Olen ollut vakavasti masentunut jo 7 vuotta. Masennusoireita on ollut tosin jo 11-vuotiaasta lähtien, jolloin toivoin ensimmäistä kertaa kuolevani pois.
Olen käynyt 20-vuotiaasta lähtien säännöllisesti mielenterveystoimistolla sairaanhoitajan juttusilla. Lääkkeitä on kokeiltu jos jonkinmoisia 4 vuoden aikana, kuten Remeronia, Cipralexia, Seroquelia, Zoloftia ja Zyprexaa. Tällä hetkellä minulla on lääkkeinä Cympalta 90mg, Zeldox 80mg ja Lamictal 150mg. Tavittavina menee yötä vasten Stella 10mg ja Ketipinor 100mg sekä muuten ahdistuksen tullessa Alprox (Xanor) 1mg.
Tuntuu, että nykyinenkään lääkitys ei ole kohdallaan. Ennen en tarvinnut rauhoittavia ahdistukseeni, mutta tällä hetkellä en pärjää ilman niitä. Lisäksi olen alkanut näkemään ajoittain iltaisin outoja valoja sivusilmilläni. Joskus jopa tunnen, että joku tulee sivultani ja joudun kääntämään pääni varmistaakseni, onko näkyni totta vai ei. Pelkotilat ovat myös voimistuneet elämääni rajoittaviksi. Nykyisen lääkitykseni aikana olen yrittänyt itsemurhaa jo kahdesti (lääkitys ollut hoitotasolla vasta 5kk).
Mietin tässä onko kenelläkään kokemuksia psykoterapiasta ja/tai sähköhoidosta? Jos on, niin saitko siitä/niistä apua?
Itse olen alkanut vakavasti pohtia sähköhoitoa. Neljän viime vuoden aikana olen yrittänyt itsemurhaa viidesti. Useimmilla kerroilla olen ollut teholla ja selvinnyt täpärästi. Psykiatrisella osastolla olen ollut ties kuinka monta kertaa. Silti ajatukseni pyörivät kuoleman ympärillä. Haluaisin täältä pois.
Tällä hetkellä olen kuntoutustuella, joka on myönnetty minulle ensi toukokuun loppuun saakka. Työkokeiluakin olisi tarkoitus yrittää ensivuoden puolella, jos vointini antaa myöten.
Ärsyttää suunnattomasti tämä masennus, joka tuntuu loputtomalta suolta kaikkine "lisämausteineen". Nousenko pohjalta koskaan ylös? Onko kohtalotovereita?
Olen käynyt 20-vuotiaasta lähtien säännöllisesti mielenterveystoimistolla sairaanhoitajan juttusilla. Lääkkeitä on kokeiltu jos jonkinmoisia 4 vuoden aikana, kuten Remeronia, Cipralexia, Seroquelia, Zoloftia ja Zyprexaa. Tällä hetkellä minulla on lääkkeinä Cympalta 90mg, Zeldox 80mg ja Lamictal 150mg. Tavittavina menee yötä vasten Stella 10mg ja Ketipinor 100mg sekä muuten ahdistuksen tullessa Alprox (Xanor) 1mg.
Tuntuu, että nykyinenkään lääkitys ei ole kohdallaan. Ennen en tarvinnut rauhoittavia ahdistukseeni, mutta tällä hetkellä en pärjää ilman niitä. Lisäksi olen alkanut näkemään ajoittain iltaisin outoja valoja sivusilmilläni. Joskus jopa tunnen, että joku tulee sivultani ja joudun kääntämään pääni varmistaakseni, onko näkyni totta vai ei. Pelkotilat ovat myös voimistuneet elämääni rajoittaviksi. Nykyisen lääkitykseni aikana olen yrittänyt itsemurhaa jo kahdesti (lääkitys ollut hoitotasolla vasta 5kk).
Mietin tässä onko kenelläkään kokemuksia psykoterapiasta ja/tai sähköhoidosta? Jos on, niin saitko siitä/niistä apua?
Itse olen alkanut vakavasti pohtia sähköhoitoa. Neljän viime vuoden aikana olen yrittänyt itsemurhaa viidesti. Useimmilla kerroilla olen ollut teholla ja selvinnyt täpärästi. Psykiatrisella osastolla olen ollut ties kuinka monta kertaa. Silti ajatukseni pyörivät kuoleman ympärillä. Haluaisin täältä pois.
Tällä hetkellä olen kuntoutustuella, joka on myönnetty minulle ensi toukokuun loppuun saakka. Työkokeiluakin olisi tarkoitus yrittää ensivuoden puolella, jos vointini antaa myöten.
Ärsyttää suunnattomasti tämä masennus, joka tuntuu loputtomalta suolta kaikkine "lisämausteineen". Nousenko pohjalta koskaan ylös? Onko kohtalotovereita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse en ole ihan noin syvällä masennuksen suossa tarponut: itse asiassa minua ei ole edes diagnosoitu kun en ole saanut mentyä lääkäriin. -Syytä kyllä varmasti olisi ollut. Tänäänkin itkeskelin illalla kun tulevaisuus näyttää niin surkealta ja elämä vain junnaa samaa rataa ilman toivoakaan muutoksesta.
Minulla ei siis ole kokemusta lääkityksestä eikä psykoterapiasta tai sähköhoidoista, mutta olen kuullut ainakin psykoterapiasta hyvää. Tuttuni opiskeli ammattiin, johon kuului käydä psykoterapiassa opiskelujen ajan. Oli kuulemma todella rankkaa puida ja muistella kipeitä asioita, mutta kannatti. Itse ajattelisin, että ensin pitäisi olla edes jonkin verran `toipunut´ennen kuin esim. minun kannattaisi lähteä rankkoihin istuntoihin. Luulen, että menisi vain itkemiseksi moni istunto ilman mainittavampaa hyötyä.
Luin äskettäin hyvän ja monelta kantilta masennusta ja sairauden hoitoa kartoittavan alan asiantuntijan kirjoittaman kirjan. Hetken aikaa voinkin paremmin kun noudatin kirjan ohjeita. En kyllä tiedä olisiko kirjan harjoituksista, vitamiineista ym. hyötyä noin vakavan masennuksen hoidossa. Ehkä tärkein kirjan tuottama oivallus oli kirjoittajan mainitsema yleisin syy masennukseen: Tunteet pitää tuntea! Hänen käsityksen mukaan masennus johtuu suurelta osin tunteiden tukahduttamisesta ja läpikäymättömyydestä.
Voisivatko näkemäsi "oudot valot" olla lääkityksen sivuoireita? Tai liittyä skitsofreniaan?
Itsemurhasta tuli mieleen: eikös sen sanota olevan hätähuuto? Oletko ajatellut kenen huomion haluat kuolemallasi herättää? Löytyisikö niistä ihmisistä kuitenkin syy elää? -Toivottavasti.
Toivon, että sinulla on läheisiä ihmisiä jotka osaavat, jaksavat ja ymmärtävät olla tukenasi! Fyysinen ja sosiaalinen aktiivisuus molemmat olisivat hyväksi masennuksen hoidossa ja torjunnassa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.