Olen 24-vuotias nainen ja minullakin on jonkinmoisen epäterve suhtautuminen ruokaan. Haluaisin kuulla, onko samatyyppistä oireilua kuin itselläni jollakulla muulla.
Taustaksi kerron, että kaikki on saanut varmaankin alkunsa siitä kun aloin laihduttaa seitsemän vuotta sitten. Tuolloin mittani olivat 168/79. Siitä on tultu vaihtelevaa tahtia alaspäin ja välillä aina vähän ylöskinpäin niin, että nykyään painan 55kg. Vähimmillään olen painanut pari kiloa vähemmän ja aina vain haluaisin painaa vähemmän. Tällä hetkellä minusta tuntuu ja näyttää, että reiteni ovat järkyttävän paksut ja maha roikkuu housun vyötärön päällä. Vaikkei asia kai näin ihan oikeasti olekaan...
Äkkiseltään ei uskoisi että minulla on jonkin sortin syömishäiriö, sillä liikun paljon ja syön pääsäntöisesti hyvinkin terveellisesti, eli monipuolista ja vähärasvaista ruokaa ja tarkkaan huolehtien siitä, että saan riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Myös alkoholiin suhtautumiseni on tullut vuosien varrella hyvinkin kielteiseksi, opiskelujeni alkuaikoina läträsin kyllä melko runsaastikin...
Ongelmani on kuitenkin syömäni ruuan määrä. Syön aivan valtavasti. Tänä kesänä lisäksi on tullut tapa, että syön melkein päivittäin litran jäätelöä! Ja muutenkin sitten kun herkuttelen, senkin lopettaminen on työn ja tuskan takana, niin kuin terveellisenkin ruuan syömisen lopettaminen. Esim. tänään söin lounaaksi ISON annoksen itsetehtyä (jotta varmasti tiedän, mitä ruoka sisältää) tonnikalasalaattia, kaksi palaa ruisleipää, 3 omenaa, 4 luumua ja Classic-jätskipuikon (sain kaupassa oltua ostamatta sitä perus litran pakettia). Kamalaa syyllisyyden tunnetta ja lihomisenpelkoa taas sitten kuritan liikunnalla. Käynkin jumpissa ja lenkillä 6-7 kertaa viikossa ja 1-2h kerrallaan. Eihän tuollaiset määrät liikuntaakaan ole kropalle hyväksi. Ajattelen koko ajan syömistä ja liikuntaa ja vaikka olisi ollut syömisen suhteen kohtuullinen päivä, mutta en ole päässyt jumppaan, siitäkin tulee kamala morkkis.
Lisäksi kyttään koko ajan toisten syömisiä. Paheksun kaikkia epäterveellisesti syöviä, tuttuja ääneen ja vieraita hiljaa itsekseni. Toisaalta olen kateellinen niille, jotka pystyvät syömään ihan normaalisti ja normaaleja määriä ja välillä herkuttelemaankin kohtuudella. Olen myös erinäisiä kertoja keksinyt jotain tekosyitä, miksi en voi tavata poikaystävääni. Todellisuudessa haluan olla yksin rauhassa kotona ja täyttää mahani ääriä myöten ruualla. Ja sitten aamulla pumpiin ja spinningiin! Hän kyllä tietääkin tästä ruokakieroutumastani jonkin verran, muttei ihan koko totuutta eikä myöskään esim. sitä, että välillä syöminen menee minulla hänen edelleen. Hän vain välillä ihmettelee, että miten pieni nainen voi syödä noin paljon. Ja hänen nähtensä en tietenkään koskaan edes syö niin paljon kuin haluaisin ja pystyisin.
Tässä otteita omista ruokailutottumksistani. Ainakin omasta mielestäni tässä on sekä BEDille että ortoreksialle tyypillisiä piirteitä. Alan olla jo aika väsynyt tähän oravanpyörään joka pikkuhiljaa vain pahenee. Huolissani mietin myös joskus mahdollista tulevaa tytärtäni, millaisen mallin hänelle annan. Öhöm, en nimittäin halua, että lapseni on lihava, mitä itse olen ollut. Mutta en tietenkään ikimaailmassa halua, että lapseni joutuisi tällaiseen ruokapiinaan ja sairastuisi syömishäiriöön. Jotain pitäisi varmaankin tehdä...
Kuulostaako tutulta?
Taustaksi kerron, että kaikki on saanut varmaankin alkunsa siitä kun aloin laihduttaa seitsemän vuotta sitten. Tuolloin mittani olivat 168/79. Siitä on tultu vaihtelevaa tahtia alaspäin ja välillä aina vähän ylöskinpäin niin, että nykyään painan 55kg. Vähimmillään olen painanut pari kiloa vähemmän ja aina vain haluaisin painaa vähemmän. Tällä hetkellä minusta tuntuu ja näyttää, että reiteni ovat järkyttävän paksut ja maha roikkuu housun vyötärön päällä. Vaikkei asia kai näin ihan oikeasti olekaan...
Äkkiseltään ei uskoisi että minulla on jonkin sortin syömishäiriö, sillä liikun paljon ja syön pääsäntöisesti hyvinkin terveellisesti, eli monipuolista ja vähärasvaista ruokaa ja tarkkaan huolehtien siitä, että saan riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Myös alkoholiin suhtautumiseni on tullut vuosien varrella hyvinkin kielteiseksi, opiskelujeni alkuaikoina läträsin kyllä melko runsaastikin...
