Mielipiteitä Digipiirturista.

Tässä kuunneltuani muidenkin kokemuksia kyseisestä laitteesta,on myönnettävä että kyseinen laite aiheuttaa tilanteen jossa päivän ajosuorituksestani suurin osa menee minuuttejen seurailuun ja olen aina pyrkinyt jo kiekkoaikana noudattamaan ajo/lepoaikoja jopa melko tarkastikkin!
MUTTA EN väitä että se olisi huono asia kun kontrollia tiukennetaan,tämä laite kyllä tahtoo viedä mielenkiinnon koko työstä!!

Olen työskennellyt pitkän historian kuljetusalalla mutta tämmöinen yhden minuutin tuijottelu baarin pihalla on alkanut tuntumaan jopa huvittavalta:

Esimerkiksi tilanne: Pidän viimeistä 1/2 tunnin osuutta kolmenvartin tauosta ja odottelen käsi käsijarrukahvalla viimeisen kahden minuutin aikana,no puhelin soi ja siellä ratkiriemukas kaverini heittää heti stoorin ja meikäpoika oitis HÖLMÖNÄ matkaan,2 metriä ajettuani hoksaan,sinne meni 1/2 tunnin tauko! n,30 sekunttia liian aikaisin lähdin!2#¤
EIIII muuta kun uudelleen istuun 1/2 tuntia.

Toinen esimerkki: Olen ajanut 2 tuntia ja toppuuttelen kahville pitämään kolmenvartin taukoa(joka pidettävä 4.5 tunnin sisällä) Siinäpä sitten praataillaan tutun kaverin kanssa ja HUPS! kolmevarttia meni yli ja näin nollautui ajoaika,elikkä käyttämättä jäi 2.5 tuntia ajoaikaa päivän suunnitellusta ajosuorituksesta! (siis olisin hoitanut 9 tunnin ajon pituisen reissuni yhdellä kolmen vartin tauolla,nyt joudun pitään kaksi)

Älkää sitten hermostuko tarinoistani,mutta jollain tavalla on ikävä paperi aikaa..antakaa syntini anteeksi siellä yläkerrassa!%&
2475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä se on maailman paras keksintö! nobel sille äijälle joka sen on keksinyt. Nyt vaan kehittämään samanlaista laitetta kaikkiin muihin ammatteihin niin ollaan yhtäkaikki samassa paskassa :D

Äänestä

Noh piirturin "laskuria" käytetään vain kuljettajan informationa. Ei siis vaikuta rangaistuskäytäntöihin joten 2 metrin siirto ei haittaa mitään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Digimän, kirjoitti:

Tässä kuunneltuani muidenkin kokemuksia kyseisestä laitteesta,on myönnettävä että kyseinen laite aiheuttaa tilanteen jossa päivän ajosuorituksestani suurin osa menee minuuttejen seurailuun ja olen aina pyrkinyt jo kiekkoaikana noudattamaan ajo/lepoaikoja jopa melko tarkastikkin!
MUTTA EN väitä että se olisi huono asia kun kontrollia tiukennetaan,tämä laite kyllä tahtoo viedä mielenkiinnon koko työstä!!

Olen työskennellyt pitkän historian kuljetusalalla mutta tämmöinen yhden minuutin tuijottelu baarin pihalla on alkanut tuntumaan jopa huvittavalta:

Esimerkiksi tilanne: Pidän viimeistä 1/2 tunnin osuutta kolmenvartin tauosta ja odottelen käsi käsijarrukahvalla viimeisen kahden minuutin aikana,no puhelin soi ja siellä ratkiriemukas kaverini heittää heti stoorin ja meikäpoika oitis HÖLMÖNÄ matkaan,2 metriä ajettuani hoksaan,sinne meni 1/2 tunnin tauko! n,30 sekunttia liian aikaisin lähdin!2#¤
EIIII muuta kun uudelleen istuun 1/2 tuntia.

Toinen esimerkki: Olen ajanut 2 tuntia ja toppuuttelen kahville pitämään kolmenvartin taukoa(joka pidettävä 4.5 tunnin sisällä) Siinäpä sitten praataillaan tutun kaverin kanssa ja HUPS! kolmevarttia meni yli ja näin nollautui ajoaika,elikkä käyttämättä jäi 2.5 tuntia ajoaikaa päivän suunnitellusta ajosuorituksesta! (siis olisin hoitanut 9 tunnin ajon pituisen reissuni yhdellä kolmen vartin tauolla,nyt joudun pitään kaksi)

Älkää sitten hermostuko tarinoistani,mutta jollain tavalla on ikävä paperi aikaa..antakaa syntini anteeksi siellä yläkerrassa!%&

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu