Ja olen myös vahvasti sitä mieltä, että madot pystyy lisääntymään suolessa. Sen todistaa sekin, että ne elää virtsaputkessa ja emättimessä eli munivat sinne ja siellä ne munat kasvaa; ei niitä tarvitsekaan niellä.
Mulla oli matoja edellisen kerran vuonna 2000 ja kerta-annos Pyrviniä riitti: seuraavana aamuna oli kutina mennyt ja pysyi poissa. Enkä tehnyt muuta kuin vaihdoin lakanat ja pesin pinnat. Yksinkertaista.
Tämä matokanta on varmaan jonkun ulkomaantuliainen: niin moneen kertaan myrkytetty ettei siihen mikään tunnu tehoavan.
Ei varmasti ole sitä samaa mihin joku Pyrvin tehoaa.
Varmasti tartuntatutien asiantuntijat on perillä näistä, tavalliset yleislääkärit ei..Kertokaas nyt vielä te, jotka olette pitkään
(jopa vuosia?) kärsineet madoista, että miten
paljon annatte jutun vaikuttaa elämään?
Siis esim. päästättekö lapsia yökylään tai
käyttekö itse sukulaisten ja tuttavien luona
kyläilemässä? Minusta on aika kohtuutonta rajoittaa kuukausi- tai vuositolkulla lapsen normaalia elämää, jos madoista ei pääse eroon. Itse tässä yrittää kaikkensa, lääkäreissä on käyty, mutta heiltä loppuu tiedot ja keinot.
En tosiaankaan haluaisi tartuttaa tätä
inhottavaa riesaa keneenkään, ja itse ollaan
tämä alunperin saatu juuri yökyläilyn yhteydessä.
Mutta toisaalta en ymmärrä miten lasta voi
estää nauttimasta elämästä normaalisti, eihän
tartunta hänen syynsä ole ja muutenkin jo
kärsii siitä. Miten olette ratkaisseet tän
ongelman? - zeila
kihis kirjoitti:
..ainakin helpottavan oireita. Lapset ei ole valitelleet nyt yhtään, itsellä jonkin verran on vielä oireita. Vähentynyt kuitenkin mielestäni. Kuolleita matoja on tullut itseltä ja lapsilta hirveästi..
Maan matonen: tänään posti toi tilaamani MSM:n, mutta en ole sitä vielä testannut. Täytyy ensin perehtyä ohjeisiin. Ajattelin sitä kuitenkin testata ainakin itse, huolimatta Vermoxin toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Tuskin siitä haittaakaan on. Vaan katsotaan nyt mitä lähipäivät tuo tällä rintamalla tullessaan.
Voimia kaikille tästä vaivasta kärsiville! Koitetaan vain jaksaa pysyä positiivisina. Kaikille elämä tuo välillä eteen vastoinkäymisiä: jos ei kihomatoja, niin jotain muuta. Tärkeintä on lopulta oma suhtautuminen vaikeuksiin ja koko elämään. Niillä korteilla pelataan, jotka meille on jaettu. Ei tähän vaivaan kukaan (ainakaan tietääkseni) ole kuitenkaan kuollut. Eikä missään tapauksessa tämän takia parisuhdettakaan kannata menettää! Nautitaan aurinkoisista kevätpäivistä!!Moips
Oon nyt ite kärsiny madoista viime syksystä asti, kokeillut pyrvinin, vermoxin x3, joista 2x ns. tehokuuri, suolistonpuhdistuskuurin luontaistuotekaupasta papaijatabletit. Kuten arvaatte mistään ei oo ollu apua. Lääkäri pitää vainoharhasena hulluna ja otettiin jo labranäytekin, joka oli (ylläri) negatiivinen. Silti ne madot vaan myllää, kummallista...
Tätä keskustelua lähes päivittäin seuranneena pyysin reseptiä pyrantelipamoaattiin. Se ois tullu maksaan yli 100 euroo, joten päätin nyt kokeilla ensin tätä rikkijauhetta. Toista päivää vasta otan, joten tuloksista ei vielä voi sanoo. En kuitenka myöskään usko että siivouksesta tai sen puutteesta olis kiinni vaikken ookkaan enää jaksanu sillai siivota ku aluks. Sorruin nyt kummiski ostaan sellasen höyryimurin (törkykallis!!!) ku aattelin et jos sillä sais tuhottua mahdolliset patjassa tms. olevat munat. Ei tätä kyllä oikein enää jaksais... Ja jos ei mielenterveys ookaan ihan vielä menny, niin ainakin rahat on pian!
Lääkärin asenne on ollu karmee, melkein nauraa päin naamaa, eikä tietooka löydy. Ite on pitäny kaikki selvittää. Onneks on tää keskustelu!Kyllä tässä olis jo hulluks tullutkin jos ei tietäis että muilla on samoja ongelmia!
Toivon, toivon, toivon että tästä MSM:stä olis apua ja kun imuri vielä saapuu niin höyryputsaan KAIKEN. Varmaan irtoo tapetitki seinistä ku vauhtiin pääsee...=)
Jatkakaa ihmiset tänne kirjottelua ja kertokaa omista kokemuksistanne ja kokeilemisenarvosista jutuista. Jos me yhdessä löydettäis joku ratkasu kun lääkäreistäkään ei tunnu pahemmin apua olevan! - maan matonen
zeila kirjoitti:
Moips
Oon nyt ite kärsiny madoista viime syksystä asti, kokeillut pyrvinin, vermoxin x3, joista 2x ns. tehokuuri, suolistonpuhdistuskuurin luontaistuotekaupasta papaijatabletit. Kuten arvaatte mistään ei oo ollu apua. Lääkäri pitää vainoharhasena hulluna ja otettiin jo labranäytekin, joka oli (ylläri) negatiivinen. Silti ne madot vaan myllää, kummallista...
Tätä keskustelua lähes päivittäin seuranneena pyysin reseptiä pyrantelipamoaattiin. Se ois tullu maksaan yli 100 euroo, joten päätin nyt kokeilla ensin tätä rikkijauhetta. Toista päivää vasta otan, joten tuloksista ei vielä voi sanoo. En kuitenka myöskään usko että siivouksesta tai sen puutteesta olis kiinni vaikken ookkaan enää jaksanu sillai siivota ku aluks. Sorruin nyt kummiski ostaan sellasen höyryimurin (törkykallis!!!) ku aattelin et jos sillä sais tuhottua mahdolliset patjassa tms. olevat munat. Ei tätä kyllä oikein enää jaksais... Ja jos ei mielenterveys ookaan ihan vielä menny, niin ainakin rahat on pian!
Lääkärin asenne on ollu karmee, melkein nauraa päin naamaa, eikä tietooka löydy. Ite on pitäny kaikki selvittää. Onneks on tää keskustelu!Kyllä tässä olis jo hulluks tullutkin jos ei tietäis että muilla on samoja ongelmia!
Toivon, toivon, toivon että tästä MSM:stä olis apua ja kun imuri vielä saapuu niin höyryputsaan KAIKEN. Varmaan irtoo tapetitki seinistä ku vauhtiin pääsee...=)
Jatkakaa ihmiset tänne kirjottelua ja kertokaa omista kokemuksistanne ja kokeilemisenarvosista jutuista. Jos me yhdessä löydettäis joku ratkasu kun lääkäreistäkään ei tunnu pahemmin apua olevan!Tarkistitko hinnan apteekista? Meillekin lääkäri sanoi Zentelistä, että se on yli 20,- kappale ja saatiin muistaakseni 3,-/kpl eli lääkekorvaus alentaa hintaa...
Tossa linkissä mainitaan kauppanimeksi Antiminth, tarkista.
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_artikkeli=mbi00395
ja muitakin kiinnostavia:
http://filha-fi-bin.directo.fi/@Bin/e51c8e7618b203c5a91a6dfbf80df3d9/1209038290/application/pdf/1547678/Salo 6.11.2006-1.pdf
http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Parasiitti-infektiot - zeila
maan matonen kirjoitti:
Tarkistitko hinnan apteekista? Meillekin lääkäri sanoi Zentelistä, että se on yli 20,- kappale ja saatiin muistaakseni 3,-/kpl eli lääkekorvaus alentaa hintaa...
Tossa linkissä mainitaan kauppanimeksi Antiminth, tarkista.
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_artikkeli=mbi00395
ja muitakin kiinnostavia:
http://filha-fi-bin.directo.fi/@Bin/e51c8e7618b203c5a91a6dfbf80df3d9/1209038290/application/pdf/1547678/Salo 6.11.2006-1.pdf
http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Parasiitti-infektiotNäin kerrottiin apteekista. Suomeen ei oo kuulemma saatavilla Antiminthiä vaan vastaava lääke on Helmex, jota olisivat tilanneet Saksasta. Siihen tarvitaan joku erityislupa joka olis tehny noin 10e lisää hintaan. Sit kerta-annos makso jonku 50e ja se pitää tottakai ottaa kaks kertaa eli yli sata euroo yhteensä... Näin ainaki mulle kerrottiin ku apteekin täti selvitti. Eivät olleet kuulleetkaan tästä ennen siellä, niinku ei ollu lääkärikään. Asun kyl melko pienes kaupungissa, liekö tolla asiaan merkitystä.
- maan matonen
zeila kirjoitti:
Näin kerrottiin apteekista. Suomeen ei oo kuulemma saatavilla Antiminthiä vaan vastaava lääke on Helmex, jota olisivat tilanneet Saksasta. Siihen tarvitaan joku erityislupa joka olis tehny noin 10e lisää hintaan. Sit kerta-annos makso jonku 50e ja se pitää tottakai ottaa kaks kertaa eli yli sata euroo yhteensä... Näin ainaki mulle kerrottiin ku apteekin täti selvitti. Eivät olleet kuulleetkaan tästä ennen siellä, niinku ei ollu lääkärikään. Asun kyl melko pienes kaupungissa, liekö tolla asiaan merkitystä.
Kannattais soittaa jonnekin suureen apteekkiin, niillä voi olla sitä jopa varastossa. Toi hinta on varmaan se jos lähdetään paria tablettia tilaamaan ulkomailta.
Me on nyt 2 vk syöty MSM:ää ja tänään tajusin, että mittalusikkani on liian pieni. Eli jos mittaatte tavalisella teelusikalla, ottakaa suurin mitä löytyy, että saatte tuon 10000 mg päivässä.
Me otetaan nyt kukkura teelusikallinen kolmasti päivässä ruuan jälkeen.
Täytyy varmaan tästä alkaa uudestaan laskemaan se 3 vk, kun tuli syötyä liian pientä annostusta.. Harmittaa!!
Mutta jotain hyväääkin: kutina on taas vähenemään päin. En tiedä onko toi emättimen huuhtelu auttanut siihen vai molemmat vaan yhdessä.
matoja kyllä näkyy edelleen. - zeila

matoja kyllä näkyy edelleen.Kokeilen ensin tän MSM:n jos siitä apu löytyis. Jos ei, niin täytynee selvittää isommista apteekeista ton pyrantelipamoaatin saatavuus ja hinta. Onko jollain muulla siitä jo kokemusta? Siis että lieneekö sitten siitäkään apua...
Mä oon mitannu MSM:n ihan mittalusikalla. Miten suureks aiotte kasvattaa sen annostuksen? Kun varsinaisissa jauheen mukana tulleissa ohjeissa puhutaan et annostusta pitää kasvattaa kunnes vatsa menee löysäks ja sit pienentää annostus siihen mitä oli ennen ripulia ja pysyy siinä. Päteekö tää vaan kroonisen kivun hoitoon, vai pitäiskö matojen häätöö ajatellen toimii myös näin? Annostushan saattaa tolla periaatteella nousta korkeemmaks ku 10000mg. Maan matonen sun ohjehan oli ilmeisesti jostain jenkkilästä. Onko se siis tarkka ohje just matojen häätöön? - maan matonen
zeila kirjoitti:
Kokeilen ensin tän MSM:n jos siitä apu löytyis. Jos ei, niin täytynee selvittää isommista apteekeista ton pyrantelipamoaatin saatavuus ja hinta. Onko jollain muulla siitä jo kokemusta? Siis että lieneekö sitten siitäkään apua...
Mä oon mitannu MSM:n ihan mittalusikalla. Miten suureks aiotte kasvattaa sen annostuksen? Kun varsinaisissa jauheen mukana tulleissa ohjeissa puhutaan et annostusta pitää kasvattaa kunnes vatsa menee löysäks ja sit pienentää annostus siihen mitä oli ennen ripulia ja pysyy siinä. Päteekö tää vaan kroonisen kivun hoitoon, vai pitäiskö matojen häätöö ajatellen toimii myös näin? Annostushan saattaa tolla periaatteella nousta korkeemmaks ku 10000mg. Maan matonen sun ohjehan oli ilmeisesti jostain jenkkilästä. Onko se siis tarkka ohje just matojen häätöön?Joo madoille- ja siinä puhuttiin vain 10000 mg:sta. Mutta eihän siitä mitään haittaakaan ole,jos sitä enemmän syö. Tärkeintä lienee, ettei jää sen alle.
"MSM has demonstrated anti-parasitic activity against many types of intestinal worms.
MSM appears to block the interface between the parasite and the host by competing with the intestinal parasite for binding sites at the surface of the mucous membrane. Intestinal parasites may find this MSM “film” impenetrable and may therefore be unable to cling to the mucous membranes of the intestines. This causes them to be flushed out of the body. Intestinal parasites that are known to be affected by MSM include Giardia, Trichomas, roundworms, Enterobius and others.
Dosage:
10,000 mg per day for three or four weeks, followed by a maintenance dose of 3,000 mg per day to prevent re-infection." - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Joo madoille- ja siinä puhuttiin vain 10000 mg:sta. Mutta eihän siitä mitään haittaakaan ole,jos sitä enemmän syö. Tärkeintä lienee, ettei jää sen alle.
"MSM has demonstrated anti-parasitic activity against many types of intestinal worms.
MSM appears to block the interface between the parasite and the host by competing with the intestinal parasite for binding sites at the surface of the mucous membrane. Intestinal parasites may find this MSM “film” impenetrable and may therefore be unable to cling to the mucous membranes of the intestines. This causes them to be flushed out of the body. Intestinal parasites that are known to be affected by MSM include Giardia, Trichomas, roundworms, Enterobius and others.
Dosage:
10,000 mg per day for three or four weeks, followed by a maintenance dose of 3,000 mg per day to prevent re-infection."Mites tää annostus nyt sitten menee, eikö
10 000 mg ole 10 grammaa? Oletteko näin
paljon syöneet sitä per päivä? - riitax2
maan matonen kirjoitti:
Täysin epätoivoiselle: Yritä edes tuota Vermoxia, voihan olla että se teille tepsii.
Pyrvin ei todellakaan tehoa.
Me jatketaan edelleen MSM-linjalla. Nyt tuli takapakkia, kun kuoriutui uusi sukupolvi ja kutina muuttui ihan kamalaksi. Muutaman päivän kärsittyäni keksin, että hain apteekista peräruiskupussin eli suolihuuhtelupussin, jota mm. paastossa käytetään. Laitoin veteen lusikallisen MSM:ää ja huuhtelin sillä emättimen ja peräsuolen.
Voitte uskoa, että tulos molemmista päistä oli näkemisen arvoinen... Nyt olen tehnyt sen aamuin illoin ja taas tämän kanssa pärjää.
Syöntiannokseni olen nostanut 3 teelusikalliseen (itsellä) eli lusikallinen joka ruuan jälkeen.. Sitä odottaa nopeaa vaikutusta ja kun sitä ei tule niin kyllästyy.
Onko kukaan muu testaamassa tätä?? Vertaistukea kaipailen tähänkin..
Niin ja sitkeässä meissä istuu ajatus, että siivoaminen tämän taudin vie. Ei vie, kyllä ne on sisältä häädettävä eka. Myös monta koneellista vaatteita 90 pilanneena olen nyt palannut 40 pesuun, vain lakanat pesen 70 asteessa ja alushousut 60. Ja vasta kun kutina lakkaa alkaa meillä tehosiivous, sen olen nyt päättänyt.ei mulla mitään mato-ongelmia, tilasin tuota msm-rikkijauhetta kun ranneleikkauksen jälkeen on sormien nivelet kipeät ja turvonneet ja lisäksi tuli ns jäätynyt olkapää. käyttänyt viisi päivää. kolmannen päivän jälkeen olin fysioterap ja sanoi että käsi näyttää paljon paremmalta ja sormien liikkuvuus parantunut sentillä.
mulle vaan iski kova päänsärky, mitä en normaalisti pode koskaan. kiitos sun viestin on kuten arvelinkin, kuuluu aloitusoireisiin. luja on mun uskoni tuotteeseen, yllättävän vähän löytyi netistä osumia, vaikka on ollut käytössä yli 30 v. tietty lääkärit on hiljaa kun msm on niin halpaa että työttömänäkin pystyin tilaamaan.
toivottavasti molemmat paranemme vaivoistamme ja voimme levittää tietoutta hyvästä ja turvallisesta tuotteesta näin netitse.
terv [email protected]
- onnetonta
Nyt on taas kuultu lääkäreiltä että
kysymyksessä on aina uusintatartunta eikä
se ettei lääkkeet auta. Eli mitään muuta
ei ole tarjolla kuin vermoxia, eikä
sitäkään edes tehokuurina. Seuraavaksi ei
tule vermoxiakaan ellei labranäytteellä
pysty todistamaan että matoja on.
En siis usko että haittailmoitusten tekeminen lääkkeistä autta yhtään mitään. Täytyy siis
ilmeisesti vaan yrittää sopeutua noihin matoihin
ja toivoa että ne joskus häipyvät. Lääkärissä
en kyllä jaksa enää käydä tän asian takia,
koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Minä en edelleenkään tajua sitä että miten kyseessä voi olla uusintatartunta jos oireet eivät
häviä lääkkeen oton jälkeen ollenkaan.- onnettomalle
Oletko yrittänyt pyydystää matoa todisteeksi heti lääkkeen ottamista seuraavina päivinä? Sen kiikutat sitten saman tein lääkäriin/labraan. Luulisi jo riittävän todisteeksi lääkkeen tehottomuudesta, koska varmaan lääkärikin ymmärtää, ettei niin lyhyessä ajassa voi olla kyse uudesta tartunnasta.
- onnetonta
onnettomalle kirjoitti:

Juuri näin olen suunnitellut seuraavaksi tekeväni...
- maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Juuri näin olen suunnitellut seuraavaksi tekeväni...
Ohjeessa luki, että 1 kukkurainen teelusikka on noin 5 g (5000 mg) eli eihän se ole kuin 2 kukkuralusikallista tai se 3 lusikallista.
On kuulemma ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että kihomadon munat eivät näy näytteessä. Yritä saada kakkanäyte ja sano, että haluat tietää, mitä matoja sulla on jos ne kerran ei oo kihomatoja. Ja laita siihen näytteeseen sellainen pala, että varmasti on siinä mato (elävänä tai kuolleena).
Ja pyydystä vedestä vielä kelluvia kuolleita mukaan..
Tässä on kyllä ihan viralliset ohjeet alempana ;)
http://huslab.fi/ohjekirjan_liitteet/potilasohjeet/_suomi/kihomatonayte.pdf
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_artikkeli=mbi00376#s5 - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Ohjeessa luki, että 1 kukkurainen teelusikka on noin 5 g (5000 mg) eli eihän se ole kuin 2 kukkuralusikallista tai se 3 lusikallista.
On kuulemma ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että kihomadon munat eivät näy näytteessä. Yritä saada kakkanäyte ja sano, että haluat tietää, mitä matoja sulla on jos ne kerran ei oo kihomatoja. Ja laita siihen näytteeseen sellainen pala, että varmasti on siinä mato (elävänä tai kuolleena).
Ja pyydystä vedestä vielä kelluvia kuolleita mukaan..
Tässä on kyllä ihan viralliset ohjeet alempana ;)
http://huslab.fi/ohjekirjan_liitteet/potilasohjeet/_suomi/kihomatonayte.pdf
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_artikkeli=mbi00376#s5Tilasin tuota msm:ää ja pussissa lukee että
tasainen tl = 1 g. Tuntui vähän isolta määrältä
ruveta syömaan 10 lusikallista päivässä, vaikka
pussissa myös sanottiin että 30 grammaa ei
saa ylittää. Mutta taidan kokeilla tuon sun
arvion mukaan.
Minulta on kerran otettu se pumpulitikkunäyte.
Ei näkynyt mitään, mutta ei se mulle mikään yllätys ollut, koska olin kyllä kuullut ettei
ne välttämättä näy.
Yritin selittää lääkärille jo ennen testin ottamista että pitäis varmaan ottaa
useampana päivänä peräjälkeen mutta ei
onnistunut.
Aion kokeilla sitä msm:ää. Onko tulokset siellä
päin vielä lupaavia?
Kertokaahan muutkin jos kokeilette msm:ää, että
miten on mennyt. - maan matonen
maan matonen kirjoitti:
Ohjeessa luki, että 1 kukkurainen teelusikka on noin 5 g (5000 mg) eli eihän se ole kuin 2 kukkuralusikallista tai se 3 lusikallista.
On kuulemma ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että kihomadon munat eivät näy näytteessä. Yritä saada kakkanäyte ja sano, että haluat tietää, mitä matoja sulla on jos ne kerran ei oo kihomatoja. Ja laita siihen näytteeseen sellainen pala, että varmasti on siinä mato (elävänä tai kuolleena).
Ja pyydystä vedestä vielä kelluvia kuolleita mukaan..
Tässä on kyllä ihan viralliset ohjeet alempana ;)
http://huslab.fi/ohjekirjan_liitteet/potilasohjeet/_suomi/kihomatonayte.pdf
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat_tmp.Naytaartikkeli?p_artikkeli=mbi00376#s5Täs oli aika mielenkiintoinen kysymys pitkittyneestä kihomatotaudista. Ei varmaan meille uutta, mutta vois tulostaa vaikka lääkärille..'
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=0349370&qid=0018642 - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Täs oli aika mielenkiintoinen kysymys pitkittyneestä kihomatotaudista. Ei varmaan meille uutta, mutta vois tulostaa vaikka lääkärille..'
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=0349370&qid=0018642Ihan mielenkiintoinen linkki. Tuossakin mainitaan
"psyykkiset oiretuntemukset" eli just se,
mitä itsekin on saanut kuulla. Vaikuttaa
siltä että tuossakin vastaajan on vaikea
ymmärtää sitä etteivät oireet lopu lääkityksestä
huolimatta. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Ihan mielenkiintoinen linkki. Tuossakin mainitaan
"psyykkiset oiretuntemukset" eli just se,
mitä itsekin on saanut kuulla. Vaikuttaa
siltä että tuossakin vastaajan on vaikea
ymmärtää sitä etteivät oireet lopu lääkityksestä
huolimatta.Mun henk.koht. mielipide on se, ettei ne voi olla mitään psyykkisiä. Jos meilläkin 4 v sanoo, että kutittaa, vaikkei edes tiedä milloin on matolääkityksen saanut.
Onhan paljon kertomuksia joissa lääkäri leimaa "hulluksi" kun ei osaa antaa oikeaa lääkettä. Sitten apu onkin löytynyt esim. jostain luontaistuotteesta tai sattumalta jotain muuta vaivaa tutkittaessa.
Mua alkaa yhä enemmän kiinnostaa se resonanssihoito josta kyselin aiemmin. Kumpa se ei olisi niin kallis, jos se ei toimikaan.. pitäis varmaan soitella sinne ja kysellä.
Joka tapauksessa ei kannata itse tuudittautua siihen, että tässä on vaan psyykkisiä tuntemuksia. Etsitään kaikki ahkerasti vaihtoehtoja, jos niitä ei lääkäristä saa. - maan matonen
maan matonen kirjoitti:
Mun henk.koht. mielipide on se, ettei ne voi olla mitään psyykkisiä. Jos meilläkin 4 v sanoo, että kutittaa, vaikkei edes tiedä milloin on matolääkityksen saanut.
Onhan paljon kertomuksia joissa lääkäri leimaa "hulluksi" kun ei osaa antaa oikeaa lääkettä. Sitten apu onkin löytynyt esim. jostain luontaistuotteesta tai sattumalta jotain muuta vaivaa tutkittaessa.
Mua alkaa yhä enemmän kiinnostaa se resonanssihoito josta kyselin aiemmin. Kumpa se ei olisi niin kallis, jos se ei toimikaan.. pitäis varmaan soitella sinne ja kysellä.
Joka tapauksessa ei kannata itse tuudittautua siihen, että tässä on vaan psyykkisiä tuntemuksia. Etsitään kaikki ahkerasti vaihtoehtoja, jos niitä ei lääkäristä saa.No niin, 4 v. on nyt 2 päivää sanonut, ettei kutita. En tiedä oikeasti, kun en ole kakkaa päässyt pongaamaan, pitää nyt viikonloppuna yrittää nähdä onko siinä matoja.
Itsellä kutinaa on. Kaksi viimeistä päivää on olleet niin hirveitä, että olen töissäkin juossut alapesuilla monta kertaa päivässä.. Kutinaton mies lohduttaa, että jospa niitä vaan nyt irtoo niin hirveesti.. Nyt lähtee siis kaiken kaikkiaan 4 viikko käyntiin, kolmas oikealla annostuksella,
Sivuvaikutuksia oon huomannut seuraavia: olen paljon pirteämpi, mielialakin on tasaantunut. Kasvoissa ollut ihottuma on alkanut parantua, samoin jaloissa oleva. Ihmeellistä, mulla on tainnut olla tietämättäni rikin puute. - kihis
maan matonen kirjoitti:
No niin, 4 v. on nyt 2 päivää sanonut, ettei kutita. En tiedä oikeasti, kun en ole kakkaa päässyt pongaamaan, pitää nyt viikonloppuna yrittää nähdä onko siinä matoja.
Itsellä kutinaa on. Kaksi viimeistä päivää on olleet niin hirveitä, että olen töissäkin juossut alapesuilla monta kertaa päivässä.. Kutinaton mies lohduttaa, että jospa niitä vaan nyt irtoo niin hirveesti.. Nyt lähtee siis kaiken kaikkiaan 4 viikko käyntiin, kolmas oikealla annostuksella,
Sivuvaikutuksia oon huomannut seuraavia: olen paljon pirteämpi, mielialakin on tasaantunut. Kasvoissa ollut ihottuma on alkanut parantua, samoin jaloissa oleva. Ihmeellistä, mulla on tainnut olla tietämättäni rikin puute.Meillä Vermox uskoakseni madot hääti. Lapsilla ei ole oireita ollut lääkkeen ottamisen jälkeen, itsellä jonkin verran. Minä olen myös syönyt tuota MSM:ää nyt pian 2 viikkoa ja oireet koko ajan vähentyneet. Nyt ei juuri mitään.
Uskoakseni minullakin on kyllä Vermox jo auttanut. Tiedä sitten onko MSM:stä mitään hyötyä ollut tässä suhteessa, mutta ei varmasti haittaakaan. Ja minullakin on ollut muita positiivisia kokemuksia MSM:stä: polvikivut ovat hävinneet :) Tiesin kyllä, että sitähän käytetään nivekipujen hoitoon, mutta en silti uskonut että oikeasti toimisi.. Mutta niin selvä muutos ollut, etten ihan sattuman piikkiin voi laittaa.
Mutta matoasia on meidän perheellä uskoakseni tältä erää ohi. Ensi viikolla uusintakierros vielä Vermoxia, sitten ei matolääkkeitä toivottavasti pitkään aikaan! Halusin vain tulla kertomaan tänne "onnistumistarinan", kun välillä itselle meinasi tätä ketjua lukiessa epätoivo iskeä..
Hyvää kesää kaikille! - maan matonen
kihis kirjoitti:
Meillä Vermox uskoakseni madot hääti. Lapsilla ei ole oireita ollut lääkkeen ottamisen jälkeen, itsellä jonkin verran. Minä olen myös syönyt tuota MSM:ää nyt pian 2 viikkoa ja oireet koko ajan vähentyneet. Nyt ei juuri mitään.
Uskoakseni minullakin on kyllä Vermox jo auttanut. Tiedä sitten onko MSM:stä mitään hyötyä ollut tässä suhteessa, mutta ei varmasti haittaakaan. Ja minullakin on ollut muita positiivisia kokemuksia MSM:stä: polvikivut ovat hävinneet :) Tiesin kyllä, että sitähän käytetään nivekipujen hoitoon, mutta en silti uskonut että oikeasti toimisi.. Mutta niin selvä muutos ollut, etten ihan sattuman piikkiin voi laittaa.
Mutta matoasia on meidän perheellä uskoakseni tältä erää ohi. Ensi viikolla uusintakierros vielä Vermoxia, sitten ei matolääkkeitä toivottavasti pitkään aikaan! Halusin vain tulla kertomaan tänne "onnistumistarinan", kun välillä itselle meinasi tätä ketjua lukiessa epätoivo iskeä..
Hyvää kesää kaikille!Ihanaa, että teillä Vermox auttoi.
Mekin taas kokeiltiin sitä. Ajattelin, että MSM:n kanssa se voisi auttaa, mutta ei, tulos oli yhtä laiha kuin aiemminkin eli ei vaikutusta..
Mutta katotaan nyt tää MSM loppuun ja palailen kyllä taas kommentoimaan... - zeila
maan matonen kirjoitti:
Ihanaa, että teillä Vermox auttoi.
Mekin taas kokeiltiin sitä. Ajattelin, että MSM:n kanssa se voisi auttaa, mutta ei, tulos oli yhtä laiha kuin aiemminkin eli ei vaikutusta..
Mutta katotaan nyt tää MSM loppuun ja palailen kyllä taas kommentoimaan...Täältä kans väliaikatietoja. Parisen viikkoo oon ottanu MSM:ää, eikä pahemmin oo kutitellu. Matoja ei kuitenka mitenkä kauheesti oo mun mielestä tullu ulos, muutamista on varma havainto.
Oonkin täs miettiny et pitäiskö kans tehdä jonkinlaiset huuhtelut tonne alapäähän, mut kun kynnys on kaiken tän jälkeenkin aika korkee lähtee apteekkiin ostaan peräruiskevälineitä... Pitäis varmaan ensin ottaa selvää miten tää toimenpide konkreettisesti tapahtuu ja sit vaan rohkasta mielensä. ..Huh..
Lähinnä tässä mulla nyt on takana sellanen pelko et jos ne madot siellä sisuskaluissa pitää "kynsin, hampain" kiinni MSM:stä huolimatta... Jos huuhtelu sit ajais niitä poispäin.
Kutina on nyt kuitenkin helpottanut. Sekin on jo paljon se! - täysin epätoivoinen
zeila kirjoitti:
Täältä kans väliaikatietoja. Parisen viikkoo oon ottanu MSM:ää, eikä pahemmin oo kutitellu. Matoja ei kuitenka mitenkä kauheesti oo mun mielestä tullu ulos, muutamista on varma havainto.
Oonkin täs miettiny et pitäiskö kans tehdä jonkinlaiset huuhtelut tonne alapäähän, mut kun kynnys on kaiken tän jälkeenkin aika korkee lähtee apteekkiin ostaan peräruiskevälineitä... Pitäis varmaan ensin ottaa selvää miten tää toimenpide konkreettisesti tapahtuu ja sit vaan rohkasta mielensä. ..Huh..
Lähinnä tässä mulla nyt on takana sellanen pelko et jos ne madot siellä sisuskaluissa pitää "kynsin, hampain" kiinni MSM:stä huolimatta... Jos huuhtelu sit ajais niitä poispäin.
Kutina on nyt kuitenkin helpottanut. Sekin on jo paljon se!Eli tilasin kans tuota msm orgaanista rikkiä. En ole vielä aloittanut sitä. Odottelen ensin selviä oireita eli viimeisestä pyrvin kuurista tulee nyt 10päivää. Jos taas oireet palaa niin kokeilen kans tuota rikkiä.
Vermoxia oon syönyt viime kesänä ja syksyä monta kuuria. Mutta se ei kyllä mulle vaikuttanut ollenkaan, vaan pyrvin pienellä annostuksen ylityksellä ja kolmantena päivänä uusinta lääkitys ekasta "satsista" (ymmärsiköhän tuosta nyt mitää)on tuonut helpotusta oireisiin.
Tuo lääkäreiden suhtautuminen tähän ongelmaan on kyllä "nöyryyttävää". Meilläkin viime syksynä kun terveyskeskuslääkäri yritti laittaa lähetettä sairaalaan infektio-lääkärille, niin sitä lähetettä ei otettu vastaan kun infektio-lääkäri ei uskonut kyseessä olevan kihomadot. Ja meillä kans nuo labra-näytteet ovat aina näyttäneet negatiivista, vaikka asia on ollut aivan päivänselvä. Eli näin lapsilla näitä matoja ja terveyskeskuslääkäri kyllä uskoi minua, mutta koska labra-testit näytti negaa, niin ei sitten päästy sinne infektio-lääkärille.
Mutta toivotaan, että joskus tämä loppuu. On meinaan tosi kauheaa mennä nukkumaan ja aina alata odottan, että koska se kutina alkaa. - Täysin kyllästynyt
Tajuathan itsekin, että uusintatartunnasta ei ole kyse, jos oireet eivät edes katkea. Itselläkin on lääkärin kanssa taistelu kesken. Taas ja ties monettako kertaa sain kuulla lääkäriltä, että kyllä Vermoxin pitäis olla tehokas lääke ja Zentelin vielä tehokkaampi ja, että kutina voi johtua jostain muusta...
No kutina joo! Voi johtua varmaan tuhannesta syystä, mutta ei se, että tunnen kuinka ne madot luikertavat mun iholla ja genitaaleilla!!! Saan varmaan hermoromahduksen seuraavalla kerralla, kun mulle aletaan ehdotteleen, että no sekin voi olla psykiatrinen oire. Jos kuvittelisin kaiken, niin voisin näiden helvetin suurten lääkesatsien jälkeen kuvitella ne myös pois. Mutta ei. Ja kummasti esim. päänsärky on lähtenyt aina särkylääkkeellä ainakin minulta. En ole jäänyt "kuvittelemaan", että pää on vielä kipeä!
Mutta kyllä yksi lääkäri jo teki Vermoxista haittailmoituksen. Kaikkien muidenkin pitäisi se tehdä ja Pyrvinistä myös. Lääketehtaat eivät varmasti tee asialle mitään yhden tai kahden haittailmoituksen perusteella. Niin että toivoisin kovasti, että muutkin vähän heräisivät toimimaan ja puolustamaan asiaa, eivätkä vain tyytyisi elämään tässä matohelvetissä ja sopeutuisi osaansa. Saat varmasti odottaa maailman tappiin asti toivoessasi että ne vain itsestään häviävät. - täällä kanssa
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Tajuathan itsekin, että uusintatartunnasta ei ole kyse, jos oireet eivät edes katkea. Itselläkin on lääkärin kanssa taistelu kesken. Taas ja ties monettako kertaa sain kuulla lääkäriltä, että kyllä Vermoxin pitäis olla tehokas lääke ja Zentelin vielä tehokkaampi ja, että kutina voi johtua jostain muusta...
No kutina joo! Voi johtua varmaan tuhannesta syystä, mutta ei se, että tunnen kuinka ne madot luikertavat mun iholla ja genitaaleilla!!! Saan varmaan hermoromahduksen seuraavalla kerralla, kun mulle aletaan ehdotteleen, että no sekin voi olla psykiatrinen oire. Jos kuvittelisin kaiken, niin voisin näiden helvetin suurten lääkesatsien jälkeen kuvitella ne myös pois. Mutta ei. Ja kummasti esim. päänsärky on lähtenyt aina särkylääkkeellä ainakin minulta. En ole jäänyt "kuvittelemaan", että pää on vielä kipeä!
Mutta kyllä yksi lääkäri jo teki Vermoxista haittailmoituksen. Kaikkien muidenkin pitäisi se tehdä ja Pyrvinistä myös. Lääketehtaat eivät varmasti tee asialle mitään yhden tai kahden haittailmoituksen perusteella. Niin että toivoisin kovasti, että muutkin vähän heräisivät toimimaan ja puolustamaan asiaa, eivätkä vain tyytyisi elämään tässä matohelvetissä ja sopeutuisi osaansa. Saat varmasti odottaa maailman tappiin asti toivoessasi että ne vain itsestään häviävät.Minä en viitsi enää näin pienellä paikkakunnalla haloota nostaa madoista. Kärsitty on ja niitä ei enää ole paljoa, mutta luikertelun tuntee. En kehoita ketää kokeilemaan, enkä vastaa seurauksista, mutta parhaimman avun itse olen saanut nyt viime aikoina eläimille tarkoitetuista matolääkkeistä. Sen enempää en viitsi yleisellä palstalla kirjoitella. Uskon, että lääkkeen avulla pääsemme ajan kanssa madoista eroon tai ainakin pidetään nen kurissa. Vermox tai pyrvin ei ole auttanut mitään, edes katkaisemaan hetkeksi kierrettä.
- onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Tajuathan itsekin, että uusintatartunnasta ei ole kyse, jos oireet eivät edes katkea. Itselläkin on lääkärin kanssa taistelu kesken. Taas ja ties monettako kertaa sain kuulla lääkäriltä, että kyllä Vermoxin pitäis olla tehokas lääke ja Zentelin vielä tehokkaampi ja, että kutina voi johtua jostain muusta...
No kutina joo! Voi johtua varmaan tuhannesta syystä, mutta ei se, että tunnen kuinka ne madot luikertavat mun iholla ja genitaaleilla!!! Saan varmaan hermoromahduksen seuraavalla kerralla, kun mulle aletaan ehdotteleen, että no sekin voi olla psykiatrinen oire. Jos kuvittelisin kaiken, niin voisin näiden helvetin suurten lääkesatsien jälkeen kuvitella ne myös pois. Mutta ei. Ja kummasti esim. päänsärky on lähtenyt aina särkylääkkeellä ainakin minulta. En ole jäänyt "kuvittelemaan", että pää on vielä kipeä!
Mutta kyllä yksi lääkäri jo teki Vermoxista haittailmoituksen. Kaikkien muidenkin pitäisi se tehdä ja Pyrvinistä myös. Lääketehtaat eivät varmasti tee asialle mitään yhden tai kahden haittailmoituksen perusteella. Niin että toivoisin kovasti, että muutkin vähän heräisivät toimimaan ja puolustamaan asiaa, eivätkä vain tyytyisi elämään tässä matohelvetissä ja sopeutuisi osaansa. Saat varmasti odottaa maailman tappiin asti toivoessasi että ne vain itsestään häviävät.Itse olen ollut koko ajan mieltä, että uusinta-
tartunnasta ei ole kyse, vaan siitä etteivät
lääkkeet tehoa. Mutta minkäs teet, kun lääkärien
näkökanta on juuri tuo että lääkkeet ovat
tehokkaita, kyse on vaan uusintatartunnasta.
Kutinan kyllä erottaa muusta kutinasta se jolla
on matoja joskus ollut. Minua ei kyllä niinkään
enää häiritse luikertelu vaan se, että herään
välillä keskellä yötä kovaan kutinaan. Pesulla
käynnin jälkeen se helpottaa, joten ihan selvästi
se minun mielestäni johtuu madon munista.
Hyvä jos joku jaksaa vielä kaiken tän sopan
keskellä taistella lääkäreitten
kanssa. Mulla ei oikein enää riitä siihen
puhti eikä rahat. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Itse olen ollut koko ajan mieltä, että uusinta-
tartunnasta ei ole kyse, vaan siitä etteivät
lääkkeet tehoa. Mutta minkäs teet, kun lääkärien
näkökanta on juuri tuo että lääkkeet ovat
tehokkaita, kyse on vaan uusintatartunnasta.
Kutinan kyllä erottaa muusta kutinasta se jolla
on matoja joskus ollut. Minua ei kyllä niinkään
enää häiritse luikertelu vaan se, että herään
välillä keskellä yötä kovaan kutinaan. Pesulla
käynnin jälkeen se helpottaa, joten ihan selvästi
se minun mielestäni johtuu madon munista.
Hyvä jos joku jaksaa vielä kaiken tän sopan
keskellä taistella lääkäreitten
kanssa. Mulla ei oikein enää riitä siihen
puhti eikä rahat.Kyllä sen MSM:n pitäis toimia ilman huuhtelujakin. Mä kun olen joskus ollut paastolla niin toi suolihuuhtelu oli tuttua hommaa, että päätin kokeilla. Ei siinä se vesi kovin "kauas" etene, ettei sillä matojen irtilähtöön ole merkitystä.. kutinaan vaan halusin kokeilla sitäkin.
- 645464
täällä kanssa kirjoitti:
Minä en viitsi enää näin pienellä paikkakunnalla haloota nostaa madoista. Kärsitty on ja niitä ei enää ole paljoa, mutta luikertelun tuntee. En kehoita ketää kokeilemaan, enkä vastaa seurauksista, mutta parhaimman avun itse olen saanut nyt viime aikoina eläimille tarkoitetuista matolääkkeistä. Sen enempää en viitsi yleisellä palstalla kirjoitella. Uskon, että lääkkeen avulla pääsemme ajan kanssa madoista eroon tai ainakin pidetään nen kurissa. Vermox tai pyrvin ei ole auttanut mitään, edes katkaisemaan hetkeksi kierrettä.
Mitä kokeilit?? Drontal comppia? Lähtikö oikeesti??
- Löllerö
Jaa-a, mullakin löytyi matoja tässä. Tai siis "löytyi". Mietin vaan paljonkohan niitä mahtaa minussa olla. Iljettää ajatus.
Viestinne herättävät kammoja kyllä kun mietin etteivät ne koskaan lähde pois. Tapasin juuri ihanan pojan, jonka luona olen jo ajatellut ainaskin yöpyä jos ei muuta mutta eihän se käy päinsä. En minä näin alkumetreillä voi kertoa että moi, mulla on loisia, ne on sellasia toukkia perseessä että tuunpa nyt nukkumaan tähän sun viereen. Mitäs jos taistelu jatkuu niin kuin teilläkin? Eihän tässä voi elää normaalisti. Toivon tosissaan että ne lähtevät pois Pyrvinillä, nimittäin siitäkin olen lukenut muilta keskustelupalstoilta POSITIIVISTA eli Pyrvinillä kaikki madot on menneet eikä ole tulleet takaisin enää. Huomenna siis apteekkiin ja Pyrvinit kouraan, en halua käydä samanlaista helvettiä kuin te, voimia teille. Tällä hetkellä itkettää ja yököttää ja on likainen olo, haluaisin ne heti pois muttei taida auttaa. Mietin että otan tätä Pyrviniä samantien enemmän kun yhden kuurin, ajattelin kolmea ja jopa neljääkin, riippuu tietenkin kutinatilanteesta välissä että joutuuko sitä Vermoxia käydä pyytämässä. Äiti ja isä sanoivat että meiltä lähti pienenä ihan Pyrvinillä mutta kantojahan on kai erilaisia... Mutta suoliston rakenteestakin on kai kiinni, jos multa on pienenä Pyrvinillä lähtenyt niin kai lähtee nytkin jos on lähteäkseen.
Ilmoitan teille tietysti mitä on käynyt, onko lähtenyt vai ei, muuten joutuu taisteleen matojen poissaoloksi ja siinä vaiheessa jo kertomaan kaikille että älkää kutsuko minuu yöksi minnekään koska en kuitenkaan voi tulla. Tosi antisosiaalista. Äiti on ymmärtänyt kyllä, sain kihomadot todennäköisesti kun olin työharjoittelussa päiväkodissa. Jouduin päiväkotiin ilmoittamaan (NOLOA) mutta kiittivät paljon ja laittoivat ilmoa kaikille että matoja liikkeellä.
En tiedä miten kestän jos madot jäävät. Miten sitä koskaan voi seksiäkään harrastaa. Miten sitä voi koskaan nukkua toisen vieressä. Eihän sitä voi oikeasti tehdä yhtään mitään. Toivon että ne lähtisivät sillä Pyrvinillä. Toivon niin paljon. Voiko tosiaan madot pilata elämän, ainakin ihan nuoren ihmisen elämän. Vihaan niitä.
- Tyttö 19- itkuparku
"Eihän sitä voi oikeasti tehdä yhtään mitään. Toivon että ne lähtisivät sillä Pyrvinillä. Toivon niin paljon. Voiko tosiaan madot pilata elämän, ainakin ihan nuoren ihmisen elämän. Vihaan niitä."
Hei Löllerö. Tiedän tarkalleen, miten ikävältä tartunta tuntuu.
Tartunnan ei TARVITSE pilata elämää, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa oman kokemukseni. Oma suhtautumiseni on kehittynyt fobiaksi, enkä voi sille paljon mitään.
Ensimmäisen tartuntani sain 8-vuotiaana, jolloin söin lääkkeitä kuukausien ajan. Kun Pyrvin ei ottanut tehotakseen, lääkäri kirjoitti Vermoxin, jolla madot vihdoin lähtivät. Pesin käsiä tästä lähtien hysteerisesti 14-vuotiaaksi saakka. Normaalia elämää ehti kului vain kolme vuotta, kun sain jälleen tartunnan, ja toisen. Alan hyperventiloida aina, kun pelkään löytäväni ikävän yllätyksen, taas. Viimeisestä tartunnasta on kulunut nyt reilu vuosi, mutta yhä edelleen kulutan päiväni miettiessäni omaa ja muiden hygieniaa. Nestesaippuaa kuluu käytössäni noin litra viikossa. Käyn nykyään psykiatrilla ja neuroosiani yritetään hoitaa mielialalääkityksellä. Toivoa on, olen jopa viime päivinä uskaltanut kutsua ystäviäni taas kylään. Surullista on, että psykiatrinikin tuntuu nauravan minulle ja ongelmalleni.
Näin voi käydä, kun ihmisolento vieraantuu luonnosta ja ruumiillisuudesta. Koko kihomatoasiahan on suurimmalle osalle ihmisistä täysin tuntematon. Lääkäreiden kertoma "tieto" ei välttämättä todellakaan aina ole faktaa. Teki mieli haljeta kiukusta, kun kukaan ei tiennyt miten toimia, ei vuonna 1998 eikä 2006.
Toivottavasti Pyrvin on sinulle oikea lääke. Minulle ja monille muille se ei ole ollut. On mahdollista, että on kehittynyt pyrviinille resistentti kanta, joten lääke ei tällaisen kannan saaneilla toimi. Jos oireet jatkuvat, käy ehdottomasti heti lääkärillä hakemassa resepti Vermoxiin ja ota lääke ohjeiden mukaisesti.
Koeta nukkua, mikäli todellisuus tuntuu epämiellyttävältä. Unessa ahdistus unohtuu ja ajatukset selvittyvät, ainakin hetkeksi. Kun lääke alkaa vaikuttaa, keskity paikkojen siivoamiseen. Tartunta tuskin uusii, jos myös perheenjäsenesi ottavat lääkkeet asianmukaisesti ja muistatte uusia hoidon. Koska kihomadot todennäköisesti tulivat jo lopettamastasi työharjoittelupaikasta, riski uusimiseen on pieni, mikäli siivouksesta kotona huolehditaan.
Käyn tsekkailemassa kuulumisia lähiaikoina, jos vielä pohdiskelet matoasiaa. Toivon parasta sinulle, toivottavasti pääsi on vahvempaa tekoa kuin omani. - Löllerö
itkuparku kirjoitti:

