Onko miehellä

Olen aina ollut seksuaalisesti aktiivinen nainen. Petipuuhat ovat sujuneet ja kaikkea kivaa on tehty. Olen pitänyt huolen että 2-3kertaa viikossa jos mieheni vain haluaa, niin saa ja olen satasella varmasti mukana. Kaikki on ollut hyvin ja yhteistä taivalta menty yli 10 vuotta.

Loppuraskaudessanikaan tahti ei heikentynyt yhtään. Synnytys oli vaikea, repesin pahasti ja toiselta puolelta leikattiin. Siitä on nyt reilu viikko. Tikkejä kuulemma noin 60. Istumaan en ole pystynyt ja liikkuminenkin tekee kipeää, joten pyysin mieheltäni että antaisi minun hetken toipua.

Aamulla hän menetti hillintänsä ja työntyi väkisin sisälle. Se sattui niin hemmetisti, että itkin koko ajan. Kävin sairaalassa. Osa tikeistä revenneet ja uudestaan ei pystytä ompelemaan. Nyt odotetaan rupeaako paikat paranemaan. Jos ei, niin sitten leikkauksella koitetaan korjata vahinkoa.

Miten ihminen, joka on todellakin minua rakastanut ja jota minäkin olen rakastanut, voi tehdä näin? Pelkään olla kotona kun hän tulee illalla töistä. Sattuu ja itkettää. Ikinä ei ole tarvinnut aikaisemmin pelätä häntä, mutta nyt pelkään ja en tiedä mitä tehdä asian kanssa. Itse autolla en pysty lähtemään minnekkään, koska pystyn nyt vain joko maata tai seistä. Vauvaakin vaikea hoitoo. Alapää tulessa.

Sairaalasta olisi soitettu jo poliisille, mutta en halunnut.
13505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei todellakaan ole oikeutta. Lähde hyvä nainen. Äkkiä.

Kuinka joku voi tehdä noin kumppanilleen? En voi ymmärtää.

Äänestä

Mulla meni synnytys ihan hyvin,toki väliliha leikattiin ja repesin vähän niin sain kanssa aika paljon tikkejä alapäähäni.Oma miehenikään ei jaksanut odottaa kun sen kolmisen viikkoa niin sitten oli PAKKO saada,no eihän siin auttanu ku hommiin vaikka en valmis olisikkaan vielä ollut,kamalan kipeää ei ottanut mut en mä siitä niinkään nauttinut..Meil mies päättää koska seksiä harrastetaan,mul ei oo sanomista jos en anna nii sit kinutaan niin kauan et annan (VAIKKA KOKO YÖ)! väkisin ei ole ottanut,mutta jos nukun niin voin herätä siihen kun mies tunkeutuu sisälleni :P

Äänestä
  • ..naiset, pitäkää nyt puolenne.. miksi annatte tehdä tuollaista ja katselette vaan sivusta. Ei tuollaiset miehet teitä rakasta.. omaa munaansa rakastaa, vetäis käteen..

    Äänestä

Raiskaajan nimellähän tuollaista idioottia kutsutaan. Sairaalassa oltiin oikeassa.

Äänestä

vaikka äitisi luo.

Äänestä

En tunne lakia kovin hyvin, mutta kyseinen teko taitaa täyttää törkeän raiskauksen tunnusmerkit.
Kyseessähän ei tietääkseni ole asianomistajarikos vaan virallisen syytteen alainen rikos.
Eikö silloin sairaalan pitäisi automaattisesti ottaa yhteys poliisiin ? (toivottavasti ottavat)
Tuommoisen luuserin kanssako meinasit lapsesi kasvattaa ? Ei näytä lapsen eikä sinun tulevaisuus ruusuiselta. Jos nyt painat asian villaisella, niin se on merkki miehellesi että hän voi tehdä sinulle mitä tahtoo ilman seuraamuksia. Odotappas kun se teidän lapsenne itkee kipeää massua tai puhkeavia hampaita tai muuten vaan. (Voin vakuuttaa että se vasta rassaa hermoja. Itse olen kahden lapsen isä). Miehesi varmaan menettää taas hillintänsä ja latasee muksun seinään. Varmaan siinä vaiheessa tulet taas tänne kyselemään neuvoja, vai ? Ei muuta kuin hopihopi !!! Ota yhteys viranomaisiin !!! Itsesi ja lapsesi turvallisuuden tähden. Eikös niitä turvakotejakin ole olemassa. Tee se nyt heti !

Äänestä

vittu!

Äänestä

sentään raiskannut minua mutta kaikkea muuta teki. Syytän itseäni että annoin sen jatkua liian pitkään ja lopputulos oli se että vauvaa imettäessä(istuin sänhyn laidalla) hän potkaisi minua selkään jalalla niin lujaa,että putosin vauva sylissä lattialle ja meinasin pudottaa lapsenkin. Silloin lähti mies eikä takaisin ole tullut.

Äänestä

en hyväksy miehes tekoa mutta kannattaa jutella jos se on ollu niin sokea.
mies saattaa olla niin tyhmä ja sokea monille asioille halujensa piirittämänä. ja jos mies tajuaa mitä on tehny ja pytää anteeksi ni voi olla että sitä ei tarvi enää vältellä.

Äänestä

Pienten lasten isistä kolmannes alkoholin riskikäyttäjiä
Viina maistuu isille
12.08.2009 10:43, päivitetty 12.08. 11:55

Yli kolmannes leikki-ikäisten lasten isistä on väitöstutkimuksen mukaan alkoholin riskikuluttajia.

