Oon menossa nyt viikon kuluttua lukioon, enkä tiedä mitä mun tulisi tehdä. Ajatuskin siitä tuntuu kamalalta.. en tunne sieltä ketään, enkä varmasti saa uusia ystäviä, kun olen näin ujo.
Ja jos siellä pitää joka tunnilla esitellä itsensä luokan edessä, se tulee olemaan yhtä helvettiä... kellään mitään neuvoja? Tässä jo pikkuhiljaa alan odotella niitä hetkiä, kun saan taas nähdä ihmetteleviä kasvoja ja kysymyksiä: "mikä sulla on kun et puhu?" "ootko noin ujo?!"
On käynyt mielessä sekin, että täältä on päästävä pois, jos kerran olen niin avuton, etten osaa tehdä ujoudelleni mitään, ja kärsin siitä joka päivä. Moneskohan päivä nyt neljän seinän sisällä.. en jaksa edes laskea.
Sen olen kyllä jo saanut tietää, että ujous on suurimman osan mielestä vika ihmisessä.
Ja jos siellä pitää joka tunnilla esitellä itsensä luokan edessä, se tulee olemaan yhtä helvettiä... kellään mitään neuvoja? Tässä jo pikkuhiljaa alan odotella niitä hetkiä, kun saan taas nähdä ihmetteleviä kasvoja ja kysymyksiä: "mikä sulla on kun et puhu?" "ootko noin ujo?!"
On käynyt mielessä sekin, että täältä on päästävä pois, jos kerran olen niin avuton, etten osaa tehdä ujoudelleni mitään, ja kärsin siitä joka päivä. Moneskohan päivä nyt neljän seinän sisällä.. en jaksa edes laskea.
Sen olen kyllä jo saanut tietää, että ujous on suurimman osan mielestä vika ihmisessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla myös aivan väärässä. Ujoudessa ainut vika on sen aiheuttama ilmeinen kärsimys itse kokijalle.
Kuuleppa, pyörittelin nuita samoja asioita joskus kouluaikoina myös mielessäni ja senpä takia vihasin kaikkea uutta vaikka kaikki uusi taas toisaalta oli kivaa. Mutta tuollaiset "noustaan seisomaan luokan edessä ja kerrotaan itsestä kaikki" -jutut olivat todella pahoja paikkoja. Kyllä siinä naamarin väri ainakin muuttui :) suurin osa meistä on kuitenkin ujoja, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Taidat kuulua tuohon ensimmäiseen joukkoon. Nykyäänkin inhoan tilanteita, joissa joutuu vähänkin olemaan "huomion keskipisteenä". En ole puhelias, en mikään supliikkikaveri, mutta pärjännyt ujoudesta huolimatta ;) Mitä tuollaisiin itsensä -esittelytilanteisiin tulee, niin lyhyesti ja ytimekkäästi. Katselee edessään olevan seinän läpi ja pari sanaa. Siinähän se. Ei se loppujen lopuksi vaadi sen kummempaa ponnistusta. Kädethän siinä kieltämättä hikoilee ja tulee nieleskeltyä aikansa, mutta voi valmiiksi laittaa sanat suuhunsa. Ketäpä oikeasti kiinnostaa kun tuntemattomat kertovat ja kehuvat itsetunnon puutteessaan itsestään ummet ja lammet minuuttikaupalla! Sellaisia asioita jotka kiinnostavat vain ystävien/kavereiden kesken.
Aikoinaan lukioon mennessä asiat helpottui. Ihmisluonteiden kirjo kasvoi ja aina löytää kyllä kavereita samalta aaltopituudelta. Eikä ujous ole vika, vaan ominaisuus ;)
Hankala paikkahan tuo on. Mutta ei siihen voi oikeen antaa muuta neuvoa kuin sen että kuukauden päästä on jo helpompaa. Alkuhan se kaikista kamalin aina on. Ja onhan se parempi päästä ihmisten ilmoille vaikka kuinka pahalta se tuntuisi aluksi.. Se on surullista että ihmiset ei oikeen ymmärrä millaista on olla ujo. Ei se ujous helpotu sillä jos siitä jatkuvasti huomautellaan.. Mullakin ollut paljon hetkiä kun ruvennut tuntumaan jo jotenkuten siedettävältä ihmisten seurassa.. Eikö sitten joku jo rupeakin kyselemään "onko joku huonosti kun oot noin hiljaa" yms. Kysymyksiä mitkä varmasti moni muukin kohtalotoveri on kuullut kyllästymiseen asti.. Sen jälkeen on taas aika kova tiputus maan pinnalle...
Kiitos teille, kun viitsitte vastata.
Ja joo.. olette oikeassa. Pitää vaan yrittää pärjätä..