Käyn tsekkailemassa kuulumisia lähiaikoina, jos vielä pohdiskelet matoasiaa. Toivon parasta sinulle, toivottavasti pääsi on vahvempaa tekoa kuin omani.Hei itkuparku
Tarinasi oli kovin surullinen. Omat matoni lähtivät Pyrvinin tehokuurilla, otan niitä enemmän ja useammin kuin saisi mutta eipä ole kutissut enää. Muutaman yön linimentit auttoivat myös. Siivouksesta huolehditaan, lakanat vaihtuu taas huomenna.
Toivotan voimia teille kaikille tästä ongelmasta kärsiville, vaiva on ikävä eikä siitä usein puhuta. Toivottavasti jaksatte kaikki taistella.
- onnetonta
Mites on maan matonen ja muut, oletteko msm:n
avulla päässeet madoista?
Olen käyttänyt msm:ää pari viikkoa ja havaitsin nyt saman ilmiön, josta maan matonenkin jo kirjoitti: matoja tuli virtsan mukana ulos. Pikkasen kyllä inhottaa taas...
Olis hyödyllistä tietää, pystyykö madot elelemään
kauankin muualla kuin suolistossa? Kun lääkkeet
kerran vaikuttaa vain suolistossa niin nehän on sitten ihan hyödyttömiä jos matoja on muuallakin.
En muuten ymmärrä miksei matonäytettä voisi ottaa
ihan virtsanäytteenä. Kyllä olis nytkin saanut
runsaan näytteen!
Oletteko muuten muut sitä mieltä että kihomadon
munat ovat silmin näkymättömiä niin kuin väitetään? Minusta kun tuntuu että eivät.- maan matonen
Vielä taistellaan asian kanssa, epätoivo meinaa iskeä. ens viikonloppuna tulee 4 vk oikealla annostuksella täyteen. Mutta varmaan kokeilen vielä pitempään, ei ne ainakaan vielä ole poistuneet..
Olen yrittänyt epätoivoisesti miettiä muita parasiitteja häätäviä aineita, mutta en ole vielä löytänyt. Jos söis useampaa yhdessä..
Mäkin olen miettinyt, että onko se vaalea"sakka" mikä jää pöntön veteen kellumaan kihomadon munia vai ei. En osaa sanoa. - 45636365
maan matonen kirjoitti:
Vielä taistellaan asian kanssa, epätoivo meinaa iskeä. ens viikonloppuna tulee 4 vk oikealla annostuksella täyteen. Mutta varmaan kokeilen vielä pitempään, ei ne ainakaan vielä ole poistuneet..
Olen yrittänyt epätoivoisesti miettiä muita parasiitteja häätäviä aineita, mutta en ole vielä löytänyt. Jos söis useampaa yhdessä..
Mäkin olen miettinyt, että onko se vaalea"sakka" mikä jää pöntön veteen kellumaan kihomadon munia vai ei. En osaa sanoa.Täälläkin on kokeiltu tuota kyseistä ainetta. Minusta tuntuu, että se lieventää oireita ja olen kyllä käyttänyt suun kautta ja jauheena laittanut suoraan sinne toiseenkin paikkaan. Vaikeinta naisena näyttää olevankin nyt se, että miten saada hävitettyä madot emättimestä ja missä lie ylempänäkin ne majailevat. Olen päättänyt käyttää kesän ajan msm-jauhetta ja matokuurin ottaa kahden viikon välein yhtenä päivänä. Ilmoittelen pääseekö tällä tuloksiin. Onneksi meitä on vähemmän kuitenkin, joilla on pitempiaikainen mato-ongelma...
- onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Vielä taistellaan asian kanssa, epätoivo meinaa iskeä. ens viikonloppuna tulee 4 vk oikealla annostuksella täyteen. Mutta varmaan kokeilen vielä pitempään, ei ne ainakaan vielä ole poistuneet..
Olen yrittänyt epätoivoisesti miettiä muita parasiitteja häätäviä aineita, mutta en ole vielä löytänyt. Jos söis useampaa yhdessä..
Mäkin olen miettinyt, että onko se vaalea"sakka" mikä jää pöntön veteen kellumaan kihomadon munia vai ei. En osaa sanoa.Mä oon kanssa ihmetellyt että onko tuo "sakka"
munia vai madon kappaleita, kun matoihin ihan
selkeesti mun mielsetä liittyy. En ole ainakaan
ennen tätä mato-ongelmaa ikinä vastaava havainnut. - onnetonta
45636365 kirjoitti:
Täälläkin on kokeiltu tuota kyseistä ainetta. Minusta tuntuu, että se lieventää oireita ja olen kyllä käyttänyt suun kautta ja jauheena laittanut suoraan sinne toiseenkin paikkaan. Vaikeinta naisena näyttää olevankin nyt se, että miten saada hävitettyä madot emättimestä ja missä lie ylempänäkin ne majailevat. Olen päättänyt käyttää kesän ajan msm-jauhetta ja matokuurin ottaa kahden viikon välein yhtenä päivänä. Ilmoittelen pääseekö tällä tuloksiin. Onneksi meitä on vähemmän kuitenkin, joilla on pitempiaikainen mato-ongelma...
Jotain tämän kaltaista hoito-ohjelmaa olen
itsekin kaavaillut. Aiotteko muuten syödä
sen msm:n kanssa sitä jotain molybdeeniä, kun
ainakin mun saamissa ohjeissa luki että jos yli kuukauden (muistaakseni) käyttää msm:ää niin pitäis myös ottaa molybdeeniä? - Löllerö
Sain pienen vinkin kun selailin erilaisia sivuja, että eukalyptus/muut voimakkaat hajusteet häätäisivät madot pois iltapuuhista jolloin ne eivät munisi peräaukolle vaan menisivät takaisin ja kuolisivat? Joku kertoi että eukalyptusvoiteella/linimentillä on lähtenyt madot ihan parissa viikossa. Lisäksi ennenvanhaan ennen mitään lääkkeitä laitettiin peräaukon alueelle jotain rikkijuttua, jolloin madot lähti sitä piiloon eikä tehneet munia?
Meillä on sellaista MSM-linimenttiä (hevosten nivelille lähinnä tarkoitettu) ja olin niin uhkarohkeana eilenillalla että sitä sitten tuikkasin peräaukon alueelle. Kyllä kirveli! Mutta kutina tiessään, ei minkäännäköistä kihelmöintiä tai mitään! Nukuin yöni kuin tukki. Mut kyllä siinä vähän aikaa joutui totuttelemaan, en suosittele niille joilla kipukynnys on alhainen :D Itsellä vedet silmiin. Mutta oon valmis kokeilemaan vaikka naulojen syöntiä jos se auttais matoihin. - maan matonen
Löllerö kirjoitti:
Sain pienen vinkin kun selailin erilaisia sivuja, että eukalyptus/muut voimakkaat hajusteet häätäisivät madot pois iltapuuhista jolloin ne eivät munisi peräaukolle vaan menisivät takaisin ja kuolisivat? Joku kertoi että eukalyptusvoiteella/linimentillä on lähtenyt madot ihan parissa viikossa. Lisäksi ennenvanhaan ennen mitään lääkkeitä laitettiin peräaukon alueelle jotain rikkijuttua, jolloin madot lähti sitä piiloon eikä tehneet munia?
Meillä on sellaista MSM-linimenttiä (hevosten nivelille lähinnä tarkoitettu) ja olin niin uhkarohkeana eilenillalla että sitä sitten tuikkasin peräaukon alueelle. Kyllä kirveli! Mutta kutina tiessään, ei minkäännäköistä kihelmöintiä tai mitään! Nukuin yöni kuin tukki. Mut kyllä siinä vähän aikaa joutui totuttelemaan, en suosittele niille joilla kipukynnys on alhainen :D Itsellä vedet silmiin. Mutta oon valmis kokeilemaan vaikka naulojen syöntiä jos se auttais matoihin.Ajattelin syödä vielä tähän lisäksi parin viikon satsin Vogelin papayaforcea. Olen syönyt kyllä jo monta kuuria talvella, mutta kokeillaan nyt vielä yksi sitäkin.. on se joka kerta oireita helpottanut.
Annostus aikuisille on 8 tabl. 3 krt päivässä ennen ruokaa viikon ajan. Sitten viikon tauko ja uusi kuuri. Lapsille olen antanut 3 x3 tabl. Tälläkin kuurilla on joka kerta matoja pissattu, katotaan vaikuttaisko yhdessä MSM:n kanssa mitään... palaillaan...
Ai niin, minä en kyllä niitä enää sisälle jumita, koska munivat muutenkin "joka paikkaan". Se hevos-linimenttihän lievittää tulehduksia ja poistaa kipua, että sinänsä oireisiin varmaan auttaa. - maan matonen
maan matonen kirjoitti:
Ajattelin syödä vielä tähän lisäksi parin viikon satsin Vogelin papayaforcea. Olen syönyt kyllä jo monta kuuria talvella, mutta kokeillaan nyt vielä yksi sitäkin.. on se joka kerta oireita helpottanut.
Annostus aikuisille on 8 tabl. 3 krt päivässä ennen ruokaa viikon ajan. Sitten viikon tauko ja uusi kuuri. Lapsille olen antanut 3 x3 tabl. Tälläkin kuurilla on joka kerta matoja pissattu, katotaan vaikuttaisko yhdessä MSM:n kanssa mitään... palaillaan...
Ai niin, minä en kyllä niitä enää sisälle jumita, koska munivat muutenkin "joka paikkaan". Se hevos-linimenttihän lievittää tulehduksia ja poistaa kipua, että sinänsä oireisiin varmaan auttaa.Papaijaforce tulee aika kaliiksi, halvimmilla on tilannut netistä. (googlaa)
Päivässä yksi aikuinen syö 24 tabl. se on 2 purkkia/vko/aikuinen.
Molybdeeniäkin ostin kun tilasin lisää jauhetta. syön silloin tällöin. - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Ajattelin syödä vielä tähän lisäksi parin viikon satsin Vogelin papayaforcea. Olen syönyt kyllä jo monta kuuria talvella, mutta kokeillaan nyt vielä yksi sitäkin.. on se joka kerta oireita helpottanut.
Annostus aikuisille on 8 tabl. 3 krt päivässä ennen ruokaa viikon ajan. Sitten viikon tauko ja uusi kuuri. Lapsille olen antanut 3 x3 tabl. Tälläkin kuurilla on joka kerta matoja pissattu, katotaan vaikuttaisko yhdessä MSM:n kanssa mitään... palaillaan...
Ai niin, minä en kyllä niitä enää sisälle jumita, koska munivat muutenkin "joka paikkaan". Se hevos-linimenttihän lievittää tulehduksia ja poistaa kipua, että sinänsä oireisiin varmaan auttaa.Mistä olet saanut tuon annostusohjeen? Siinä
paketissahan on vaan se 2 ruuan jälkeen, siis
jos käytetään ruuansulatusta helpottamaan.
Onko tehnyt mahalle huonoa noin iso annos? - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Mistä olet saanut tuon annostusohjeen? Siinä
paketissahan on vaan se 2 ruuan jälkeen, siis
jos käytetään ruuansulatusta helpottamaan.
Onko tehnyt mahalle huonoa noin iso annos?Tää ohje on jostain keskustelusta. Ystäväni, joka on luontaistuotekaupassa töissä varmisti annostuksen. Ei ole vaikuttanut vatsan toimintaan kuin korkeintaan parantavasti ;)
Toinen vaihtoehto olis syödä entsyymejä. Niitäkin kannattaa ottaa enemmän kuin purkissa kerrottu. On eri asia syödä jotain vatsavaivoihin kuin matojen häätöön.. madothan on valkuaista (lihaa) ja nää kaikki pilkkoo valkuaista, johon suuri annostus perustuu. - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Tää ohje on jostain keskustelusta. Ystäväni, joka on luontaistuotekaupassa töissä varmisti annostuksen. Ei ole vaikuttanut vatsan toimintaan kuin korkeintaan parantavasti ;)
Toinen vaihtoehto olis syödä entsyymejä. Niitäkin kannattaa ottaa enemmän kuin purkissa kerrottu. On eri asia syödä jotain vatsavaivoihin kuin matojen häätöön.. madothan on valkuaista (lihaa) ja nää kaikki pilkkoo valkuaista, johon suuri annostus perustuu.Toivottavasti nyt joku näistä
konsteista tehoaa, pakko se on vaan
sitkeästi yrittää häätöä.
- ja..
"On aivan selvää, että markkinoilla olevat lääkkeet eivät auta kihomatoihin, eivätkä pysty niitä tappamaan. Selvää on että madoista on kehittynyt lääkeresistentti kanta tai joidenkin ihmisten elimistön aineenvaihdunta on sellainen, että lääke ei pääse vaikuttamaan. En tiedä mistä on kyse. Tällekin palstalle on eksynyt monta epätoivoista ihmistä. Minut voi lukea niihin. Pitääkö ihmisen todella hyväksyä 2008, että aataminaikaisten loisten luikertelu alapäässä on arkipäivää, eikä lääketiede löydä ratkaisua? Olisiko mahdollista, että tälle palstalle kirjoittaneet ihmiset voisivat jotenkin yhdistää voimansa ja tuoda tämän ongelman kunnolla infektiolääkäreiden tietoon? Lääkärit eivät tunnu edes uskovan, että lääkkeet todella eivät tehoa. Vermoxista ja Pyrvinistä tulee tehdä lääketehtaille haittailmoituksia järjestelmällisesti AINA kun lääke ei tehoa!!! Ja sehän on nähty että se ei tehoa. Itse en kestä ajatusta siitä, että joudun lopun elämääni kärsimään tästä ongelmasta. Jos näin on, se jää hyvin lyhyeksi, koska en enää jaksa kauaa. Olen aivan lopussa. Vertaistuki ei juuri lämmitä, jos ei asioille saada tehdyksi mitään! Tehkää kaikki haittailmoitus lääkkeestä tai käskekää valveutuneen farmasiutin tai lääkärin se tehdä! TAISTOON SANON MINÄ!!!"
mitäs luulet, että me suomalaiset nynnyt tähän ryhdymme?? olisi hienoa nähdä se, minä olen vaan realisti.
** raaka tosiasia edelleen 2008 on se, että madoista kärsitään tässäkin yhteiskunnassa vielä pitkään, toimimattomien lääkkeiden (erit. pyrvin, täyttä kusetusta), puutteellisten torjunta-ohjeiden ja ylimielisten ja tietämättömien lääkäreiden johdosta. **
tälle tosiseikalle ei voi tehdä muuta kuin hyväksyä se, että madot ovat läsnä loppuelämän, ellei sitten joskus tänne pohjolaankin rantaudu edes muutamien lääkärien tietoon joku uusi mullistava menetelmä matojen lopulliseen poistoon.
minulla on madoista kokemusta 15 vuoden ajalta, joskus häiritsee enemmän, joskus vähemmän. kaikki nää yleiset lääkkeet ym. on kokeiltu, ei vaikutusta. nyt en oo jaksanu enää pitkään aikaan, pidän vaan yllä viikottaisen normaalin hygienian ja siivouksen. alussa tosiaan meinas mennä mielenterveys siivousneuroosin kanssa, sitä ei kannata tämän takia menettää. loiset, joista ei ole yleensä terveydellistä haittaa, ovat kuitenkin pieni murhe muiden vakavampien sairauksien joukossa.- onnetonta
Kyllähän sitä muuten vielä melkein vois alistua
matojen kanssa elämiseen, mutta kun mulle niistä on kuitenkin terveydellistä haittaa. Virtsaamisvaivoja tulee ja muutakin alapään tulehdusta. Yöunen häiriintyminenkään ei mulle oo ihan pikku juttu aina.
Kokemusta löytyy myös sellaisista sairauksista jossa on henki kyseessä, mutta en siltikään jaksais matoja (muiden sairauksien lisäksi).
Samaa mieltä kyllä olen siinä että lääkkeet eivät toimi, ohjeet ovat riittämättömat ja lääkärien tiedoissa ja aseenteessa paljonkin parantamisen varaa.
Vaikuttaa ikävä kyllä siltä, että mikään ei auta. - Täysin kyllästynyt
Onko ollut tartunta päällä koko ajan? Mitä kaikkea oot kokeillu? Itse en tule hyväksymään, että matoja on. Elämä on sen verran helvettiä, (eikä tulevaisuus näin kovin ruusuiselta näytä..) Hatunnoston arvoinen juttu, jos pystyt.
Ikävää, että muillakin tuntuu olevan samanlainen hyväksymisen asenne.
Kai se on subjektiivinen kokemus. Minulla madot aiheuttaa muitakin infektioita ja häiritsevät unta ja mielenrauhaa sen verran, että ei tule kauppoja. Parisuhteen perustamisen voi ilmeisesti unohtaa. Siis koko elämä pilalla näiden matojen takia. Ihan pikkujuttuko? - pikku juttu
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Onko ollut tartunta päällä koko ajan? Mitä kaikkea oot kokeillu? Itse en tule hyväksymään, että matoja on. Elämä on sen verran helvettiä, (eikä tulevaisuus näin kovin ruusuiselta näytä..) Hatunnoston arvoinen juttu, jos pystyt.
Ikävää, että muillakin tuntuu olevan samanlainen hyväksymisen asenne.
Kai se on subjektiivinen kokemus. Minulla madot aiheuttaa muitakin infektioita ja häiritsevät unta ja mielenrauhaa sen verran, että ei tule kauppoja. Parisuhteen perustamisen voi ilmeisesti unohtaa. Siis koko elämä pilalla näiden matojen takia. Ihan pikkujuttuko?Juu, ei ole ihan pikkujuttu! Parisuhde karikolla, vauvahaaveet unohdettuina, normaali elämä kylässä vierailuineen yms. unohdettua. Koko ajan saa pelätä tartuttelevansa. Meillä perheeseen kun kuuluvat myös lapset eli koko ajan saa miettiä voiko mennä yökylään ja edes leikkimään kavereiden kanssa. Meidän perheeseen mahtuu myös muita sairauksia, jotka ovat vakavia ja sanompa vain, että ne muut sairaudet tuntuvat pikkujutuilta matojen kanssa. Kuoleman vakavat sairaudet tietenkin eri juttu.
- onnetonta
Luin yhdestä engl. kielisestä artikkelista (tieteellinen) että mebendazole (vermox) tehoaa n.96% ja se on tehokkaimpana pidetty lääke. Artikkelissa sanottiin myös, että jos on virtsateihin liittyvää vaivaa niin ei välttämättä
ole tarpeeksi tehokas.
Mutta suomalaiset lääkärithän eivät pysty
käsittämään sellaista asiaa, että joku lääke
ei tehoa.- maan matonen
No niin 4. viikko meni ja mato-ongelma jatkuu.. sanoisin kuitenkin, että on ne vähentyneet koska kutina on vähentynyt. Saatiin taas lääkäristä uusi 2x3 kuuri Vermoxia, ja nyt lääkäri sanoi, että kihomadot ovat sitkeitä ja häätö vie puolisen vuotta eli kerran kuussa pitäis syödä 1 tabu. Mutta me ollaan kohta syötykin niin kauan ja enemmänkin...
Mutta muuten oikein asiallinen lääkäri, joka ymmärtää asian vakavuuden ja sanoi että ellei puolessa vuodessa lähde niin sitten pitää tehdä lähetettä infektiolääkärille..
No rikkiä kuitenkin syödään edelleen, en nyt ihan puoltavuotta kuitenkaan ajatellut... - Lölleerö
maan matonen kirjoitti:
No niin 4. viikko meni ja mato-ongelma jatkuu.. sanoisin kuitenkin, että on ne vähentyneet koska kutina on vähentynyt. Saatiin taas lääkäristä uusi 2x3 kuuri Vermoxia, ja nyt lääkäri sanoi, että kihomadot ovat sitkeitä ja häätö vie puolisen vuotta eli kerran kuussa pitäis syödä 1 tabu. Mutta me ollaan kohta syötykin niin kauan ja enemmänkin...
Mutta muuten oikein asiallinen lääkäri, joka ymmärtää asian vakavuuden ja sanoi että ellei puolessa vuodessa lähde niin sitten pitää tehdä lähetettä infektiolääkärille..
No rikkiä kuitenkin syödään edelleen, en nyt ihan puoltavuotta kuitenkaan ajatellut...Kuulumisia ajattelin kirjoittaa, tänne yksi onnistumistarinakin. :)
Siis madot lähti Pyrvinillä. Ekan satsin kun otin niin kutitti paljon mutta otin toisen melkein heti siihen perään ja nyt ei oo kutissu viikkoon yhtään. Kohta kolmas satsi ja siivous lakanoiden vaihto. Ei oo näkynyt matosia edes ulosteessa. Se linimentti kyllä auttoi, hajusteet piti matoset loitolla ilmeisesti. Nyt vielä on kuukautiset, mistä madot aikasemmin villiinty oikein, eikä ole näkynyt missään eikä tuntunut sen puoleen.
Pidin tässä välissä myös sellasen "paaston", en syönyt mitään glukoosipitoista, hiilarit jätin niin vähille kuin pystyin, madot kaikonneet ehkä myös sen voimin? Lapsille ei kyllä tällaista voi tehdä mutta aikuiset nyt kestää mitä vaan :D
VOIMIA TEILLE KAIKILLE! Oon aika luottavainen että kyllä ne teidänkin madot lähtee. Jos kokeilisitte pitää pienen tauon madonhäädöstä, ne saattaa kehittyä resistanteiksi vaikka mille kun jatkuvalla syötöllä saavat myrkkyjä vastaansa. Sitten Vermoxin tehokuurit päälle ja papaijat ja rikit ja Pyrvinit kaikki samaan aikaan? Ei niitä lääkkeiden annostuksia kannata uskollisesti seurata. Ottaa vaikka joka päivä jos siltä tuntuu, lapsille tietenkin eri juttu, ovat herkempiä. Suolisto remonttiin pienen tauon jälkeen?
- onnetonta
Onko mitään uutta matorintamalla?
Kertokaa jos olette päässeet madoista
eroon ja millä konstilla.
Täällä matoja edelleen, ikävä kyllä.
Infektiolääkärit on käyty ja ei mitään
hyötyä, koska 2 näytteessä ei näkynyt
mitään niin ei edes uskota että matoja on.
Mitään uutta lääkettä en saanut. Ainoat
ohjeet oli jotain rasvausta, eli siis ihan
naurettavaa. Kutina kun kuulema jää päälle
vaikka madot olis jo hävinnyt. Lääkäreihin
on usko mennyt ihan täysin tässä asiassa.- zeila
Hetken jo luulin matovaivan helpottaneen msm:n avulla, mutta niinpä ne sitkeesti vielä on pysyny. Välillä kutittaa enemmän, välillä vähemmän mutta kyllä niitä edelleen on.
Lääkäriin en jaksa edes enää mennä. Syön edelleen msm:ää ajattelin tilata vielä ainakin yhden satsin. En tiedä onko siinäkään järkee mutta kun oon näin kauan jo sitä syöny niin en viitsi keskenkä jättää. Ja semmonen olo on että josko ne hiukan ainaki jossain vaiheessa olis vähentyny ne madot. Taitaa olla toiveajattelua...
Aattelin et söisin pyrvinit nyt vielä ku en oo mitään lääkkeitä kokeillu tän msm- kuurin kans ja siitä on aikaa kun oon pyrviniä viimeks kokeillu. Että jos tehois sit msm:n avustuksella. Toiveet on korkeella. Niin varmaan...
Mitähän sitä sit seuraavaks keksii.. Koiran matolääkettä ja pieniä kiviä jos rupeis syömään, auttaiskohan se ;)
Tuli muuten sellanenkin mieleen et onko kukaan vinkannut lääkärilleen tästä keskustelusta? Jos ne tän luettuaan vaikka uskois et meitä on useampia ja et tää ei oo vaan yksittäisen ihmisen vainoharhaa... Ite oon kyllä maininnut tästä ketjusta, mutten varsinaisesti oo pyytänyt lukemaan. Sen vois tehdä jos saan vielä jostain energiaa mennä lääkäriin. Taas. - maan matonen
Täällä ollaan edelleen. Kyllä mäkin sanoisin, että madot on vähentyneet, koska kutina on välillä hellittämään päin. Ihan samoin ajattelin, että tän pussin MSM:ään vielä syön. Ja Vermoxia menee tasaiseen tahtiin. Mutta tuskin kesän aikana päästään edes lääkärille, kun antoi lääkkeet syksyyn asti. Pitäis löytää joku hyvä vaihtoehtolääkäri.. Onko kukaan kuullut tästä?
http://www.hyvinvointituotanto.com/parasiitit.htm Ainakin hyvin asiantuntevasti puhuu parasiiteista. - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Täällä ollaan edelleen. Kyllä mäkin sanoisin, että madot on vähentyneet, koska kutina on välillä hellittämään päin. Ihan samoin ajattelin, että tän pussin MSM:ään vielä syön. Ja Vermoxia menee tasaiseen tahtiin. Mutta tuskin kesän aikana päästään edes lääkärille, kun antoi lääkkeet syksyyn asti. Pitäis löytää joku hyvä vaihtoehtolääkäri.. Onko kukaan kuullut tästä?
http://www.hyvinvointituotanto.com/parasiitit.htm Ainakin hyvin asiantuntevasti puhuu parasiiteista.Millä annostuksella saitte kesän yli
Vermoxia? Tai siis kuinka usein otatte sitä? - Löllerö
Kyllä mulla vielä kutinaa matojen häviämisen jälkeen on ollut, mutta tiiän ettei ne ole matoja. Jotenkin se kutina on kuitenkin erilaista. Matosia ei oo missään näkyny ja yöt nukun kutinoitta.
- maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Millä annostuksella saitte kesän yli
Vermoxia? Tai siis kuinka usein otatte sitä?Annostusohje oli ensin alkuun 2 tabl x 3 päivää ja jatkossa 1 tabl kerran kuussa, ja puolen vuoden resepti. Mutta kyllä sitä on tullut otettua melkein parin viikon välein, mutta tosiaan ei kauheesti oo auttanut..
- maan matonen
Tässä täytyy olla ihan hyvällä mielellä, että kyllä tämä taistelu voitetaan. Ajattelkaa paljonko meitä pyöri tällä palstalla talvella ja vain me ollaan jäljellä.
Kait mekin näistä vielä eroon päästään. Onko kukaan kokeillut mitään uusia juttuja? Zeila haitko sen kalliin lääkkeen?? - zeila
maan matonen kirjoitti:
Tässä täytyy olla ihan hyvällä mielellä, että kyllä tämä taistelu voitetaan. Ajattelkaa paljonko meitä pyöri tällä palstalla talvella ja vain me ollaan jäljellä.
Kait mekin näistä vielä eroon päästään. Onko kukaan kokeillut mitään uusia juttuja? Zeila haitko sen kalliin lääkkeen??kallista lääkettä. Kun ei ollut mitään tietoo tehosta niin en viitsinyt laittaa niin paljon rahaa meneen. Toisaalta nyt kun aattelee niin oon melkeen pistänyt yhtä paljon rahaa jo msm:ään ja nyt hain vielä pyrviniäkin..
Rupeen oleen jo niin väsynyt tähän asiaan. Tiedän että pitäis pysyä positiivisena mut oikeesti kun ei ne madot tunnu mihinkään katoovan. Otan nyt pyrviniä viikon välein ja katotaan sit taas mut nyt kyllä ahdistaa oikein tosi paljon!
Olen miettinyt sitä ruokavaliotakin kun täällä on ollut siitä juttua. Ite olen sen verran höveli etten varmaan vois noudattaa mitään ihan täysin herkuista yms kieltäytymistä. Siitäkin on huono omatunto, että itseaiheutettuako tää vaan onkin... Tarkemmin mietin mitä kaikkee tulee syötyä mutta siltikin, vois kai sitä vielä enemmän välttää sellasta ruokaa mistä ne madot "tykkää". Mutta kun PLÄÄH! Oon niin kyllästynyt!!! - maan matonen
zeila kirjoitti:
kallista lääkettä. Kun ei ollut mitään tietoo tehosta niin en viitsinyt laittaa niin paljon rahaa meneen. Toisaalta nyt kun aattelee niin oon melkeen pistänyt yhtä paljon rahaa jo msm:ään ja nyt hain vielä pyrviniäkin..
Rupeen oleen jo niin väsynyt tähän asiaan. Tiedän että pitäis pysyä positiivisena mut oikeesti kun ei ne madot tunnu mihinkään katoovan. Otan nyt pyrviniä viikon välein ja katotaan sit taas mut nyt kyllä ahdistaa oikein tosi paljon!
Olen miettinyt sitä ruokavaliotakin kun täällä on ollut siitä juttua. Ite olen sen verran höveli etten varmaan vois noudattaa mitään ihan täysin herkuista yms kieltäytymistä. Siitäkin on huono omatunto, että itseaiheutettuako tää vaan onkin... Tarkemmin mietin mitä kaikkee tulee syötyä mutta siltikin, vois kai sitä vielä enemmän välttää sellasta ruokaa mistä ne madot "tykkää". Mutta kun PLÄÄH! Oon niin kyllästynyt!!!Joo, tosi kyllästynyt olen minäkin, nytkin kutisee... Mutta se on muistettava, ettei tää itsestä johdu. Luin nimittäin just jostain väitteen, että kun ihmiset nykyään käyttää niin paljon pesuaineita ja liuottimia, niin madot ei "ehdi" tulla ulos kehosta, vaan munivat sisälle. Sitähän tässä on itse kukin jo epäillytkin. En kylläkään tiedä miten tän tiedon kanssa tulisi elää. Pakko pestä saippualla, että kädet pysyy munista puhtaina ja siivoushygienia muutenkin pitää olla. Vai tarkoittaako se vain sitä, että matojen kiertokulku on nopeutunut, että lääkkeet pitäis syödä tiheämpään, ken tietää,...
- Täysin kyllästynyt
maan matonen kirjoitti:
Joo, tosi kyllästynyt olen minäkin, nytkin kutisee... Mutta se on muistettava, ettei tää itsestä johdu. Luin nimittäin just jostain väitteen, että kun ihmiset nykyään käyttää niin paljon pesuaineita ja liuottimia, niin madot ei "ehdi" tulla ulos kehosta, vaan munivat sisälle. Sitähän tässä on itse kukin jo epäillytkin. En kylläkään tiedä miten tän tiedon kanssa tulisi elää. Pakko pestä saippualla, että kädet pysyy munista puhtaina ja siivoushygienia muutenkin pitää olla. Vai tarkoittaako se vain sitä, että matojen kiertokulku on nopeutunut, että lääkkeet pitäis syödä tiheämpään, ken tietää,...
Täälläkin matotaistelu vaan jatkuu. Voimat alkaa olla kyllä totaalisesti koetuksella. Kun ei tiedä mitä enää keksis..:'(
Vermoxia on taas vedetty, mutta ei sitten niin minkäänlaista vaikutusta. Melkeenpä pahenee joka kerta kun ottaa Vermoxia. Onko kukaan huomannu samaa? Msm:ää oon alkanu syödä myös.. Tulkaa toverit rakkaat kertomaan, jos keksitte jonkun keinon, jolla tän helvetin saisi loppumaan. - onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Täälläkin matotaistelu vaan jatkuu. Voimat alkaa olla kyllä totaalisesti koetuksella. Kun ei tiedä mitä enää keksis..:'(
Vermoxia on taas vedetty, mutta ei sitten niin minkäänlaista vaikutusta. Melkeenpä pahenee joka kerta kun ottaa Vermoxia. Onko kukaan huomannu samaa? Msm:ää oon alkanu syödä myös.. Tulkaa toverit rakkaat kertomaan, jos keksitte jonkun keinon, jolla tän helvetin saisi loppumaan.Vermoxilla on muhun sellainen vaikutus, että
saan siitä ilmeisesti jonkin allergisen reaktion,
tai ainakin tulee kamala kutina joka paikkaan.
Siis muuallekin kuin alapäähän. Onko sullakin
kyse vastaavasta vai pahentaako se tilannetta
jotenkin muuten? - Täysin kyllästynyt
onnetonta kirjoitti:
Vermoxilla on muhun sellainen vaikutus, että
saan siitä ilmeisesti jonkin allergisen reaktion,
tai ainakin tulee kamala kutina joka paikkaan.
Siis muuallekin kuin alapäähän. Onko sullakin
kyse vastaavasta vai pahentaako se tilannetta
jotenkin muuten?Mäkin oon allergisoitunut Vermoxille. Ainakin kasvoihin ja kaulaan tullu hirvee pistelevä ja poltteleva nokkosihottuma.
Mutta tarkoitin, että madot villiintyy. Kutina ja luikertelu vaan pahenee! Viime yö oli ihan tuskaa. Aivan käsittämätöntä! Mistä ihmeestä se voi johtua..? - Täysin kyllästynyt
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Mäkin oon allergisoitunut Vermoxille. Ainakin kasvoihin ja kaulaan tullu hirvee pistelevä ja poltteleva nokkosihottuma.
Mutta tarkoitin, että madot villiintyy. Kutina ja luikertelu vaan pahenee! Viime yö oli ihan tuskaa. Aivan käsittämätöntä! Mistä ihmeestä se voi johtua..?Onneton, en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun luin jo aiemmin viestiäsi siitä, että infektiolääkärillä on käyty jne.. Sulle on sanottu TÄSMÄLLEEN samat jutut kuin mulle. Siis raivostuttavaa! Kun sama tartunta päällä koko ajan. Eivätkö ne tajua, että elämä on helvettiä näiden matojen kanssa. Tää vaikuttaa kaikkeen. Ei huvita enää kymmenettä kertaa viedä jotain helkkarin pumpulipuikolla otettua näytettä, joka kuitenkin jää taas negatiiviseksi. Onpa reliaabeli mittari. Ja sit nätisti sivuutetaan koko asia. Ongelman ydinhän on se, että lääkkeet ei tapa matoja lainkaan. Ja lääkäreille ongelma tuntuu olevan se, että me parasiittiset parat emme vain saa todistettua matojen olemassa oloa. Siispä sen voi kuitata sillä, että "kutina voi johtua jostain muusta" ja vika on ilmeisesti korvien välissä ja "laita sinkkipastaa takamukseen" ja kyllähän tiedät.. Musta ois loistavaa kokoontua porukalla ja mennä infektiopolille. Ja kirveelläkään ei lähdetä, ennenku joku alkaa edes MIETTIÄ sitä, miksi ne lääkkeet ei tehoa. Eli onko kyse jostain aineenvaihdunnallisesta asiasta vai lääkeresistentistä kannasta.
- onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Mäkin oon allergisoitunut Vermoxille. Ainakin kasvoihin ja kaulaan tullu hirvee pistelevä ja poltteleva nokkosihottuma.
Mutta tarkoitin, että madot villiintyy. Kutina ja luikertelu vaan pahenee! Viime yö oli ihan tuskaa. Aivan käsittämätöntä! Mistä ihmeestä se voi johtua..?Kyllä täs matohommassa on paljon mitä ei
voi käsittää. Sen vielä ymmärrän et lääke ei
auta, mutta toi paheneminen on kyllä outoa.
Onko niitä tullut pois ollenkaan?
Mä en oikein enää viitti syödä vermoxia
kun ei se auta ja tosiaan tuntuu että oon
jo allerginen sille.
MSM:ää käytän edelleen. - onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Onneton, en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun luin jo aiemmin viestiäsi siitä, että infektiolääkärillä on käyty jne.. Sulle on sanottu TÄSMÄLLEEN samat jutut kuin mulle. Siis raivostuttavaa! Kun sama tartunta päällä koko ajan. Eivätkö ne tajua, että elämä on helvettiä näiden matojen kanssa. Tää vaikuttaa kaikkeen. Ei huvita enää kymmenettä kertaa viedä jotain helkkarin pumpulipuikolla otettua näytettä, joka kuitenkin jää taas negatiiviseksi. Onpa reliaabeli mittari. Ja sit nätisti sivuutetaan koko asia. Ongelman ydinhän on se, että lääkkeet ei tapa matoja lainkaan. Ja lääkäreille ongelma tuntuu olevan se, että me parasiittiset parat emme vain saa todistettua matojen olemassa oloa. Siispä sen voi kuitata sillä, että "kutina voi johtua jostain muusta" ja vika on ilmeisesti korvien välissä ja "laita sinkkipastaa takamukseen" ja kyllähän tiedät.. Musta ois loistavaa kokoontua porukalla ja mennä infektiopolille. Ja kirveelläkään ei lähdetä, ennenku joku alkaa edes MIETTIÄ sitä, miksi ne lääkkeet ei tehoa. Eli onko kyse jostain aineenvaihdunnallisesta asiasta vai lääkeresistentistä kannasta.
Kirjoitettiin näköjään samaan aikaan.
Tosiaankaan en oo kertaakaan päässyt niin
keskustelemaan lääkärien kanssa siitä,että
MIKSI ei lääkkeet tehoa ja mitä sitten tehdään,
kun ne ei tehoa. Ne vaan jankuttaa aina
samat jutut. Musta on nöyryyttävää kun ei uskota,
enkä tiedä et mitä täs seuraavaks keksis. Mulle
on sanottu just noi samat jutut kun sullekin. - onnetonta
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Mäkin oon allergisoitunut Vermoxille. Ainakin kasvoihin ja kaulaan tullu hirvee pistelevä ja poltteleva nokkosihottuma.
Mutta tarkoitin, että madot villiintyy. Kutina ja luikertelu vaan pahenee! Viime yö oli ihan tuskaa. Aivan käsittämätöntä! Mistä ihmeestä se voi johtua..?Kokeilin vaihteeksi pyrviniä, mutta yllätys
yllätys, sekin aiheutti hirveen kutinan. Tai
sitten oon allerginen itse madoille...
Mutta mustakin tuntui nyt, että ne oikein riehaantu lääkkeestä. Pari yötä ollu taas ihan hirveitä.
Ei jaksais enää. - Täysin kyllästynyt
onnetonta kirjoitti:
Kokeilin vaihteeksi pyrviniä, mutta yllätys
yllätys, sekin aiheutti hirveen kutinan. Tai
sitten oon allerginen itse madoille...
Mutta mustakin tuntui nyt, että ne oikein riehaantu lääkkeestä. Pari yötä ollu taas ihan hirveitä.
Ei jaksais enää.Eikö oo hirveetä? Ei jaksais, ei enää hetkeäkään. Ja ne tosiaan villiintyy. Mulla alkaa olla kans voimat niin lopussa. Onko se joku ihme, kun tätä on jatkunut kohta puoli vuotta. Eikä pysty nukkumaan. Tulee sellainen epätoivo, että mitä tässä enää odottaa, kun mikään ei auta.
Katon vielä koiran matolääkeen. Toivottavasti ei tuu myrkytystä. Luultavasti vaan maha tulee entistä kipeemmäksi. Se on kyllä ollu pitkään jo aika pahassa kunnossa. Kiitos näitten kaikkien myrkkyjen, jotka ei edes auta.
Muuten, ootteko huomannu että madot liikkuis muuallakin kuin peräaukon suulla? Siis ainakin koko pikkuhousujen alueella, emättimen suulla ja joskus musta tuntuu, että ne nousee alaselkään asti. Ällöttävää! - zeila
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Eikö oo hirveetä? Ei jaksais, ei enää hetkeäkään. Ja ne tosiaan villiintyy. Mulla alkaa olla kans voimat niin lopussa. Onko se joku ihme, kun tätä on jatkunut kohta puoli vuotta. Eikä pysty nukkumaan. Tulee sellainen epätoivo, että mitä tässä enää odottaa, kun mikään ei auta.
Katon vielä koiran matolääkeen. Toivottavasti ei tuu myrkytystä. Luultavasti vaan maha tulee entistä kipeemmäksi. Se on kyllä ollu pitkään jo aika pahassa kunnossa. Kiitos näitten kaikkien myrkkyjen, jotka ei edes auta.
Muuten, ootteko huomannu että madot liikkuis muuallakin kuin peräaukon suulla? Siis ainakin koko pikkuhousujen alueella, emättimen suulla ja joskus musta tuntuu, että ne nousee alaselkään asti. Ällöttävää!Mä oon myös huomannut et madot viihtyy muuallakin ku peräaukon seutuvilla. Itse asiassa mulla on kutina useemmin pahempaa etupuolella emättimen alueella ku peräaukon ympärillä... Oon siirtyny vallan käyttään mustia pikkuhousuja (ei sillä että tää vaikuttais IHAN koko elämään, alusvaatteiden väriki määräytyy matojen mukaan!=)), ku niistä näkee parhaiten kuolleet madot ja kyl niitä on sekä etu- että takapuolella aamusin. Mulla tea tree öljy auttaa kutinaan, käytän sitä sillon tällön iltasin. Tosin kuten aiemmin täällä on puhuttu en tiiä onko fiksuu pakottaa madot jäämään sisään munimaan, mutta kyllä se kutina on välillä niin sietämätöntä että laitan öljyä.
Mä oon parisen kuukautta syönyt msm:ää sen lisäks oon nyt ottanut kolmena peräkkäisenä viikkona 6 pyrvintablettia viikon välein ja otan vielä toiset kolme viikkoo saman annoksen. Matoja on tullut enemmän ulos, mut siinähän se onkin ku niitä tulee aina vaan ulos eikä loppua näy... Eli siellä niitä on elimistössä ilmeisesti vielä isot määrät. Mulla ei vielä ainakaan oo ite pyrvinistä tullut mitään allergiaoireita vaikka sen ottamisen jälkeen madot kyl tuntuu mullakin villiintyvän entisestään.
Täysin kyllästynyt, jos ihan oikeesti meinaat koittaa koiran matolääkkeen niin kerrothan tuloksista... Ite ei oo rohkeus kyl siihen vielä riittänyt. - onnetonta
zeila kirjoitti:
Mä oon myös huomannut et madot viihtyy muuallakin ku peräaukon seutuvilla. Itse asiassa mulla on kutina useemmin pahempaa etupuolella emättimen alueella ku peräaukon ympärillä... Oon siirtyny vallan käyttään mustia pikkuhousuja (ei sillä että tää vaikuttais IHAN koko elämään, alusvaatteiden väriki määräytyy matojen mukaan!=)), ku niistä näkee parhaiten kuolleet madot ja kyl niitä on sekä etu- että takapuolella aamusin. Mulla tea tree öljy auttaa kutinaan, käytän sitä sillon tällön iltasin. Tosin kuten aiemmin täällä on puhuttu en tiiä onko fiksuu pakottaa madot jäämään sisään munimaan, mutta kyllä se kutina on välillä niin sietämätöntä että laitan öljyä.
Mä oon parisen kuukautta syönyt msm:ää sen lisäks oon nyt ottanut kolmena peräkkäisenä viikkona 6 pyrvintablettia viikon välein ja otan vielä toiset kolme viikkoo saman annoksen. Matoja on tullut enemmän ulos, mut siinähän se onkin ku niitä tulee aina vaan ulos eikä loppua näy... Eli siellä niitä on elimistössä ilmeisesti vielä isot määrät. Mulla ei vielä ainakaan oo ite pyrvinistä tullut mitään allergiaoireita vaikka sen ottamisen jälkeen madot kyl tuntuu mullakin villiintyvän entisestään.
Täysin kyllästynyt, jos ihan oikeesti meinaat koittaa koiran matolääkkeen niin kerrothan tuloksista... Ite ei oo rohkeus kyl siihen vielä riittänyt.Mulla myös kutina nykyisin pahempaa emättimen
puolella, ällöttää.
Muistakaa sitten tulla kertomaan löydätte
jonkun konstin joka tehoaa! - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Mulla myös kutina nykyisin pahempaa emättimen
puolella, ällöttää.
Muistakaa sitten tulla kertomaan löydätte
jonkun konstin joka tehoaa!Mä kokeilin koiran matolääkettä. Maha oli tosikipee pari päivää, en suosittele ainakaan Drontal comppia... madot tosin oli hiljaa muutaman päivän, lamaantuivat kai nekin, mutta sitten kutina taas jatkui entiseen malliin..
Nyt olen menossa eräälle "vaihtoehtolääkärille" ja vaikka maksais mitä, niin sitä nyt yritetään. Kerron tuloksista sitten kun/jos niitä alkaa näkyä.
Mullekin kävi samalla tavalla, että Vermoxin jälkeen kutina vaan lisääntyy, madot on kiukkusia kun niitä uhkaillaan.. Kesä on jo pilalla, kun näiden kanssa joutuu elelemään.. Mutta yritetään kestää, kyllä tähän vaivaan vielä lääkkeet löydetään.!!! - Täysin kyllästynyt
maan matonen kirjoitti:
Mä kokeilin koiran matolääkettä. Maha oli tosikipee pari päivää, en suosittele ainakaan Drontal comppia... madot tosin oli hiljaa muutaman päivän, lamaantuivat kai nekin, mutta sitten kutina taas jatkui entiseen malliin..
Nyt olen menossa eräälle "vaihtoehtolääkärille" ja vaikka maksais mitä, niin sitä nyt yritetään. Kerron tuloksista sitten kun/jos niitä alkaa näkyä.
Mullekin kävi samalla tavalla, että Vermoxin jälkeen kutina vaan lisääntyy, madot on kiukkusia kun niitä uhkaillaan.. Kesä on jo pilalla, kun näiden kanssa joutuu elelemään.. Mutta yritetään kestää, kyllä tähän vaivaan vielä lääkkeet löydetään.!!!Oon nyt kokeillu minäkin Drontal Comp forten. Ei auttanut, ei ees muutamaksi päiväksi. Paha olo siitäkin kyllä tuli. Pitäs varmaan ottaa siitäkin jokin tehokuuri, mutta ei tässä meinaa enää riittää rahatkaan tähän matoshowhun. Miksiköhän ne lääkkeet tosiaan ei meille tehoa? Ja onko muut teidän lähipiirissä (jos tietoa on mistä tartunta on peräisin) muut päässeet samasta matokannasta eroon?
Mulla ei mikään oo katkaissut oireita lainkaan. Kertokaa kaikki uudet uutiset taasen.. - maan matonen
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Oon nyt kokeillu minäkin Drontal Comp forten. Ei auttanut, ei ees muutamaksi päiväksi. Paha olo siitäkin kyllä tuli. Pitäs varmaan ottaa siitäkin jokin tehokuuri, mutta ei tässä meinaa enää riittää rahatkaan tähän matoshowhun. Miksiköhän ne lääkkeet tosiaan ei meille tehoa? Ja onko muut teidän lähipiirissä (jos tietoa on mistä tartunta on peräisin) muut päässeet samasta matokannasta eroon?
Mulla ei mikään oo katkaissut oireita lainkaan. Kertokaa kaikki uudet uutiset taasen..Sitä minäkin ihmettelen, kun hoidossa kenellään muulla ei oo matoja kuin meidän lapsilla. Se yksikin jolla oli on muka parantunut. Luulen, että se on ihan joku muu jolta se alunperin tarttui.
Mies väittää olevansa meillä jo oireeton, en tiedä sitten. Kumma jos vain yhteen tehoo nää kuurit?? - onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Sitä minäkin ihmettelen, kun hoidossa kenellään muulla ei oo matoja kuin meidän lapsilla. Se yksikin jolla oli on muka parantunut. Luulen, että se on ihan joku muu jolta se alunperin tarttui.
Mies väittää olevansa meillä jo oireeton, en tiedä sitten. Kumma jos vain yhteen tehoo nää kuurit??Mitta on ollut jo kauan täynnä matojen kanssa, mutta aina vaan niistä tulee uutta riesaa. Yks virtsatietulehdus jo ollut ja nyt sitten joku muu tulehdus emättimessä. Että ottaa päähän.
Sitähän muuten sanotaan et osalla madot voi olla
oireettomina, joten ei välttämättä oo varma etteimatoja silti olis oireettomillakin perheenjäsenillä.Vaikka en tiedä enää et uskonko lääkäreiden matotietoihin kun niin paljon puutteita niissä on. - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Mitta on ollut jo kauan täynnä matojen kanssa, mutta aina vaan niistä tulee uutta riesaa. Yks virtsatietulehdus jo ollut ja nyt sitten joku muu tulehdus emättimessä. Että ottaa päähän.
Sitähän muuten sanotaan et osalla madot voi olla
oireettomina, joten ei välttämättä oo varma etteimatoja silti olis oireettomillakin perheenjäsenillä.Vaikka en tiedä enää et uskonko lääkäreiden matotietoihin kun niin paljon puutteita niissä on.Kokeile etikka-vesi huuhteluita emätimeen. Eli sillä peräruiskupussilla vaan suihkuttelet sinne sisälle semmosen puoli litraa vettä ja loraus etikkaa siihen. Sehän valuu samantien pois. Kerran päivässä riittää.
- samassa veneessä
maan matonen kirjoitti:
Kokeile etikka-vesi huuhteluita emätimeen. Eli sillä peräruiskupussilla vaan suihkuttelet sinne sisälle semmosen puoli litraa vettä ja loraus etikkaa siihen. Sehän valuu samantien pois. Kerran päivässä riittää.
Täälläkin taistellaan matojen kanssa :(
olen jo jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua ja päätin liittyä mukaan, kun ei tuo ongelma tunnu helpottavan. Ekan kerran meillä matoja oli tammikuussa ja aina vaan uusivat. nyt tuntuu olevan TODELLA tiukassa. Jos joku pääsee jollakin konstilla näistä iljetyksistä eroon niin tulehaan heti tänne kertomaan!!!
miten tuo papaija on teillä tehonnut ja millaisen annoksena olette ottaneet. entä millä nuo madot sais vitsaputkesta/ emättimestä pois. onko tuo huuhtelu ainut konsti. Lääkärit ei oikeasti tunnu tietävän asiasta muuta kuin pyrviinin ja ihmettelevät kun vermoxkaan ei tehoa... sikäli jos edes tietävä kyseistä lääkettä.
pää tässä hajoo, joten voimia meille kaikille!! - iron man
maan matonen kirjoitti:
Tässä täytyy olla ihan hyvällä mielellä, että kyllä tämä taistelu voitetaan. Ajattelkaa paljonko meitä pyöri tällä palstalla talvella ja vain me ollaan jäljellä.
Kait mekin näistä vielä eroon päästään. Onko kukaan kokeillut mitään uusia juttuja? Zeila haitko sen kalliin lääkkeen??joo-o ,meillä on kohta ollu 2v. matoja,eka oli kaikilla lapsilla kun mulla ei ollu tämmösistä tietokaa...sain pyrvinillä pois...sen jälkeen sai poika ,eka5kk väliä ja taas 5kk väliä..sit sen sen jälkeen 2kk välein...kouluun tiedotettu asiasta,sielä on muillakin ollut,lupasivat kuurittaa kaikki...asia tyssäs kesälomaan...pongasin kyllä nuorimmaiselta,viimetteeks...meillä kyllä on lähteny pyrvinillä,hain kyllä vermoxia pojalle...mut mitä hyödyttää jos tartunta tulee tuolta koulusta aina vaan uudelleen ja uudelleen.on tää paskamaista kytätä pyllyjä joka ilta ...kutittaako??? mietin tossa elämää ennen matoja...helppoo...mulla ainaki mieletön stressi,et koska taas jonku persusta kutittaa...onneks en itte oo niitä viä saanu,kai,tunnistanko varmasti kutinan???mulla on semmosia "tuntemuksia" et olis,mut en oo pongannu.toivottavasti te joilla on koko ajan pääsette eroon niistä...ja meki tietty joilla joku kuuri auttaa aina,mut uus tartunta tulee si uudelleen
- maan matonen
iron man kirjoitti:
joo-o ,meillä on kohta ollu 2v. matoja,eka oli kaikilla lapsilla kun mulla ei ollu tämmösistä tietokaa...sain pyrvinillä pois...sen jälkeen sai poika ,eka5kk väliä ja taas 5kk väliä..sit sen sen jälkeen 2kk välein...kouluun tiedotettu asiasta,sielä on muillakin ollut,lupasivat kuurittaa kaikki...asia tyssäs kesälomaan...pongasin kyllä nuorimmaiselta,viimetteeks...meillä kyllä on lähteny pyrvinillä,hain kyllä vermoxia pojalle...mut mitä hyödyttää jos tartunta tulee tuolta koulusta aina vaan uudelleen ja uudelleen.on tää paskamaista kytätä pyllyjä joka ilta ...kutittaako??? mietin tossa elämää ennen matoja...helppoo...mulla ainaki mieletön stressi,et koska taas jonku persusta kutittaa...onneks en itte oo niitä viä saanu,kai,tunnistanko varmasti kutinan???mulla on semmosia "tuntemuksia" et olis,mut en oo pongannu.toivottavasti te joilla on koko ajan pääsette eroon niistä...ja meki tietty joilla joku kuuri auttaa aina,mut uus tartunta tulee si uudelleen
No niin, tuokin vaihtoehto tuli koettua, eli siis se homeopaatti. Elimistön vastutuskyky on kuulemma ihan nollassa ja vitamiineja pitäis syödä. matoihin suositteli Hulda Clarkin matokuuria. En oo vielä sitä netistä tilannut, kun se on niin kallis...
Onko kenellään kokemusta siitä?? - Täysin kyllästynyt
maan matonen kirjoitti:
No niin, tuokin vaihtoehto tuli koettua, eli siis se homeopaatti. Elimistön vastutuskyky on kuulemma ihan nollassa ja vitamiineja pitäis syödä. matoihin suositteli Hulda Clarkin matokuuria. En oo vielä sitä netistä tilannut, kun se on niin kallis...
Onko kenellään kokemusta siitä??Oon kans miettiny tuota Hulda Clarkia. On tosin hänellä varsin päättömiä väitteitä. Mut kyllä kai tässä koittaa jo ihan mitä vaan. Millasia vitamiineja/hivenaineita homeopaatti suositteli?
- zeila
Täysin kyllästynyt kirjoitti:
Oon kans miettiny tuota Hulda Clarkia. On tosin hänellä varsin päättömiä väitteitä. Mut kyllä kai tässä koittaa jo ihan mitä vaan. Millasia vitamiineja/hivenaineita homeopaatti suositteli?
Tilasin just hulda clarkia vastaavaa ainetta, ainakin siinä on samat aineosat ja vielä muitakin. En tiiä vielä et menikö tilaus läpi kun on sen verran mielenkiintoset sivut mistä tilasin mut katotaan jos sieltä tulis jotain infoo. Oli kuitenki puolet halvempi ku clarkin kuuri. Nimi on ParaCleanse. Onks tää kenellekkä tuttu?

ParaCleanse tuli tänään. Pullossa on 100ml liuosta, ja enimmillään sitä otetaan 20 tippaa päivässä (määrä vaihtelee kuurin edetessä). Hinnaksi tuli n. 32 euroo. Aloitan huomenna ja kerron jos jotain tuloksia tulee.
Madot on nyt kyllä muutenki ollu hiljempaa, en tiedä johtuuko mun kuuden viikon pyrvin-kuurista vai mistä mut ei oo kutittanu oikeestaan yhtään eikä oo kavereita näkynykkä. Ehkä siellä uus sukupolvi kasvattaa voimiaan tai sit ne on muuten vaan levolla, mut kyl aion tän loiskuurin nyt silti vielä vetää... - onnetonta
zeila kirjoitti:
ParaCleanse tuli tänään. Pullossa on 100ml liuosta, ja enimmillään sitä otetaan 20 tippaa päivässä (määrä vaihtelee kuurin edetessä). Hinnaksi tuli n. 32 euroo. Aloitan huomenna ja kerron jos jotain tuloksia tulee.
Madot on nyt kyllä muutenki ollu hiljempaa, en tiedä johtuuko mun kuuden viikon pyrvin-kuurista vai mistä mut ei oo kutittanu oikeestaan yhtään eikä oo kavereita näkynykkä. Ehkä siellä uus sukupolvi kasvattaa voimiaan tai sit ne on muuten vaan levolla, mut kyl aion tän loiskuurin nyt silti vielä vetää...Minkälaisin väliajoin olet zeila syönyt ton
kuuden viikon pyrvin-kuurin? Mä oon kans
syöny vaan pyrviniä viime aikoina, välillä
viikon ja välillä 2 viikon välein. Kutina on
mullakin ainakin vähän laantunut. Msm:ää syön
vielä lisäksi. Toivottavasti sais jossain vaiheessa madot kokonaan "savustettua" pois...
Kerrotaan edelleen eri kokeilujen tuloksista
täällä. - zeila
onnetonta kirjoitti:
Minkälaisin väliajoin olet zeila syönyt ton
kuuden viikon pyrvin-kuurin? Mä oon kans
syöny vaan pyrviniä viime aikoina, välillä
viikon ja välillä 2 viikon välein. Kutina on
mullakin ainakin vähän laantunut. Msm:ää syön
vielä lisäksi. Toivottavasti sais jossain vaiheessa madot kokonaan "savustettua" pois...
Kerrotaan edelleen eri kokeilujen tuloksista
täällä.Otin pyrviniä viikon välein ja söin kans msm:ää lisäks. Ensin tuntu ettei auta mitään mut sit ku kuudennen satsin olin ottanut niin huomasin ettei enää pahemmin kutittele. Siitä on nyt reilu viikko ku viimeset otin ja tää kummallinen, kutittamaton olotila on pysyny vielä. Saas vaan nähdä kuinka kauan sitä vielä kestää...
Tänään alko sit loishäätökuuri paraclean ja msm:ää otan vielä niin kauan ku viimeksi tilattu satsi riittää. Kyl mahtaa olla sisuskalut jo apua huutamassa kaikkien näitten myrkkyjen jälkeen... Ja siitä tulikin mieleen että aloin syödä kolmisen viikkoo sitten tätä erinomaisen hienoo maitohappobakteereilla varustettua jogurttia mitä paljon mainostetaan, ihan just sen takia ku aattelin et suolisto kaipaa jo jotain apua. En usko et sillä on merkitystä kutinan loppumiseen, mutta kun koskaan ei tiedä niin varmuuden vuoks sen tänne kirjotan. Ja pakko myöntää et kyllä sillä on ollut ihan huomattavia positiivisia vaikutuksia pyrvinin raateleman mahan toimintaan. - zeila
zeila kirjoitti:
Otin pyrviniä viikon välein ja söin kans msm:ää lisäks. Ensin tuntu ettei auta mitään mut sit ku kuudennen satsin olin ottanut niin huomasin ettei enää pahemmin kutittele. Siitä on nyt reilu viikko ku viimeset otin ja tää kummallinen, kutittamaton olotila on pysyny vielä. Saas vaan nähdä kuinka kauan sitä vielä kestää...
Tänään alko sit loishäätökuuri paraclean ja msm:ää otan vielä niin kauan ku viimeksi tilattu satsi riittää. Kyl mahtaa olla sisuskalut jo apua huutamassa kaikkien näitten myrkkyjen jälkeen... Ja siitä tulikin mieleen että aloin syödä kolmisen viikkoo sitten tätä erinomaisen hienoo maitohappobakteereilla varustettua jogurttia mitä paljon mainostetaan, ihan just sen takia ku aattelin et suolisto kaipaa jo jotain apua. En usko et sillä on merkitystä kutinan loppumiseen, mutta kun koskaan ei tiedä niin varmuuden vuoks sen tänne kirjotan. Ja pakko myöntää et kyllä sillä on ollut ihan huomattavia positiivisia vaikutuksia pyrvinin raateleman mahan toimintaan.Ja pari viikkoohan sitä sitten kesti... Nimittäin ettei kutittanut. Ja viime yö oli taas ihan tuskaa. Ei hajuuka oliko madot välillä pois ja sain uusintatartunnan, vai jäikö sinne muutama sinnikäs jotka nyt on sit lisääntyny. Paracleanse ei oo mielestäni vaikuttanu mitenkä. Voisko joku keksiä jonkun matodynamiitin millä ne vois räjäyttää pois...
- tietoa tarvis
niin vaikka varma ei matojen olemassaolosta voisi olla, niin onko lääkekuurin syöminen turvallista, vaikka matoja ei loppupelissä olisi ollutkaan?
- maan matonen
Kyllä uskaltaa syödä, jos kerran epäilet matoja, niin oireita sulla ilmeisesti on. Anna mennä vaan, heti alussa se parhaiten tehoo, ennenkuin kanta lisääntyy kovin suureksi.
Tsemppiä Zeila, sulla oli ilmeisesti vielä munia sisuskaluissa ja ne kasvoi nyt isoiksi...
Meilläkin on syöty nyt Hulda Clarkia jo yksi satsi ja toinen on menossa. Eka ei vielä auttanut mihinkään, vaikka ohjeiden mukaan 5. päivän jälkeen piti auttaa... mutta aateltiin ettei heti luovuteta, vaikka kallista lystiä onkin.
En olis ikinä uskonut, että joku tauti vois kestää näin kauan. Jos vois kääntää kelloa taaksepäin, niin lapset ei olis ikinä menneet päivähoitoon!!
Niin siitä vastustuskyvyn lisäämisesta, se homeopaatti suositteli aminohappoja (kaikkia mahdollisia mm. lysiini) ja siinä oli oikeastaan kaikkia vitamiineja. Mä tilasin ne hänen kauttaan, mutta jos haluutte kokeilla niin kysykää luontaistuotekaupasta jotain mikä vaikuttaa vastustuskyvyn parantamiseen, missä on aminohappoja.
- pathfinder123123
Heips eli vastailen tähän viestiin, kaippa näitä joku lukee kun itsekkin tänne eksyin. Olen matkannut aasiassa noin vuoden ja sain sieltä todennäköisesti vaikka mitä, ainakin noita kihomatoja havaitsin omaavani.
TÄMÄ VIESTI EI OLE AINOASTAAN KIHOMATOIHIN, mutta SAMAT PERIAATTEET pätevät kaikkiin loisiin.
Ensimmäinen 6 pilleriä ei tuntunut tuovan mitään vaikutusta, mutta se voi johtua siitä että elimistössä on parasiitteja useissa eri vaikeissa, ja jos niitä on paljon niin niitä voi kuoriutua koko ajan lisää. purkissahan on noin 20 pilleriä. Ennen kuin ottaa ensimmäistäkään niin kannattaa kuurata kämppä kertaalleen, tiskata tiskit, vaihtaa lakanat, käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet. Näin varmistuu ettei munia mene elimistöön lisää. Tämän jälkeen suosittelen ottamaan 7 7 7 pilleriä viikon välein aamuisin ennen aamiaista tyhjään vatsaan runsaalla vedellä ilman sokeria tai maitotuotteita. Vaihda lakanat aluksi vähintään 2krt viikossa ja joka aamu kun heräät niin ENSIMMÄINEN asia mitä teet on PESE KÄDET, PESE SUUN YMPÄRYSTÄ ja hampaat ja sylje kaikki pois (älä niele yön sylkeä). Vasta tämän jälkeen suihku/juominen etc... Älä kaiva nenää, korvaa, takapuolta, älä missään tilanteessa laita sormia suuhusi tähän yhteen kuukauteen. Jos peset hampaat niin älä ota huuhteluvettä käsillä vaikka olisitkin pessyt ne. Huuhtele puhtaalla lasilla tai kostuta hammasharjalla, älä niele.
Itse pääsin eroon noista madoista tuolla tavoin. Pesin kädet aamuisin ja huuhtelin suun ja suun ympärystän heti aamusta, ensimmäisenä asiana kun herään. En niinkään siivonnut kämppää, mitä välillä, mutta pidin vain huolta etten niellyt mitään mikä ei tullut suoraan kraanasta puhtaaseen lasiin taikka tullut elintarvikepakkauksesta. Kävin suihkussa aamuin illoin (aamuisin käsienpesun ja suupesun jälkeen), vaihdoin lakanat 2x per viikko (koska kävin suihkussa myös illoin ja en nukkunut alasti). Muista ettet saa pöllyttää vaatteita, koska munat voivat siirtyä pölymuodossa joten hengitä nenän kautta ;-)
Ajoin madot myös muuten ahtaalle, söin raakaa valkosipulia, saksanpähkinöitä, sokeiroimatonta ananas/hedelmä mehua. En käyttänyt sokeria enkä maitoa tuona kuukautena. Madot rakastavat sokeria ja maitoa. Madot vihaamat lukuisia tuotteita. Ne voi laittaa todella ahtaalle jos ottaa ihan vihannes hedelmä linjan. Muista että madot voivat myös "pyörtyä" jostain esim herbaaliaineista jolloin niiden aktiviteetti vähenee huomattavasti, mutte ne eivät välttämättä ole välittömästi kuolleet. MM valkosipulilla on tämä vaikutus minulla (2 raakaa kynttä aamulla veden kanssa, kaksi raakaa kynttä illalla, ennen aamiaista ja nukkumaan tyhjällä vatsalla)
Yleensä voi olla että on jotain muutakin jossa on samoja oireita, kuten jotain pienia muutaman millin täysikasvuisia kalalapamatoja etc joissa esiintyy myös takapuolen kutinaa. Jos homma jatkuu niin koita HUMAWORM(15-20usd), BAREFOOT'S DEWORMER(20-40usd), PARAPRO(70-90usd) tai jotain muuta herbaalisarjaa. Jotkut noista inkkarirohdoista ovat tosi tujua settiä ja jotkut miedompia pidemmällä vaikutusajalla. Muista että jos käytät herbaalituotteita niin niihin pitää totuttautua, joten aloita pienellä annostuksella. Jotkut ainesosat kuten bloodroot etc voivat aiheuttaa hurjia tuntemuksia ja voit tuntea sen menevän verenkierrossa tappamassa parasiitteja. Joillakin parasiiteillä voi olla kytköksiä käytökseen ja psyykeen vapauttamalla isännän elimistöön hormoneita etc ja parasiitin tappaminen voi tuntua todella hurjalta, samoin myös jotkut herbaalivalmisteiden ainesosat. Itse vedin tietämättäni ParaPro kuuria täydellä annostuksella vähän isompaan infestaatioon ja vaikutus oli todella jotain hurjaa.
Tärkeää myös muistaa että parasiitit ulostavat kehoomme ja tämä uloste yms jäte voi olla myrkyllistä. MIKÄÄN LOINEN EI OLE HAITATON ja usein loisilla on kumppanibakteeri tai virus tai loinen. Kun parasiitti kuolee niin siitä jää kaikki myrkyt kehoon ja jos parasiitteja on paljon niin kannattaa laittaa suoli toimimaan (älä kuitenkaan oksenna ettet uudelleentartuta [autoinfection] itseäsi). Joskus loisten kuolema voi aiheuttaa hurjaa pahoinvointia ja tämä kuitenkin tarkoittaa että olet onnistunut tappamaan jotain.
Muista että jos oireet lakkaavat, niin se ei tarkoita että parasiitit ovat poistuneet elimistöstäsi... Madot, sienet, etanat, virukset yms ovat tulleet yleensä kehoon pitkällä aikavälillä ennenkuin ne aiheuttavat oireita ja niihin täytyy käyttää aikaa ja vaivaa että kaikki niiden vaiheet elimistössä saa neutralisoitua. Joten jos siis lopetat heti kun tuntuu hyvältä niin homma saattaa uusiutua parin kk:kin jälkeen, mutta kihomadot pitäisi olla helppo eliminoida, joten muista että se voi olla myös jotain muuta.
Kaupasta saatavat modernit matokuurit yleensä keskittyvät yhden vaiheen tuhoamiseen, kuten esim PYRVIN tuhoaa vain suolistossa olevat parasiitit jos sattuu osumaan niiden kohdalle. Kaikki lääkitys kannattaa aloittaa täydenkuun aikaan kuukaudesta ja aamuisin ennen aamiaista.
Monet parasiitit eivät näy verikokeissa, ulostenäytteissä etc ja voivat aiheuttaa monenlaista vaivaa astmasta, päänsärystä, yskästä allergiaan ja vaikka mihin.
Parasiitteja on matoja, viruksia, bakteereja, mikrobeja etc etc lukemattomia määriä ja oireet voivat olla mitä moninaisempia. Jos terveys alkaa yhtäkkiä krakaamaan niin kannattaa perehtyä asiaan:
http://curezone.com/forums- pathfinder123123
kannattaa myös muistaa että useimmat parasiitit eivät aiheita minkäänlaisia selviä oireita, esim vatsakipuja. Ylävatsan pömpötys etc taas saattaa ilmiantaa esim oireettoman Ascaris infektion etc.
Matoja voi saada mistä tahansa, ennenvanhaan oli tapana madottaa kaikki kansa 2x vuodessa, mutta tänä päivänä madot ovat jonkinlainen tabu josta ei saa puhua tai joita EI VAIN OLE (valhetta). Itse matkailen paljon noin 30 maata etc ja ymmärrykseni parasiiteista on viimeaikoina kasvanut.
Parasiittitartunta haluaa aina olla huomaamaton ja haluaa käyttää ihmistä huomaamatta hyväkseen, jos siis tuntuu siltä että jokin mättää mutta et tiedä mikä niin kannattaa jotain tehdä. MIKÄÄN PARASIITTI EI OLE VAARATON, ei siis kihomadotkaan.
Matotartunnat tuovat yleensä altistusta tai ne itse kantavat jotain muuta tartuntaa, esim bakteeria, sientä, virusta tai toisensorttisia matoja tai etanoita jotka voivat elää veressä, maksassa, munuaisissa, suolistossa, vatsassa, ihossa, lihaksistossa, neurosysteemi nesteessä ja missä tahansa.
Parasiitit haluavat aina piiloutua, elää ja paeta. Jotkin lapamadot pystyvät kulkeutumaan vaikka minne, maksaan yms.
Parasiitit elävät eri vaiheissa, munat, larvat poikaset, aikuiset ja eri vaiheet voivat elää eri osissa kehoa, esim veri, keuhkot, maksa, suolisto etc etc. Nykylääketiedekkään ei tiedä paljoa aiheesta eikä pysty selittämään montaakaan asiaa.
Modernit lääkärit lähinnä lukevat kirjoja, koska niin koulussa on heille opetettu, eivätkä kykene omaan ajatteluun, vain vastahakoisesti toistavat samaa tuttua kaavaa.
Tosiasia on että moderni lääketiede yleensä keskittyy tappamaan yhden vaiheen, yleensä useaan otteeseen, kun taas herbaalilääkkeet iskevät kaikkeen, useaan otteeseen.
Kuitenkin parasiittitartunnat voivat tulla todella vähästä ja se voi viedä pitkän aikaa että sen vaikutukset alkavat näkyä, heti - 50 vuotta ja kaikki siltä väliltä. Esim herpes ja borreliosis etc voivat piillä pitkän aikaa, kuten myös monet madot. Suurin osa ihmisista ei tiedä kantavansa parasiittiä, niitä ei heidän elämänsä aikana koskaan tutkita / osata epäillä / uskota niiden olemassaoloon. Kuitenkaan asia ei ole näin mustavalkoista ja kannattaa kiinnittää huomiota että nämä loiset voivat aiheuttaa mitä tahansa astmasta, mielialahäiriöistä etc mihin vain.
Ota selvää mitä olet tappamassa, mutta jos et tiedä eikä kukaan muu välitä, niin hoida homma itse mutta koita saada kaikki vaiheet tapettua.
Itse en usko lyhyemmän aikavälin kuin 1kk kuureihin ja nekin pitäisi toistaa jotta voi olla varmempi neutraloinnista. Esim 6kk välein.
Itselläni on menossa tämmöinen pieni tappoprojekti ja uskon että kaikki kääntyy parempaan päin, ainakin kihomadot saivat kyytiä jo kahdessa viikossa. Se tosin ei tarkoita ettenkö ota vielä yhtä kuuria. - pathfinder123123
pathfinder123123 kirjoitti:

Itselläni on menossa tämmöinen pieni tappoprojekti ja uskon että kaikki kääntyy parempaan päin, ainakin kihomadot saivat kyytiä jo kahdessa viikossa. Se tosin ei tarkoita ettenkö ota vielä yhtä kuuria.jep ja vielä unohtui sanoa että matojen muniminen on yleensä kausiluontoista, ja vakavia infektioita hoitavat sanovat että vanhankansan viisaus pitää paikkaansa että tämmöinen kiertovaihe on yleensä täydenkuun aikaan kuukaudesta. Ulosteista ei siis aina välttämättä voi nähdä munia (mikroskooppisia).
Madot eivät pidä mm seuraavista aineksista:
Ananas (orgaaninen, tuore, voimakas)
Cayenne
raaka valkosipuli (voimakas, tuore, laadukas)
erilaiset pähkinät, mm saksanpähkinät
raa'at kurpitsansiemenet
extra virgin kylmäpuristettu oliiviöljy
Iodine
Cloves (Syzygium aromaticum) Mausteneilikka
Bloodroot (Sanguinaria canadensis)
Wormwood (Artemisia annua)
papaija
vaikka mitä :P
madot pitävät seuraavista aineista:
gluteeni
sokeri
maito ja maitotuotteet
raaka liha
vaikka mitä :P
kannattaa siis antaa madoille öisinkin turpaan olemalla syömättä asioita listasta kaksi ja ottamalla ennemmin jotain listasta yksi tyhjään vatsaan. Pitäähän vitutus saada molemminpuoliseksi ;-)
Toisaalta parasiitit ovat hyvin sopeutuvaisia ja voivat muuttaa rytmiään ja asuinsijojaan. Siksi hoito kannattaa tehdä kunnolla ja kaikille alueille kehoa.. Yleensä parasiitti aktiviteetti on voimissaan öisin ja täydenkuun aikaan. Madot haluavat mukavuutta, ravintoa ja elää :P Kannattaa siis savustaa ne piiloistaan.
Toivottavasti näistä viesteistä on teille joillekkin apua. :) - maan matonen
pathfinder123123 kirjoitti:
jep ja vielä unohtui sanoa että matojen muniminen on yleensä kausiluontoista, ja vakavia infektioita hoitavat sanovat että vanhankansan viisaus pitää paikkaansa että tämmöinen kiertovaihe on yleensä täydenkuun aikaan kuukaudesta. Ulosteista ei siis aina välttämättä voi nähdä munia (mikroskooppisia).

Toivottavasti näistä viesteistä on teille joillekkin apua. :)Onko kenelläkään mitään uutta tapahtunut kihomatojen suhteen?
Täällä taistellaan edelleen ja alkaa jo masentaa koko touhu.
Onko kukaan saanut mitään uutta lääkettä lääkäteiltä tai mistään??? - epäilyä
maan matonen kirjoitti:
Onko kenelläkään mitään uutta tapahtunut kihomatojen suhteen?
Täällä taistellaan edelleen ja alkaa jo masentaa koko touhu.
Onko kukaan saanut mitään uutta lääkettä lääkäteiltä tai mistään???2v. tyttäreni heräsi yöllä kolmen aikaan itkemään ja valitti virtsarakon seutua pipiksi ja yritti hieroakin sitä. Käytiin pesulla ja kuivatessani häntä huomasin peräaukon suulla kolme sellaista vajaan 2mm:n pitkää valkoista ihoon kiinnittynyttä niinkuin rasvavanaa tai jotakin. Seuraavana iltana juuri ennen nukkumaan menoa löysin samanlaiset molemmilta lapsilta peräaukon suulta. Netistä katselin tartuntatautiliiton sivustoilta kuvaa kihomadosta. Ne mun löydökset näytti ihan samalta kuin siellä valokuvassa valkoiset lyhyet viivat, ainut vaan et se valokuva taitaa olla jonkin asteinen suurennos.. Ja siinähän näkyy lisäksi oikein kihomatokin. Mitään liikkuvaa en ole löytänyt. Neuvolasta sanottiin vain et onkohan ne sitten jotain minikihomatoja, et hae pyrvix apteekista. Itseäni mietityttää et kannattaako ottaa tuota lääkettä ihan vaan varmuuden vuoksi? Poika valittaa aina joskus pyllyn kutinaa ja tytöllä on ennenkin ollut kutinaa virtsarakon seudulla, vatsakipuja (joskin 2 vuotiaan kipu voi olla mitä vaan ja allerginenkin hän on) ja kesällä oli outoa ripulia viikon välein kolme kertaa peräkkäin. Kakassa en ole nähnyt mitään kummallakaan. Paikkakunnalla oli keväällä kihomatoja liikkeellä mut nyt en ole kuullut et olis. Mainittakoon vielä että olen nyt kahtena yönä tehnyt salapoliisityötä tuon löydökseni jälkeen ja pyllyt on olleet ihan puhtaat.
Voiko siis diagnoosia tehdä muuten kuin näkemällä jotain liikkuvaa peräaukon suulla? Netin mukaan voi. Neuvolasta en oikein saanut vastausta kuin että mahdollista on et tehdään labrakokeita, mutta hae pyrvin apteekista. Kuuluuko tollaiset valkoiset 2mm valkoiset "vanat" peräaukon suulla taudin kuvaan? Onko ne kuolleita naaraita? Vai epäilenkö ihan turhia? Olen pitänyt lapset pois perhepäivähoidosta nämä päivät mut työt alkaa viikon päästä ja sit on pakko viedä hoitoon..
Kannattaako ottaa pyrvin-kuurit vai ei? - monta kertaa matoja ollut
epäilyä kirjoitti:
2v. tyttäreni heräsi yöllä kolmen aikaan itkemään ja valitti virtsarakon seutua pipiksi ja yritti hieroakin sitä. Käytiin pesulla ja kuivatessani häntä huomasin peräaukon suulla kolme sellaista vajaan 2mm:n pitkää valkoista ihoon kiinnittynyttä niinkuin rasvavanaa tai jotakin. Seuraavana iltana juuri ennen nukkumaan menoa löysin samanlaiset molemmilta lapsilta peräaukon suulta. Netistä katselin tartuntatautiliiton sivustoilta kuvaa kihomadosta. Ne mun löydökset näytti ihan samalta kuin siellä valokuvassa valkoiset lyhyet viivat, ainut vaan et se valokuva taitaa olla jonkin asteinen suurennos.. Ja siinähän näkyy lisäksi oikein kihomatokin. Mitään liikkuvaa en ole löytänyt. Neuvolasta sanottiin vain et onkohan ne sitten jotain minikihomatoja, et hae pyrvix apteekista. Itseäni mietityttää et kannattaako ottaa tuota lääkettä ihan vaan varmuuden vuoksi? Poika valittaa aina joskus pyllyn kutinaa ja tytöllä on ennenkin ollut kutinaa virtsarakon seudulla, vatsakipuja (joskin 2 vuotiaan kipu voi olla mitä vaan ja allerginenkin hän on) ja kesällä oli outoa ripulia viikon välein kolme kertaa peräkkäin. Kakassa en ole nähnyt mitään kummallakaan. Paikkakunnalla oli keväällä kihomatoja liikkeellä mut nyt en ole kuullut et olis. Mainittakoon vielä että olen nyt kahtena yönä tehnyt salapoliisityötä tuon löydökseni jälkeen ja pyllyt on olleet ihan puhtaat.
Voiko siis diagnoosia tehdä muuten kuin näkemällä jotain liikkuvaa peräaukon suulla? Netin mukaan voi. Neuvolasta en oikein saanut vastausta kuin että mahdollista on et tehdään labrakokeita, mutta hae pyrvin apteekista. Kuuluuko tollaiset valkoiset 2mm valkoiset "vanat" peräaukon suulla taudin kuvaan? Onko ne kuolleita naaraita? Vai epäilenkö ihan turhia? Olen pitänyt lapset pois perhepäivähoidosta nämä päivät mut työt alkaa viikon päästä ja sit on pakko viedä hoitoon..
Kannattaako ottaa pyrvin-kuurit vai ei?niin, en usko et on matoja,meillä niitä ollut niin monta kertaa,että tutkailen pyllyja tämän tästä iltaisin ja meilläkin lapsilla aina välillä noita rasva juovia.on mun mielestä "eritettä",kyllä sä illalla bongaat ne elävät madot ,kun käyt nukkumaanmenon jälkeen kurkkaamas pariin otteeseen.mä oon nähnyt ne madot het iltapäivälläki,kun ovat sanoneet kutittaa.
- todennäköisesti on
epäilyä kirjoitti:
2v. tyttäreni heräsi yöllä kolmen aikaan itkemään ja valitti virtsarakon seutua pipiksi ja yritti hieroakin sitä. Käytiin pesulla ja kuivatessani häntä huomasin peräaukon suulla kolme sellaista vajaan 2mm:n pitkää valkoista ihoon kiinnittynyttä niinkuin rasvavanaa tai jotakin. Seuraavana iltana juuri ennen nukkumaan menoa löysin samanlaiset molemmilta lapsilta peräaukon suulta. Netistä katselin tartuntatautiliiton sivustoilta kuvaa kihomadosta. Ne mun löydökset näytti ihan samalta kuin siellä valokuvassa valkoiset lyhyet viivat, ainut vaan et se valokuva taitaa olla jonkin asteinen suurennos.. Ja siinähän näkyy lisäksi oikein kihomatokin. Mitään liikkuvaa en ole löytänyt. Neuvolasta sanottiin vain et onkohan ne sitten jotain minikihomatoja, et hae pyrvix apteekista. Itseäni mietityttää et kannattaako ottaa tuota lääkettä ihan vaan varmuuden vuoksi? Poika valittaa aina joskus pyllyn kutinaa ja tytöllä on ennenkin ollut kutinaa virtsarakon seudulla, vatsakipuja (joskin 2 vuotiaan kipu voi olla mitä vaan ja allerginenkin hän on) ja kesällä oli outoa ripulia viikon välein kolme kertaa peräkkäin. Kakassa en ole nähnyt mitään kummallakaan. Paikkakunnalla oli keväällä kihomatoja liikkeellä mut nyt en ole kuullut et olis. Mainittakoon vielä että olen nyt kahtena yönä tehnyt salapoliisityötä tuon löydökseni jälkeen ja pyllyt on olleet ihan puhtaat.
Voiko siis diagnoosia tehdä muuten kuin näkemällä jotain liikkuvaa peräaukon suulla? Netin mukaan voi. Neuvolasta en oikein saanut vastausta kuin että mahdollista on et tehdään labrakokeita, mutta hae pyrvin apteekista. Kuuluuko tollaiset valkoiset 2mm valkoiset "vanat" peräaukon suulla taudin kuvaan? Onko ne kuolleita naaraita? Vai epäilenkö ihan turhia? Olen pitänyt lapset pois perhepäivähoidosta nämä päivät mut työt alkaa viikon päästä ja sit on pakko viedä hoitoon..
Kannattaako ottaa pyrvin-kuurit vai ei?Kyllä ne voi olla just tommosia pieniä. Pyrvin on sen verran "vaaraton" lääke, että kyllä se kannattaa ottaa jos kerran lapsia kutisee.
Ja monesti kutina on kyllä paras tuntomerkki, jos päiväkoti-ikäisiä kutittaa pyllystä niin kyllä ne on kihomatoja. - BUAHAHAHHAAHAHAA
pathfinder123123 kirjoitti:
jep ja vielä unohtui sanoa että matojen muniminen on yleensä kausiluontoista, ja vakavia infektioita hoitavat sanovat että vanhankansan viisaus pitää paikkaansa että tämmöinen kiertovaihe on yleensä täydenkuun aikaan kuukaudesta. Ulosteista ei siis aina välttämättä voi nähdä munia (mikroskooppisia).
Madot eivät pidä mm seuraavista aineksista:
Ananas (orgaaninen, tuore, voimakas)
Cayenne
raaka valkosipuli (voimakas, tuore, laadukas)
erilaiset pähkinät, mm saksanpähkinät
raa'at kurpitsansiemenet
extra virgin kylmäpuristettu oliiviöljy
Iodine
Cloves (Syzygium aromaticum) Mausteneilikka
Bloodroot (Sanguinaria canadensis)
Wormwood (Artemisia annua)
papaija
vaikka mitä :P
madot pitävät seuraavista aineista:
gluteeni
sokeri
maito ja maitotuotteet
raaka liha
vaikka mitä :P
kannattaa siis antaa madoille öisinkin turpaan olemalla syömättä asioita listasta kaksi ja ottamalla ennemmin jotain listasta yksi tyhjään vatsaan. Pitäähän vitutus saada molemminpuoliseksi ;-)
Toisaalta parasiitit ovat hyvin sopeutuvaisia ja voivat muuttaa rytmiään ja asuinsijojaan. Siksi hoito kannattaa tehdä kunnolla ja kaikille alueille kehoa.. Yleensä parasiitti aktiviteetti on voimissaan öisin ja täydenkuun aikaan. Madot haluavat mukavuutta, ravintoa ja elää :P Kannattaa siis savustaa ne piiloistaan.
Toivottavasti näistä viesteistä on teille joillekkin apua. :)Pathfinder123123 kirjoittaa:
"kannattaa siis antaa madoille öisinkin turpaan"
"Itse vedin tietämättäni ParaPro kuuria täydellä annostuksella vähän isompaan infestaatioon ja vaikutus oli todella jotain hurjaa."
"Pitäähän vitutus saada molemminpuoliseksi ;-)"
Kyllä repesin:) :) :) Parasta tekstiä koko ketjussa!!!! Sain viikon naurut hauskasta kirjoitustyylistäsi ja asiasi on aivan totta! Allekirjoitan!
Olen itsekin aloittanut matosodan. Taktiikkana kova hyökkäys ja jatkuva tiedustelu. Pyrvinit on vedetty ensin ohjeen mukaan, sitten Vermox ohjeen mukaan, sitten taas Pyrviniä 6 tbl/päivä ja lisäksi aloitin mahdollisimman hiilihydraatittoman ruokavalion etteivät perkeleet saa yhtään ylimääräistä ravintoa.
VHH:n noudattaminen mulle on helppoa,koska olen karpannut aikaisemmin vuosia. Nyt viime aikoina olen livennyt,mutta nyt on sellaiset perusteet ja tahtotila päällä,että aion olla VHH:lla vaikka loppuikäni.
otan myös jutustasi vaarin, eli marssin tänään luontaistuotekauppaan ja ostan myös sen alan matokuurit.
PERKELE. Kylä lähtee!!!!!!
- kuusikuusiviisi
Helpottaa hitusen, nyt kun tiedän, etten ole tässä yksin. Olen kuitenkin aika kyrsiintynyt tästä tilanteesta. Nuorille puhutaan jatkuvasti unen tärkeydestä; siinähän tuo, kun en pysty edes nukkumaan tältä ongelmalta. Ällöttää liikaa... eivätkä madotkaan näytä olevan kovin kiinnostuneita antamaan minun levätä (varmaan kohtalotoverit tietävät, mitä tarkoitan).
Pienenä minulla oli näitä idioottiloisia yhtenään, eivätkä kuurit aina niihin tehonneet. En kuitenkaan uskaltanut kertoa tästä kellekään, sillä torujahan siitä sai (kun oltiin jo niin isoja, ja silti tuli matoja... hyi hyi, tuhma lapsi). En ole varma, onko se edes mahdollista, mutta tuntuu kuin madot olisivat muutamaan otteeseen hävinneet peräti itsestään, kun en minä asialle mitään tehnyt. Olen silti täysin varma, ettei kyse ollut mistään muusta; kaikki oireet täsmäävät, ja olen ihan nähnyt niitä ensikäden todisteitakin. Uskoin tosin muutamaan otteeseen kuvitelleeni kaiken, mutta nyt en ole enää varma.
Olen saanut olla rauhassa jo yli kymmenen vuotta, mutta nyt tuntuu, että ne ovat palanneet. Sitä en tiedä, miten olen sen onnistunut tekemään; en ole juurikaan kosketuskontaktissa (suorassa tai epäsuorassa) muun kuin perheeni kanssa, eikä heillä ole ikinä ollut tätä vaivaa. Käsienpesuakin tarkkailen, ja syön harvoin sormin. Ehkä jotkut sitten vain vetävät niitä puoleensa tavallista herkemmin, en todella tiedä.
Mutta ongelma on se, että en todellakaan uskalla kertoa tästä vanhemmilleni. Jos sain seitsemänvuotiaana toruja, mitä he sanovat seitsemäntoistavuotiaalle? Huh, hävettää jo ajatuskin. Tämä keskustelu on saanut minut näkemään asian toisessa valossa (kun en helpotuksekseni olekaan ainoa ei-pikkulapsi tässä jamassa), mutta vanhempiani tuskin vakuutan.
Lääkkeetkin vaikuttavat vähän kalliilta lukiolaisen budjettiin, etenkin, jos niitä pitäisi salaa hankkia. Eli mitä tässä tekemään?
Tiedän, että loppujen lopuksi minun olisi fiksuinta vain lakata häpeämästä turhia ja mennä puhumaan suuni puhtaaksi, mutta se tuntuu aika mahdottomalta tällä hetkellä.
Eli onko mitään keinoa, jolla tämä helposti nolostuva nuori voisi selviytyä ongelmasta omin päin, "jäämättä kiinni"? Toivoisin voivani välttää tällä hetkellä välttämättömältä näyttävän tunnustuksen... Syytä häpeilyyn tai ei, tässä asiassa eivät tunteet jostain syystä suostu yhteistyöhön järjen kanssa.- onnetonta
Kehottaisin sinua kuitenkin kertomaan asiasta
vanhemmillesi, sillä kuten varmaan tästäkin
ketjusta olet voinut päätellä on koko perhe
hoidettava samaan aikaan. Samoin on vuodevaatteet
vaihdettava ja siivottava.
Matoja voi olla myös oireettomilla perheenjäsenillä.
Ikävää jos vanhempasi ovat moittineet sinua
madoista, eihän niille lapsi itse mitään
voi eikä kukaan niitä tahallaan hanki!
Näytä vaikka vanhemmillesi tämä
ketju niin ehkä he ymmärtävät että matoja voi
tulla ihan kelle tahansa hygieniatavoista ym
riippumatta. Voisit myös ehkä kysyä
neuvoa kouluterveydenhoitajalta. - äiti -71

neuvoa kouluterveydenhoitajalta.Minulla on ollut kihomatoja ensimmäisen kerran ala-aste-ikäisenä. Satuin silloin mainitsemaan niistä madoista jollekin kaverilleni koulussa ja siitä alkoi minun koulukiusaamiseni. Olin RUTTO, kaikki sanoivat minua rutoksi, ei ollut kauhean mieltäylentävä lempinimi. No lääkityksellä ne sitten kuitenkin silloin lähtivät.
Seuraavan kerran sain matoja noin kahdeksantoista vuotiaana ja siitä lähtien niitä on ollut kokoajan, välillä on ollut pitempiäkin taukoja ja välillä lyhyempiä. Olen syönyt varmaankin sata Pyrvin kuuria (kallista).
Kerran jopa menin terveyskeskukseen hain näytepurkin, kaivoin madon purkkiin (YÖK) ja vein labraan... Labratäti katsoi purkkia ja sanoi, että eihän täällä mitään ole ja kallisteli purkkia kaikkien muiden odotusaulassa olijoiden nähden. Se oli minulle viimeinen niitti, sen jälkeen en ole kehdannut lääkäriin tms. olla yhteydessä asiasta.
Tänään kuitenkin rohkaistuin ja soitin terveyskeskukseen ja varasin lääkärille soittoajan jos saisin sitä toista lääkettä vaivaan.
Olen kärsinyt madoista 20-vuotta, tehnyt kolme lasta siinä välissä, heillä en ole nähnyt koskaan matoja. Miehelläni on kuitenkin ollut matoja muutaman kerran ja aina, kun olen syönyt itse Pyrviniä sitä on saanut koko porukka varmuuden vuoksi.
Nyt vain taas siivoamaan ja tuulettamaan ja pesemään... Sitä on tehty jo kaksikymmentä vuotta, välillä liiankin tarkasti...
Kaikkein ilkein on se, kun madot hiipivät emättimeen... ÄLLÖÄ!
Toivottavsti tämä uusi lääke on tehokkaampi ja saan siitä avun. Kohta minulla alkaa mennä toivo tämän suhteen. Olen käytännössä ainut meidän perheestä joka tästä kärsii, lapsilla ei ole onneksi ollut.
Häpeää tämä aiheuttaa, mutta minkäs sille teet...
Kiitokset tästä viestiketjusta kaikille kirjoittajille! On huojentavaa, että en ole ainut joka tästä kärsii, mutta toivon täydestä sydämestäni, että tätä ei olisi kenelläkään! - väsynyt matoihin
Et edes tiedä kuinka iloinen olen kun kuulen, että sinulla on täsmälleen sama ongelma. Minulla oli lapsena matoja (noin 8-10 vuotiaaseen saakka)ja äitini aina torui minua ja sanoi ettei se ole mahdollista, että minulla olisi voinut olla niitä. Pyrvin ei aina tehonnut joten söin lääkkeitä kuin karkkia, koska pelkäsin matoja. Sitten joskus 11 vuotiaana en enää jaksanut syödä pyrviniä ja kesti noin parisen kuukautta kunnes madot vaan luultavasti "katosivat".
Nyt olen 15 vuotias ja madot ovat tulleet takaisin. Ensin sain tietää asiasta niin, että näin kylpyvedessä semmoisen valkoisen pätkän joka näytti IHAN kihomadolta. Ja kokemuksesta, tiedän miltä ne näyttävät. (HYI PERK*LE!)
Olin ihan täydessä paniikissa kokonaisen illan ja kun kerroin äidilleni hän ei uskonut minua. Sitten aloin itkemään hysteerisesti ja vasta sen jälkeen hän päätti varata minulle ajan lääkäriin.
Lääkäri kirjoitti minulle VERMOX nimisen lääkkeen ja olen nyt (n. 3 päivääsitten) ottanut ensimmäisen tabletin. Se ei tunnu toimivan, sillä vieläkin kutittaa öisin. En saa unta kutinan takia ja sen takia, että minua ällöttää ihan sairaasti! Ajatelkaa nyt, matoja perseessä! Ihan oksettaa..
Lääkärini sanoi minulle, että minulla on kai vaan herkempi vastustuskyky matoja vastaan, mutta kuinka se voi olla mahdollista? Siis, kyllä mä olen joskus purrut kynsiä jne. Mutta olen AINA pessyt käteni TODELLA hyvin vessassa käymisen jälkeen. Ihan lapsesta saakka. Olen niin toivoton ja väsynyt tähän koko juttuun! En jaksa enää! Haluaisin vaan olla normaali! Olen moneen kertaan jo melkein tappanut itseni tämän takia. Ei tämä ole normaalia..... ;-(
Voiko kukaan auttaa tai antaa hyviä vinkkejä????????????????? Pliis. - naikkonenvaan
väsynyt matoihin kirjoitti:

Voiko kukaan auttaa tai antaa hyviä vinkkejä????????????????? Pliis.VOI KAMALAAA!!!!
Mä kävin täällä tossa tammikuussa kirjoittelemassa, ja kerroin että oon kärsinyt myös teini-iästä asti matosista. Ja sanoin että haen vermoxin. No, en uskonut siihen. Koko perhe hoidettiin, vaikka vain mulla on eniten oireita - kuten arvaatte... No, MENI PUOL VUOTTA JA UNOHDIN KOKO ASIAN... Kunnes!! arvaatte. Ilmeisesti sain uuden tartunnan TAI sitten ne vaan asuvat minussa. Eli tossa pari viikkoa sitten tunsin pientä kutinaa, jonka yhdistin heti madon kiemurteluun. Sieltä se möyri sormelleni. SEURAAVAKSI muuten vien sellaisen lääkärille, kun ne eivät millään usko että niitä on. JA saan sellaisen raivarin että työnnän sen lääkärin pyllyyn! (no, ainakin mielikuvissani..)
Oon miettinyt että miten ne oli yli puol vuotta pois; uskoisin ainakin että peräaukolle tulevat luikertelijat huomaan siitä "tunteesta".
Onneksi olett täällä! Tai no - en toivo kenenkään täällä tästä syystä olevan!!
Mä en tiennytkään että niitä matoja voi olla niin paljon, mitä ootte kertoneet. Mulla on viime aikoina ollut vain 1 tai 2, ja kutina loppuu kun saan ne ulos.
Tieto lisää tuskaa; ja nämä kaikki teidän tarianne luettua olen todella ahdistunut teidän (ja minun) puolestanne! Alka jo pelottaa että niitä matoja tulee ulos yskiessä liman mukana.... YYÖÖÖK. Vaikka siis mulla niitä ei paljoo oo ollutkaan.
Mä oon miettinyt että jos nuo madot tosiaankin liittyy just noihin ruoka-aineisin osittain. Kirjoitinko tästä viimeksi? Mä oon ollut 1,5 vuotta vhh:lla, joten olen pyrkinyt välttämään sokeria, viljaa ja kaikkea hiilihydraattia. Tottakai olen syönyt joskus jäätelöä ja suklaata, mutta todella tiukkana olen ollut, koska mulle tulee kovia vatsavaivoja kaikista niistä. Ja olen tosiaan lisännyt TIETÄMÄTTÄNI VAIKUTUKSESTA MATOIHIN _oliiviöljyn_ ruokavaliooni. No, tuskin se yksin.. mutta yhteen aikaan otin sitä öljyä monta lusikallista PÄIVÄSSÄ! Tällä hetkellä otan kookosöljyä 1-3krt päivässä; en tiedä tykkääkö madot siitä - ainakin sen pitäis poistaa tulehdusta.
No, miten tulin varmaksi tämän ruokavalion vaikutuksesta. ... Repsahdin tossa kesällä ja viime viikkoina TODELLA PAHASTI JÄÄTELÖÖN ja sokeriakin meni luvattoman paljon. Lisäksi vastustuskykyni on heikentynyt sillä sain flunssan, jota ei oo ollut 2 vuoteen! No, NIIN TULI SIIS MADOTKIN. YYÖÖÖK!
Ällöttää ajatus että niitä olis emättimessä tai virtsarakossa. Mitähän mies sanois ku näyttäsin tän ketjun sille?!?!?! No, arvatkaa vaan tekeekö itsenikän mieli enää hänen antaa nuolla mua!! NO, ei!! YYÖÖÖK.
Mä en edelleenkään osaa olla pureskelematta kynsiä tai laittamatta somia suuhun. Mutta kuten tiedätte; se ei ehkä ole rakaisu tähän...
Todella ällöä, jos sen tartunnan saa aina jostain muualta - voiko kotoaan lähteä mihinkään!?
palaillaan! Miksi unohdinkaan tämän ketjun puoleksi vuodeksi?!?!
*lähtee tilaamaan rikkiä* - maan matonen
naikkonenvaan kirjoitti:
VOI KAMALAAA!!!!

*lähtee tilaamaan rikkiä*Ihanaahan se on, että oot voinut unohtaa tän ketjun puoleksi vuodeksi. Hae vaan koko porukalle uusi kuuri, jos sillä pysyy puolikin vuotta poissa. On voinut tulla vaikka koulusta uusi tartunta.
Mulle lääkäri viimeksi vinoili, ettetkö voi olla kaivamatta sitä pyllyä, että pääsis tartunnasta eroon. Ei nyt ihan näillä sanoilla, mutta ajatus oli just toi. Teki siis mieli sanoa, että etkö ymmärrä näistä mitään, kun niitä saa muualtakin kun pyllystä. Ja kun tartunta on sama vanha, kutina ei kuurilla ole lähtenyt eikä madotkaan sen puoleen.. Niin ei se rikkikään vienyt niitä, vähensi oireita ja ehkä myös matojen määrää, mutta ei näistä eroon päästy. - huoh- - Terveydenhoitaja
maan matonen kirjoitti:
Ihanaahan se on, että oot voinut unohtaa tän ketjun puoleksi vuodeksi. Hae vaan koko porukalle uusi kuuri, jos sillä pysyy puolikin vuotta poissa. On voinut tulla vaikka koulusta uusi tartunta.
Mulle lääkäri viimeksi vinoili, ettetkö voi olla kaivamatta sitä pyllyä, että pääsis tartunnasta eroon. Ei nyt ihan näillä sanoilla, mutta ajatus oli just toi. Teki siis mieli sanoa, että etkö ymmärrä näistä mitään, kun niitä saa muualtakin kun pyllystä. Ja kun tartunta on sama vanha, kutina ei kuurilla ole lähtenyt eikä madotkaan sen puoleen.. Niin ei se rikkikään vienyt niitä, vähensi oireita ja ehkä myös matojen määrää, mutta ei näistä eroon päästy. - huoh-Kihomadot
Huokaise syvään ja ota rauhallisesti!
Ne peijakkaat ovat inhottavia mutta muista, että täysin vaarattomia! Erittäin yleisiä varsinkin lapsiperheissä ja häädettävissä.
Koko perheelläsi on edessä aikamoinen urakka, mutta jos tämän rumban jaksatte viedä kunnialla loppuun niin madot ovat kohta historiaa. Jokaisen on tehtävä parhaansa tämän asian suhteen. Heikkoa lenkkiä ei saa olla.
Onko niitä kihomatoja?
1.5-2h. nukahtamisen jälkeen katso taskulampun kanssa, ovatko madot tulleet munimaan takapuolen suulle. Näet ne silmillä. Valkoisia lankamaisia matoja.
Madot näet myös kakan pinnalla. Lapset voi kakattaa potalla tai kurkistella taskulampulla pönttöön. Muita oireita kutina, levottomuus, ruokahalun puute. Aikuisilla voi olla oireeton.
HUOM! Muista, ettet ikinä aikaisemmin ei ole ollut niin tietoinen omasta takapuolesta ja sen kutinasta. Kun madot on häädetty lääkkeillä ja niitä ei enää ole, kutina voi kuitenkin jatkua. Tämä on aivan normaali ilmiö loistartunnasta kärsiville ja esim. syyhypunkissa. Takapuolen kutinaan voi olla myös monta muuta syytä esim. pukamat tai liiallinen ihon pesu saippualla. Iho kuivuu tarpeettomasti. Voit rasvata tavallisella perusvoiteella mikäli kutina jatkuu.
Muutamia ohjeita:
1. Hanki kunnolliset siivousvälineet. Miellyttävämpää ja huomattavasti tehokkaampaa on siivota kun on oikeanlaiset välineet.
2. Hanki lapsille haalarihousut yöksi. H&M myy ainakin joitain formula-haalareita. Itse ompelin omista vanhoista topeistani. Keskelle muutama pistos niin että tulee haarus-väli. Eivät pääse kaivamaan takapuolta yöllä. 5-vuotias poikamme puki hieman nieleskellen äidin vaaleanpunaisen topin päälleen ;)
3. Infoa tartunnasta päiväkotia, koulua, ystäviä ja sukulaisia. Vaikka vaiva on inhottava, on siitä kerrottava niille, joiden kanssa on ollut tekemisissä. Tämä ei ole kenenkään vika eikä syy. Tartunnan voi saada vaikka mistä! Lapset nukkuvat eri makuuhuoneissa eikä aina tule kakkoja katsottua joten nämä voivat olla pitkäaikaisiakin vaivoja. Tehotarkkailulla myös lähiperheissä voidaan minimoida kihomatojen uusi tartunta.
4. Lääkitys (Pyrvin tai Vermox) tulee aloittaa kun on näköhavainto madoista. Koko perhe hoidetaan kerralla. Lääkkeitä ei tule napsia mihinkään pieneen kutinaan mikäli ei ole näköhavaintoa. Muutoin voi tulla itse resistentiksi lääkkeelle tai liikkeellä on kantoja, jotka ovat resistenttejä lääkkeille. Tätähän me emme halua! Me olimme myös glukoosi eli sokerilakossa muutaman päivän lääkkeen ottamisen jälkeen. Madot käyttävät glukoosia ravinnokseen. Söimme myös maitohappobakteereita. Muista uusinta kahden viikon kuluttua.
5. Siivous seuraavana päivänä. Apteekissa on hyvä esite siivouksesta ja Pyrvin-kuurista. Itse jynssäsin paikkoja päivittäin hieman liikaakin. Muista maalaisjärki, joka tosin tuppaa unohtumaan tämän asian kanssa. Jos sinä väsyt niin siitä ei hyvä seuraa.
6. Pikkulegot ,pehmolelut yms. pakastimeen. Kaikkia ei pysty pyyhkimään. Myös saunassa tarpeeksi kovassa lämpötilassa kuolevat.
7. Käsihygienia kaikkein tärkein juttu! Kaikki käsillä syötävä kannattaa jättää pois vähäksi aikaa. Hammastikuilla omenanpalaset ym. MUISTA ETTÄ TÄMÄ ON LYHYT AIKA!
8. Kynnet lyhyiksi. Todella paljon näkee lapsilla pitkiä kynsiä. Ne ovat oivallinen kasvualusta kaikille bakteereille ja viruksille (ontelosyylät, flunssavirukset, ripulit ym.)
9. Kynnel apteekista mikäli lapsi pureskelee kynsiä. Pitää vain lisätä joka käsipesun jälkeen uudelleen.
10. Käsidesi EI TAPA kihomatojen munia, koska munat ovat suojautuneet geelin sisälle. Saippuapesu. Ostimme 3l:n ison saippuan, josta pienempää täydensimme uudelleen. Kannattaa hankkia perusrasva pumppupullossa saippuapurkin viereen. Kädet kuivavat muutoin.
11. Tartunnan varmistamiseksi on olemassa pumpulitikkunäytteitä, joita kannattaa ottaa useampana aamuna koska madot eivät muni joka yö tai mato-lm näytteitä, jotka harvinaisempia. Käänny oman terveyskeskuksen puoleen. Mato-lm taidetaan tehdä vain yksityisesti.
Muista:
Kihomadot eivät kestä ikuisesti. Vaikka pinna onkin kireällä, yritä saada homma hoitumaan leikkimielisesti lasten kannalta.
Lapsille kannatta kertoa ja perustellusti selittää juurta jaksain käsipesut ym.
Muista monipuolinen ravinto, ulkoilu ja uni!
Elämässä on muita paljon ikävämpiäkin asioita.
Nauti lapsistasi!
Tsemppiä! - pupe100
Terveydenhoitaja kirjoitti:
Kihomadot

Tsemppiä!Kihomatoja ( muut madot jopa lapamato) on siis selkeesti enemmän kuin lääkärit tunnustaa. Terveyskeskuksen lääkäri ei syntyperäinen suomalainen kehoitti välttämään kahvia kofeiinin takia sekä ottamaan aamuinilloin puoliteelusikkallista jauhettua neilikkaa mehun kanssa.Neilikka tehoaa kuulemma suolistossa madonmuniin johon pyriini tai vermox ei tehoa.
- Ihme ja kumma
äiti -71 kirjoitti:
Minulla on ollut kihomatoja ensimmäisen kerran ala-aste-ikäisenä. Satuin silloin mainitsemaan niistä madoista jollekin kaverilleni koulussa ja siitä alkoi minun koulukiusaamiseni. Olin RUTTO, kaikki sanoivat minua rutoksi, ei ollut kauhean mieltäylentävä lempinimi. No lääkityksellä ne sitten kuitenkin silloin lähtivät.
Seuraavan kerran sain matoja noin kahdeksantoista vuotiaana ja siitä lähtien niitä on ollut kokoajan, välillä on ollut pitempiäkin taukoja ja välillä lyhyempiä. Olen syönyt varmaankin sata Pyrvin kuuria (kallista).
Kerran jopa menin terveyskeskukseen hain näytepurkin, kaivoin madon purkkiin (YÖK) ja vein labraan... Labratäti katsoi purkkia ja sanoi, että eihän täällä mitään ole ja kallisteli purkkia kaikkien muiden odotusaulassa olijoiden nähden. Se oli minulle viimeinen niitti, sen jälkeen en ole kehdannut lääkäriin tms. olla yhteydessä asiasta.
Tänään kuitenkin rohkaistuin ja soitin terveyskeskukseen ja varasin lääkärille soittoajan jos saisin sitä toista lääkettä vaivaan.
Olen kärsinyt madoista 20-vuotta, tehnyt kolme lasta siinä välissä, heillä en ole nähnyt koskaan matoja. Miehelläni on kuitenkin ollut matoja muutaman kerran ja aina, kun olen syönyt itse Pyrviniä sitä on saanut koko porukka varmuuden vuoksi.
Nyt vain taas siivoamaan ja tuulettamaan ja pesemään... Sitä on tehty jo kaksikymmentä vuotta, välillä liiankin tarkasti...
Kaikkein ilkein on se, kun madot hiipivät emättimeen... ÄLLÖÄ!
Toivottavsti tämä uusi lääke on tehokkaampi ja saan siitä avun. Kohta minulla alkaa mennä toivo tämän suhteen. Olen käytännössä ainut meidän perheestä joka tästä kärsii, lapsilla ei ole onneksi ollut.
Häpeää tämä aiheuttaa, mutta minkäs sille teet...
Kiitokset tästä viestiketjusta kaikille kirjoittajille! On huojentavaa, että en ole ainut joka tästä kärsii, mutta toivon täydestä sydämestäni, että tätä ei olisi kenelläkään!Ihmettelen, miksi tästä kihomatoasiasta ei enempää puhuta. Varmasti on paljon ihmisiä, jotka kärsivät niistä ja tietämättään levittävät ongelmaa.
Itsekään en tiennyt, että tällaisia on olemassakaan, vaikka kutinaa on ollut jo vuosia. Kävin kerran lääkärissäkin pelkän kutinan takia, mutta ei se osannut sanoa mitään. Ei sanallakaan maininnut, että voisi olla kihomatoja. Nyt kuitenkin olen varma, että niitä ne olivat silloinkin.
Nyt sitten apteekissa farmaseutti kysyi, kun taas valitin kutinaa, että olisiko kihomatoja. Ostin Pyrvinin ja hupsista, kutina on poissa. Muutaman päivän päästä otan uusintakuurin. Siivonnut olen hurjasti koko huushollia, vaihtanut ja tuulettanut petivaatteita. Mieheni otti saman kuurin, vaikka hänellä ei ole oireita.
Näinkin nyt kuolleen madon emättimen suulla, eli uskon siihen, että naisilla on vaikeampi päästä näistä eroon, koska ne vaeltavat emättimen puolelle. Täytyy ostaa se peräruisku ja etikkavedellä yrittää häätää niitä sieltä.
Miksei lääketeollisuus kehitä lääkettä, joka tappaisi ne, olivatpa missä reiässä tahansa?
Sitä en lakkaa ihmettelemästä, että lääkäreilläkin on niin vähän tietoa asiasta. Vaiva on inhottava ja kiusallinen ja tulee kalliiksikin. Olisikohan Virossa Pyrvinit halvempia, vai olisko siellä saatavissa peräti parempia lääkkeitä?
- matoinenko
Hei kaikki muut kihomadoista kärsijät :'(
Minulla oli viimeksi kihomatoja noin 3-4 vuotta sitten, ja joka kerta kun minulla niitä oli niin otin Pyrvinit heti kun havaitsin ne ja sitten ne olivat seuraavana ammuna poissa.
Uskoakseni minulla oli niitä noin 4 kertaa suurinpiirtein vuoden tai parin kuukauden välein, en muista tarkalleen. Lähtivöt helposti pois joka kerta Pyrvinillä.
Eilen minulla esiintyi kutinaa ja uskon että se oli kihomatojen aiheuttamaa. :'(... olen kauhuissani lukenut tarinoitanne ja nyt huomaan että kihomadot voivatkin olla paljon paljon rasittavampia ja turhauttavampia kuin minun kokemukseni madoista, tsemppiä teille kaikille!
Että juu, täällä sitä ollaan taas. Ärsyttää niin maanperkeleesti että sellaisia pieniä skeidanpoikasia on olemassa. :(- samaarataa
Kuulostaa lähes samalta kuin omalla kohdallani. Olen kohta 15-vuotias ja noin vuosi sitten minulla oli kihomatoja jotka uusiutuivat varmaan 3-4 kertaa. Olin huolissani ja asiasta nolostutti vanhemmille puhuminenkin mutta sitten viime vuoden juhannuksen tienoilla madot hävisivät eikä niitä näkynyt ollenkaan ennen näitä lähipäiviä. Puhuin asiasta vanhempieni kanssa ja otin n. viikko sitten Pyrvin kuurin. Se ei tuntunut auttavan sillä matoja näkyi yhä ulosteessa. Otin perään toisen Pyrvin kuurin ja toivon todella että madot olisivat hävinneet,sillä en haluaisi mennä lääkäriin, koska asia nolostuttaa minua muutenkin. ps. olen ihmetellyt, kuinka ikäisilläni voi olla näitä matoja,mutta en tosin tiedä onko kavereillani sillä asiasta en kehtaa puhua. Tsemppiä kaikille!
- vieras...
samaarataa kirjoitti:

näkyykö muuten kihomadot/kihomatotartunta kun käy labrassa virtsatestissä?
- zeila
vieras... kirjoitti:
näkyykö muuten kihomadot/kihomatotartunta kun käy labrassa virtsatestissä?
Virtsatestissä ei varmaankaan etsitä mitään mistä madot näkis. Tuskinpa ne niissä näkyykä, kyllähän se siinä tapauksessa ennemmin siitä labrassa katsottais kuin uloste- tai pumpulipuikkonäytteestä. Madothan elää kuitenkin paksusuolessa (tämän nykyisen käsityksen mukaan ainakin, itse en oikein tiedä missä kaikkialla niitä jo itsessä elelee!).
Ja teille kaikille kauan taistelleille, hienoo jos jaksatte etsii vielä parannusta. Mun on pakko nyt kuitenki tunnustaa että olen luovuttanu. En oo enää aikoihin jaksanu kokeilla mitään uutta madoista päästäkseni. Enkä kyllä mitään vanhaakaan konstia. Käyn lukemassa tätä palstaa säännöllisesti mutta en enää jaksa... Elämä on myös jämähtäny, eipä sitä matosena oikein haluu olla kauheesti uusien ihmisten kans tekemisissä ettei tätä vaan kellekkä tartuta. Madot tais viedä voiton. Mieliala tosi korkeella, jihuu...
Onks ketään ollu yhteydessä mihinkä loisasiantuntijaan? Onko mitään tietoo lääkkeiden tehon vähenemisestä tms. Jaksaako joku viel olla aktiivinen...? - .......
zeila kirjoitti:
Virtsatestissä ei varmaankaan etsitä mitään mistä madot näkis. Tuskinpa ne niissä näkyykä, kyllähän se siinä tapauksessa ennemmin siitä labrassa katsottais kuin uloste- tai pumpulipuikkonäytteestä. Madothan elää kuitenkin paksusuolessa (tämän nykyisen käsityksen mukaan ainakin, itse en oikein tiedä missä kaikkialla niitä jo itsessä elelee!).
Ja teille kaikille kauan taistelleille, hienoo jos jaksatte etsii vielä parannusta. Mun on pakko nyt kuitenki tunnustaa että olen luovuttanu. En oo enää aikoihin jaksanu kokeilla mitään uutta madoista päästäkseni. Enkä kyllä mitään vanhaakaan konstia. Käyn lukemassa tätä palstaa säännöllisesti mutta en enää jaksa... Elämä on myös jämähtäny, eipä sitä matosena oikein haluu olla kauheesti uusien ihmisten kans tekemisissä ettei tätä vaan kellekkä tartuta. Madot tais viedä voiton. Mieliala tosi korkeella, jihuu...
Onks ketään ollu yhteydessä mihinkä loisasiantuntijaan? Onko mitään tietoo lääkkeiden tehon vähenemisestä tms. Jaksaako joku viel olla aktiivinen...?onko mitään varmaa keinoa millä vois todeta onko niitä varmasti vai olenko vain luulosairas.. välillä kutittaa mutta kun katson peilillä niin mitään ei näy. eken kerran huomasin kun suihkussa illalla kutitti niin pyyhkäisin ja mato jäi käteen.. nyt ei ole näkynyt 2 madotuksin jälkeen.. mut kutinaa on vieläkin
- maan matonen
zeila kirjoitti:
Virtsatestissä ei varmaankaan etsitä mitään mistä madot näkis. Tuskinpa ne niissä näkyykä, kyllähän se siinä tapauksessa ennemmin siitä labrassa katsottais kuin uloste- tai pumpulipuikkonäytteestä. Madothan elää kuitenkin paksusuolessa (tämän nykyisen käsityksen mukaan ainakin, itse en oikein tiedä missä kaikkialla niitä jo itsessä elelee!).
Ja teille kaikille kauan taistelleille, hienoo jos jaksatte etsii vielä parannusta. Mun on pakko nyt kuitenki tunnustaa että olen luovuttanu. En oo enää aikoihin jaksanu kokeilla mitään uutta madoista päästäkseni. Enkä kyllä mitään vanhaakaan konstia. Käyn lukemassa tätä palstaa säännöllisesti mutta en enää jaksa... Elämä on myös jämähtäny, eipä sitä matosena oikein haluu olla kauheesti uusien ihmisten kans tekemisissä ettei tätä vaan kellekkä tartuta. Madot tais viedä voiton. Mieliala tosi korkeella, jihuu...
Onks ketään ollu yhteydessä mihinkä loisasiantuntijaan? Onko mitään tietoo lääkkeiden tehon vähenemisestä tms. Jaksaako joku viel olla aktiivinen...?Voi kun löytyis vielä lääkäri, joka kirjoittais tuota piperatsiinia. Just kun sain selvitelyksi ton pyrantelipamoaatin, että sitä sais Yliopiston apteekista 4 kpl noin 40 €, niin lääkäri väitti ettei sitä saa Suomesta, eikä kirjoittanut reseptiä.
Sitten annoin puhtaan näytteen kihomatotestissä (mikä ylläri) niin ei tullut mitään muutakaan lääkettä.
Vaikka labran ohjekirjassakin sanotaan, että vain 5 % infektoituneista saa positiivisen näytteen..
Eli olen kait sitten luulosairaitten rivisä minäkin.
Tosin varasin ajan bioresonanssiterapiaan, mutta jono on pitkä; palailen siihen joskus myöhemmin kuinka kävi. Ainakin kovasti vakuutteli, että kihiksistä pääsis siellä eroon...
- APUA SAANUT
HEI.
AIKANAAN KUN MEILLÄ OLI KIHOMATOTAISTELU, PÄÄTTYI SE SIIHEN, ETTÄ SÖIMME PIPERATSIINIKUURIN.
PYRVINIÄ SYÖTIIN ENNEN SITÄ TURHAAN.
TOIVOTAAN, ETTÄ JOKUNEN SAA TÄSTÄ TIEDOSTA APUA.
Suolinkaiset ja koukkumadot
Suolinkaiset voidaan myös häätää ihmisestä (ja usein myös kotieläimistä)
piperatsiinilla, jota annetaan useimmiten kahtena peräkkäisenä
päivänä. Veltostunut mato poistuu peristaltiikan myötä. Viikon
kuuri tehoaa myös kihomatoon. Piperatsiini imeytyy hyvin, mutta
lihasrelaksanttivaikutus on ihmiseen heikko. Joskus isot annokset
ovat kuitenkin aiheuttaneet ohimenevää lihasheikkoutta ja näköhäiriöitä
lähinnä munuaisen vajaatoimintaa sairastaville potilaille.
Piperatsiinia on haitatta käytetty myös raskauden aikana.- Aikoo KOkeilla
Oletteko kuullet Hulda Clarkin Zapperista, jolla voi sähköresonanssin avulla tappaa elimistön kaikki loiset ja madot !
Zapper deluxe 2006 on kuulemma erittäin helppokäyttöinen , ja maksaa 179 e.
Lisää tietoa Lootuskirja/ zapperi.
KIRJOITELKAA AIHEESTA!
ONKO JOKU JO KOKEILLUT TÄTÄ? - maan matonen
Aikoo KOkeilla kirjoitti:
Oletteko kuullet Hulda Clarkin Zapperista, jolla voi sähköresonanssin avulla tappaa elimistön kaikki loiset ja madot !
Zapper deluxe 2006 on kuulemma erittäin helppokäyttöinen , ja maksaa 179 e.
Lisää tietoa Lootuskirja/ zapperi.
KIRJOITELKAA AIHEESTA!
ONKO JOKU JO KOKEILLUT TÄTÄ?Mies teki meille semmoisen kirjan ohjeilla ja guuglettamalla (how to build a zapper?). Hintaa tuli vajaat 20,-
Mutta Clark kirjassaan totesi että kahdessa viikossa madoista voi päästä eroon, toisin kävi.
Me on nyt zapperoitu kuukauden päivät. Madot on kyllä huomattavasti vähentyneet, mutta ei täysin ohi. Syy lienee se, että sähkö ei vaikuta suolen sisältöön, niin aina jää joku eloon suolistoon. Sähkö kulkee pintoja pitkin. Lisäksi itse tehty lähettää vaan tiettyä taajuutta, tuo "täsmälaite" johon voidaan ohjelmoida oikea taajuus on varmaankin parempi.
Tietty joskushan ne loppuu kai tälläkin vekottimella.. Hinta itsetehdyssä ei ollut paha, mutta vaatii että käsittää jonkin verran elektroniikkaa.
Mutta käsittääkseni tuo bioresonanssihoito on samantapainen. - unetar
maan matonen kirjoitti:
Mies teki meille semmoisen kirjan ohjeilla ja guuglettamalla (how to build a zapper?). Hintaa tuli vajaat 20,-
Mutta Clark kirjassaan totesi että kahdessa viikossa madoista voi päästä eroon, toisin kävi.
Me on nyt zapperoitu kuukauden päivät. Madot on kyllä huomattavasti vähentyneet, mutta ei täysin ohi. Syy lienee se, että sähkö ei vaikuta suolen sisältöön, niin aina jää joku eloon suolistoon. Sähkö kulkee pintoja pitkin. Lisäksi itse tehty lähettää vaan tiettyä taajuutta, tuo "täsmälaite" johon voidaan ohjelmoida oikea taajuus on varmaankin parempi.
Tietty joskushan ne loppuu kai tälläkin vekottimella.. Hinta itsetehdyssä ei ollut paha, mutta vaatii että käsittää jonkin verran elektroniikkaa.
Mutta käsittääkseni tuo bioresonanssihoito on samantapainen.normaali alapesusuihkussa on tarpeeksi painetta huuhdella suoli heti kun kutisee, (siis ei tarvitse sisään sitä suutinta työntää) itse teen sen nykyisin myös aina aamuisin eikä edes hankalaa, kun oppii paljonko sitä voi kerralla pruutata,
tuntee kyllä, ja sit ku pierasee oikeen kunnolla ni eivätpähän ainakaan suoleen muni....... - unetar
unetar kirjoitti:
normaali alapesusuihkussa on tarpeeksi painetta huuhdella suoli heti kun kutisee, (siis ei tarvitse sisään sitä suutinta työntää) itse teen sen nykyisin myös aina aamuisin eikä edes hankalaa, kun oppii paljonko sitä voi kerralla pruutata,
tuntee kyllä, ja sit ku pierasee oikeen kunnolla ni eivätpähän ainakaan suoleen muni.........meille vielä neljännen kerran tulee, (odotankin pää pöntössä), niin mummon ohjeena unohdan pyrvinit ja lapsille annan parafiiniöljyä 10.pv välein...tulevat kuulemma liukkaammin pihaalle sano mummo....
- maan matonen
maan matonen kirjoitti:
Mies teki meille semmoisen kirjan ohjeilla ja guuglettamalla (how to build a zapper?). Hintaa tuli vajaat 20,-
Mutta Clark kirjassaan totesi että kahdessa viikossa madoista voi päästä eroon, toisin kävi.
Me on nyt zapperoitu kuukauden päivät. Madot on kyllä huomattavasti vähentyneet, mutta ei täysin ohi. Syy lienee se, että sähkö ei vaikuta suolen sisältöön, niin aina jää joku eloon suolistoon. Sähkö kulkee pintoja pitkin. Lisäksi itse tehty lähettää vaan tiettyä taajuutta, tuo "täsmälaite" johon voidaan ohjelmoida oikea taajuus on varmaankin parempi.
Tietty joskushan ne loppuu kai tälläkin vekottimella.. Hinta itsetehdyssä ei ollut paha, mutta vaatii että käsittää jonkin verran elektroniikkaa.
Mutta käsittääkseni tuo bioresonanssihoito on samantapainen.Niin, nyt on sitten se bioresonanssikin kokeiltu.
Arvaatte kai, että listoilla roikutaan yhä. Madot kyllä näkyi heti sillä laitteella, eli niitä siis on. (En siis olekaan luulosairas..)
Mutta ainakaan vielä ei ole tipat tehonneet, katsotaan nyt kuinka käy. Hoitajan mukaan madot olis pitänyt kuolla heti siellä vastaanotolla sillä sähkölaitteella, mutta arvasinkin etteivät kuole, kun ei se zapperikaan ollut tehonnut. Jonkin verran tuli kyllä pieniä kuolleita, mutta ei kutina loppunut.
Ootteko kaikki muut jo päässeet tästä vaivasta eroon ? ? ? - samassa veneessä
maan matonen kirjoitti:
Niin, nyt on sitten se bioresonanssikin kokeiltu.
Arvaatte kai, että listoilla roikutaan yhä. Madot kyllä näkyi heti sillä laitteella, eli niitä siis on. (En siis olekaan luulosairas..)
Mutta ainakaan vielä ei ole tipat tehonneet, katsotaan nyt kuinka käy. Hoitajan mukaan madot olis pitänyt kuolla heti siellä vastaanotolla sillä sähkölaitteella, mutta arvasinkin etteivät kuole, kun ei se zapperikaan ollut tehonnut. Jonkin verran tuli kyllä pieniä kuolleita, mutta ei kutina loppunut.
Ootteko kaikki muut jo päässeet tästä vaivasta eroon ? ? ?kiva ku kirjoitat kokemusistasi maan matonen. meillä tuli juuri vuosi täyteen matojen kanssa taistelua, jota juhlistettiin jälleen pyrvin kuurilla :( olen seurannu tätä palstaa pitkään ja msm, papaija, vermox yms on kokeiltu ja edelleen vaivasta kärsitään.
Lastenlääkäri konsultoi tapauksemme johdosta infektio lääkäriä jostain helsingista ja tulos oli että vain pyrviniä ja vermoxia on käytettävissä kun on lapset kyseessä... MUTTA KUN NE EI TEHOA!! tätähän lääkärit taas ei usko... hoh hoi
mielestäni ongelman ydin on siinä että madot on virtsarakossa, mutta miten ne saa sieltä pois kun ei sinne vermox /pyrvin yllä.
oma kokemukseni on myös se että pyrvin on tehokkaampi kuin vermox. ja lääkäri sanoi ettei zentel ole tehokkuudeeltaan vermoksia parempi mutta huomattavasti kalliimpi kun pitää ulkomailta tilata.
jakakaa muutkin kokemuksianne... jos tähän ongelmaan joskus löytyisi ratkaisu - onnetonta
samassa veneessä kirjoitti:
kiva ku kirjoitat kokemusistasi maan matonen. meillä tuli juuri vuosi täyteen matojen kanssa taistelua, jota juhlistettiin jälleen pyrvin kuurilla :( olen seurannu tätä palstaa pitkään ja msm, papaija, vermox yms on kokeiltu ja edelleen vaivasta kärsitään.
Lastenlääkäri konsultoi tapauksemme johdosta infektio lääkäriä jostain helsingista ja tulos oli että vain pyrviniä ja vermoxia on käytettävissä kun on lapset kyseessä... MUTTA KUN NE EI TEHOA!! tätähän lääkärit taas ei usko... hoh hoi
mielestäni ongelman ydin on siinä että madot on virtsarakossa, mutta miten ne saa sieltä pois kun ei sinne vermox /pyrvin yllä.
oma kokemukseni on myös se että pyrvin on tehokkaampi kuin vermox. ja lääkäri sanoi ettei zentel ole tehokkuudeeltaan vermoksia parempi mutta huomattavasti kalliimpi kun pitää ulkomailta tilata.
jakakaa muutkin kokemuksianne... jos tähän ongelmaan joskus löytyisi ratkaisuMulla ei tällä hetkellä tunnu olevan matoja
ja toivottavasti myös pysyvät poissa! Ei oikein
uskaltais edes kirjottaa että oon päässyt
niistä eroon, kun niin kammottava kokemus niistä
oli.
Mustakin tuntui sitten loppujen lopuks että
Pyrvin oli Vermoxia tehokkaampi. Söin sitä
pitkän aikaa n. viikon välein, välillä kolmenkin
päivän välein. Tämmönen on varmaan mahdoton
toteuttaa lapsilla, kun ei niille uskalla antaa liikaa lääkettä.
Mulle jäi vielä noista madoista joku bakteeri-
epätasapaino eli virtsatie- ja emätintulehduksia on ollut. Eli ei todellakaan mikään "harmiton"
vaiva noi madot, jos niistä ei parilla kuurilla
pääse eroon.
Suhtaudun nykyisin aika skeptisesti niihin juttuihin, että munat voi elää kuukausitolkulla
jossain verhoissa. Tuntuu että tollaset selitykset
on keksitty siksi, kun ei uskota ettei lääkkeet
vaan tehoa. - Toivotontako
maan matonen kirjoitti:
Niin, nyt on sitten se bioresonanssikin kokeiltu.
Arvaatte kai, että listoilla roikutaan yhä. Madot kyllä näkyi heti sillä laitteella, eli niitä siis on. (En siis olekaan luulosairas..)
Mutta ainakaan vielä ei ole tipat tehonneet, katsotaan nyt kuinka käy. Hoitajan mukaan madot olis pitänyt kuolla heti siellä vastaanotolla sillä sähkölaitteella, mutta arvasinkin etteivät kuole, kun ei se zapperikaan ollut tehonnut. Jonkin verran tuli kyllä pieniä kuolleita, mutta ei kutina loppunut.
Ootteko kaikki muut jo päässeet tästä vaivasta eroon ? ? ?Sain kaksi kuukautta sitten tartunnan päiväkoti-ikäiseltä pojaltani. Pojalta oireet hävisivät pyrvinillä, tytöltä vermoxilla ja minulta ei millään. Pyrvin helpotti oireita, eikä tarvinnut öisin herätä, mutta matoja löytyi koko ajan ulosteesta. Kun otin Vermoxin oireet pahenivat ja herään taas öisin. Olen lukenut netistä kaiken mahdollisen ja olo aika epätoivoinen näiden viestin lukemisen jälkeen. Onko kenellekään määrätty albendatsolia? Luin liitteenä olevasta artikkelista sen olevan kolmas lääke pyrvinin ja vermoxin lisäksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93006.htm - maan matonen
onnetonta kirjoitti:
Mulla ei tällä hetkellä tunnu olevan matoja
ja toivottavasti myös pysyvät poissa! Ei oikein
uskaltais edes kirjottaa että oon päässyt
niistä eroon, kun niin kammottava kokemus niistä
oli.
Mustakin tuntui sitten loppujen lopuks että
Pyrvin oli Vermoxia tehokkaampi. Söin sitä
pitkän aikaa n. viikon välein, välillä kolmenkin
päivän välein. Tämmönen on varmaan mahdoton
toteuttaa lapsilla, kun ei niille uskalla antaa liikaa lääkettä.
Mulle jäi vielä noista madoista joku bakteeri-
epätasapaino eli virtsatie- ja emätintulehduksia on ollut. Eli ei todellakaan mikään "harmiton"
vaiva noi madot, jos niistä ei parilla kuurilla
pääse eroon.
Suhtaudun nykyisin aika skeptisesti niihin juttuihin, että munat voi elää kuukausitolkulla
jossain verhoissa. Tuntuu että tollaset selitykset
on keksitty siksi, kun ei uskota ettei lääkkeet
vaan tehoa.Onnetonta, kauanko söit ja söitkö normaalilla annostusohjeella? Montako viikkoa oot ollut oireeton? kalenterista kattelin, että mekin syötiin kuuri viimetalvena melkein joka viikko, tosin se oli Vermoxia ja albendatsolia eli noi -datsolit on kyllä meille olleet ihan turhia.
Mäkin kärsin emätintulehduksista ym, ja matoja epäilen itsellänikin syyksi. Nyt matojen koko on pienentynyt, mutta määrä vaan lisääntyy... - Iloinen (lapa)mato
Toivotontako kirjoitti:
Sain kaksi kuukautta sitten tartunnan päiväkoti-ikäiseltä pojaltani. Pojalta oireet hävisivät pyrvinillä, tytöltä vermoxilla ja minulta ei millään. Pyrvin helpotti oireita, eikä tarvinnut öisin herätä, mutta matoja löytyi koko ajan ulosteesta. Kun otin Vermoxin oireet pahenivat ja herään taas öisin. Olen lukenut netistä kaiken mahdollisen ja olo aika epätoivoinen näiden viestin lukemisen jälkeen. Onko kenellekään määrätty albendatsolia? Luin liitteenä olevasta artikkelista sen olevan kolmas lääke pyrvinin ja vermoxin lisäksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=D93006.htmEli pyrviniä olen syönyt ja tänään pitäisi siivota. Lääke ei ole vain vielä tehonnut vaikka sen olen jo eilen ottanut?
- Iloinen (LAPA)mato
Iloinen (lapa)mato kirjoitti:
Eli pyrviniä olen syönyt ja tänään pitäisi siivota. Lääke ei ole vain vielä tehonnut vaikka sen olen jo eilen ottanut?
Kakka ei ole vielä värjääntynyt vaikka ollaan jo eilen otettu pyrviniä. Montako päivää siihen menee? En sen puitteessa ole vielä suuria siivous töitä aloittanut. Tosin käsiä pesen jatkuvasti, lähes puolen tunnin välein! Hullua, kyllä vain. Sitten vielä alapäässä kirvelee ja pyllyä kutittaa yhä. Virtsaaminenkin sattuu, mikä nyt johtuu varmaan sitä miten sen nyt olen olettanut että joku matonen on eksynyt reitiltään.
Ymmärrän hyvin jos olette menettäneet jo mielenterveyden, minulta lähti jo silloin kun kutina alkoi.
Tsemppiä kaikille! - 65959599
Iloinen (LAPA)mato kirjoitti:
Kakka ei ole vielä värjääntynyt vaikka ollaan jo eilen otettu pyrviniä. Montako päivää siihen menee? En sen puitteessa ole vielä suuria siivous töitä aloittanut. Tosin käsiä pesen jatkuvasti, lähes puolen tunnin välein! Hullua, kyllä vain. Sitten vielä alapäässä kirvelee ja pyllyä kutittaa yhä. Virtsaaminenkin sattuu, mikä nyt johtuu varmaan sitä miten sen nyt olen olettanut että joku matonen on eksynyt reitiltään.
Ymmärrän hyvin jos olette menettäneet jo mielenterveyden, minulta lähti jo silloin kun kutina alkoi.
Tsemppiä kaikille!Ei se välttämättä värjäännykään. Se on vain valmistajan "varoitus" kaiken varalta. Lähinnä lapsilla voi värjätä.
- Iloinen (Lapa)mato
65959599 kirjoitti:
Ei se välttämättä värjäännykään. Se on vain valmistajan "varoitus" kaiken varalta. Lähinnä lapsilla voi värjätä.
Kestää että nää kihomatoihin tehoaa toi pyrvin.
1-2 vurokauttako? Otin lääkkeen keskiviikko iltana ja ei oo vieläkään auttanut. Jumalaton kutina. - 65959599
Iloinen (Lapa)mato kirjoitti:
Kestää että nää kihomatoihin tehoaa toi pyrvin.
1-2 vurokauttako? Otin lääkkeen keskiviikko iltana ja ei oo vieläkään auttanut. Jumalaton kutina.Jos Pyrvin tehoais se olis jo tehonnut. Hae reseptillä Vermoxia, pyydä heti 3 pv:n kuuri, jossa otetaan 1 tabl kahdesti päivässä.
- onnetonta
maan matonen kirjoitti:
Onnetonta, kauanko söit ja söitkö normaalilla annostusohjeella? Montako viikkoa oot ollut oireeton? kalenterista kattelin, että mekin syötiin kuuri viimetalvena melkein joka viikko, tosin se oli Vermoxia ja albendatsolia eli noi -datsolit on kyllä meille olleet ihan turhia.
Mäkin kärsin emätintulehduksista ym, ja matoja epäilen itsellänikin syyksi. Nyt matojen koko on pienentynyt, mutta määrä vaan lisääntyy...Kyllä "madotus" kokonaisuudessaan kesti mulla
useita kuukausia. En oikein enää muista
noita aikoja, kun useita satseja söin sekä
vermoxia että pyrviniä, mutta ainakin
kuukauden ajan söin pyrviniä n. viikon
välein. Normaali annostus painon mukaan.
Nyt on muutama kuukausi mennyt ilman oireita,
mutta... oisko ne häipynyt kokonaan...
tosiaan toivon ettei niitä enää näkyis.
Toivottavasti pääsette madoista! - iloinen (Lapa)mato
Iloinen (Lapa)mato kirjoitti:
Kestää että nää kihomatoihin tehoaa toi pyrvin.
1-2 vurokauttako? Otin lääkkeen keskiviikko iltana ja ei oo vieläkään auttanut. Jumalaton kutina.No nyt se vasta toimi, kakka on värjääntynyt punaseksi. Joka on ilmeisemmin merkki että lääke on tehonnut?
- kipa
oireesi viittaavat keliakiaan, mene tutkimuksiin
- zeila
Edelleen madoista kärsivänä täällä. En ole käyttäny mitään lääkkeitä aikoihin. Oletteko kokeilleet piperatsiinin? Tilasin pitkästä aikaa lääkäriajan ja ajattelin kysyä saisinko sitä. Mitäköhän mahtaa maksaa ja toimiiko? Jossain aikaisemmassa viestissä mainittiin siitä olleen apua.
- maan matonen
Tuu sit kertoon kuinka kävi. Mä alan olla sitä mieltä, että hinnasta viis jos apu löytyy. Aika paljon onkin rahaa palanut ihan turhaan..
- kihomadoista kärsivä
maan matonen kirjoitti:
Tuu sit kertoon kuinka kävi. Mä alan olla sitä mieltä, että hinnasta viis jos apu löytyy. Aika paljon onkin rahaa palanut ihan turhaan..
Sain kolmen päivän tehokuurin Vermoxia, otin neljä päivää. Kuurin aikana madot "hajosivat", mutta nyt niitä on taas runsain mitoin ulosteessa. Ne eivät kuitenkaan liiku, mutta toisaalta kutinaa on päivittäin. Minä myös maksan paljonkin, kunhan vain pääsisi niistä eroon.
- minä vaaaan
Miten te, jotka ette onnistu pääsemään eroon madoista, niin uskallatte ottaa vastaan vieraita kotiinne? Pakkohan sitä elämää on jatkaa? Entä vierailetteko itse muilla ihan normaalisti?
- Mönkiäinen
Vieläkö keskustelu on hengissä? tapellaanko edelleen kihomatojen kanssa?
Mulla on kans näitä toisinaan ollut ja viimeisin keksintö (ei kovin fiksu) mutta tehosi ja kunnolla. Eli otin pyrvinit, normaalin annoksen, odotin vuorokauden noudattaen huippuhygieniaa, en syöny melkeinpä mitää, pidin paaston ja seuraavana iltana otin reilun annoksen ulostuslääkettä, Laxoberonia, karmeat vatsakivut ja kunnon ripuli. Siinä ainakin mulla tuli madot ulos ja reilu 3kk ollu täysin oireeton...toivon nyt että tämä olis ollu lopullinen häätö. Tiedän ainakin mitä teen taas jos niitä ilmaantuu.
Eri asia on tietenki jos ne menee virtsarakkoon, emättimeen ym.
Mut toivottavasti kaikki on madoistaan päässyt.- zeila
edelleen täällä. Lääkäriaikaani siirrettiin, joten ei ole mitään kerrottavaa... Kerron tuloksia kun (jos) joskus pääsen lääkärille ja saan piperatsiinia.
- maan matonen
Kuulosti aika hyvältä konstilta. Otitko lääkkeen myös jälkimmäiselle annostukselle vai vaan kertaalleen?
Mä olen kokeillut samaa pehmeämmällä konstilla eli syömällä kuivattuja luumuja. - mönkiäinen
maan matonen kirjoitti:
Kuulosti aika hyvältä konstilta. Otitko lääkkeen myös jälkimmäiselle annostukselle vai vaan kertaalleen?
Mä olen kokeillut samaa pehmeämmällä konstilla eli syömällä kuivattuja luumuja.Pari kuukautta sai taas olla ilman matosia ja nyt jostai tuli taas tartunta. Eli pyrvinejä lähen hakemaan.
Ensimmäisellä kerralla aiheutin itelle tuon ripulin laxoberoneilla, toisella en, koska kutinaa ei tuntunu. Jos kutina olis jatkunu niin olisin ottanu uudestaa. Oli se karmeaa vatsakipua, juoda sai kokoajan ja vessassa laukkoa samaan tahtiin, mutta oli olokin sen jälkeen sellainen ettei mitään elävää voinu jäädä sisään. Kestän mitä vain että saan ne inhotukset ulos.
Mitenkäs muilla?
Hyvin tehosi siis ja uusi rääkki edessä. - mönkiäinen
mönkiäinen kirjoitti:
Pari kuukautta sai taas olla ilman matosia ja nyt jostai tuli taas tartunta. Eli pyrvinejä lähen hakemaan.
Ensimmäisellä kerralla aiheutin itelle tuon ripulin laxoberoneilla, toisella en, koska kutinaa ei tuntunu. Jos kutina olis jatkunu niin olisin ottanu uudestaa. Oli se karmeaa vatsakipua, juoda sai kokoajan ja vessassa laukkoa samaan tahtiin, mutta oli olokin sen jälkeen sellainen ettei mitään elävää voinu jäädä sisään. Kestän mitä vain että saan ne inhotukset ulos.
Mitenkäs muilla?
Hyvin tehosi siis ja uusi rääkki edessä.Viimeyön sain nukkua täysin ilman kutinaa tällä keinolla. Kaivelin suihkussa kaikki madot mitä peräaukolla oli pois. Sitten otin voimakkaimman tuoksuisen rasvan (käsirasva sattui olemaan) sekoitin siihen valkosipulijauhetta (maustehyllyltä) ja rasvasin sillä peräaukon seudun, eikä yhtään matoa uskaltanu tulla kutittelemaan. Tänään haen pyrvinit, paastoan ja vedän ulostuslääkkeitä, kyllä katoaa toukat kunnon vesiripulilla.
- maan matonen
zeila kirjoitti:
edelleen täällä. Lääkäriaikaani siirrettiin, joten ei ole mitään kerrottavaa... Kerron tuloksia kun (jos) joskus pääsen lääkärille ja saan piperatsiinia.
Onko täällä enää ketään? Zeila, toimiko piperatsiini?
- zeila
maan matonen kirjoitti:
Onko täällä enää ketään? Zeila, toimiko piperatsiini?
Olin vasta viime viikolla lääkärissä, jolta pyysin piperatsiinia. Lääkäri ei ensin meinannut löytää koko lääkettä mistään kihomatojen yhteydessä, ja kun löysi niin selvisi ettei sitä enää käytetä kihomatojen hoidossa, Suomessa ainakaan. Eli en sitä saanut, Pyrvinillä taas mennään...
Onkos joku sitä piperatsiinia saanut ihan viime aikoina...?
- mönkiäinen
Perustaa tää ketju uudestaa tuonne alkupäähän? tänne kun on vaikea löytää nykyään
- , , ,
: )
- maan matonen
Siis eikö oo kummallista, ettei lääkkeitä muka saa Suomesta!!
Me on jo luovuttu Pyrvinin käytöstä, kun ei siitä kerran apua ole. Ainoastaan rahanmenoa.
Mutta nyt on resepti uuteen tai siis vielä kokeilematta olevaan lääkkeeseen ja palailenkin kertomaan myöhemmin, kunhan saan sen hankituksi.
Täs yksi mielenkiintoinen saksalainen sivu parasiitteihin vaikuttavista lääkkeistä. Siellähän siis potilas saa valita ottaako homeopaattisia vai kovempia, siksi listalla kaikki mahdolliset.
http://www.akse.de/de/pdf/Antiparasitika-Testsatz-2007.pdf
Ja tässä toinen, jos matkustatte Jenkkeihin. . .
http://www.getridofthings.com/get-rid-of-pinworms.htm- Kihotar
maan matonen kirjoitti:
http://epaper.hmlviikkouutiset.fi/products/VUT-2009-01-23/pdfs/article_22.pdf
Hei maan matonen ja muut vaivasta kärsineet, oletteko päässeet otuksista eroon? Täällä vähän vastaava tapaus, alkaa sapettaa...Kiva olis kuulla kuulumisia.
- maan matonen
Kihotar kirjoitti:
Hei maan matonen ja muut vaivasta kärsineet, oletteko päässeet otuksista eroon? Täällä vähän vastaava tapaus, alkaa sapettaa...Kiva olis kuulla kuulumisia.
Aloitin syömään noita edellisessä viestissä löytämiäni siemeniä, mutta ei ainakaan vielä ole vaikutusta. Mua alkoi niin etoa toi risiiniöljy, että se on nyt ollut tauolla, kun olen ollu sairaana. Mutta kait se täytyy ottaa takaisin, kun varmaan auttavat parhaiten yhdessä. Annostusta olen hakenut niin, ettei siitä tulisi ripatille.. Mutta kyllä alkaa tuntua toivottomalta, toinen kesä jo lähestyy. Itkisin jos se jotain auttais.. Mites muut???
- taustalta seurannut