Alkoholinkäyttö, isyydestä aiheutuva stressi ja parisuhdeongelmat liittyvät kiinteästi toisiinsa ja ovat yhteydessä isien vaikeuteen olla sitoutunut ja vastuullinen vanhempi.

Alkoholinkäyttö lisää myös pienten lasten isien tyytymättömyyttä arkielämään.

Suurimmalle osasta isistä yhdessäolo leikki-ikäisen lapsen kanssa oli luonnollinen ja tärkeä osa arkielämää. Noin neljännes toivoi, että viettäisi nykyistä enemmän aikaa lapsensa kanssa.

Leikki-ikäisten lasten isillä on aika yleisesti vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Moni isä kokee, että hänen pitäisi pystyä tulkitsemaan paremmin lapsen tunteita ja tarpeita. Stressin määrä kasvaa, jos lapsi on vaativa tai itkuinen.

Parisuhteissaan miehet olivat tyytymättömiä seksuaalisuuteen ja tunteiden ilmaisuun.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Nina Halmeen väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopistossa loppuviikosta.

Tutkimusaineistoa kerättiin noin tuhannelta 3-6-vuotiaan lapsen isältä.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1719072

Äänestä

rupes mietityttää omalla kohdalla. Itsellä synnytys ihan lähellä. Mieheni on narsisti tai hänessä on ainaki paljon narsistin piirteitä mm. itsekeskeisyys. Jo raskauden aikana kun ei mulla ole mieli tehnyt on painostanut seksiin mutta ei kuitenkaan näin tapahtunut.. onneksi! Hänellä on ilmeisesti (kuulemani mukaan en tiedä onko totta) ollut vuosia sitten syytekkin raiskauksen yrityksestä mutta ilmeisesti se on sitten rauennut (?)

Ollaan kyllä puhuttu seksistä synnytyksen jälkeen, ja olen itse ilmoittanut etten aio harrastaa sitä ennen ku olen kokonaan parantunut, mutta on monet kerrat käynyt mielessä ettei hän jaksaisi odotta ja ottaisi väkisin.

Kauheeta kuulla että joillain on näin käynyt :( Itse olisin toiminut kyllä niinkun sairaalassa olisivat. Jos toista rakastaa niin ei tuollaista todellakaan saa tehdä. Kyllä teoistaan on maksettava.

Voimia kuitenkin!

Äänestä
  • ..tekemään vielä lapsen tuollaisen miehen kanssa?? Voi apua, mikä teitä joitain naisia vaivaa?? Itsekunnioituksen puute? Epätoivo hyvän miehen löytämisestä? Haluatte olla äiti tai tiskirätti miehellenne? MIKÄ????

    Äänestä

  • menit.. kirjoitti:

    ..tekemään vielä lapsen tuollaisen miehen kanssa?? Voi apua, mikä teitä joitain naisia vaivaa?? Itsekunnioituksen puute? Epätoivo hyvän miehen löytämisestä? Haluatte olla äiti tai tiskirätti miehellenne? MIKÄ????

    Ei tuollainen "hillinnän menettäminen" ole normaalin ihmisen seksuaalisuutta, addiktio kenties? Jos pakkomielle seksiin on noin kova, voisi jonkunasteinen terapia olla tarpeen miehelle. Ystäväni mies käyttäytyi juuri noin, ja vielä jatkuvasti, kun ei anneta niin sitten väkisin. Eroa siinä harkittiin, kunnes mies suostui seksiaddiktien tukiryhmään ja terapiaan. Voihan mies tietysti olla vain paskiainen, mutta oikea sairauden mahdollisuus on aina olemassa. Riippuvuus on riippuvuus, on kyse sitten huumeista, tupakasta, seksistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todella oikeus?? kirjoitti:

Olen aina ollut seksuaalisesti aktiivinen nainen. Petipuuhat ovat sujuneet ja kaikkea kivaa on tehty. Olen pitänyt huolen että 2-3kertaa viikossa jos mieheni vain haluaa, niin saa ja olen satasella varmasti mukana. Kaikki on ollut hyvin ja yhteistä taivalta menty yli 10 vuotta.

Loppuraskaudessanikaan tahti ei heikentynyt yhtään. Synnytys oli vaikea, repesin pahasti ja toiselta puolelta leikattiin. Siitä on nyt reilu viikko. Tikkejä kuulemma noin 60. Istumaan en ole pystynyt ja liikkuminenkin tekee kipeää, joten pyysin mieheltäni että antaisi minun hetken toipua.

Aamulla hän menetti hillintänsä ja työntyi väkisin sisälle. Se sattui niin hemmetisti, että itkin koko ajan. Kävin sairaalassa. Osa tikeistä revenneet ja uudestaan ei pystytä ompelemaan. Nyt odotetaan rupeaako paikat paranemaan. Jos ei, niin sitten leikkauksella koitetaan korjata vahinkoa.

Miten ihminen, joka on todellakin minua rakastanut ja jota minäkin olen rakastanut, voi tehdä näin? Pelkään olla kotona kun hän tulee illalla töistä. Sattuu ja itkettää. Ikinä ei ole tarvinnut aikaisemmin pelätä häntä, mutta nyt pelkään ja en tiedä mitä tehdä asian kanssa. Itse autolla en pysty lähtemään minnekkään, koska pystyn nyt vain joko maata tai seistä. Vauvaakin vaikea hoitoo. Alapää tulessa.

Sairaalasta olisi soitettu jo poliisille, mutta en halunnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu