Joskus, mutta vain joskus suututtaa.
En kirjoittamisestani muuten huutele, mutta kaksi läheistä ihmistä sen pakostakin tietävät, sääteleehän se ajankäyttöäni. Kommentit on kokolailla latistavia tyyliin "varaudu että tulee turpiin", "varaudu ettet saa kirjaasi julkaistuksi", varaudu sitä tai tätä. Okei, reaalitodellisuutta en ikinä ole pyrkinyt kieltämäänkin. Mutta niin kuin muillakin elämänalueilla: kun epäonnistuu, niin yritetään aina uudestaan ja uudestaan.
Mitä tehdä, kun kyllästyy kuuntelemaan samaa negatiivista kommentointia?
Eikö toisen ihmisen tekemisiin voi suhtautua neutraalisti? En minäkään latista, jos näen että jokin asia on toiselle tärkeä. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi selkään taputtaa.
En kirjoittamisestani muuten huutele, mutta kaksi läheistä ihmistä sen pakostakin tietävät, sääteleehän se ajankäyttöäni. Kommentit on kokolailla latistavia tyyliin "varaudu että tulee turpiin", "varaudu ettet saa kirjaasi julkaistuksi", varaudu sitä tai tätä. Okei, reaalitodellisuutta en ikinä ole pyrkinyt kieltämäänkin. Mutta niin kuin muillakin elämänalueilla: kun epäonnistuu, niin yritetään aina uudestaan ja uudestaan.
Mitä tehdä, kun kyllästyy kuuntelemaan samaa negatiivista kommentointia?
Eikö toisen ihmisen tekemisiin voi suhtautua neutraalisti? En minäkään latista, jos näen että jokin asia on toiselle tärkeä. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi selkään taputtaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ohje vois olla että kertoisit ystävällisesti mutta vakavasti miltä sinusta tuntuu tuommoiset kommentit. jos kyseessä ovat läheisesi heidän pitäisi ottaa kertomasi vakavasti ja käyttäytyä sitten sen mukaan.
käytännön elämässä ystävällisesti ja vakavasti sanominen on vaikeaa ja jos saa jotenkin asiansa puristettua niin "läheinen" yleensä lyttää ja lättää tuntemuksesi ja sanoo että olet ihan väärässä ja ettei hän sitä tarkoittanut ja että olet liian herkkä ja hän tarkoittaa pelkkää hyvää... huoh...
olis paljon helpompaa olla korvakoira aavikolla kuin ihminen :/
siihen miksi kirjailijat mielellään kirjoittaessaan kirjaa eristäytyvät maailmasta ja välttävät työtä häiritseviä tekijöitä.
Tunne on tuttu ja siksi olen itse pelannut sellaiset suhteet pois, jotka eivät ole kirjan tekemisen kannalta positiivisia. Kaikki lähtee toisen kunnioittamisesta. Jos kirjojen tekemistä, menevät ne läpi tai eivät, ei kunnioiteta, ei kunnioiteta tekijää. Joten... kaviota.
Tylyä, kyllä. Mutta itsekunnioitus on tärkeä asia.
Kyseessä on miesystävä ja lähes aikuinen lapsi....niitä on aika vaikea pelata pois. Tosin täytyy sanoa, että suhde miesystävään on etääntynyt kyseisten kommenttien ollessa ihan jatkuvia. Omaa lasta, edes lähes aikuista on aika vaikea pelata elämästä pois, tietysti hänellä on oma elämänsä.
Tuo on muutoin minusta ihan terve periaate, että kaviota niille, jotka ei kunnioita sitä, mikä toiselle on tärkeää. Koskee ylipäätään asioita elämässä, ei vain kirjoittamista.
Maailmasta en aio eristyä, täytyyhän joka päivä käydä päivätöissä, mutta työssä kukaan ei tiedä, että teen toista työpäivää käsikirjoitukseni parissa.
sisäpiirin ihmisiä pois, mutta ainakin heille voi selkeästi tuoda esille, että kyseessä on vakavasti otettava projekti, joka on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä ja johon panostat paljon ja enemmänkin.
Rakkaus näkyy teoissa, rakkauden teoissa on kysymys toisen kunnioittamisesta. Jos kunnioitus puuttuu, jotakin oleellista uupuu parisuhteessakin.
Kateus on kummallinen ilmiö, olen huomannut. Kirjojen kirjoittaminen herättää sitä eri tavalla kuin esim. ratsastus harrastuksena, huomaan.
En tarkoittanut totaalivetäytymistä maailmasta, vaan lähinnä rajaamista niin pitkälle kuin se on mahdollista. Itsekin käyn virkatyössä, mutta kirjoittamiselle otan tarkkaan tilaa siviilimaailmasta. Hyvin itsekkäästi.
Töissä ei kannata paljon mainostaa. Todellakaan. Pomoni kerran kysyi, että kumpi nyt on lähempänä sydäntä ja osoitteli isoa juttua minusta jossakin lehdessä... vakuutin, että kirjoittaminen on harraste muiden joukossa...