Olen seurannut keskustelua sivusta jo reilun vuoden. Meillä madoista kärsitty vuosia. Tuloksena pyrvinillä ja vermoxilla se, että lapset ja mies ovat niistä eroon päässeet, ainakaan ei ole oireita, eikä niitä syynäämälläkään löydy muilta. Minä perheen äitinä en ole päässyt eroon, vähentyneet vain ovat vuosien varrella hygienian ansiosta. Olen tullut siihen tulokseen, että lähipiirissäni on joku jolta saan madonmunia niin, että niitä on koko ajan suolistossani. Minulla taas täytyy olla herkkyys saada niitä ylihygieenisuudesta huolimatta. Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää madoista huolimatta...
- maan matonen
taustalta seurannut kirjoitti:

Kertokaapas kaikki kohtalotoverit, uskotteko altistuvanne päivittäin kotona, töissä tai koulussa homeelle?? Tää on nyt vähän spekulointia, mutta mulle esitettin ajatus, että joku pitää yllä kehossa tartuntaa, joko toiset loiset, homeet tai kehon epätasapaino tai joku muu. Homeet olis meillä ainakin aika varma asia, joten kysenpä nyt teiltäkin???

Kotona en altistu, mutta työpaikalla tämä on mahdollista joskaan ei tutkittua.
- epäuskoon vaipuva
zeila kirjoitti:
Kotona en altistu, mutta työpaikalla tämä on mahdollista joskaan ei tutkittua.
Kirjoittelin tuonne sonera plazan puolellekkin, kunnes löysin tämän. Meillä tosin vasta ma iltana tein kuopuksen pepusta matobongauksen, HYI! Siihen hätään ei ollu mitään lääkkeitä, joten pyrvinin otto meni seuraavaan päivää. Kuopuksen lisäksi minä olin/olen ainoa kuka oireilee. Kuopuksella ei näyttäisi enää olevan oireita, eikä kakan joukossa matoja ole näkynyt.
Mutta taas minä....ti/ke välisenä yönä kun vihdoin oireet lakkasivat, luojalle kiitos. Ajattelin todella että pyrvin oli tehonnut, mutta ilmeisesti ei. Koska to aamuna kakan joukossa kiemurteli mato. Hädissäni söin uuden satsin pyrviniä. Oireina ei ollut oikeastaan muu kuin pistely ja kiemurtelun tunne enää. Pe päivä meni ihan suht ok, pieniä tuntemuksia oli enää. Kunnes taas eilen, kamala kiemurtelu ja pistely. Soitin lääkäriin, aloitin eilen illasta syömään vermoxia 3pv 2 taplettia päivässä kuuriin. Sekä illalla pesin takapuolen teat tree saippualla, ja uskokaa täi älkää niin laitoin vielä kylmägeeliä sen jälkeen hajuiksi. Yön nukuin kuin tukki, ei kutissut tai kiemurrellut. Nyt herättyäni suoraan taas suihkuun, petivaatteet peitoista lähtien 95 asteeseen pesuun. Saa nähdä miten tässä käy??? Jotenkaan en elättele kauheita toiveita vielä, koska mitä olen muiden kertomuksia lukenut :(
Tsemppiä VOIMIA PALJON KANSSA KÄRSIJÖILLE. - epäuskoon vaipuva
epäuskoon vaipuva kirjoitti:

Tsemppiä VOIMIA PALJON KANSSA KÄRSIJÖILLE.Kihomatotartuntojen tässä välillä vähennyttyä ja koko vaivan pitkälti unohduttua, on markkinoilla oleva lääkevalikoimakin pienentynyt. Reservissä olevia lääkeaineita ovat vielä esim. albendatsoli, pyrantelipamoaatti ja piperatsiini, mutta niiden saaminen, kuten yllä myös yllä mainitun Vermoxin saaminen, vaatii lääkärissä käynnin, eikä kyseisiä lääkeaineita heti joka apteekista löydy.
Löysin tälläisen artikkelin, onko kukaan saanut/kokeillut mitään noista kolmesta lääkkeestä? Onko auttanut? Kuulostelen itse jokaista nippaisua takapuolesta....tuntuu ettei vermoxikaan auta. Stana alkaa niin ahdistaa :.( - epäuskoon vaipuva
epäuskoon vaipuva kirjoitti:
Kihomatotartuntojen tässä välillä vähennyttyä ja koko vaivan pitkälti unohduttua, on markkinoilla oleva lääkevalikoimakin pienentynyt. Reservissä olevia lääkeaineita ovat vielä esim. albendatsoli, pyrantelipamoaatti ja piperatsiini, mutta niiden saaminen, kuten yllä myös yllä mainitun Vermoxin saaminen, vaatii lääkärissä käynnin, eikä kyseisiä lääkeaineita heti joka apteekista löydy.
Löysin tälläisen artikkelin, onko kukaan saanut/kokeillut mitään noista kolmesta lääkkeestä? Onko auttanut? Kuulostelen itse jokaista nippaisua takapuolesta....tuntuu ettei vermoxikaan auta. Stana alkaa niin ahdistaa :.(4vko menossa kihomatojen jälkeistä elämää...Pyrvinit uusittu viime ti koko perheelle, paitsi itselle 3pv Vermox kuuri. Kuolleita matoja pongasin silloin ihan reilusti, eläviä en yhtään. Sekä molkosania että CINA C30 syön. Siivoaminen on jäänyt aika lailla päälle, joka päivä on ainakin vessa pestävä. Kädet on niin kipeänä että halkeavat, rasvauksesta huolimatta. Koko ajan on kutina että minusta madot eivät ole vielä kaikonneet, joten olen lääkärin ohjeiden mukaan syönyt nyt 3 vermox kuuria. Jos ne ei nyt lähde niin oikeasti, mielenterveys menee :( Itse olen 4kg laihtunut tässä reilun 3vko:n aikana. Miehen kanssa ei tehdä enään mitään, kun madot mielessä, lapsirukat saa myös kärsiä hysteerisestä ja kamalasta äidistä. Toivoisin vain että tämä olisi jo ohi. Kaiken lisäksi perhe keneltä tartunta saatiin, pyysi meitä grillaamaan viikonloppuna. Eihän siinä mitään, mutta jotenkaan en halua mennä. Viimeksi eivät kertoneet että matoja oli ollut. Entä jos madot tulevat uudestaan??????? Hysteerinen olen näiden kanssa, enkä mahda sille yhtään mitään :(
- maan matonen
epäuskoon vaipuva kirjoitti:
4vko menossa kihomatojen jälkeistä elämää...Pyrvinit uusittu viime ti koko perheelle, paitsi itselle 3pv Vermox kuuri. Kuolleita matoja pongasin silloin ihan reilusti, eläviä en yhtään. Sekä molkosania että CINA C30 syön. Siivoaminen on jäänyt aika lailla päälle, joka päivä on ainakin vessa pestävä. Kädet on niin kipeänä että halkeavat, rasvauksesta huolimatta. Koko ajan on kutina että minusta madot eivät ole vielä kaikonneet, joten olen lääkärin ohjeiden mukaan syönyt nyt 3 vermox kuuria. Jos ne ei nyt lähde niin oikeasti, mielenterveys menee :( Itse olen 4kg laihtunut tässä reilun 3vko:n aikana. Miehen kanssa ei tehdä enään mitään, kun madot mielessä, lapsirukat saa myös kärsiä hysteerisestä ja kamalasta äidistä. Toivoisin vain että tämä olisi jo ohi. Kaiken lisäksi perhe keneltä tartunta saatiin, pyysi meitä grillaamaan viikonloppuna. Eihän siinä mitään, mutta jotenkaan en halua mennä. Viimeksi eivät kertoneet että matoja oli ollut. Entä jos madot tulevat uudestaan??????? Hysteerinen olen näiden kanssa, enkä mahda sille yhtään mitään :(
Auttoiko kuuri viimein?
Ihan uteliaisuudesta, miksi syöt Molkosania? Se oli mulle ihan uusi asia, että se vois vaikuttaa siihen. Vai yritätkö vain parantaa vatsan toimintaa? Siina saksankielisessä luettelossa, minkä olen tännekin liittänyt oli listalla Cina D1, sitä en ole Suomessa nähnyt, mutta meille tuo D30 ei auttanut mitään, vai onko sulla siis C?, vaikka syötiin useampi pullo.
Yritä ottaa vaan iisisti, jos madot ei ole lähteneet. Ja mun on pakko sanoa, että jos sulle ei auttanut Pyrvin, niin ei se ole auttanut lapsillekaan. Meillä 4 v alkaa valittaa kutinasta vasta samoina päivinä, kun minun tekisi mieli kiipeillä seinille kutinan vuoksi, eli silloin kun se on tosi kovaa. Samassa syklissä ne kait lisääntyy kun lääkkeet otetaan aina kaikille yhtäaikaa. - epäuskoon vaipuva
maan matonen kirjoitti:
Auttoiko kuuri viimein?
Ihan uteliaisuudesta, miksi syöt Molkosania? Se oli mulle ihan uusi asia, että se vois vaikuttaa siihen. Vai yritätkö vain parantaa vatsan toimintaa? Siina saksankielisessä luettelossa, minkä olen tännekin liittänyt oli listalla Cina D1, sitä en ole Suomessa nähnyt, mutta meille tuo D30 ei auttanut mitään, vai onko sulla siis C?, vaikka syötiin useampi pullo.
Yritä ottaa vaan iisisti, jos madot ei ole lähteneet. Ja mun on pakko sanoa, että jos sulle ei auttanut Pyrvin, niin ei se ole auttanut lapsillekaan. Meillä 4 v alkaa valittaa kutinasta vasta samoina päivinä, kun minun tekisi mieli kiipeillä seinille kutinan vuoksi, eli silloin kun se on tosi kovaa. Samassa syklissä ne kait lisääntyy kun lääkkeet otetaan aina kaikille yhtäaikaa.Homeopaatti neuvoi molkosania suolen ja vatsan puhdistamiseen, sekä sitä CINA C30 raetta. Yhdessä kuulemma auttavat?! Yksi pieni rae 3krt päivässä, sen jälkeen puoli tuntia syömättä ja juomatta. Sitä en osaa sanoa onko näitä tuon taivaallista hyötyä?! Ainakin nyt olen minä mukaan lukien oireeton. Tota CINA C30 ei kuulemma löydy kuin hakaniemen apteekista. Ainakin kun täällä etelämpänä asutaan, kuulemma pystyy tilaamaankin sieltä. Itse kyllä kävin samana päivänä hakemassa kun siitä kuulin. Lääkäriltä kysäisin tuota että miksi pyrvin ei vaikuttanut minuun, mutta lapsiin kyllä. Sanoi vain että näin käy usein....tiedä sitten?! Minussa on voinut olla enemmän matoja, eri aikaan kuoriutuneita...hyi stana. Sen takia määrättiin vermox. Näin ainakin meille kävi että pyrvini toimi muilla. Itselle on aika lailla aika sama mitä "myrkkyjä" itseeni laitan, kunhan vain saan se pois minusta. Lapset edelleen oireettomia, samoin minä. Toivottavasti eivät koskaan enää palaa tähän huusholliin.
- Hennah
taustalta seurannut kirjoitti:
Olen seurannut keskustelua sivusta jo reilun vuoden. Meillä madoista kärsitty vuosia. Tuloksena pyrvinillä ja vermoxilla se, että lapset ja mies ovat niistä eroon päässeet, ainakaan ei ole oireita, eikä niitä syynäämälläkään löydy muilta. Minä perheen äitinä en ole päässyt eroon, vähentyneet vain ovat vuosien varrella hygienian ansiosta. Olen tullut siihen tulokseen, että lähipiirissäni on joku jolta saan madonmunia niin, että niitä on koko ajan suolistossani. Minulla taas täytyy olla herkkyys saada niitä ylihygieenisuudesta huolimatta. Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää madoista huolimatta...
Löysin perheestä ekan madon keskiviikkona, ja nyt lauantaina kun luen tätä informaatiotulvaa, niin olo on aika epätoivoinen. Herranen aika, jos emme pääse irti tästä matoketjusta vaikka juuri on putsattu koko huusholli perusteellisesti; pesty täkit ja tyynyt ja matot... Täällä monet ovat tehneet suursiivouksia USEASTI, ja just nyt tuntuu siltä että en kyllä jaksa uusia toimenpiteitä parin viikon kuluttua. On se niin väärin, että apteekissa sanottiin, että "ei kannata ottaa uusintalääkekuuria, kyllä tämä yksi tehoaa". (=olisko tämä takuu?)
Valkosipulia ja neilikkaa ja ananasta yms otan ruokavalioon välittömästi. Kiitos ihka kaikista vinkeistä mitä täällä on ollut! - Kyllästynyt!!
Hennah kirjoitti:
Löysin perheestä ekan madon keskiviikkona, ja nyt lauantaina kun luen tätä informaatiotulvaa, niin olo on aika epätoivoinen. Herranen aika, jos emme pääse irti tästä matoketjusta vaikka juuri on putsattu koko huusholli perusteellisesti; pesty täkit ja tyynyt ja matot... Täällä monet ovat tehneet suursiivouksia USEASTI, ja just nyt tuntuu siltä että en kyllä jaksa uusia toimenpiteitä parin viikon kuluttua. On se niin väärin, että apteekissa sanottiin, että "ei kannata ottaa uusintalääkekuuria, kyllä tämä yksi tehoaa". (=olisko tämä takuu?)
Valkosipulia ja neilikkaa ja ananasta yms otan ruokavalioon välittömästi. Kiitos ihka kaikista vinkeistä mitä täällä on ollut!Löysin pojastani ensimäisen madon/madot 2007 tammikuussa ja aina vaan niitä löytyy meiltä, olenkin ajatellut että mitäs jos se tartuttaja olenkin minä tai tyttäreni eikä poika...
Jos madot menevät virtsarakkoon/putkeen eivät mitkään apteekin lääkkeet siihen ilmeisesti auta.
Vieläkös täälä roikkuu ihmisiä jotka ovat tuota MSM kokeileet??
Onko auttanut ja jos on mistä olette saaneet (osoitetta kiitos!!)
Sain tänään toistamiseen Vermox kuurin ohje oli 2tapua 3 päivän ajan, ei uusintaa 2viikon kuluttua joka minusta tuntui todella oudolta, pitäisikö jättää joitain tapuja 2viikon päähän varmuudeksi?
Mä alan olla loppu kulunut näitten matojen kanssa :( itse kun en edes huomaa niitä koska olen oireeton, ei kutinaa jne. Huomamme vasta madot kun poika 6v alkaa iltaisin kitistä ja valittamaan kutinaa..
Onko kukaan pääsyt madoista eroon?? KERTOKAA IHMEESSÄ jos näin on! - maan matonen
Kyllästynyt!! kirjoitti:
Löysin pojastani ensimäisen madon/madot 2007 tammikuussa ja aina vaan niitä löytyy meiltä, olenkin ajatellut että mitäs jos se tartuttaja olenkin minä tai tyttäreni eikä poika...
Jos madot menevät virtsarakkoon/putkeen eivät mitkään apteekin lääkkeet siihen ilmeisesti auta.
Vieläkös täälä roikkuu ihmisiä jotka ovat tuota MSM kokeileet??
Onko auttanut ja jos on mistä olette saaneet (osoitetta kiitos!!)
Sain tänään toistamiseen Vermox kuurin ohje oli 2tapua 3 päivän ajan, ei uusintaa 2viikon kuluttua joka minusta tuntui todella oudolta, pitäisikö jättää joitain tapuja 2viikon päähän varmuudeksi?
Mä alan olla loppu kulunut näitten matojen kanssa :( itse kun en edes huomaa niitä koska olen oireeton, ei kutinaa jne. Huomamme vasta madot kun poika 6v alkaa iltaisin kitistä ja valittamaan kutinaa..
Onko kukaan pääsyt madoista eroon?? KERTOKAA IHMEESSÄ jos näin on!Niin otsikko siis kertoo kaiken. Olet varmaan jo kuurin syönyt, hae ihmeessä toinen sinne 2vk:n päähän. Yleensä ne antavat vain yhden tabletin uusintakuuriin, vai onko joku saanut 2x3 uusintana.??
Mun mielipiteeni on ,että tää kanta on immuuni lääkkeille. Meillä tehdään alapesut aamuin illoin ja muutenkin hygieniasta huolehditaan. Nyt on syöty jo pari viikkoa tuota Cinaa. MSM ei vienyt matoja pois, helpotti oireita, mutta ei matoja tuhonnut.
Mulla on kokeilussa myös toinen aine, mutta ei siitä vielä enempää, ellei sekään tehoa.... - matokatalat
maan matonen kirjoitti:
Niin otsikko siis kertoo kaiken. Olet varmaan jo kuurin syönyt, hae ihmeessä toinen sinne 2vk:n päähän. Yleensä ne antavat vain yhden tabletin uusintakuuriin, vai onko joku saanut 2x3 uusintana.??
Mun mielipiteeni on ,että tää kanta on immuuni lääkkeille. Meillä tehdään alapesut aamuin illoin ja muutenkin hygieniasta huolehditaan. Nyt on syöty jo pari viikkoa tuota Cinaa. MSM ei vienyt matoja pois, helpotti oireita, mutta ei matoja tuhonnut.
Mulla on kokeilussa myös toinen aine, mutta ei siitä vielä enempää, ellei sekään tehoa....oletteko tietoisia,mikä pesuläpötilan kuuluu olla, minä olen pessyt viikon 60 asteessa, riittääkö se?
- Dahlem
matokatalat kirjoitti:
oletteko tietoisia,mikä pesuläpötilan kuuluu olla, minä olen pessyt viikon 60 asteessa, riittääkö se?
Alan muuten edelläolevan viestiketjun perusteellakin päätellä ettei suomalainen
lääkärikunta ja lääketeollisuus ota lainkaan kihomato ongelmaa tosissaan.
Miten on mahdollista että sadat ihmiset ovat syöneet pyrvin kuurin saamatta ongelmaan apua.
Pelkäämpä että näin käy myös minulle. Aika näyttää, mutta viestiketjun luku ei paljoa lohtua anna.
Ihmettelen kihomato asiassa seuraavia seikkoja: Miksi sitä ei oteta tosissaan vaan koko asia leimataan "lasten vaivaksi".
Miksi pyrvin lääke ei toimi, mutta ON HÄVYTTÖMÄN KALLIS?
Ja yksinkertainen: Miksi virallisissa terveysoppaissa ei painoteta esimerkiksi pikkuhousujen "keittämistä" kiehuvassa vedessä. Miten koko viestiketjussa kukaan ei maininnut tätä yksinkertaista tapaa tappaa matoja? En usko että kalsareiden 90C pesu tappaa nämä sitkeät eläjät.
Yksinkertaisesti meitä rahastetaan tällä vaivalla. Pyrviniä kyllä menee kaupaksi valtavia määriä mutta ongelmat vain uusivat. Miksikö? Kuka hullu uskoo että 6kpl pyrviniä poistaa ongelman. saadaan siinä huolehtia hygieniasta hullunlailla. Uusintakuuri on vasta 2 viikon kuluttua. Miksi? Mitkä ovat perustelut? Onko asiaa tutkittu? Oma järkeni kyllä sanoo kuten eräs kirjoittaja jo totesi, että uusinta kuuriin ei saisi kulua kahta viikkoa. Ei! Mutta lääketeollisuushan ei halua että ongelma eli kihomadot poistuisi ihan kokonaan! Eihän? Eikö ole tälle mahtiteollisuudelle hyvä että ostamme kuuri toisesa jälkeen pyrviniä ja käytämme niitä niin että madot poistuu elimistöstämme noin kahdeksi kuuukaudeksi.
Joku myös kirjoitti:
"Olenkin miettinyt voivatko kihomadot pesiytyä jonnekin muuallekin kehoon, kuten korviin" Epäilen itsekin samaa!!!! minulla oli kihomatoja ja korviani kutisee kovasti!
Mikä siellä kutisee jos ei kihomadot? - streptow
Dahlem kirjoitti:

Mikä siellä kutisee jos ei kihomadot?Pyrvin pyrvin ja pyrvin. Siitä ei ole mtn apua. ja kallista on tuo kama.
Edellinen kirjoittaja kyllä tiesi sen asian että apteekki suomalaisena monnopoli yrityksenä vie rahat kilpailun puuttuessa. Ko. Pyrvinit sairaan kalliita eikä auta.
Kuka tietäisi millä nimellä pyytäisin joko Puolasta tai Ruotsista ko, kihomato ongelmaan auttavia lääkkeitä. Menen sinnepäin matkoille joten ostan sieltä noita halvemmalla. - vaivoja
Dahlem kirjoitti:
Alan muuten edelläolevan viestiketjun perusteellakin päätellä ettei suomalainen
lääkärikunta ja lääketeollisuus ota lainkaan kihomato ongelmaa tosissaan.
Miten on mahdollista että sadat ihmiset ovat syöneet pyrvin kuurin saamatta ongelmaan apua.
Pelkäämpä että näin käy myös minulle. Aika näyttää, mutta viestiketjun luku ei paljoa lohtua anna.
Ihmettelen kihomato asiassa seuraavia seikkoja: Miksi sitä ei oteta tosissaan vaan koko asia leimataan "lasten vaivaksi".
Miksi pyrvin lääke ei toimi, mutta ON HÄVYTTÖMÄN KALLIS?
Ja yksinkertainen: Miksi virallisissa terveysoppaissa ei painoteta esimerkiksi pikkuhousujen "keittämistä" kiehuvassa vedessä. Miten koko viestiketjussa kukaan ei maininnut tätä yksinkertaista tapaa tappaa matoja? En usko että kalsareiden 90C pesu tappaa nämä sitkeät eläjät.
Yksinkertaisesti meitä rahastetaan tällä vaivalla. Pyrviniä kyllä menee kaupaksi valtavia määriä mutta ongelmat vain uusivat. Miksikö? Kuka hullu uskoo että 6kpl pyrviniä poistaa ongelman. saadaan siinä huolehtia hygieniasta hullunlailla. Uusintakuuri on vasta 2 viikon kuluttua. Miksi? Mitkä ovat perustelut? Onko asiaa tutkittu? Oma järkeni kyllä sanoo kuten eräs kirjoittaja jo totesi, että uusinta kuuriin ei saisi kulua kahta viikkoa. Ei! Mutta lääketeollisuushan ei halua että ongelma eli kihomadot poistuisi ihan kokonaan! Eihän? Eikö ole tälle mahtiteollisuudelle hyvä että ostamme kuuri toisesa jälkeen pyrviniä ja käytämme niitä niin että madot poistuu elimistöstämme noin kahdeksi kuuukaudeksi.
Joku myös kirjoitti:
"Olenkin miettinyt voivatko kihomadot pesiytyä jonnekin muuallekin kehoon, kuten korviin" Epäilen itsekin samaa!!!! minulla oli kihomatoja ja korviani kutisee kovasti!
Mikä siellä kutisee jos ei kihomadot?vähätellään ihan samalla lailla! Pyrvin tehoo vaan
noihin kihomatoihin ei muihin joten sekin voi
vähän vääristää tota tehokkuuskekskustelua. - epätoivoinen123456
vaivoja kirjoitti:
vähätellään ihan samalla lailla! Pyrvin tehoo vaan
noihin kihomatoihin ei muihin joten sekin voi
vähän vääristää tota tehokkuuskekskustelua.mikä on siis kihomatojen itämisaika? voiko kutina alkaa heti jos on saanut juuri kihomatoja itselleen vai onko siinä jokin aika, 2 viikkoa tai jotakin?
- matokatalat
epätoivoinen123456 kirjoitti:
mikä on siis kihomatojen itämisaika? voiko kutina alkaa heti jos on saanut juuri kihomatoja itselleen vai onko siinä jokin aika, 2 viikkoa tai jotakin?
ei ne heti ala kutiin, ihmiselle tarttuu suun kautta muna josta tulee toukka ja sitten mato ja sitten ne alkavat taas munia...menisikö ehkä noin viikko?
me syötiin 2 pyrvin kuuria,ei mitään tehoa ja sitten vasta lääkärin määräämä kuuri,jonka lääkäri erehdyksissään määräsi kolmen päivän kuuriksi, kun olisi oikeesti kihomadoille ollut vain yhden yhden tabletin kuuri eli minäkin söin niitä 2 aamuin illoin kolmen päivän aikana, ja vasta kolmentena päivänä madot kuolivat, joten yksi tabletti ei olisi tehnyt itään, ja otan uusiksi tämän iikon päästä matojen varalle.
käsihygieniä on kaiken A ja Ö tietenkin siivoukset ja unilelut ym.
miksi sanotaan että esim päiväkotiin voi mennä seuraavana päivänä? mekin olisimme viikon niitä siellä tartutelleet, jos päiväkotia olisi ollut, eli en usko että ne kenelläkään yhden päivän aikana kuolevat!
- et
ne on juuri kihomatoja eikä jotain vaarallisempia??
- Kreuzberg
Suomalainen sisätauti kihomadoista valittaneelle potilaalle "Ei paljon minun persettä kutita" . Tuo kertoo paljon lääkärikunnan asenteista.
Pyrvin pyrvin. ota pyrvin. on halpaa tavaraa joopa joo. ja auttaa! minäkin uskoin joulupukkiin. Se on lääketeollisuus ja apteekit jotka haluaa ettei ne kihomatolaiset aivan ekalla kuurilla kuolis. - Kreuzberg
Suomalainen sisätauti lääkäri kihomadoista valittaneelle potilaalle "Ei paljon minun persettä kutita" . Tuo kertoo paljon lääkärikunnan asenteista.
Pyrvin pyrvin. ota pyrvin. on halpaa tavaraa joopa joo. ja auttaa! minäkin uskoin joulupukkiin. Se on lääketeollisuus ja apteekit jotka haluaa ettei ne kihomatolaiset aivan ekalla kuurilla kuolis. - maan matonen
Kreuzberg kirjoitti:
Suomalainen sisätauti lääkäri kihomadoista valittaneelle potilaalle "Ei paljon minun persettä kutita" . Tuo kertoo paljon lääkärikunnan asenteista.
Pyrvin pyrvin. ota pyrvin. on halpaa tavaraa joopa joo. ja auttaa! minäkin uskoin joulupukkiin. Se on lääketeollisuus ja apteekit jotka haluaa ettei ne kihomatolaiset aivan ekalla kuurilla kuolis.Pyrvin on ollut vielä muutama vuosi sitten loistolääke. Läketeollisuus ei vain pysy perässä eli kanta on tullut sille immuuniksi.
Mulla on oma kokemus asiasta.. Ensimmäisen kerran elämässäni sain matoja joskus v. 2000 ja ne lähti Pyrvinillä. Aamulla oli kutina tiessään, eikä enää ikinä palannut.
- Kunnes kotiin kantautui tämä nykyinen tartunta, josta emme tunnu pääsevän eroon millään. Ja olen varma, että silloin siivosinkin paljon huolettomammin kuin nykyään. Luulisin, että Kihiksille on käynyt niin kuin monille bakteereille, eli ovat tulleet resistensseiksi vanhoille lääkkeille. . . . - MSM***
maan matonen kirjoitti:
Pyrvin on ollut vielä muutama vuosi sitten loistolääke. Läketeollisuus ei vain pysy perässä eli kanta on tullut sille immuuniksi.
Mulla on oma kokemus asiasta.. Ensimmäisen kerran elämässäni sain matoja joskus v. 2000 ja ne lähti Pyrvinillä. Aamulla oli kutina tiessään, eikä enää ikinä palannut.
- Kunnes kotiin kantautui tämä nykyinen tartunta, josta emme tunnu pääsevän eroon millään. Ja olen varma, että silloin siivosinkin paljon huolettomammin kuin nykyään. Luulisin, että Kihiksille on käynyt niin kuin monille bakteereille, eli ovat tulleet resistensseiksi vanhoille lääkkeille. . . .orgaanista rikkiä mistä tilasit tuta MSM?
Olen nyt kaksi vuotta ollut kantaja ja syönyt molempia lääkkeitä kymmeniä pakkauksia.
Mikä noista koiran matolääkkeistä olisi kokeilun arvoista? - eroon ei pääse
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1454495
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1408680
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1474305
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1683167
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1459741
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1592559 - lääkettä lääkettäää
eroon ei pääse kirjoitti:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1454495
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1408680
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1474305
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1683167
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1459741
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1592559http://www.lastenlaakari.com/orion/kihomato.htm
Lisätietoja tuotteista: puh. (09) 429 2928 ja
www.tohtori.fi/laakeopas
Ks. Pyrvin
Apteekista
Nyt on syötynä kolme kertaa; tuo kahden perättäiskuuri. Ei apua.
Vermox olen syönyt kolme kertaa 6 kpl...
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html
Pesen pyykin 90 silitän lakanat pyyhkeet ja tyynyliinat, vaihdan viikoittain.
Alushousuni olen silittänyt ja pessyt 90.
Vaihdan alushousut aamulla ja illalla ja laitan suoraan pesukoneenrumpuun.
Pesen WC- joka käynnin jälkeen kuumalla vedellä ja pesuaineella.
Kädet aina sisään tultuani kynsiharja ja saippua samoin aina WC käynnin jälkeen ovat sitten hätä kumpi vaan.
Pyyhin oven kahvat kaikki kosketeltavat pinnat ainakin kerran päivässä...
Nyt olen käynyt pesemässä alapääni, aina neljän tunnin välein, käytän siihen Lactacyd pesunestettä ja kertakäyttöisiä kuitukangas kasvonpuhdistus pyyhkeitä jotka käytän ja laitan roskiin..
Suihku-pesusienet upotan heti käytön jälkeen raakaan Etikkaan, huuhtelen sitten etikan ja palautan pestessäni… - tietokone
lääkettä lääkettäää kirjoitti:
http://www.lastenlaakari.com/orion/kihomato.htm
Lisätietoja tuotteista: puh. (09) 429 2928 ja
www.tohtori.fi/laakeopas
Ks. Pyrvin
Apteekista
Nyt on syötynä kolme kertaa; tuo kahden perättäiskuuri. Ei apua.
Vermox olen syönyt kolme kertaa 6 kpl...
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html
Pesen pyykin 90 silitän lakanat pyyhkeet ja tyynyliinat, vaihdan viikoittain.
Alushousuni olen silittänyt ja pessyt 90.
Vaihdan alushousut aamulla ja illalla ja laitan suoraan pesukoneenrumpuun.
Pesen WC- joka käynnin jälkeen kuumalla vedellä ja pesuaineella.
Kädet aina sisään tultuani kynsiharja ja saippua samoin aina WC käynnin jälkeen ovat sitten hätä kumpi vaan.
Pyyhin oven kahvat kaikki kosketeltavat pinnat ainakin kerran päivässä...
Nyt olen käynyt pesemässä alapääni, aina neljän tunnin välein, käytän siihen Lactacyd pesunestettä ja kertakäyttöisiä kuitukangas kasvonpuhdistus pyyhkeitä jotka käytän ja laitan roskiin..
Suihku-pesusienet upotan heti käytön jälkeen raakaan Etikkaan, huuhtelen sitten etikan ja palautan pestessäni…näppäimistön imuroin, sitten pyyhin pumpulipuikolla jonka kastoin Aniseptiin.
Olen käyttänyt jopa kotona käsineitä niitä kertakäyttö ja nukkunut puutarhakäsineet kädessä...
Pikkuvieraan käydessä olen päällystänyt tietokoneen näppiksen Elmukelmulla jonka sitten vaihdan.. - pölyimurin
lääkettä lääkettäää kirjoitti:
http://www.lastenlaakari.com/orion/kihomato.htm
Lisätietoja tuotteista: puh. (09) 429 2928 ja
www.tohtori.fi/laakeopas
Ks. Pyrvin
Apteekista
Nyt on syötynä kolme kertaa; tuo kahden perättäiskuuri. Ei apua.
Vermox olen syönyt kolme kertaa 6 kpl...
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html
Pesen pyykin 90 silitän lakanat pyyhkeet ja tyynyliinat, vaihdan viikoittain.
Alushousuni olen silittänyt ja pessyt 90.
Vaihdan alushousut aamulla ja illalla ja laitan suoraan pesukoneenrumpuun.
Pesen WC- joka käynnin jälkeen kuumalla vedellä ja pesuaineella.
Kädet aina sisään tultuani kynsiharja ja saippua samoin aina WC käynnin jälkeen ovat sitten hätä kumpi vaan.
Pyyhin oven kahvat kaikki kosketeltavat pinnat ainakin kerran päivässä...
Nyt olen käynyt pesemässä alapääni, aina neljän tunnin välein, käytän siihen Lactacyd pesunestettä ja kertakäyttöisiä kuitukangas kasvonpuhdistus pyyhkeitä jotka käytän ja laitan roskiin..
Suihku-pesusienet upotan heti käytön jälkeen raakaan Etikkaan, huuhtelen sitten etikan ja palautan pestessäni…suulakkeet seisovat etikkavedessä käytön jälkeen.
- vaatteet ja asusteet
pölyimurin kirjoitti:
suulakkeet seisovat etikkavedessä käytön jälkeen.
joka eivät kestä 90 on pidetty muovikassissa pakastimessa -24 viikon ja ne jotka voi pestä on pesty vielä sen jälkeen.
Tunne Vihulaisesi:
- ei kuole millään desinfiointi aineella, on suojaava kerros jolla tarttuu ihoon ja joka kutittaa että raapisit
- munat kykenevät ryömimään takaisin peräaukosta jo 4 tuntia muninnasta
-kuivuneet munat elävät tiettävästi yli 6kk ja sopivat olosuhteet.. jatkavat kiertoa..
-munat kulkevat kuivahtaessaan ihan ilmavirran mukana niitä on kaikkialla kun asunnossa on pitempään ollut kantaja
Apua olen saanut litkimällä litroittain vihreää teetä ei sokeria
(mutta sekä rakossa että emättimessä)
Maitohappo Molkosan Finmolkke Juomana
Suihku aamun illoin - yksi klinkki
eroon ei pääse kirjoitti:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1454495
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1408680
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1474305
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1683167
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1459741
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/keskustelu/t1592559 - Ihme ja kumma
MSM*** kirjoitti:
orgaanista rikkiä mistä tilasit tuta MSM?
Olen nyt kaksi vuotta ollut kantaja ja syönyt molempia lääkkeitä kymmeniä pakkauksia.
Mikä noista koiran matolääkkeistä olisi kokeilun arvoista?Ihmettelen, miksi tästä kihomatoasiasta ei enempää puhuta. Varmasti on paljon ihmisiä, jotka kärsivät niistä ja tietämättään levittävät ongelmaa.
Itsekään en tiennyt, että tällaisia on olemassakaan, vaikka kutinaa on ollut jo vuosia. Kävin kerran lääkärissäkin pelkän kutinan takia, mutta ei lääkäri osannut sanoa mitään. Ei sanallakaan maininnut, että voisi olla kihomatoja. Nyt kuitenkin olen varma, että niitä ne olivat silloinkin.
Nyt sitten apteekissa farmaseutti kysyi, kun taas valitin kutinaa, että olisiko kihomatoja. Ostin Pyrvinin ja hupsista, kutina on poissa. Muutaman päivän päästä otan uusintakuurin. Käsihygieniasta olen pitänyt aina hyvän huolen. Nyt olen siivonnut hurjasti koko huushollia, vaihtanut ja tuulettanut petivaatteita. Mieheni otti saman kuurin, vaikka hänellä ei ole oireita.
Näinkin nyt kuolleen madon emättimen suulla, eli uskon siihen, että naisilla on vaikeampi päästä näistä eroon, koska ne vaeltavat emättimen puolelle. Täytyy ostaa se peräruisku ja etikkavedellä yrittää häätää niitä sieltä.
Miksei lääketeollisuus kehitä lääkettä, joka tappaisi ne, olivatpa missä reiässä tahansa?
Sitä en lakkaa ihmettelemästä, että lääkäreilläkin on niin vähän tietoa asiasta. Vaiva on inhottava ja kiusallinen ja tulee kalliiksikin. Olisikohan Virossa Pyrvinit halvempia, vai olisko siellä saatavissa peräti parempia lääkkeitä? - sulla
tietokone kirjoitti:
näppäimistön imuroin, sitten pyyhin pumpulipuikolla jonka kastoin Aniseptiin.
Olen käyttänyt jopa kotona käsineitä niitä kertakäyttö ja nukkunut puutarhakäsineet kädessä...
Pikkuvieraan käydessä olen päällystänyt tietokoneen näppiksen Elmukelmulla jonka sitten vaihdan..herttainen nimi "pikkuvieras" noille madoille!
- matokatalat
lääkettä lääkettäää kirjoitti:
http://www.lastenlaakari.com/orion/kihomato.htm
Lisätietoja tuotteista: puh. (09) 429 2928 ja
www.tohtori.fi/laakeopas
Ks. Pyrvin
Apteekista
Nyt on syötynä kolme kertaa; tuo kahden perättäiskuuri. Ei apua.
Vermox olen syönyt kolme kertaa 6 kpl...
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/kihomato.html
Pesen pyykin 90 silitän lakanat pyyhkeet ja tyynyliinat, vaihdan viikoittain.
Alushousuni olen silittänyt ja pessyt 90.
Vaihdan alushousut aamulla ja illalla ja laitan suoraan pesukoneenrumpuun.
Pesen WC- joka käynnin jälkeen kuumalla vedellä ja pesuaineella.
Kädet aina sisään tultuani kynsiharja ja saippua samoin aina WC käynnin jälkeen ovat sitten hätä kumpi vaan.
Pyyhin oven kahvat kaikki kosketeltavat pinnat ainakin kerran päivässä...
Nyt olen käynyt pesemässä alapääni, aina neljän tunnin välein, käytän siihen Lactacyd pesunestettä ja kertakäyttöisiä kuitukangas kasvonpuhdistus pyyhkeitä jotka käytän ja laitan roskiin..
Suihku-pesusienet upotan heti käytön jälkeen raakaan Etikkaan, huuhtelen sitten etikan ja palautan pestessäni…minä vaihtaisin ja vaihdoin lakanat hyvin varoaisesti niin puristelematta joka aamu ensimmäiseksi ja pesin ja laitoin samat illalla uudestaan. näin tein puoltoist viikkoa, jolloin olin varma että kaikki ovat kuolleet. minusta se vähentää huomattavasti kiertokulkua, ja sieltähän ne huoneilmaan lähtevätkin pöllyämään
- pöntötlääkärit
yksi klinkki kirjoitti:
Olen sairastanut näitä matoja 50-luvulla ja taas nyt. Mikä siinä on, että lääkäri ilmoitti, että en voi tunte niitä matoja peräsuolessani, kun ovat niin pieniä. Yksi kuuri Pyrviniä on otettu ja niitä jäi. Vain yhtenä päivänä luikertaminen oli poissa, ja sitten jatkuu taas. Kuurin otin viikko sitten ja kesti kolme päivää ennenkuin punainen väri ehti siirtyä peräpuolelle. Nyt sitten käyn labrassa ja otan toisen satsin.
Tässä ohje vuodelta 1954
http://www.ebm-guidelines.com/d-htm/articles/1954_4_305-312.pdf
Vaihdan lääkäriä niin useasti, että juttu alkaa mennä perille. - sairastettu 50-luvulla
pöntötlääkärit kirjoitti:
Olen sairastanut näitä matoja 50-luvulla ja taas nyt. Mikä siinä on, että lääkäri ilmoitti, että en voi tunte niitä matoja peräsuolessani, kun ovat niin pieniä. Yksi kuuri Pyrviniä on otettu ja niitä jäi. Vain yhtenä päivänä luikertaminen oli poissa, ja sitten jatkuu taas. Kuurin otin viikko sitten ja kesti kolme päivää ennenkuin punainen väri ehti siirtyä peräpuolelle. Nyt sitten käyn labrassa ja otan toisen satsin.
Tässä ohje vuodelta 1954
http://www.ebm-guidelines.com/d-htm/articles/1954_4_305-312.pdf
Vaihdan lääkäriä niin useasti, että juttu alkaa mennä perille.No niin, löytyi kaupasta kolme ihan tuoretta, juuri kypsää syötävää papaijaa.
Siement maistuvat selvästi pihkalle. Olisiko niin, että 1954 tehdyn tutkimuksen pohjalta silloin syötetty "Papain" olisikin ollut papaijan siemenistä tehty lääke.
Lisäksi käytettiin ulostuslääkettä.
Täällä heitetty lääkärien ylimielisyys on koettu nyt myös ihan omakohtaisesti.
Lääkäri väitti, etten voi tunte matojen kiemurtelua, kun ovat niin pieniä. Eilen sitten rohkaistuin nappaamaan sieltä yhden madon kiemurtelemasta - ja tosiaan oli ihan kuin valkoista ohutta ompelulankaa.
Kannattaa olla sitkeä. Lääkärikunnassamme on yllättävää tietämättömyyttä, ei vähiten ravintolisistä, vaan myös tällaisista perustavaa laatua olevista lasten vaivoista, jotka sitten tarttuvat nykyään jo aikuisväestöön ja on vaikeasti hoidettavissa tehottomien lääkkeiden vuoksi.
50-luvun lääkkeellä kuolivat myös kihomatojen munatkin. Elämme 2000-lukua ja lääketeollisuus on näin surkeata.
- Kaikki päässet
eroon madoista?
Tajusin ketjua lukiessani mulla ne "kytee" yhä vaginassa.
Peräaukko kutiaa epäsäännöllisesti, mutta vaginassa ryömii tosin yksin kappalein ja sitten ryömii vaossa ylensä eteenpäin ja kun menen peseen yksi löytyy aina..- raivostunut
http://www.rantapohja.fi/tuumailuja.php?article=ALLOTUUMA-5.2..html
http://www.kmvlehti.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194607988435/artikkeli/kihomadot kiusana hallin paivakodissa.html
Näyttää siltä, että epidemia on koko Suomessa. Kaksi lääkettä vain on saatavissa. Olisi jo aika lääkintohallituksen herätä. Muut lääkkeet tulevat ulkomailta ja ovat luvan/ilmoituksen takana ! Keskiaikaako me täällä Suomessa elämme ?
Helsingin lapsista 5 % kärsii näistä ja siten myös 5 % näiden vanhemmista. Eikö tässä jo olisi aika herätä. Yhteiskunnan sanotaan kehittyvän, mutta vääjäämättömästi kehitystä ei näy tapahtuvan näissä asioissa. - jopasonjotakin
raivostunut kirjoitti:
http://www.rantapohja.fi/tuumailuja.php?article=ALLOTUUMA-5.2..html
http://www.kmvlehti.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194607988435/artikkeli/kihomadot kiusana hallin paivakodissa.html
Näyttää siltä, että epidemia on koko Suomessa. Kaksi lääkettä vain on saatavissa. Olisi jo aika lääkintohallituksen herätä. Muut lääkkeet tulevat ulkomailta ja ovat luvan/ilmoituksen takana ! Keskiaikaako me täällä Suomessa elämme ?
Helsingin lapsista 5 % kärsii näistä ja siten myös 5 % näiden vanhemmista. Eikö tässä jo olisi aika herätä. Yhteiskunnan sanotaan kehittyvän, mutta vääjäämättömästi kehitystä ei näy tapahtuvan näissä asioissa.http://www.mediuutiset.fi/lehti/article122651.ece
Erpo Pakkala, 20.10.2005, 15:15
Kihomadosta ei vielä tiedetä tarpeeksi
Kihomatoepidemia raastaa hermoja monessa perheessä, koulussa ja päiväkodissa. Arviolta 20 prosentilla esi- ja alakouluikäisistä lapsista on kihomatoja. Suurin syy epidemian jatkumiseen on, että kihomadon kiertokulkua suolistosta suuhun ei saada estetyksi.
Potilailla on netin keskustelupalstojen perusteella hatara käsitys kihomatotaudin hoidosta. Kihomatojen ehkäisyyn suositellaan omenan, valkokaalin, valkosipulin ja papaijauutteen syömistä sekä alusvaatteiden saumojen silittämistä, joista ei ole todennettua näyttöä.
Epätietoisuutta herättää lääkärienkin keskuudessa se, missä asteessa kihomadot tuhoutuvat.
– Pakkanen hillitsee ainakin päiväkotiongelmia, kuten myös todennäköisesti kova kuumuus. Astemääriä ei ole kuitenkaan tutkittu kovin tarkkaan. Yleensä suositellaan esimerkiksi vuodevaatteille tavallista kuudenkympin konepesua, toteaa Helsingin kaupungin epidemiologisen yksikön infektiolääkäri Hannele Kotilainen.
Epäselvyyttä on myös siitä, voiko kihomato aiheuttaa umpilisäketulehduksia tai onko olemassa pyrviinille resistenttejä kantoja.
Kihomatonaaras munii peräaukon seudulle tuhansia munia. Munat kiinnittyvät iholle liima-aineella, joka aiheuttaa kutinan. Uusi infektio leviää, kun käsi viedään raapimisen jälkeen suuhun.
Uusintakuuri olisi otettava 10–14 vuorokauden kuluessa, mutta moni jättää sen väliin. Lääkitys tappaa paksusuolessa majailevat aikuiset madot, mutta ei ohutsuolen toukkia. - Pulassapahemmassa
raivostunut kirjoitti:
http://www.rantapohja.fi/tuumailuja.php?article=ALLOTUUMA-5.2..html
http://www.kmvlehti.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194607988435/artikkeli/kihomadot kiusana hallin paivakodissa.html
Näyttää siltä, että epidemia on koko Suomessa. Kaksi lääkettä vain on saatavissa. Olisi jo aika lääkintohallituksen herätä. Muut lääkkeet tulevat ulkomailta ja ovat luvan/ilmoituksen takana ! Keskiaikaako me täällä Suomessa elämme ?
Helsingin lapsista 5 % kärsii näistä ja siten myös 5 % näiden vanhemmista. Eikö tässä jo olisi aika herätä. Yhteiskunnan sanotaan kehittyvän, mutta vääjäämättömästi kehitystä ei näy tapahtuvan näissä asioissa.OTIN III PYRVIN-KUURIN
Ei ole mitään järkeä ottaa laboratorionäytteitä, kun ne ovat negatiivisia.
Madot möyrivät omia aikojaan välittämättä lääketeollisuuden rohdoista.
Näinkö on, että tämän monikulttuurisuuden myötä lääketeollisuutemme kahlaa syvissä vesissä eik ole enää tilanteen tasalla. Tarjotaan vaan Pyrviniä ja Vermoxia.
Asiantunteva apteekin farmaseutti sentään tokaisi eilen, että sitten on mahdollista päästä Aurooran sairaalaan - mutta siihen tarvitaan lähete. Siis tuli mieleeni, että senkin voi saada, mutta ihan armosta.
Ihan ensimmäiseksi ei tule mieleeni iskeä päätäni sikainfluenssalaisten joukkoon, saati sitten AIDs potilaiden sekaan.
Näin makaa Suomi tänään - ja perheet ja isoäidit kärsivät. - myös_matonen
Pulassapahemmassa kirjoitti:
OTIN III PYRVIN-KUURIN
Ei ole mitään järkeä ottaa laboratorionäytteitä, kun ne ovat negatiivisia.
Madot möyrivät omia aikojaan välittämättä lääketeollisuuden rohdoista.
Näinkö on, että tämän monikulttuurisuuden myötä lääketeollisuutemme kahlaa syvissä vesissä eik ole enää tilanteen tasalla. Tarjotaan vaan Pyrviniä ja Vermoxia.
Asiantunteva apteekin farmaseutti sentään tokaisi eilen, että sitten on mahdollista päästä Aurooran sairaalaan - mutta siihen tarvitaan lähete. Siis tuli mieleeni, että senkin voi saada, mutta ihan armosta.
Ihan ensimmäiseksi ei tule mieleeni iskeä päätäni sikainfluenssalaisten joukkoon, saati sitten AIDs potilaiden sekaan.
Näin makaa Suomi tänään - ja perheet ja isoäidit kärsivät.meillä lähti madot ihan vaan vermoxilla, siivosin, en kuitenkaan hysteerisesti, pesemme kädet saippualla ja olen ovenkahvoja desannut. Hädensaa laitoin kutinaan jota tunsin vasta kun matoja olin nähnyt silmälle ja valkosipulia söin sekä porkkanoita joista eivät tykkää. Lapsille laitoin sinkkisalvaa, hädensaa en sentään heille laittanut.
- jo lähti
myös_matonen kirjoitti:
meillä lähti madot ihan vaan vermoxilla, siivosin, en kuitenkaan hysteerisesti, pesemme kädet saippualla ja olen ovenkahvoja desannut. Hädensaa laitoin kutinaan jota tunsin vasta kun matoja olin nähnyt silmälle ja valkosipulia söin sekä porkkanoita joista eivät tykkää. Lapsille laitoin sinkkisalvaa, hädensaa en sentään heille laittanut.
Meillä joikainen perheenjäsen tyttöystävät ja poikaystävät ottivat vemoxkuurin kun yhden jäsenen matoongelma ei laantunut kymmenilläkään Pyrvin kuureilla. Joku meistä ilmeisesti kantoi matoja tietämättään ja tartutti aina toisen. En tiedä miksi vain yksi sai tuntuvia oireita.
- kehittäkää nyt hoito
Useamman vuoden jo ollut noita ja pikkuhiljaa tottunut niihin. Pyrvin Ja Vermox ei tunnu auttavan ja laboratoriotestistä mitään ei löytynyt. Lääkärit äivan ihmeissään ja ei meinaa uskoa että mitään matoja olisi. Olen yrittänyt mm. kuurin aikana olla syömättä mahdollisimman paljon ja käsiä ja peräaukkoa pessyt useamman kerran päivässä.
Sitä minä en ymmärrä että laboratoriossa ei nähdä sitä minkä jo paljaalla silmällä näkee. Minulla tämä tauti on edennyt alkuajoista. Alussa näin itse matoja, mutta nykyisin pelkkiä munia.- Neiti 19w
Tuun kohta hulluksi tästä epätietoudesta..Pari päivää kutitti rektumia kunnes löysin tämmösen kutsumattoman vieraan..Sain sen paperilla pois ja sen jälkeen ei kait ole kuittanu.Syötiin eilen avoukon kans Pyrvinit ja tänään kämpän kokonais siivous..Onko mahdollista että elimistööni olisi eksynyt vaan yks vieras? Kutinaa ei nimittäin ole sen jälkeen pahemmin ollu..Eikä ulosteissa ole näkyny mitään epäilyttävää..Muutako melkeen heti lääkkeen ottamisen jälkeen joku valkonen limamöykky ulosteen "alku"päässä? Liittyykö se matoihin? Ja eikö kutina johdu siitä että naaras laskee muniaan?? Ja sehän tarttee uroksen hedelmöittyäkseen?? Ja miten ootte hoitanu tuon suursiivouksen? Kaikki mahollinen pesuun tai roskiin vai? Ja missä asteessa kestää peitot pessä?? Paljon pitää olla pakkasta että vaikuttaa ulos laittaa? Ja kauon pitää olla sielä pakkasessa?? Toivottavasti saan pian apua,tulen nimittäin kohta hulluksi :S Tästä palstasta kyllä ollut paljon apua minulle,siitä kiitos :) Tässä yritetään selviytyä hedelmäkuurilla,kun madot ei niistä kuulemma tykkää ja Pyrvinin tuloksia ootellessa..
- harmistunut
Neiti 19w kirjoitti:

