Kaiku vastaa
kun huudan.
Kiirii yli selän.
Olen ja elän kesää.
Hetket painuu sydämeen.
Toviksi antaudun lepäämään.
Kalliolleni.
Aallon loiske musiikin
lyö vasten.
Tunnen sen huokauksen
hiljaisen.
Ikävä myrskyä.
Tuota julmettua voimaa.
Purkaa mielen.
Sisään astuu.
Tunnen kun hetki muuttuu.
Olen antautunut ajatuksien vietäväksi.
Huudan vastarannalle.
Rakkauden kipunaa.
kun huudan.
Kiirii yli selän.
Olen ja elän kesää.
Hetket painuu sydämeen.
Toviksi antaudun lepäämään.
Kalliolleni.
Aallon loiske musiikin
lyö vasten.
Tunnen sen huokauksen
hiljaisen.
Ikävä myrskyä.
Tuota julmettua voimaa.
Purkaa mielen.
Sisään astuu.
Tunnen kun hetki muuttuu.
Olen antautunut ajatuksien vietäväksi.
Huudan vastarannalle.
Rakkauden kipunaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaiku joka vastaa mutta miten löytää
kaipaajansa,joka huutaa aallon väreillä
vastarantaan.
Luonto kuin ihminen - omissa
erämaissaan - toistaan tavoitellen.
Ajatuksia ajan mukaan vietäväksi kuin miten
toisiaan kohtelevat - ihminen - keskellä
maailmaa niin yksin...jos luonto ois turvanaan.
Tämän tässä runostasi tällä erää löysin
kuin Sinulle sanomaan.
Luonto on osa minua
minä elän luonnossa
kuritan rakastan
itken ja nauran.
Nukahdan sen syliin
ja olen onnellinen
kun Myrskyni riepottaa.
Kiitos kun muistit minua,,,,,,,,
Pidin tuosta "vasta-asetelmasta", jäin ideaa miettimään.. Vastaranta, vastaava kaiku, myrskykin on tavallaan vastaan, merkillinen raivopää. Itse asiassa runo toi mieleeni sen teeman joka tänään on päässäni pyörinyt: miten kaikki voikin olla niin vastaan. Jokin luonnonlaki kai, että ei helpolla pääse. Ei ihan myrskyä sentään, mutta aikamoiset aallot tänään selältä tulivat.. yritin uida aaltoja vastaan, vastarannalle kai, josta kuului huhuilua.. mieleeni tuli yrityksen mielettömyys.
Myrskyä minäkin ikävöin.
Mutta kyllä kesä sittenkin on parasta :)
tunnetta, joka tavoittaa lukijan kirpeästi.
' olen antautunut ajan vietäväksi
huudan vastarannalle
rakkaudeen kipunaa '
Niin nuo, kuin kaikki muutkin osaset runossasi
paikallaan kiehtovasti.
Pidin ja paljon !