En usko, että kyse on kateudesta. Olen todennut, että kateudeksi väitetään usein asioita, jotka ovat ihan muuta. Kirjoittaminen on oudompi harrastus kuin vaikkapa se ratsastus, kirjoittava ihminen on kummajainen, outo olento, joka pitää latistaa, saattaa yhdenmukaiseksi normaali-ihmisten kanssa. Tästähän usein on kyse silloin, kun väitetään että joku kadehtii jotakuta.
Kirjoittava ihminen on hyväksytty vasta, kun hän on julkaissut jotain ja sen julkaisun on myös joku tavalla tai toisella noteerannut.
Olen todennut selkeästi, että käsikirjoitukseni on minulle yksi tähänastisen elämäni tärkeimpiä asioita. Olen todennut myös, että se ei todennäköisesti mene ensimmäisellä kerralla läpi, mutta sitten tehdään korjaustoimenpiteitä. Sekä lisäksi että kirjoittaminen sinänsä on minulle tärkeä asia, se että minulla on itseäni tyydyttävä käsikirjoitus eräänä päivänä, meni läpi tai ei.
Vaan eipä näytä menevän jakeluun.
Kirjoittaja pakostakin vetäytyy pois toisen seurasta. Se voi tuntua toisesta torjunnalta. Hän voi myös luulla, että kirjoittaminen on vain tekosyy, ja että itse asiassa kahlaat jossain nettideiteissä. Tai ihan vain se, ettet ole hänen kanssaan koko vapaa-aikaasi, voi harmittaa häntä.
Toisen kannustaminen on vaikeaa. Voi olla liian kannustava, ja se voi latistaa kirjoitusinnon. Ihan totta, niinkin voi käydä. Jos toinen vaikka kyselee kovin paljon meneillään olevasta projektista, kirjoittajalta voi mennä kirjoitusmotiivi; tarina on jo 'kerrottu', joten miksi enää kirjoittaa sitä?
Minun ystävistäni yksi sanoi, kun kysyin, uskooko hän, että vielä kirjoitan sen bestsellerin, jota suunnittelen, ettei hän uskonut minun sitä tekevän. Aika rohkaisevaa! Minä kyllä otan sen haasteena. Eri asia, jos hän mitätöisi kirjoittamistani jatkuvasti. Tuo oli vain hänen harkittu arvionsa minusta, analyysinsa tulos. Hän kyllä kunnioittaa minua. Muuten hän ei ystävä olisikaan.
Moro!
Tuttu juttu juu, ei niinkään omassa koto-olossa vaan täällä...joten,
haikut vaan Teillekin !
¤
riutuneet kasvot
suoranuottinen puhe
ja veren kiehu
¤
hoipertelua
ja ihmetystä täynnä
alakuloa
¤
Minua kyllä on toisinaan jurppinut täälläkin S24
Rakkausruno Runo Jatkonovellit ja Kirjailijanalut -palstoilla,
kun lytätään meikäläinen välillä ihan sillai tiättekö
hernenenäiseksi !!!
aivan kertalaakista littanaksi, suorastaan olemattomaksi...mitäs siitäki si mahtaa joskus tulla ko mun runokokoelmat, dekkari(t), nuorisotrilogia sun muut löytyiskin yhtäkkiä joka niemennotkosta ja huoltoasemilta... ja mää kekkaloitsisin kirjamessuestradeilta toiselle... varmaan tulisitten kattomaan si mun nenääni ettekä pyytäisikään nimikirjoitusta... juu... olen kyllä jo suunnitellut sellaista leimaa... olis kiva lätkiä vähän... tiättekö viimeks häipyi se J.S. juttu tuolta jatkonovellit puolelta, sitä mää fundeeraan vieläki. Kuka hemmetin keppostelija se oikein oli, joka sen tahtoi poistaa! Miksvarte... onneks on kopio ittellä kuitenki jäljellä omassa arkistossa,,, joten pitkät nenät vaan...
on tää niin tätä... ja saas nährä ny osallistunko siihen Porttikilpailuun vai kirjoitanko omaelämäkertanovellin
Kirjoita kirjoittamisesta.
Kylä se nii mahtaa olla kuitenki parei, että taas pianaikaa ainakin syksy saa
jos muut ei jonkujen mielestä saisi
edes kirjoittaa.
Kirjoittamisiin !
... ja hehhehehhehee huomaan että tämäkin teksti on taas laitettu ihan littanaksi, että haikut vaan jne..................
sinun runo pungerrettu pötköksi? Mixi? Tilan säästämiseksikö? Mitä vittua? Eikö täällä saa enää kirjoittaa runoja?
... ohhh! mikä helpotus
pungerretut pötköt ovat oienneet...
taidanpa pungertaa niitä lisää lisää lisää lisää lisää.............................