tässä niitä vihollisia on vuodenpäivät yritetty häätää konstilla jos millä.Pyrviin kuureja on syöty useita ja Vermoxa.Pesty ja puunattu loputtomasti ja edelleen jatketaan samaan tahtiin .Joskus tuntuu että nyt niistä on päästy eroon ,mutta jo muutaman päivän päästä sama kutina jatkuu.Löydöksiä teen viikottain,kyllä laitta harmittamaan.Rahamäärää ei voi tietää mikä on mennyt lääkkeisiin ja aivan turhaan.Hygenian osaan varmasti hoitaa siitä voi mennä takuuseen.Jokapäivä pyyhin pinnat , nukun tuplahousut jalassa.käytän hanskoja vessassa käydessä.Vessan pesen jokakerran siellä asioidessa.Pyykki pestään mahdollisimman kuumalla pesuohjelmalla.Sormin en syö mitään ja jatkuvaa käsien pesua pidän yllä.Toivoisin jonkun joka on pitkään niin kärsinyt tästä vaivasta ja on saanut ne häädettyä pois tai sinä joka taistelet edelleen kirjoitaisit tälle palstalle miten sinulla menee näide vihollisten kanssa.
- maan matonen
harmistunut kirjoitti:

Voin antaa tällähetkellä vain sympatiaa. Sama jatkuu edelleen täälläkin...
- matoisten äiti
maan matonen kirjoitti:
Voin antaa tällähetkellä vain sympatiaa. Sama jatkuu edelleen täälläkin...
Tervehdys! Meillä madot marssivat esiin noin 4 viikkoa sitten, kun kuopus valitti kutinaa. Seuraavana päivänä tilanne oli jo niin paha, että lapsi (4v.) huusi tuskaa puoli tuntia, kun "nyt se mato pistää mua!" Tämä siis pari tuntia sen jälkeen, kun Pyrvin oli otettu. Sama homma seuraavana päivänä, ja molemmilla kerroilla löysin matoja, kun katsoin huutokohtauksen aikana peppuun. Tilasin lääkärin ja saimme Vermox-kuurin. 6-henkisessä perheessämme muut eivät ole oireilleet. Annoin Pyrviniä kuopukselle 1.-3:na päivänä 1. matohavainnon jälkeen ja kaikki otimme Vermoxin 3. päivänä sekä 2 viikkoa ekan satsin jälkeen. Tästä 4 päivän päästä kuopuksella taas kutisi, ja vaikka en matoja nähnyt, niin kuopuksen tummissa alushousuissa näkyi sitä vaaleaa "matohuttua" jota aamuisin oli niitten ekojen oireittenkin aikana. Eli: eikö madot olleet vielä kuoriutuneet 2 viikon päästä? Vai eikö Vermox tehonnut? Nyt olen antanut lapselle Pyrviniä 3:na päivänä, ja kutina on vähän helpottanut. Itse otin myös satsin, kun häntä hoidan ja pesen, mutta muut perheenjäsenet jätin nyt lääkkeittä. Noin 7 vuotta sitten meillä oli aiemmin episodi, kun esikoinen aloitti koulun, mutta muuten ollaan oltu madottomia.
Mutta nyt siis ITSE ASIAAN: olen lukenut paljon tästä aiheesta netistä, ja nyt löysin englanninkielisen sivun, jonka ylläpitäjä on Stanfordin yliopisto. Siellä sanotaan, että "For typical pinworm infections, mebendazole can be used. This is given in single doses of 100 mg by mouth, repeated for two weeks to prevent reinfection," Mebendatsoli on siis esim. Vermox, mutta for two weeks tarkoittaa kahden viikon ajan, eikä kahden viikon päästä. Onko tää totta? Voiko suomen lääkärit olla näin tietämättömiä? Vai onko tää vain siellä hyväksi havaittu käytäntö?
Lisäksi siellä sanotaan, että "For pinworm infections of the genitourinary tract, mebendazole alone may be inadequate, and as such ivermectin is usually supplemented. Topical insecticides containing malathion or ivermectin may also be applied to the skin of the perineum in order to eliminate pinworm eggs." Eli, (en ole virallinen kielenkääntäjä englannista suomeen, mut tän asian kyllä ymmärrän) Sukupuolielinten ja virtsateiden kihomatoinfektioissa mebendatsoli yksin voi olla riittämätön lääke, ja siksi ivermektiini (uusi lääke mm. syyhyn hoitoon lääkelaitoksen erityisluvalla?) yleensä lisätään hoitoon. Lisäksi välilihan alueelle voidaan käyttää hyönteismyrkkyjä (voidetta?), jotka sisältävät malationia (esim. täishampoossa) ja ivermectiniä kihomatojen munien tuhoamiseksi.
Sinulle , maan matonen ja muille kärvistelijöille, toivon sydämestäni, että tästä olis jotain apua teille! Hyvää joulua ja madotonta uutta vuotta meille kaikille! - MIETI VÄHÄN
"Sitä minä en ymmärrä että laboratoriossa ei nähdä sitä minkä jo paljaalla silmällä näkee. Minulla tämä tauti on edennyt alkuajoista. Alussa näin itse matoja, mutta nykyisin pelkkiä munia."
Miettikääpä tosiaan tätä viestiä oikein tosissanne...
Ja ottakaa huomioon se fakta, että kihomadon munat ovat mikroskooppisia eikä niitä voi nähdä paljaalla silmällä!
- aedghrjhhs
Itselläni on myöskin tämä ongelma. Olen 13 vuotias tyttö.
Huomasin joskus syksyllä (aikaisemminkin) kutinaa. Ajattelin että paikka oli vain vähän ärtynyt, mutta pian huomasinkin sen jälkeen ulosteessani pieniä valkoisia matoja.
Madot olivat siis luultavammin kihomatoja.
No, en viitsinyt kertoa ongelmastani äidille, sillä pulma oli aika nolo.
Kävin vain salaa perheemme lääkekaapilla hakemassa Pyrviniä.
Aloin käyttää lääkettä melkein heti ja uusin kuurit monta kertaa! Madot eivät vain kadonneet.
(Tässä vaiheessa haluan sanoa, etten halua saarnausta lääkekaapilla käynnistä...)
Minua ällöttää tietää, että sisälläni myllertää pieniä matoja, jotka munivat monta munaa yössä jne.
Ja kun luin näitä viestejä lisää, päätin ilmoittaa huomenna äidilleni asiasta.
Kuten jotkut ovat kertoneet pikkulastensa alapäistä tuntuneesta ''pistosta'', minulla on ollut samanlaisia.
Kävin äsken huuhtelemassa alapääni (ja peräaukon) piston tuntuessa ja suojasin peräaukon palalla teippiä.
Pelkäämäpä, että ongelmani voi kestää jopa vuosia, joten miten saan madot pois?- Harmistunut
.Itse en taida koskaan päästä näistä vihollisista eroon.Söin Pyrviin kuurin ja nyt minulla on menossa VERMOXX useamman viikon ajan.Lääkkeen oton jälkeen on muutaman päivän ajan tuntunut että jospa nyt olisivat lähteneet kaikki,mutta mitä viellä kohta taas jatkuu sama meininki.Matoja on kyllä huomattavasti vähempi kuin aikaisemmin ,mutta olen pongannut pyyhkiessäni ruskeita munan kuoria.Olenkin miettinyt että jopa minulla onkin joku muu kuin Kihomato.Näiden lääkkeiden jälkeen lupasivat että ruvetaan kunnolla tutkimaan mistä on kyse,nimittäin tikkunäyte oli negatiivinen.Kohta tässä on vuosi vierähtänyt ja asia ei ole tästä miksikään muuttunut,niinpä toivon kaikille madotonta uutta vuotta.
- olisi.
Harmistunut kirjoitti:

minulla on ollut matoja vuodesta 1994 lähtien. mitäs siihen sanotte? en jaksa taistella näitä kaikkitietäviä kyrpiä vastaan niin julkisella kuin yksityiselläkään puolella.
kutina on hyvin lievää ja satunnaista, mutta matojen kiemurtelun joskus tuntee. eli epäilen, ettei munatuotanto ole ulkoisesti kovin suuri, koska muut perheenjäsenet ei kotona asuessani siihen sairastuneet ja kiertokulku tapahtuu silloin suolen sisällä. aika pitkälle olen turtunut vaivaa. onhan tässä maailmassa vakavampiakin tauteja olemassa?
sitä oon joskus miettinyt, jos asuisi jossain "kehittyneemmässä" maassa, minkälaisella vakavuudella siellä vaivaan suhtauduttaisiin. onko tietämys esim. keski-euroopassa yleisesti ottaen parempaa?
toisesta EU maasta saa tilata lääkkeita, kunhan em ehdot toteutuvat http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/laakkeet/index.jsp . matkailijana vapaammin.
olis mukava tietää Vermoxin vastine esim. Saksassa, Alankomaissa, Espanjassa, Ranskassa jne..
älkää hyvät ihmiset ajako mielenterveyttänne sen hysterisoinnin takia! jos lääkkeet ei tehoa, ei siinä saatana auta kuule hysteerinen siivouskaan! - MIETI VÄHÄN
olisi. kirjoitti:
minulla on ollut matoja vuodesta 1994 lähtien. mitäs siihen sanotte? en jaksa taistella näitä kaikkitietäviä kyrpiä vastaan niin julkisella kuin yksityiselläkään puolella.
kutina on hyvin lievää ja satunnaista, mutta matojen kiemurtelun joskus tuntee. eli epäilen, ettei munatuotanto ole ulkoisesti kovin suuri, koska muut perheenjäsenet ei kotona asuessani siihen sairastuneet ja kiertokulku tapahtuu silloin suolen sisällä. aika pitkälle olen turtunut vaivaa. onhan tässä maailmassa vakavampiakin tauteja olemassa?
sitä oon joskus miettinyt, jos asuisi jossain "kehittyneemmässä" maassa, minkälaisella vakavuudella siellä vaivaan suhtauduttaisiin. onko tietämys esim. keski-euroopassa yleisesti ottaen parempaa?
toisesta EU maasta saa tilata lääkkeita, kunhan em ehdot toteutuvat http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/laakkeet/index.jsp . matkailijana vapaammin.
olis mukava tietää Vermoxin vastine esim. Saksassa, Alankomaissa, Espanjassa, Ranskassa jne..
älkää hyvät ihmiset ajako mielenterveyttänne sen hysterisoinnin takia! jos lääkkeet ei tehoa, ei siinä saatana auta kuule hysteerinen siivouskaan!Pari asiaa jotka on ihan hyvä tietää, koska tieto ei aina vain lisää tuskaa.
- Desinfiointiaineet eivät vaikuta muniin. Tämä niille jotka huhtovat desinfiointiaineen kanssa. Ei siitä haittaakaan ole, tuleepahan vähän bakteereja tapettua.
- Eikö Pyrvin tapa matoja? Ei pitäisikään. Se aiheuttaa matoihin spastisen paralyysin (kouristuksia) jonka vuoksi madot irtoavat suolistosta ja poistuvat ulosteen mukana.
- Onko ulosteessa liikkuvia matoja vielä parin päivän jälkeen? Lue edellinen kohta ennenkuin otat uuden satsin kallista lääkettä. Uusi satsi otetaan ohjeen mukaan 2 viikon kuluttua. Päänsärky lähtee odottaessa...
- Jos kaipaat välitöntä parannusta niin pumppaa suoleesi etikkaliuosta ja tupakansavua. Näin tehtiin ennen vanhaan. Ei siitä apua ole, mutta tunnetpahan jotain tehneesi. Vaitoehtohoidot on myös tosi hyviä jos on aivan pakko jotain tehdä sillä aikaa kun odottaa lääkkeiden vaikuttavan.
- Pellavaöljyä? Oletko muuten joskus ajatellut että "vanha kansa" tiesi hoidot kaikkiin vaivoihin, mutta "vanha kansa" ei kuitenkaan elänyt kovin vanhaksi. Eliniänodote 1930-luvulla vähän yli 50 v.
- Jos minä sanon sinulle että minulla on kihomatoja (tai vaikka täitä) niin sinulla alkaa paikat kutista vaikka et olisi mitään tartuntaa saanutkaan. Epäillä saa, mutta älä usko aivojasi, ne valehtelevat sinulle kuitenkin koko ajan.
- Vaiva voi olla sitkeä. Uusiutuu helposti varsinkin lapsilla. Ja aikuisellakin jos pureskelet hermostuneena kynsiäsi ja syöt samalla lisää munia.
- Suurin haitta kihomadoista on kutina, mutta hysteerisena ylireagoiva ihminen sotkee oman ja perheensä elämän todella pahasti.
- Jos ei muu auta niin hae sitä Vermoxia, se oikeasti tappaa matoja! Silti joudut pesemään käsiäsi, koska sekään ei tapa munia.
Päätin kirjoittaa tämän tekstin luettuani kymmeniä tyhmiä kirjoituksia. Ja lopuksi yhden kommentin jossa henkilö kertoi saaneensa kutinan loppumaan yhdeksi yöksi työnnettyään Pyrvin kapselin "takakautta" sisään... kannatta kokeilla myös pulloharjaa. - potilasSaarinen
MIETI VÄHÄN kirjoitti:
Pari asiaa jotka on ihan hyvä tietää, koska tieto ei aina vain lisää tuskaa.
- Desinfiointiaineet eivät vaikuta muniin. Tämä niille jotka huhtovat desinfiointiaineen kanssa. Ei siitä haittaakaan ole, tuleepahan vähän bakteereja tapettua.
- Eikö Pyrvin tapa matoja? Ei pitäisikään. Se aiheuttaa matoihin spastisen paralyysin (kouristuksia) jonka vuoksi madot irtoavat suolistosta ja poistuvat ulosteen mukana.
- Onko ulosteessa liikkuvia matoja vielä parin päivän jälkeen? Lue edellinen kohta ennenkuin otat uuden satsin kallista lääkettä. Uusi satsi otetaan ohjeen mukaan 2 viikon kuluttua. Päänsärky lähtee odottaessa...
- Jos kaipaat välitöntä parannusta niin pumppaa suoleesi etikkaliuosta ja tupakansavua. Näin tehtiin ennen vanhaan. Ei siitä apua ole, mutta tunnetpahan jotain tehneesi. Vaitoehtohoidot on myös tosi hyviä jos on aivan pakko jotain tehdä sillä aikaa kun odottaa lääkkeiden vaikuttavan.
- Pellavaöljyä? Oletko muuten joskus ajatellut että "vanha kansa" tiesi hoidot kaikkiin vaivoihin, mutta "vanha kansa" ei kuitenkaan elänyt kovin vanhaksi. Eliniänodote 1930-luvulla vähän yli 50 v.
- Jos minä sanon sinulle että minulla on kihomatoja (tai vaikka täitä) niin sinulla alkaa paikat kutista vaikka et olisi mitään tartuntaa saanutkaan. Epäillä saa, mutta älä usko aivojasi, ne valehtelevat sinulle kuitenkin koko ajan.
- Vaiva voi olla sitkeä. Uusiutuu helposti varsinkin lapsilla. Ja aikuisellakin jos pureskelet hermostuneena kynsiäsi ja syöt samalla lisää munia.
- Suurin haitta kihomadoista on kutina, mutta hysteerisena ylireagoiva ihminen sotkee oman ja perheensä elämän todella pahasti.
- Jos ei muu auta niin hae sitä Vermoxia, se oikeasti tappaa matoja! Silti joudut pesemään käsiäsi, koska sekään ei tapa munia.
Päätin kirjoittaa tämän tekstin luettuani kymmeniä tyhmiä kirjoituksia. Ja lopuksi yhden kommentin jossa henkilö kertoi saaneensa kutinan loppumaan yhdeksi yöksi työnnettyään Pyrvin kapselin "takakautta" sisään... kannatta kokeilla myös pulloharjaa.Ei nolota myöntää, että kantaa kihomatoja.
Itselläni on ollut jo liian pitkään.
Ramppasin lääkärillä kuin lääkärillä kutinan vuoksi.
Kerroin kaikki oireet. Ja usealle lääkärille. Niin naistentautien kuin terveyskeskusplantuillekin.
En ymmärrä itse hävetä, mutta todella nolostuttaa noiden lääkärien puolesta, kun eivät yhdistäneet oireitani usean vuoden ajalta tähän onnettomaan loistartuntaan.
Kyllähän sitä nyt ymmärtää että tavis juntti ei aina kaikkea osaa diagnosoida, edes itseltään, mutta että lääkäritkään eivät parempaan pysty niin.. Voi elämän kevät.
Vasta kun lapseni alkoivat valittaa takapuolen ja pimpin kutinaa, havahduin tilanteeseen.
Söimme pyrviniä 3 kuuria, eli 6 kertaa kaikenkaikkiaan. Tulos oli 0. Ei minkään valtakunnan tehoa.
Siivottu on ja pakastettu kaikki mahdollinen.
Viimein marssin jo melko äkäsenä työterveyteen ja päästelin parit ärräpäät sillä seurauksella että nyt tuota Vermoksia on reseptillä 3 kertaa 3 pakkausta.
Vedetään ne koko konkkaronkka ja seurataan mitä tapahtuu.
Aivan turhaa inhimillistä kärsimystä. Ja vain siksi, että lääkärit eivät ole tehtäviensä tasalla. - tietäjäää
Harmistunut kirjoitti:
.Itse en taida koskaan päästä näistä vihollisista eroon.Söin Pyrviin kuurin ja nyt minulla on menossa VERMOXX useamman viikon ajan.Lääkkeen oton jälkeen on muutaman päivän ajan tuntunut että jospa nyt olisivat lähteneet kaikki,mutta mitä viellä kohta taas jatkuu sama meininki.Matoja on kyllä huomattavasti vähempi kuin aikaisemmin ,mutta olen pongannut pyyhkiessäni ruskeita munan kuoria.Olenkin miettinyt että jopa minulla onkin joku muu kuin Kihomato.Näiden lääkkeiden jälkeen lupasivat että ruvetaan kunnolla tutkimaan mistä on kyse,nimittäin tikkunäyte oli negatiivinen.Kohta tässä on vuosi vierähtänyt ja asia ei ole tästä miksikään muuttunut,niinpä toivon kaikille madotonta uutta vuotta.
Jos näkyy "ruskeita kuoria", kyseessä on kääpiöheisimato (Hymenolepis nana)! Se sekoitetaan usein kihomatoon. Se ei kuole mebendatsolilla. Menkää lääkäriin ja pyytäkää parasiittinäytteet!
- voi älyn valo!
Ei nolota myöntää, että kantaa kihomatoja.
Itselläni on ollut jo liian pitkään.
Ramppasin lääkärillä kuin lääkärillä kutinan vuoksi.
Kerroin kaikki oireet. Ja usealle lääkärille. Niin naistentautien kuin terveyskeskusplantuillekin.
En ymmärrä itse hävetä, mutta todella nolostuttaa noiden lääkärien puolesta, kun eivät yhdistäneet oireitani usean vuoden ajalta tähän onnettomaan loistartuntaan.
Kyllähän sitä nyt ymmärtää että tavis juntti ei aina kaikkea osaa diagnosoida, edes itseltään, mutta että lääkäritkään eivät parempaan pysty niin.. Voi elämän kevät.
Vasta kun lapseni alkoivat valittaa takapuolen ja pimpin kutinaa, havahduin tilanteeseen.
Söimme pyrviniä 3 kuuria, eli 6 kertaa kaikenkaikkiaan. Tulos oli 0. Ei minkään valtakunnan tehoa.
Siivottu on ja pakastettu kaikki mahdollinen.
Viimein marssin jo melko äkäsenä työterveyteen ja päästelin parit ärräpäät sillä seurauksella että nyt tuota Vermoksia on reseptillä 3 kertaa 3 pakkausta.
Vedetään ne koko konkkaronkka ja seurataan mitä tapahtuu.
Aivan turhaa inhimillistä kärsimystä. Ja vain siksi, että lääkärit eivät ole tehtäviensä tasalla.- ongelma..
Olen 17 vuotias nuori nainen. Minulla on ollut kihomatoja jo niin kauan kuin vain muistan -ainakin yli 5 vuotta. Olen hyvin epävarma sekä melko ujo enkä ole kehdannut kertoa kellekään tai käydä itse ostamassa lääkettä tms. Ongelmia madoista ei ole paljoa ollut, näkyy vain ulosteissa, ja jos valvon pitkään niin tunnen kutinaa. Madoista ei siis ole terveydellistä haittaa? Pelkäsin joskus, että ne voivat aiheuttaa vaurioita sisälläni.. Ainut ongelma on, kun pitäisi antaa työssä oppimis -jakson alussa salmonella-näyte. Mahtaakohan madot aiheuttaa ongelmia? Mitä teen? Kiitos vastauksista.
- titititi123
ongelma.. kirjoitti:

Mars mars heti lääkäriin ja pyydät Vermox-kuurin. Niin ujo ei saa olla, että tartuttaa kaikki muut.
Olet ilmeisesti menossa vielä elintarvikealalle työharjoitteluun. Tajuat varmaan, että voit tartuttaa kymmeniä ihmisiä huolimattomalla käsihygienialla.
Ellet itse uskalla käydä, pyydä vanhempia hakemaan lääke. Ihan varmaa on, että koko perhe on jo saanut tartunnan. Tsemppiä kehiin ja keskustelemaan vanhempiesi kanssa, kyllä se ongelma siitä ratkeaa. - VanhaMatoMies
titititi123 kirjoitti:
Mars mars heti lääkäriin ja pyydät Vermox-kuurin. Niin ujo ei saa olla, että tartuttaa kaikki muut.
Olet ilmeisesti menossa vielä elintarvikealalle työharjoitteluun. Tajuat varmaan, että voit tartuttaa kymmeniä ihmisiä huolimattomalla käsihygienialla.
Ellet itse uskalla käydä, pyydä vanhempia hakemaan lääke. Ihan varmaa on, että koko perhe on jo saanut tartunnan. Tsemppiä kehiin ja keskustelemaan vanhempiesi kanssa, kyllä se ongelma siitä ratkeaa.Madot eivät aiheuta fyysistä psykologista haittaa. Psyykkistä kylläkin.
Itse kävin just tunti sitten ostamassa taas pyrvin kuurin apteekista. Se on HELPPOA. Menet tiskille, sanot "kahdenkymmenen tabletin PYRVIN purkki kiitos" niin ne ojentaa sinulle purkin eivätkä kysy mitään. Maksat siitä noin 30 euroa. Apteekkihenkilöstölle kihomatolääkkeet ovat arkipäivää, eikä niitä kiinnosta asiaa sen kummemmin. Tietysti Vermox on edullisempi ja pikkasen tehokkaampi, mutta Suomessa joutuu käymään lääkärissä että saisit reseptin.
Matojen karkoittamisessa ongelma on se, että ne palaavat uudestaan, koska NIELET MUNIA aina silloin tällöin. Et itse huomaa sitä koska ne ovat mikroskooppiset, mutta ajattele sitä että yksikin mato munii noin kymmenentuhatta munaa.
Munat leviävät todella helposti joka paikkaan koska ne ovat yhtä kevyitä kuin pöly, ja niissä on TARTTUVA PINTA. Ensin ne leviävät peräaukon seudulle, koska siihen ne mahdot munivat, ja munat tarttuvat alushousuihin jos nukut ne päällä. Kun kiertelet yöllä sängyssä niin alushousut liikkuu hieman, ja siitä munat leviää pakaroiden väliin. Siitä ne sitten menee lakanoihin, ja lakanoista ne tarttuvat käsiin, hiuksiin kasvoihin, jalkoihin, KOKO VARTALOON. Aamulla nouset sängystä ja heität yövaatteesi lattialle, niin HUPSISTA siinähän munat lähtivät lentoon ja leviää SEINILLE, LATTIALLE tms, eli ei mene kauan ennen kun yksi onnekas muna laskeutuu HUULILLESI tai suoraan nenän kautta nieluun. Nuolaset huuliasi kerran, ja TADAA! olet pian niellyt kihomatomunan, ja kohta sinulla on mato sisälläsi.
Pahin on tietysti KYNSIEN PURESKELEMINEN. Ajattele kuinka munat kertyvät kynsiesi alle päivän aikana kun raavit sitä sun tätä kotonasi. Sitten kynsi suuhun ja NAMI NAMI. Siinä voi vaikka nielaista TUHAT MUNAA yhdellä kertaa, ja arvaa tuleeko noin 30 päivän päästä tuntumaan mukavalta kun ne nielemäsi munat ovat kehittyneet madoiksi jotka kaikki haluavat tulla perseestäsi ulos munimaan uusia jälkeläisiä. Noi ei taatusti tunnu hyvältä!
Munat selviävät kotona yli kuukauden (tarkemmin ei ole tieteellistä tutkimusta). Joten vaikka nyt napsit kuurin niin ne munat ovat joka paikassa odottamassa sinua. Se kuitenkin tiedetään, että voi olla tarpeen ottaa MONTA KUURIA JOKA TOINEN VIIKKO. Yleinen suositus on kaksi kuuria, mutta EIHÄN SE MITENKÄÄN RIITÄ, koska kun toinen kuuri on ohi niin kotonasi on edelleen tarttuvia munia! Itse suosittelen että otat joka toinen viikko kolmen kuukauden ajan esim Pyrviniä.
Saa vastata tähän viestiin. - kokemus.
VanhaMatoMies kirjoitti:
Madot eivät aiheuta fyysistä psykologista haittaa. Psyykkistä kylläkin.

Saa vastata tähän viestiin.KOKEILKAA SINKKIPASTAA, iltaisin pesun jälkeen puhtaalle iholle tietysti ja alushousujen vaihto samalla. Itselläni madot ainakin pysyneet kurissa nyt kun olen kuukaiden verran käyttänyt. Aion jatkaa toisen kuukauden, koska madot tuntuvat ainakin pysyvän aisoissa näin.
- matoinen
kokemus. kirjoitti:
KOKEILKAA SINKKIPASTAA, iltaisin pesun jälkeen puhtaalle iholle tietysti ja alushousujen vaihto samalla. Itselläni madot ainakin pysyneet kurissa nyt kun olen kuukaiden verran käyttänyt. Aion jatkaa toisen kuukauden, koska madot tuntuvat ainakin pysyvän aisoissa näin.
Perheessä häädetään kihomatoja kolmatta kuukautta. Uskomattoman sitkeä vaiva! Siivottu ja käsiä pesty hullun lailla. Vermoxia syöty jo puolitoista kuukautta ja matoja edelleen. Itse perheessä matoisin perheen nuorimmaisen lapsen kanssa. Itse en ole syönyt sormin mitään enää pitkään aikaan ja kaikki ruoka on keitettyä tai paistettua. Uskomatonta siis että jostain munat suoliini aina pääsevät. Perheen äitinä minä olen se joka siivoaa ja pyykkää että kai ne munat pölähtelee sitä kautta sisuksiin. Fyysisiä vaivoja minulla tästä ei ole vain se vaiva että minähän lopun perheen tartutan aina uudelleen ja uudelleen jos ei tästä vaivasta pääse eroon. Voimia kohtalo tovereille!!! itse olen hysteerisestä kammo vaiheesta päässyt yli, siivousta on ollut jo vähän pakko keventää ja yönikin nukun jo vallan mainiosti... Vieläkun vieraita uskaltaisi kutsua niinkuin ennenkin, ei jaksa kuukausi tolkulla vieraille kertoa kihomadoistaan alkaa jo nolottaa kun ei vaivasta pääse eroon...
- vierailja
matoinen kirjoitti:

Kyseessä voi olla myös hakamato. Hyvin samankaltaiset oireet.
- rmroskaauto
vierailja kirjoitti:
Kyseessä voi olla myös hakamato. Hyvin samankaltaiset oireet.
Itselläni on kihomatokierre. Niitä tulee muutaman kuukauden välein ja olen ostanut aina pyrviniä. Olen 17-vuotias ja asun vanhempieni ja veljeni kanssa. Voinko hoitaa itseni kertomatta perheelleni? En haluaisi kertoa heille, siläl tuntuu nololta ja pari kertaa kerroin äidilleni jpka suuttui asiasta.. Heillen on muutenkin vaikea kertoa asioista. Voiko vaivan hoitaa ilman lääkkeitä? Sillä niihin kuluu rahaa aina uudestaan ja uudestaan, eikä opiskelijan pudjetti ole järjin suuri.. :(( Kihomadot ovat ärsyttävä vaiva ja haluan niistä lopullisesti eroon!
- tiitelituu
rmroskaauto kirjoitti:

Jos vaiva tulee muutaman kuukauden välein, todennäkoisesti joku perheen sisältä tartuttaa sinut. Eli koko perhe pitäisi hoitaa. Pyrvin on aika tehoton, kannattaa hakea lääkäriltä resepti Vermoxiin koko perheelle. kerro vaan vaikka olisikin vaikeaa, sano, ettei se sinun vikasi ole ja että koko perhe pitäisi hoitaa yhtäaikaa ja tietty asunnon siivous.
- -,-
tiitelituu kirjoitti:

