Tuttuni, joka menee piakkoin lomalle Indonesiaan, kyseli mitä tuliaisia Indonesiasta haluisin. Itse en ole siellä päinkään koskaan käynyt, joten tarvitsisin apua :)
Mitä paikallisia tuotteita Indonesiassa on? Ovatko kalliita?
Myydäänkö Indonesiassa paljon helmikoruja tai hopeakoruja? Tai esimerkiksi vain helmiä, itse kun koruja teen.
Ovatko merkkituotteet samanhintaisia kuin Suomessa,vai halvempia? Katukaupoissa on kuulemani mukaan sitten myös halpaversioita merkkituotteista, onpiko näin?
Mitä suositteli sitten tuttuni tuovan parikymppiselle naiselle tuliaisiksi? :)
Toivottavasti joku voi valaista asiaa ja saan sitten rueta innolla odottelemaan tuliaisia Indonesiasta :)
Tuliaiset Indonesiasta
4
2882
Vastaukset
Riippuu vähän siitä, mille Indonesian saarelle tuttavasi on menossa. Paikalliset käsityöt vaihtelevat paikoittain. Itse olen huono ostamaan mitään tuliaisia, mutta aina kotiin tulee jotain matkalta mukaan. Jaavalta ostin useita saronkeja. Ja batiikkia, jotka kehystytin tauluiksi kotimaassa. Sumatralta kannoin kotiin bambusta tehtyjä koruja. Rannekoruja myytiin myös Gileillä, olivat vähän erityylisiä ja niissä oli käytetty myös nahkanyörejä. Musiikki on kevyt kantaa tuliaisiksi, lisäksi voi ostella soittimia. Ja maskeja tai varjonukkeja, jos haluat sisustaa seiniäsi. Näitä saa esim. Balilta ja Jaavalta runsaasti, samoin Buddha-patsaita. Vaatteita en ole saronkien ja t-paitojen lisäksi ostanut, mutta varvastossut maksoivat Sumatralla torilla vain noin 50 centtiä ja jäi harmittamaan, kun en ostanut useampia. Nämä ovat tosin kestäneet jo kolmen kesän kulkemiset.
- Karolyn
Hän menee Yogyakartaan, Balille ja Lombokiin muistaakseni :)
Karolyn kirjoitti:
Hän menee Yogyakartaan, Balille ja Lombokiin muistaakseni :)
Nimenomaan Yogyakartasta ostin batiikkini, ne eivät paina eivätkä vie rinkassa tilaa juuri lainkaan. Samoin eri tyyppisiä saronkeja ja tyynynpäällisiä on tarjolla sekä tavarataloissa että kadunvarren myyntitiskeillä. Varsinkin kadunvarrelta ostaessa kannattaa tinkiä, ensin pyydetty hinta on kuitenkin ylimitoitettu. Balilta löytyy ihan mitä vain, itse ostin olkalaukkuja, saronkeja ja tyynynpäällisiä. Saronkeja olen käyttänyt hameen lisäksi myös pöytäliinoina.
- Tagr
Näitä sivuja kun mielellään lukee ja saa hyviä vinkkejä niin tulee väistämättä mieleen, että mitä tällaisen Aidon Suomalaisen Miehen (karvareuhka ja nahkakintaat, Nokian saappaat, kaljamaha, ei puhu eikä pussaa, olomuoto ja karvoitus kuin sumuisten vuorten gorillalla, saa naisen kyyneliin) kannattaa Balilta tuoda?
Saronkit, rannerenkaat ja korvakilluttimet ei kiinnosta (kun en ole tota kolmatta sukupuolta) eikä hirveemmin ole tarkoitus tautejakaan mukaan hankkia. Pikku pikku balilaiset kun myyvät niitä t-paitoja ja muita asusteita niin vaikea kuvitella että myyvät sopivia kokoja hyvinvarttuneelle suomipojalle. Vaattureita jos löytyy niin voisi harkita taikka sitten markettien telttaosastolta...
Myöskin arvelluttaa tuo sukelluskeskusten palvelujen käyttäminen, kuvien perusteella kun tarjoavat asiakkailleen märkäpukua. Mitenköhän nakin kuoret sopii makkaralle?
Onko muuta tuomista kuin puunaamiot? Silloin kotona viikonloppuaamuna naama näyttäisi samalta kuin päässä tuntuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702081
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371465Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20792Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634