Ongelmani on kuitenkin syömäni ruuan määrä. Syön aivan valtavasti. Tänä kesänä lisäksi on tullut tapa, että syön melkein päivittäin litran jäätelöä! Ja muutenkin sitten kun herkuttelen, senkin lopettaminen on työn ja tuskan takana, niin kuin terveellisenkin ruuan syömisen lopettaminen. Esim. tänään söin lounaaksi ISON annoksen itsetehtyä (jotta varmasti tiedän, mitä ruoka sisältää) tonnikalasalaattia, kaksi palaa ruisleipää, 3 omenaa, 4 luumua ja Classic-jätskipuikon (sain kaupassa oltua ostamatta sitä perus litran pakettia). Kamalaa syyllisyyden tunnetta ja lihomisenpelkoa taas sitten kuritan liikunnalla. Käynkin jumpissa ja lenkillä 6-7 kertaa viikossa ja 1-2h kerrallaan. Eihän tuollaiset määrät liikuntaakaan ole kropalle hyväksi. Ajattelen koko ajan syömistä ja liikuntaa ja vaikka olisi ollut syömisen suhteen kohtuullinen päivä, mutta en ole päässyt jumppaan, siitäkin tulee kamala morkkis.
Lisäksi kyttään koko ajan toisten syömisiä. Paheksun kaikkia epäterveellisesti syöviä, tuttuja ääneen ja vieraita hiljaa itsekseni. Toisaalta olen kateellinen niille, jotka pystyvät syömään ihan normaalisti ja normaaleja määriä ja välillä herkuttelemaankin kohtuudella. Olen myös erinäisiä kertoja keksinyt jotain tekosyitä, miksi en voi tavata poikaystävääni. Todellisuudessa haluan olla yksin rauhassa kotona ja täyttää mahani ääriä myöten ruualla. Ja sitten aamulla pumpiin ja spinningiin! Hän kyllä tietääkin tästä ruokakieroutumastani jonkin verran, muttei ihan koko totuutta eikä myöskään esim. sitä, että välillä syöminen menee minulla hänen edelleen. Hän vain välillä ihmettelee, että miten pieni nainen voi syödä noin paljon. Ja hänen nähtensä en tietenkään koskaan edes syö niin paljon kuin haluaisin ja pystyisin.
Tässä otteita omista ruokailutottumksistani. Ainakin omasta mielestäni tässä on sekä BEDille että ortoreksialle tyypillisiä piirteitä. Alan olla jo aika väsynyt tähän oravanpyörään joka pikkuhiljaa vain pahenee. Huolissani mietin myös joskus mahdollista tulevaa tytärtäni, millaisen mallin hänelle annan. Öhöm, en nimittäin halua, että lapseni on lihava, mitä itse olen ollut. Mutta en tietenkään ikimaailmassa halua, että lapseni joutuisi tällaiseen ruokapiinaan ja sairastuisi syömishäiriöön. Jotain pitäisi varmaankin tehdä...
Kuulostaako tutulta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
BED:n kriteerit täyty kohdallasi
Kuullostaa niin tutulta! Itse kärsin myös ortoreksian ja ahmimisen yhdistelmästä. Olen 162 cm ja painan 42 kg. Viikolla syön erittäin terveellisesti ja lasken kaloreita (n.1300 kcal päivässä), mutta sallin itselleni yhden herkkupäivän viikossa. Ennen pystyin pitämään herkkupäivän edes jotenkin kontrollissa, nykyään en.
Syön yhden päivän aikana ihan järkyttäviä määriä herkkuja: karkkia, leivonnaisia, jätskiä, vanukkaita jne. Ja jos herkut loppuvat leipä ym tavallinen ruokakin käy, kunhan vaan syön. Saan mahani usein todella kipeäksi, mutten lopeta sittenkään, vaan pidän hetken taukoa ja jatkan ahmimista. Herkkupäivän jälkeen valtaa itseinho, kun paino on noussut 1 pvän aikana jopa 2kg (vaikka suurin osa tästä onkin nestettä ja turvotusta.)
Ajattelen viikollakin ruokaa jatkuvasti ja lasken pakonomaisesti kaloreita miettien, mitä ja milloin saan seuraavan kerran syödä. Urheilen myös paljon: 6 x viikossa 1-2 h, joten olen lähes jatkuvasti "hapoilla" ja väsynyt. Syöminen rajoittaa myös sosiaalista elämää: herkkupäivänä saatan nimenomaan jättäytyä yksin kotiin, jotta ehdin syödä mahdollisimman paljon herkkuja 24 h:n aikana tai sitten yritän keksiä itselleni jatkuvasti ohjelmaa, jotten voisi olla kotona syömässä. Viikolla en lähde ystävieni kanssa illalla syömään, sillä en tiedä ravintola-annosten tarkkoja kalorimääriä ja joutuisin koko päivän olemaan nälissäni.
Olen päättänyt kuitenkin hakea nyt apua. Ja musta sun kannattaisi myös tehdä sama. Vaikka en tiedä, olenko vielä valmis muuttamaan mitään, haluan ainakin koittaa mennä juttelemaan asiasta, sillä en halua, että syöminen ja sen ajattelu vie näin paljon aikaa arjestani. Haluan syödä elääkseni, enkä elää syödäkseni. Tsemppiä sulle, et todellakaan ole ainut, joka kärsii samasta ongelmasta!