Mulla oli kihomatoja ekan kerran joskus 10 tai 11 -vuotiaana, jotka sain ystävältäni. Ekalla kerralla ostettii perheen kanssa Pyrviniä, lähti pois. Siitä sitten joskus puolen vuoden päästä kihomatoja rupesi tulemaan yhä useammin. Kaksi kertaa ollaan ostettu Pyrviniä, ja menee taas pari kk, kun niitä taas ilmestyy. Nyt en enää kehtaa sanoa äidilleni asiasta, koska tämä on jo ties mones kerta, kun niitä on. Olen aina vain odottanut, että ne lähtisivät itsestään. Joskus ne onkin lähtenyt 1viikoksi-2kk pois, ja sitten uudestaan. Kotona on kyllä tällä hetkellä 5 pilleriä/tablettia tota Pyrviniä, niin jos painan noin 50kg, pitäisikö minun siis ottaa 4 pilleriä/tablettia ?
- menet ja vaadit
-,- kirjoitti:

ei ne itsestään lähde.
koska sulla pyrvin auttaa, tilanteesi on hyvä. nyt menet lääkäriin ja VAADIT Vermox-kuurin. se tehoaa paremmin, muttei kaikissa tapauksissa sekään täydellisesti. - tuskin voi
vierailja kirjoitti:
Kyseessä voi olla myös hakamato. Hyvin samankaltaiset oireet.
miten?
hakamato aiheuttaa muita, vakaviakin terveydellisiä haittoja. kihomato aiheuttaa vain ongelmaa olemassaolollaan peräaukossa.
hakamato on lähinnä eläinten loinen, voi toki tarttua ihmiseenkin.
- jjjkjkkk
Hei, muistattehan pestä myös siivousvälineet eli luutut tms.? Jos vain siivoaa samoilla luutuilla/vesillä päivästä toiseen niin pöpöt jää niihin. Hyvät luutut pystyy kyllä pesemään 60 asteessa, jotkut ammattilaisten vehkeet jopa 90 asteessa.
- pöpöt???
Jaa mitkä pöpöt??? On siis kyse kihoMADOISTA. Ei bakteereista. Ei viruksista. Ei "pöpöistä". Vaan elävistä olennoista,joilla on hermosto, lihaksisto, eri sukupuolet ja lisääntymiselimet.
Ja oletko omasat mielestäsi nokkelakin, kun pidät muita niin tyhminä,että paskasilla välineillä siivoavat samoja munia kuukausikaupalla eestaas?
Voi sinuakin, raasu. - voielämä...
pöpöt??? kirjoitti:
Jaa mitkä pöpöt??? On siis kyse kihoMADOISTA. Ei bakteereista. Ei viruksista. Ei "pöpöistä". Vaan elävistä olennoista,joilla on hermosto, lihaksisto, eri sukupuolet ja lisääntymiselimet.
Ja oletko omasat mielestäsi nokkelakin, kun pidät muita niin tyhminä,että paskasilla välineillä siivoavat samoja munia kuukausikaupalla eestaas?
Voi sinuakin, raasu.Rauhoitu herranjestas! En pidä ketään tyhmänä, mutta enpä kyllä tuollaista alatyyliakään arvosta suuresti. Kaikki eivät välttämättä tuota asiaa tiedä, tai ole tullut ajatelleeksi. Ainahan sitä voi yrittää auttaa ihmisiä, mitä pahaa siinä on?
- -MMM-
'Mitä vaikeeta siinä on mennä kihomatovaivasta lääkäriin? On ne lääkärit nähneet kummallisempaakin. Alapäänvaivat ovat terveyskeskuslääkäreillekin arkipäivää. Itse olen töissä terkkarissa ja meiltä ainakin saa Vermox-kuurin ihan vaan soittamalla ja kertovansa että on kihomatoja... HAkee sitten reseptin vaan toimistosta. Vermox-kuuria EI tarvitse VAATIA vaan riittää että PYYTÄÄ!!!!!
- nimetönnä82
Meillä ei pyrvin auttanut tällä kertaa (inha matovaiva ollut ennenkin) ja siltikään terveyskeskus ei suostunut vermoxia määräämään vaan pyrvin pitäisi uusia. Epätoivo iskee :(
- ei suomesta
Hollannissa ja Belgiassa myydään ainakin ilman reseptiä. tilaa sieltä jostain nettiapteekista.
itse olen päättänyt, etten ala näiden toopejen kanssa tappelemaan. 3 kertaa halvempaakin muualla jossa reseptitön lääke, postituskulut toki tulee.
- epätietoinen- 97
hei! löysin viime iltana itseltäni kihomatoja ne luikertelivat siinä paperissa jolla olin takamukseni pyyhkinyt... todellla ällöä. olen vasta 14-vuotta ja en tiedä mitä ytehdä en viitsi kertoa äidille ja isä asuu muualla joten mitä teen.. pitäisikö minun vain käydä ostamassa niitä lääkkeitä ja olla kertomatta?? enkä viitsi terkkarille tai lääkärille kertoo. saako sen jotenkin muuten pos un lääkkeilllä? voisko joku ystävällinen vatata.
- matojavaan
Hei, saako vermoxia tallinnasta ilman reseptiä?! Ja onko ei suomesta tai joku muu saanut tilattua jostakin nettiapteekista?
- saa tilattua
esim. hollannista tai belgiasta (nettiapteekista) saa tilattua ilman reseptiä. laillisuuteen en ota kantaa.
virossa taitaa vermox olla reseptilääke?
- Argh..
Meilläkin juuri todettiin kihomatoja ja nyt olen lukenut netistä muiden ihmisten kokemuksia niistä. Tänään otettiin koko perhe ekan kerran Pyrviniä ja itse olen ainakin pessyt käsiä todella paljon kynnen alusia myöten ja olen muutenki todella huolellinen (varmaan liiankin) eli en missään nimessä raavi tai edes syö käsillä mitään. Olen juuri aloittamassa perinpohjaista siivousta.
Ärsyttää vain, kun meillä ei nämä miespuoliset perheenjäsenet tunnu ottavan tätä kovin vakavasti. Isä jopa tahallaan ärsyttää minua tulemalla eteeni ja muka raapimalla takapuoltaan ja suuttuu sitten kun vaadin, että hän pesee kätensä vaikka koskikin takamukseensa vain aluhousujen läpi. Parempi kuitenkin että ottaa tämän kerralla tosissaan ja pääsee madoista eroon!
Mutta oon kyllä saanut vähän ristiriitaista tietoa asiasta. Terveyskeskuksessa esimerkiksi sanottiin, että matojen pitäisi tarttua vain toisen ihmisen ihosta, ei esim. kankaista (ainakaan kovin helposti) tai muilta pinnoilta. Ei siis niin, että joku koskee likasilla käsillään katkaisijaan, jonka jälkeen joku toinen koskee siihen ja munat tarttuvat hänen sormiinsa ja kulkeutuvat vaikka ruuan mukana suuhun. Petivaatteet käski kuitenkin vaihtaa, ja siivota muutenkin. Aion kyllä olla superhuolellinen kaiken suhteen. Mutta miten jotkut ihmiset täällä sanovat, että ne madot voisi muka levitä vaikka hengitysilman kautta? Ei yhtään enää tiedä mitä tässä nyt pitäisi uskoa...
Mutta en siis ole ihan varma, että kuinka useasti esim. lakanat kannattaa nyt vaihtaa kun otettiin se lääke? Tai pyyhe tai yöpaita? Mun perheellä menee nimittäin jo nyt hermot mun kanssa kun oon ihan neuroottinen... - kihomato ongelmainen
Hei ! Paljonkohan tämä kyseinen '' Vermox '' lääke maksaa ? itse olen kärsinyt ja kärsin välillä vieläkin kihomadoista ja ajattelin että tuota vermoxia:han voisi äitin käskeä ostamaa tuonne kaappiin varalle . Siis olisiko se jemmaaminen järkevää ?? . Kiho madot tottatosiaan ovat eeeeerittäin kiusallisia . Se on taku varma kihomadon merkki jos sinusta tuntuu että siellä liikkuu joku ( siis pepussa ) :D Itse menen aina ihan panikkiin kun rupeaa kutittamaan sillä tavalla että siellä voisi olla kihomatoja . Äitille ja isälle minun on yleensä vaikea sanoa että nyt on kihomatoja , koska minulla on ollut niitä jo 3 vuotiaasta lähtien ja he hermostuvat minulle :( Onko se minun vika ? :O Siis olen nyt 12 v ja haluaisin kihomato kierteen loppuvan . Kiitos jos vastaat viestiini !! :)
- Luontaiset keinot
Lapsena katosi aina helposti pyrvinillä. Nyt ei tehonnut laisinkaan, vaikka ison purkin söi.
Madot saa kuitenkin häädettyä luontaisilla keinoilla:
Syö pari-kolme päivää pelkkää porkkanaraastetta ja ananasta. Nämä sisältävät entsyymeitä, jotka sulattavat proteiineja, madot mukaanlukien. Ovat myös kuitupitoisia ja täyttäviä, huuhdellen tehokkaasti suolesta kaiken muun, mitä madot voivat käyttää ravintona. Jossain vaiheessa tulee himoja syödä jotain muuta, älä silti ruoki matoja. Vaikeudet katoavat kun tunnet kuinka tämä vaikuttaa.
Pureskele myös neilikkaa pitkin päivää. Raikastaa suun ja tuhoaa munia.
Myös korianterin ja kurpitsan siementen pitäisi olla madoille haitallisia, näitäkin on helppo vedellä pari kertaa päivässä. Kurpitsan siemeniä pari ruokalusikallista, korianterin siemeniä teelusikallinen päivässä.
Näillä lähti itselläni pyrvinille vastustuskykyiset eläimet nopeasti ja muutenkin tuntui suolessa hyvältä.
Jos nykyaikaiset lääkkeet olisivat ainoa keino häätää matoja, olisi ennen jokaisella ollut näitä aina. - 9876542345
Onko kenelläkään kokemusta luonnollisista keinoista häätää näitä matoja? Itse totesin itselläni näitä pirulaisia ja kun nämä lääkkeet eivät näytä auttavan, en viitsi laittaa niihin rahojani.
Olen nyt elänyt pari päivää kaali-ananas-omena-porkkana dieetillä, olen ottanut papaiini-entsyymiä jonka sanotaan tuhoavan loisia, sekä laksatiiveja suolen puhdistamiseksi. Näin aion nyt kokeilla jatkaa jonkin aikaa, voin sitten tulla kertomaan auttoiko. - Opiskelija
Sain nyt vihdoin ja viimein hankituksi vermoxia. Tein niin, että otin ensin pyrviniä ja seuraavana päivänä yhden vermox-tabletin. Ajattelin, että jos se auttaus et tappaa ensin madot ja sitten munat. Mutta enpä tiedä, paikat kutisee aika lailla samalla tavalla kuin ennenkin. Pahinta on se, et kutinaa on myös kasvoilla, nenässä ja näin naisena myös alapäässä... Yritän myös syödä neilikkaa, pesen käsiä koko ajan, syönkin kertakäyttöastioilta, pakastan vaatteet jne. Kuulostaa varmaan aika hullulta, mutta en varmana ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään... Tuota korianteria ja kurpitsaa voisi kokeilla, saako niitä siemeniä ihan tavallisesta kaupasta? Pelkkä ananas-porkkana diettii on kyllä ihan järjetön, kyllä mä kunnon ruokaa haluan syödä. Onnkes lääkäri sanoi, että voi soittaa jos vermox ei auta. Vähän pelkään joutuu soittamaan uudestaan.
Mut uskon et joku päivä näistä pääsee viel eroon. Itellä asiaa on hankaloittanut se kun en oo jaksanut/viitsinyt hoitaa heti pois niin sittenhän se vaan rupes leviämään niin pahasti että oli pakko ruveta hoitamaan. Joten tiedoksi kaikille: mitä aiemmin tartutte asian hoitamiseen, sen parempi! Oikea aika aloittaa hoitaminen on nyt! Hankkikaa vermoxia jos ei pyrvinillä lähde. Omasta mielestäni se pyrvin pelkästään on täysin turha. Ja kertokaa asiasta. Ei tämä niin nolo asia ole. Tosin, kröhöm, itse en ole kehdannut kertoa kuin poikaystävälleni. Itseäni nolostuttaa asiassa lähinnä se, että oon varmaan tartuttanut sen muihin... - annu
Lapsena oli muutaman kerran.
Nyt mie oon todennu 3 vuoden sisään
keskimäärin 4 kertaa vuodessa matoja.
Pyrvin kuurilla koko perhe aina hoidettu,
tosin muilla ei kai ole oireita.
Ja täältä löytyy myös yksi, joka on
varma siitä, että Pyrvin ei tapa kaikkia
matoja. Oireet on helpottanu kuurin
jälkeen aina vähäksi aikaa, kunnes taas
törmään matoihin. Matoja näkee aina kuolleena
pikkuhousuissa, mutta näitä eläviä "joogaavia"
matojaki mie oon aina nähny. Mun perushygienia on
kunnossa ja elintavat muutenkin siistit, joten siitä
ei ongelma johdu.
Nyt kun mie luin nuita teidän viestejänne,
niin ensimmäistä kertaa ajattelin, että voiskohan
johtua nuista madoista, ku mie oon aika lyhyen ajan
sisään laihtunu tahattomasti ihan törkeän paljon.
Ja vitamiinin puutettakin varmaan on.
Itselleni ainakin asia on hyvin arka. Sosiaalinen elämä
kärsii, kun ei uskalla mennä kavereille kylään, ainakaan
yöksi, ettei tartuttais. Aina vaan pitää jäädä pois kaikesta
hauskasta ja keksiä joku selitys poisjäännille. Ja hirveän
huono omatunto, kun vasta taas tänään huomasin madon
ja ties kuinka monta kaveria oon jo ehtiny tartuttaa.
Äidille pystyin sanomaan (itkua pidätellen) kyllä, mutta
kavereille ja poikaystävälle kertominen tuntuu ihan ylitse
pääsemättömältä asialta. Emmie vaan voi sanoa. Paljon
mieluummin kertoisin jostain muusta tartuntataudista..
ja kaikenlisäksi kauhea itseinho päällä.
Kokeilen tuota porkkana-ananas-neilikka ruokavaliota
heti huomisesta lähtien. Neuroottiseksi suursiivousjynssääjäksi
ei minulla riitä voimia ja aikaa alkaa. - Opiskelija
annu: parastahan se olisi kertoa, mutta vaikeaahan se on... Itse aion nyt yrittää, saa nähdä saanko sanottua.
Löysin hyviä sivustoja, joss kerrotaan kihomatojen poistamisesta. http://www.ehow.com/video_7309617_treat-pinworms-herbal-remedies.html ja http://www.ehow.com/how_6174563_rid-pinworms-medicine.html tuol jälkimmäisellä sivulla on vielä linkkejä muille sivuille, siinä oikealla puolella. Ja tuossa oli siinä mielessä rohkaisevaa asiaa, et sen mukaan kihomadoista (engl. pinworm) pääsee eroon luontaisin keinoin. Siinä oli samoja ohjeita kuin muuallakin eli etenkin sokeria tulis välttää, mutta karppaamaan ei ole syytä ryhtyä, sillä yhden sivun mukaan tulis just syödä paljon kuitua. Et ottaa niitä ruokavalioon. Ei elämäää voi kuitenkaan niiden ehdoilla elää, siivota koko ajan joka nurkkaa tai syödä vaan ananasta ja porkkanaa (toki niistä on paljon apua).
Olisi kyllä kiva jos tänne sattuisi joku joka on päässyt niistä eroon... Miten?? Pakko noiden luontaisten keinojen on kuitenkin auttaa, koska kuten muutama viesti sitten todettiin "Jos nykyaikaiset lääkkeet olisivat ainoa keino häätää matoja, olisi ennen jokaisella ollut näitä aina. " - Opiskelija
Toisella sivustolla, http://keskustelu.plaza.fi/ellit/perhe/lastentaudit/1474305/kihomadoista-edelleen/sivu8/#post11056866 on myös juttua aiheesta. Jolloin joskus etikka kuulemma auttanut.
- Matojako?
Itselläni on pylly kutissut useamman vuoden ja aina välillä mietin voisiko olla kihomato vai ei. En ole varsinaisesti matoja nähnyt, mutta pyllyn seutua kyllä ahkerasti kutittaa ja kirveltää. Kutina ja kirvely on toisinaan kokopäiväistä ja pahenee vessakäynneillä. Pyyhittäessä kutina yltyy sellaiseksi, että on pakko hinkata ja se on äärimmäisen nautinnollista, mutta kostautuu kirvelynä ja sattumisena sitten sen jälkeen. En ole kuitenkaan selvillä kutiseeko muilla perheenjäsenillä ja olen sitä joskus ohimennen kysellytkin. Ainakaan kukaan ei tunnusta säännöllistä kutinaa. Voi siis minulla johtua ärtyneestä paksusuolestakin tai ruoka-aineallergioista. Kuitenkin kutina-alue yltää osittain myös sukuelimien alueelle ja ilmenee aina yllättävän samoissa kohdissa. Luulisi, että jos kyse olisi madoista, niin ne munisivat mihin sattuu.
Kuitenkin ajattelin, että lääkehäätö, varsinkin jos se suurimmalla osalla epäonnistuu, ei ole lienee välttämätön. Jos matojen elinikä on 2 kuukautta, niin ne poistuvat itsekin. Tärkeintä on huolehtia, ettei munat pääse kiertoon. Mitäs jos rasvaisi pyllynseudun tanakasti jollain sellaisella rasvalla esim vaseliinilla, joka jättää koko seudun tahmeaksi. Eikö silloin munat pysy hyvin kiinni varsinkin, kun madot itse vielä liimaavat niitä ihoon kiinni? Tuolloin tanakka rasvaus myös estää suoran ihokontaktin ja kutina voi poistua, jolloin ei tarvetta raapimiseen yöllä. Aamulla sitten ensitöikseen pyyhkii alueen esim mäntysuopaan kastetulla paperilla huolella. Hyvällä tuurilla munat eivät pääse varisemaan mihinkään vaan poistuvat hallitusti. Tuota kun jaksaisi sen pari kolme kuukautta säännöllisesti, niin madot ovat häipyneet ihan luonnollisesti ilman myrkkyjä.- Matojako?
Tuli vielä mieleen, kun ihmiset ihmettelevät sitä, että madot selviävät lääkekuureistakin. No nehän majailevat myös umpilisäkkeessä, jonne lääke ei välttämättä vaikuta.
- Epätoivoinen.
Hei. Jos kukaan tänne enään kirjoittelee, niin kerron itse omankin tarinani. Olen siis kaksitoista vuotias tyttö. Noniin siis, minulla oli ensimmäisen kerran kihomatoja joskus noin kymmenenvuotiaana. Huomasin niitä ulosteessani. En viitsinyt kertoa kenellekkään. Joten yksinkertaisesti jätin kertomatta. No niistä ei kärsitty kovin pitkään (n. 3kk.) Sitten nyt huomasin, että minulla on niitä taas. Saattaa olla päiviä, jolloin ei kutise ollenkaan, ja sitten taas niitä päiviä, jolloin kutisee. En _pysty_ kertomaan äidille, enkä isälle. Nyt on tosiaan ollut pari päivää, jolloin ei kutissut ollenkaan. Olen kokeillut paria keinoa, mitä täällä on kerrottu, otin huomioon kyllä, että ne on kirjoitettu neljä vuotta sitten. No saa nähdä toimiiko. Alan olla epätoivoinen.
- MatosiinKyllästynyt
Kerronpa minäkin oman tarinani. Olen tällä hetkellä 23 vuotias nainen ja sain ensimmäiset matoni joskus alakoulussa, ja sen jälkeen olen niiden kanssa kamppaillut milloin muutaman kuukauden, milloin vuodenkin välein. Alakoulun lopulla en enää uskaltanut kertoa madoista äidilleni, johtuen varmaan osaltaan siitä kun äiti meni aina epätoivoiseksi ja hermostuneeksi kun niitä matoja ilmeni (ymmärrän tämän erittäin hyvin...). Elin siis vuosia ilman lääkettä kun en älynnyt käydä sitä itsekkään ostamassa, joten näiden pirulaisten luontainen elinkierto on tullut hyvin tutuksi. -Tämä "ota seuraava lääke kahden viikon kuluttua" -ohje on esimerkiksi niin humpuukia kuin olla ja voi, oma kantani koostuu aina niin eri-ikäisistä yksilöistä, että ei varmasti mene kahta viikkoa kun on jo uudet kuoriutuneet. eikös nuita kuoriutune ihan joka päivä lisää ja lisää..
Nyt aikuisiällä olen sitten taas alkanut lääkitsemään itseäni Pyrvinillä, vuoden ajan olen sitä vedellyt aina kun on matoja ilmaantunut; hetkeksi ne aina katoavat, ja sitten taas alkaa joku ilta ihan puun takaa kutkutella. Eli ei toimi pidemmän päälle. Hygieniasta olevinaan huolehdin, on siivottu ja vaihdettu lakanoita ja ties mitä, ja meillä ei ole edes lapsia! Mutta aina niitä vain tulee. Avokille en ole koskaan iljennyt ongelmasta kertoa, ja olen melko varma jottei tällä matoja ole (tai sitten ei vaan huomaa, who knows). Kun mies nimittäin kuuli ekan kerran siskontytöllään olevan kihomatoja, tämä kauhistui ja mekasti minulle että hyi saatana miten jollain voi olla matoja perseessa 2000-luvulla. Yritin vähän selittää että ne on tosi yleisiä ja eivät kerro vielä mistään suuresta epähygieenisyydestä, mutta ei riittänyt ymmärrys. -Voitte siis uskoa, ettei todellakaan tehnyt mieli kertoa tästä omasta vuosia kestäneestä kamppailusta.
No, tänään sitten soittelin YTHS:lle ja sain puhelinajan, eli tänään sieltä pitäisi jonkun rimpauttaa mulle. Toivotaan että saan viimein edes sitä vermoxia tai _jotain_. Tämä on ensimmäinen kerta kun uskallan oikeasti hakea apua jostain, joten toivottavasti sitä myös saan. Olen harkinnut jopa eläinten lääkkeitä (joista joku tuossa ketjun alkupäässä kertoi), sillä eivät niiden ainesosat ole yleensä muillekkaan nisäkkäille vaarallisia. -Mutta vain yleensä. En uskalla mitään Axiluria ottaa, koska ei ole ihmisillä tutkittu. Älkääkä ottako muutkaan (tai jos otatte niin kertokaa että tepsikö ja tuliko oireita ;d no joo ei.)
Turhauttaa, koska kihomato on vain yksi perkeleen sukkulamato, joita saa häädettyä muista eläimistä helposti! Mutta tämä meidän ihmisten mato sitten ei lähdekkään, ja lääkeyhtiöt eivät vaikuta kovin kiinnostuneilta kihomadosta, ei vissiin ole niin vaarallinen että kannattais puuttua. Olen monesti myös miettinyt, että miksei kihomato-OIREISIIN ole mitään paikallista hoitoa? Madot voi toki tuhota vain suolistosta käsin sisäisesti nautitulla lääkityksellä, mutta olisin enemmän kuin kiitollinen jos olisi joku suppo joka karkottaisi/tappaisi/lamauttaisi madot myös sieltä alapäästä ja hillitsisi kutinaa :/
Vielä lopuksi avaudun tästä saatanan "teippitestistä" ja muista matojenpaikannusmetodeista. Anteeksi jos tässä nyt on too much information, mutta minä kyllä löydän ne madot ihan sormella "dippaamalla" jos on tarpeen. Jos kaipaa vahvistusta diagnoosille, niin kun kutina alkaa/on kovimmillaan, ottakaa kumihanska käteen, sivelkää sormeen vähän vaseliinia tmv. ja koukatkaa sormella vähän sieltä peräaukosta. Yleensä tärppää jo ekalla kerralla. -Ja jos ei ole kumihanskaa niin kyllä tuon voi tehdä ihan hyvin paljaallakin sormella, kunhan pesee sitten hyvin ettei ne munat leviä.
Ja mitä propagandaa tämä "jos näette jotain langanpätkiä niin ne on kihomatoja" -juttu oikein on? Nyt loppuu tämä ihmisten pelottelu ja hienostelu, kyllä ne nyt vaan ihan oikeilta sukkulamadoilta näyttää ja illalla jos sellaisen tapaa pikkareista, se vielä yleensä kiemurteleekin. Tässä kuvaa, aika selkeä mato kyllä mielestäni: http://3.bp.blogspot.com/_r0ZFiKijV9o/S8BRjtyKqYI/AAAAAAAAA-g/l3XxFiOaCPM/s320/kihomato.jpg
Mutta joo, odotellaan sitä puhelua ja toivotaan, että tämä minun piinani päättyisi edes joskus :/- Katri
Lapsillani oli kihomatoja vähän väliä alakoulu iässä. Pyrvin ei auttanut, reseptilääke Vermox auttoi joka kerta. Terveyskeskuslääkäri kyllä kirjoitti resepstin, kun kerroin kokeilleeni Pyrviniä sitä ennen. Vermox tabletti ohjeen mukaan kaksi kertaa ja huolellinen siivous samoina päivänä kun otat tabletin. Meillä auttoi aina. Muiden perheen lapsilta saatiin sitten madot aina uudelleen ja taas siivous ja Vermoxit joka ikiselle perheenjösenelle.
- MatosiinKyllästynyt
Sain kuin sainkin paketillisen Vermoxia, mutta oli vähän nihkeää palvelua kyllä. Hirveästi tentattiin että olenko oikeasti nähnyt matoja ja syönyt Pyrviniä jne.. Mutta nyt minulla on siis 6 tablettia Vermoxia ja mietin kuumeisesti, millä taktiikalla saisin nuista parhaimman tehon irti. -Sen verran kauan matojen kanssa on tapeltu etten todellakaan usko tämän "1 tabletti heti ja toinen 14vrk:n päästä" yksinään tepsivän. toisaalta en oikein usko siihen kolmen päivän tehokuuriinkaan, koska valmisteen teho ei lisäänny merkittäväti vaikka tabuja söisi useamman, ja lääke vaikuttaa elimistössä varmasti ainakin sen 2-3 päivää minun superhitaalla aineenvaihdunnallani. Eli tabu useampana päivänä peräkkäin olisi ihan hukkaan heitettyä rahaa..
Otin ensimmäisen pillerin tiistaina ja eilen oli eka päivä kun kutinaa ei enää tuntunut. Siivottu on armottomasti. Nyt mietin, että koska se toinen kannattaa OIKEASTI ottaa? Ensi tiistaina, vai vasta kahden viikon päästä? Toimisikohan jos ottaisin kuuden viikon ajan kerran viikossa yhden tabun? Vai olisio parempi ottaa kolmen kuukauden ajan kahden viikon välein? En usko saavani nuita lääkkeitä enää enempää ilman hirveää tappelua, joten todella haluaisin saada nyt kaiken ilon irti nuista kuudesta :P - ota 2 vkon
ota kahden viikon välein kaikki tabletit.
saa tilattua ulkomailtakin, tai sitten täytyy vaan olla tarpeeksi vittumainen kun joutuu vääntämään.
hyvä, että sulla nuo auttaa sentäs. - Opiskelija
Hei,
taistelu matoja vastaan jatkuu edelleen. Ihmelääkettä ei näköjään ole vieläkään keksitty. Sen haluaisin tietää että onko teillä muilla ruvennut tulemaan limaa? Siis ihan kurkussa ja nenässä, vähän kuin ois nuha? Mulla nimittäin tulee, varsinkin aamuisin saatan sylkeä aika paljonkin limaa pois. Joskus on jopa toinen sierain mennyt tukkoon yön aikana nukkuessa. Se vasta todella inhottavaa onkin. Jotenkin otaksun et toi lima liittyy noihin kihomatoihin. Tosin ton liman ilmaantumisen myötä oon miettiny et jos ne onkin jotain muita matoja? Matoja jotka tosin muistuttaa kihomatoja oireiltaan? Voisko se olla mahdollista? Kun onhan se nyt ihan älytöntä kun ei mitkään lääkkeet meinaa tehota, kyllä jokainen joka tänne on kirjoittanut, tietää millaista se on. Ei sitä huvikseen jynssää joka paikkaa. Mut joo, onko muilla esiintynyt limaa? - Opiskelija
Niin ja sen vielä haluaisin tietää, että vaikka siivoa kaiken jne. niin yöllähän voi aivan hyvin raapia takapuoltaan ja siinä sitten taas ollaan eli se voi pilata koko homman. Eli miten estää takapuolen raapiminen yöllä? Mitä ihmeet "vaipat" pitäis pukea ylleen??
- MatosiinKyllästynyt
Ei liity limat muualla kuin peffassa kihomatoihin. Kihomato elää _vain_ ja ainoastaan suolistossa, vaikka jotkut vainoharhaiset kuvittelevatkin tuntevansa luikertelua nenässä ja silmissä ja ties missä :)
Todennäköisesti sulla on vaan joku flunssa siinä päällä samaan aikaan, tai sitten olet vain "herkillä" ja kiinnität enemmän huomiota koko kropan toimintaan.
Muita kihomadonnäköisiä sisäloisia ei kyllä ihmisellä mielestäni ole, koukkumadot ja suolinkaiset on ihan erinäköisiä. Eli kihiksia ovat. -Ja siksi toisekseen Vermox auttaa myös koukkumatoihin ja suolinkaisiin (todin annostus taitaa olla eri). Lapamatoon on sitten omat lääkkeensä, mutta siihen ei kyllä kihomatoa kukaan sekoita.
Ja tuo on totta, pitäisi joku hiivatin kokovartalobody olla päällä ja silti sitä saattaa unissaan onnistua raapimaan :/ (Minähän esim. riisuudun unissani jos tulee kuuma jne, enkä muista aamulla mitään..). Pointti onkin se, että kun lääke alkaa vaikuttaa niin madot eivät enää pääse munimaan peräaukolle ja kutina (=raapiminen) lakkaa, samoin se munien tuotto. Eli aluksi varmasti itsensä tartuttaminen jatkuu parin päivän ajan lääkkeen otosta, joten tehokkainta lienee kun tekee napakan siivouksen heti kun tuntuu ettei kutinaa enää ole. Sitten vaan ajoissa uusintalääkitys ja senkin yhteydessä voi vähän siivota..
***
Minä otin tänään nyt toisen tabletin, on TAIVAALLISEN IHANAT kaksi viikkoa takana! Nautin joka ilta siitä kutisemattomuuden tunteesta, voi kun ne perkeleet eivät enää koskaan palaisi. Tänään taidan siivota pitkästä aikaa taas lisää, sillä se siivoileminen jäi sen jälkeen kun kutinat lakkasivat kokonaan. Jos taas tämän viikkoa jaksaisi puunata ja sitten taas uutta nappia loppukuusta, niin on jo muuten ihme jos niitä munia vielä jossain on. - Opiskelija
Hei, kiitos viestistä matosiinkyllästynt. Pakko soittaa lääkäriin huomenna, tuntuu että tilanne vaan pahenee. Pitää kai kertoa kaikki mahdollinen, vaikka lääkäri kuulosti hyvin epäilevältä kun soitin ja sain ihme kyllä vermoxia. Sen takia ei oikein huvittais soittaa lääkääriin kun tuntuu et ei kuuntele/ ota tosissaan asiaa. Mulla ei ole nuhaa (tunnistan kyllä jos se nuhaa olisi), joten lima/räkä nenässä ei siitä voi johtua. Kun sitä on nielussakin, ihan semmoista selkeää limaa tuntee, joka tekisi mieli sylkäistä pois, mutta se ei lähde sylkäisemälläkään!! Oon huomannut et on aika nälkä vaik olis just syönyt ja vaikka en oo hirveästi liikkunutkaan. Vastustuskyky tuntuu olevan heikompi, tulin vähän aika sitten kuumeeseen ja oli sitkeä lähtemään pois vaikka yleensä hyvin harvoin sairastun. Ihan kuin olo ois muutenkin apaattisempi, kun tuntuu et ei mikään auta. Tuntuu niin h-elvetin avuttomalta kun mikään ei tehoa, voi luoja että tekee mieli kiroilla...!!
- Opiskelija
Ja pakko kyl myöntää et vaik siivoaminen on ihan ok, en ole ehkä tarpeeksi hyvin jaksanut siivota. Miten joku ihan oikeasti jaksaa siivota ja pyykätä joka päivä lakanat (ja vaihtaa ne!), kaikki pinnat yms.?? On mulla muutakin elämää kuin siivoaminen. Joltain palsalta luin et joku oli päässyt kihomadoista eroon kun tyyliin jynssäs kaikki paikat hammasharjalla päivittäin tais olla lääkettäkin. Ihan oikeasti miten sellaista rumbaa jaksaa?? Ja vielä et joku pari viikkoa pitäis harrastaa tota. Eiks oo mitään helpompaa keinoa?
- targuna
hyi kamala rupesi pelottamaan nyt kyllä mukavasti.. löysin äsken emättimestäni kihomadon ja oli kyllä kakominen lähellä. ongelma on se, että asun opiskelija kämpässä/kämppä alueella joten kaikki tarttuu helposti. Ja sanotaan että aina talous pitäisi siivota kokonaan.. Noh. Sanotaanko että tässä kohtaa se on koko hiton kampus. Ja sitten kaikki tietää että sillä neidillä oli kihomatoja.. Ok, en ehkä sillä tavalla välitä mutta ei oo ihan naurun asia.
Kivat sit jos toi uusiutuu taas.. Mitä sit? Uudestaan sama rundi isolla alueella.. Ei hittolainen..
Nyt menen huomenna ekana apteekkiin. Onneksi tosin aloin pesemään käsiäni aina vessassa käydessäni sen jälkene kun aloin oireita huomata (en ollut varma). Mutta juuri pesin koko alueen nyt täytyy aloittaa alusta.. kdrghlisrugae.
Ja sitten poikaystävällekään en halua kertoa, mutta hän huomasi ilmeeni kun tajusin, että mua vaivas jokin. Hän toistaa että hänelle voi kertoa kaiken.. Noh, voin kuvitella että se ei ole enää niin ok jos kertoisin. - loisetta(ko)
Koko viestiketju luettuna:-)
Olen vuosia pohtinut näitä loisasioita, ja välillä onnistunut saamaan jotakin tietoakin. Kun aikanaan soittelin lääketehtaan eläinten loislääkeosastolle, he eivät tienneet ihmisten loislääkkeistä tai loisista mitään. Minua olisi kiinnostanut miten helposti eläinten loiset voivat tarttua ihmiseen, millä mekanismilla ja jos tartunta on, miten se nujerretaan. Ihmisen tartuttajia voivat olla koirat, kissat, lampaat, ja tietysti ainakin raaka tai epäkypsä järvikala, josta voi saada lapamadon. Ihminen saattaa olla väli-isäntä, mutta saada myös oireita, vaikkeivat näiden eläinten madot ihmisessä lisääntyisikään.
Aiheena tämä on sen verran nolo, kuten monet ovat maininneet, että sitä on kiusallista ottaa puheeksi ihan noin vaan.
Hulda Clarkilla on oma loishäätöohjelmansa, josta tärkeässä osassa maksan puhdistus ja elimistön Ph tasapainon saattaminen yli 7,2. Tämän tiedon mukaan loiset eivät kykene elämään riittävän emäksisessä ympäristössä.
Pathfinderin viesti oli mielestäni informatiivinen ja hyvä, siihen kannattaa palata.
Hänenkin mukaansa ihmisellä voi olla monia erilaisia loisia, ei pelkästään kihomatoa.
Ainakin eläimillä joidenkin loisten elinkierto menee siten että madon munia kulkeutuu myös nieluun. Nyt en muista mistä madosta on kyse, mutta sitä kautta ne voivat saada uudelleen tartunnan automaattisesti.
Koirat ja kissat syövät ruohoa, kun niillä on matoja, se on usein merkki siitä että matoja on runsaasti. Toki joskus ne syövät ruohon korsia muutenkin:-) Se tiedetään että ei ole olemassa koiraa, jolla ei olisi matoja, koska koiran pennut saavat matotartunnan jo äidinmaidosta. Vain laboratorio-olosuhteissa on pystytty kasvattamaan madottomia koirasukupolvia, joiden tartuntamahdollisuus on eliminoitu.
Miksei siis ihmiselläkin tartuntoja voi tapahtua lukemattomilla eri tavoilla. Tärkeintä siis kai on oppia tietämään, miten vahvistaa elimistöä siten että loiset eivät viihdy. Oppia tekemään säännöllisiä loishäätöjä ja rakentaa sellainen ruokavalio, joka pitää vastustuskykyä yllä.
Tämä keskusteluketju on kiinnostava ja vamasti tuo monille apua ja lohdutusta, kun yleistietoa aiheesta on niin vähän. Meillä tuntuu olevan vallalla ajatus, että koska olemme kehittynyt yhteiskunta, meillä ei enää ole matoja, että matoja ja loisia on vain kehittymättömissä ololissa. Tuo on kuitenkin hieman ontuva ajatus, ja lisäksi nykyisin matkustellaan kaiken aikaa kaikkialla, joten loistartuntojen mahdollisuudet lisääntyvät myös sitä kautta. Ja koska aihe on tabu, kysyvä jää helposti vastauksetta, jos tulee edes kysyneeksi.
Toivottavasti onnistutte häätämään loisenne ja saatte palautettua elämän laatunne ja terveytenne tasapainon takaisin. - Opiskelija
Hei ja kiva kun kirjoitit loisetta(ko)!
On todellakin onni että on tämä ketju, paljon asiallista keskustelua. Joillain palstoilla kun homma menee hysteeriseksi kinaamiseksi, niin ei se oikein auta.
Välillä mietin et pitäiskö vaan kertoa, eihän tää nyt loppujen lopuks niiiin nolo vaiva ole kun ensin ajattelee - takapuolessa kutinaa. Ei ne menkatkaan mikään järin ihana juttu olo jos tämmöisiä rupeaa miettimään...
Mut joo, terkkarista pitäis hakea nyt pari purkkia - ilmeisesti ulostenäytettä varten, en ihan saanut selvää lääkäristä... En nyt tiedä auttaako se mitään, varmistutaan vain et aha, mulla on kihomatoja, johan oli yllätys. Vähän kyl pelkään et siel ei mitään näykään, kun jotkut ovat sanoneet et ne madot ei näykään testeissä. Sit ei lääkäriltä saa saleen mitään apua. Eniten just kyrsii kun joutuu niin yksin tämän asian kanssa painimaan.
Pakko muuten vielä kysyä et ootteko nähneet niitä kihomatoja? Ja jos, niin minkälaisia ne on? Kaikkiallahan puhutaan aina et ne on kuin langanpätkiä, mä oon huomannut et ne on enemmänkin kuin pieniä hiuksen "palasia" eli siis yhtä ohuita kuin yksi hius, ompelulangan pätkähän on jo paksumpi, ei ne mulla niin paksuja ole. - MatosiinKyllästynyt
Minä kyllä suhtaudun hyvin skeptisesti näihin kaikkiin elimistön "puhdistus" -juttuihin ja ihmeluomuparannussysteemeihin. Ensinnäkin jokaisen terveen ihmisen elimistön pH on jokatapauksessa yli 7,2 ja hyvinhän nuo madot meissä elää porskuttavat vaikka lievästi emäksisiä ollaankin. Normaali pH on yli 7,35 ja siitä alemmas jos mennään niin on kyseessä jo asidoosi (eri elimissä on tietty oma pH:sa, mutta jos nyt keskimääräisesti puhutaan). Lisäksi elimistön happo-emästasapaino on yksi todella tarkoimmin säädellyistä toiminnoistamme jotta solut voisivat ylipäätään toimia optimaalisesti, eli en usko että oman pH:sa muuttelu suuremmin on kovin helppoa, saatika sitten kannattavaa.
..Ja sitten ne ihmeen sähkö"zapperit", ne ne vasta huuhaata ovatkin! Jos matalalla sähkövirralla voisi muka tuhota viruksia, bakteereja, loisia ja ties mitä pelkästään elimistöstä ja elintarvikkeista, se olisi varmasti nobelin paikka. Silloinhan saataisiin sitten kivasti tuhottua ympäristöstäkin kaikki influenssa virukset, ja laboratorioissa ei käytettäisi autoklaavia ja viinaa desinfiointiin ja sterilointiin. Mutta näin nyt ei valitettavasti ole, niin hienolta kuin se kuullostaisikin.
Jokainen tietysti saa uskoa mihin haluaa :P
Siihen sitten voidaankin jo vaikuttaa, että mistä madot saavat ravintonsa; ne tarvitsevat elääkseen glukoosia, joten hoitoa voi tehostaa välttämällä sokereita ja hiilihydraatteja. Elimistömme tosin pilkkoo glukoosia loppujen lopuksi lähes kaikesta ruoasta (ei liene olemassa ravintoa joka olisi 100% proteiinia tmv.), joten ei niitä pihviä syömällä voi varmaankaan kokonaan tappaa, mutta se varmasti ainakin tehostaa lääkehoitoa. Ja vermoxin vaikutushan on juuri tämä; estetään matoja suodattamasta tarvitsemaansa glukoosia ja tapetaan ne "nälkään".
Toinen mahdollisesti auttava ratkaisu voisi olla umpisuolen poisto, sillä siellä madot monesti myös majailevat ja mahdollista on, että joillakin umpisuolen rakenne vaan on sellainen ettei lääke pääse sinne kunnolla ja ei siten tehoa kaikkiin matoihin. Eivät vaan varmaankaan suostu leikkaamaan umpparia pelkkien kihomatojen takia xP
Ja tosiaan, ihmisellä voi olla monen moisia eri loisia, mutta kihomatoa ei kyllä sekoita mihinkään muuhun tuntemaamme. Ja siis tietysti tartunnan voi saada usealla eri tavalla, sen nyt luulisi olevan itsestäänselvyys. Pääsääntö on kuitenkin juuri se, että jostain kautta päädytään ruoansulatuskanavaan. Käytännössä siis suusta tai nenästä, sillä takapuolesta ne eivät enää pääse kiieämään "ylöspäin".
Jokaisella loisella on oma elinkiertonsa, joillakin se voi olla todella monimutkainen ja kulkea erilajien väli-isäntien ja isäntänsä elimistön eri osien kautta. Kihomadon elinkierto on kuitenkin simppeli, sillä sitä on vain meillä ihmisillä ja sen elinkierto on suora;
nenän tai suun kautta ruoansulatuskanavaan -> ohutsuolessa kuoriutuminen -> asustelu&parittelu umpi-ja/tai paksusuolessa -> naaraat munimaan peräsuolen loppupäähän
Kihomatoja on tosiaan nähty ja paljon, naurattaa vähän aina nämä "näyttää valkoiselta ompelulanganpätkältä", sillä kyllä se minusta ihan elävältä sukkulaMADOLTA näyttää. Tässä on muutama ihan hyvä kuva;
http://www.helmintext.com/h/wp-content/uploads/2010/03/Enterobius-vermicularis1.jpg
http://www.helmintext.com/h/wp-content/uploads/2010/03/Enterobius-vermicularis1.jpg
http://3.bp.blogspot.com/_r0ZFiKijV9o/S8BRjtyKqYI/AAAAAAAAA-g/l3XxFiOaCPM/s320/kihomato.jpg
http://www.kolumbus.fi/hans/hires/hi0019.jpg
Eli alle sentin mittaisia, molemmista päistään suippenevia sileitä matoja, jotka luikertelevat kiivaasti jos niitä onnistuu nappaamaan näkysälle. Paksuudesta on kyllä hankala sanoa, mulla ne on aina olleet kyllä hiusta paksumpia (kenties millin luokkaa?), mutta riippunee vähän populaatiosta mitä kantaa.
Sitten jos/kun madot päätyvät alushousuihin ja kuolevat ja kuivuvat sinne, ne "kutistuvat" ja menevät hajoamisherkiksi, eli hajoavat hankauksessa herkästi ihan jauhoksi.
***
Se kyllä ärsyttää, että eläimille tehdään ihan todella tehokkaita yleismatoläkkeitä, mutta ihmisille ei saada kehitettyä kunnollista lääkettä edes tuollaiseen kuppaiseen matoon! Rahastetaan vain nuilla kahdella markkinoilla olevalla sen sijaan, että kehitettäisiin kunnollinen sisäisesti nautittava lääke joka tappaa tehokkaasti, ja lisäksi joku suppo joka tappaisi ne peräpäästä munimaan tulevat tihulaiset jotta hoidon aikana ei tulisi sitten uutta tartuntaa mahdollisen unissaan rapsuttelun takia. Siihen päälle vielä tutkittaisiin ja kehitettäisiin pesuaine joka tappaa munat ympäristöstä (normi desinfiointi ei ilmeisesti tehoa), niin avot olisi täydellinen madonkarkotuspaketti kasassa!
Opiskelija, auttoivatko lääkkeet sinulla? - Opiskelija
Hei MatosiinKyllästynyt!
Valitettavasti on pakko sanoa, että eivät ole auttaneet . Tosin huomasin tuossa yhdessä vaiheessa kun pesin käsiä todella paljon, tuntui että vähän helpotti. Joten se antoi vähän toivoa. Samassa jamassa kuitenkin ollaan. Pakko kyllä myöntää, etten koskaan ole tehnyt mitään ihan täysivaltaista lattiasta kattoon kämpän siivousta ja ylläpitänyt sitä ja vaihtanut lakanat, pessy pyykkiä tyyliin joka päivä yms. sen jonkun parin viikon ajan. En oo jaksanut. Eikä aina vaan oo aikaakaan, on mulla onneks muutakin elämää kuin tää. Ehkä joillain kotiäideillä on päivät pitkät aikaa siivota.
Sit se kans mietityttää et kun kuitenkin joutuu välillä tilanteisiin, jossa joutuu käyttämään sormiaan syödessä, niin tuntuis tyhmältä kieltäytyä. Sit mietin et jos kerran syön esim. leivän, mutta muuten pidän yllä siisteyttä, vaihdan lakanat jne. niin meneekö kaikki pilalle sen yhden syödyn leivän takia? Vähän jotenkin tuntuu et tää on tosi yleinen vaiva niin entä jos saan sen jostain aina uudestaan ja joutuu ikuisesti pitämään yllä hullua siivouskierrettä? Eihän niin voi elää!
Ostin sitä MSM rikkiä. Ostin joskus aiemmin kans sitä, tosin eri merkkiä. Taisin silloin ottaa ehkä jonkun yhden päivässä mut nyt oon aatellu (kun oon täältä lukenu) et otan useamman päivässä niitä tietty nää siivoukset yms.
Se tuntuu just ärsyttävimmältä kun ei oo mitään takuita et nää siivouamiset yms. kuitenkaan auttaa, kun valmiiks on jo sellanen fiilis et ei tästä kuitenkaan mitään hyötyä oo, niin ei kauheesti innosta lähteä "taistoon". Jos tietäis varmasti et kun van siivoo tarpeeks hyvin yms. niin ne lähtee niin kai mä pitäisin sit yllä jtn hullua siivouskierrettä, ottaisin lääkettä jne.
Vein muuten labraan kihomatonäytteen (siis uloste, huh että oli ällöttävää...). Ens viikolla pitäis tulla tuloksia, saas nähdä näkyykö siellä mitään. - opiskelija
Aargh! Labranäytteet oli - yllätys, yllätys - negatiiviset! Olis pitänyt arvata.
Mä en tajua mitä tää on. Kun näin noi kuvat niin rupesin miettimään et tää on varmaan jotain muuta sitten, koska ne "madot" tai mitä lie oon nähny, on just enemmänkin tosi pieniä hiusten "palasia", vähän kiharempia vain ja ne pystyy katkaisemaan. Hiustahan ei pysty katkaisemaan. Tietty paljon lyhyempiä kuin hiukset, useimmat millin tai muutaman millin (tosin aika helppo sekoittaa vaan johonkin pölyyn tai roskaan). Jotkut on olleet useamman sentin. Tiedän, kuulostaa varmaan tosi pimeältä ja hämärältä, mutta semmoisia oon nähnyt.
Et en oo nähny ihan tommosia matoja kuin mitkä oli tuossa kuvissa. Mitä helvettiä tää on??- näin.
ei kihomadon pitäisi olla kuin korkeintaan vähän yli sentin. jos on selvästi pidempiä, voi olla suolinkainen.
pumpulinäytteet on turhaa ajantuhlausta, joilla vain tietämättömät lääkärit pesee kätensä. myöskään paskanäytteistä niitä on turha etsiä - tutkivat yhtä pintapuolisesti sen kuin pumpilipuikon, jos mahd. munat liuenneet kuitenkin samassa putkessa olevaan nesteeseen, mitä ei tutkita (tietenkään).
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Parasiitti-infektiot
mulla on ihan kauhea ongelma !!!! -.- kihomadot ne ei lähe sitte millää vaikka siivoaa suur siivouksen ja syö niitä tapletteja, mitä mä teen? Tuntuu silt et ne on ikuisia eikä vaa lähe. tulee iha semmone fiilis että ei jaksa ees siivota ku ne tulee takas aina vaa! tosi ärsyttävää, oisko kellää mitää vinkejä mite saan nää pois. oon koulu ikänen.
- maisaraisa
en tiedä mitä tehdä . nää kihomadot ei lähe ikinä ku näitä lukee tulee sellane olo et niitä ei oikeesti saa ikinä pois tää on niin rasittavaa ku kihomadot tulee aina takasi siinä välissä aina hoidon jälkee on jonkin aikaa sillai et niitä ei ole mut sitte ne taas tulee kuin tyhjästä vaikka tekee suursiivoukset ja kaikki alkaa tulla semmone olo et ei enää ees jaksa yrittää ! menettänyt toivonsa jo !! -.-
- sally
Voi kokeilla helpottaa kiemurtelun ja kutinan tunnetta huuhtomalla alapäätä suola-vesiliuoksella. Ilmeisesti madot eivät tykkää suolasta.
- matojako?
Itselläni ja perheelläni on jo yksi pyrvinkuuri takana, tänään pitäisi uusia. Minulla vaan ei pyllyn kutina tauonnut hetkeksikään, muksuilla kuulemma kyllä. Pienempi kertoi, että tämän viikon alussa hänellä on taas alkanut kutista.
Nuo viralliset hoitotietolähteet suoltavat puppua siinä, että kihomadot alkaisivat ryömiä peräaukon ulkopuolelle vasta ihmisen käydessä levolle. Ei pidä paikkansa, kyllä se pylly kutiaa ja kiemurtelua tuntuu vaikka keskellä työpäivää ja matoja ilmeisesti siis tunkee pyllystä ympäri vuorokauden. En ole kyllä ensimmäiseenkään vielä törmännyt. Parhaillaan peräaukossani kiemurtelee ja en taatusti törmää matoon vaikka ryntäisin heti vessaan kurkkimaan peilin ja taskulampun avulla, on tullut tuotakin tehtyä.
On hiukan naiivit nuo hoito-ohjeet eli jossain sanotaan, että vasta seuraavana päivänä lääkkeen oton jälkeen vaihdetaan petivaatteet ja siivotaan, no ymmärrän kyllä pointin siinä mielessä, että seuraavana yönä lääkkeenotosta loppupään madot voivat vielä ihan hyvin. Kuuri vaikuttaa kuitenkin vain kuoriutuneisiin matoihin ja ilmeisesti alkupäässä majaileviin sellaisiin. Peräaukon läheisyydessä olevat madot voivat ihan rauhassa parikin päivää vielä varsinkin, kun munimaan aikovat naaraat tuskin enää syövät mitään.
Pyrvinhän ei tapa matoja, vaan vaikuttaa niiden energiatalouteen siten, että ne nääntyvät nälkään, siis jos ovat syönnillä yleensäkään. Sanotaan myös, että mato kuolee munittuaan, ei pidä paikkansa, se voi luikerrella takaisin peräaukkoon huilaamaan muniakseen vielä uudestaankin. Tuosta syystähän ihmiset eivät juuri koskaan näe matoja housuissaan tai petivaatteissaan. Kuolleet madot poistuvat ulosteen mukana. Jos madot kulisivat heti munittuaan, niin taatusti niihin kuivuneisiin langanpätkiin pitäisi törmätä joko pikkareistaan tai petivaatteistaan.
Matoja voi kuoriutua munista jo samana päivänä, kun lääke on kulkenut ohi ja nämä madothan voivat hyvin ja ehtivät tulla taas munimaan ennen sitä kahden viikon kuluttua otettavaa uusintakuuria. Pitäisi siis ottaa kerran viikossa useampana viikona peräkkäin lääkettä, jos haluaa oikeasti tuloksia. Äidit ovat perheen matokannan kierrättäjiä, kuka muukaan siellä puuhaa likavaatteiden kanssa. Jos munilla on tuo pöllyämistaipumus, niin voisin sanoa, että sodan madoille on ihmiskunta jo hävinnyt ellei keksitä ainetta, jolla voidaan vaikuttaa suoraan muniin. Peräaukon ympärille levitettävä munia tuhoava aine olisi tietenkin paras.- matojako?
"Peräaukon ympärille levitettävä munia tuhoava aine olisi tietenkin paras."
Tai siis tietenkin peräaukon ympärille levitettävä matoja tuhoava aine olisi paras, koska silloinhan mato ei ehdi munia.
- Opiskelija
Peräaukon ympärille levitettävä matoja JA munia tuhoava aine olisi paras.
Voi hemmetti, miks kukaan ei kehittele tällaista, luulis et tosta vois saada hyvät massitkin kun veikkaan et kihomadoista kärsiviä on niin paljon. Mut miten JOS onnistuu pääsemaan niistä eroon niin tärkeintähän siitten on että miten välttää uusintatartunnat, miten ne voi estää?? Onko kukaan muten maininnut tästä tutuilleen? Kerroitte suoraan et "mulla on muuten kihomatoja" vai miten?
Eikö näistä pääse ikinä eroon??? - Opisk. 2.
Mitä ihmettä. Opiskelija, tunnistin itseni täysin kaikista viesteistäsi. Olen jopa miettinyt samaa liman yhteyttä. Ja onko teil vatsakipuja? Muita tulehduksia siellä alhaalla?
Olen vuoden nyt kärsinyt tästä. Alussa vielä jaksoin lääkitä Pyrvineillä ja Vermoxeilla ja siivosin niin julmetusti että lähipiirikin huomautteli mun seonneen. Sitten paloin niin loppuun että odotin vaan niiden lähtevän itsekseen tms. Lääkäriin en uudestaan hevillä mene, koska kokemus oli niin kamala ja testit negatiivisia. Kutinaa on välil enemmän ja välil hetkeen ei ollenkaan. Avokin kanssa ollaan samassa veneessä. Hältäkään ei siis ole kadonnut vaikka on mies.
Molempien perheetkin on hoidettu mutta siel ei mitään oireita (muka) ja ollaan lakattu nyt puhumasta asiasta, koska ei ne usko että meillä mitään on. Kuitenkin NÄÄN ne omin silmin. Pitääkö ottaa purkkiin vai?!
Mietin kauhulla miten levitän tätä kaikille (esim ruokaa laittaessa). Helpottavaa että on muitakin jota tämä pohjaton ahdistus piinaa päivästä ja näköjään vuodesta toiseen. Miksei kukaan AUTA?!!!? - Pääeikestä
Huh, huh :((
Meidän perheessä löytyi koululaiselta matoja kakan seasta. Nyt on sauna, pesukone sekä imuri laulanut monta päivää. Kynnet on leikattu, käsipyyhkeistä hetkeksi luovuttu, alusvaatteet vaihtuu. 4 henkeä perheessä josta vain yhdellä matoja ja oireita.
Pelottaa että emme pääse madoista eroon musta tuntuu että mun psyyke ei kestä vuosien eikä edes viikkojen mittelö madoista.
Heikoin lenkki on tämä taudin kantaja koska hän on peukalonsyöjä :((
Mitä teen peukun kanssa? Jos matoja vaan on niin vienkö lapsen terveskeskukseen että kipsatkaa ton täysin terveet peukalot että päästää madosita eroon.
Voi kettu!
No ei auta muuta kuin mennä siivoamaan. - Matosiin Kyllästynyt
Pitääpä tulla taas raportoimaan. Nyt olen saanut olla jo lähes neljä kuukautta ilman matoja, eli otin tosiaan Vermoxia yhteensä neljä tablettia, yksi kahden viikon välein. Sen jälkeen ei ole niitä pikku paskiaisia takaisin kuulunut, tosin eilen meinasin saada halvauksen kun näin jotain valkoista pytyssä tavaran seassa. Toivottavasti ei vaan ollut mato..
Mutta täytyy kyllä tuota vermoxia suositella, vedin pyrviniä tosiaan paketti tolkulla ja sain rauhan aina korkeintaan pariksi viikoksi. Nyt on saanut Vermoxin ansiosta olla kohta 4kk rauhassa! Eli älkää tuhlatko rahojanne pyrviniin enempää jos ei parilla ekalla kuurilla lähde.
Ja jos ne lääkärit ei usko/ehdottelevat älyttömiä teippitestejä/pumpulitopsonäytteitä joista tulee väistämättä nega, niin ottakaa ihan tosissaan sae näyte itse. Eli illalla kun kutisee niin koittakaa kalastella sieltä sitä munatahnaa/geeliä (tyyli vapaa, esim. pumpulipuikolla tai kumihanskat kädessä sortmin) ja mieluiten vaikka muutama matokin johonkin minigrip-pussukkaan tmv, ja kiikuttakaa lääkärille. - surullista :(
otin pyrviniaa, ja olin raskaana, lopuksi kun mentiin sairaalaan ja vihdoin 5 ponnistuksen jälkeen lapsi tuli , lapsi oli kuollut,... haluaisin tietää liittyykö nämä asiat kihomatoihin? :(
- No voihan mato!
Voih. Otan osaa. :(
Itselläni ei ole kihomatoja ollut, mutta kun näitä lueskelin, niin onpahan riesa!
Itselläni oli ameba ja sain sen pois yrttivalmisteella Tre Örter. Se on loisia tappava ja sitä voisi kihomatoihinkin kokeilla, jos on jo kaikkea muuta kokeillut eikä ole apua saanut.
Itse otin seuraavalla annostuksella:
1.-2. pv: 2,5 ml
3.-4. pv 5 ml
5-6. pv 7,5 ml
7-10. pv 10 ml
Tämän jälkeen 2,5 ml päivässä yhteensä 2 pulloa.
Itselläni oli kehossa paljon elohopeaa, se jopa maistui suussa. Tämä on ollut ainakin yhtenä syynä siihen, miksi loinen oli päässyt elimistööni. Elohopea haittaa valkosolujen toimintaa, joten puolustuskykyni ei ollut parhaimmillaan. Nyt on amalgaamit vaihdettu, elohopea puhdistettu kehosta pois ja tosiaan se amebakin saatu hengiltä. Vatsa ja maksa vielä huonossa kunnossa mutta eivätköhän ne ajastaan toivu.
- Matojen orja
Olen 12 vuotias, ja oon huomannut että itellänikin on alapäässä valkoisia, ohuita, lyhyitä matoja. Joskus harvoin ulosteetta on ollut. Yleensä kutina tulee iltaisin. En ole kehdannut kertoa tästä kenellekkään. Vaiva on ollut ehkä 1-2 vuotta?
- Enpä usko...
Vaikka asiasta ei olis helppo kertoa niin se on pakko tehdä, koska muuten se saattaa tarttua muihin. Määkin oon 12 ja kerroin vasta vähän aikaa sitten äidille eikä se nauranu tai suuttunu. Mulla itellä toimi sellanen keino kun lähetin äitille viestillä että mulla on kihomatoja. Toivottavasti pääset niistä eroon!! Tsemppiä !
- Opiskelija
Hei Matosiin Kyllästynyt! Onnea että sait ne kihomadot pois!! Mitenköhän itse saisin lisää vermoxia, yksi tai kaksi tablettia on tainnut jäädä siitä kuuden kpl:een paketista. Ei siis oikein riitä tappaman kaikkia. Tuntuu vaan et ei lääkärit koko ajan kirjottele lisää vermoxia. Mistähän katukaupasta sais sitä lisää? :). Ja ennen kaikkea, miten Matosiin Kyllästnyt saat madot pysymään poissa, ilman että saat uusinta tartuntaa? Onko kellään mitään vinkkejä siihen?
En muista mainitsinko jo tästä, mutta viime aikoina kynnet on ohentuneet ja hiukset myös niihin on tullut kakshaaraisia, mitä ei oo koskaan ollut. Pelkään et noi madot syö elimistöstä kaikki vitamiinit... Mitä tälle voi tehdä?!?!? - Aina yksi mato vain.
Hei ap-opiskelija sekä opiskelija 2.
Oletteko huomioineet muut madot, nuo ap-opiskelijan kuvaamat madot tuskin on kihomatoja....Oletteko matkustelleet?
Ettei olis koukkumatoja? Googlatkaas. Samoin hän joka valitti keuhko ja nenä oireita ajatellen että ne liittyis matoihin...koukkumatojen elinkaari on aika erilainen ja niiden munat päätyvät ensiksi keuhkoihin ja yskiessä suuhun ja suusta sitten luonnollista tietä suolistoon...
Ap-opiskelijan kuvaamat madot voisivat olla myös heisimatoja.
Käyppäs lääkärissä.
Mä ihmettelen tätä vermoxin pihtaamista...
Onko se jotenkin vaarallinen lääke kun sitä ei haluttais jaella.
Muista keskusteluista olen ymmärtänyt ettei madot ole kyenneet vielä koskaan (olettamus...en tiedä mihin lääkärit väitteensä perustavat..) muodostamaan vastustuskykyistä kantaa....sitäkö tässä sitten pelätään.
Miksi helvetissä ketään ei kiinnosta tutkia asiaa enempää ja kehittämään kunnollista lääkitystä?? Joo joo vaiva on vain kiusallinen, eikä vaarallinen...
No niin on kosmeettisetkin vaivat ja kyllä niillä taotaan miljardeja, niin miksi ei kukaan halua näitä rahoja....?!?!?!?
Itse ainakin henkilökohtaisesti olisin valmis maksamaan vaikka isomman könttäsumman jos se takaisi ettei enää IKINÄ, KOSKAAN tarttisi käydä tätä helvetin sirkusta läpi.
Ja eikö ketään OIKEASTI kiinnosta äitien mielenterveys...?!??!
Olen lukenut nyt näitä palstoja ja ihan toistuvasti siellä äidit sanovat että tekis mieli tappaa ittensä....ja koska samassa veneessä ollaan niin en hetkeäkään epäile etteikö nämä ihmiset olisi sitä tarkoittaneet!!!
Ja toinen toistuva asia on nämä koululaiset...
10-17vuotiaat joilla on matoja ja hävettää kertoa äidille ja jos on kertoneet niin äidit pimahtaneet....(ymmärrettävästi..) Niin miksi näistä ei puhuta koulussa?!?!??!?!?
Sinäkin 12vuotias joka nyt asiasta kyselit,
kerro äidillesi, tämä EI OLE SINUN VIKASI MILLÄÄN TAVALLA!!!!
Jos tälläkin palstalla on toistakymmentä aikuista jotka asian kanssa tappelevat niin miten sinä voisit asian yksin hoitaa kun eivät nämäkään kykene. - kihomatoja inhoava
13 vuotias tyttö olen ja on nuo madot kiusanneet jo 4 kertaa aika kauan. Minua Pyrvini auttaa. Pikkarit ovat melkein heti pyrvinin jälkeen "sottaset". Minulla pimpistä tulee sellaista ruskeaa ja punertavaa limamaista mömmöä. Minulla on emättimessä varmaankin noita matoja. Että ne on ÄLLÖTTÄVIÄ! Kyllä nuo madot tuntuvat vanhempien kukkarossa. Uus pyrvini jotain yli 30 euroa. Koska emättimestä tulee paljon tuota mömmöä jouduin pistämään kuukautissuojan.
- Opiskelija
Aina yksi mato vain: Niinpä!! Kyllä tästä pitäis tehdä joku kansanliike että tään sais kuriin. Nyt kaikki viisaat päät yhdessä pohtimaan mitä tälle asialle voi tehdä?
Nimenomaan ois tärkeetä jotenkin varmistaa että KUN niistä joskus pääsee eroon, niin miten varmistaa ettei niitä saa heti uudestaan? Ei voi oikeasti olla näin v-mäinen riesa. Tai siis voi, mutta pakkohan tähän on jotain konsteja olla, ihmisethän ois jo kuolleet suurin piirtein sukupuuttoon jos tätä ei voi hoitaa!?
Kertokaa ihmiset miten tästä pääsee yli?? - IsäntäEläin
Ovat vaan niin pirun hankalasti häädettäviä. En tiedä kuinka kauan ne ovat minussa asutaneet?
Ensin oli anuksen ympärillä pientä kutinaa muutamia vuosia, en reakoinut siihen. Olessamme lomalla Sri lankassa, eräänä aamuna pepusta suoraan pursusi matoja, tuhansia yksilöitä. En ole keksinyt mikä ruoka-aine ne ulos ajoi.
Senkun tietäisi, niin sais madot kyytiä. Paikan päällä vain matokuurin ilmeisesti Vermoxia. Auttoi vähän aikaa. Aina välillä kun, ne oikein hankaliksi käyväy niin olen ottanut Pyrvitiiniä. Ei ne kokonaan häviä.
Olen perheessä ainoa jolla on matoja. Noin 10-12 vuotta tästä lapset saivat kans matoja, selvisivät Pyrvitiinillä yhdellä hoitokerralla, eikä madot ole tulleet takaisin, tästä on 8 vuotta.Olivat eri kantaa, tai mitä aikaisemmin huomaa niin ongelma on helposti hoidettu. Pitää vaan kiinni perushygieniasta, ei ne ole niin
helposti tarttuvia.
Ihmetyttää minne ne ovat majoittuneet ihmisissä, jotka ovat pitkään niitä kantaneet. Niillä taitaa olla pesä jossain jonne Pyrvitiini ja muut lääkkeet ei
kulkeudu.
Aloitan neilikka ja probiooti kuurin ja katson mitä tapahtuu. Raportoin sen jälkeen. - himlusti
Minä olen päässyt eroon!!
Sain keväällä kihomatoja. Ensin ihmettelin, että ei kai nyt tämän ikäiselle ihmiselle vois tulla (21) mutta sitten kerran bongasin madon emättimestä. Sain kyllä hirveän sätkyn ja hermokohtauksen. Tein sitten äidin kanssa kuurin: pesin, siivosin ja vaihdoin kaiken, josta tartunta voisi tulla. Otin käsidesin keittiöön, että aina kun sinne menin puuhailemaan, laitoin käsidesiä. Lopetin KAIKEN käsillä syömisen. Eli leivät, karkit, hedelmät jnejne mitä ikinä voi käsin syödä, niin ne pannaan. Käsiä ei siis laiteta suuhun MISSÄÄN vaiheessa n. 1 kk. Lisäksi pesin joka kerta kädet saippualla, kun kävin vessassa ja käytin KESTAKÄYTTÖPYYHKEITÄ siinä hommassa. Pääsin nopeasti eroon. Eikä kämppäkaverillekaan tullut, kun teki samaa hommaa kuin minä. Meni siis sillä yhdellä kuurilla ohitse.
Niin ja luomuhoitona käytin sitä, että ei sokereita ollenkaan pitkään aikaan(niiden ravinto) ja otin joka päivä pari valkosipulin kynttä suuhuni. Netin mukaan luontaiskeino niiden häätämiseen. Ei ehkä helpoin lääke niellä mutta..
Jos noudatatte samaa kuin minä niin pääsette niistä eroon!
Vainoharhaisuuteen ei kyllä ole lääkettä. Siitä kärsin minäkin. - Opiskelija
Kiitos himlusti viestistäsi! Antaa toivoa. Näköjään ainoa keino on pitää yllä todella hyvää hygieniaa, ei pidä syödä mitään käsin... ja kertoa muille. Mutta kerro, miten KUN siitä joskus pääsee eroon, niin miten voi välttää jatkossa ettei saa niitä?? Kun tuntuu että ne tarttuu kaikkialta... Entä miten joissain tilanteissa, esim. koulussa tai töissä "joutuu" syömään muiden kanssa, joskus jotain sormilla niin miten voi kieltäytyä kohteliaasti?
- matopieni
Jos tuntuu lisäksi pistelyä erityisesti pakaravaossa ja muuallakin vartalossa, kannattaa ottaa vasta-ainekoe Strongyloides stercoralis. Se ei ole samalla tavalla vaaraton kuin kihomadot.
- opiskelija
Ihmiset, kun kuurin aikana ei saisi laittaa käsiä suuhun, niin mitä syötte silloin? Itse kun syön melko paljon leipää, hedelmiä yms. niin mitä niiden tilalle?
- äitiperhe45v
Perheen äitinä suhtaudun kihomatoihin ja täihin suhkot 'normaalisti',koska sillehän ei voi mitään,jos lapsi saa tartunnan joltain muulta,täipesut kyllä tehdään aina,jos jollakin lähipiirissä on
- Vermox
Hei!
Olen kärsinyt madoista jo n. vuoden. Olen syönyt Pyrviniä lukemattomia kuureja, ja aiemmin se tuntui auttavan, mutta nyt ei todellakaan suurta vaikutusta. Haluaisin reseptin Vermoxiin. Voiko reseptin hankkia ihan soittamalla terveyskeskukseen? - Kauheahätä
Moi! Oon aika nuori tyttö, ja kärsin kihomadoista. Olen syönyt Pyrviniä jo kaksi kertaa (eli olen uusinut lääkkeen), muttei se tunnu tehoavan. Joskus koulussa tunnen satunnaista kutinaa alapään kohdalla. Kotona käy samoin! Olen jo löytänyt kotona alapääni puolelta pari matoa, ja olen ottanut ne vessapaperilla pois. Itsekin haluaisin ottaa tuon Vermoxin... Äitini varmaan luulee, etten enään kärsi niistä madoista, mutta tilanne on toisin. Enään en ole tosin löytänyt niitä, olen vain kärsinyt pienestä kutinasta.
Onko olemassa mitään kotikonsteja kihomatojen häätämiseen? Olen joskus kuullut puhuttavan, että sitruunan syöminen auttaisi. Olen jo kokeillut sitä, mutta ei tunnu sekään tehoavan. Voiko näistä päästä mitenkään eroon? Olemme imuroineet, pesseet käsiä yms. Mikään ei auta! Taidan kokeilla tuota valkosipuli juttua. Mutta onko muita konsteja??- Enpä usko...
No minä olen lukenut että antibioteillä lähtisi madot pois, itse koikelen sitä ja suosittelen sitä sinullekkin, mutta antibiotit ovat resepti lääkkeitä.
Kihomatojen munat tulee poistaa vesipesulla. Munia ei kannata jynssätä eestaas (esim. desinfiointiaineen kanssa käy näin), vaan pyyhkäistä pois runsaalla vedellä ja kertakäyttöisellä liinalla.
Päivähoidossa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi talkoilla siivouksen suhteen ja hoitaa saman yhteisön kaikkien jäsenien (mielellään myös yhteisön jäsenien perheenjäsenien) lääkitseminen esim. Pyrvinillä samaan aikaan riippumatta siitä, onko esiintynyt oireita vai ei.
Neilikkajauhe, papaijan siemenet, MSM-jauhe eli orgaaninen rikki ja vanhan kansan ohje parafiiniöljystä jäivät näitä keskusteluja lukiessa mieleeni. Samoin se, että näppäimistölle voisi asettaa tuorekelmua ja vaihtaa sen käyttäjän vaihtuessa kotona tai esim. koulussa. Samaa voisi kokeilla kotona kaukosäätimen kanssa.
Jäin näitä keskusteluja lukiessani pohtimaan, että ovatko kaikki näistä kertomuksista todella kihomatoja, kun muitakin matoja tosiaan tuntuu olevan ja joku oli saanut avun piperatsiini-kuurista. Entä jos sillä lähtikin jokin muu loinen?
Suolistoparasiitteja on ilmeisesti Suomessa moneen lähtöön: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo40295- ei ollut
"Jäin näitä keskusteluja lukiessani pohtimaan, että ovatko kaikki näistä kertomuksista todella kihomatoja, kun muitakin matoja tosiaan tuntuu olevan ja joku oli saanut avun piperatsiini-kuurista."
Tilasin pari vuotta sitten itselleni englannista 5 pakettia (10 sachettia) Pripsen piperatsiinia, mutta eipä ollut sen enempää vaikutusta kuin mebendatsolilla eli Vormoxillakaan.
Ilmeisesti hänellä/heillä, jolla tämä auttoi, ei oltu mebendatsolia kokeiltukaan?
Samanlaisia muita matoja ei pitäisi olla, jotka eivät aiheuttaisi muita ongelmia.
- Opiskelija
Kiitos linkistä matoajatus! Oon miettinyt just et oisko mulla jotain muita matoja kuin kihomatoja, koska kun kävin terkkarissa testeissä (siitä on kyllä aikaa) niin siinä ei näkynyt mitään ja kaksikin näytettä tuli otettua. Eiköhän ihan perusterkkarin testit ihan luotettavia oo, eli mitähän tää ois??
Onko kukaan huomannut muuten limaa kurkussa?- matopieni
käy ottamassa strongyloides stercoralis vasta-ainekoe. Lima kurkussa voi liittyä siihen. Lääkkeenä on stromectol, 12 mg kerralla aikuiselle. Parin päivän kuluttua toinen satsi lääkettä. Lapselle pienempi määrä, laske painokilojen mukaan.
- Opiskelija
Laitanpa linkin tänne toisesta keskustelusta: http://keskustelu.plaza.fi/showthread.php?p=11354989&posted=1#post11354989
Sivulla 10 nimimerkki kanssasisar oli päässyt eroon kihomadoista kun oli nostanut elimistönsä ph-tasoa. Täytyypä ruveta hörppimään sitruunavettä ja muuta :) - Asennevaihdon aika?
Täällä myös yksi joka on 1-6kk välein kärsinyt kihomadoista jo 5 vuotta, vaikka ikää ei vielä ole juurikaan. Miten te, joilla on parisuhde, elätte asian kanssa? En asu poikaystävän kanssa joten en voi hänelle niitä lääkkeitä tuputtaa joka välissä. Hänellä ei ole ollut minkäänlaisia oireita enkä usko että hänellä mitään on, vastustuskyky kun on jotain super-luokkaa, toisin kuin itselläni. Mutta siis, mitä te oikein teette? Itse olen kyllä tästä kertonut ja on sanonut, että vaikka mitä öttiäisiä olisi, niin ei haittaa. Yökyliä en haluaisi jättää väliin kun niitä niin harvoin on, ja kun on matoja pelkää niin poikaystävä on ainut jonka vieressä pystyy nukkumaan, äh.
Onko ketään hyödyttänyt asennemuutos? Tuntuu, että hei, kun tästä vaivasta ei kerta (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) ole fyysistä haittaa vaan kaikki stressi ja ahdistus on päässä, niin eikö tästä koko ongelmasta tavallaan pääsisi kun pystyisi ajattelemaan, että ei tässä mitään? Terapia on vaan aika kallista. Kellään mitään huojentavia blogitekstejä yms minkä kautta voisi alkaa muuttaa suhtautumistaan?
Tsemppiä kaikille! - kkkm2
Tämä lääke tappaa kihomadot 1-2 viikossa.Piioksidi(piimaa) eli silika.
Itselläni ei auttanut vuosien jälkeen mikään muu.
Huutonettiin ja hakusanaksi piioksidi. - MatosiinKyllästynyt
Reilu vuosi sitä auvoa ja onnea ilman matoja kesti, ja nyt ne ovat tulleet takaisin!
Eilen illalla tunsin yhtäkkiä luikertelua, ja yksi perkelehän sieltä löytyi.. Onneksi tuosta 2012 saamassani Vermox -paketissa on vielä päiväystä ja kolme tablettia jäljellä, ei tarvitse alkaa taas kinuamaan reseptiä. En tiedä, mistä olen taas nämä loiset onnistunut hankkimaan. Olisiko munia voinut jäädä kämppään, ja sitten jostain yli vuosi myöhemmin muka olisin niitä kitusiini saanut? Todennäköisempi syyllinen lienee joku lähipiirin kakaroista..
Huoh, mutta ei se auta kuin alkaa siivoamaan. Avokille en tällä(kään) kertaa aio asiasta mainita, luotan että hän kertoo jos oireita tulee.. Hitto mien voi ollakin näin kiusallinen ja vaikea vaiva, kaikki perheenjäsenet pitäisi tietysti hoitaa ja blaa blaa, mutta en vaan pysty kertomaan tämmöisestä. Avo oli ihan järkyttynyt kun kuuli kummitytöllään olevan kihomatoja, ei ollut koskaan kuulemma moisista kuullutkaan. Noh, lähtihän ne viimeksikin yli vuodeksi vain minut hoitamalla, joten jospa niin kävisi nytkin!
Tsemppiä kaikille kärsijöille, ja hommatkaa oikeasti se Vermox! On halvempi ja tehokkaampi kuin Pyrvin. Ja jos lääkäri on nihkeä ja vaatii näytteen, niin suosittelen ulostenäytteen sijaan/lisäksi tosiaan hommaamaan sinne ihan kokonaisen madon näytille.- tietoaa
Se uusintatartunta on peräisin avokiltasi. Monet, varsinkin miehet ovat oireettomia kantajia. Et pääse noista koskaan jos et kerro avokillesi ja jos ei koko perhettä hoideta yhtä aikaa.
Toinen yleinen virhe on ottaa vain 1 kuuri. Niitä on otettava aina väh. 2 koska lääkeei tehoa muniin, vain aikuisiin!
- Enpä usko...
Moi ! Mä oon 12v tyttö ja mulla on kihomatoja.
Aluks en uskaltanu kertoo äitille niistä ,mutta sitten keksin miten kertoa! Äitini meni päiväunille ja tiesin että hänellä olisi puhelin siinä lähellä, joten päätin lähettää äidille viestin jossa kertoa että mulla on kihomatoja.Herättyään äiti halusi jutella. Arvasin heti mitä asia koski. Aluks äiti ei meinannut millään uskoa ,että minulla olisi kihomatoja, mutta hetken juteltuamme äiti uskoi. Samana päivänä äiti haki minulle Pyrviniä. Otin sen eilen ja nyt kun olen lukenut näitä tarnoita uskoni Pyrviniin alkaa horjua... Olen ajatellut toimisiko Vermox( mikä lie) paremmin? Sitten luin että myös antibioteilla oli kokeiltu ja oli onnistuttu.. en vain tiedä miten niitä antibiotteija saisi, kun ne on kummiskin resepti lääkkeitä... minusta ne kihomadot saisi kuolla sukupuuttoon!!!- o ou
Oon nyt 13 v tyttö ja mulla on ongelmana äiti ja madot. Mennään siis tässä järjestyksessä. Kun huomasin madot ekan kerran ja kerroin, äiti suuttui ja väitti etten pese pyykkejäni tarpeeksi usein (pesen ne siis itse) no, pakastettiin siis petarit ja pestiin alkkarit 90 yms.. ja madot katosikin, mutta ne palasi kuitenkin parin kuukauden jälkeen enkä kertonut niistä, koska pelkäsin suuttumista, madot menivätkin ohi (en ole varma liittyivätkö madot alhaiseen rautaarvoon ja poistuivatko ne rautalääkityksen seurauksena) ja nyt meinasin saada sydärin kun tunsin kutinaa, ja kun kävin vessapaperin kanssa pyyhkimässä, ja löytyi elävä mato. Leikkasin heti kynnet, ja huomenna alkaa pyykinpesu 60 mutta miten kerron äidille, niin ettei tämä hermostuisi, ja ostaisi vielä mahd. Lääkkeitäkin, uskaltaako lääkäriltä kysyä samalla, kun käydään kuvauttamassa mun polvi? Apua!
- joskus ohi
Meillä oli monet kierrokset, kun lapset oli pieniä. Pyrvin tuli kalliiksi ja oli melko tehotonta. Hain reseptin Vermoxiin ja uusintakuuri otettiin 10 päivän kuluttua.
Aina matokuuri-iltana vaihdettiin lakanat ja sama rumba seuraavana päivänä uudestaan. Ajattelin, että emme saisi uutta tartuntaa aamulla jos lakanat vaihdetaan vasta seuraavana päivänä. Jos taas vaihdetaan vain matokuuripäivänä, niin lääkehän ei välttis ole mennyt suoliston läpi nukkumaan mennessä ja vielä elävät kerkiävät munimaan...
Lisäksi tietysti käsihygienia ja siivoukset.
Meni useampi vuosi ilman matoja. Kunnes olin leikkipuistossa lyhyellä käynnillä ja erehdyin menemään siellä vessaan. Vaikka toimin varovaisesti ja pesin kädet, silti sain tartunnan, ehkä sieltä. Tämä hoidettiin heti Pyrvinillä, uusintakuurit, lakanarumba ja siivoukset kuten vuosia sitten. Päästiin sillä eroon.
Voihan se olla, että kihomadotkin on tulleet resistenteiksi nykyisille "myrkyille" kuten täitkin.
Huh, moni on tosi hankalan riesan kanssa kierteessä, myötäeläen. Toivottavasti helpottaa, kun lapset kasvavat kuten meillä kävi.- 12.v
Hei! Oon 12.v ja mulla on just niiku huomattu kihomatoja
Otin tänään päivällä ekan kuurin ja 10-14vuorokauden
Jälkeen taas uudestaan. Uloste ei ollu vielä punasta meneekö siihen päivä että kysrinen lääke tehoaa..mutta nyt minua pelottaa että se ei tule loppumaan.. Illalla on hiaman vaikeata
Nukahtaa mutta en herää koskaan öisin toisaalta menen myöhään nukkumaan. Olen aino joka on ottanut kuurin ja äiti on
Ainoa joka tietää tästä ja olen herkkä näissä asioissa
Olen myös kehottanut/sanonut että ehkä veljeni ja isäpuoleni,äitini kannattaisi ottaa kuuri ettrivät ne tartu. Milloin ulosteen kuuluisi värjääntyä punaiseksi?? - aide
12.v kirjoitti:
Hei! Oon 12.v ja mulla on just niiku huomattu kihomatoja
Otin tänään päivällä ekan kuurin ja 10-14vuorokauden
Jälkeen taas uudestaan. Uloste ei ollu vielä punasta meneekö siihen päivä että kysrinen lääke tehoaa..mutta nyt minua pelottaa että se ei tule loppumaan.. Illalla on hiaman vaikeata
Nukahtaa mutta en herää koskaan öisin toisaalta menen myöhään nukkumaan. Olen aino joka on ottanut kuurin ja äiti on
Ainoa joka tietää tästä ja olen herkkä näissä asioissa
Olen myös kehottanut/sanonut että ehkä veljeni ja isäpuoleni,äitini kannattaisi ottaa kuuri ettrivät ne tartu. Milloin ulosteen kuuluisi värjääntyä punaiseksi??Millaisia ne kuolleet madot ulosteessa on, otin pyrviniä maanantaina ja ulosteesta olen hammastikulla kaivanut pieniä säikeitä n.1cm pituisia, ei kovin paksuja, ei valkoisia vaan enemmänki vaaleita, ruskehtavia, menee tosi helposti "muusiksi, kun painaa sen paperiin, olisiko kihomatoja? Varma en ole madoista ollut, varmuudeksi otettiin pyrvinit, lapsella oli 6kk sitten kihomatoja ne saatiin hävitettyä helposti, itselläni alkoi outo tunne peräaukon sisällä samantien kun tytöltä löydettiin madot, ei loppunut pyrvinillä itselläni, kertaakaan en ole elävää matoa mitään löytänyt..se tunne on kuin joku liikkuisi peräaukon sisällä ,lääkäri löysi pienen pukaman mutta voiko se tjntua tuollaiselta että joku liikkuisi, välillä nyös tulee nipistus tai pistos joka kestää vain muutaman sekunnin ajan...luulisi jos olen puoli vuotta matoja sisälläni kantanut että olisin edes yhden elävän bongannut...olen peräaukkoa kaivellut ja tutkinut koko tämän ajan ja varmaan ärsyttänyt sitä..joskus sormeen on tarttunut peräaukosta valkoista ohutta limaa, mutta sekään ei liiku...venyykö kihomato?
- aide

aide kirjoitti:
Millaisia ne kuolleet madot ulosteessa on, otin pyrviniä maanantaina ja ulosteesta olen hammastikulla kaivanut pieniä säikeitä n.1cm pituisia, ei kovin paksuja, ei valkoisia vaan enemmänki vaaleita, ruskehtavia, menee tosi helposti "muusiksi, kun painaa sen paperiin, olisiko kihomatoja? Varma en ole madoista ollut, varmuudeksi otettiin pyrvinit, lapsella oli 6kk sitten kihomatoja ne saatiin hävitettyä helposti, itselläni alkoi outo tunne peräaukon sisällä samantien kun tytöltä löydettiin madot, ei loppunut pyrvinillä itselläni, kertaakaan en ole elävää matoa mitään löytänyt..se tunne on kuin joku liikkuisi peräaukon sisällä ,lääkäri löysi pienen pukaman mutta voiko se tjntua tuollaiselta että joku liikkuisi, välillä nyös tulee nipistus tai pistos joka kestää vain muutaman sekunnin ajan...luulisi jos olen puoli vuotta matoja sisälläni kantanut että olisin edes yhden elävän bongannut...olen peräaukkoa kaivellut ja tutkinut koko tämän ajan ja varmaan ärsyttänyt sitä..joskus sormeen on tarttunut peräaukosta valkoista ohutta limaa, mutta sekään ei liiku...venyykö kihomato?
Lisäys äskeiseen, kutinaa ei ole juurikaan, eikä iholla tunnu liikettä, ainoa on tuolla sisustassa
- Matojen vihaaja
Moi!
Mulla ei oo kutinaa melkein koskaan. Olen ottanut pyrviniä ekan kerran ja toisenkin. Kun sanoin äidille että kun olin vessassa ja pyyhin nii sormeeni tuli vähän toi pieni valkoisia viivoja. Ne eivät liikkuneet tai mitään. Äiti sanoi että ne ovat tulleet juomastani Smoothiesta. Juon smoothieta tosi usein niin voisiko pienet liikkumattomat viivat olla niitä? - sama juttu
ivermektiini
- Luikertelevalahja
On todellakin kummallista, että nykypäivänä ei ole kunnon lääkkeitä, lääkkeitä jotka tappaisivat matojen lisäksi munat koko kehosta.
Olen melko varma, että naisten ongelma päästä eroon madoista johtuu siitä, että ne leviävät emättimeen. Tähän täytyisi löytää jokin lääke.
Omalla pojallani madot lähtivät lääkkeellä suolistosta, mutta olivat levittäytyneet virtsaputkeen. Hän pissaa matoja. Itse epäilen, että ovat levinneet emättimeen minulla.
Tartunnan uusiminen voi johtua siitä, että lääkkeen vaikutus aikana osa madoista on muualla.
Myöhemmin voivat siirtyä joko emättimestä taikka virtsaputkesta takaisin peräsuoleen.
Tähän uskoisin nyt. Nimimerkin "Umpisuoli" arvelu, että madot munivat suoliston sisälläkin tuntuu pelottavalta. Pelottavinta on se, että asiaa ei mitenkään tutkita.
Ehkä vaivaa vähätellään jotta ihmiset uskaltaisivat puhua asiasta, mutta seurauksena on se, että ei nähdä kuinka vakava tartunta on monille ihmisille.
Itselläni todennnäköisesti madot ovat aiheuttaneet pahan B12 vitamiini puutoksen, huimauksen ja raajojen puutumisen.
Ne aiheuttavat virtsatietulehduksia ja emätintulehduksia. Ne aiheuttavat pahaa ihottumaa, vatsakipuja ja varmasti paljon muuta.
Tässä ketjussa on tullut hyvin ilmi psyykkiset seuraukset...
Minäkin olen siivonnut hulluna, mutta on uusinnut. Uusia matoja on tullut heti lääkkeen oton jälkeen. Leikkausali hygenia tason siivous on mahdoton arjessa.
Nyt tuntuu, että madot ovat vähentyneet. Lapsella ei ole luikertelua, mutta pissasi niitä matoja.
Itselläni tuntuu pientä kutinaa. Tarkkailen yössä tilannetta.
Toivottavasti joku toimittaja ottaisi asiakseen tehdä ohjelman nykypäivän mato
tartunnoista.
Minusta neuvolaan pitäisi saada pakollinen mato tarkistus.
Ongelma on se, että koska tästä ei puhuta ja vähätellään ihmiset eivät tajua kuinka yleistä on. Ihmiset voivat olla huomaamattaan tartuttamassa toisia tietämättömyyden takia.
Sekin on sitten niin "huvittavaa", että muka vain yhdellä olisi päiväkodissa, koulussa yms tartunta.
Hyvä olisi käytäntö, että kaikki vetäisivät lääkkeet varmuudeksi. Aina jää joku jolla muka ei ole tartuntaa ja joka sitten tartuttaa kierteen uudelleen. Ja aina on ne jotka puhuvat ääneen ja ne jotka vaikenevat. - matomaanantai
Tästä ketjusta poimin hyviä vinkkejä ja lisään omia mukaan.
Kampanja matoja vastaan.
Tavallisen siivousurakan lisäksi huomioi seuraavaa...
- Imuroi ja pöllytä vain hengitysuojan kera. Matoin liittyvä nenän tukkoisuus kertoo siitä, että munia menee myös nenään hengittäessä.
-Tuki peräaukko jollakin yöksi, teippi, rasva tai pieni tamponi ( tamponi lisää peräpukamia). Huomioi se, että madot munivat päivälläkin, mutta silloin hallitset raapimista.
- Harkitse tamponin käyttämistä siellä missä pitääkin muutenkin tukkiaksesi tien emättimeen eksyneiltä madoilta.
- Suihkuta alapää aina wc-käynnillä.
-Syö vain haarukalla ja veitsellä kaiken. Älä kuori hedelmiä käsin.
- Kun ruoka on kypsennetty, huolehdi, että lautanenkin on desifioitu. Itse olen laittanut mikroon. Sellaiset ruuat joita kypsennetään kunnolla ovat hyviä.
Mutta koska vihanneksia on pakko saada suosi sellaisia joita voit huuhdella vaikka haarukalla pidellen kauan.
-Valitse lapselle juomalasiksi sellainen lasi jossa korkea varsi jotta ei vahingossa ota käsin kiinni siitä mistä juokin.
-Syö vitamiinit ja matolääkkeetkin lusikalla!
_Jos käytät hanskoja huomioi, että joudut pesemään niitäkin.
- Keitä hammasharja ja kynsiharja vaikka joka päivä.
Jos tämä ei auta niin "Umpisuoli" on oikeassa ja madot lisääntyvät suoliston sisällä. - ume-boshi-luumu
poistaa sisäloiset /parasiitit
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/05/19/loiset-ihmisen-riesana
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00427
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00627
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01165
http://www.raikasweb.com/parasiitit-vaiettu-ongelma
ulkoisesti omenaviinietikkaa /laimenna suihkepulloon ja sillä suihkuta peräpeiliäsi. WC -papruun pyyhit. Käytä kertakäyttökäsineitä, ettet levitä !
http://magneettimedia.com/omenaviinietikka-on-vahva-terveyspommi/
Kulauttelen aamuin illoin. - asdfbgd
Luin englanninkielisiltä sivuilta, että auringonvalo tappaa noita munia. Sehän tarkoittaa, että nimenomaan uv säteily tappaa niitä. Eli vaikka hankalasti pestäviä leluja voi pitää vanhan uv-rusketuslampun alla, pitää vaan muistaa että itse ei saa olla siinä huoneessa samalla, nuo lamputhan tiedetään nykyisin vaarallisiksi.
Kuten ketjusta käy ilmi niin tämä vaiva on vähätelty ja sitä pitäisi tutkia!- askdalskdajd
Joo mutta pitäisi tietää aika kauanko pidetään! Ei tuo yksinään välttis tapa mitään.
Tosi moni tässä ketjussa on jättänyt uusintahoidon tekemättä, se tarkoittaa että infektio on ja pysyy, vaikkei oireita olisikaan! Muistakaa aina ottaa se uusi satsi lääkettä 10-12 päivän päästä, vaikka oireita ei siinä vauheessa olekaan. Jos olette kuumeessa niin jo aiemmin, 5-7 pv päästä, koska ruumiinlämpö vaikuttaa kiertoon!
- Apuaaaaah
Miten tässä ketjussa kirjoittaneille lopulta kävi, pääsittekö eroon?? Olisi hyvä jos ihmiset tulisivat päivittämään miten kävi, täällä yksi epätoivoinen jolla Vermox ei ole auttanut.... Tuun hulluksi kohta.
- ApuaVuodenMatokierRE
Maaliskuussa tulee vuosi matohelvettiä.
Toisella lapsella ilmeni yks ilta hirveetä kutinaa. Otettii koko perhe pyrvin, seuraavana päivänä hirmusiivous. Sitten uusinta 2 vk päästä. Kuukausia jatkui ongelma, ja myös itselläni eli äidillä oireita. Siirryimme Vermoxiin. Juy hetkeksi helpottaa mut tilanne edennyt siihen et ollaan kokeiltu kuureja, eli 2tbl /vrk 3pvn ajan ja ennen joulua söimme 2vk joka päivä. Mutta viime kuukaudet enää me oireilevat eli minä ja lapseni. Kuurien jälkeen helpottaa hetkeksi tai ainakin lievenee. Mutta taad oireey palasivat. Lapsella kutisee pimppi ja peppu, vatsakipu. Itsellä ilmavaivaa, turvotusta, peräaukon kutinaa ja polttoa, etovaa oloa, vitamiinienpuutosta en edes ole tajunnut et madot vois aiheuttaa?! Olen aivan loppu, en tiedä miten saamme lisää reseptilääkettä, näiden oireiden kanssa ei voi elää!! Puoli vuotta siivoiltiin hulluna, nyt olen jo himmaillut, ei vaan fyysisesti jaksa, kaiken muiden haastavien elämäntilanteiden takia. Aluksi kerroin rehellisesti ja valistavasti häpeilemättä näidtä madoista tuttavapiirille, vältimmr kyläilyä, vieraita meidän talossa kunnes siitäkin aloin joustamaan, meidän on pakko elää tavallista elämää kahden lapsen kanssa. Pyykit pesen 60c ja pyyhkeet ja lakanat aina 90c,pestään käsiä jne. Ja ongelma vain mulla ja toisrlla tytöllä, nuoremmalla. Vanhemmalla ei ongelmia..
Kertoka ihmiset saitteko apuja?! Onko vermoxissa sivuoireita🤔?? Kuikna paljon voi vetää vermoksia, jos 3kk vetäis joka päivä 1tbl?!!!
Apua!!!!- Anonyymi
*Ainaki joissain päin Africcaa havaittu paikallisten Mato kantojen olevan 100% immuuneja Pyrviinille ja Madot selviänneet pyrviinistä täysin elossa myös täysi kasvuiset Madot ja Pikku Kihikset .
Tein iteki testin luonnosta poimitulla Kihokilla koko 4cm. väri läpinäkyvä valkoinen ja dippasin sen 2 pyrviini tabua punasta liotettuna 1 desiin vettä ja se oli elossa vielä 2 viikon päästä kiermullerlen kunnes annoin veden haihtua kokonaan pois ...
''Eli tilanne Suomessa sama ku Afrikassa :( .
Kihomato muna kestää 99oC ja lämpöä pitää olla 100oC celsiusta vähiontään 5 jotta munat tuhoutuvat 100% .
Kaikki eivät myöskään tunne kutinaa sillä kiho mato lajeja on eri laisia , toiset liikkuvat erilailla ku toiset .
Vaikka kaikki Madot kuolisivat 1 ainut muna riittää vaikka raaassa tai huonosti huuhdellussa salaatista tai kosket ruokaa kinkku leikkele juusto pakkausta kaupassa peset kädet ja avaat pakkauksen , muna siirtyy siitä pakkauksen muovi suoja kuoresta voileipään sormien mukana pinnalta ja siitä se taas alkaa...
Tai joku muu saastunu (Madonmunia) pinta mihin koskee ja päätyy kurkusta alas riittää .
Myös julkiset paikat ja ulkona niitä on esim. mullassa ihan kihisee niitä normaalisti .
*Muute kannattaa ottaa huomioon maksa arvot sillä Madot ovat hyvin kestäviä , kestävämpiä kuin ihminen , mutta pienempi kokoisia , joten MatoLääkkeet voivat aiheuttaa maksa vaurioita sillä se myrkky määrä mikä madon tuhoamiseen tarvitaan riittää jo 20x kertasena (yliannostus) tappamaan ihmisen tai ainakin vaurioittamaan pysyvästi maksaa sillä maksa sen MatoToxsiinin (MatoLääke) ruumiista poistaakin .
*Myös pienemmät määrät MatoLääkettä kuormittavat ja lievästi vaurioittavat maksaa .
Parasiittologi Professuuri Hemmo virtanen aiheesta .
- Anonyymi
Odotan vaan että ne kuolee
- Anonyymi
Minulla oli pitkään kutinaa varsinkin öisin ja kihomadot kävivät kyllä mielessä, mutten vakavasti uskonut, että sellaisia olisi - luulin, että on 1950-luvulle jäänyt lasten vaiva. Ajattelin, että paikat kuivuvat, vaihdevuosia kun elän ja yritin rasvatakin. Sitten tuli ulkomaan matka ja siellä sen verran ripulia, että otin yhden Imodium-tabletin, ettei tapahdu vahinkoa liikkeellä ollessa. Seuraava uloste olikin jo kiinteämpää ja lisäksi aivan täynnä valkoista rihmaa. Opiskelinpa sitten kihomatoasiaa. Olen nyt syönyt kaksi Pyrvin-kuuria eikä siitä tunnu olevan mitään apua, jokunen kuollut mato ulosteessa ja kutina jatkuu. Otin kokeeksi toisen Imodiumin ja taas runsaasti matoa ulosteessa. Ei sen pitäisi matolääke olla, lorepamidi vain hidastaa suoliston liikkeitä.
- Anonyymi
Madot ei kyllä mene minnekkään virtsaputkeen tai emätimeen se iha nhöpö juttuja,peskää niitä käsiänne kun aloitatte syömisen!
Tupakanpolttajilla suuri vara kun huulilla kokoajan käytetään ja käsin otetaan,kädet siis pois suusta ellei niitä ole pesty.
Korona aikana pesin autoni ratin,oven sisäkahvat,nupit jakahvat iha nMasinol alkoholilla niin eipä pöpöjä tullu.
Autojapestää njavahataan päältä mutta tärkeimmät paikat unohdetaan AINA eli ne joita hivellään joka päivä!
Sama pätee oman kodin kahvoja,joskusvois nekin ihan alkoholilla putsailla,vesirätillä ei puhdasrtatule kun se ei kuiva nopeasti.
- Anonyymi
smamkmsmk mkamksmkamk smkmksmk ksk kmamkskamkakm mskmaksmkamkmkmkasmk sk smmkasmkakmsmk smkmkakmsmkamkmkmk kksmsmkmk ksk smkamkskmamk smkamksmkakmsakmmkamksamkkam sk asamksakmsmkmak mamsmkamk amksmkakmskm kksmkskm smkasmkamkskmaskmakmsakmsmk sksmamksmk kss amksmkamksmk smamksmkamk smamksmkamk kskmkmkasmkamkmka smamksmkamksmk sss
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019